"puhu mitä puhut mut juoksemista älä lopeta"

Moikka! Kerrotaan nyt vähän kuulumisia viikonlopulta ja viime ajoilta:) Mentiin nyt viikonlopuks kotiin, koska lauantaina oli juoksukisa Sukevalla. Matkana oli 7km, jota kumpikaan meistä ei oo koskaan aiemmin juossu. Eikä oo millonkaan oltu missään varsinaisessa hölkkätapahtumassa eikä tämäkään nyt mikään kovin iso tapahtuma ollu, mut silti oli yllättävän paljo porukkaa! Heidi ei oo ihan varma, onko se ikinä ollu tämmösessä hölkkätapahtumassa, voi olla tai sitten ei. :D tosi selkeetä.
Siinä 7km:n hölkkä/kävely sarjassakin oli 41 osallistujaa ja siihen vielä puolimaraton ja lasten sarjat päälle. Eli ihan hyvän kokonen urheilutapahtuma noin pienessä pitäjässä:) Reitti oli edestakanen ja kulki ihan siinä kylän pinnassa. Suurimmaks osaks oli hiekkatietä, mutta myös vähän asfalttia. Matka tuntu paljo lyhemmältä kun aatteli vaan sen 3,5 km kerrallaan eikä koko seiskaa:DD Eikä se matka niin paha ollu - oikeestaan ihan mukava ja sopivan mittanen. Kymppi ehkä menis vielä, mutta sitä pitemmät matkat vois tehhä jo aika tiukkaa. Vaikka eihän se matka tapa, vaan se vauhti:) Meijän molempien aika painu pikkusen päälle 30 minsaa ja Heidi selvis jonkun verran Maria nopeemmin maaliin (Mari oli hidas...) No, Marin sääret meinas kyllä tehhä kuolemaa loppumatkalla, mutta maaliin selvittiin:)
Ja Heidi yllätty kovasti nähtyään tulokset illalla, koska sijoitus hölkkä/kävelysarjassa oli 9. ja jos ne miehet poimii pois, niin naisista 4.! Mari taas olis ollu 5.(oikeesti siis 11.) Ei siis huonosti:)
Tosin Heidillä oli huono olo kisan jälkeen, mahaan koski ja sillee. Sille tulee aika usein aika kehno olo kovan fyysisen suorituksen jälkeen. Ei ollu siis uus juttu.

< Ja reitti oli osittain aika jees! 

Muuten oli sitten ihan perus viikonloppu kotona. Heidi lepytteli sen koiraa, kun se on niin myyny sydämensä Heidin ollessa poissa, sitten se tulee pariks päiväks ja lähtee taas. Voiraukka! Keksin sille uuden keinon, millä osotan sille, et mulle ärhenteleminen on kiellettyä. Ei se sitä kellekään muulle tee, saan ihan erikoiskohtelua! Laitan sen jäähylle, se on nyt uus keksintö ja se taitaa toistaseks ainakin toimia.

Juoksukisan jälkeen lauantaina väsytti kyllä ihan kiitettävästi, Heidi oli ainakin ihan loppu. Se oli nukkunu matkan Sukevalta kotiin, kotona tunnin päikkärit ja 13h yöllä ja vielä viime yönäkin sen 10h. Ei voi ainakaan unen puutteesta syyttää! Mari ihmettelikin eilen illalla, että miten sua nyt nukuttaa, jos oot nukkunu niin paljo edellisenä yönä. No, hyvinhän tuo uni tuli!
Marille tuli lauantaina navetta komennus, koska isillä oli puintihommia. Ei ois millään jaksanu kyykkiä sillä heti juoksun päälle, mutta ei auttanu valittaa. Illalla sitten sai ehkä vikan kerran tänä kesänä muurinpohjalettuja! Nam, ne on niin hyviä :P Viikonloppuna tuli sitten kans lueskeltua jo tuota epsanjaa ja opeteltua ihan perus juttuja. Vaikuttaa kyllä tosi kivalta! Aluks se puhe kuulostaa ihan ihme posmitukselta, mutta oikeestaan se on ihan kivan kuulosta. Ja ehkä mä opin jo jotain jee:)

Niin. Ja Heidin koira Rico päätti, ettei Heidin veli lähe keilaamaan. 




















Aki on keränny innoissaan noita leimoja tohon passiin Rollsin ruuista vaikka kuinka kauan, ja sit toi oli ilmeisesti pudonnu lattialle jääkaapin ovesta ja Rico oli käyttäny heti tilaisuuden hyväks. Se ajatteli Akin terveyttä: ei enää roskaruokaa eikä myöskään keilaamista! No, pääsishän tuolla vielä, ihan lukukelposta tekstiähän tossa on jälellä! "Koira söi tämän..."

Tässä todistusaineistoo siitä miten hyvin Mari osaa kirjottaa... näin käy, kun yrittää kirjottaa googleen K-supermarkettia (haluttiin tietää että onko se moneen auki, kun haluttiin tehä niitä tuulihattuja) ja painelee samalla (vääriä) nappuloita, hiiri liikkkuu väärään kohtaan, koska sormi osu vahingossa tietokoneen omaan hiireen ja samalla naputteli langattomalla versiolla - eli tuloksena kpet marketsu market ja paljon naurua (y) Heidi sano vaan marille, että sulle tuli virhe ja sitä kai se Mari rupes korjaamaan. Ois mitä todennäkösemmin löytyny se K-Supermarket sillä virheellä, joka oli pieni tohon verrattuna. Nomut, nauretaan tälle vielä viikon päästäkin, joten kai toi tuli ihan tarpeeseen. (Ihan kun ei muuten naurettas...)
By the way, Emmi meinas kuolla nauruun (sekään ei kyllä yllättäny) kun kerrottiin sillee tää kpet marketsu marketin tarina.


Meillä olikin tänäaamuna liikassa frisbeegolfia. Se onnistu ihan hyvin viiden "korin" ajan, mutta sitten ei jaksanu enää keskittyä siihen heittämiseen. Sit ne frisbeet lenteli ihan päin puskia ja yhesti oli muuten aika lähellä Marin päätä... oli hipassu hiuksia mennessään :D
ja mehän oltiin tosi hiljasia! ei ainakaan kuullu missä oltiin... ei ollu ihan paras laji näin heti aamutuimaan :DDD muutamat naurut saatiin nauraa, koska me ja emmi. Se selittää kaiken.
Mut me oltiin kyllä aika hyviä! Kierrettiin kahesti se alkuperänen rata, yks kori vaan jätettiin käymättä toisella kierroksella! Vitosen purupohjien läheisyyteen on tulossa jatkoo tolle entiselle radalle ja siellä on jo ne korit pystyssä, mut ne heittopaikat taitaa olla vielä vähän vaiheessa. Ei myö lähetty sinne asti hortoilee vielä. :DD
Me sovitaan tosi hyvin tonne poikien liikkakurssille, kuulutaan "vähän niinku sisustukseen." Me oltiin vuos sitten valinnaisella liikkakurssilla ja sillonki me oltiin melkein ainoot tytöt siellä, joten ei tää poikkee yhtään normaalista. Kohta tuntuu paljo luonnollisemmalta olla tuolla, kun opettaja on noinkin tuttu. Antti siis. Ihan ku menis linjan treeneihin! Ja oli kyllä paras idea koko syksynä(ai, mikä syksy?) mennä tuonne poikien liikuntaan!
Koska nää maanantaiaamut on yleensä "paluita arkeen" niin lähettiin taas näyttävästi. Mari meni Emmin ritikalle, kun lähettiin Ritskan päältä (se on hurja laskettelukeskus....) ja Emmi ei meinannu aluks selvitä ja se jarrutti hirveesti ja kuulu ihan hirvee ääni, ihan ku ois menny lintassa. Pyöräparka. Heidi lähti juoksemalla alas, mutta se joutu pysähtyy nauramaan noille kahelle idiootille, kun se ei kestäny.... mut ne selvis jo yhesti aiemminkin kahestaan pyörällä alas sieltä, mutta edelleen Heidiä pelottaa niiden puolesta ja ihan syystä. :DD
Mäen alla Heidi sit hyppäs Emmin kyytiin ja se kuletti sen kämpän oven eteen, Mari puolestaan sai pistää töppöstä toisen eteen :D Antti tuli vielä autolla perästä ja paineli riikkaria, niin Emmi meinas saada hepulin. Mielikuvat on kivoja.... varmaan teistäkin!
Mut meidän toinen nimemmehän on turvallisuus. Niin me sanottiin Emmille, kun suunniteltiin sille synttäriyllätystä viimesellä kouluviikolla keväällä. Sillon se pakokauhu vasta valtaskin Emmin.... ei ollu ehkä paras sanavalinta meiltä! 

Nii ja hei! Meillä oli viime viikon torstaina koulukuvaukset. Tuli tosi mahtavia kuvia varmasti, ootetaan innolla et kaikki ryhmäkuvat tulee... :D luokkakuva, kaverikuva ja hiihtolinjan kuva on varmasti tosi jees! Täällä ette tuu varmaan näkee ryhmä- tai linjakuvaa, mut kaverikuva ja yksilökuvat on harkinnassa (jos ne ei oo ihan hirveitä....) :D
Mut khyllä. Hypättiin sillon torstain liikkatunnilla seivästä! Meidän piti hyppiä sieltä tunnilta sit linjan kuvaanki. Viime vuonna tehtiin kaks kierrosta kuntopiiriä ennen kuvaa ja nyt huhkittiin liikkatunnilla. Ihan urheilijan näkösinä siis kuvassa:) Heidi ei ollu ikinä edes kokeillu seiväshyppyä, Mari oli hypänny joskus pienenä. Mut ite asiassa se oli semmosta, et yritettiin päästä sen seipään kanssa ylipäätään siihen patjalle. Sekin oli haasteellista... Antti ei voinu lähtee hetkekskään muualle, kun me ois varmaan heti katkastu päämme tai jotain vastaavaa. No, pikkuvikoja!

PS. Me ollaan edistytty, seuraavan kerran kun on hirveen tylsää, niin sillon aletaan suunnitella banneria! Etitään sopivat kuvat ja aletaan taiteilla muokkausohjelmalla! Toisin sanoen, ei olla vielä edes aloitettu mutta asiasta on jo puhuttu, joten se on edistystä!! :)

- Mari&Heidi

kuulumisia arjen keskeltä

Eilen juostiin se kolmentonnin testijuoksu treeneissä, mistä puhuttiin videopostauksessa. Se tais ollakki ainut tapahtuma, mikä mainittiin ja joka ei ollu vielä menny siinä vaiheessa, kun julkastiin se postaus!
Molemmat parans aikaa ihan reippaasti ja ollaan molemmat ihan superhypertyytyväisiä! Molemmilla oli omat tavoteaikansa ja molemmat rikko ne, jesvoitto!
Toivotaan, et sama kehitys jatkuu ja mennään syksykin nousujohteisesti (lähinnä koskee Heidiä, mutta ei sitä ikinä tiiä kuka se millonkin on epäonnen uhri. Tai tääkin kyllä koskee Heidiä, koska ruvet...) no siis, tajusitte!! molempien tavote on mennä etteenpäin! :D

Meillä on niin älyttömän helppo jakso, että sanottiinki jo, että ollaan oikeestaan kämpillä ja käydään koulussa eikä toisinpäin, eli oltas koulussa ja käytäs kämpillä. Hypäreitä on joka päivä kaks tai kolme, onneks on ees yhet oikeet aineet, niin näyttää ees vähä siltä et yritettäs opiskellakki. No, muissa jaksoissa ei oo sit liikkaa ja kuvista/musiikkia, nii sit tulee vähän enemmän hommaa koulun suhteen.
Sinänsä nyt toivoo, että oliski enemmän tekemistä, kun väsyttää vaan enemmän kun ei oo kiire mihinkään ja on kohta liikaa vapaa-aikaa, vaikka tehäänki treenejä. Nää hypäritki on osittain sillee "hankalasti" kun saattaa olla tunti, hyppy, tunti ja hyppy ja tunti. Niin ei siinä välillä kerkiä mitään treeniä tehä. Monesti jatketaan treenien jälkeen treeniä pidemmäks, kun on noita hypäreitä. Eipähän nyt oo ainakaan kiire minnekkään, vaan kerkee oikeesti tehhä muutakin kun läksyjä. Tai no Marilla vaan matikan läksyt (jotka se silti meinaa aina unohtaa...) ja Heidillä ei mitään (tai jotai historian muistiinpanojen lukemista...).
Nyt on jouduttu normaalia aikasemmin nukkumaankin, koska ei oo niin paljoo tekemistä illalla! Mut silti meinaa tylsyys iskee, ku ei koneellakaan koko iltaa jaksa istua! Keksikää meille jotain tekemistä!:DD Mari ainakin saa nyt lisää kouluhommia, koska se alottaa ens viikolla lukemaan espanjaa verkkokurssina! Siistiä! Kirjat tuli vihdoinkin postissa ja äsken tuli jo niitä selailtua ja aika mielenkiintoselta näytti:) viikonloppuna pitäs ekaa kappaletta jo opiskella ja siitä se sit lähtee! Kohta kukaan ei ymmärrä Marin selostuksista mitään kun se sönköttää epsanjaa joka väliin;D no jos eka oppis ne ihan perus jutut... Kumpikaan meistä ei oo suorittanu vielä yhtään itsenäistä kurssia eli tää on nyt ihan hyvä tilaisuus kokeilla sitäkin.

Heidin lääkekuuri haavatulehduksen hoitoon loppui perjantaina, jesparasta!:)

Perjantaina oltiin koko lukion kanssa Tahkoniemen leirintäkeskuksessa viettämässä ryhmäytymisiltapäivää (Rymy). Äiti ei tykänny tosta Rymy-nimestä, koska mä nyt oon vähän tämmönen.... käski ottaa ihan rauhassa :D vois olla ihan hyväki toistaseks. Kivaa siellä oli ja olipahan jotain kivaa tekemistä (täytettiin mm. luokan kanssa sankkoo kuravedellä... siellä oli koko lukio päällään lätäköissä!) + kaikkia kivoja rasteja sisällä ja ulkosalla. Ulkona oli semmonen viesti, että kaikille annettiin silmien eteen siteet ja yks oli "johtaja" joka kerto mihin pitää mennä. Kaikkien piti pitää käsistä kiinni ja tuli aikasakkoja, jos kädet irtos.

Tosin sillä johtajalla oli aina välillä ongelma, kun piti muistaa ohjata niitä jonon perimmäisiäkin. Se oli tyyliin tämmöstä välillä: "Hei, jonon eka ihminen, mee kyykkyyn nyt." ja jonon viimesetki meni kyykkyyn sillon... näytti aika huvittavalta, kun näki ite muiden harhailua sokkoina siellä ja sitä ohjaamista.
"Varokaa, siinä on puu, auto ja roskis. IHAN OIKEESTI, siinä on puu, auto ja roskis!" No, sokeena näkeeki tosi paljo ja me molemmat oltiin omissa viesteissämme kävelty autoon... ja huudettu. Sinänsä yllättäny ollenkaan.
Sit lopuks saatiin tietää, että 2A oli voittanu koko jutun! Eli Heidin luokka, ja me päästään pizzalle, jeejeee! Siistiä:)! mut heti kun päästiin sieltä takasi koululle, niin oli ihan kauhee nälkä ja ei ois jaksanu ruveta tekee mitään ruokaa. Päätettiin sit olla oikeita true urheilijoita ja lähtee käymään koulun alotus pitsalla ihan tällee extempore!
Miten tässä ny näin kävi!

.... ja marille tuli kameraan uus putki:

Ja se oli sitten astetta isompaan laatikkoon pakattu... Voitte varmaan kuvitella Marin ilmeen, kun se meni hakemaan sitä putkee ja se tyyppi sitten tyrkkäs tuommosen laatikon siihen pöydälle:D Marilla sillä oli mukana ihan semmonen pikkunen kassi, koska aatteli että se ois vaan tuossa putken omassa laatikossa, mutta eipä oikein kassiin mahtunu. Oli varman aika tyylikkään näköstä ajaa pöyrällä tuommonen jumboloota kainalossa... Ihan pikkusen vaan naurettiin Heidin kanssa tälle sitten kämpillä:D En tiiä mikä järki laittaa noin iso laatikko ja silti noin vähän noita pehmusteita sinne sisälle. Hirveetä tuhlausta!

Mutta tässä se uus objektiivi sitten on. Canon EF-S 55-250mm f/4-5.6 IS II Itekkään en oo niin viisas näissä valokuvaus jutuissa, että ymmärtäisin jotain muutakin kun tuon polttovälin noista numeroista, mutta ehkä te jotkut tajuatte vähän paremmin:) Ekan järkkärin hankin siis viime keväänä ja nyt sitten hommasin pidemmän putken 18-55 millisen seuraks. Ja rakastuin tähän! ♥ Vähän kerenny jo testailla ja mun mielestä ainakin tulee tosia hyviä kuvia! En mä sit tiiä onko ne oikeesti mitään huippuja, mut mulle ne ainakin on, koska ei tää kuvaajakaan mikään kovin kummonen oo:D

Vietettiin viikonloppu tosiaa tiällä ja seurattiin innokkaana miesten keihään finaalia meidän sohva levitettynä sängyks ja siitä selällään ni kelpas! Lähinnä jännättiin tuon Savon poijjan Ruuskasen mitalijahtia, mutta se jäi nyt haaveeksi. On kuitenki tehny hyvää tulosta, ja on varma suorittaja, mut nyt ei vaa menny kaikki nappiin! Mut Pitkämäki kyllä teki hyvän kisan, ei jiänny kun 10 senttiä Veselyn heitosta. Mutta hoppee ei oo häppee, saipahan Suomikin yhen mitalin yleisurheilun MM-kisoista Moskovasta 2013!

Käytiin tekee treenit viikonloppuna ja siihen kuulu mm. rullahiihtoo. Pysähyttiin juomaan yhessä välissä, ja oli vielä vähän hengästyny kun pisti juomaa suuhun - ja eikös Mari sano jotain hauskaa (tai itseasiassa Heidi sano sen aiemmin, kun luuli että auto tulee, muttei osannu puhua.... siitä ei sitten sen enempää) - ja Heidi purskautti kaikki vedet suustaan, eikä se kerinny miettiä ollenkaan, mitä teki.
Hengästyminen + nauraminen + juominen = ei-hyvä-yhdistelmä.
Niin että, tän kuvan idea. Heidi was here.... Siis olihan toi asfaltti jo muutenkin märkä sateen jäljiltä, mut se oli suurimmaks osaks jo kuivanu, mutta siihen jäi sitten kiva maamerkki.

 Sunnuntaina oli yhistelmätreenien jälkeen aikaa pelata tuppee (mutta Heidi ei hirveesti oo innostunu siitä:D) ja kaikki tyypit tuli meille + Emmin pikkusisko Tiisa! Meillä oli tuppieväinä sipsejä, kuivattuja sekahedelmiä, Emmi ja Tiisa toi herneitä niiltä kottoo.
Taustalla pyöri yleisurheilua, kuinkas muuuten:)

Ruvettiin sunnuntai-iltana kaheksan aikaan leipomaan tuulihattuja, kun iski hirvee himo tehä jotain hyvää. Veera ja Elisa oli tehny päivällä niitä, niin saatiin siitä hyvä idea. Piti tehä kuitenki jotain nopeeta ja helppoo, ettei mee yöhön asti.
No, pari pellillistä tommosia höttösiä. Eihän nuihin tule kun voita (käytettiin maidotonta Sunnuntai-margariinia), vehnäjauhoja, kananmunia ja vettä. Mut sit täytteeks voi laittaa suolasta tai makeeta, mitä vaan melkeempä.


+ Marin tuliainen Ruotsista (se ajatteli varmasti samalla myös omaa turvallisuuttaan, koska kerran viime talvena Mari viisaana tyttönä otti uunista ruokaa paljain käsin....) Tosi söpö pannulappu meillä (ja ahkerassa käytössä tällä kertaa!)












































Oli tuohon aikaan illasta sunnuntai-iltana vähän ongelma, et mitä noiden väliin keksii laittaa, kun ei oo ensinnäkään auki kun Siwa ja siellä nyt on vähän puutteellinen valikoima varsinkin erityisruokavalioille.
Tehtiin kyllä hirveet aivotyöt täytettä miettiessä, mutta kateltiin kaupan hyllyltä mitä sieltä löytyis ja ostettiin appelsiinimarmeladia (joka tulikin sitten syötyä vajaassa vuorokaudessa noiden sisässä...) ja sotkettiin jääkaapissa olevaa Heidin soijamaitoo, kaapista löytyvää maidotonta kaakaojauhetta ja kaupasta ostettua mantelirouhetta, niin saatiin semmonen jämäkkä suklaatahna! Mielikuvitus on kiva. (Y)
Ja oltiinkin syöty noi parin päivän aikana ihan kahestaan. Mut ku ei niissä oo mikään muu sillee ällöö kun toi täyte!

.... ja illalla oli vähän tiskiä!

.... mutta selvittiin niistä! 

Jes, ollaan parhaita! Vaikka eipä tossa kauaa menny, kun tiskipöytä oli melkein saman näkönen.... mut me kyl vannottiin, ettei enää ikinä päästetä astioita loppumaan noin pahasti :D masentaa vaan mennä keittiöön, kun tietää, et noi pitäs tuhota tosta mut ku ei jaksas :DD::D

uh, jätskiä ja tän kesän marjoja ♥ oltiin taas naurunaiheita kaupassa, kun mentiin ostamaan maksamakkaraa (lue: jäätelöä ja mari suklaata), Heidi osti kaks rasiallista tota Tofulinee ku se halus joskus syyä muunki makusta ku sitä sen lempparia (mut sen oli pakko ostaa sitä ja sit toista lisäks et se voi sotkee niitä...) ja Mari osti paketillisen Ainon Mustikkapiirakka- jätskiä ja levyn suklaata + sen maksamakkaran, yritetään pitää taas tämmönen hemoglobiinin kohotustalkoot :D yleensä Heidi on pitäny semmosia ja Mari siinä sivussa.
Mutjoo, Mari makso Heidin jälkeen ja se kassatäti nauro: "Kyllähän tuo maksamakkara on hyvää vastapainoo jäätelölle ja suklaalle." Jjep, ei ainakaan naurettu kun päästiin ulos kaupasta..... eihän kassalla sais huomautella asiakkaan ostoksista, mutta se oli varmaa niin koomisen näköstä, kieltämättä.

Ja tämän aamusta laputtelua Marille.... Heidillä alko koulu heti yheksän maita ja Marilla kymmenen jälkeen, niin se jäi nukkuu vielä ku Heidi lähti. Marin piti tiskata toi paistinpannu jo alkuviikosta, koska se oli Marin tiskausvuoron aikaan sotkettu ja se oli vähän niinku Marin ongelma. Enkä mä rupee tiskaa Marin ongelmia!! Jätin sille sit lapun paistinpannuun ja kun tultiin ristiin - minä koululta ja Mari koululle - niin se kerto tiskanneensa ton! Eli Mari on tän päivää (ainakin seuraavan tunnin ajan) virallisesti paras!

(Mari, toivottavasti tää ei nyt nouse päähän, tää on poikkeustapaus!) (Marin pakollinen huomautus: mä oon aina tienny, että oon paras! siis ilman tämmösiä erillisiä huomautuksiakin, mutta kiva kun muistutat mua aina välillä siitä:))
ja ps. tosi ihana käsiala, kirjotin kiireellä koska tuli vähän kiire kouluun, sinänsä yllättäny. onneks meillä on noi kellot varmaan seuraavat kolme vuotta vielä viis minuuttia etuajassa, ei tulis muute mitään. just kaks minsaa etuajassa ilmestyin koululle.... :) hei tässä hyvä vinkki viime tipassa tulijoille, siirtäkää kelloja etteenpäi! Kiireessä näyttää siltä, että on myöhässä vaikkei vielä oliskaa! Sit joutuuu:)

Käytiin myös kuvailee tällä viikolla, ku oli niin iihana ilma, tässä muutama otos:) +nää kuvat siis sillä uudella objektiivillä kuvattuja

Semmosia otoksia me saatin ja ainakin osasta tuli ihan järkevän näkösiä, mut niistä lopuista ei sitten puhuta.... Mut kyllä me osataan olla ihan kunnolla kuvissa ainakin toisinaan:D

Mari oli nähny netissä kuvan tämmösestä sydämen muotosesta kuvakollaasista ja värkkäs sitten omalle seinälleen samanlaisen. Aluks oli vähän ongelmia saada nuo kuvat siihen sydämen muotoon, mutta loppujen lopuks siitä tuli kyllä hieno!

- Mari&Heidi

ihan vaan arkee

20 lukijan rajapyykki rikki, huippua! 

ja 10 000 kävijäää !

Me on nyt vihdoinki saatu noi "erikoispostaukset" postailtua, eli nää lomareissu- ja videopostaukset. Mutta jotta tän blogin idea eli kahen urheilijan kämppisarki urheilupainotteisessa koulussa pitäs paikkaansa, niin nyt ei sitten vähään aikaan mitään erikoispostauksia vaan ihan vaan meidän arkea semmosenaan miten se on!
Paitsi sit vuosipostaus, mut siihen on vielä kuukausi aikaa! JA APUA-APUA-APUA!
Kuukaus enää Cheekin jäähallikeikkaan Helsingissä! Huhhuh, vastahan siihen oli puol vuotta. Sillai ei ees oo osannu oottaa sitä, ku se on tuntunu niin kaukaselta. Tosin talvella me hoidettiin jo majotukset ja lupalappusysteemit hotellin kanssa ja liput ja menemiset (ja tulemiset myös, ne meinas unohtua :D), joten kaikki on sillai valmiina. Pitäs vielä vaan hommata ne junaliput, on ne kuitenki tilattu. 

 http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288548173174.html

Ja Mari oli tolla Ruotsin reissullaan ottanu laivalta kolme ilmasta Helsingin karttaa meille mualaistaituroijille, niin nyt kuulema pitäs selvitä! 

(Tosin meillä oli suunnistusta nyt tässä liikan pakollisella kurssilla ja yhesti käytiin linjan

 treeneissä jo tälle syksyä, niin Heidi oli sitä mieltä, että se löytäs sieltä metästä todennäkösemmin pois omalla loogisella (mikä looginen...) päättelykyvyllä kun sen kartan avulla.) 
Vaikka meillä olikin tänään suunnistusta liikassa ja molemmat löydettiin ihan ominpäin suurin osa rasteista! Yhessä vaiheessa Heidi oli tosin menny johonkin hornantuuttiin ja lähteny tulee eri reittiä takas samaan suuntaan. Sit se ei ollu enää tienny miten päin sen kartan pitäs olla. Ainut vaihtoehto ois ollu mennä takasin samaan kohtaan missä oli aiemmin ja laittaa se kartta oikeinpäin. Onneks Emmi oli hypänny jostai puskasta ja pelastanu Heidin neuvomalla, missä se on siinä kartalla!
Marikin oli huitelemassa jossain (oli siellä rasteja ollu!) mut siellä ei ollu näkyny ketään muita. Ei se ollu nähny ku Heidin ja Emmin lisäks ehkä kolme poikaa, vaikka koko ryhmä oli suunnilleen siellä metässä. Se oli ettiny jotain rastia ja tais olla vähän kartat väärinpäin, onneks me Emmin kanssa tultiin sattumalta pelastamaan se sieltä. Etittiin yhet rastit porukalla ja sit taas levittiin omille teille.

Sitten. Heidi rymys taas vaihteeks Vuokatin leirillä elokuun alussa. Mainittiin videolla siitä ja ei tehä leiristä sen kummempaa postausta, mut laitetaan tähän muutamia kuvia meidän huoneesta + vähän esimakua heidin rymyjäljistä ja ite rymyämisestä.

Nää kuvat on Hiukan rannalta Sotkamosta. Käytii siellä polskimassa ja ottamassa arskaa treenien välissä, ku oli ihan huippu ilma! Sit valmentaja ehotti, ettäku tuolla on niin upee hiekkarinne, nii mennään juoksee sitä ylös. Niinku treeni treenien välissä. No, mehän ollaan niin hulluja, että oltiin heti sillee et mennään vaa, joko lähetää? Siinä sitten päiviteltiin, että kaikkeen sitä meidän kanssa joutuu. Mutta kenen idea... :)

Ollaan tulossa hiekkarinteen juoksemisesta, hapotti vähä mut pikkuvikoja semmoset! Marin suu oli ihan pakko sensuroida, koska se oli suoraan sanottuna ihan kamala. :DD ilmeet on kivoja. Taustalla very big Vuokatinvaara! Noustiin sinne rullasuksilla, tosin asfaltti on jostain niin syvältä... 

 Meidän majapaikka on toi keskimmäinen tossa, ton eessä missä seisoo auto. Ollaan oltu aiempinaki vuosina samassa paikassa. Sain kerranki kuvattua tän meidän asumuksen, kun en päässy sit maanantaiaamun treeneihin, kun vedin jalkaa perässä ja kipu oli kiva. Yritin käydä "kävelemässä" ulkona, mut olin ehkä viis minsaa, hyvä että jaksoin edes sitä köntätä.

 Tuo äskeinen sänky oli alun perin tässä tämän sängyn vieressä. Heidi hinas sen tonne nurkkaan, niin saatiin molemmat omat leviämisalueet. :D

Ihan perus leirielämää sinänsä. Heidistä oli ihana asua pitkästä aikaa kaapissa, kun se asu edellisen viikon lattialla ja laukussa ollessaan reissussa. Se änki kaikki vaatteet kaappiin. Ja tässäpä sängyssä tuli tuskailtua yks yö, se kaatumisen jälkeinen yö. Valvotti varmaan pari tuntia, kun koski ihan hirveesti ja särkylääkkeethän oli otettu. Nauroinkin, että paras kaveri saa nauramaan tuskaisenakin - vaikka ei olis ite edes hereillä. Mari nimittäin puhu unissaan, paukutti polvella seinää ja pyöri ja hyöri hirveesti ja mutis jotain outoo. Jotain sanoja sieltä erottu. Nauroin sitten sille, kun ei siinä nyt itkeekkää auttanu!

Kato mä lennän taas, meen läpi seinän
mä lähen tänään sehän nähään
mä oon spaceman
hieman ärsyttävän mieleen jäävä biisi, mutta tämä soi kun ajettiin Kajaaniin.
Tää jäi mieleen biisinä, joka kuvaa mun rymyämistä.
Hassua sinänsä. Mut loppupelissä aika monista biiseistä jää muistoja ja aina kun
kuulee sen, tulee mieleen se muisto.
Ja ei ois kyllä paremmin voinu kuvata ite tilannetta.
"Kato mä lennän taas, meen läpi seinän"

Ite kaatuminen tapahtu jotenkin, en tiiä sitä oikein itekkään. Lähin mäen päältä viimesenä laskuun, koska tiesin, etten uskalla laskee päältä asti, annoin siis muitten mennä eeltä. Mut kyllä siinä eessä Marikin jarrutti, mut aattelin et oonhan mä aiemminkin laskenu tän ja en oo kaatunu, eikä kukaan muukaan tuttu. No, tulin hissukseen vähän matkaa, mut loppujen lopuks se vauhti ehti kiihtyä täyteen vauhtiin. En oo ikinä lähteny laskee niin ylhäältä, mut sepä siinä. Mua ei pelota. Oon toisinaan ihan mahoton, ihan ku kroppa menis mut järki tulis jostai kymmenen metrin päässä perästä. Nimittäin vasta puolivälissä laskua sitä vasta tajus, että mulla on ihan liian kova vauhti. No, siinä vaiheessa se on jo myöhästä. Ei sillon pysty enää jarruttaa, koska sillon ainakin lentää mahalennon kun leppäkeihäs. Ei siinä auta ku toivoo, että pysyy pystyssä.
Mutta en mä halua tota ominaisuutta katuakaan. Musta on hyvä, että mä uskallan, koska mun laskutaito on kehittyny paljo viime vuosina. Kun vauhti kasvaa, niin on ehkä vaikeempi arvioida mahdollisia riskejä.
Huomashan sen jo viime keväänä, ojanpohjat tuli ryvettyä muutamaan kertaan ja yhen kerran tuli testattua Haapajärven ojanpohjat kilpailutilanteessa. No, onni siinäkin. Oishan siellä voinu olla vaikka mitä. Positiivisuus on elämisen ehto. Jos ei oo ikinä positiivinen, tuskin tajuaa edes nauttia elämästä. Oon huomannu sen tärkeyden enkä ois selvinny ikinä tähän asti ilman. Onneks oon luonnostaan tosi eläväinen. Ja vaikka mitä muuta, muhun käy oikeesti tosi monet kuvailevat adjektiivit! En sit tiiä onko se hyvä juttu, ainakin monipuolinen persoona.... 

Ennen laskua



Laskun jälkeen



Ilmeisesti saatoin säikähtää...Kaaviot sykemittarin tietojen siirto-ohjelmasta koneelta.

Tuntu kyllä, että hallihen ne sukset, mut sitten en mahtunu mutkaan. Koukkasin kyllä ulkokurvista aika napakasti, mutta ei mahu niin ei mahu!
Sitten lopusta ei oo mitään hajua. Ilmeisesti mun tasapaino meni ja vaistomaisesti iskin persuuksen ensimmäisenä asfalttiin, mut vissiinki jotenkin kylelleen olin menossa, koska se jälki oli enemmän ulkoreiden sivussa. Just siinä, missä se haittaa eniten (nimim. kokemusta on).
En ymmärrä miten mä onnistuin tekemään niin taidokkaat lennot, mutta tulin siihen tulokseen, että oikeelle kylelle mä oon tullu ja onnistunu jotenkin pyörähtämään ympäri ja varmaan luisunu vähän matkaa sitä asfalttia pitkin, koska jälkiä oli sääressä, reidessä ja molemmissa kyynärpäissä. Eli viidessä paikassa nahkat poikkeen. Kai se oli jotenkin alitajunnassa entisestä kokemuksesta, että jos iskee yhen kohan asfalttiin, niin se on ihan hirveen kipee. No, sittenpä oli niitä kipeitä paikkoja ympäri kehoo. Samalla tavalla se sattuu - ja enemmänkin.
Äiti kyllä päiväili kotona kun selitin kyseistä alamäkeä, että "talvellahan se sama mäki noustaan ankalla ylös kun se on niin jyrkkä! ja kesällä tullaan rullasuksilla alas! mikä järki se semmosessa oikein on!"
(ankka meinaa siis ihan hiihtämistä, mut siis se ei oo mikään hiihtotekniikka eli itseasiassa sillee ei sais hiihtää. mut jos hapottaa hirveesti ja on semmonen seinäjyrkkä nousu niin sit tökytellään sillee eikä suksi edes liu'u paljoo. Sillä tavalla ei pääse nopeesti mut eteenpäin se vie. Hieno selitys, i hope you understand!)

Ja ite kaatuminen ei sattunu yhtään. Mietinkin, että nyt kyllä lensin niin kovasta vauhista, että eikö tässä kuitenkaan pahemmin käyny. En paljo katellu miten kävi, vaan lähin hiihtää muitten luo. Ne oli arvellu, että oon vaan tullu hitaammin perästä, mutta Mari oli nähny mun kokoilevan itteeni ylös ja se oli arvannu et olin rymynny siinä laskussa.
Tulin muiden luo ja kaikki alko yhtäaikaa päivitellä että hui kamala. Sitten vasta ekan kerran katoin, miten kävi ja missä kaikkialla ne ruvet tulee olemaan. Sitten vasta tajusin, että nyt kävi pahiten ikinä aiemmin. Sen jälkeen alko jalat täristä. Ja ne täris ihan hirveesti. Muut oli varmaan enemmän kauhuissaan kun minä, vaikka tuntuki kyllä siltä, että mulla ei pysy jalat alla. Onneks asfaltti-ihottumat ei sentään vuoda verta, mitä nyt vähän pinnassa. Sit ois aika shokkitilanne. Vasta hetki sen jälkeen kun jalat alko täristä, alko ihan jumalaton kirvely.

Onneks mä sain kyydin pois rullaradalta. Kiitos ihan hirveesti kyyditsijälle, koska muuten jäljet ois varmasti ehtiny tulehtua ja ne ei ois päässy paranee heti. Olin kolme tuntia Kajaanin terveyskeskuksessa (Kainuun keskussairaala) ja ootin tunnin et pääsen ilmottautumaan päivystykseen. Siellä ne vähän yli yheksän alko puhistaa mun haavoja (en ainakaan karjunu... täti pyyteli anteeks ja minä sanoin sille että puhista nyt vain!) ja sain lääkekuurin ja mukaan sidetarvikkeita. Semmonen reissu se, mut onneks sain heti otettua ekan lääkkeen, niin pääs ehkäsee haavatulehusta. Viimeks meinaan kerkes tulehtua ja parantuminen kesti kauemmin.
Mut yö oli pahin. Särkylääke vaikutti koko illan, joten kestin istua hyvin tk:ssa. Kyllä ne sielläkin päivitteli, että on tyttö ottanu aika hyvät lipat. 



 No, ihan tarpeeks pahat nää oli. Toi pienempi jälki vasemmassa kyynärpäässä oli loppupelissä pahin. Se lopetti kudosnesteen vuotamisen vasta viime viikon torstaina ja vieläkin siinä rahka on, siitä tuli syvä. Muut oli avohoidossa jo maanantaina, paitsi tosta persuuesta uskalsin jättää lapun pois treeneissäkin vasta keskiviikkona.
Kuitenkin vähän joka puolelle tuli noita paikkailuja, niin olin aika näkemäinen koulun alotuksessa (ja oli t-paita ja sortsikeli!) ja en halunnu muutenkaan hautoo tai hankuuttaa noita pitkissä housuissa. Meni sit eka viikko kollarilinjalla, kun ei saanu farkkuja jalkaan. Kollarit on tosi kivat, mut tykkään käyttää farkkujaki paljo.

Oli kyllä ihana nähä tuttuja, kun kaikki oli sillee: "heidiheidiheidi.... mitä sä oot tehny?" ja "heidi miten sä oot TAAS tuon näkönen?" nauroin siihen: "ai miten niin taas? en oo kertakaan ollu viime vuonna tän näkönen! yhesti tulin sm-kisoista ja polvi ja peukalo oli p*skana, mut muuten oon ollu ihan ehjä!" ainaki melkeen. Onneks kaikki tietää jo, ettei oo erikoista, jos tuun kouluun tilkkutäkkinä. Mut ihan oikeesti, semmosesta vauhista ois voinu käydä tositosi pahasti. Pääsin vähällä. Ois voinu joutua tikkaa tai ois ihan realistisesti voinu mennä vaikka luita poikki. Oon tosi onnekas, et selvisin vain näillä.
Ehkä mä nyt vähäks aikaa maltan hillitä tätä päätöntä menoo, koska laskuvarmuuden palautuminen vie taas useemman viikon. Mutta kyllä mä vähitellen oon alkanu täälläki treeneissä laskee Niemenharjun laskua (joka ei ees oo paha mut tarpeeks paha ittensä telomiseen) joka kerta rohkeemmin, kyllä tää tästä!

Jälet meinas ottaa takapakkia kolmen vuorokauden jälkeen, koska tuli tosi kipeiks. Vedin suunnilleen jalkaa perässä koko seuraavan viikon (kaatuminen tapahtui sunnuntaina). En kärsiny yksinkertasesti kävellä. Se oli aika tuskasta, liikuin lähinnä pyörällä - mut sekin oli tuskaa. Kävellen matkoihin ois menny sata vuotta, kun könttäsin ihan vinossa. Viikonloppuna selkä oli niin jumissa, että meinas lähtee henki kun se aukastiin.
Pakko oli kuitenki liikkua jotenkin koulun, kämpän ja terveyskeskuksen väliä, jossa kävin vaihdattamassa muutaman kerran koulun alettua kääreet ja puhistuttamassa ne, koska Marin kanssa ei ois onnistuttu kyllä (sätkin ja potkin niin hirveesti) ja Mari olis ollu liian myötätuntonen siihen hommaan. Mutta jo seuraavalle viikolle sairaanhoitaja Martsa ilmottautui ;)

Tuli pakkolepoo koko viikko, mutta pääsin tekee viikonloppuna sit jo käsille salilla, kun kyynärpäät anto periks. Onneks käytän polvisuojia. Onhan ne aikamoiset mötikät, mutta ne on pelastanu niin tuhannen sata kertaa mun polvet. Nytkin tommosesta vauhista ois ollu polvet ilman suojia ihan entiset ja ne on muutenki niin herkät, kun on polvilumpioo, nivelsiteitä ja -pusseja ja mitä muuta vielä. 
Yleensä aina, jos oon sairaana tai pakkolevossa viikon, seuraava viikko sit on vähän semmonen mitäänsanomaton. Se pätee lähes aina, mut onneks nyt on jo uus viikko, toivottavasti parempi treenien puolesta. 

 

Oisko nämä kuvat otettu vajaa viikko sitten, keskiviikkona ehkä. Lähteny hyvin parantuu, nauroinki tolle säärelle, että oot ihan säälittävä, etkö parempaan pystyny. Ehkä parempi niin.... näyttää ihan kalan suomulta! Ja toinen kyynärpää on hyvässä jamassa, pinkkivaihe menossa ;) toinen oli vielä siteessä tossa vaiheessa, koska eritti jotaki mömmöö.

Kuvanlaatu on huono ja meillä on tommoset palapeilit, niin kaikissa kuvissa näkyy tuo peilin raja. Siks oon varpaillaan, koska toi raja oli just tossa ulkoreiden kohalla tässä kuvakulmassa.
Kuva otettu loppuviikosta. Ihan säälittävät noi nyt jo on, parantuminen on menny hyvin sen pienen takapakin jälkeen.
Tällä hetkellä enää pinkit läntit jälellä, Bepanthen-vaihekki on selätetty (ruven päälle laitetaan sitä, että se ei halkeile). Toisen kyynärpään syvässä jäljessä on vielä rahka, mutta sekin paranee.
Kyllähän elämän pitää näkyäkin kropasta :) ja se on ihan perus, mutta näin ei kannata tehhä hirmu usein, koska tää tulee kalliiks. Sidetarvikkeet ja rasvalaput maksaa ihan h-i-r-v-e-e-n paljon. Ja niitä menee kans. (ja onhan tää vähän vaarallistakin... nää mun touhut alkaa olla kyllä jo hengenvaarallisia, mutta ei kukaan voi mua kieltääkään :D)
Rullasukset on kaveri, hiihto on turvallinen laji ja asfalttikosketukset on aina yhtä kivoja!
Elämän pieniä ja vähän isompia faktoja. :)

Jjeesjoo, tässäpä oli tämmönen postaus, pientä esimakua saitte nyt urheilijan karuimmasta arjesta! Eihän urheilijat tervettä päivää nää, niinhän sitä sanotaan ja paikkansa se myös pitää.
Meillä on teille vaikka miiiiten paljo kaikkia kuvia, mitä ei oo ehitty jakaa teille ja tästä koulun alustakin ihan perus kuvaaa ahkerien opiskelijoiden (mitkä ahkerat...) arjesta, ruvetaan nyt postailee mielellään vähä useemmin! oottakaa vaa innolla, mehä ei lähetä kulumallakaan!

- Heidi