Opiskelijaelämä on taas alkanut

Otsikon mukaisesti paluu tähän opiskelija-arkeen on taas alkanut. Oli oikeastaan todella mukava tulla tänne taas, ihan kuin olisi kotiin tullut kotoa tultuaan. Niin kotoisa olo astua kämpän ovesta sisään kahden kuukauden jälkeen. Tästä on tullut toinen koti, ei siitä mihinkään pääse! Mutta nyt kun on valittu tulevan vuoden kurssit ja päästy taas tähän ihanaan opiskeluarkeen kiinni konkreettisesti, alkaa miettiä, miksi me tänne haluttiinkaan. :DDd

1) Opiskelu on siis alkanut eli ruotsin aina yhtä ihanien epäsäännöllisten verbien pänttääminen on toki aloitettu! (Ne on ihan ufoja, niitä ei vain voi muistaa... Kaikki näyttää ihan samoilta!) 

2) Tiskaamisloma on loppunut ja aika-ajoin pitäisi siivotakin! 

3) Jos pakkaamisesta ei saanut tarpeekseen kesällä (jolloin sitäkin kyllä riitti) niin nyt se on ainakin aika säännöllisesti arkipäivää, kun lähtee viikonloppuna kotiin! (Näin paljon meillä ei siis yleensä ole tavaraa mukana, tämä kuva on kun muutettiin takaisin tänne kesän jälkeen ja minun koko vaatekaappi oli tuossa jättilaukussa). 

Minulla eli Heidillä on kaksi ruotisn kurssia tässä jaksossa, yksi pakollinen neloskurssi ja sitten syventävä seiska, koska kirjoitan ruotsin jotta ei tarvitsisi matikkaa. Sillä keinoin yritänkin saada itselleni opiskelumotivaatiota tuohon ruotsiin, kun ajattelen että toinen vaihtoehto on matikka, jonka kanssa ei kyllä tulisi mitään... :D Psykologian kolmoskurssi menee seiskakurssin kanssa päällekkäin eli niiden tunnit on yhtä aikaa ja luonnollisesti en voi revetä kahteen paikkaan, joten minun täytyy kirjoituksia varten hoitaa se itsenäisesti. Onneksi Mari pystyy olemaan tunnilla, joten saan siltä kaikki muistiinpanot ja opiskelen sitten omatoimisesti ja teen tehtäviä. Toivottavasti tällä selviää. Onneksi sain terveystiedon kolmoseen - sekin tulisi käydä kirjoituksia varten - luvan tehdä sen myöhemmässä jaksossa, ettei tule niin paljon tekemistä yhteen jaksoon, kun me aloitettiin tämä autokoulukin nyt! Kun sen sopii uuden liikunnan ja terveystiedon opettajan, joka siis myös meidän uusi linjavalmentaja, kanssa niin se onnistuu minun onnekseni kyllä.

Ja tosiaan autokoulu aloitettiin kahdella ekalla teorialla nyt tänä maanantaina. Ensi maanantaina olis jo eka ajotunti, hui! En oo ikinä ajanut autoa, joten luonnollisesti vähän pelottaa vaikka ei minua pahemmin ole peloteltu ajamisesta. Mutta oon silti hirveen tarkka aina, ettei kukaan kirjota viestejä ajaessa tai aja väsyneenä, jotenkin sillä tavalla sattuu niin paljon vahinkoja että pitää aina huolehtia tärkeistä ihmisistä. =) Mutta kaipa tästäkin selviää, on kai kaikki selvinneet. :D

Käytiin myös yhtenä päivänä vähän kuvailemassa, tässä muutama otos: 

Tässä on ollut nyt hyviä kelejä olla koulussa, noniin tuo koulu ehkä ei kuulosta sopivalta hyviin keleihin mutta nautitaan näistä niin kauan kun tulee taas kolea, synkeä ja sateinen syksy. Minä en kyllä henkilökohtaisesti pidä oikein syksystä, se on kiva silloin jos on mukavan lämmin eikä sada, mutta jos on kylmä ja sataa koko ajan, se ei ole enää kiva! Syksy tuntuu aina niin älyttömän pitkältä, odottaa sitä että lumet sataa ja tulisi talvi. Silti kohta huomaa, että oho tässähän alkaa jo kisakausi ja syksy on mennyt. :D

Viikonloppu oli kyllä ihan kiva, varsinkin lauantai. :) Minusta elämä on nyt hyvällä mallilla, kunhan asioista ei tee liian isoa numeroa. Loppujen lopuksi kaikki on vain järjestelykysymys, jos niitä asioita haluaa tarpeeksi paljon. Ei tarvitse luopua itselleen rakkaista asioista sen vuoksi, että uusi ovi elämässä aukeaa. Ei kaikki uudet asiat ole aina vanhoja automaattisesti poissulkevia tai kumoavia. Motivaatio, kunnianhimo ja rakkaus ovat yllättävän isoja asioita ja niitä on vaikea noin vain sulkea pois.
Tietysti epäilijöitä riittää aina, mutta minä aion elää omaa elämääni, uskaltaa tehdä valintoja ja elää, tehdä asioita oikein ja nauttia siitä, mitä se kaikki tuo tullessaan. En elää peläten sitä, että menetän jotakin kokemalla uusia tunteita ja asioita. Aion tehdä töitä ja näyttää mahdollisille epäilijöille, että en minä ole ihan tyhmä. Vaikka joskus siltä vaikuttaakin ja annan aihetta epäilyksille valintojeni ja luonteeni puolesta, kyllä minä aika lailla voin sanoa tähänkin asti hyvin selvinneeni. Sen selviytymistarinan avainsana oli halu, palava halu. Tiellä on ollut kaikenlaisia esteitä ja kompastinkiviä, joihin olisi ollut helppo jäädä makaamaan ja luovuttaa. Mutta jos en ole luovuttanut silloin, on tuskin enää mitään syytä, miksi antaisin periksi. Rakastan sitä mitä teen, se on ennemmin elämäntapa kuin vain harrastus. Se on osa minua ja kun läheiset ihmiset tukevat ja ymmärtävät sen, minulla ei ole mitään hätää. Voin olla oma itseni. Maailma on mahdollisuuksia täynnä, jos vain haluan. Minä jos kuka tiedän sen ilman että kenenkään tarvitsee vakuuttaa sitä minulle. Olen yllättävän viisas totta puhuen, vaikka joskus voi vaikuttaakin siltä, ettei minun päässäni liiku mitään muuta kuin silmät.

Yritin jakaa syvemmät ajatukseni lyhyesti (joka onnistui minusta yllättävän hyvin nyt!) blogin puolelle niin, että niistä saisi jotain tolkkua nekin, jotka eivät asian kaikkia laitoja tiedä. Ehkä niistä jossain vaiheessa ilmenee blogin puolella jotakin, mutta kaikki aikanaan. :)
Mitä mieltä olette ajatuksistani, jos olette samaa mieltä niin painakaa "osui ja upposi!"-nappia! Olen kuitenkin tuota mieltä ihan sama mitä mieltä te olette, sillä elämä on elämistä varten! Pitää tehdä asioita joita rakastaa, olla ihmisten kanssa jotka sen ansaitsee ja silloin tällöin tarttua hetkeen ja ottaa pieniä riskejä. Ties mitä niistä voi seurata. :)

Kahden tämmöisen epämääräisen, erittäin edustavan kuvan, toinen vähän vanhempi ja toinen tuoreempi - joista en osaa yhtään sanoa mitä näissä oikein tapahtuu, mutta koska kyseessä olen minä ja Mari kameran takana, mitä vain sopii odottaa - turvin erittäin paljon tsemppiä kaikille kirjoitusten lukuun, koulunkäyntiin ja elämään! Pitäkää pää pystyssä ja hymyilkää, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu! Itse asiassa asioita tapahtuu juuri silloin kun niitä vähiten odottaa. :)

Ja muistakaa se nappi! ;) 

- Heidi

Lapin lomareissu 24.-3.8.2014

Elikkäs Heidikin oli lomailemassa tuolla pohjoisessa päin, Suomen Lapissa siis perinteiseksi muotoutuneeseen tapaan. Just tuolla mietittiinkin, että onhan tuolla tullut useasti käytyä: ensimmäisen kerran kun reissattiin, olin 10 vuotta ja oltiin myös Luostolla silloin. Nyt olen 18 ja edelleen suuntana on Lappi. Kai sitä on sydämensä sinne menettänyt. :) Aki taas on reissannut jo 2-vuotiaasta asti tuolla Lapissa, sillekin aika perinteeksi lyhyen elämänsä aikana muodostunut tämä.
Oltiin ensimmäinen yö Haaparannassa kummien luona. Siellä käytiin Akin mukaan "perinteiseen tapaan" hakemassa Ruotsin puolelta iso perhepizza, Ruotsin puolen Ikean viereisessä Ikano-nimisessä tavaratalossa lelukaupassa ja eka kertaa ihan jättisuuressa karkkikaupassa! Periaatteessa mulle olisi ollut sama käydä normaalissa marketissa ostamassa karkkia, koska en voinut allergian vuoksi harkitakaan lähellekään puoliakaan mitä siellä oli, mutta ostin pari pussia sieltä kuitenkin. :) Oli kyllä tosi iso kauppa! 

Saariselkä

Suunnattiin ihan ensiksi Haaparannasta suoraan Saariselälle. Saihan siinä aika pitkän tovin matkustaa, koska huikastiin tuossa lähestulkoon Suomi kokonaan poikki vaakasuunnassa. Tuntui jo että saisi matka loppua, vaikka on pidempiäkin matkoja matkustanut. Pysähdyttiin mm. Potkuriparkissa jossain paikassa, josta oli Rovaniemelle 70km, Sodankylään 50km ja Ivaloon 220 km, eli meidän määränpäähän Saariselälle noin 190 km. Ja tosiaan tuolla päin Suomea alkaa tulla kyltit suomeksi ja saameksi samalla tavalla kuin etelämmässä Suomea on suomeksi ja ruotsiksi. Tuo ei kyllä mitenkään vaikuta suomen sukulaiskieleltä, sillä nuo sanat on kyllä jotain niin siansaksaa... :D

Tämäkin oli joltain pysähdyspaikalta jostain korvesta, tuonne hieman vetiselle suolle meni joku luontopolku ja pitkospuut. 

Ihan hieno asumus oli, missä oltiin. Tein tästä kollaasin, mutta koska Blogger ja Picasa eivät ole yhteistyökelpoisella päällä, ette nyt saa hienoa kollaasia. :) Mutta tuo mikro oli oikea kompastinkivi suorastaan, kun yritin saada tehtyä siellä puuroa itselleni. Se oli noin korkealla (okei, ei se olisi muualle mahtunut) mutta piti varvastella kipeillä pohkeilla, että näen mitä sille tapahtuu siellä ja sitten kun yritin saada sen sieltä pois ilman että kippaan sen päähäni, oli aika taitolaji. 

Yläkerrassa oli tilava parvi ja yksi makuuhuone, jossa oltiin Akin kanssa. Sänkyjen jalat oli hauskasti madallettu varmaankin tuon vinokaton vuoksi, ettei lyö päätä kattoon tai jotain. Siis löin siitä huolimatta, koska en muistanut että pitäisi varoa, kun yleensä ei ole sitä vaaraa että pää osuu kattoon. :Dd Tai en tosiaan tiedä, ihme nysät nuo! :D

 Tulopäivänä päätin lähteä vain kiertelemään ympäristöä juoksulenkin merkeissä. Oli ihan älytön fiilis juosta, kirmasin ihan onnessani kaikkia ihania polkuja ja reittejä, joissa ei ole aluskasvillisuutta, melkein mistä vaan pysty lähtemään mehtään! Parhautta. Maisemissa ei tosiaan mitään valittamista, rakkaus tällaseen maastoon. ♥ Ja latupohjissa oli leveyttä, kelpas varmaan hiihdelläkin! 

Vielä tähänkin aikaan aurinko paistoi vielä kymmenen aikaan illalla täyttä päätä taivaalla, oli siis ihan valoisaa tuolla noin Lapissa. Kotona kun alkaa olla jo pimeää. 

Käytiin Ivalossa moottorikelkkojen kesäcrossajoissa, ajoivat siis vedessä! Ensin tuo Ivalo näytti ihan käpykylältä, isi ilmaisikin asian hyvin: huomaa että ollaan keskustassa, kun naapurit on vähän lähempänä kuin tuolla aiemmin. :Dd Mutta se olikin iso paikka, kun tultiin sinne keskustaan! Siellä oli kolme liikenneympyrää ja vaikka mitä kauppoja ja kaksi hotellia! Ei se ollukkaan ihan minipaikka ainakaan minun mittakaavassa. Tämä päivä oli vähän sateisempi, mutta onneksi ei alkanut sataa. Osa sitten upposi veteen, ja tuollainen lautta kävi hakemassa ne kelkat. Nehän upposi, jonka vuoksi niissä oli semmoiset poijut, että tiesi mihin kohti se on uponnut. Sitten ajaja käytiin hakemassa jollain vesikelkalla. Kuitenkin valtaosa pysyy pinnalla ihan vaivatta, niin mahdottomalta kuin se ehkä tuntuukin! 

Hiihdin Kaunispää-tunturille rullasuksilla sitten, kun tunturikahvio ja myymälä olivat menneet kiinni, joten liikenne oli vähäisempi. Siinä tuli lajinomaista voima- ja kestävyysharjoitusta samalla. Oli kyllä ihan hyvä fiilis hiihdellä, 3km siinä tuli nousua. Maisemissakaan ei valittamista ja ilmakin oli mukavan viileä, oikeastaan oli melkein mukavaa vetää pitkästä aikaa pitkät trikoot jalkaan! Ja tuohon hommaan tuo keli oli passelimpi kuin sellainen superhelle joka oli edellisenä päivänä. 

Käytiin vaeltamassa Kiilopäällä. Kaunispää on tosiaan ainut tunturi Saariselän alueella, jonne menee päällystetty maantie. Tänne mentiin siis vaeltaen. Matkaa oli 2km, mutta reittihän on kuitenkin vaativa koska koko ajan noustaan ja meni sille reissulle meno ja tulomatka huomioiden reilu tunti sellaisella rauhallisella vaellusvauhdilla. 

Siellä näkyikin tuleva työmaa, portaita siis noustiin ja seuraavana päivänä tunsi nousseensa ja laskeutuneensa noin 700-800 porrasta. 

Tuolla oli tuollainen joku partiolaisten toteemijuttu tai joku vastaava. En oikein tiedä tarkemmin. Joka tapauksessa ihmeellinen hökötys, jonka kanssa piti ehdottomasti ottaa kuva. :D Ilma oli mitä parhain, juuri sellainen mitä kesällä täytyy olla! Noin +22 astetta, ei siis liian kuuma mutta kuitenkin aurinkoinen. 

Huipulla tuulee! Pitää kyllä paikkansa, sillä tuuli oli kyllä aika napakka tuolla päällä. Lähes kaikilla tuntureilla missä olen elämäni aikana käynyt, on aina päällä tuollainen kivikasa ja sitten tuollaisia ihmisten rakentamia maamerkkejä. :D Akikin rakensi pienimuotoisen oman rakennelman sinne. Joskus tyydytään lisäämään jonkun rakennelmaan kivi tai pari, niin että on jotenkin osallistuttu siihen siellä käytyämme. Ne voi olla tosi isojakin maataideteoksia! 

Halusin käydä Kaunispäällä myös jalan, sillä sinne oli vain reilu kilometri matkaa mökiltä. Siellä on tosiaan päällä tuollainen kahvio/ravintola/matkamuistomyymälä, jossa oli aika paljon porukkaa sen ollessa auki. Myös tunturin päällä on näköalatorni ja tuollaisia laattoja, joissa luki paljon on matkaa Saariselän alueen milloin millekin tunturille. Kiilopäälle on kai suorinta tietä tuolta 11km ja se on 546 metriä korkea. Sitä kai se meinaa. :) 

Akin kanssa KERRANKIN onnistunut yhteiskuva! Niistä muista ei sitten puhutakaan... Tämä aihe jääköön tähän. :DDDDd

Luosto

Luostolla oltiin siis perinteiseksi muodostuneeseen tapaan pisimpään tänäkin kesänä. Jo kahdeksatta kertaa, tutuksi on paikka tullut mutta silti aina löytyy jotain uuttakin. Muun muassa nyt löytyi kaksi uutta liikenteenjakajaa, suojatie ja leikkipuisto! Mutta joo, löytyy siis ihan oikeitakin paikkoja. Käytiin mm. Noitatunturin lenkki vaeltamassa, se oli ihan uusi kokemus ja todella mahtava, vaikka olikin todella vaativa! 

Nyt oltiin tällaisessa Orrenkolossa ja tämä oli kyllä todella ihana mökki, tullaan varmasti toistekin tähän tuolla päin ollessamme. 

Vaeltamassa kohti Noitatunturia. Vaellus oli pituudeltaan 12 km ja aikaa meni 4 tuntia ja 10 minuuttia. Ensimmäiseen viiteen kilometriin meni aikaa 1h 45min, joka kertoo vaativuustasosta. Ei siellä kovempaa voinut edetä, oli niin vaikeakulkuista reittiä! Portaita oli vain alussa ja lopussa, mutta matkan varrella piti edetä lähinnä kiiveten! Alku ja loppu oli kuitenkin lastenleikkiä verrattuna siihen mitä se kulkeminen oli matkan varrella. Oli sentään tasaista hiekkatietä ja pitkospuita sitten. :) Tuo Noitatunturin lenkki kannattaa ehdottomasti kiertää myötäpäivään, koska sieltä on helpompi tulla alas niin päin. 

Tosiaan polku oli tällaista kilometritolkulla, siinä ei oikein maisemia ehtinyt katsella kun piti joka askeleella miettiä mihin jalkansa laittaisi. Onneksi niitä maisemia ei tuolla umpimetsässä kovin ollutkaan, niin pystyi keskittymään tuohon etenemiseen. Meillä oli tosiaan pikkuveli Aki 10 vuotta mukana, ja sen takia ei tarvinnut yhtään hiljempaa edetä. Itse asiassa se on kovakuntoinen ikäisekseen, tuolla se edellä vingerti mennä lähes koko ajan ja hyvin se jaksoi! 

Ensimmäinen varsinainen "etappi" oli Oravanlampi ja sieltä oli vielä 1,4km Noitatunturille, jonka ajateltiin olevan helppo juttu - oltiinhan me koko ajan pikkuhiljaa noustu sieltä Isokurusta ylöspäin. Mutta tuohon viimeiseen kilometriin meni noin 45 minuuttia, se nousi ihan pystysuorasti ihan koko matkan. Tuo Noitatunturi on siis Pyhä-Luoston alueen korkein tunturi, Pyhä itse oli pieni nyppylä siinä vieressä. Ja määränpäähän luontokeskukselle 8,7km. Lähdettiin vaeltamaan hotelli Pyhätunturin pihasta, mutta siinä se on mäen alla luontokeskuskin. 

Nämä on taas näitä lähestulkoon onnistuneita sisaruskuvia. ;) Muuten vaan koko ajan suu kävi kun hirveä kinastelu koko ajan. :DDDd Aki oli muutenkin tuolla reissussa pahempi kuin kotona, se kiusasi minua ihan koko valveillaoloaikansa! Tietysti sillä ei ole mukana kavereita eikä sillä ole koko aikaa parempaakaan tekemistä, niin se purkaa energiansa minuun ärsyttämällä minua. Aloin olla jo räjähtämispisteessä loppureissusta Akin takia, mutta onneksi se edes välillä käyttäytyi. xd 

Vaivaiskoivuja Noitatunturin rinteessä, ei lehdissä enää paljoa pinta-alaa ole! 

En siis aiemmin vitsaillut tuon kiipeämisen suhteen - me nimittäin noustiin ihan tästä näin vaan! Ei kai siinä muu auttanut kun kiivetä ja katsoa mihin jalkansa pistää, ettei kivet lähde jalan alta vyörymään. Ei enää enemmän luonnontilaisessa tilassa voinut olla! Kivissä oli oransseja merkkejä maalattuna ja niitä sai tihrustella, ettei eksy tuonne kivikkoiseen tunturiin. Onneksi siellä oli myös tehty vihreällä merkittyjä opastikkuja, joista näki suuntaa kauaksikin. 

Itse tunturin päällä ei juuri ollut paljoa katselemista, paremmat näköalat oli sinne kiivetessä. Päällä oli vain opastaulu ja ihmisten rakentamia maataideteoksia eli kiviröykkiöitä. Ja ihan kamala tuuli! Sieltä halusi aika äkkiä pois juuri sen takia. Laskeutuessakin oli tosi henkeäsalpaavan ihania maisemia, tässä kohti pysähdyttiin syömään eväitä että jaksetaan loppuun asti. :) Ei maisemissa moittimista, ei tosiaan. Tuolla kaukana aika lailla keskellä näkyvä tunturi on Pyhätunturi. Myös Luostotunturi näkyi täältä käsin 25 kilometrin päästä. :)
Sitten loppumatka tuli samaa reittiä, mistä Marin porukat oli kävelleet silloin kun ne oli tuolla päin. Eli Karhunjuomalammet, Uhriharjut ja Pyhänkasteenlammet ja -putoukset sekä Isokuru, mutta en laittele niistä kuvia tai selitä mitään, koska Marilla oli sieltä niin monta kuvaa.

Mutta joka tapauksessa täällä tuntee itsensä niiiin pieneksi kaiken tuon kivimassan keskellä! 

Nähtiinhän me paljon porojakin, Luostolla liikkuu vakituisesti tuollainen valkea poro. Mutta tosiaan nyt on jo niin tottunut kävijä tuolla Lapissa, että ei oikein jaksa enää noita poroja kuvatakaan! Muutama vuosi sitten vielä oli silleen, että piti aina kuvata jos näkyi poroja, mutta enää ei jaksa vaivautua. Näkeehän noita ;) No ei sentään päivittäin, alkaisi niihin sitten varmaan jo kyllästyäkin. Paikalliset on monestikin aidanneet pihansa tai ainakin kuistinsa, koska nuo tunkee ihan hyvillä mielin vaikka terassille tai pihaan ainakin. 

Käytiin myös Pyhän maisemahississä. Minäkin uskaltauduin siihen, ei oikeastaan pahemmin edes pelottanut, koska luotin 110% varmasti siihen, että se ei putoa juuri silloin kun minä olen kyydissä. Se olisi jo huonoa tuuria! :D Paitsi ylöspäin mentäessä kun se pysähtyi ensimmäisen kerran, niin säikähdin sitä ihan kamalasti, hihkaisin ja tarrasin kaksin käsin kiinni siihen turvakaiteeseen. Seuraavalla kerralla osasin jo odottaa sitä ja en säikkynyt enää. ;) 

Hienot oli maisemat kyllä tuoltakin. Se olikin jo neljäs tunturi minkä tällä reissulla valloitin, tämä oli tosin ainoa jota en tehnyt omin voimineni jalkaisin. :D

Luoston uimarannalla pitää aina käydä ottamassa perinteiset kuvat aurinkoisen sään aikaan, koska tästä on niin mahtavat näkymät. On tuossa tullut monta kertaa uituakin, mutta edellinen päivä oli viileämpi, joten vesi olisi jo sen takia kylmää ja se on muutenkin kylmää, koska on kyseessä pieni ja syvä lampi ja vesi on todella puhdasta. En siis uskaltanut, koska tiesin mitä odottaa. ;)

 Illalla oli taas ihana auringonlasku kymmenen aikaan illalla. :)

Kuusamo

Luostolta Kuusamoon päin laskeutuessa pysähdyttiin jossain paikassa (oon ollu taas perillä, mutta ei noita korpipaikkoja aina tiedä xd) ja siellä oli pihassa tuommonen jättimäinen lumiukko näin vuodenaikaan ja keliin sopien. :Dd Eiköhän se siellä aina tosin ole. Ihan hauskoja tämmöset, kaikkea sitä pitääkin rakentaa! :D 

Ja Rukallehan me ensimmäisenä sitten tultiin. :)

Meillä oli nyt vuokrattuna tällainen mökki Rovaniementien varresta, 7km Kuusamoon vievän tien sivuun. Ei oltu ennen oltu tuolla mökillä. Ihan mukava tuokin, mutta näin isolle porukalle ei ollut kunnon yösijoja, nimittäin minä Akin kanssa nukuin yläkerrassa ja siellä oli vain levitettäviä sohvia, jotka oli tosi kovia ja hankalia. Kyllä siinä yhden yönseudun nukkui tietysti ihan mainiosti, ei valittamista, mutta pidempään ei olisi. Ja Aki on villi nukkuja, joten sen polvi oli minun korvassa ja se oli aina puoliksi tulossa nukkumaan minun päälle ja piti varoa sen ninjailuja keskellä yötä. :DDd Silti nukuin yllättävän hyvin eikä Aki potkinut minua sängystä tai muuta vastaavaa. 

Mökin rannassa oli soutuvene, joten lähdin sitten tekemään soututreenin ja soudin järveä kiekkaan. ;) Oon kehittyny tuossakin aika paljon, en räiskytä vettä ja liikutaan nopeastikin mikäli haluan ja osaan kääntää tuon ja liikutella sitä aika hyvin. Ainoa vedelläliikkuva kulkuväline, jonka jopa lähes hallitsen. Pysyisin varmasti jopa pysyä suunnassa, vaikka isi ei varmistaisi sitä! 

Oli kyllä julmetun kokoisia nuo kelot, mistä tuo mökki on kasattu! Mitattiin yks noista ja halkaisija puoli metriä, luulis ainakin kasassa noilla pölkeillä pysyvän isommassakin myrskyssä! :D

Viimeistä reissun lomailtaa vieteltiin täysin ötökkävapaassa, raittiissa ulkoilmassa (paitsi savu, joka kärysi makkaranpaistosta :D) ja syötiin ulkona rannassa. Tosiaan koko reissulla ei ollut ötököitä riesaksi asti, voisi melkein sanoa ettei yhtään koska kotonakin on enemmän kuin tuolla. Ei tarvittu koko reissulla hyönteissavuja eikä hyttysmyrkkyä. Yllätyttiin itsekin, koska yleensä Saariselän korkeudella on ollut hyttysiä. Nyt ei sielläkään, joka on suorastaan mahtavaa mutta myös kummallista. Sen tiesi melkein jo pohjoiseen päin noustaessa, koska tiellä oli vähän poroja, joten tästä pystyi kokeneena liikkujana päättelemään, että syöpäläisiä ei voi olla hyvin paljon, sillä porot viihtyvät metsässä eivätkä majaile teiden varsissa. 

Ja viimeisen illan peilityyni järvi ja auringonlasku, ihan katseltavaa kyllä. =)

Oli kyllä ihan mukava reissu, vaikka oli mukava tulla kotiinkin. Seuraavalla viikolla piti jo palata koulunkäyntiin ja urheilevan opiskelijan perusarkeen, muutto kämpille takaisin, olo oli todella kotoisa. Aivan kuin olisi kotiin tullut kotoa tultuaan. On kai jo niin normaalia olla täällä. Outoa kuvitella aikaa, kun ei enää tule tänne vaan lähtee jonnekin muualle. Tästä on tullut toinen koti! Siihen on kuitenkin vielä pari vuotta aikaa, joten asiaa ehtii vielä sulatella. ;)

Pidittekö postauksesta? Painelkaa nappeja sen mukaan! ;)
Tsemppiä kouluun ja muutenkin elämään kaikille lukijoille! =)

-Heidi