Moikka nassukat! Tulin joululomalle kotiin lauantaina ja nyt on aikaa kirjoitella vähän blogia, koska olen päättänyt etten tee osittain rästissä olevia koulutehtäviä ennen uutta vuotta ollenkaan. Tai lähinnä meinasin, että laitan tänne kuvia syksyn ja alkaneen talven varrelta ja kertoilen lyhykäisesti, koska aika paljon on tapahtunut ja ei ole tarkoituksenmukaista selittää kaikkea juurta jaksaen. Kuvat kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa, joten niiden avulla pääsette mukaan tunnelmaan. :)
Olen jotain kuulumisia kertonut kuitenkin ja moni varmaan seuraa myös Instagramissa, joten sieltäkin arkea välillä näkee. Olen kuitenkin nyt asunut pian puolisen vuotta Oulussa kyseisessä kämpässä Jannen kanssa ja olen kyllä viihtynyt alueella! Asuntokin on tosi mukava, paitsi että vähän meinaa ikkunat ja ovet vetää, mutta on tuolla tarjennut. Meidän kodista on tullut juuri meidän näköinen ja viihtyisä ja olen todella tyytyväinen. =)
Aseptiikan tunnilla saatiin harjoitella hygienia-asioita ja leikkiä kirurgeja. ;)
Meillä oli koulun alussa Tervetuloa terapiaan -tapahtuma kaikkien fysioterapian opiskelijoiden ja opettajien kesken, jossa kaikki vuosiluokat esittäytyivät toisilleen. Meidän luokkalaiset tekivät tuollaiset nimikyltit ja meillä oli omanlaisemme ohjelma. Koko vuoden luovuuteni purkautui tuohon kylttiin, koska siitä tuli kieltämättä aivan minun näköiseni!
Myös koulun alussa tuli vierailtua Maaritin luona meidän entisessä kämpässä, jonne olikin enemmän kuin tuttu tie nelostien varresta tallustella ja tulla kuin kotiinsa. :D
Käytiin Jannen kanssa soutelemassa ja samoilemassa Lylysaaressa, joka on siitä erikoinen saari, koska sen sisällä on kolme pientä lampea. Aurinko oli laskemassa, joten värit olivat todella hienot noin syysruskan aikaan.
Janne laittoi minulle päähän kaksi oksaa, niin näytin kuulemma porolta... :D
Putaalla ollessani kävin Maaritin kanssa tekemässä pitkän sauvalenkin ja näytin Maaritille Louhurannan, joka on todella ihana paikka ja nimensä mukainen, nimittäin siellä on todella paljon kiviä! Oli myös tosi kaunis syyssää, niin kelpasi tuota maisemaa katsella! Eräänlaiset kotimaisemat, sanoisin.
Mummon synttäreitä vieteltiin syyskuun loppupuolella ja minä leivoin elämäni ensimmäisen mutakakun, joka onnistui todella hyvin! =)
Tulin Onnibussilla kotiin eräs päivä syksyllä, niin ennen Pyhäjärveä alkoi vauhti hiljentyä ja edessä näkyi epäinhimillisen suuri tankki!! Se oli erikoiskuljetus, joka oli aivan valtava! Piti ABC:lle jäätyä käydä kuvaamassa, kun tuo härveli mateli hiljaa pitkin nelostietä. Onnibussin aikataulu saattoi vähän heittää tuon kuljetuksen johdosta, koska bussi saapui abc:llekin myöhässä.
Kerroinkin ehkä aiemmin, että minusta tuli kummi ihanalle pikkupojalle! ♥ Poika sai nimekseen Joona Antti Oliver ja on aivan valloittava tapaus! ♥ Milja-sisko oli tomerana juhlissa. Myös Janne sai kutsun juhliin näin avopuolisona (:D) ja sain itsekin uusia tuttavuuksia yhtä lailla.
Olin lokakuun alussa Pihtiputaan Tuiskun hiihtäjien kanssa Vuokatissa ja majoituin Jannen ja Markuksen kanssa eli Heidi ja pojat siis. :DD Hiihdettiin putkessa ja sain ensikosketusta viime talven jälkeen oikeaan pakkasilmaan, vaikka en hiihtoputken ilmasta tykkää, koska se on niin tekokylmää ja kuivaa, että tulee helposti hengitystieinfektioita ainakin minulle. Myöskin astman kanssa jännitti mennä, kun koko viime talvi meni puilleen, mutta ensimmäisen lenkin jälkeen putkesta pois tullessa ja hotellihuoneelle kävellessä nauroin jollekin poikien jutulle, niin alkoi hengitys pihisemään. Muilla kerroilla oli jo helpompaa ja hengityskin reagoi paremmin kylmään. Nostin kuitenkin hoitavan lääkkeen annosmäärää, koska tiesin tilanteen olevan tietynlainen shokki keuhkoille näin yhtäkkiä. Ja hyvin meni.
Syksyn aikana oli myös todella kuvauksellisia kelejä aamuisin kouluun pyöräillessä. Oulussa on mukavasti joen ylityksiä ja vesistöjä, joiden myötä siltoja, joten saan joka aamu nähdä tämän maiseman, mutta vielä kauniimmaksi sen tekee mahtava auringonnousu ja pikku pakkanen.
Käytiin Jannen kanssa katsomassa Oulussa Ruskotunturilla, millainen paikka se on ja voisiko siellä mahdollisesti tehdä sauvarinnettä. Sää oli mainio ja näköalat olivat tällaiset eli eivät kovin mahdottomat, mutta kyllä sieltä Oulun tyypillisiä maamerkkejä näkyi (eli tehtaan piippuja ja vesitorneja :DDD) ja päälle kesti kiivetä suoraan noin 3 minuuttia. :D Mutta kyllä siinä lyhyttä rinnettä pystyy tekemään, yllättävän jyrkkä kuitenkin. Ja tunturikaan tämä ei oikeasti ole, koska Oulu sijaitsee meren rannalla, vaan kyseessä on vanha kaatopaikka, jonka päälle on kasattu maata. :Dd Ja tuolta vasemmalta näkyi mukavasti nykyinen kaatopaikka, jossa kone litisteli roskia. Kaunista siis. xD
Käytiin katsomassa viimetingassa Apulannan leffa Teit Meistä Kauniin ennen kuin elokuva vedettiin pois elokuvateattereista. Oli kyllä hyvä leffa ja kannatti käydä. Suosittelen myös ei-faneille, koska siinä oli hyvä juoni ja tarina vaikkei bändistä tykkäisikään.
Olin erään viikonlopun syksyllä itsekseni Oulussa, kun Janne lähti käymään kotona, mutta itsellä oli tullut kulkemista sen verran, että en jaksanut lähteä mihinkään. Kävin kiertelemässä keskustassa, jotta alkaisin hahmottaa sitä ja shoppailemassa. Ehkä tähän joskus tottuu, että kaupat ovat näin lähellä. Ihastelin myös kauniissa syyssäässä Oulua, jossa olin tuolloin ollut kirjoilla tasan 2kk. Oulu on kyllä todella kaunis kaupunki ja olen tyytyväinen siihen, että asun nyt siellä.
Ihastuin myös Virpiniemeen, kun kävin siellä ensimmäistä kertaa ihan jalkalenkillä. Aiemmin olin vain talvella hiihtänyt ja rullahiihtänyt siellä päin, mutta itse maastoissa en ollut käynyt lenkkareilla. Se oli aivan ihanaa hiekkakangasta ja lappimaisen karua maisemaa, josta minä tykkään! Tuli tehtyä pitkä treeni, kun halusin vain nähdä enemmän uusia paikkoja. Koko Virpiniemi oli kuin uusi maailma sulan maan aikaan. Niin paljon ihania polkuja, rinteitä ja portaita.
Sain myös Marin lokakuussa käymään!! ♥ Aikaa oli vain viikonloppu, mutta ehdittiin tehdä paljon. Treenit Virpiniemessä ja humppailua keskustassa ja päädyttiin ilman suunnitelmaa syömään Roosteriin.. :D Mutta ruoka oli aivan ihanaa ja päätin, että menen sinne vielä uudestaankin, mutta kaksi vinkkiä:
1) Varaa pöytä, varsinkin viikonloppuna. Et välttämättä mahdu istumaan ja saat kytätä koko ajan, että mihin voisit paeta, kun pöydässäsi alkaa puolen tunnin päästä varaus.
2) Pukeudu suunnilleen järkevästi, mikä tarkoittaa farkkuja ja jotain järkevää paitaa. Ei siis lämmittelypuvun housuja ja hupparia. Ehkä hieman alipukeutunut olo, mutta eipä tuolta vaatetuksen perusteella pois viskattu. :Dd
Ja varasinkin kyseisestä paikasta minun ja Jannen vuosipäivänä pöydän ja pukeuduin järkevämmin, opin kantapään kautta. :D Tosin se oli tiistai, joten silloin siellä ei ollut niin ruuhkaista kuin lauantaina, jolloin eksyimme sinne Marin kanssa. :D
Toisenkin mummon synttäreitä vieteltiin myöhemmin, ja minä tein oman bravuurikakkuni, paitsi tällä kertaa päärynästä, kun normaalisti kyseessä on ollut mangokakku. Leivottiin myös äidin kanssa pullia. ♥
Syyslomalla oltiin Taivalkoskella ensilumenladulla hiihtoreissulla ja kilometrejä ja tunteja kertyi ihan hyvin, vaikka huikeaan fiilikseen ja kulkuun ei tällä reissulla vielä päästy. Tuolloin ehdin ajatella, että eihän sitä ole ollut ennenkään ja ajatella, että tästä kaudesta tulee menneiden vuosien tapaan samanlainen seinää vastaan puskemisen talvi. Sain kuitenkin huomata Vuokatissa piirileirillä saatuani vähän kilometrejä ja onnistuneita treenejä alle, että tekeminen on aivan erilaista kuin menneinä vuosina. Ja positiivisesti. Tällaista se ei ole ollut vuosikausiin tässä vaiheessa vuotta. Niinkin itsestään selviltä kuulostavat asiat kuin porukassa hiihtäminen, hapoton tekeminen, rytminvaihdoksiin kykeneminen, voimakkaan tuntuinen tasatyöntö ja hyvä tunne olivat niin suunnattoman isoja asioita, että ne antoivat taas uskoa ja toivoa pitkäksi aikaa. Aloin oikeasti odottaa Levin leiriä, koska siitä saattaisi tulla jopa paras Lapin leiri, minkä olen koskaan tehnyt.
Käytiin Sankivaarassa juoksulenkillä ja Janne näytti minulle uusia paikkoja. Käytiin Pilpasuon luontopoluilla juoksentelemassa ja ilmeisesti tästä on sulan aikaan päässyt lautalla, joka rannalla olikin. Janne suoritti jään testauksen, mutta kivikin teki siihen särön, joten jää ei ehkä olisi kestänyt meitä. :D
Pirteitä pakkaskelejäkin tuli ja -11 asteen pakkasessa pyöräilin kouluun ja takaisin yhteensä 10 kilometriä, mistä tuleekin mukavasti hyötyliikuntaa päivittäin. Oulussa asuessa tulee pyöräiltyä todella paljon ihan huomaamatta ja se on kyllä vain hyvä juttu, kun ei ole kaikki ihan nurkalla! Vaikka siis erona se, että kaikkea on kuitenkin saatavilla, kun kehtaa vähän liikahtaa, toisin kuin Putaalla tai kotona. :D 5 kilometrin koulumatka ei ole tuntunut pahalta, paitsi hirveä hiki siinä toisinaan tulee! Siihenkin on tottunut, vaikka alkusyksystä tuntui aina että pitäisi päästä suihkuun ja usein koulusta tullessa meninkin, niin tuli raikkaampi olo. Kuitenkin pyöräillessä herää sopivasti ja nyt on oppinut jo vähän hillitsemään vauhtia, jotta ei olisi niin kauhean kuuma koulussa. Varsinkin kylmemmillä keleillä se on helpompaa, mutta plussakeleillä tulee pakostikin hiki. Matkan varrella on kauniin näköisiä paikkoja ja metsää, tykkään kyllä koulureitistäni.
Ennen Levin leiriä kuvattiin Petran kanssa fysioterapeuttisen tutkimisen ja päättelyn kurssille videotentti, jossa selvitimme, miksi tanssija Sarin vasemman jalan varpaillenousu on heikompi kuin oikean jalan. Aloimme tutkia kolmipäisen pohjelihaksen eli triceps suraen toimintaa, erityisesti gastrocnemiusta eli kaksoiskantalihasta, jossa on kaksi päätä, mutta myös kyseisen lihaksen alla sijaitsevaa soleusta eli leveää kantalihasta, joka kuuluu kolmipäiseen pohjelihakseen. Testasimme lihastoimintaa eriytyneesti eli asteittain ja mittasimme nilkkanivelen plantaarifleksion eli arkikielessä nilkan ojennuksen, mutta anatomisesti oikein nilkan plantaarifleksio on koukistus. Että vain anatomia jutut, älkää kysykö. :D Asiakkaalle ehkä puhuisi kuitenkin ojennuksesta, koska nilkan koukistuksesta tuele mielikuva, että jalkaterää vedetään ylöspäin. Mutta koska anatomia ja poikkeuksen poikkeukset, niin näin ei ole. :D
Videoon tuli myös epäonnistuneita otoksia, joita joutui aika rankalla kädellä leikkaamaan. Välillä vain naurettiin niin kamalasti kun selitettiin jotain outoa ja Petra tutki oikeaoppisesti, kunnes kysyy: "Hei, anteeksi - minun pitäisi nyt tietää mitä gastrocnemius ja soleus ovat suomeksi" :D Tulee kieltämättä jo tässä vaiheessa ongelmaksi, kun jotkut lihakset muistaa vain latinaksi, mutta ei tahdo muistaa suomenkielistä sanaa, koska osa lihaksista on niin älyttömän vaikeasti muotoiltuja suomeksi. Esimerkiksi teres minor ja major ovat suomeksi pieni ja iso liereälihas tai pronator teres liereä sisäänkiertäjä. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka ja anatomiaa saisi kerrata koko ajan, koska helposti unohtuu alkusyksystä käydyt asiat ja nyt on käytännössä ihmisen anatomia käyty ja ollaan siirrytty fysiologiaan.
Levillä oli huikea viikko ja leiri oli luultavasti onnistunein, mitä olen koskaan tehnyt. Kaikki treenit tuntuivat hyviltä ja kaikissa oli ainakin kohtalainen kulku. Tehoharjoitukset onnistuivat ja hapot eivät nousseet liian korkeaksi. Hyvä tunne koko harjoituskauden näkyi myös kehittyneessä tekniikassa, mistä olin iloinen. Kerrankin tekemäni työ näkyy jossakin ja tuntuu siltä, että tässä nyt on järkeäkin. Pisin lenkki hiihdettiin 4 tuntia Maaritin kanssa. Kelitkin olivat hyvät, lähdettiin kovimpia pakkasia sopivasti pakoon. ;)
Majoituttiin Pihtiputaan Tuiskun kanssa perinteisissä Välirakan rivitaloissa, joissa oli 6 hengen asuntoja. Itse kokattiin ruuat, mutta ruuat käytiin aina naapurimökeistä hakemassa. Meillä oli huippu mökkiporukka, paitsi että se tarkoitti sitä, että meno oli ihan hirveää, jutut ihan tasottomia ja naurun määrä oli laitonta ja Maarit meinasi joka ruualla tukehtua ja lepopäivänä jouduin julkisella paikalla hakkaamaan sitä lapaluiden väliin, ja se kuulemma auttoi. Tämä kaikki vain sen takia, että ei osata olla ruokapöydässä hiljaa ja syödä kuin ihmiset. Vaikka sovittaisiin, että nyt ollaan kunnolla, niin kohta joku laukaisee jotain niin tyhmää, että se siitä sitten. :D Oli kyllä kiva leiri kaikin puolin!
Lepopäivänä käytiin shoppailemassa Levikeskuksessa, keilaamassa porukalla (keilamestareita.. :D), pizzalla ja kylpylässä lillumassa. Hotelli Levitunturia voin suositella, todella monipuolinen ja hieno! =)
Poistulomatkalla pysähdyttiin Joulupukin maassa Rovaniemellä ja söin siellä aivan ihanaa porkkanakakkua!! Varmaan yksi parhaista kakuista mitä olen ikinä syönyt! Ja kaiken lisäksi järkytyin, kun kysyin onko mitään maidotonta ja siinä tiskin takana nainen sanoi, että nämä kakut ovat kaikki vegaaneja ja gluteenittomia, eli ei maitotuotteita käytetty. Olin kyllä ikionnellinen tuosta ja kakku oli älyttömän hyvää!! En voi hehkuttaa tarpeeksi :D♥
Ehdittiin vähän kierrellä tuolla joulun ihmemaassa, jossa meinaa kylläkin tulla hulluksi ja joulu pursua korvista ulos (:D), mutta ostin Napapiiriltä itselleni uuden pipon, koska se oli vähän niin kuin rakkautta ensisilmäyksellä ja olen luvannut itselleni, että saan vihdoinkin ostaa uuden pipon, koska entisen ostamisesta on niin kauan. Taustaa: tykkään pipoista tosi paljon ja haluaisin kymmeniä erilaisia pipoja, mutta koska siinä ei olisi mitään järkeä, niin täytyy rajoittaa ja kiertää pipohyllyt kaukaa. :D
Itsenäisyyspäivänä oli kouluhommaa enemmän kuin laki salli, koska Levin jälkeen oli todella työntäyteinen viikko kahden tentin, yhden tentin palautuksen ja muiden koulujuttujen kanssa, mutta halusin kuitenkin leipoa pipareita ja koristelin niitä, tehdä jauhelihapihvejä itsenäisyyspäivän ruuaksi ja syödä ylipäätään vähän nätimmin. Kynttilöitä sytytin itsenäisyyspäivän kunniaksi ja liian nuorena menehtyneen serkun muistolle ja värkkäsin kaikki jouluvalot palamaan. :)
Välillä koulupäivän aikana ilmestyy pyörän satuloihin tällaisia suojia. Alkusyksystä toiseen pyörään ilmestyi vaaleansininen suoja, jossa ei lue mitään ja nyt tähän toiseen pyörään, jossa minulla on nyt nastarenkaat, koska pyöräilen nykyään kouluun talvellakin (kävellen kestäisi tunnin ja bussilla en halua koko ajan kulkea) ja olin saanut siihenkin vielä hienomman mainossuojuksen! ;)
Fysiologian harkkatunnilla tutkitaan erilaisista malleista sydämen, verisuonten, aivojen ja hermojen rakennetta ja jatkossa tulevaan suolistoonkin tutustuttiin tyttöjen kanssa vähän turhankin tarkkaan... :D Mietittiin, että lukiossakin olisi yleissivistävämpää, jos biologian pakollinen kurssi olisi ihmisen biologiaa kuin se, että se sisältää kasvijärjestelmiä ja yhteyttämistä, joita on kuitenkin pintapuolin käyty jo ala-asteella. Todettiin, että olisi yleissivistävämpää tietää, mitä sisäelimiä ihmisellä on ja mitä siellä itsensä sisällä edes tapahtuu kuin mitä osia kasvin sisällä on. Mutta eipä me olla ketään sanomaan, mitä opetussuunnitelmassa määrätään. :D Aina saa silti pohtia, mikä sitä oleellista sitten olisi tietää, jos biologiakin rajautuu vain yhteen pakolliseen kurssiin lukion oppimäärässä.
Koulu loppui koko aamupäivän kestävään tenttiin kuntoutuksen perusteista 16.päivä perjantaina ja illalla meillä oli oman luokan pikkujoulut Riikan luona. Olen koko syksyn ajatellut ja viimeistään nyt todennut, että on meillä kyllä niin hyvä ryhmä ja pakko myöntää, että en olisi uskonut sanovani sitä ennen koulun alkua. Uskoin saavani varmasti ihania ystäviä, koska en uskonut jääväni yksin. Mutta ajattelin, että 30 päiseen ryhmään mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja on ihan inhimillistä, jos en tule juttuun kaikkien kanssa. Olen kuitenkin saanut heti ensimmäisistä päivistä lähtien erehtyä joka ikinen päivä. Olen siitä 22.päivästä elokuuta lähtien tutustunut joka päivä johonkin uuteen ihmiseen paremmin ja paremmin.
Olen istunut melkeinpä joka viikko jonkin uuden ihmisen kanssa ruokalassa tai jutellut jonkun uuden ihmisen kanssa enemmän kuin koskaan aiemmin. Tutustun joka päivä näihin ihmisiin ja tulen kiitolliseksi siitä, että saan olla osallisena näin ihanaa ryhmää, jossa on näin mahtava yhteishenki. Ketään ei jätetä ulkopuolelle, vaan kaikille löytyy paikkansa jostakin. Meidän ryhmässä aina se, joka ensimmäiseksi saa kuulla jostakin asiasta, kertoo siitä muille ja deadlineista muistutetaan ryhmässä, jotta kukaan ei unohtaisi. Pätee reilu pelihenki ja kaikki otetaan vastaan ihmisinä. Vaikka olin viikon Levin leirin aikaan poissa, kaverit jeesasivat hyvin, jotta en jäisi jälkeen. Harkkatunnin korvaukseen löytyi heti joku kaveriksi, vaikka kenenkään ei tavallaan olisi pakko auttaa. Se on vain ystävällistä, mutta silti siihen ollaan valmiita. Kun olin alkusyksyllä todella kipeä ja olin tuntenut nämä ihmiset vasta viikon enkä muistanut puolienkaan nimeä, he lupautuivat auttamaan minua, kun pääsen takaisin kouluun, jäämään kanssani opiskelemaan anatomiaa ja lupasivat kertoa, mitä he tunneilla käyvät. En jäisi yksin sen kaiken uuden ja pelottavan kanssa. Olin siitä niin onnellinen, että liikutuin melkein kyyneliin lukiessani kommentteja ryhmästä ja Facebook-päivityksestäni. En olisi koskaan uskonut, että nämä ihmiset olisivat näin valmiita auttamaan minua tai ketä tahansa muuta apua tarvitsevaa.
Jokainen voi kertoa koko luokan kuullen omista heikkouksistaan ja asioista, joita on patonut sisälleen pitkän aikaa, eikä kukaan silti tuomitse. Meidän luokassa halataan ja kannustetaan paljon toisia, ollaan positiivisia ja myötätuntoisia. Opettajat kysyvät, miten meillä menee ihan oikeasti, miltä meistä tuntuu, mikä painaa mieltä, jaksetaanko me. Kaikkien välillä vallitsee hyväksyvä ilmapiiri, millaista en olisi uskonut kokevani luokan muodossa. Ei sellaista ilmapiiriä ollut meidän luokassamme edes lukiossa, vaikka siellä olevinaan tunnettiin toisemme paremmin. Minulla ei ole vain yhtä hyvää ystävää tällä hetkellä, vaan monta sellaista, jonka kanssa voisin lähteä koska tahansa minne vaan. Parhaiten olen ystävystynyt ja päässyt samalle aaltopituudelle Tiian, Petran, Suvin, Reetan, Elinan ja Niinan kanssa, mutta myös niin monen muun, että voisin melkein listata tähän koko luokan. Kaikki luokkalaiset ovat ainakin niitä kavereita, joille voi aina mennä puhumaan tai joilta voi aina kysyä. Ketään ei tarvitse vältellä tai pelätä kysyä. Meillä on lupa olla myös tyhmiä, koska heti ensimmäisenä päivänä tutor-opettajamme iskosti päähämme nämä sanat:
1) Tyhmiä kysymyksiä ei ole.
2) Kaveria ei jätetä.
3) Istuminen tappaa. (Jonka vuoksi joka tunti pidetään taukojumppaa!)
On uskomatonta, miten tällainen ilmapiiri on voitu saada heti alusta asti aikaan, ja sitä ovat myös opettajat ihmetelleet. Varmasti osittain ilmapiirin ansiosta meidän luokkamme on pärjännyt hyvin koulussa ja saanut hyviä arvosanoja (opettajilta kuultua). Ja minun mielestäni se johtuu paljolti siitä, että kaikki ovat niin oikealla alallaan kuin voivat olla. Kaikki ovat motivoituneita oppimaan koko ajan lisää ja fysioterapia kiehtoo kaikkia. En voisi kuvitella, että joku yhtäkkiä lopettaisi, koska ei enää kiinnostaisi. Nyt tuntuu siltä, että kaikista 33-34 opiskelijasta tulee aivan mahtavia fysioterapeutteja vielä joskus. Jopa minusta.
Me pidetään toisistamme huolta toivottavasti koko opiskeluajan ja toivottavasti tältä luokalta jää monta yhteistyökumppania ja tukipilaria työelämään, mutta myös elämän mittaisia ystäviä opiskelujen jälkeenkin. Olen kiitollinen, että saan olla osa tätä ryhmää. On ihan uskomatonta, miten nopeasti ensimmäinen puoli vuotta on mennyt.
Ja olen kiitollinen siitä, että saan asua Oulussa Jannen kanssa, että saan hiihtää ja että se voi tuntua vihdoinkin hyvältä, ei tarvitse tulla maaliin keuhkoputket kasaan supistuneina ja kärsiä koko ajan jostakin. Koulussa on ollut välillä rankkaa, mutta siitä on selvitty. Pitää kunnianhimoisenakin muistaa, että me olemme vain ihmisiä ja koulu on vain koulua. Se on vain koulua, mikä on pieni asia sen rinnalla, että meillä on vain tämä elämä elettäväksi annettu ja nämä ihmiset. Yksi tentti ei kaada mitään, vaikka se tuntuu sillä hetkellä isolta. Tärkeintä on se, että meillä on tukiverkosto ja muistamme elää ja olla onnellisia. Emme saa unohtaa rakkaitamme ja sitä, mikä on meille tärkeää. Koulukin on tärkeää toki, mutta aina on tärkeämpiäkin asioita, eikä niitä mitata arvossa.
Kyseinen tutor-opettajamme sanoikin osuvasti, että emme ole koneita ja meidän pitää muistaa levätä. Meistä tulee terveydenhuollon ammattilaisia ja meidän täytyy muistaa huolta itsestämme, jotta voimme pitää huolta kenestäkään muusta saati auttaa muita ihmisiä työssämme. Meidän on voitava hyvin, jotta meillä on voimavaroja auttaa muita ja sen asian on iskostuttava meidän päähämme jo opiskeluaikana. Emme saa polttaa itseämme loppuun.
Ja hän sanoi myös, että monella meistä on kilpaurheilutaustaa ja sieltä heijastuu helposti myös koulu- ja työelämään suorittaminen. Kilpaurheilussa on välillä tehtävä suurella intensiteetillä koko ajan, koska siinä ei voi aina tinkiä yhtään mistään tai se voi kostautua myöhemmin. Tässä vaiheessa huomasin nyökytteleväni ja opettaja pisti sen merkille. Mutta sitten hän jatkoi, että pitää muistaa lepo. Emme voi suorittaa koko ajan, rajansa kaikella. Elimistö vaatii jossain vaiheessa sen levon, jota se ei saa. Nyökyttelin myös tässä vaiheessa, koska tiedän sen omasta kokemuksesta. Pelkällä suorittamisella ei saa vielä mitään, vaan jossain vaiheessa häviää kaiken, koska on niin loppu ettei jaksa enää.
Enkä halua olla siinä tilanteessa, vaan haluan nauttia elämästä ja voida olla onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus tähän kaikkeen.
Urheilukaan ei ole minulle enää samanlaista suorittamista. Levolle on tullut erilainen merkitys ja Levin leirin jälkeen huomasin sen, kun isä soitti minulle ja sanoi, että sinulla oli nyt hyvä leiri ja tuli hyviä harjoituksia - mutta muista nyt levätä. Älä aja itseäsi siihen samaan ylirasitustilaan, missä olit. Minua nauratti, koska olin aivan samaa mieltä. Lupasin levätä. Ja pidin lupaukseni.
Toivottavasti muistan pitää sen jatkossakin.
Hyvää joulua kaikille ruudun toisella puolella! Luvatkaa tekin olla itselleni armollisia ja levätä vuonna 2017. ♥ Siinä on oiva uuden vuoden lupaus meille kaikille.
- Heidi
Mitä haluaisit vuodelta 2017 sellaista, joka ei
onnistunut vuonna 2016?
