Loma lähestyy

Moikka! Kesäloma tosiaan lähestyy jo huimaa kyytiä, mutta ei olla oikein kesäfiiliksissä tuon surkeen kylmän ja sateisen kelin vuoksi. Ei olla päästy testaamaan Hiekan rantaa tänä keväänä eikä heittämään talviturkkia helteisen kelin merkeissä. Tämä meidän "abivuoden" kevät on kuitenkin ollut tapahtumarikas ja huonosta säästä huolimatta on tullut oltua mukana kaikenlaisessa ja tehtyä vaikka mitä. Ei se ole este, korkeintaan hidaste! Nyt kun on saanut selvitettyä asioita ja tietää olevansa väleissä tiettyjen ihmisten kanssa, niin sekin helpottaa elämää enemmän kuin olisi arvannut. Se on vain mukavaa, koska minusta turha vihanpito on turhaa ja positiivisuudella päästään pitkälle! Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Tuntuu ihan hurjalta, että me voitaisiin nyt valmistua ylioppilaiksi ja meidän pitäisi muuttaa pois täältä, luopua tästä kämpästä ja lähteä kohti uutta ja tuntematonta.



Meidän kirjoitukset meni ihan älyttömän hyvin. Kummallakin terveystieto pysyi ällänä ja Marin psykologia pysyi E:nä - ja minun psykologia nousi ÄLLÄÄN! Kun rehtori kertoi tulokset, niin en uskonut. Sanoin, ettei se voi olla, sen piti olla M:n ja E:n rajalla. Rehtorin piti näyttää minulle paperista ihan konkreettisesti tulokset ja kaksi ällää siellä oli allekkain. Olin ihan järkyttynyt ja onnesta sekaisin, sillä en olisi ikinä uskonut, että psykologia voisi tulla takaisin ällänä. Odotin, että se putoaisi M:ään ja olin jo salaa mielessäni tyytynyt siihen. Sekin olisi ollut jo hyvä, koska koe oli niin työläs. Psykologian kirjoitukset olivat kummallakin ensimmäiset kirjoitukset ja kokeen työläyden vuoksi tehtiin kumpikin sitä minuutilleen kuusi tuntia. Kynä loppui kirjoittamasta, kun kello löi kolme. Tarkistaminen jäi tekemättä ja kokeen jälkeen tuntui, että pää on ihan tyhjä, vaikka tuntui, että paljon jäi vielä kirjoittamatta. Tämä oli paras mahdollinen lopetus tälle lukuvuodelle! Näköjään älliä on. 










Jotenkin on ihan lohdullista palata tänne tuttuun ja turvalliseen paikkaan vielä ensi syksynä ja suorittaa viimeiset kurssit lukiossa kirjoitusten lomassa. Oikeastaan ei meitä harmita, että jaettiin lukio neljälle vuodelle. Tämä on ollut meille paras päätös ja saadaanpahan helppo viimeinen vuosi. Saadaan rauhassa urheilla, opiskella ja valmistautua siihen, että pitäisi lähteä jonnekin muualle ja jättää Pihtipudas taakse. Tämä aika on ollut ainakin tähän mennessä elämän parasta aikaa enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Tuntuu jo valmiiksi haikealta, että vuoden päästä tavarat pakattuamme ja pois lähtiessämme jätämme hyvästit tälle seudulle ja tälle kämpälle. Kun on asunut jossain neljä vuotta, se on jo tosi pitkä aika! Tästä on tullut toinen koti ja sekin on itsessään merkityksellistä, että tämä oli ensimmäinen paikka, mihin muutin itsekseni ilman vanhempia. Täältä jää paljon käteen hyviä muistoja, vaikka ollaankin täällä vielä ensi vuosi. Mutta kaikki tutut ihmiset lähtevät pois, joiden kanssa on varttunut kolme vuotta lukiossa. Kyllä siinä tavallaan käännetään uusi luku. Onneksi Emmi ja muutama muu tuttu kolmen vuoden lukioajalta jää tänne meidän kanssa ensi vuodeksi. :) 






















Käytiin pitsalla Putaan pizzeriassa. Me Marin kanssa juhlistettiin huippuhyviä kirjoitusten tuloksia, Veera ylioppilaaksi pääsyä ja Emmi nyt oli muuten vain mukana. :DDd♥ Tuolla on kyllä tosi hyvät pizzat! 

Mari sai huikean idiksen tehdä Stuff your mouth-challenge ja otettaisiin Emmi mukaan, niin sen kuvaamisesta koituva hupi kolminkertaistuisi. :DDd Voi taivas, never again. Taas näitä once in a lifetime-juttuja. Ei tee hetkeen mieli vaahtokarkkeja. :Dd Kuvaaminen oli kyllä tosi hupaisaa! Ei vaan ollut kovin hyvä idea tehdä tätä pitsan syömisen jälkeen, koska oli tosi ällöttävä olo. Mutta yks päivä sinne tänne, kunhan suurimmaks osaks elää kuin ihmiset! ;) 

Vastikään ostin toiset lenkkarit, ettei jalka totu samoihin. Ostin samalla myös nämä paljon puhutut ja kehutut kompressiosäärystimet. En tiedä, onko näistä oikeasti hyötyä, mutta niin väitetään. Kyllä ne ainakin selvästi tukee säärtä ja ostinkin ne siksi, että pitäisin niitä tukemistarkoituksessa esimerkiksi pidemmillä juoksulenkeillä. Eihän noita meinaa muistaa laittaa ikinä, mutta sen verran mitä olen pitänyt, olen kyllä niihin tottunut paljon nopeammin kuin odotin totuttuvani ja toistaiseksi ei minulla ole niistä mitään pahaa sanottavaa. Vaikka ei hirveästi vielä kehuttavaakaan, koska saamani näyttö niiden hyödyllisyydestä on vielä melko olematon.
Lenkkarista en tingi, koska pidän niitä käytännössä eniten koko vuoden aikana, joten niistä saa aina pulittaa kivoja summia. Rakastuin yksiin Adidaksen lenkkareihin, mutta otin silti tutut ja turvalliset Asicset. Ostan kyllä vielä joskus ne Adidas Adizerot... ;) Jalkaholvi on hieman oireillut varmaankin juoksemisesta, jota olen tehnyt enemmän verrattuna viime vuonna tähän aikaan. Nyt sillä on taas ollut parempi vaihe ja kylmähoito auttaa siihen, joten luultavasti jokin hermonpää on siellä ottanut itseensä ja tulehtunut. Hoidetaan koipi kuntoon, että päästään reenaamaan täysillä! :) 

 

Oltiin pikkuveikan kanssa korkkaamassa juoksukautta Pyhännällä Tavastkenkä-hölkässä. Tai on kai Aki ehtinyt jo juosta parissa juoksutapahtuman tapaisessa. Se oli Pyhännän korvessa noin 10km, semmoinen pieni ja nätti kylä. Kisat järjestettiin ilmeisesti 25.kertaa Tavastkengän koululla, joka ei ole enää toiminnassa, mutta kuitenkin tosi hyvässä kunnossa ja iso koulu! Kisavauhdissa on vielä hakemista, mutta tämä oli ihan hyvä avaus juoksukaudelle. Olin naisten sarjassa kolmas, voittaja oli kenialainen nainen. Kyyti oli siis kylmää! :D Aki voitti 11-vuotiaat pojat!
Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että vaikka vielä ei reipas kisavauhti irtoa, niin sen on vielä mahdollista irrota kesän aikana. Kaikki on vain kiinni siitä, mitä teen. En ole sellaisessa kuopassa, josta ei ole mahdollista nousta, vaikka tekisin mitä tahansa. Oli tosi kiva käydä oikeissa juoksukisoissa, vaikka matka olikin 4,4km maantiellä, asfaltilla, mistä en oikein henkilökohtaisesti pidä. Juoksen mieluummin pehmeillä, jalkaystävällisillä alustoilla, vaihtelevissa maastoissa. 

Edustan kesällä Kiuruveden Urheilijoita, ja juoksupiireissä tuntee jopa kuuluvansa joukkoon, koska siellä on niin paljon tuttuja kotikonnuilta. He ovat mukavia ihmisiä! Juoksutapahtumissa on jollakin tapaa erilainen tunnelma kuin hiihtokisoissa, vaikka tykkään kumpienkin tunnelmasta. Tuntuu, että kaikkia pidetään kuin tuttunaan ja ilmapiiri on jotenkin hyvin yhteishenkinen. Juoksussa ei niin selvästi tehdä eroja välineillä kuin hiihdossa, joten ihmiset tuntuvat avoimemmilta, kun ei voi mennä möläyttämään, mitä voidetta on voidellut suksen pohjaan. Jotenkin rehti kilpailuhenki ja rakkaus juoksuun on aistittavissa varsinkin noin pienessä tapahtumassa. Sitä minulla on ollut ikävä ja se antoi hyvän fiiliksen.
Jokaisella on jalat, joissa on lenkkarit. Niillä tehdään työ ja kaikki on kiinni vain siitä. Metriäkään ei saa anteeksi, koko ajan on tehtävä työtä. Juoksu on siitä rankka laji, että se ei anna mitään anteeksi. Siksi se on ollut minulle vaikempaa kolme vuotta, mutta silti aiemmin syttynyt rakkaus sitä kohtaan ei ole kadonnut. Varsinkin nyt taas muistan, miksi pidän siitä niin valtavan paljon ja miksi se on ollut minulle niin helppo tapa toteuttaa itseäni. Olen huomannut kaivanneeni sitä tunnetta, mikä onnistuneesta juoksulenkistä tulee. Tai mikä tunne siitä tulee, kun kovavauhtinen juoksu kulkee. Minulla on ollut ikävä juoksupiirejä. Haluan takaisin sinne. En tietenkään aio hylätä hiihtoa, mutta haluan olla juokseva hiihtäjä. Haluan takaisin sen saman fiiliksen ja intohimon. Ihmeitä ei ole odotettavissa, mutta haluan käydä kisoissa ja olla mukana, koska voin! 

Pakkasin tavaroita lähtemään kesäksi kotiin jo viikkoa etukäteen. Nyt tämä menetelmä onnistuu, kun päästään kulkemaan Marin autolla. Muina vuosina ei ole tehnyt hirveästi mieli raahata elämää kotiin linja-auton tavaratilassa ja vetää perässä 20 kiloa painavaa kassia kilometritolkulla. Sain nyt jo järkättyä kaappiin tavaraa, niin pienessä huoneessani ei ole aivan kamala kaaos ensi viikonloppuna, kun muutan sinne ja en ehdi purkaa niitä kuin korkeintaan seuraavalla viikolla. Ihan kätevää sinänsä, tuollainen kassillinen tavaraa jo viety! Se on jo aika paljon vähemmän. Tuo kassi on oikea tilaihme, mutta sen on kyllä näkönenki. :Dd 

Nämä on taas näitä aamuja, kun en vaan ymmärrä, miten on mahdollista nukkua tuolla tavalla, että hiukset on tuommosella sykkyrällä aamulla. Edelleen ne #vainheidijutut selittää. Aiemmin en olis saanu noita ikinä selväksi, mutta kun ostin Englannista semmosen Tangle Teezer -harjan, joka on ihan älytön! (Linkki harjan nimessä). Niitä saa myös Suomesta - en siis vihjaa, että pitäisi lähteä Englantiin ostamaan! :D Vaikka kelpais kyllä.
En oo ikinä törmänny niin huippuun harjaan. Siis sillä saa minkä tahansa pehkon selväksi eikä se revi ja satu! Mulla ei nykyään mene enää ikä, terveys ja ennen kaikkea hermot hiusten selvittämiseen suihkun jälkeen tai aamulla, kun mun hiukset on tämmösellä sykkyrällä. En ymmärrä, mitä se harja tekee, mutta se käsittelee hiuksia tosi hellävaraisesti ja selvittää kaiken! Hiuksetkin pysyy paremmassa kunnossa, kun niitä ei revi päivittäin kovin ottein. Suosittelen tuota harjaa! En käyttäis enää muuta. Tästähän sais hienon sellasen havainnollistavan ennen-jälkeen-kuvan. :D 

Nämä Putaan maastot on tulleet hyvin tutuiksi, mutta kun tähän aikaan vuodesta pääsee Hiekankankaan metsämaastoihin lenkkeilemään poluille, niin silloin tykkään hurjasti näistä maastoista. Just semmosen hiekkakankaisen maaston takia tykkään niin paljon Vieremänkin maastoista, koska meillä kotona ei ole sellaisia mahdollisuuksia. Metsä on pelkkää risukkoa ja pusikkoa, niin yritäpä siellä edetä olematta kiinni jokatoisessa oksassa ja rähmällään sammalikossa. Silloin kyllä mieli lepää ja lajin helppous viehättää. :DDDd Pitäisi olla oikeat gasellin jalat. 

Viime viikolla oli niin ihana (yksi) aurinkoinen päivä ja lämpötilakin oli sen verran reilu, että hirvisi lähteä juoksemaan trikoissa ilman kalsareita, ohuessa takissa, ilman pantaa, putkihuivia ja hanskoja. Kyllä hölli sillon, mutta seuraavana päivänä olikin taas toppatakkikeli ja kamala vesisade, joten ei tätä iloa kauaa kestänyt. Toivottavasti kesä ei tule olemaan tällainen. Mieluummin ne kamalat helteet kuin tällainen ilma. Semmoinen +20-25 olisi ihan jees lämpötila ihan treenaamisenkin kannalta. +30 alkaa olla jo liikaa kaikkeen urheiluun. Mutta ei missään nimessä tämmöistä! 

Ja minun iiihana maha, joka oireilee, koskee ja sattuu lähes päivittäin ilman syytä. Sen takia kävinkin verikokeissa lääkärin lähetteellä ja tänään sainkin tulokset: ei mitään missään. Tavoite olikin lähteä sulkemaan mahdollisia vaihtoehtoja pois ja nyt on suljettu helikobakteeri, laktoosi-intoleranssi (joka ei käytännössä ole mahdollinen, koska olen täysin maidottomalla ruokavaliolla, en tiedä miksi se edes tutkittiin:D) ja keliakia. Tästä pitää varmaankin jatkaa tutkimista, koska en enää vaan kestä tätä mahaa. Välillä tähän menee niin hermot, välillä taas kärsin, koska en jaksa valittaa koko ajan. Jos mitään muuta ei saada selville, sitten minulla varmaan on ärtyneen paksusuolen oireyhtymä. Lääkäri haluaa vain tutkia kaiken, jottei mennä tekemään vääriä johtopäätöksiä ja anneta oikean vaivan vain pahentua taustalla. 

Kun purin noita edellämainittuja vaatteita kaappiin kotona, löysin sieltä hyllyn perältä vanhat Puman trikoot. Oon heivannu ne sinne varmaan lukion ykkösellä, koska ajattelin silloin, että ne on niin vanhat, että en pidä niitä enää. En vain raskinut heittää niitä pois. Nyt, kun löysin ne, ajattelin ihan huvin vuoksi sovittaa niitä. Mulla on ollu nuo ainakin vuodesta 2007 eli 7-8 vuotta. Vedin ne jalkaan ja ne oli ihan sopivat, ihan justiinsa täydelliset jalassa! Mitä luultavammin alan pitää niitä uudestaan, koska ei niissä oo edes reikiä tai kulumia, vaikka ne on ollu mun lempitrikoot. Vertasin itteäni tuohon ainakin 7 vuotta vanhaan kuvaan, jossa oon 11-12-vuotias. Samat trikoot jalassa. Oikeasti nauroin, kun tajusin asian. Oon kyllä tiedostanut, etten ole kasvanut pituutta varmaan seiskaluokan jälkeen, mutta oli tämä silti hieman koomista. Tämä sen viimeistään todistaa, samat housut menee. Okei, samat farkut ei oo mahtunu enää yläasteen aikana luonnollisista syistä, mutta tämmöset venyvät urheiluhousut mahtuu edelleen. :D Onhan tuossa vasemmanpuoleisessa vanhassa kuvassa jalat ihan ohuet riukut, että on lihasta kuitenkin tullut lisää. Ja no, oon mä nykyään vähän vanhemman näköinen kuitenkin. :Dd Ihan lohduttavaa sinänsä. Yhtä hölmö taidan olla edelleen, mitä tuo vanha kuva antaa olettaa. Ja vanhan kuvan alalaidassa riehuu pikku-Aki ja uudemman kuvan alalaidassa kököttää Rico, haha. 

Kävin viikonloppuna ekan rullalenkin. Moni on varmaan aloittanut jo aiemmin tämän touhun, mutta ite back to business after two months eli pari kuukautta lomailua tästä suksimisesta ja nyt lähettiin. Enköhän vieläkin kerkee ihan kyllästymiseen asti! Vai kyllästyykö siihen... ;) Ei ainakaan lopullisesti, vaikka joskus tuntuiskin hetkellisesti siltä. Oli kyllä kesäntuntua, kun mulla oli samat vaatteet päällä kuin maaliskuussa viimesillä hiihtolenkeillä. Ja nyt on sentään toukokuun viimenen viikko ennen kesälomaa. Ei ollu yhtään liikaa, itse asiassa tuuli oli niin kylmä, että meinas vähän viluttaa. :DDd 

Testasin juhlamekkoa, jotta osaan päättää minkä boleron laitan sen kanssa, koska tulee varmaan olemaan niin kolea sää, ettei ilman mitään pidempihihaista tarkene olla. Suosisi kelit edes sateen puolesta juhlien järjestäjiä ja juhlavieraita, olisi satamatta, jos aurinko ei suostu näyttäytymään. Ostin tuon mekon joskus syksyllä, kun satuin silloin halvan mekon löytämään ja ihastuin siihen. Tänä vuonna olen siis selvinnyt ilman mekkokriisiä.
Mekon ostaminen on kamalaa, jos ei käy näin niin kuin syksyllä ja bongaan täydellisen mekon ei-sesonkiaikaan. Mekko on kokoa 36 ja olen pitkin talvea sovitellut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti varmistuakseni sen mahtumisesta päälle vielä keväällä. Painoni ja ruumiinrakenteeni pysyy yleensä vuoden sisällä melko tasaisena, joten uskalsin ostaa mekon syksyllä. Tämä sen nyt todistaa, koska mahdun edelleen mekkoon ja pystyn myös hengittämään se päällä. :D Lakkasin myös kynnet sävysävyyn mekon kanssa, uuh ihkua. Nojoo, onhan nuo siniset kynnet ihan kivaa vaihtelua. Jos vaikka olisin repimättä kynsiä tämän viikon.... (Turha toivo. Ne pitää lakata uudestaan ennen juhlia, koska olen repinyt puolet kynsilakasta pois. Anteeksi naisellisuuteni, ei vaan pysty).

Ihanaa kesänodotusta kaikille - kirjaimellisessa merkityksessä, koska kesä ei ole näköjään vielä saapunut! Mutta suurimmaksi osaksi se on mieliala, joten olkaa kesänmielisiä, ehkä se aurinko sieltä näyttäytyy ja tuo meille ihan oikeankin kesän!
Ja onnea kaikille valmistuneille ja ylioppilaille! Kerrankos sitä ylioppilaaksi pääsee, se on onnittelun arvoista! :) 

~ Heidi

Stuff Your Mouth Challenge

Hellurei! Tätä haastetta ei voi mitenkään suomentaa järkevästi, koska yksinkertaisesti vain suomi jutut. Juttuja suussa, tunge juttuja suuhun, mitä näitä nyt mahollisia ois - se nyt ei vaan käy! Mutta täytynee selventää mahdollisille ei-englannin kielen taitoisille ihmisille ja se on jotain tuohon suuntaan kai. Tällainen haaste on pyörinyt niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin vlogeissa ja me saatiin sitten extempore idea kuvata sellainen myös itse. 
Tämä tuli aika lyhyellä varoitusajalla, mutta tätä oli ihan superhauska tehdä ja toivottavasti teillä on superhauskaa tätä katsoessa! Me ainakin kuoltiin nauruun, kuten huomata saattaa. 

Videon lopussa on poistettuja kohtauksia ihan vain varmistaaksemme teidän huvittuneisuutenne ja eliniän pitenemisen. Nam, vaahtokarkit on ihania. :D
Käykää kattomassa videota ja tykkäilkää ja ennen kaikkea jättäkää kommentteja Youtubeen, tähän tai mihin nyt jätättekin, että me tiedetään mitä mieltä te olette olleet ja mitä tykkäsitte! :) 

-Mari&Heidi

Red Bull 400 ynnämuuta

Hellurei! Nyt on taas tapahtunut kaikennäköistä, monen sortin kuolemia tullut koettua tässä. Kuulostaa erittäin hyvältä noin niinkun omasta mielestä... :D Totaalinen naurukuolema Sami Hedbergin keikalla eli tämä suosittu stand-up koomikko, jos joku ei tiennyt ja sitten Red Bull 400-kisassa mukana jälleen, tänä vuonna naisten yksilösarjassa eli vetästiin koko 400m ja sehän ei tuntunu missään! Sitten käytiin vielä mattotesti, joten hapotuskuolemia on riittänyt. Ja selvisin vielä verikokeista hengissä, en joutunut sairaalaan tai mitään muuta kamalaa, kun kokeet otettiin pitkällään sängyssä. Joten onhan tässä jo tapahtunut sen verran, että vois jo tässä välissä kuvien kera postailla vähän! =) 

Sami Hedbergin the365-kiertue pysähtyi siis Putaalla ja totta kai piti mennä, kun siellä jotain tapahtui! Tuntui hölmöltä maksaa 27 euroa siitä, että kuolen nauruun, kun teen sitä päivittäin ihan ilmaiseksikin, mutta oli se sen arvosta! Ihan huisi jätkä. Naurettiin, että ollaan aika edessä kohteina ja ennen kun koko show alkoi, niin saatiin toimittaja puoleemme, oltiin kuulema niin helpostilähestyttävän näköisiä. :DDd Annettiin haastattelu lehteen ja suostuttiin kuvaan, siitä vaan! Ei pyydetä anteeks sitä, ettei näytetä nyrpeiltä ja tympeiltä, joilta ei kehtaa mennä kysymään mitään. :Dd 

Ja piti nyt tietysti yhteiskuvaan päästä! Pahoittelen laatua, tämä on ihan surkea. Tuolla oli huono valaistus ja Emmi otti kuvan, joten en ihmettele jos se on hieman tärähtänyt kun kuvaajakin on. ;) Kaikella rakkaudella ♥

Äiti osti meille kotiin tuollaisen tasapainoliinan. Pojat on kyllä tykänny sillä taiteilla ja on naapurinkin naperot tuossa leikkimässä, eli ei oo hukkaan mennyt ostos, kun saa lapset liikkumaan. Ei tekis pahaa minullekaan sillä kesän aikana leikkiä, koska en ollu tossa kovin hyvä. :DDDd Videoita ette halua nähdä, nauraa niille ainakin sai, kun ukki 70v taiteili meidän kanssa. :D 

Äitienpäivänä oli niin ihanan lämmin ja aurinkoinen keli! Sitten koko loppuviikko oli ihan surkee, njääh. No, jos nyt satais kunnolla ja sit tulis lämmintä, niin luonto räjähtäis vihreeksi! :) Ja käytiin pikkuveikan kanssa pieni lenkki ja ite jatkoin vielä ja juoksin lähemmäs puoltatoista tuntia. Juoksu on alkanu nyt vihdoinkin tuntua hyvältä ja jaksavalta, jonka vuoksi oon juossu suhteellisen pitkiäkin lenkkejä (90min). Viime harjottelukaudella en totta puhuen juossut varmaan kovin montaa kertaa noin pitkään, jos kertaakaan, koska en ole yksinkertaisesti voinut. Elimistö on ollut siinä tilassa, ettei se ole antanut myöten juosta, mitä olen tosin tehnyt silti, koska rakastan sitä yhtä paljon kuin hiihtämistä. Oon nyt saanu huomata, että miks mä sillon joskus rakastin juoksemista niin paljon, että olisin voinut ruveta jopa juoksijaksi ja miksi kiersin juoksukisoja, jopa SM-maastoissa kävin. Sen takia, että se on mulle niin rakas laji ja niin luontaista ja helppoa, kun kroppa on tarpeeks hyvässä tikissä.

Oon keväällä innostunu juoksemaan ja aion juosta myös kesällä kunnon treenejä, haluan käydä kisoissa ja pystyä treenaamaan täydellä sadalla prosentilla, täydellä sydämellä. Pyrin siihen, että en kadota tätä tunnetta, vaan pidän huolta mun kropasta, yritän reagoida sen antamiin signaaleihin mahdollisimman pian ja toivon, että mun mahan ongelmat selviää nyt keväällä. Itse asiassa nyt mun kausi on alkanut ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen hyvin. Ei pidä kehua liian aikaisin, mutta se on fakta, jonka uskallan myöntää. Yritän pitää siitä kiinni ja hoitaa mahdolliset oireilut ajoissa, ettei ajauduta syvemmälle kuoppaan ja olla lopulta niin syvällä siellä, että sieltä pois tuleminen kestää ikuisuuden. Jos päästän itteni menemään siihen jamaan, mihin annoin itteni mennä aiemmin - tein, vaikka kroppa ei ottanut vastaan ja uskoin muita ennemmin kuin olisin uskonut omaa iseäni - en kyllä anna sitä ihan heti itelleni anteeksi. Saa kyllä Heidi kuulla kunniansa siinä vaiheessa - nimittäin minulta itseltäni. :D 

Tänä vuonna Red Bull-tapahtumaa ei keli suosinut niin hyvin kuin vuosi sitten, kun oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja lämmintä lähemmäs +20. Nyt saatiin kovia sadekuuroja ja välillä poutasäätä, mutta keli oli kuitenkin koleahko. "Voi tuska" oli päivän yleisin hokema, sillä se tunne on vaan niin ainutlaatuinen, kun tulet Puijolle, kävelet ilmoittautumaan ja näet siellä puitten latvojen korkeudessa maalin. Jotain niin käsittämättömän hullua, että pisti taas miettimään monta kertaa, että mihin sitä on (taas) tullu lähettyä ja päänsä työnnettyä. Tosiaan vasemmanpuoleinen Puijon suurmäki vedettiin nelinkotin kiipeämällä torniin asti. 

Tuolla ylläolevalla rannekkeella päästiin tuonne urheilijatelttaan, jossa oli infot ennen starttia ja ruokailu. Infossa oli kyllä parasta kuulla, että "alastulorinteessä teillä ei ole hätää, siellä on meidän ensiapuporukkaa ja köydet ei ole liukkaita. Vauhdinottomäessä olkaa varovaisia, sillä se voi olla sateen jäljiltä liukas." Just ennen meidän lähtöä alkoikin sataa kaatamalla, mutta sade loppui ennen kuin päästiin reilun kuuden minuutin aikana päälle ja sitten paistoikin jo aurinko ja tornissa ei ollut yhtään kylmä.

Naisten sarjan lähtö käsillä. Axl Smith kuulutti: "Alkaakin sataa sopivasti vettä naisten sarjan lähtöön, mutta nämä naiset ovat kovia eikä tähän kisaan lähdetä maskarat päässä ja tekokynsillä, tämä on raakaa touhua! Voisin lisätä nämä kaikki kovat naiset kaveriksi Facebookissa." Ei oo kaveripyyntöä Axl Smithiltä näkyny, eihän tuota ois pahakseen pistäny! Me ollaan kuvassa ihan tuolla oikeessa reunassa. 

Starttipyssy pamahti ja heti alusta asti sai neliveto päällä kiivetä, hapot jylläs jo ekan sadanmetrin jälkeen. Olin hyvissä asemissa alastulorinteen päällä, joka muuten piru vie on JYRKKÄ. Se on ihan käsittämättömän jyrkkä, jyrkimmillään 35 astetta. Me tullaan oikeessa laidassa ensimmäisen naisen takana.

Ei tunnu niinku missään, jaksaa jaksaa ryömii ryömii! Tässä Mari toinen vasemmalla kaistalla, Emmi kolmas oikealla kaistalla ja minä Emmin takana violetissa paidassa. Jaksoin tosiaan 350m tosi hyvin ja olin hyvissä asemissa, mutta viimenen 50 metriä oli maailman pisin 50 metriä. Emmi meni minusta ohi tämän vauhdinottomäen alussa ja sanoin sille, että mua pyörryttää. Emmi sanoi, että älä pyörry ja paineli hapot jylläten ohi. Roikuin tuossa köydessä kaksin käsin ja luulin, että tuo torni heiluu, mutta sitten tajusin, että se olenkin vain minä! Se oli aika 6/5 tunne, kun pyörryttää ja on mäkihyppymäessä! Sieltä reunojen välistä näkyi kuusen latvat ja tuntui, ettei maali tule ikinä. Kuitenkin loppupelissä selvittiin kaikki tosi hyvin ja kukaan ei jääny torniin, vaan kaikki selvis alaskin, vaikka piti mennä osittain ritiläportaita hissille. Lopussa meni ohi liian monta naista ja putosin ainakin 8 sijaa, mutta silloin oli pääasia, että pääsen turvallisesti ja hengissä ylös asti. Mun takana oli joku nainen, joka ei tullut ohi, mutta kannusti koko ajan. Siellä oli tosi hyvä henki kaikkien kisailijoiden välillä rinteessä ylipäätään, aina kun joku tuli ohi, niin ne yleensä ilmoitti siitä etukäteen eivätkä rynnineet. Ja minä selvisin! Sen verran vain jäi hampaankoloon, että ens vuonna on pakko lähteä uudestaan tähän extremetapahtumaan testaamaan omia rajoja ja parantamaan sijoja lähemmäs kärkeä, koska tiedän pystyväni siihen! Koska voin.

Tää tunne ylhäällä oli niin paras, kun teki sen ja kiipes oikeesti tuonne omin neuvoin! Minut voi bongata kuvan alalaidassa violetissa paidassa laskeutumassa alaspäin. Ei tuolla ylhäällä edes pelottanut, se oli niin käsittämättömän siisti tunne, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Kai siitä adrenaliinit jyllää, kun tuolla istuu maalissa ja tuntuu, että hengitystiet on varmaan kuoliossa. Hullut mitkä hullut, urheilija on hullu. 

Kovat naiset hehkeinä heti maaliintulon jälkeen ja hissistä selviydyttyämme maan tasalla. En ihan tykänny niistä ritiläportaista ja ritilätasanteesta, josta näky maahan, mutta onneks siellä oli sellanen kohta, mistä ei näkyny läpi ja istuttiin siellä niin kauan, että ei oltu enää ihan kuolemaisillamme ja jaksettiin änkeytyä hissiin. 

Alas tultiin rinteen vierestä portaita ja jalat kiitti, elämä oli erittäin ihanaa! Jalat täris ja meinas lentää joka askeleella kuperkeikalla portaat alas. Onneks ei sentään. :D Yritettiin kannustaa miehiä, mutta me ei oikein nähty tuon reunan yli. Ei oikein ois jaksanu kiipeillä tuota mäkeä enää yhtään enempää, mutta siinä me vaan ryömitään Marin kanssa. Bongattavissa kuvasta. :D

On se piru vie vaan jyrkkä, ei siitä pääse mihinkään! Saa hattua niillekin nostaa, jotka tuolta tulee alas suksilla. Niin hullu en ite olis, että sen tekisin edes ilman suksia. :Dd  

Otin tuon vesipullon, jota nyrkissäni pitelen, sieltä tornista ja join tuon kokonaan tuossa alastulon aikana. Ei siis tuntunu missään, lajin helppous viehättää. :Dd

Sitten tosiaan vielä mattotesti keskiviikkona, joten näistä hapotuskuolemista ei pääse koskaan. :D Oikein hehkeen punasena vielä tunti testin jälkeen, koska siinä oikeasti tulee vain niin KUUMA. Se on niin kuolettava tilanne, kun lähdetään rauhallisesta vauhdista ja sitten muutaman minuutin välein otetaan maitohapot sormenpäästä, nostetaan jyrkkyyskulmaa ja maton vauhtia. Lopussa se on niin nopea ja jyrkkä, että ei siinä pysy enää kävelemällä vaan on pakko juoksemalla nostaa itsensä maton toiseen päähän, ettei putoa ennen aikojaan. Oikeasti siinä vaiheessa tekee jo kuolemaa, mutta urheilija on hullu, ei sitä halua lopettaa ennen kuin on pakko. Pysyin minuutin pidempään kuin marraskuussa, joten olen hyvin tyytyväinen tähän. Se on jo pitkä aika pysyä siinä matolla, lopulta rojahtaa polvilleen ja jää roikkumaan valjaisiin, jolloin testi loppuu. Se kuumuuden ja hapotuksen määrä on käsittämätön, mutta mikään ei silti ole pahempi kuin mattotesti mykoplasmassa. Siihen tulokseen olen tullut näitä hapotuskuolemia kokiessani. :D Se on yksinkertaisesti kamalinta ikinä, mikäli kategoriaan luetaan vapaaehtoisesti tehtävät itsensä rääkkäämiset. 

Käytiin vielä illalla rypemässä Lucan kanssa, Marin luona on tuommonen pikkusöpöläinen, suomenajokoiran pentu. Se on kyllä ihan hömelö, juoksee ihan lintassa ja törmää jalkoihin, kun ei se ei ehdi pysähtyä ajoissa. Sitten se hyökkäs kimppuun ja roikku lahkeessa, kun se oli niin innokkaana. :Dd Hassu pentu. Menin tosiaan ennen mattotestiä Marin luo yöksi, koska sieltä on lyhempi matka Vuokattiin. Minut haettiin kotiin illalla, kun on tämä helatorstain loma.

Maanantaina tulee kirjotusten tulokset, lopullinen tuomio, hui! Toivotaan että teillekin tulee hyviä tuloksia ja pääsette ylioppilaiksi kunnialla, jos joku aine on rajoilla! Hyvää kevättä kaikille, toivotaan että kohta olis lämmintä kun kesäloma alkaa!

- Heidi

Sarjassamme: Veljet Englannissa, osa 2

Moikka! Me palaillaan nyt meidän Englannin reissun toisen osan merkeissä. Kamalaa, siitä on jo kuukausi! Aika on mennyt tosi nopsaan. Kohta on jo kesäloma! Mutta näitä muistoja on kiva muistella vielä vanhanakin ja on tosi kiva, että tuli kuvattua videon pätkiä reissussa, sillä ne antaa oikean kuvan tunnelmasta ja siitä kulttuurista siellä. We'll be coming back. ;)

Toivottavasti tykkäätte myös kakkososasta - tai jospa se olisi ensimmäistä parempi? ;) Tässä videossa meidän päivä Lontoossa ja Warner Brossin studiolla. Harry Potter fanit siis klikatkaa ehdottomasti video pyörimään ;) Jättäkää kommentteja, painakaa nappeja ja kertokaa jollain tapaa, mitä tykkäsitte meidän kohelluksista videon merkeissä Brittein mailta! Youtuben puolelle saa myös jättää kommentteja ja tykkäillä videosta. Ja kertokaa myös mitä ootte tykännyt näistä meidän videoista:) Meistä näitä oli tosi hauska kuvata ja muokkailla, joten jos tekin tykkäätte, niin voitais kuvailla joskus vaikka vähän enemmänkin. Who knows... ;) 

Minä katson videon, sinäkin katsot videon - look, we are the same! I see, you see - we feel the same! Let me think, oh - I'm just joking. Aaw, Emmin isäntäperheen nelivuotias Aada oli ihana. ♥ :D Good times, good times. Pidemmittä höpinöittä mennään videoon: 

P.S. Säädettiin tän videon ja varsinkin musiikkien kanssa niiiiiiiin paljon, että parempi kelvata nyt eiku :DDD

Greetings Mari & Heidi