Red Bull 400 ynnämuuta

Hellurei! Nyt on taas tapahtunut kaikennäköistä, monen sortin kuolemia tullut koettua tässä. Kuulostaa erittäin hyvältä noin niinkun omasta mielestä... :D Totaalinen naurukuolema Sami Hedbergin keikalla eli tämä suosittu stand-up koomikko, jos joku ei tiennyt ja sitten Red Bull 400-kisassa mukana jälleen, tänä vuonna naisten yksilösarjassa eli vetästiin koko 400m ja sehän ei tuntunu missään! Sitten käytiin vielä mattotesti, joten hapotuskuolemia on riittänyt. Ja selvisin vielä verikokeista hengissä, en joutunut sairaalaan tai mitään muuta kamalaa, kun kokeet otettiin pitkällään sängyssä. Joten onhan tässä jo tapahtunut sen verran, että vois jo tässä välissä kuvien kera postailla vähän! =) 

Sami Hedbergin the365-kiertue pysähtyi siis Putaalla ja totta kai piti mennä, kun siellä jotain tapahtui! Tuntui hölmöltä maksaa 27 euroa siitä, että kuolen nauruun, kun teen sitä päivittäin ihan ilmaiseksikin, mutta oli se sen arvosta! Ihan huisi jätkä. Naurettiin, että ollaan aika edessä kohteina ja ennen kun koko show alkoi, niin saatiin toimittaja puoleemme, oltiin kuulema niin helpostilähestyttävän näköisiä. :DDd Annettiin haastattelu lehteen ja suostuttiin kuvaan, siitä vaan! Ei pyydetä anteeks sitä, ettei näytetä nyrpeiltä ja tympeiltä, joilta ei kehtaa mennä kysymään mitään. :Dd 

Ja piti nyt tietysti yhteiskuvaan päästä! Pahoittelen laatua, tämä on ihan surkea. Tuolla oli huono valaistus ja Emmi otti kuvan, joten en ihmettele jos se on hieman tärähtänyt kun kuvaajakin on. ;) Kaikella rakkaudella ♥

Äiti osti meille kotiin tuollaisen tasapainoliinan. Pojat on kyllä tykänny sillä taiteilla ja on naapurinkin naperot tuossa leikkimässä, eli ei oo hukkaan mennyt ostos, kun saa lapset liikkumaan. Ei tekis pahaa minullekaan sillä kesän aikana leikkiä, koska en ollu tossa kovin hyvä. :DDDd Videoita ette halua nähdä, nauraa niille ainakin sai, kun ukki 70v taiteili meidän kanssa. :D 

Äitienpäivänä oli niin ihanan lämmin ja aurinkoinen keli! Sitten koko loppuviikko oli ihan surkee, njääh. No, jos nyt satais kunnolla ja sit tulis lämmintä, niin luonto räjähtäis vihreeksi! :) Ja käytiin pikkuveikan kanssa pieni lenkki ja ite jatkoin vielä ja juoksin lähemmäs puoltatoista tuntia. Juoksu on alkanu nyt vihdoinkin tuntua hyvältä ja jaksavalta, jonka vuoksi oon juossu suhteellisen pitkiäkin lenkkejä (90min). Viime harjottelukaudella en totta puhuen juossut varmaan kovin montaa kertaa noin pitkään, jos kertaakaan, koska en ole yksinkertaisesti voinut. Elimistö on ollut siinä tilassa, ettei se ole antanut myöten juosta, mitä olen tosin tehnyt silti, koska rakastan sitä yhtä paljon kuin hiihtämistä. Oon nyt saanu huomata, että miks mä sillon joskus rakastin juoksemista niin paljon, että olisin voinut ruveta jopa juoksijaksi ja miksi kiersin juoksukisoja, jopa SM-maastoissa kävin. Sen takia, että se on mulle niin rakas laji ja niin luontaista ja helppoa, kun kroppa on tarpeeks hyvässä tikissä.

Oon keväällä innostunu juoksemaan ja aion juosta myös kesällä kunnon treenejä, haluan käydä kisoissa ja pystyä treenaamaan täydellä sadalla prosentilla, täydellä sydämellä. Pyrin siihen, että en kadota tätä tunnetta, vaan pidän huolta mun kropasta, yritän reagoida sen antamiin signaaleihin mahdollisimman pian ja toivon, että mun mahan ongelmat selviää nyt keväällä. Itse asiassa nyt mun kausi on alkanut ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen hyvin. Ei pidä kehua liian aikaisin, mutta se on fakta, jonka uskallan myöntää. Yritän pitää siitä kiinni ja hoitaa mahdolliset oireilut ajoissa, ettei ajauduta syvemmälle kuoppaan ja olla lopulta niin syvällä siellä, että sieltä pois tuleminen kestää ikuisuuden. Jos päästän itteni menemään siihen jamaan, mihin annoin itteni mennä aiemmin - tein, vaikka kroppa ei ottanut vastaan ja uskoin muita ennemmin kuin olisin uskonut omaa iseäni - en kyllä anna sitä ihan heti itelleni anteeksi. Saa kyllä Heidi kuulla kunniansa siinä vaiheessa - nimittäin minulta itseltäni. :D 

Tänä vuonna Red Bull-tapahtumaa ei keli suosinut niin hyvin kuin vuosi sitten, kun oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja lämmintä lähemmäs +20. Nyt saatiin kovia sadekuuroja ja välillä poutasäätä, mutta keli oli kuitenkin koleahko. "Voi tuska" oli päivän yleisin hokema, sillä se tunne on vaan niin ainutlaatuinen, kun tulet Puijolle, kävelet ilmoittautumaan ja näet siellä puitten latvojen korkeudessa maalin. Jotain niin käsittämättömän hullua, että pisti taas miettimään monta kertaa, että mihin sitä on (taas) tullu lähettyä ja päänsä työnnettyä. Tosiaan vasemmanpuoleinen Puijon suurmäki vedettiin nelinkotin kiipeämällä torniin asti. 

Tuolla ylläolevalla rannekkeella päästiin tuonne urheilijatelttaan, jossa oli infot ennen starttia ja ruokailu. Infossa oli kyllä parasta kuulla, että "alastulorinteessä teillä ei ole hätää, siellä on meidän ensiapuporukkaa ja köydet ei ole liukkaita. Vauhdinottomäessä olkaa varovaisia, sillä se voi olla sateen jäljiltä liukas." Just ennen meidän lähtöä alkoikin sataa kaatamalla, mutta sade loppui ennen kuin päästiin reilun kuuden minuutin aikana päälle ja sitten paistoikin jo aurinko ja tornissa ei ollut yhtään kylmä.

Naisten sarjan lähtö käsillä. Axl Smith kuulutti: "Alkaakin sataa sopivasti vettä naisten sarjan lähtöön, mutta nämä naiset ovat kovia eikä tähän kisaan lähdetä maskarat päässä ja tekokynsillä, tämä on raakaa touhua! Voisin lisätä nämä kaikki kovat naiset kaveriksi Facebookissa." Ei oo kaveripyyntöä Axl Smithiltä näkyny, eihän tuota ois pahakseen pistäny! Me ollaan kuvassa ihan tuolla oikeessa reunassa. 

Starttipyssy pamahti ja heti alusta asti sai neliveto päällä kiivetä, hapot jylläs jo ekan sadanmetrin jälkeen. Olin hyvissä asemissa alastulorinteen päällä, joka muuten piru vie on JYRKKÄ. Se on ihan käsittämättömän jyrkkä, jyrkimmillään 35 astetta. Me tullaan oikeessa laidassa ensimmäisen naisen takana.

Ei tunnu niinku missään, jaksaa jaksaa ryömii ryömii! Tässä Mari toinen vasemmalla kaistalla, Emmi kolmas oikealla kaistalla ja minä Emmin takana violetissa paidassa. Jaksoin tosiaan 350m tosi hyvin ja olin hyvissä asemissa, mutta viimenen 50 metriä oli maailman pisin 50 metriä. Emmi meni minusta ohi tämän vauhdinottomäen alussa ja sanoin sille, että mua pyörryttää. Emmi sanoi, että älä pyörry ja paineli hapot jylläten ohi. Roikuin tuossa köydessä kaksin käsin ja luulin, että tuo torni heiluu, mutta sitten tajusin, että se olenkin vain minä! Se oli aika 6/5 tunne, kun pyörryttää ja on mäkihyppymäessä! Sieltä reunojen välistä näkyi kuusen latvat ja tuntui, ettei maali tule ikinä. Kuitenkin loppupelissä selvittiin kaikki tosi hyvin ja kukaan ei jääny torniin, vaan kaikki selvis alaskin, vaikka piti mennä osittain ritiläportaita hissille. Lopussa meni ohi liian monta naista ja putosin ainakin 8 sijaa, mutta silloin oli pääasia, että pääsen turvallisesti ja hengissä ylös asti. Mun takana oli joku nainen, joka ei tullut ohi, mutta kannusti koko ajan. Siellä oli tosi hyvä henki kaikkien kisailijoiden välillä rinteessä ylipäätään, aina kun joku tuli ohi, niin ne yleensä ilmoitti siitä etukäteen eivätkä rynnineet. Ja minä selvisin! Sen verran vain jäi hampaankoloon, että ens vuonna on pakko lähteä uudestaan tähän extremetapahtumaan testaamaan omia rajoja ja parantamaan sijoja lähemmäs kärkeä, koska tiedän pystyväni siihen! Koska voin.

Tää tunne ylhäällä oli niin paras, kun teki sen ja kiipes oikeesti tuonne omin neuvoin! Minut voi bongata kuvan alalaidassa violetissa paidassa laskeutumassa alaspäin. Ei tuolla ylhäällä edes pelottanut, se oli niin käsittämättömän siisti tunne, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Kai siitä adrenaliinit jyllää, kun tuolla istuu maalissa ja tuntuu, että hengitystiet on varmaan kuoliossa. Hullut mitkä hullut, urheilija on hullu. 

Kovat naiset hehkeinä heti maaliintulon jälkeen ja hissistä selviydyttyämme maan tasalla. En ihan tykänny niistä ritiläportaista ja ritilätasanteesta, josta näky maahan, mutta onneks siellä oli sellanen kohta, mistä ei näkyny läpi ja istuttiin siellä niin kauan, että ei oltu enää ihan kuolemaisillamme ja jaksettiin änkeytyä hissiin. 

Alas tultiin rinteen vierestä portaita ja jalat kiitti, elämä oli erittäin ihanaa! Jalat täris ja meinas lentää joka askeleella kuperkeikalla portaat alas. Onneks ei sentään. :D Yritettiin kannustaa miehiä, mutta me ei oikein nähty tuon reunan yli. Ei oikein ois jaksanu kiipeillä tuota mäkeä enää yhtään enempää, mutta siinä me vaan ryömitään Marin kanssa. Bongattavissa kuvasta. :D

On se piru vie vaan jyrkkä, ei siitä pääse mihinkään! Saa hattua niillekin nostaa, jotka tuolta tulee alas suksilla. Niin hullu en ite olis, että sen tekisin edes ilman suksia. :Dd  

Otin tuon vesipullon, jota nyrkissäni pitelen, sieltä tornista ja join tuon kokonaan tuossa alastulon aikana. Ei siis tuntunu missään, lajin helppous viehättää. :Dd

Sitten tosiaan vielä mattotesti keskiviikkona, joten näistä hapotuskuolemista ei pääse koskaan. :D Oikein hehkeen punasena vielä tunti testin jälkeen, koska siinä oikeasti tulee vain niin KUUMA. Se on niin kuolettava tilanne, kun lähdetään rauhallisesta vauhdista ja sitten muutaman minuutin välein otetaan maitohapot sormenpäästä, nostetaan jyrkkyyskulmaa ja maton vauhtia. Lopussa se on niin nopea ja jyrkkä, että ei siinä pysy enää kävelemällä vaan on pakko juoksemalla nostaa itsensä maton toiseen päähän, ettei putoa ennen aikojaan. Oikeasti siinä vaiheessa tekee jo kuolemaa, mutta urheilija on hullu, ei sitä halua lopettaa ennen kuin on pakko. Pysyin minuutin pidempään kuin marraskuussa, joten olen hyvin tyytyväinen tähän. Se on jo pitkä aika pysyä siinä matolla, lopulta rojahtaa polvilleen ja jää roikkumaan valjaisiin, jolloin testi loppuu. Se kuumuuden ja hapotuksen määrä on käsittämätön, mutta mikään ei silti ole pahempi kuin mattotesti mykoplasmassa. Siihen tulokseen olen tullut näitä hapotuskuolemia kokiessani. :D Se on yksinkertaisesti kamalinta ikinä, mikäli kategoriaan luetaan vapaaehtoisesti tehtävät itsensä rääkkäämiset. 

Käytiin vielä illalla rypemässä Lucan kanssa, Marin luona on tuommonen pikkusöpöläinen, suomenajokoiran pentu. Se on kyllä ihan hömelö, juoksee ihan lintassa ja törmää jalkoihin, kun ei se ei ehdi pysähtyä ajoissa. Sitten se hyökkäs kimppuun ja roikku lahkeessa, kun se oli niin innokkaana. :Dd Hassu pentu. Menin tosiaan ennen mattotestiä Marin luo yöksi, koska sieltä on lyhempi matka Vuokattiin. Minut haettiin kotiin illalla, kun on tämä helatorstain loma.

Maanantaina tulee kirjotusten tulokset, lopullinen tuomio, hui! Toivotaan että teillekin tulee hyviä tuloksia ja pääsette ylioppilaiksi kunnialla, jos joku aine on rajoilla! Hyvää kevättä kaikille, toivotaan että kohta olis lämmintä kun kesäloma alkaa!

- Heidi