#heidijamariseikkailee osa 2

Hellou!

Nyt on hurja tahti päällä näiden videoiden kanssa! :D Ei vaan kiva, että nyt on ihan hyvin aikaa näiden tekemiseen ja mukavahan näitä on editoida :) Toivottavasti sama tahti jatkuu ja saadaan kaikki videot teidän nähtäville ennen kuin reissusta on mennyt puolta vuotta :DD

Eli tässä toisessa osassa seikkaillaan ensimmäistä päivää Amsterdamissa!

Ensimmäisen osan löydätte tästä! 

- Mari & Heidi

#heidijamariseikkailee osa 1

Hello!

Viimeinkin oli sen verran aikaa, että ehti muokkaamaan huhtikuisen Euroopan reissun ekaa videoo :)

Tässä ekassa osassa pääsettekin meidän mukaan Pariisiin! Enjoy!

- Mari & Heidi

Brussels 15.4.2016

Hi guys! Amsterdamista lähdimme aamulla talsimaan Central Stationille odottelemaan junaa. Oltiin siellä kuitenkin todella aikaisin, joten jouduimme istuskelemaan ja odottelemaan, mutta mieluummin siellä kuin hotellihuoneessa miettien, että pitäisikö jo lähteä. Amsterdamissa ei ollut mitään turvatarkastuksia asemalla, vaan mentiin vain suoraan laiturilta junaan. Ja ainiin, taisi jäädä aiemmin sanomatta, että ensimmäisenä yönämme Amsterdamissa oli tullut lentokentälle pommiuhkaus, mutta se olikin väärä hälytys. Sain äidiltä ja Jannelta aamulla viestit, koska en olisi mistään muualta tiennyt, koska netti oli niin huono, ettei sillä viitsinyt tehdä kuin pakolliset jutut. Olimme kuitenkin hyvässä turvassa, koska ei kaupungilla ollut mitään hätää ja siellä oli turvallista ja rauhallista.

Ensivaikutelma Brysselistä rakentui jo Bruxelles-Midin juna-asemalla junasta pois tullessa, koska asema oli järjestetty niin epäloogisesti, ettemme tienneet mistä pääsemme pois. Kylttejä oli tosi huonosti ja ne eivät olleet ainakaan englanniksi. Lopulta pääsimme seuraamalla valtaosaa pois laiturilta ja tulimme juna-aseman sisälle, josta kävelimme ensimmäisenä ulos katsomaan, minne oikein tulimme ja minne osaamme lähteä.

 

Heti ulko-ovilla oli vastassa armeija-asuisia vartijoita ei-niin-pienissä käsiaseissaan. Se loi heti epävarmaa ja varautunutta tunnelmaa meihin, mutta hetken aikaa kaupungissa oleiltua totesimme sen vaikuttavan koko kaupungin ilmapiiriin ja ihmisiin. Kukaan ei puhunut toisilleen, paitsi että kerjäläisiä oli paljon. Missään muualla ei ollut niin varautunutta ja turvatonta fiilistä kuin täällä ihan itsensä ja tavaroidensa puolesta. Itse asiassa heti ensimmäisenä, kun tulimme ulos ja näimme vartijat, alkoi kuulua sireenien ääntä ja pihaan tuli kaksi poliisiautoa. Siinä oli heti ensimmäisenä mielessä ajatuksia, että mihinkähän oikein tulin ja mitähän täällä nyt tapahtuu. Ilmeisesti mitään ei tapahtunut, mutta järjestelyt olivat arvattavissa. Pommeja räjähti lentoasemalla ja metroissa vain reilu pari viikkoa sitten. Juna-asema säästyi, mutta vartiointia oli siitäkin edestä. Asemalla oli useampi sisäänkäynti, mutta ne oli suljettu. Vain kaksi pääsisäänkäyntiä oli auki ja niissä oli aseistettuja vartijoita, jotka kommunikoivat toisilleen ja kai jollain perusteella arvioivat, ettemme näytä terroristeilta.

Olimme ensin sitä mieltä, että kannamme reppujamme selässä kaupunkikierroksen ajan, mutta mieli muuttui heti ulkona, koska ne painoivat PALJON. Menimme takaisin sisälle ja kysyimme apua, miten saisimme tavarat matkatavarasäilytykseen. Siellä oli tosiaan ohjeet, mutta niitäkin hädin tuskin englanniksi. Kuitenkin sen verran oli kuvia ja englanninkielistä sanaa, että uskalsimme jättää tavaramme koodilla lukittavaan kaappiin. Tavaroita pois hakiessa samainen mies, joka auttoi meitä silloin, tuli kysymään, että mitä pidimme säilytyksestä. Sanoimme, että se oli hyvä (ja saimme onneksi tavaramme sieltä pois, mikä meitä eniten huoletti) ja mies kyseli vaatetuksemme perusteella (trikoot ja lenkkarit), että olemmeko me urheilijoita. (Itse asiassa Marilta kysyttiin Britteihin lähtevän junan turvatarkastuksessa, että mistä olet juossut :Dd) Kerrottiin miehelle, että olemme hiihtäjiä ja hän aluksi luuli, että olemme laskettelijoita, mutta selitimme, että pääasiassa menemme rinteitä ylös kuin alas. :D Se oli mukava heppu, itse asiassa ainut hyvä asia koko paikassa. Siitä lisää postauksen edetessä.

 

Tähän mennessä olimme ehtineet todeta, että kaupunki vaikuttaa ankealta ihan ilman vartijoitakin, liikennejärjestelyt eivät toimi (valot vaihtuivat jotenkin yhtä aikaa ja meinasi jäädä auton alle) ja sireenien ääntä kuuluu alituiseen. Myös luulimme Marin puhelimen hajonneen ja minulla ei toiminut netti, joten emme saaneet Google Mapsia toimimaan eikä meillä ollut karttaa, joten olimme tuolla turvattoman ja vieraan tuntuisessa paikassa kahdestaan ilman mitään suunnistusvälinettä ja englanninkieltä hädin tuskin näki missään. Reissufiilis laski roimasti varsinkin Marilla, koska luultiin puhelimen hajonneen. Silti vain kävelimme eteenpäin ja kuvasin rakennuksia, jotka näyttivät edes vähän hienoilta, koska kaupunki ei vaikuttanut yhtään viihtyisältä. Se oli tylsän ja ankean oloinen katukuvasta, juuri tyypillisten puvuissa kulkevien bisnesmiesten virkakaupunki. Ei mikään turistin unelmakohde enkä olisi halunnut viipyä siellä yhtään kauempaa. Kahden tunnin kaupunkikierros riitti ja sitten mentiin odottamaan asemalle, että päästään pois sieltä.

 

Metroja oli edelleen suljettuina, kuten punavalkoisesta nauhasta näette. Niitä oli useassakin kohtaa eli ilmeisesti noilla liepeillä pommeja räjähti maan alla metrotunnelissa. Luultavimmin suurin osa oli kuitenkin toiminnassa, mutta niin nopeasti he eivät ole saaneet räjähdyksen aikaansaannoksia korjatuksi, että kaikki olisivat olleet. Ei tehnyt ainakaan mieli liikkua metrolla Brysselissä, mutta ei sen puoleen, että olisimme niitä tarvinneetkaan.

Löysimme kartan joltain aukiolta ja otin siitä kameraan kuvan, jotta osaisimme suunnistaa Grand Palacille, joka oli varmaankin ainoa must to see-paikka Brysselissä, koska mitään muuta emme sieltä tienneet. Mari oli lukenut netistä pissaavan pojan patsaasta, joka oli samalla suunnalla ja aioimme ohikulkiessa tsekata senkin.

 

Suunnistimme kamerassa olevan kuvan ja kylttien avulla kohti Grand-Palacen aukiota ja löysimme sen. Siellä oli Tourist Information, josta menimme kyselemään kaupungin karttaa ja sen sai eurolla, joten ostimme sen. Mari päätti tutkia puhelintaan sisällä, josko sen saisi nyt toimimaan. No, kappas kummaa! Sehän pelitti kuin uusi, koska sisällä näytönkirkkaus oli eri ja siitä saikin selvää! Maps oli koko ajan auki, mutta emme nähneet ulkona auringonpaisteessa siitä mitään! Voi sitä helpotuksen hetkeä, kun Mari tajusi (kartan ostamisen jälkeen, joka oli kaiken lisäksi surkea), että puhelin ei olekaan rikki, vaan sääti vahingossa näytön kirkkauden nollaan ja ulkona siitä ei ihan oikeasti nähnyt yhtään mitään. Sisällä tilanne oli eri ja Mari piti sen jälkeen huolessa, ettei säädä sitä enää ulkona. :D #ummikotulkomailla

 

Grand-Palace oli kuitenkin hieno, vaikka aiemmin mollasimmekin, että kaupunki oli tylsä ja ankea. Mutta siihen se vaikutelma oikeastaan jäi; kun tuolta aukiolta tuli pois, karu totuus oli vastassa. Kartan kanssa suunnistaminen oli kamalaa, koska kartta oli surkea. Amsterdamissa meillä oli myös ihan oikea kartta, mutta siitä otti sentään jotakin selvää toisin kuin tuosta Brysselin kartasta. Tulimme lähellä sijaitsevalle aukiolle ja Mari alkoi vihdoinkin rassata Mapsia, koska puhelin oli taas toiminnassa.

 

Haha, nauroin tälle :DD Pojat poseeraa kameralle ja Marin ilme kertoo kaiken siitä, mitä se juuri tuolla hetkellä ajatteli heidän mölyämisestään. :DDDDd Just paras tilannekuva!

 

Maps ja kartta opasti meidät tällaisen rakennuksen läpi, jossa oli hienoja kauppoja. Tämäkin oli ihan hieno, mutta niitä fiiliksiä tuli vain välillä. Täällä päin kaupunkia oli turvallisempi olo, koska vartijoita ei näkynyt. Toisaalta vartijat luovat turvaa, koska he vartioivat, mutta toisaalta se luo turvattomuutta, koska jos oltaisiin turvassa, turvatoimia ei tarvittaisi.

 

Ei tiedetä mikä tämä rakennus tai tuo ylempi patsas on, joten ei sanota mitään, koska ei me oikeesti tiietä. :D Yrittäkää kestää tätä juttua. xd
Mitään EU-taloja ei nähty, koska ne olivat kauempana juna-asemasta ja elettiin nyt ilman sitäkin tietoa ja niitä näkemättä.

 

Tämän kadun varressa käytiin ostamassa kortit, koska mitään matkamuistoa ei tehnyt mieli täältä ostaa, koska emme yhtään tykästyneet paikkaan lisää, vaikka siellä liikuimme kuinka. Listattavaa asiaa toimimattomista asioista ja epämukavista fiiliksistä alkoi olla paljon eikä fiilis muuttunut mihinkään, vaikka yritimme nähdä paikasta positiivisia puolia niin kuin muistakin uusista paikoista, missä kävimme. Se ei vain onnistunut. Marin reissufiilis tosin parani paljon, kuten omanikin, kun puhelin alkoi toimia. Valitettavasti sekään ei saanut kaupunkia puhkeamaan kukkaan ja näyttämään parhaita puoliaan. Täytyi vain tyytyä siihen, että kaupunki ei ole turistipaikka ainakaan meidän mielestämme.

Löysimme myös ohikulkiessa Pissaavan pojan patsaan (emme tiedä mikä sen oikea nimi on, joten ei keksitä mitään kun ei me oikeesti tiietä:D nyt alkaa jo iteltäkin tulla tämä juttu korvista xD) ja oikeasti järkytys oli valtava. Käveltiin katua eteenpäin ja ihmeteltiin, että mitä kaikki kuvaavat, kun mitään ei näy. Sitten tultiin lähemmäs ja nähtiin tuo ÄLYTTÖMÄN PIENI NUKEN KOKOINEN PATSAS. No, olihan siinä pissaava poika, mutta en voinut olla tuijottamatta sitä suu auki ja päivittelemättä, että en oikeasti enää kestä ja ei voi olla totta - ja nauramatta niin paljon, koska siinä vaiheessa vaikutelma koko paikasta alkoi olla jo niin rajoilla, että paras ratkaisu oli vain nauraa tuolle patsaalle. Otettiin toki kuvia suhteellisen asiallisesti muiden turistien kanssa, mutta lähdettiin melkein heti pois ja naurettiin, että ihan oikeasti, mikä tätä paikkaa vaivaa.. :Dd No ei varmaan mikään, mutta tässä vaiheessa haluttiin vain jo Englantiin.

 

Lähellä lähtöpistettämme oli tuollainen torvi, jota emme mennessä huomanneet, koska oli puhelinkriisi menossa. :DD Se oli kyllä vähän hölmö, koska vaikka sinne kuinka huusi, niin ei sieltä kuulunut kuin pientä muminaa. :D Tulipahan nyt turistina testattua, kun ei ollut muutakaan tekemistä ja turvatarkastusten aukeamiseen monta tuntia.

Kierreltiin ympäri asemaa ja etsittiin jotain hyvää ruokapaikkaa, missä syödä jotain tukevampaa kuin eväitä. Hyviä ruokapaikkoja oli kuitenkin melko vähän, koska kaikki olivat melkeinpä kahvilatyylisiä ja burgerit olivat vihoviimeisinä listalla. Katsottiin Subwayn mainoslistaa ja todettiin, että nyt näyttää kyllä ihan siltä, että en olisi ikinä voinut olla enempää samaa mieltä tuon listan kanssa. Kaikki oli ilmeisesti ranskaksi (virallisia kieliä ranska, saksa ja hollanti, thanks for wikipedia), mutta en nyt sano kun en oikeesti tiedä ja tunnista varmaksi. Luulin itse asiassa ennen tänne tuloa, että Belgialla on oma kieli, mutta ei sitten ilmeisesti! Aina oppii jotain uutta.
Tosiaan lähdettiin kiertämään ruokapaikat uudestaan läpi ja sitten oli jo pakko valita jotain, koska ei jaksanut enää talsia ympäriinsä. Päätettiin sitten mennä subiin siinä toivossa, että tilausvaiheessa olisi mahdollista saada ensinnäkin palvelua ja myös vaihtoehdot englanniksi, koska tuosta nyt ei ottanut mitään selvää.

No, myyjät osasivat onneksi englantia ihan hyvin ja tiskin takana näkyi vaihtoehdot englanniksi, mutta osa niistäkin oli vaikeasti ilmaistu ja piti ottaa se, minkä varmasti ymmärsi. :DDd Minäkin sain maidottoman, koska näin koko ajan mitä tehtiin, kielsin laittamasta juustoa ja kastikkeeksi ketsuppia, joten se oli turvallinen valinta. Kuitissa tosin luki "Freshway Bruxelles" :DDd Ei ollutkaan Subway sitten eiku.

Mutta siis huolimatta epäonnistuneesta ensivaikutelmastaan oli hienoa sanoa käyneensä Brysselissä (enkä varmasti mene toista kertaa, jos on minusta kiinni :DDDDD), mutta tiedänpähän nyt millainen meno siellä on ja millaista siellä on - ainakin sen vähän verran, mitä ehdimme näkemään tai ylipäätään halusimme nähdä. Meinattiin asemalle tullessakin jäädä auton alle, koska jostain kumman syystä vihreät ja punaiset valot paloivat yhtä aikaa ja sitten kun ne vaihtuivat, siinä oli itsemurhayritys arvosanalla kymmenen. Suomessa tulisi jo valituksia, jos auto seisoo suojatien päällä ja ties mitä syytteitä jalankulkijoiden toimesta, mutta tuolla ei näyttänyt paljoa stressaavan - mekin sieltä autojen välistä puikkelehdittiin (tosin silloin, kun ne seisoivat paikallaan!!!)

Saatiin laukut säilytyksestä kuten aiemmin kerrottiin ja mentiin Eurostar-junan turvatarkastuksiin heti kun ne aukesivat tuntia ennen junan lähtöaikaa. Se vasta olikin prosessi - en tiedä onko aina vai johtuuko Brysselin ylivarovaisuudesta, mutta meiltä katsottiin ensin lippu (viivakoodi lukijaan ja portti aukeaa-taktiikalla), sitten passi ja kun siitä päästiin niin katsotaan: "Jaa, taas passintarkastus" ja niinpä katsottiin sitten passi toisen kerran. Siinä Marilta kysyttiin vaatteisiin viitaten, että mistä olet juossut. :DD Mari sanoi, että Suomesta tulen, mutta nyt tulin vain Amsterdamista ihan junalla. :DDd Nainen nauroi ja viereinen passintarkastaja kysyi minulta, että olenko minäkin juossut Amsterdamista ja sanoin että juu. :DD Sitten kassit läpivalaisuun ja itse läpi portista ja odottelemaan.
Lippua ei taidettu katsoa enää junassa, ihme ja kumma. :D Paitsi katsottiin ne sitten Ashfordilla Englannissa ja ruvettiin jo passejakin kaivamaan, kun kaksi virkailijaa niitä junalippujakin tihrusti, mutta sitten sanoivat, että jos tulitte Brysselistä, niin menkää vaan. No mehän mentiin.

Tosin juna oli myöhässä lopulta 50 minuuttia, mutta lopulta lähdettiin liikkelle ja tässä tehtiinkin ennätyksemme olemalla saman päivän aikana neljässä eri maassa (Hollanti, Belgia, Ranska ja Englanti). Ranska listassa siksi, että juna meni Ranskan puolelta, koska kanaalin alikulkeva tunneli lähtee Ranskan puolelta. Olimme siis neljässä maassa, aika hienoa. Ei se tuntunut siltä, että rajaa vaihdettaisiin niin tiuhaan! Tosin vauhti oli melko tiuhaa, Eurostarin luotijuna kiiti puolessa tunnissa Ranskan rajalle Lilleen ja jossain vaiheessa ehdin lukea, että kallionseinässä lukee "Eurotunnel" ja sitten sujahdettiin pimeyteen. Ei se kanaalin alitus sen kummempi ollut: pimeä tunneli, jota kesti 15-20minuuttia. Sitten tultiin yhtäkkiä maan päälle ja se oli siinä. :D Kehuskelin vain, että eipä ole ennen tullut käytyä meren alla vessassa. :DDd Pitihän se koko rahan edestä ilmaiset vessatkin hyödyntää, kun oli niin pirun kallis junakin. No, 48 euroa ei tuntunut missään 75 euron rinnalla, minkä hintaisia kalleimmat junat olisivat olleet. Itse asiassa koko reissun lähtöajankohtaa siirrettiin sen takia, että päästään mahdollisimman halvalla kanaalin ali.

Vauhti oli vinhaa, mutta alle kolme tuntia matkaan menikin. Kun lopulta pääsimme edes matkaan, koska junan lastauksessa oli ongelmia. Kuulutukset tulivat aina ensin ranskaksi ja oltiin taas täysin samaa mieltä ja pääteltiin ihmisten reaktioista, että onko lähtöajankohta myöhästynyt lisää vai mistä on kyse, kunnes saatiin englannikielinen selostus perään. Ensin myöhästettiin lähtöaikaa 20 minuuttia ja lopulta 50 minuuttia oltiin lähtöajasta jäljessä, kun juna vihdoin lähti. Me vain istuttiin ja odotettiin niin kuin kaikki muutkin. Seuraavan, tunnin päästä, lähtevän junan turvatarkastuskin aukesi ja seuraavan junan matkustajia alkoi tulla turvatarkastuksesta läpi odottamaan, joten siellä oli muutama muukin. Lopulta junasta jouduttiin poistamaan vääriä matkustajia ennen lähtöä, koska heitä eksyyntyi meidän junaan, koska olimme niin paljon myöhässä. Normaalisti ei ole vaaraa erehtyä, koska junia lähtee "vain" tunnin välein ja muita Britteihin lähteviä ei ole.
Heti kun päästiin turvatarkastusten läpi aulaan, jossa oli puhelinkoppeja ja kaikkia Englantiin liittyviä juttuja, oli paljon turvallisempi olo ja tuntui kuin ei olisi enää Brysselissä, vaikka todellisuudessa jos joku olisi päättänyt räjäyttää juna-asemalla, niin olisimme räjähtäneet ihan yhtä lailla. Turvallisuuden tunnekin on joskus hämäävä.

Selvisimme kuitenkin hengissä Englantiin! Brysseli oli aikamoinen kokemus juuri senkin takia, että siellä oli todella paljon vartiointia mm. hotellienkin edessä. Muina miehinä seisoskelivat, mutta aiheuttivat silti ihmisiin tietynlaista fiilistä. On hyvinkin mahdollista, ettei Brysselin ihmiset ole normaalisti noin ankeita kuin nyt. Kukaan ei vain ollut ehkä juttelufiiliksellä, emme mekään sen puoleen. Ymmärtäähän tuon.

Sainpas yllättävän paljon tekstiä ottaen huomioon, ettei ole mp:tä (mielipidettä) Brysselistä. Tai no, mielipiteitä taitaa ollakin aika paljon. :D
Seuraavissa postauksissa saadaan Emmi mukaan seikkailemaan meidän kanssa! Joten kuten jo tiedätte, pysykää menossa mukana! Nyt kannattaa todellakin pysyä, koska meno on myös sen mukaista. :DDDd

See you! xx

-Heidi

Amsterdam 14.5.2016 (day 3)

Hello again! Nyt palailen Amsterdamin toisen osan parissa. Tämä ei olekaan niin laaja kuin ensimmäinen, koska toisena päivänä keskityimme kiertelemään Kalverstraatin kauppakadun liikkeitä ja kävimme myös kiertämässä kaksi pitkää kirpparityylistä kauppakatua, joten kuvamateriaalia ei ole niin paljon. Kuitenkin niitä on tullut otettua joka päivä, koska nähtävää on niin valtavasti. 

Tuo puukenkä on todellakin jokin juttu Hollannissa! Niitä on joka paikassa ja ostettiin omatkin pienet puukenkä avaimenperät muistoksi, vaikka mitäpä me niillä teemme. :D Oli pakko, koska noita kenkiä on vain kaikkialla! En edes ymmärrä, miten tuollaisia voisi pitää jalassa, koska ne ovat niin kovat ja epämukavat. :D Naurettiinkin, että perus tulla Hollantiin eikä tiedä mitään koko maasta ja Amsterdamiin ilman, että tietää ilman taustatutkimusta yhtäkään nähtävyyttä ennestään. :D Pariisin Eiffelin torni, Louvren taidemuseo, Riemukaari ja Notre Dame ovat niin tunnettuja, että tiesimme ne entuudestaan ilman taustatutkimusta. 

Suomi mainittu jälleen! Tuossa oli paljon eri maiden lippuja koottuna ja Suomen lippukin sieltä löytyi. 

Nämä Iamsterdam-kirjaimet löytyivät National Opera ja Ballet-rakennuksen edestä ja nämä ovat hotellivirkailijan mukaat yhdet niistä feikeistä kirjaimista, joita alkaa löytyä eri puolilta kaupunkia. Oikeat ja alkuperäiset ovat Rijksmuseumin takapihalla, missä olimme eilen ja näittekin kuvia edellisessä postauksessa. Jos ette, voitte käydä tsekkaamassa tästä.
Arvelimme, että ehkä nuo sateenkaaren värit viittaavat jotenkin tasa-arvoisen avioliittolain setvimiseen tai ovat jokin kannanotto siihen. Mutta ei nyt sanota, kun ei me oikeesti tiietä. :DDd
Kanavaristeilyllä kuljettaja kertoi, etteivät paikalliset pidä tästä Opera ja Balletti-talosta eivätkä uusista moderneista taloista, koska ne on tavallaan tehty "väärin", kun ne ovat niin nykyaikaisia, että erottuvat erikoisempien talojen massasta negatiivisesti. 

Tämä oli joku second handshop-kauppakatu, jonka nimeä en nyt muista. Toinen tällainen oli Waterlooplein ja tämä oli joku vaikeammin sanottava paikka. :D Waterloopleinillä käveltiin ihan kaikessa rauhassa ja katseltiin, kunnes yhtäkkiä kuului vierestä puhetta: "Pitäisi tästä ostaa eurolla huumoripaita!" Katsottiin kyseistä miestä varmaan suut auki, että mikä olet :DDDDDd ja paettiin paikalta, koska ei ulkomailla halua nähdä suomalaisia tai kuulla suomea muuta kuin itsensä puhumana! Se on ikään kuin salakieli, jota kukaan muu ei ymmärrä. Amsterdamissa itse asiassa "törmättiin" monenkin suomalaiseen, mutta ei kyllä puheille menty. :D Voin vain kuvitella miltä kielemme kuulostaa muiden korvaan ja ulkomailla on myös ylpeä omasta kielestä, koska suomikin on niin vaikea kieli, että kovin moni ei sitä kuitenkaan osaa! On hienoa osata sitä, vaikka joskus päivittelen itsekin, että miten voi kieli taipua tällaisiin sanoihin. :D Reissussa tottuikin, että pystyi puhumaan ääneen enemmän ja kommentoimaan asioita, koska luotti siihen ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä ja jos ymmärtää, niin antaa ymmärtää. :D Ei paljon stressaa. xD Lentokentällä Lontoossa Helsinkiin lähtevässä terminaalissa meinasi tulla shokki kun ei voinutkaan enää sanoa mitä halusi, koska kaikki ymmärsivät. (Se oli myös kamala hetki. Olisimme halunneet kuulla vain englantia tai muuta kieltä kuten ranskaa tai hollantia, jota emme ymmärrä).
Nämä kadut olivat kuitenkin siistejä ja varmaan kilometrin mittaisia, tosi pitkiä joka tapauksessa täynnä tavaraa, ruokaa jne. Ostettiin täältä emojityynyt, Mari osti Whatsapissa esiintyvän kakka-hymiön ja minä pusuhymiön. :DDDd Oli pakko. Turistikaupoissa yksi tyyny maksoi 10 euroa ja tuolla kadulla sai kaksi kympillä, joten oli sitten pakko hyödyntää tilaisuus. :D Naurettiin, että voi luoja ollaan reppureissulla ja ostetaan TYYNYT. Idiootit vai idiootit? :D No hyvin ne mahtuivat kulkemaan, ei pahempia ongelmia! :D

Ostettiin liput tunnin mittaiselle kanavaristeilylle, koska kerrankos sitä ollaan Amsterdamissa ja päästään kokemaan se. Ihan hyvillä mielin tuhlasi 18 euroa tällaiseen turistijuttuun ja oli jokaisen euron arvoinen! Siinä pääsi ikään kuin matkustajan asemaan veden pinnasta käsin ja tutkailemaan kaupunkia. Kuljettaja selitti englanniksi kaupungista ja kertoi kaikenlaisia tarinoita siihen liittyen. Se oli mielenkiintoista, vaikka emme ihan kaikkea ymmärtäneet ja miehen aksentti oli erikoinen. Oli hienoa huomata, että olimme kävelleet parin päivän aikana niin paljon, että tiesimme suunnilleen, missä olemme, vaikka olimmekin kanavissa. Tunnistimme paljon paikkoja, missä olimme liikkuneet ja olimme aika hyvin kartalla.

Seilasimme myös läpi Punaisten Lyhtyjen alueen. Päivällä kävimme kävelemässä siellä, mutta ei se ollut yhtään kummempi paikka kuin muutkaan. Tosin illalla meno saattaa muuttua aika radikaalisti, sillä Red Lightilla on sallittua ja laillista prostituutio. Ylläolevassa kuvassa ikkunoissa ovat punaiset verhot ja punaiset valot näin päiväsaikaan ja illan suussa (risteilymme oli 18.00), mutta lähempänä yötä verhot saattavat olla auki ja ken tietää mitä niistä sitten näkyy. Emme illalla lähteneet, vaikka kyllä siellä taitaa olla silti ihan turvallista liikkua, kunhan ei mene sivukujille. Niillä oli sen näköisiä maalauksia, että sinne en ehkä menisi. :D
Myös kannabis on Amsterdamissa laillista. Kannabissuklaata tai ihan kannabista saatetaan myydä turistikaupoissa ja ihan ihmisten ostettavissa. Se tuntuu niin oudolta, koska Suomessa edes tupakat eivät saa olla näkyvillä kaupassa. Mutta risteilyn kuljettaja kertoi, että hollantilaiset ovat tottuneet siihen, että ne ovat sallittuja eikä se ole heille yhtään outoa, mutta turistit taas kauhistelevat sitä. Ylemmässä kuvassa on vierekkäin päiväkoti ja ilotyttötalo eikä siinä ole paikallisten mielestä mitään outoa, koska ei alueella ole päivällä lastenkaan epäsopivaa olla. Kun kävimme alueella kävelemässä, siellä oli paljonkin lapsia aikuisten kanssa. Ehkä illalla aikuisetkaan eivät vie lapsiaan sinne, mutta he tietävät olla heitä sinne viemättä.
Ihan samanlainen paikka Amsterdam on kuin mikä tahansa muukin paikka. Siellä on asiat vain vähän sallitumpaa kuin muualla. Muutenkin huomaa, ettei liikennekään ole niin justiinsa Euroopassa mitä Suomessa. Kellään skootterin ajajalla tai pyöräilijällä ei ole kypärää, liikennevaloissa skootterit ja moottoripyörät saattavat lähteä jalkakäytävän kautta oikomaan ja ylipäätään kaikki ei näytä olevan niin tarkkaa, kunhan liikennevaloja noudatetaan, ettei aiheuteta vaaratilanteita.

Tunnin kanavaristeily meni pian ja tulimme takaisin Central Stationille. Yllä olevassa kuvassa näkyvä oranssihtava rakennus on Centraal Station, todella hieno ja itsessään jo kuvattavan arvoinen rakennus. Oikeassa laidassa oleva valkoinen rakennus veden ääressä on paikka, josta lähdimme ajelulle. Meidät jätettiin kanavan toiselle laidalle ja jätimme kumpikin euron verran tippiä puukenkään (kuinkas muuten), joka miehellä oli veneessä.

Oli haikea fiilis katsoa tuota ihanaa ilta-aurinkoa ja kauniiden rakennusten halkovaa maisemaa viimeistä kertaa. Aamulla olisi aika lähteä jatkamaan matkaa Brysselin kautta Englantiin. Englantiin pääseminen kuitenkin lohdutti hieman haikeaa fiilistä, mikä tuossa hetkessä oli. 

Hotellimme sijaitsi Damrak-nimisen kadun varressa ja Damrak on varmasti yksi vilkkaimmista kaduista Amsterdamissa, koska se on todella pitkä ja yltää ties mihin asti. Pelkästään sitä eteenpäin kävelemällä pääsee jo pitkälle ja näkee paljon - ja sitä paitsi on vaikeaa olla eksymättä ja helppoa neuvoa tietä, koska voi sanoa vain, että "kävele tätä tietä noin kilometri eteenpäin". :D

Kiitokset kuuluivat hyvälle asiakaspalvelulle Hotel Continentalissa. Hotellihuoneet olivat perussettiä, ei älyttömän hintavia, mutta näin keskellä kaupunkia kalliimpia kuin sivukaupungilla sijaitsevat. Ilmainen wifi, joka tosin toimi todella huonosti ja hitaasti, mutta toimi kuitenkin. Kiinalaisessa ravintolassa, jossa käytiin pari kertaa syömässä, oli hyvä wifi, joten siellä sai lähetettyä kuviakin WhatsApissa kaikille. ;) Aika kätevää. :D
Ylipäätään kyllä syötiin eväitä ja käytiin ostamassa aamulle ja illalle jotain pientä, koska ei reissussa sillä tavalla ole nälkä kuin kotona. Elää paljon vähemmällä ruualla. Ruisleipää saimme syödä Amsterdamin ensimmäiseen päivään asti, koska otimme mukaan enoni luota, jotta olisi jotain syötävää mukana kaiken varalta. Tonnikalatölkit olivat kaveri, koska voita ei tietenkään käytetty kuin ensimmäistä kertaa Englannissa viikon jälkeen. :D

Meillä oli myös kahtena iltana äänekkäitä naapureita, mutta viimeisenä iltana he taisivat lähteä. Varsinkin ensimmäisenä iltana meteli, mölinä ja musiikin pauhanta oli melkoista, mutta olimme niin rättiväsyneitä hurjasta määrästä kävelyä Pariisissa, joten heidän tuleminen ja meneminen ei oikeastaan edes häirinnyt, vaikka meteliä kuuluikin ja äänieristeet olivat tosi huonot. Korvatulpat olivat kaiken varalta vieressä, mutta joskus totaalinen väsymys ajaa niiden virkaa paremmin kuin mikään muu!

Pyykkäysoperaatiosta ei löytynytkään kuvaa. Kuitenkin se oli melkoinen suoritus, koska huoneessa ei ollut tulppaa, joten teimme tulpan vessapaperista ja se piti aika hyvin - paitsi että vessapaperin roskia meinasi irrota pesuveteen. Saatiin kuitenkin pestyä yhteensä kolme paitaa, alusvaatteita ja sukkia. Viritettiin naru keskelle hotellihuonetta ja minä sain limbota aina sen ali päästäkseni sänkyyn. Kuitenkin ei viitsitty jättää sitä päiväksi keskelle huonetta, koska siivoojille virityksemme voisi olla hieman epäkäytännöllinen. Niinpä pienien alkuvaikeuksien jälkeen saimme viritettyä narun (joka meillä oli mukana) vessaan, mutta sekin oli hieman epäkäytännöllinen sen vuoksi, että naru oli kiinni vessan ovessa ja kun sitä aukaisi, niin se venyi ja suljettua oven ja vessassa istuessa kaikki vaatteet valuivat naamalle. Mutta kyllä, saimme ne kuivaksi ja lopullisesti kuivatin muutamia sukkiani Englannissa.
Kyllä Heidi ja Mari hoitaa.

Seuraavaksi suunnataan kohti Brysseliä ja Ashford Internationalia Englannissa. Pysykää mukana!

-Heidi