Moikka moi, lukijat! Heidi tuli postailemaan tänne meidän Lahden MM-kisareissusta! Kisaturisteina oleminen MM-kisoissa oli todella hieno kokemus, vaikka paremmin itse kisoja pystyy seuraamaan telkkarin välityksellä. Olimme nimittäin aika pimennossa aika-ajoittain metsässä, mitä oikein tapahtuu. Kuitenkin tunnelma on aivan omanlaatuisensa paikan päällä ja en olisi uskonut sen olevan noin ruuhkaista! Mietin, miten metsän voi myydä loppuun, mutta siellä metsässä säntäiltyäni ihmismassassa tajusin, että kyllä sen voi. Johonkin on raja vedettävä ja rajattomasti ihmisiä metsäänkään ei voi ottaa.
Lauantain skiathlon-päivä 25.2. oli loppuunmyyty niin metsään kuin katsomoihinkin. Sen oli kyllä näköistäkin! :D Olisin halunnut kuvata sitä ihmisten rynnimistä hiihtäjien mentyä ohi ja aitojen avauduttua, kun ihmiset päästettiin ladun yli, mutta toden teolla joka askeleella piti keskittyä pystyssä pysymiseen, koska ihmiset rynnivät ja työnsivät, vaikka siis hyvän maun rajoissa ainakin omasta mielestäni.
Lauantain skiathlon-päivä 25.2. oli loppuunmyyty niin metsään kuin katsomoihinkin. Sen oli kyllä näköistäkin! :D Olisin halunnut kuvata sitä ihmisten rynnimistä hiihtäjien mentyä ohi ja aitojen avauduttua, kun ihmiset päästettiin ladun yli, mutta toden teolla joka askeleella piti keskittyä pystyssä pysymiseen, koska ihmiset rynnivät ja työnsivät, vaikka siis hyvän maun rajoissa ainakin omasta mielestäni.
Lähdettiin Putaalta n. 4:45 ajamaan kohti Lahtea. Mari ja Maarit tulivat poimimaan minut ja Jannen kyytiin ja sitten lähdettiin. Herätys oli tarkkaan määritelty: 3:53. :Dd Emmin poimimme kyytiin Pajulahdesta 20 km ennen Lahtea. Lahdessa vietiin auto Hyväristen vuokraamalle talolle ja siellä odottelimme bussia, jolloin osa porukasta ehti jo aloittaa syömisen. :D Meillä oli jo päivä pitkällä kymmenen maissa aamulla!
Bussilta pääsimme helposti sisäänkäynnin kautta kisa-alueelle ja lähdimme suunnistamaan kohti maastoa, josta etsisimme hyvät paikat, mistä katsoa ensin pertsan osuudet, jonka jälkeen pitäisi päästä vaihtamaan vapaan lenkeille, koska lenkit olivat erit. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, koska ihmisiä oli ladun varret täynnä jo silloin. Saimme kuitenkin hyvät paikat ihan aidan vierestä, mutta telkkarikamerat eivät suosineet meitä. ;) Kuitenkin sää suosi ja aurinko paistoi todella kauniisti kisan aikana!
Värikästä porukkaa kannustusjoukoissa! =)
Äiti osti minulle Pertun fanihuivin, jota sain käyttää kannustamiseen miesten kisan aikana! :D
Miesten skiathlonin lopussa lähdimme Jannen kanssa kiitämään Salpausselän rinnettä alas, koska ajattelimme voivamme nähdä jotakin aidan raosta stadionille. Aika huonosti siitä näki, mutta ajauduimme eri paikkaan kuin muu porukka, koska hiihtotyylin vaihduttua vapaalle oli hyvin vaikeaa saada enää hyviä paikkoja, josta näkisi jotakin. Niinpä porukka hajaantui sinne, missä sattui näkemään ja minä jäin Jannen kanssa toisaalle. Miesten tultua maaliin katsomon ovet avattiin ja järjestysmiehet lähtivät pois, joten käytimme tilaisuuden hyväksi ja pujahdimme katsomon reunaan katsomaan meininkiä hieman jo tyhjenneellä stadionilla ja näimme myös kukituksen paikan päällä.
Itse hiihtokisojen jälkeen jäimme odottelemaan mäkihypyn alkamista, mutta siitä ei jäänyt hyvät fiilikset. Ihmisiä oli niin paljon niin pienellä alueella, että olin välillä jumissa repustani ihmisissä, en päässyt liikkumaan, kaikki työnsivät, valittivat ruuhkasta ihan syystäkin, kukaan ei ohjannut ihmisiä oikeille paikoille, opasteet ohjeistivat hieman, mutta riittävän paljon väärin, jotta kaaoksen ainekset olivat varmat ja kaikilla alkoi mennä hermot, kun ihmismassa ei edennyt mihinkään ja mäkikisa oli jo käynnissä.
Lopulta pääsimme melkein aidan viereen, mutta opasteet näyttivät, että edessämme olisi portaat katsomoon, jonne ei yksinkertaisesti päässyt portaikosta, vaikka katsomossa tilaa olisi ollut. Ihmisiä oli liikaa ja olimme tyytyneet paikkaamme siinä kohtaa. Kuitenkin ihmiset työnsivät meitä alaspäin viettävään rinteeseen koko ajan ja käskivät mennä eteenpäin ja huutelivat, että heillä on liput tähän katsomoon ja me huusimme takaisin, että 1) meilläkin on sinne liput 2) sinne ei pääse 3) tässä on aita ja portaat ovat vasemmalla, mutta täällä ei mahdu edes seisomaan. Oltiin ihan saarrettuina ihmisten keskellä, söin tyhjään mahaan makkaran ennen ihmismassaan joutumista ja minulla tuntui tulevan siitä huono olo, ihmispaljouskin teki luultavasti minulle heikon olon, koska olimme seisseet ja olleet ulkona koko päivän ja ajattelin, että mäkikisan aikaan saisin istua hetken. Mutta ajatuksen tasolle jäi ja lopulta lähdimme kesken ensimmäisen kierroksen pois, koska meni fiilikset koko kisaan, kun koko kierros oli mennyt ohi ihmisten työntäessä ja huudellessa takaa.
Janne jäi kuitenkin seuraamaan toista kierrosta ja ensimmäisen kierrokseen ihmisiä lähti paljon pois, jolloin tilanne oli väljentynyt ja ihmiset alkoivat löytää paikkansa ja mäkimontussa oli ollut suorastaan bileet ja meininki ja tunnelma todella mukava ja aika oli kulunut hyvin. Jannen kuvaamien videon pätkien perusteella siellä oli todella ollut bileet, ihmisille oli keksitty ajankulua ja virikettä. Se oli hyvä asia, koska suomalaisilla ei ole viime vuosina tullut paljoa menestystä mäkihypyssä, mutta ihmisten mielenkiinto saatiin pysymään yllä hyvällä tunnelmalla.
Lopulta pääsimme melkein aidan viereen, mutta opasteet näyttivät, että edessämme olisi portaat katsomoon, jonne ei yksinkertaisesti päässyt portaikosta, vaikka katsomossa tilaa olisi ollut. Ihmisiä oli liikaa ja olimme tyytyneet paikkaamme siinä kohtaa. Kuitenkin ihmiset työnsivät meitä alaspäin viettävään rinteeseen koko ajan ja käskivät mennä eteenpäin ja huutelivat, että heillä on liput tähän katsomoon ja me huusimme takaisin, että 1) meilläkin on sinne liput 2) sinne ei pääse 3) tässä on aita ja portaat ovat vasemmalla, mutta täällä ei mahdu edes seisomaan. Oltiin ihan saarrettuina ihmisten keskellä, söin tyhjään mahaan makkaran ennen ihmismassaan joutumista ja minulla tuntui tulevan siitä huono olo, ihmispaljouskin teki luultavasti minulle heikon olon, koska olimme seisseet ja olleet ulkona koko päivän ja ajattelin, että mäkikisan aikaan saisin istua hetken. Mutta ajatuksen tasolle jäi ja lopulta lähdimme kesken ensimmäisen kierroksen pois, koska meni fiilikset koko kisaan, kun koko kierros oli mennyt ohi ihmisten työntäessä ja huudellessa takaa.
Janne jäi kuitenkin seuraamaan toista kierrosta ja ensimmäisen kierrokseen ihmisiä lähti paljon pois, jolloin tilanne oli väljentynyt ja ihmiset alkoivat löytää paikkansa ja mäkimontussa oli ollut suorastaan bileet ja meininki ja tunnelma todella mukava ja aika oli kulunut hyvin. Jannen kuvaamien videon pätkien perusteella siellä oli todella ollut bileet, ihmisille oli keksitty ajankulua ja virikettä. Se oli hyvä asia, koska suomalaisilla ei ole viime vuosina tullut paljoa menestystä mäkihypyssä, mutta ihmisten mielenkiinto saatiin pysymään yllä hyvällä tunnelmalla.
Sen ansiosta, että lähdimme kesken mäkikisan pois, törmäsin myös Sanniin! Se oli kiva juttu ja oli kiva vaihdella kuulumisia. Tiesin monenkin tutun olevan kisoissa tuona viikonloppuna, mutta hyvin harvaa loppujen lopuksi näin, koska paikan päällä oli niin monta muutakin... :D
Mäkihypyn jälkeen stadionilla alkoi ilotulitus ja se oli epäilemättä HIENOIN ILOTULITUS mitä olen koskaan eläessäni nähnyt enkä varmasti tule ihan heti näkemään. Ihan älytön. Ensin kuvattiin, mutta lopuksi tuijotettiin vain suu auki.
Sen jälkeen oli aika kerätä porukka kasaan (lue: odottaa Jannea mäkimontusta) ja lähteä suunnistamaan ihmismassan mukana kansainvaelluksen lailla kohti Lahden toria ja palkintojenjakoa. Kristan MM-hopea oli huikea veto ja tunnelma torilla oli katossa!
Palkintojenjaon aikana särki jo jalkoja ja selkää niin paljon, että teki mieli heittää metsäreppu pois selästä ja varmaan nekin ihmisten edessä olivat, mutta väliäkö sillä. :Dd Kyllähän tuonne mahtui. Oli hieno kokemus päästä olemaan paikalla, kun Suomen lippu nostettiin salkoon! Miesten palkintojenjaon aikana porukka alkoi harventua, koska Emmin piti lähteä bussiin, samoin Marin, Maaritin ja Reetan, koska seuraavien tulemiseen meni vielä hetki. Me jäimme Jannen kanssa seuraamaan miestenkin palkintojen saamiset loppuun ja sen jälkeen lähdimme suunnistamaan Jannen serkun luo yönseuduksi. Mari tuli vielä Reetan kanssa tuomaan meidän tavarat Hyväristen talolta keskustaan, koska meillä ei ollut muita vaatteita kuin päällä olevat vaatteet! :D
Yö meni hyvin ja en herännyt kertaakaan, vaikka kurkku alkoi kipeytyä jo perjantaina. Viikonlopun aikana se ei pahentunut, mutta sunnuntain aikana se näytti merkkinsä pahempaan. Seuraava viikko menikin kurkkukivun kourissa, mutta en usko ulkona olemisen pahentaneen sitä merkittävästi, koska missään vaiheessa en palellut ja vaatetta oli tarpeeksi!
Yö meni hyvin ja en herännyt kertaakaan, vaikka kurkku alkoi kipeytyä jo perjantaina. Viikonlopun aikana se ei pahentunut, mutta sunnuntain aikana se näytti merkkinsä pahempaan. Seuraava viikko menikin kurkkukivun kourissa, mutta en usko ulkona olemisen pahentaneen sitä merkittävästi, koska missään vaiheessa en palellut ja vaatetta oli tarpeeksi!
Mäkihyppymäessä oli Audi, joka näytti huvittavalta, koska ei se oikeasti voinut pysyä noin jyrkässä mäessä ilman, että se on ankkuroitu siihen kiinni! Tai ainakaan minä en ajaisi autoa tuonne enkä usko sen pysyvän siellä pelkällä käsijarrulla! :D Mainostuskikka ja yritys hyvä.
Sunnuntaiaamuna tulimme Jannen kanssa porukan viimeisinä paikalle majapaikastamme, mutta muu porukka ei ollut vielä leiriytynyt, joten me suoritimme sen ensin ja ihmisiä tuli lisää koko ajan, joten me kaikki emme päässeet samaan paikkaan. Olimme kuitenkin näköyhteyden päässä ja se ei ollut ongelma, koska pystyimme silti kommunikoimaan jos sellaiseen oli tarvetta. Meillä oli Jannen kanssa täydellinen kanto, jonka päällä pystyi istumaan ja minä raivasin metsärepulleni ja siinä kiinni olevalle jakkaralle paikan rinteestä, jossa pystyin silloin tällöin käymään istumassa.
Sunnuntaina oli siis vuorossa parisprintit ja kannustettiin Suomelle kaksi mitalia, Kristalle lauantaina hopea ja Iivolle ja Samille sunnuntaina pronssi! Miesten parisprintissä mitali oli lähellä olla kultainen, mutta haaverin myötä se muuttui pronssiseksi. Kuuluu kisan luonteeseen, mutta todella harmillinen tilanne, koska Suomi ei ollut syypää kolarointiin.
Sunnuntaina katsoimme vielä miesten yhdistetyn joukkuekisan ja kannustimme kovasti, mutta pronssi jäi kuitenkin saamatta, vaikka lähelle sitä miehet pääsivätkin! Sitten alkoi kotiinlähdön valmistelu ja lopulta kotimatka. Emmin jätimme taas Pajulahteen ja Vierumäellä suoritimme pakollisen ruokailutauon ja olimme Putaalla yhdentoista aikaan illalla. Ouluun lähteminen ei tullut enää kuuloonkaan, sillä väsymys oli kova ja minulla alkoi flunssa pukata päälle. Podinkin kurkkukipua seuraavan viikon, jonka vuoksi treenejä ei tullut tehtyä ja päivän urheilusuorituksia olivat MM-kisojen seuraaminen (joka todellakin kävi treenistä, koska olin niin hapoilla etten omia kisojakaan niin jännitä!) ja koulussa käyminen, johon lukeutuu kylläkin 10 km pyöräilyä päivässä. Ensimmäinen treeni tulikin tehtyä vasta perjantaina, kun oli ensimmäinen päivä, kun kurkku ei ollut enää kipeä. Torstaina pelasin varman päälle, kun oli ensimmäinen parempi päivä, jotta se toden teolla menisi ohi enkä pilaisi parantumistani aivan viime metreillä. Lauantain kisat Kivijärvellä jäivät siis haaveeksi, koska en ollut hiihtänyt viikkoon edes yhtään lenkkiä. Kisoja ennen Rovaniemen nuorten SM-kisoja ei valitettavasti tule ja viime viikot olen muutenkin ollut rappiolla syystä ja toisesta, mutta ei voi mitään. Teen parhaani ja voitavani.
Lahden MM-kisat olivat todella hieno kokemus kaiken kaikkiaan ja tätä muistellaan vielä vanhana mummonakin! ;) Porukatkin tuumivat, että on näkökulma ja tunnelma kisoihin aivan erilainen sieltä ihmismassan keskeltä kuin telkkarista katsomalla, vaikka se on ihan totta, että telkkarista itse kilpailua on helpompi seurata. Maastossa näet hiihtäjät muutaman kerran, mutta et tiedä eroja tai tunnista edes kaikkia ja et välttämättä näe edes kunnolla, mutta tunnelma on sitäkin ainutkertaisempi ja en olisi koskaan uskonut, että kuulen lähdöstä asti ihmismeren huutamisesta, missä kohtaa hiihtäjät ovat tulossa. Ei tarvinnut arvuutella.
Parisprintissä Suomen ja Norjan kolarointi oli aikamoinen: nousin Inkkarikukkulan aivan päälle, jotta näkisin stadionille maalisuoran, mutta olin niin kaukana, että maiden väreistä oli vaikeaa saada selvää. Kun Iivo ja Norjan Iversen tulivat stadionille ja Iivo taisteli MM-kullasta ja imi laskussa Norjan hiihtäjän kiinni, stadionin yleisö pauhasi niin paljon, että pystyi arvaamaan, että nyt taistellaan kullasta. Sitten kuului kohahdus ja yleisö hiljeni tyystin. Pystyi päättelemään, että nyt Suomelle sattui jotakin. Minulla ei ollut kuitenkaan puhelimesta lähetystä auki, niin olimme aivan pimennossa, mitä oikein tapahtui. Näin vain, että joku kiri pronssille ja neljäs tuli jäljempää, olin varma, että Suomi jäi kokonaan mitalitta, vaikka taisteli kullasta. Kun tulin takaisin alas, Janne puhui joidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa ja siellä minullekin selvisi, että Suomi sai pronssia, mutta Norja vaihtoi latua eteen ja kaatui Iivon syliin, jolloin myös Iivo kaatui siihen. Yleisö ei juurikaan riemuinnut edes MM-pronssista, koska kaikki olivat niin järkyttyneitä tilanteesta.
Olipahan sekin melkoinen juttu, ja jollakin meni siellä rinteessä täysin hermot ja alkoi huudella englanniksi norjalaisille: "We are so proud of you!! Congrats, we are so proud!!" Ei ehkä ihan annettu siinä parasta kuvaa suomalaisista, mutta onneksi pääasiassa Suomen kansa antoi hyvän kuvan itsestään aivan kuten urheilijat toivoivat ennen kisoja: ollaan reiluja ja kannustetaan muitakin kuin omiamme ihan nimellä, koska heistäkin on ollut mukavaa, kun arvokisoissa on kannustettu ihan nimellä, vaikka ei olisi taisteltu edes mitalisijoista.
Minusta suomalaiset onnistuivat siinä hyvin. Oli todella siistiä, että ihmiset kannustivat, huusivat, heiluttivat lippuja, puhalsivat torviin ja kilkattelivat lehmänkelloja niille viimeisillekin hiihtäjille maasta riippumatta, vaikka ei olisi ollut hajuakaan, kuka hän on. Huikeinta olikin juuri miesten parisprintin karsinnassa Kolumbian joukkue, joka rankattiin ulos kisasta ensimmäisen osuuden jälkeen, eikä hänen parinsa päässyt edes hiihtämään. Kuitenkin ensimmäisen osuuden hiihtäjää kannustettiin yhtä kovasti kuin kärkihiihtäjiä, mikä oli todella siistiä! Harmillista vain, että hänen kaverinsa ei päässyt hiihtämään lainkaan, mutta ymmärrän kyllä sen, että jos kärki ottaa samaan aikaan lähteneen hiihtäjän kiinni kilometrin matkalla, on sieltä niin hitaat poistettava, jotta kovempaa menevät saavat rauhan tehdä omaa suoritustaan väistelemättä hitaampia.
Jopa latupartiolle kannustettiin yhtä kovasti kuin urheilijoille ja totesimmekin, että meidän tavoite on päästä tuohon latupartioon hiihtämään, koska ei tulla pääsemään itse MM-kisoihin hiihtämään. xD
Kiitos lukijoille! Oliko muita seuraamassa paikan päällä kisoja tai seurasitteko ahkerasti telkkarista? =)=)
Sunnuntaina katsoimme vielä miesten yhdistetyn joukkuekisan ja kannustimme kovasti, mutta pronssi jäi kuitenkin saamatta, vaikka lähelle sitä miehet pääsivätkin! Sitten alkoi kotiinlähdön valmistelu ja lopulta kotimatka. Emmin jätimme taas Pajulahteen ja Vierumäellä suoritimme pakollisen ruokailutauon ja olimme Putaalla yhdentoista aikaan illalla. Ouluun lähteminen ei tullut enää kuuloonkaan, sillä väsymys oli kova ja minulla alkoi flunssa pukata päälle. Podinkin kurkkukipua seuraavan viikon, jonka vuoksi treenejä ei tullut tehtyä ja päivän urheilusuorituksia olivat MM-kisojen seuraaminen (joka todellakin kävi treenistä, koska olin niin hapoilla etten omia kisojakaan niin jännitä!) ja koulussa käyminen, johon lukeutuu kylläkin 10 km pyöräilyä päivässä. Ensimmäinen treeni tulikin tehtyä vasta perjantaina, kun oli ensimmäinen päivä, kun kurkku ei ollut enää kipeä. Torstaina pelasin varman päälle, kun oli ensimmäinen parempi päivä, jotta se toden teolla menisi ohi enkä pilaisi parantumistani aivan viime metreillä. Lauantain kisat Kivijärvellä jäivät siis haaveeksi, koska en ollut hiihtänyt viikkoon edes yhtään lenkkiä. Kisoja ennen Rovaniemen nuorten SM-kisoja ei valitettavasti tule ja viime viikot olen muutenkin ollut rappiolla syystä ja toisesta, mutta ei voi mitään. Teen parhaani ja voitavani.
Lahden MM-kisat olivat todella hieno kokemus kaiken kaikkiaan ja tätä muistellaan vielä vanhana mummonakin! ;) Porukatkin tuumivat, että on näkökulma ja tunnelma kisoihin aivan erilainen sieltä ihmismassan keskeltä kuin telkkarista katsomalla, vaikka se on ihan totta, että telkkarista itse kilpailua on helpompi seurata. Maastossa näet hiihtäjät muutaman kerran, mutta et tiedä eroja tai tunnista edes kaikkia ja et välttämättä näe edes kunnolla, mutta tunnelma on sitäkin ainutkertaisempi ja en olisi koskaan uskonut, että kuulen lähdöstä asti ihmismeren huutamisesta, missä kohtaa hiihtäjät ovat tulossa. Ei tarvinnut arvuutella.
Parisprintissä Suomen ja Norjan kolarointi oli aikamoinen: nousin Inkkarikukkulan aivan päälle, jotta näkisin stadionille maalisuoran, mutta olin niin kaukana, että maiden väreistä oli vaikeaa saada selvää. Kun Iivo ja Norjan Iversen tulivat stadionille ja Iivo taisteli MM-kullasta ja imi laskussa Norjan hiihtäjän kiinni, stadionin yleisö pauhasi niin paljon, että pystyi arvaamaan, että nyt taistellaan kullasta. Sitten kuului kohahdus ja yleisö hiljeni tyystin. Pystyi päättelemään, että nyt Suomelle sattui jotakin. Minulla ei ollut kuitenkaan puhelimesta lähetystä auki, niin olimme aivan pimennossa, mitä oikein tapahtui. Näin vain, että joku kiri pronssille ja neljäs tuli jäljempää, olin varma, että Suomi jäi kokonaan mitalitta, vaikka taisteli kullasta. Kun tulin takaisin alas, Janne puhui joidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa ja siellä minullekin selvisi, että Suomi sai pronssia, mutta Norja vaihtoi latua eteen ja kaatui Iivon syliin, jolloin myös Iivo kaatui siihen. Yleisö ei juurikaan riemuinnut edes MM-pronssista, koska kaikki olivat niin järkyttyneitä tilanteesta.
Olipahan sekin melkoinen juttu, ja jollakin meni siellä rinteessä täysin hermot ja alkoi huudella englanniksi norjalaisille: "We are so proud of you!! Congrats, we are so proud!!" Ei ehkä ihan annettu siinä parasta kuvaa suomalaisista, mutta onneksi pääasiassa Suomen kansa antoi hyvän kuvan itsestään aivan kuten urheilijat toivoivat ennen kisoja: ollaan reiluja ja kannustetaan muitakin kuin omiamme ihan nimellä, koska heistäkin on ollut mukavaa, kun arvokisoissa on kannustettu ihan nimellä, vaikka ei olisi taisteltu edes mitalisijoista.
Minusta suomalaiset onnistuivat siinä hyvin. Oli todella siistiä, että ihmiset kannustivat, huusivat, heiluttivat lippuja, puhalsivat torviin ja kilkattelivat lehmänkelloja niille viimeisillekin hiihtäjille maasta riippumatta, vaikka ei olisi ollut hajuakaan, kuka hän on. Huikeinta olikin juuri miesten parisprintin karsinnassa Kolumbian joukkue, joka rankattiin ulos kisasta ensimmäisen osuuden jälkeen, eikä hänen parinsa päässyt edes hiihtämään. Kuitenkin ensimmäisen osuuden hiihtäjää kannustettiin yhtä kovasti kuin kärkihiihtäjiä, mikä oli todella siistiä! Harmillista vain, että hänen kaverinsa ei päässyt hiihtämään lainkaan, mutta ymmärrän kyllä sen, että jos kärki ottaa samaan aikaan lähteneen hiihtäjän kiinni kilometrin matkalla, on sieltä niin hitaat poistettava, jotta kovempaa menevät saavat rauhan tehdä omaa suoritustaan väistelemättä hitaampia.
Jopa latupartiolle kannustettiin yhtä kovasti kuin urheilijoille ja totesimmekin, että meidän tavoite on päästä tuohon latupartioon hiihtämään, koska ei tulla pääsemään itse MM-kisoihin hiihtämään. xD
Kiitos lukijoille! Oliko muita seuraamassa paikan päällä kisoja tai seurasitteko ahkerasti telkkarista? =)=)
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti