perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pikaiset kuulumiset

Hellou!

Siis Mari täällä pitkästäpitkästäpitkästäpitkästä aikaa :D Hävettää taas, kun ei oo pitkään aikaan tullu tänne kirjoteltua... Voin kuitenkin vedota siihen, että kirjotukset, koulu ja kisamatkat vei niin paljon aikaa ettei vaan ehtinyt enää blogia päivittelemään. Kirjotukset on nyt kuitenkin ohi ja tuntuu, että musta on tullu ihan liian laiska xD Kun ei tarvii enää koko aikaa lukee, niin ei jaksa tehhä paljon mitään muutakaan ja eka viikko kirjotusten jälkeen meni lähinnä vaan möllöttäessä eiku :DDD



Mulla oli viimeset kisatkin viime viikonloppuna. Pääsin lopettamaan kauden kotikisoissa vapaan kympillä:) Kisat meni ihan kohtalaisesti. Voimat vähän loppu kesken, mutta toisaalta en tässä vaiheessa kautta ihmettele. Väsy siis alkaa jo vähä painaa ja tuntuu, että ihan hyvä, kun noi kisatkin nyt jo loppu:D
Jos nyt tosi pikasesti vetäis tätä kautta vähän yhteen tässä:

Pakko sanoo, että voin olla tyytyväinen tähän kauteen. Pääsin treenaamaan koko kesän ilman mitään ongelmia, joita edellisinä vuosina on riittäny. Alkutalven tulokset ei ollu ihan semmosia kuin olisin odottanut, mutta sitten, kun sai kisoja alle, niin vauhti alko löytyä ja tulokset parantua. Huomasin talven aikana, että oon aika kriittinen itteeni kohtaan ja en tyydy mihinkään huonoihin sijotuksiin. Ehkä se on kuitenkin ihan hyvä kehittymisen kannalta:D Tuli paljon hyviä kisoja, mutta myös niitä huonoja, joita nyt tulee oikeestaan kaikille joskus. 


SM- kisat meni aika odotusten mukaan. Sprintti oli positiivinen yllätys, koska mitään sprintterin lahjoja mulle ei oo suotu, mutta kun pääsin siinä karsinnasta helposti jatkoon ja erähiihtokin meni tosi hyvin, niin ei voi olla kun tyytyväinen:) SM- kisojen pitkällä matkalla jaksoin kunnialla maaliin asti ja se oli tavote. En hirveesti ylipäätään edes osannu asettaa mitään sijoitus tavoitteita SM-kisoihin, koska olin ekaa vuotta 20- vuotiaiden sarjassa, jossa hiihtää siis sekä -95 että -96 syntyneet eli oli vähän hankala arvioida miten hiihtää suhteessa niihin vuotta vanhempiin. Yleinen tavote koko kaudelle oli kuitenkin lähestyä koko ajan oman ikäluokan kärkikymmenikköö ja varovainen tavote jopa päästä sinne 10 parhaan joukkoon. (yleensä oon pyöriny siellä sijoilla 18-25) Ja tämähän sitten toteutu viimesissä SM-kisoissa. Vitonen pertsalla ja sijoitus 13. Ja omassa ikäluokassa 9.!!! Oli pikkunen yllätys, vaikka tiesin, että hyville sijoille vois olla mahdollisuus päästä. Tätä kisaa edellisenä päivänä tuli niin täydellinen pohjanoteeraus, että oli vähän epävarmat fiilikset tähän kisaan. Suunta oli vaan ylöspäin ja sinne mentiin! Tuona päivänä voitelu oli tosi isossa osassa ja meijän huoltotiimi onnistu täydellisesti. En voi varmaan koskaan olla tarpeeks kiitollinen siitä:) Harmittavasti jäi 1,1 sekuntia palkintosijasta ja se kyllä ärsytti sillon, mutta kuitenkin olin tosi ilonen. Jos tuommoset kisat ei tuo lisää motivaatioo treenata ja jaksaa päivästä toiseen, niin ei sitten mitkään! Halu kehittyä on siis nyt kova ja ootan innolla ens kesää, että pääsee treenaamaan kunnolla. Ens talvelle sitten tavotteena pitää ne sijotukset tasasesti siellä kymmenen tietämillä:)



Vaikka kisat on nyt ohi, niin hiihtelen kuitenkin vielä pääsiäisen yli, kun näyttää kelejä riittävän. Sais noi lumet kyllä jo alkaa sulaa, mutta ei kun sitä vaan sataa lisää! Kaikkein ärsyttävimpiä on nämä loskakelit, kun kengät ja kaikki vaatteet on koko ajan märät...

Nyt pääsiäinen menee ihan vaan kotona ja sitten ens viikolla tapahtuukin kaikkee jännää! ;) Keskiviikkona alkaa koeviikko (se ei nyt kovin jännää kuitenkaan oo xd) ja me molemmat tehhään sillon kaks koetta, koska.....


























.... lähetään torstaina Englantiin! Emmi on siis ollut siellä puol vuotta ja me mennään sinne muutamaks päiväks ja tuodaan sit veli kotiin :D Ihan hullua, että sillon, kun varattiin lennot, niin tuohon oli aikaa 114 päivää ja nyt enää 6! :o Mihin tää aika on menny?! Meillä ei oo sen enempää suunnitelmia, kun se, että käydään Warner Brossin studiolla eli siellä missä Harry Potter on kuvattu (!!!) ja Lontoossa. Katotaan sitten mitä kaikkee muuta keksitään ;) Ja saa nähhä mitä tapahtuu, kun meidät kolme päästää riehumaan johonki Englantiin... :DDD 

Siinäpä nyt oli mun kuulumiset pääpiirteissään. Mitään kovin ihmeellisitä ei siis oo viime aikoina tapahtunu. Paitsi! Tehtiin vähän autokauppoja ja minäkin oon nyt sitten virallisesti autonomistaja (y) :) Kirjotuksetkin meni hyvin, sillä psykologia lähti lautakuntaan e ja m rajalla ja terveystiedosta olis mahdollisuus jopa ällään! :o Sekin vähän siinä rajoilla eli nyt saa jännittää toukokuuhun asti miten käy...

Luultavasti saatte seuraavan postauksen sitten tuon meijän reissun jälkeen, koska ei välttämättä ehditä tässä sitä ennen enää kirjottelemaan. Tai mistäs sen tietää miten sitä innostuu :D

Hyvää pääsiäistä ja toivotaan, että se kevät sieltä alkais kohta ilmotella tulostaan:)

-Mari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti