Mitä kuuluu, kuuluuko mitään?! ;)

Jeeeee!! Kirjotukset on vihdoin ohi! Olen niin iloinen ja onnellinen ja tyytyväinen tästä tiedosta! No okei, onhan tässä vielä neljäs vuosi lukiota edessä ja sitä myöten vielä neljä eväsretkeä kirjotusten merkeissä, mutta tämän kevään rypistelyt on nyt suoritettu, joihin saan olla kans ihan älyttömän tyytyväinen! Psykologia lähti alustavasti M:n ja E:n rajoilla, E on mahdollisuus saada. Terveystiedosta on melko varma ÄLLÄ tulossa! Olin ihan tajuttoman järkyttynyt kun luin Wilmasta alustavia tuloksia, voin sanoo suoraan etten mä olisi ikinä uskonut. Vitsailin sillä klassisella "ällää pukkaa"-vitsillä, mutta voin sanoo että mun tavote oli kirjottaa terkasta E. Vaikka pistemäärät olis vahvan ällän puolella edellisten vuosien pisterajojen perusteella, toivon silti parasta ja pelkään pahinta. Ikinä ei voi tietää, mitä YTL keksii. Jos omat pisteet vaikka laskee (vaikka oletan että opettaja on arvioinut tiukasti) tai yleinen pisteraja nousee, niin se voi mennä tiukille. Mutta tällä hetkellä on kahden viimevuoden pisterajasta 5 pistettä yli, joten uskallan varovasti toivoo, että saan oikeesti ällän. Saan kyllä olla supertyytyväinen ekan kirjotuskertani tuloksiin, todellakin! 

Kaiken lisäksi piti oikeasti tosi kiirettä, sain luettua viimesen terkan kirjan pari päivää ennen kirjotuksia loppuun, sama psykan kohdalla. Oon käyttäny oikeastaan kaikki filosofian tunnit siihen, että oon lukenut kirjotuksiin siellä, kun en oikeesti ois ehtinyt muuten lukea edes niitä kirjoja.
(Filosofian koetta odotellessa siis... :DD) En mitenkään halua todellakaan vähätellä työni määrää, mulla ei nimittäin oo mitään erityislahjakkuutta kyseisiin aineisiin, kaikki on oman motivaation ja kiinnostuksen tulosta. Nuo aineet on kiinnostanu mua aina niin paljon, että oli kiva vaan oppia lisää. Ja tein hirveesti töitä sen eteen, että oppisin ne asiat ja osaisin soveltaa niitä - että ymmärtäisin ne myös myöhemmin, enkä vain nyt. En mene sille linjalle, että sain lukematta ällän. En tosiaankaan, tein niin paljon töitä kun urheilu antoi myöten. 

Kertaamiselle jäi vähemmän aikaa kun suunnittelin (mikäli nyt voin sanoa mitään suunnitelleeni...) Luin nimittäin silloin kuin suinkin kerkesin, eli käytännössä arki nyt oli sitä, että tein treenit, kävin kisoissa, söin, nukuin ja luin. Kisareissuja oli paljon ennen kirjoituksia ja niillä ei vaan jaksa lukea, koska on niin väsynyt. Aikaa oli rajallisesti, mutta oon niin ilonen, että sain tsempattua itteni tämmösiin tuloksiin! Oleellista on varmasti se, miten opiskelee kuin se miten paljon. Omalla kohdallani voin sanoa, että laatu korvasi määrän. Kirjojen läpilukeminen kerran riitti, kun en vain lukenut vaan opettelin asioita samalla. Tää opiskelutyyli näköjään on se mun juttu sitten, kai tää jotenkin sitä puoltaa.

Käytiin tosiaan kumpikin näitä SM-kisoja ennen kirjoituksia. Imatra, Keminmaa, Kokkola ja sitten pienemmän tason kisoja tietysti. Minä en päässyt Imatralle, koska tulin juuri viikolla kipeäksi ja olin koko viikonlopun flunssan kourissa, seurasin Falunin MM-kisoja telkkarista ja omia SM/KLL-kisojani onlineseurannasta netistä. Keminmaalla kävin hiihtämässä viestin kakkososuuden, mutta pitkän matkan jätin välistä, vaikka olin sinne ilmoittautunut. Jotenkin tuntui että kaikki levisi siinä käsiin, kun tulin kipeäksi juuri väärään aikaan, vaikka tein varmasti kaikkeni etten tulisi. 

Ennen kisoja viikolla sain tosi pienen määrän heraproteiinia urheilujuomasta, jota litkin koko lenkin. Ihmettelin vain lenkillä, että kummastihan tuo ahdistaa, mistäköhän johtuu. Kotona sen sitten yhtäkkiä keksin, nytpä tiedän, mikä heraproteiini on englanniksi... :) Onneksi ei tullut pahoja oireita ja limaneritys ei alkanut, joten olin ihan hiihtokunnossa viikonloppuna. Isompana määränä sitä syötyäni olisin varmaankin tukehtunut siellä kisassa ja juuri tämä pelko oli takaraivossa, joka toimi yhtenä osasyynä sille, etten startannut pitkälle matkalle. Päätös SM-kisastartin väliinjättämisestä oli kuitenkin monen tekijän summa, johon vaikutti myös se, että tänä talvena ei ole hirveää kulkua löytynyt, jonka vuoksi en nähnyt tarpeelliseksi lähteä taittamaan matkaa. Vaikka päätöksiä pohditaan yhdessä valmentajan kanssa, loppupelissä rohkeat lopulliset päätökset tehdään itse eikä niistä olla enää tilivelvollisia kellekään. Minä ehdin varmasti vielä! :) 

Kokkolan SM-kisoissa lumitilanne oli jo aika epätoivoinen siellä rannikolla. Ne siirrettiin jo kahteen kertaan, nyt ne saatiin kuitenkin pidettyä. Latukin kesti kaikki hiihtäjät, vaikka olihan siellä osaltaan hankalammat olosuhteet. Näiden kisojen jälkeen kirjoitinkin tuon edellisen postauksen, jonka pohjalta sain paljonpaljon positiivisia, ihania tsemppikannustuksia, joiden ansiosta voin oikeasti sanoa jaksavani jatkaa "vastoinkäymisistä voimaa"-periaatteella. En olisi uskonut, että tätä lukee niinkin moni ja että voin koskettaa ihmisiä kirjoittamalla. Tiedän, että olen aina ollut melko hyvä kirjoittamaan ja pitänyt siitä. Tiedän kyllä, että minulla on sana hallussa ja kykenen ilmaisemaan itseäni kielellisesti. Mutta en silti odottanut noin ihania tsemppejä, ihan häkellyin saamastani palautteesta ja olen tosi kiitollinen jokaisesta niistä! Ne merkitsi tosi paljon. ♥ Oli ihanaa kuulla, että asennettani ja sisuani arvostetaan. Se on iso asia eikä edes mulla riitä sanat sitä kuvailemaan. Kiitos! ♥ 

Kokkolan jälkeen oli viime hetken psykan kertaukset. Totta kai siellä filosofian tunnilla muun muassa...

Nyt on ollu niin ihanat hankiaiset!! ♥ Monenakaan vuonna ei oo ollu näin hyviä kestohankia näin pitkään. On saattanu yhtenä aamuna olla, mutta sitten ne olikin siinä. Nyt nää on kestäny varmaan monta viikkoa ja vielä päivälläkin on kestäneet hiihtää. Sillon se on oikeestaan parhaimmillaan ollukin, kun aurinko on vähän sitä pehmentäny, mutta se kuitenkin kestää. On kyllä niin parasta tuolla hiihellä, kun saa mennä ihan minne lystää, ei mitään rajoja. :Dd Ken ladulle jää on ladun hanki, vapaa vaan on umpihanki!
Päivitettiin meidän Rukan makoilukuva, joka otettiin 2012. Verrattiin siihen vanhaan, ollaan me vähän siitä kasvettu ja teknologian kehityksenkin huomaa - nää kuvat on ihan puhelimella ja se vanha oli kameralla ja silti se näyttää siltä, että se ois jollain perunalla kuvattu. :DDDDd

Voi hirvee, me ollaan niin pieniä!! On me vähän muututtu kasvojenpiirteiltämme kolmessa vuodessa. :D 

Meidän edellisen illan psykan kertailupiirit, keittiö oli lievästi räjähdyspisteessä. Eväiden tekoa ja kaikki psykan kirjat pöydällä monisteineen ja kaikkineen. Ja altaat täynnä tiskiä! #lukiolife...

#maailmanlaidalla #xcskiing #best4ever #aurinko #spring #päly #tägit 6/5, poistun. :d

Nämä on näitä meidän lenkkejä taas. :Dd Marin suksi tökkäs vähän moottorikelkan uraan tuolla pellolla huppastessa, lopputulos tämä ja naurukuolema.

Tai itse asiassa, kyllä mäkin tässä jonkin aikaa sitten jotenkin sain sukset ristiin, kun oltiin hiihtämässä mehtäreittejä ja selitin Marille. Hiihetäänkö me ikinä ladulla? No, aika usein silti. 

 

Haha, tää on kyllä hyvä! Meillä oli ennen penkkareita semmonen kisa koulun seinällä, että kuinka monta abia tunnistaa lapsuuskuvasta. En tiiä olinko minä helppo tunnistettava, mutta kasvonpiirteissä ja ennen kaikkea ILMEISSÄ on edelleen samaa näköä. :DDd

Akin kaverisynttärit oli tässä vasta, niin mut ja Rico ajettiin mummon luo siks aikaa. Kerkesin tulla kotiin, syödä kotona ja sitten sain auton avaimet ja se oli menoa sitten! :Dd Lähettiin dogen kanssa kruisailee, se istu pelkääjän paikalla kun mä otin meistä selfien! Pidettiin Akin oikeet synttärit kans sinä viikonloppuna, oli tosi kiva nähdä pikkusia ja isompiakin serkkuja ja muita sukulaisia. ♥ Oli kiva päästä leikkimään 2-vuotiaan Miljan ja vähän vanhemman Annin kanssa, tasoistani seuraa!

Vein myös Akin ja sen parhaan kaverin yhden niiden luokkalaisen pojan synttäreille silloin. Se tie sinne oli hiukkasen kapea, semmonen yhden auton, hätätingassa puolentoista auton tie, jossa oli ihan tajuttomat urat. Ei niissä voinu ajaa, koska niistä ei ois päässy varmaan ikinä pois. Auto tuli vastaan ja väistin vähän penkan päälle, että mahutaan kumpinkin ja silti oli tiukalla. Tunsin, että nyt jäätiin jumiin, mutta en sanonu pojille mitään. Sitten rengas suti ja kierrokset kävi varmaan kuudessatonnissa hetkellisesti, kun yritin painaa kaasua. Sitten puolivahingossa hivutin autoa taaksepäin (ilman että se meni ojaan) ja sitten rengas lähti montusta ja päästiin pois siitä tosi pian. Pojat vaan ihmetteli, että mikä tuo ääni on kun talla pohjassa mutta auto ei liiku. :DDDd Hyvin kyllä selvisin ja aika rauhallisesti toimin todetessani pojille: "Nyt on kuule poijat semmonen juttu, että me ollaan jumissa!" Mitähän ne ois tuumannu, kun oisin työntämään pistäny. :Dd

Aki vietti 11-vuotissyntymäpäivänsä Ollin hiihtojen merkeissä Vieremällä. Oli kyllä tosi ihanaa päästä kisaamaan viimeset pertsan kisat tälle kautta Vieremälle, siellä ei oo nyt muutamaan vuoteen voinu pitää kisoja. Vois melkeen sanoo kotiladuiksi, on siellä niin paljon tullut kesät talvet koluttua noita maastoja, kun Koiton kasvattina urheilijaksi kasvoin. Oli kyllä älyttömän ihana aurinkoinen keli ja hyvä fiilis, vielä kun sai nähdä vanhoja tuttuja ja sovittua vähän kesän juoksuharkkoja Veikon kanssa. Voi että, sitä odotellessa! :) 

Tiina otti tosi hyviä kuvia, kiitokset hänelle näistä kolmesta yllänäkyvästä kuvasta! :) Niin harvoin noita kisakuvia tuleekin otettua, kun niin kiirettä noissa karkeloissa aina pitää. Yllättävän montakin kun nämä kolme kuvaa niistä monesta löytyi, joissa onnistuin olemaan suht inhimillisessä asennossa, monet kuvat on sitten semmosia missä pöngötän ties missä epämääräsessä asennossa ponnistus/liuku/työntövaiheen aikana. :D

Tässäpä oli tämän verran viime aikojen kuulumisia. Ihanaa kun nyt ei tarvii enää lukea koko aikaa ja ei ole alitajuista ajatusta, että lueluelue! Nyt voin alkaa toteuttaa humanistista psykologiaa eli toteuttamaan itseäni ja vapauttani. Eli toisin sanoen en tee mitään. :Dd No, olishan tässä tietysti tätä ruotsin portfolioo ja sanakokeita ja koeviikkokin tulossa, jossa en tosin ole. No, kokeiden järkkääminen on sen ajan murhe. Enää reilu parisen viikkoo kun pääsen ekaa kertaa ulkomaille! Ootan kyllä hirveenä, saan olla kiitollinen kun oon vaan liittoutunu matkaan mukaan suunnittelematta mitään siitä, kun liityin mukaan vähän myöhemmin.
Ihana Mari vielä varas mulle lentoliputkin samalle lennolle sillon, kun mulla oli turvonnu pää, aivotärähys ja musta silmä, kun en saanut tehdä mitään kovin tarkkaa työtä ja en mä jaksanukkaan kauaa keskittyä semmosiin juttuihin, kun pää oli koko ajan halkeemispisteessä. Ihme kun ei halennu, onneks oon tässä lähössä joka suuntaan! Mutta näähän valmiiks järkätyt systeemit on vaan mulle helpompi, kun kysyy vaan että mites tää juttu oli, hah! :D Vaikka eipä meillä oo kun Warner Brossin studio suunnitelmissa, muuten mennään varmasti kun tuuliviirit. Enää kolmet kisat, pääsiäinen vietellään vähän pohjosemmassa mökillä vikojen kisojen merkeissä, toivottavasti aurinkoisessa säässä.

~ Heidi