Loma lähestyy

Moikka! Kesäloma tosiaan lähestyy jo huimaa kyytiä, mutta ei olla oikein kesäfiiliksissä tuon surkeen kylmän ja sateisen kelin vuoksi. Ei olla päästy testaamaan Hiekan rantaa tänä keväänä eikä heittämään talviturkkia helteisen kelin merkeissä. Tämä meidän "abivuoden" kevät on kuitenkin ollut tapahtumarikas ja huonosta säästä huolimatta on tullut oltua mukana kaikenlaisessa ja tehtyä vaikka mitä. Ei se ole este, korkeintaan hidaste! Nyt kun on saanut selvitettyä asioita ja tietää olevansa väleissä tiettyjen ihmisten kanssa, niin sekin helpottaa elämää enemmän kuin olisi arvannut. Se on vain mukavaa, koska minusta turha vihanpito on turhaa ja positiivisuudella päästään pitkälle! Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Tuntuu ihan hurjalta, että me voitaisiin nyt valmistua ylioppilaiksi ja meidän pitäisi muuttaa pois täältä, luopua tästä kämpästä ja lähteä kohti uutta ja tuntematonta.



Meidän kirjoitukset meni ihan älyttömän hyvin. Kummallakin terveystieto pysyi ällänä ja Marin psykologia pysyi E:nä - ja minun psykologia nousi ÄLLÄÄN! Kun rehtori kertoi tulokset, niin en uskonut. Sanoin, ettei se voi olla, sen piti olla M:n ja E:n rajalla. Rehtorin piti näyttää minulle paperista ihan konkreettisesti tulokset ja kaksi ällää siellä oli allekkain. Olin ihan järkyttynyt ja onnesta sekaisin, sillä en olisi ikinä uskonut, että psykologia voisi tulla takaisin ällänä. Odotin, että se putoaisi M:ään ja olin jo salaa mielessäni tyytynyt siihen. Sekin olisi ollut jo hyvä, koska koe oli niin työläs. Psykologian kirjoitukset olivat kummallakin ensimmäiset kirjoitukset ja kokeen työläyden vuoksi tehtiin kumpikin sitä minuutilleen kuusi tuntia. Kynä loppui kirjoittamasta, kun kello löi kolme. Tarkistaminen jäi tekemättä ja kokeen jälkeen tuntui, että pää on ihan tyhjä, vaikka tuntui, että paljon jäi vielä kirjoittamatta. Tämä oli paras mahdollinen lopetus tälle lukuvuodelle! Näköjään älliä on. 










Jotenkin on ihan lohdullista palata tänne tuttuun ja turvalliseen paikkaan vielä ensi syksynä ja suorittaa viimeiset kurssit lukiossa kirjoitusten lomassa. Oikeastaan ei meitä harmita, että jaettiin lukio neljälle vuodelle. Tämä on ollut meille paras päätös ja saadaanpahan helppo viimeinen vuosi. Saadaan rauhassa urheilla, opiskella ja valmistautua siihen, että pitäisi lähteä jonnekin muualle ja jättää Pihtipudas taakse. Tämä aika on ollut ainakin tähän mennessä elämän parasta aikaa enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Tuntuu jo valmiiksi haikealta, että vuoden päästä tavarat pakattuamme ja pois lähtiessämme jätämme hyvästit tälle seudulle ja tälle kämpälle. Kun on asunut jossain neljä vuotta, se on jo tosi pitkä aika! Tästä on tullut toinen koti ja sekin on itsessään merkityksellistä, että tämä oli ensimmäinen paikka, mihin muutin itsekseni ilman vanhempia. Täältä jää paljon käteen hyviä muistoja, vaikka ollaankin täällä vielä ensi vuosi. Mutta kaikki tutut ihmiset lähtevät pois, joiden kanssa on varttunut kolme vuotta lukiossa. Kyllä siinä tavallaan käännetään uusi luku. Onneksi Emmi ja muutama muu tuttu kolmen vuoden lukioajalta jää tänne meidän kanssa ensi vuodeksi. :) 






















Käytiin pitsalla Putaan pizzeriassa. Me Marin kanssa juhlistettiin huippuhyviä kirjoitusten tuloksia, Veera ylioppilaaksi pääsyä ja Emmi nyt oli muuten vain mukana. :DDd♥ Tuolla on kyllä tosi hyvät pizzat! 

Mari sai huikean idiksen tehdä Stuff your mouth-challenge ja otettaisiin Emmi mukaan, niin sen kuvaamisesta koituva hupi kolminkertaistuisi. :DDd Voi taivas, never again. Taas näitä once in a lifetime-juttuja. Ei tee hetkeen mieli vaahtokarkkeja. :Dd Kuvaaminen oli kyllä tosi hupaisaa! Ei vaan ollut kovin hyvä idea tehdä tätä pitsan syömisen jälkeen, koska oli tosi ällöttävä olo. Mutta yks päivä sinne tänne, kunhan suurimmaks osaks elää kuin ihmiset! ;) 

Vastikään ostin toiset lenkkarit, ettei jalka totu samoihin. Ostin samalla myös nämä paljon puhutut ja kehutut kompressiosäärystimet. En tiedä, onko näistä oikeasti hyötyä, mutta niin väitetään. Kyllä ne ainakin selvästi tukee säärtä ja ostinkin ne siksi, että pitäisin niitä tukemistarkoituksessa esimerkiksi pidemmillä juoksulenkeillä. Eihän noita meinaa muistaa laittaa ikinä, mutta sen verran mitä olen pitänyt, olen kyllä niihin tottunut paljon nopeammin kuin odotin totuttuvani ja toistaiseksi ei minulla ole niistä mitään pahaa sanottavaa. Vaikka ei hirveästi vielä kehuttavaakaan, koska saamani näyttö niiden hyödyllisyydestä on vielä melko olematon.
Lenkkarista en tingi, koska pidän niitä käytännössä eniten koko vuoden aikana, joten niistä saa aina pulittaa kivoja summia. Rakastuin yksiin Adidaksen lenkkareihin, mutta otin silti tutut ja turvalliset Asicset. Ostan kyllä vielä joskus ne Adidas Adizerot... ;) Jalkaholvi on hieman oireillut varmaankin juoksemisesta, jota olen tehnyt enemmän verrattuna viime vuonna tähän aikaan. Nyt sillä on taas ollut parempi vaihe ja kylmähoito auttaa siihen, joten luultavasti jokin hermonpää on siellä ottanut itseensä ja tulehtunut. Hoidetaan koipi kuntoon, että päästään reenaamaan täysillä! :) 

 

Oltiin pikkuveikan kanssa korkkaamassa juoksukautta Pyhännällä Tavastkenkä-hölkässä. Tai on kai Aki ehtinyt jo juosta parissa juoksutapahtuman tapaisessa. Se oli Pyhännän korvessa noin 10km, semmoinen pieni ja nätti kylä. Kisat järjestettiin ilmeisesti 25.kertaa Tavastkengän koululla, joka ei ole enää toiminnassa, mutta kuitenkin tosi hyvässä kunnossa ja iso koulu! Kisavauhdissa on vielä hakemista, mutta tämä oli ihan hyvä avaus juoksukaudelle. Olin naisten sarjassa kolmas, voittaja oli kenialainen nainen. Kyyti oli siis kylmää! :D Aki voitti 11-vuotiaat pojat!
Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että vaikka vielä ei reipas kisavauhti irtoa, niin sen on vielä mahdollista irrota kesän aikana. Kaikki on vain kiinni siitä, mitä teen. En ole sellaisessa kuopassa, josta ei ole mahdollista nousta, vaikka tekisin mitä tahansa. Oli tosi kiva käydä oikeissa juoksukisoissa, vaikka matka olikin 4,4km maantiellä, asfaltilla, mistä en oikein henkilökohtaisesti pidä. Juoksen mieluummin pehmeillä, jalkaystävällisillä alustoilla, vaihtelevissa maastoissa. 

Edustan kesällä Kiuruveden Urheilijoita, ja juoksupiireissä tuntee jopa kuuluvansa joukkoon, koska siellä on niin paljon tuttuja kotikonnuilta. He ovat mukavia ihmisiä! Juoksutapahtumissa on jollakin tapaa erilainen tunnelma kuin hiihtokisoissa, vaikka tykkään kumpienkin tunnelmasta. Tuntuu, että kaikkia pidetään kuin tuttunaan ja ilmapiiri on jotenkin hyvin yhteishenkinen. Juoksussa ei niin selvästi tehdä eroja välineillä kuin hiihdossa, joten ihmiset tuntuvat avoimemmilta, kun ei voi mennä möläyttämään, mitä voidetta on voidellut suksen pohjaan. Jotenkin rehti kilpailuhenki ja rakkaus juoksuun on aistittavissa varsinkin noin pienessä tapahtumassa. Sitä minulla on ollut ikävä ja se antoi hyvän fiiliksen.
Jokaisella on jalat, joissa on lenkkarit. Niillä tehdään työ ja kaikki on kiinni vain siitä. Metriäkään ei saa anteeksi, koko ajan on tehtävä työtä. Juoksu on siitä rankka laji, että se ei anna mitään anteeksi. Siksi se on ollut minulle vaikempaa kolme vuotta, mutta silti aiemmin syttynyt rakkaus sitä kohtaan ei ole kadonnut. Varsinkin nyt taas muistan, miksi pidän siitä niin valtavan paljon ja miksi se on ollut minulle niin helppo tapa toteuttaa itseäni. Olen huomannut kaivanneeni sitä tunnetta, mikä onnistuneesta juoksulenkistä tulee. Tai mikä tunne siitä tulee, kun kovavauhtinen juoksu kulkee. Minulla on ollut ikävä juoksupiirejä. Haluan takaisin sinne. En tietenkään aio hylätä hiihtoa, mutta haluan olla juokseva hiihtäjä. Haluan takaisin sen saman fiiliksen ja intohimon. Ihmeitä ei ole odotettavissa, mutta haluan käydä kisoissa ja olla mukana, koska voin! 

Pakkasin tavaroita lähtemään kesäksi kotiin jo viikkoa etukäteen. Nyt tämä menetelmä onnistuu, kun päästään kulkemaan Marin autolla. Muina vuosina ei ole tehnyt hirveästi mieli raahata elämää kotiin linja-auton tavaratilassa ja vetää perässä 20 kiloa painavaa kassia kilometritolkulla. Sain nyt jo järkättyä kaappiin tavaraa, niin pienessä huoneessani ei ole aivan kamala kaaos ensi viikonloppuna, kun muutan sinne ja en ehdi purkaa niitä kuin korkeintaan seuraavalla viikolla. Ihan kätevää sinänsä, tuollainen kassillinen tavaraa jo viety! Se on jo aika paljon vähemmän. Tuo kassi on oikea tilaihme, mutta sen on kyllä näkönenki. :Dd 

Nämä on taas näitä aamuja, kun en vaan ymmärrä, miten on mahdollista nukkua tuolla tavalla, että hiukset on tuommosella sykkyrällä aamulla. Edelleen ne #vainheidijutut selittää. Aiemmin en olis saanu noita ikinä selväksi, mutta kun ostin Englannista semmosen Tangle Teezer -harjan, joka on ihan älytön! (Linkki harjan nimessä). Niitä saa myös Suomesta - en siis vihjaa, että pitäisi lähteä Englantiin ostamaan! :D Vaikka kelpais kyllä.
En oo ikinä törmänny niin huippuun harjaan. Siis sillä saa minkä tahansa pehkon selväksi eikä se revi ja satu! Mulla ei nykyään mene enää ikä, terveys ja ennen kaikkea hermot hiusten selvittämiseen suihkun jälkeen tai aamulla, kun mun hiukset on tämmösellä sykkyrällä. En ymmärrä, mitä se harja tekee, mutta se käsittelee hiuksia tosi hellävaraisesti ja selvittää kaiken! Hiuksetkin pysyy paremmassa kunnossa, kun niitä ei revi päivittäin kovin ottein. Suosittelen tuota harjaa! En käyttäis enää muuta. Tästähän sais hienon sellasen havainnollistavan ennen-jälkeen-kuvan. :D 

Nämä Putaan maastot on tulleet hyvin tutuiksi, mutta kun tähän aikaan vuodesta pääsee Hiekankankaan metsämaastoihin lenkkeilemään poluille, niin silloin tykkään hurjasti näistä maastoista. Just semmosen hiekkakankaisen maaston takia tykkään niin paljon Vieremänkin maastoista, koska meillä kotona ei ole sellaisia mahdollisuuksia. Metsä on pelkkää risukkoa ja pusikkoa, niin yritäpä siellä edetä olematta kiinni jokatoisessa oksassa ja rähmällään sammalikossa. Silloin kyllä mieli lepää ja lajin helppous viehättää. :DDDd Pitäisi olla oikeat gasellin jalat. 

Viime viikolla oli niin ihana (yksi) aurinkoinen päivä ja lämpötilakin oli sen verran reilu, että hirvisi lähteä juoksemaan trikoissa ilman kalsareita, ohuessa takissa, ilman pantaa, putkihuivia ja hanskoja. Kyllä hölli sillon, mutta seuraavana päivänä olikin taas toppatakkikeli ja kamala vesisade, joten ei tätä iloa kauaa kestänyt. Toivottavasti kesä ei tule olemaan tällainen. Mieluummin ne kamalat helteet kuin tällainen ilma. Semmoinen +20-25 olisi ihan jees lämpötila ihan treenaamisenkin kannalta. +30 alkaa olla jo liikaa kaikkeen urheiluun. Mutta ei missään nimessä tämmöistä! 

Ja minun iiihana maha, joka oireilee, koskee ja sattuu lähes päivittäin ilman syytä. Sen takia kävinkin verikokeissa lääkärin lähetteellä ja tänään sainkin tulokset: ei mitään missään. Tavoite olikin lähteä sulkemaan mahdollisia vaihtoehtoja pois ja nyt on suljettu helikobakteeri, laktoosi-intoleranssi (joka ei käytännössä ole mahdollinen, koska olen täysin maidottomalla ruokavaliolla, en tiedä miksi se edes tutkittiin:D) ja keliakia. Tästä pitää varmaankin jatkaa tutkimista, koska en enää vaan kestä tätä mahaa. Välillä tähän menee niin hermot, välillä taas kärsin, koska en jaksa valittaa koko ajan. Jos mitään muuta ei saada selville, sitten minulla varmaan on ärtyneen paksusuolen oireyhtymä. Lääkäri haluaa vain tutkia kaiken, jottei mennä tekemään vääriä johtopäätöksiä ja anneta oikean vaivan vain pahentua taustalla. 

Kun purin noita edellämainittuja vaatteita kaappiin kotona, löysin sieltä hyllyn perältä vanhat Puman trikoot. Oon heivannu ne sinne varmaan lukion ykkösellä, koska ajattelin silloin, että ne on niin vanhat, että en pidä niitä enää. En vain raskinut heittää niitä pois. Nyt, kun löysin ne, ajattelin ihan huvin vuoksi sovittaa niitä. Mulla on ollu nuo ainakin vuodesta 2007 eli 7-8 vuotta. Vedin ne jalkaan ja ne oli ihan sopivat, ihan justiinsa täydelliset jalassa! Mitä luultavammin alan pitää niitä uudestaan, koska ei niissä oo edes reikiä tai kulumia, vaikka ne on ollu mun lempitrikoot. Vertasin itteäni tuohon ainakin 7 vuotta vanhaan kuvaan, jossa oon 11-12-vuotias. Samat trikoot jalassa. Oikeasti nauroin, kun tajusin asian. Oon kyllä tiedostanut, etten ole kasvanut pituutta varmaan seiskaluokan jälkeen, mutta oli tämä silti hieman koomista. Tämä sen viimeistään todistaa, samat housut menee. Okei, samat farkut ei oo mahtunu enää yläasteen aikana luonnollisista syistä, mutta tämmöset venyvät urheiluhousut mahtuu edelleen. :D Onhan tuossa vasemmanpuoleisessa vanhassa kuvassa jalat ihan ohuet riukut, että on lihasta kuitenkin tullut lisää. Ja no, oon mä nykyään vähän vanhemman näköinen kuitenkin. :Dd Ihan lohduttavaa sinänsä. Yhtä hölmö taidan olla edelleen, mitä tuo vanha kuva antaa olettaa. Ja vanhan kuvan alalaidassa riehuu pikku-Aki ja uudemman kuvan alalaidassa kököttää Rico, haha. 

Kävin viikonloppuna ekan rullalenkin. Moni on varmaan aloittanut jo aiemmin tämän touhun, mutta ite back to business after two months eli pari kuukautta lomailua tästä suksimisesta ja nyt lähettiin. Enköhän vieläkin kerkee ihan kyllästymiseen asti! Vai kyllästyykö siihen... ;) Ei ainakaan lopullisesti, vaikka joskus tuntuiskin hetkellisesti siltä. Oli kyllä kesäntuntua, kun mulla oli samat vaatteet päällä kuin maaliskuussa viimesillä hiihtolenkeillä. Ja nyt on sentään toukokuun viimenen viikko ennen kesälomaa. Ei ollu yhtään liikaa, itse asiassa tuuli oli niin kylmä, että meinas vähän viluttaa. :DDd 

Testasin juhlamekkoa, jotta osaan päättää minkä boleron laitan sen kanssa, koska tulee varmaan olemaan niin kolea sää, ettei ilman mitään pidempihihaista tarkene olla. Suosisi kelit edes sateen puolesta juhlien järjestäjiä ja juhlavieraita, olisi satamatta, jos aurinko ei suostu näyttäytymään. Ostin tuon mekon joskus syksyllä, kun satuin silloin halvan mekon löytämään ja ihastuin siihen. Tänä vuonna olen siis selvinnyt ilman mekkokriisiä.
Mekon ostaminen on kamalaa, jos ei käy näin niin kuin syksyllä ja bongaan täydellisen mekon ei-sesonkiaikaan. Mekko on kokoa 36 ja olen pitkin talvea sovitellut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti varmistuakseni sen mahtumisesta päälle vielä keväällä. Painoni ja ruumiinrakenteeni pysyy yleensä vuoden sisällä melko tasaisena, joten uskalsin ostaa mekon syksyllä. Tämä sen nyt todistaa, koska mahdun edelleen mekkoon ja pystyn myös hengittämään se päällä. :D Lakkasin myös kynnet sävysävyyn mekon kanssa, uuh ihkua. Nojoo, onhan nuo siniset kynnet ihan kivaa vaihtelua. Jos vaikka olisin repimättä kynsiä tämän viikon.... (Turha toivo. Ne pitää lakata uudestaan ennen juhlia, koska olen repinyt puolet kynsilakasta pois. Anteeksi naisellisuuteni, ei vaan pysty).

Ihanaa kesänodotusta kaikille - kirjaimellisessa merkityksessä, koska kesä ei ole näköjään vielä saapunut! Mutta suurimmaksi osaksi se on mieliala, joten olkaa kesänmielisiä, ehkä se aurinko sieltä näyttäytyy ja tuo meille ihan oikeankin kesän!
Ja onnea kaikille valmistuneille ja ylioppilaille! Kerrankos sitä ylioppilaaksi pääsee, se on onnittelun arvoista! :) 

~ Heidi