Moikka! Pikaisia kuulumisia kuvien kera. Yllä olevia kappaleita on tullut (muun muassa) kuunneltua paljon viime aikoina. En tiedä tosiaan, mitä musiikkimaulleni on tapahtunut, mutta olen tajunnut, että tykkään noista tosi paljon. Rock-puoli on tullut vahvemmin esille. Ennen oli vain Apulanta ja alkusyksystä Linkin Park. Nyt sinne on tullut mukaan Amorphis, Papa Roach ja Bring Me The Horizon. Myös entiset jutut ovat pysyneet mukana, mutta nämä ovat tulleet vahvasti uutena juttuna mukaan.
On myös siirrytty jo joulukuun puolelle, jee! Tulisi se talvikin vielä, on tässä lunta sadellut, mutta aina se hetii sulaa pois! :( Nyt on kuitenkin pieni määrä jatkuvasti pysynyt maassa, joka saa kyllä iloiseksi joka aamu! Mari jo ihmettelee, että miten voin joka aamu verhot avatessani olla niin iloinen siitä, ettei lumi ole sulanut pois (siis jos sitä oli vielä illalla). :Dd Mutta eipä se ole itsestäänselvää nykytalvina!
Lunta on saanut tosissaan etsiä, että on päässyt suksille. Pyhäjärven Honkavuoressa oli huonompi tilanne toissaviikonloppuna, mutta Reisjärvellä yllättävän hyvä, vaikka lumi olikin aika kortilla varsinkin maalialueella.
Ei siinä kovin paksulti lunta ollut, mutta yllättävän hyvässä kunnossa - huonommallakin ensilumenladulla olen hiihtänyt! Nyt on käyty pari kertaa ja koko ajan paremmassa kunnossa on ollut. Eilen siellä oli kisat ja tänäänkin mentiin samaan paikkaan suksille, eikä sitä oltu ajettu eilisillan jälkeen, niin sehän oli vesisateen jäljiltä jäädyttyään kuin rautatie. Testasin hiihtää kengät jalassa, niin onnistui melkein yhtä hyvin. :Dd Latu ei hajonnut ja eteenpäin liikkui! Olihan siinä pito-ongelmaakin, mutta onneksi maasto on niin helppo, että tehtiin parin tunnin lihaskestävyysharjoitus tasuria työntäen! :D Tuskin haittaa mitään. :) Ylämäet pystyi kävelemään ja tosiaan 90% lenkistä on tasuria, joten eipä siinä hätiä. Käytiin päälle vähän juoksemassa, mutta eipähän siitä oikein mitään tullut kun oli niin liukasta. ;o Minullakin on olevinaan nastat kengän pohjissa, mutta ihan vissiin! Menin tahallani lintassa siellä jäätiköllä ja Mari työnsi minua ja hyvin liikkui! :Dd Latukone tuli sitten murskaamaan jään kahden tunnin päästä, kun oltiin lähdössä pois. Käskivät jatkaa hiihtämistä vielä toiset kaksi tuntia ajetulla ladulla, ei tuntuis missään. :D
Unohdin kellon päälle Reisjärveltä Putaalle tullessa (50km) lenkin jälkeen, joten tuli sellaiset pohjat kelloon, että en varmaan ikinä tule rikkomaan tuota matkaennätystä!! Kuka nyt kovin usein hiihtää melkein 70 km kerralla?! Niin että, hyvin meni noin niin kuin omasta mielestä. Sinne jäi muistiin lähes 70km pohjat ja maksiminopeudeksi 87 km/h. :D Siinä on tosiaan saanu jo sukset suihkia ja mono olla syönnillään, on menty eikä meinattu. :D Nauroin kyllä kämpillä tuolle.
Täällä on muutamina iltoina tullut ihan tajuttomasti lunta! Nytkin perjantaina satoi ihan myrskyn lailla ja lunta tuli niin paljon, että oltiin varmoja, ettei päästä aamulla enää kämpältä ulos! Tunnin aikana tuli niin paljon, että rappuset olivat jo ummessa. Kyllähän tuohon on kivat loskat tullut, kun ovat sulaneet, mutta tällä hetkellä on jonkin verran lumia ja ihan kamalat tappojäätiköt. Sitä odotellessa, kun vedän lipat tuolla.
Meillä oli torstaina ylioppilas- ja itsenäisyyspäivän juhla koulussa. Me saatiin kaksi uutta ylioppilasta. :) Vakuutuin kuitenkin itse siitä, että onneksi käyn neljään vuoteen enkä kolmeen ja puoleen, koska en haluaisi missään nimessä valmistua tähän aikaan vuodesta! Ei minulla olisi ainakaan yhtään juhlafiilistä valmistua ennen joulua! Toki se menee niinkin, mutta minulle se "oikea" juhla-aika on silloin keväällä, kun muillakin loppuu koulu ja alkaa kesäloma. Ja on kesä! :) Illalla väsytti ihan kamalasti ja makasin vain sängyssä puoli iltaa tekemättä oikeastaan mitään. Menihän se ilta niinkin. :D
Oltiin eilen kisoissa Reisjärvellä. Eevi tuli Arton kanssa meille yöksi perjantaina ja Eevi pääsi käymään ensimmäistä kertaa meidän kämpillä ennen kuin häivytään täältä. No, eipä tämä varmaan mikään elämysreissu ollut kaupunkilaiselle, mutta pääsipähän Eevikin landella käymään. ;) Minulle tuli kauden avaus samalla, ennemmin kuin oli tarkoitus. Suunnittelin, että olisin aloittanut kisakauden joululomalla, mutta alkoi näyttää siltä, ettei lumitilanne ole kovin vakuuttava. Ne voivat sulaa milloin vain ja säilö- ja tykkilumia ei ole. Päätin sitten ihan extemporena edellisenä iltana ennen kuin ilmoittautuminen päättyi, että pitäsköhän tuota lähteä käymään. :D No, tuli sitten lähdettyä.
En odottanut tältä kisalta mitään, koska se tuli aiemmin kuin halusin ja syksyni ei nyt ole mennyt ihan putkeen. Päätin, että en edes yritä hiihtää kovaa, vaan hakea sitä rentoutta siihen. Jos yritän väkisellä puristaa, niin en tule pääsemään kovaa, mutta jos ajattelen sen sijaan, että rentoudella pääsen parhaimpiin suorituksiini, ehkä se helpottaa minua itseänikin. Muistin asian nousussa ja yritin rentouttaa tekemistä. Se kyllä auttoi. Kisa menikin ihan kohtuullisesti, paremmin kuin odotin. Vauhti on ehkä hukassa eikä se riitä kärkituloksiin, mutta positiivista on, että en edes kuole. Saan henkeä maalissa, tulen melkein hymyillen maaliin otettuani kiinni minuutilla yhden tytön ja tajutessani, että ei se ollutkaan niin paha reissu. Happi kiertää sen verran, etteivät lihakset mene ihan kipsiin ja tukkoon.
Hiihto ei mene laturetkeilyksi numerolappu rinnassa, vaan siinä on yritystä, terhakkuutta. Se näyttää siltä, että edes yritän. Ja laturetkeiluvauhdista huolimatta hapottaa ihan liikaa enkä jaksa mitään - sitä efektiä ei ollut nyt. Ladun helppouden vuoksi se oli armotonta tasurin hakkaamista, mutta yllättävän hyvin jaksoin sitäkin pitää yllä. Jaksoin ylipäätään pitää vauhtiani yllä enkä retkahtanut täysin viimeisellä kierroksella. Jaksoin jopa pysyä vähän aikaa nopeamman peesissä enkä jäänyt ihan kättelyssä. Kun henkiin jäin, niin tästä on ihan hyvät lähtökohdat myös jatkaa! :)
Tuima ja päättäväinen katse, haha! :D Olihan tuo kuitenkin ihan kiva vetää tuo porkkananvärinen kisapuku päälle ja lähteä pitämään kiirettä taas 7 kuukauden jälkeen! Porkkanapuku oli kaiken lisäksi kotona ja muistuttelin äitiä ottamaan sen mukaan, koska en olisi hirveän mielelläni hiihtänyt kisaa kerrastossa (kalsaripuvussa :Dd).
Lähtö ihan juuri käsillä ja hartiat korvissa valmiina ottamaan ensimmäisiä teräviä työntöjä. Olipa tuotakin viiden sekunnin viimeistä piippausta ikävä: piip, piip, PIIP. Se on merkki, että nyt mennään! Tuossa minun polven korkeudella edessä on keltainen "tökki" (tiedoksi niille, jotka eivät tiedä), joka on sähköinen ajanotto. Ei sitä edes huomaa, kun sen työntää jalalla pois edestä, kun ampaisee liikkeelle. :D
Noniin, tässäpä tämä. Tätä jaksoa ei ole enää kauan jäljellä, muutama viikko! Pitäisi saada tehtyä yhteiskuntaopin itsenäiset ja selvitä koeviikosta, sitten pääsee ansaitulle joululomalle! Sen jälkeen enää yksi jakso koulua ja sitten se on siinä! Kirjoitukset ja se on siinä. Voi että, on tätä kestänytkin! Hienoa aikaa kyllä ollut, ei siinä. Ja Pihtipudas on ollut turvallinen paikka kasvaa. Juuri mietittiinkin Marin kanssa, että täällä oppii liian hyvälle! Mutta se on vain hyvä ottaen huomioon, miten moni tulee tänne muualta 16-vuotiaana. Sehän on tosi nuori! Mutta niinhän minäkin olin. ;o Loppujen lopuksi olin sen verran itsenäinen, ettei se ollut edes älyttömän ison tuntuinen muutos. Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntui, että on leirillä. Sitten, kun tajusin, että: "Ei helkkari, minähän asun täällä!", niin ajatukseen oli jo tottunut ja kotiutuminen sujui tosi helposti. Me ollaan saatu täällä kouluruoka ilmaiseksi, kolmella eurolla kunnollinen päivällinen ja hyvät saunalliset asunnot. Koulu on ollut tosi paljossa mukana ja siitä saa kyllä olla vain kiitollinen.
Näin helppoa asuminen ei tule olemaan jatkossa. Oikeastaan nyt tuntuukin, ettei tänne tultuaan ole vielä edes muuttanut, vaikka muuttikin pois kotoa ja piti alkaa pitämään huolta itsestään ja omasta asumisestaan, elämisestään ja koulunkäynnistään. Kuitenkin nyt, kun lähden johonkin isompaan paikkaan opiskelemaan itselleni ammattia, niin silloin voin sanoa muuttavani oikeasti. Irtaudun koulun avusta ja minun täytyy oppia selviämään entistä enemmän itse. Totta kai minulla on edelleen tukiverkko ja oikeus kysyä asioita, mutta se muuttuu koko ajan askeleen verran itsenäisempään suuntaan.
Siksi olenkin todella kiitollinen ajastani Pihtiputaan lukiossa, näissä puitteissa, mitä näinkin pieni paikka meille opiskelijoille tarjoaa. Kiitollinen siitä, miten hyvin meistä on pidetty huolta vielä viimeisenä ylimääräisenäkin vuotenamme. Täällä on tosiaan saanut itsenäistyä rauhassa ja turvallisesti, ja omasta kokemuksestani voin todellakin suositella tätä paikkaa! :) Olen iloinen, etten lähtenyt minnekään muualle. Tämä on ollut juuri se oikea paikka.
Ihanaa joulun odotusta ja hyvää itsenäisyyspäivää! :)♥
PS. Jostain kumman syystä osa teksteistä on keskittynyt. Olen keskittänyt ne vasemmalle niin kuin niiden kuuluisikin olla ja sillä tavalla ne ovat luonnoksessa, joten en pysty taaskaan muokkaamaan tätä virhettä mistään, koska luonnoksessa mitään virhettä ei ole :D Joten ehkä kestitte. Näytti vaan minun mielestä vähän tyhmältä, mutta Blogger harvemmin suostuu yhteistyöhön. :D
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti