Sain ajatuksen, kun tein aamulla kolmella hypärilläni (vainnelosjutut, haha) - siis ihan oikeasti, katsoin lukujärkkää ja näin, että torstaiaamuna olisi kaksi tuntia putkeen yhteiskuntaoppia, niin otin sen itsenäiseksi :Dd Ihan sallittua jo neljäntenä vuonna. ;) Mutta siis, nyt meni ihan överiks koko aloitus. Tein siis aamulla yhden tämän kyseisen yhteiskuntaopin kurssin esseen - ja kerrankin se oli mielenkiintoista! Aiheet olivat inhimillisiä ymmärtää ja osa oli jopa ihan oikeasti mielenkiintoisia. Tein myös toisen kurssin itsenäisenä ihan vasta, ja se oli kaikkea muuta. Tuskaa se oli.
Siitä tuli kuitenkin kasi! :)
Kirjoitin kieli- ja kulttuurivähemmistöistä Suomessa. Sitä tehdessä innostuin tutkimaan ja miettimään ihan toden teolla asioita. Tajusin, että täällä Suomessa on ruotsinkielisiä loppujen lopuksi aika paljon - suurin kielivähemmistö. On ihan hyödyllistä osata ruotsia edes jonkin verran. Innostuin kielestä enemmän, kun luin tämän syksyn kirjoituksiin. Ruotsin kielen taitoni kehittyi mielestäni paljon siitä, mitä se oli ennen. Ruotsin kielen sanastoni ei ole ikinä ennen ollut näin monipuolinen, vaikka onhan siinä vieläkin kehittymisen varaa.
Totta kai se kehittyy englannin kustannuksella, ja nyt kun panostaa englantiin, niin se kehittyy ruotsin kustannuksella. Aina paremmin sujuu se kieli, jota enemmän käyttää. Syksyllä englanti tökki pahasti, koska opiskelin ruotsia enemmän ja motivaationi oppia sitä oli suurempi.
Nyt tilanne on taas päinvastoin, vaikka en kumpaakaan halua unohtaa.
Loppujen lopuksi se ei ole yhtään hullumpi kieli. Ja nyt olen oikeastaan erittäin tyytyväinen siihen, että kirjoitin ruotsin enkä matikkaa. Matikasta en olisi ensinnäkään saanut C:tä edes unissani (realistinen mahdollisuus olisi ollut myös M:ään, jos olisin kuunnellut paremmin) ja siitä ei olisi jäänyt paljoakaan käteen tulevaisuutta ajatellen. Missä muualla ostetaan 40 vesimelonia kuin matikan tehtävissä? Ei missään! :Dd
Koen hyötyneeni enemmän siitä, että sain valmiutta puhua ruotsia saadessani paljon sanastoa. Siitä voi olla hyötyä myöhemmin elämässä ja haluaisin pitää sitä kohtuullisesti yllä, ettei se unohtuisi lukion jälkeen. Olisi todella hienoa, jos minulla olisi käytössä suomen ja englannin lisäksi myös jokin kolmas kieli, jota osaisin tuottaa enemmissä määrin, koska en ole opiskellut esimerkiksi saksaa. Yläasteella tuntui, etten todellakaan jaksa, mutta nyt tuntuu siltä, että miksen edes yrittänyt? Nyt kyllä kelpaisi, jos olisi vielä sen neljännen kielen alkeet edes.
En oikeastaan tunne ketään ruotsalaisia, joiden kanssa voisin kieltä puhua. Kummini asuvat Haaparannassa, mutta siellä kieltä hyvin vähän tarvitsee, koska pääasiassa kaikissa kaupoissa joku osaa suomea. Kassalla kysytään, maksatko euroissa vai kruunuissa. Ja he puhuvat tietenkin meidän kanssamme suomea, koska kuka siitä muuten mitään selkoa ottaisi. :Dd Viime kesänä ensimmäistä kertaa innostuin siitä, että minulla on mahdollisuus oppia ruotsia siellä ollessani. Telkkarissa pyörii ruotsinkieliset ohjelmat ja ainakin tekstityksen kanssa ymmärsin. Luin lehtiä ja ymmärsin pointit. Se on todella siisti tunne, kun tajuaa ymmärtävänsä! Ihan oikeasti ymmärtävänsä toista kieltä. Nyt, kun olen lukenut englanniksi kirjoja, on ihan huikeaa tajuta jossain vaiheessa, että minähän luen englanniksi! Sitä ei edes huomaa, koska ymmärtää tarpeellisen ja vähän muutakin.
Sainkin tässä ihan vasta luettua yhden romaanin englanniksi ja tosi lyhyessä ajassa kaiken lisäksi. Se oli todella hyvä ja odotan innolla, että pääsen lukemaan jatko-osaa!
Urheilun kautta tietää paljon urheilijoita, jotka ovat ruotsinkielisiltä alueilta kotoisin ja puhuvat ruotsia toisena äidinkielenään suomen ohella. Se on rikkaus ja se ei ole yhtään väärin. Vaikka joskus tuntuukin hölmöltä, että haastatteluissa puhutaan ruotsiksi, vaikka haastattelija haastattelee suomeksi, mutta kun miettii omalta kohdalta, niin jos osaisi jotain saamea vetää sinne väliin, niin oishan se aika siistiä! :D
Tästä päästiinkin tähän saamelaispuoleen. Luin, että saamenkielisiä alueita ovat Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat ja Sodankylän pohjoisosat. Olen käynyt kaikkialla muualla paitsi Utsjoella ja Sodankylässä käyn joka vuosi. Sodankylän Luosto on sellainen kolmas koti, jonne on aina kotoisa fiilis palata. Siellä on niin monesti tullut käytyä, että kai siellä jokin sitten kiehtookin.
Totesinkin Marille, että vähänkö olisi siistiä osata saamea! Mietin, että saisinkohan lukiossa valittua saamen kursseja. No, meidän pienessä lukiossa ei sellaisia ole tarjolla luultavasti edes etäopiskeluna, mutta olisi kyllä aika hienoa opiskella alkeita joskus tulevaisuudessa! Onhan se vähän häviävä kieli ja sitä tarvitsee luultavasti aika vähän, mutta ei sen tarvitsisi hävitä! Kyseisillä alueilla pitäisi saada palveluja saameksi, mutta kuinka moni sitä loppujen lopuksi osaa?
Se kuulostaakin niin erilaiselta kuin suomi. Saariselälle mennessäkin kyltit alkavat muuttua suomeksi ja saameksi. Se on kyllä niin hassun näköistä, ettei se muistuta edes etäisesti suomea! ;o Haaveilin reilu vuosi sitten, että olisin mennyt edelliskesänä kesätöihin Lappiin. Johonkin pohjoiseen. Mutta se sitten jäi, sain lasten ja nuorten ohjaushommaa koko kesälle ja tykkäsin siitäkin valtavan paljon. Olisihan se vaatinut myös vähän rahaa ja valmisteluja, kun olisi pitänyt asua jossakin. Ei silti niin paljon kuin jos lähtisi ulkomaille.
Mutta ehkä olisi joskus mukavaa lähteä kesäksi töihin jonnekin tuonne saamenkieliseen Lappiin! Tosin minulla ei luultavasti sittenkään ole valmiuksia puhua saamea, mutta Lappiin minä mieluummin lähtisin kuin Helsinkiin.
En tunne ketään saamelaista, mutta arvoistaisin kyllä, jos tuntisin! Ja haluaisin nähdä oikeasti, millaista se poronhoito on ammattina ja kaikki poroerottelut sun muut jutut! Ala-asteellakin ympäristötiedon tunnilla olin aina ihan fiiliksissä, kun luettiin tuollaisia Lapin elinkeinoista kertovia faktoja!
Minulla on kyllä kieltämättä outoja haaveita!! :DDd Kuinka moni muu haluaa lähteä Lapin korpeen puhumaan saamea ja oppimaan, miten poronhoitoammatti toimii käytännössä? :DDDd Ei varmaan kovin moni!
Mutta no, enpä minä ikinä ole ollut niin kuin muut. ;) Ehkäpä se on se juttu, joka tekee juuri minusta minut.
Itse olen tuntenut muutamia romaneja. Lapsena meidän naapurissamme asui perhe, joka oli kaikin puolin mukava. Leikin heidän poikansa kanssa ja olimme samalla luokalla yläasteella. Vanhempani ovat hyviä tuttuja heidän kanssaan ja he elivät ihan samanlaista elämää kuin me muutkin vuokralaiset samalla asuinalueella.
Eivätkä he minun mielestäni sen enempää häiriöitä aiheuttaneet kuin muutkaan asukkaat.
Kyse on paljolti ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä. Minun luokallani oli ala-asteellakin romaniperheiden lapsia, mutta eivät he olleet sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan luokkalaiseni. Siinä vaiheessa ei leikitty poikien kanssa, koska se nyt ei vaan ollut sopivaa (koska vain ala-astejutut:D), mutta ei heitä missään vaiheessa kiusattu tai syrjitty taustansa takia.
Eikä minulle tullut mieleenkään, että heitä pitäisi kiusata sen vuoksi.
Ei minulle ylipäätään tullut mieleenkään, että heissä olisi jotain niin erilaista, että se olisi väärin.
Ei se ollut väärin.
En ymmärtänyt mitä siinä muka olisi ollut väärin.
Ei siinä ollut mitään väärää. Miten olisin ymmärtänyt, jos mitään ei ole?
Olinhan minäkin erilainen kuin paras kaverini. Olin erilainen kuin vieressäni tai takanani istuva tyttö. Olin erilainen kuin kaikki muut, koska ei kukaan voi olla samanlainen kuin joku toinen. Minulla on siniviherruskeat silmät, ties mitä väriä, en tiedä vieläkään. Toisella on ihan ruskeat, toisella ihan siniset. Ja minulla on ne siniviherruskeat silmät - tai jotain sinne päin. Pitäisikö minua kiusata sen takia?
Minulla on piikkisuorat hiukset. Toisella on luonnonkiharat, blondit hiukset. Kumpaa olisi oikeutetumpaa kiusata?
Nyt minulla on punaiset hiukset. Marilla on ruskeat. Kumman hiusväri on väärä? Olen 167 senttiä pitkä. Joku muu on 180 senttiä pitkä. Kumpi on väärin?
Sepä se. Ei erilaisuus ole väärin.
Eikä minua kiusattu sen takia, että näytin erilaiselta kuin kaverini. Olin kuitenkin ihan normaali. Ihan tavallinen pieni tyttö.
Aivan niin kuin ne romanilapsetkin.
Silti joitakin kiusattiin. Vaikkapa sen tosiasian takia, että on siniset silmät. On lyhyt. On huono liikunnassa. Piirtää epäselvästi. Nauraa hassusti. Näyttää erilaiselta. Iso nenä. Kapeat huulet. Terävät poskipäät. Liian suorat hiukset.
Kiusattiin sen takia, että hän on juuri hän. Onko se sitten oikein?
Ei. Miten jokin, joka on noin älytöntä, voi olla oikein?
Hyvän ala-astekaverini perhe oli venäläissyntyinen. Hänen äitinsä ja isänsä puhuivat paremmin venäjää kuin suomea. Heillä puhuttiin aina kotona venäjää ja kaverini puhui myös vanhemmilleen puhelimessa venäjää.
Se ei ollut minusta yhtään väärin.
Kieli kuulosti minusta todella hauskalta. Se kuulosti mielenkiintoiselta. Muistan toivoneeni, että voi kunpa minäkin osaisin. Osaisinpa puhua edes jotain kieltä noin taitavasti joutumatta opiskelemaan sitä älyttömästi vuosikausia.
Kaverini oli oppinut venäjän kielen puhumalla vanhempiensa ja veljiensä kanssa. Minä kuulin kotona aina vain suomea, joka ei sinänsä ole yhtään väärin, mutta tajuan viimeistään nyt, miten suuri rikkaus se on, että on monikielinen perhe! Siitä saa todella paljon valmiuksia elämään, kun hallitsee useamman kielen taitavasti.
Ehkä nelosluokalla meidän luokallemme tuli Venäjältä muuttaneet kaksi tyttöä. Muistan, miten heillä oli ensimmäisenä koulupäivänään päällä niin hienot mekot, etten minä pitäisi sellaista edes hienoimmissa juhlissa. En edes omistanut niin hienoa röyhelömekkoa. Osittain se johtui siitä, että en ollut kovin prinsessa. Inhosin röyhelöitä, ne kutitti.
Niissä oli kaikki hienot yksityiskohdat ja heillä oli hiukset laitettu täydellisille nutturoille, kampaukset olivat todella hienot.
Minun hiuksiani ei ikinä laitettaisi niin mihinkään.
Muistan katsoneeni heitä ihmeissäni, kiinnostuneena, mutta en lainkaan halveksien. Katsoin vastaavasti omia vaatteitani. Minulla oli luultavasti tavalliset vaatteet, mitä koulussa nyt pidetään.
Farkut ja huppari. Äidin letittämä tavallinen letti päälaella pitämässä hiukset poissa silmiltä. Piikkisuorat hiukset ristiselässäni sähköisinä ja sukat, joissa oli ehkä reikä kantapäässä.
Aika pian tytöt alkoivat pukeutua ns. "normaalimmin" kouluun. Luultavasti Venäjällä olisi tavallista pukeutua kouluun hienosti ainakin ensimmäisenä päivänä, ken tietää. En ikinä kysynyt. Minua kiinnosti todella paljon tutustua heihin, olisin halunnut kysyä vaikka mitä - mitä nyt nelosluokkalainen tyttö menee toiselta tytöltä kysymään. Puhuimme toisillemme englanniksi, mutta kommunikointi jäi melko vähälle, sillä nelosluokkalaisella ei ole hirveästi valmiuksia puhua englanniksi tai rohkeutta käyttää sitä. Tytöillä oli kyllä koulussa tulkki, joka käänsi heille opetuksen ja luokkakavereiden puheen.
He vaikuttivat todella kivoilta. Olisin halunnut tutustua heihin, mutta kielimuuri oli vaikea - varsinkin sen ikäiselle lapselle.
Olin vain todella kiinnostunut. En ymmärtänyt, miksi opettaja painotti, että meidän täytyy ottaa heidät hyvin vastaan ja mukaan porukkaan. Miksi me jättäisimme heidät ulkopuolelle? Miksi me emme haluaisi tutustua heihin?
Mutta sekin on mahdollista. Liiankin. Maailma on karu paikka.
Onneksi sitä ei ymmärtänyt vielä silloin.
Heitä kukaan ei kuitenkaan kiusannut, en ainakaan muista niin. Jossain vaiheessa he muuttivat toiselle paikkakunnalle, enkä ole kuullut heistä sen jälkeen.
Oli kuitenkin tosi mukavaa saada luokkaan oppilaita eri maasta. Kieli kuulosti minusta niin hassulta, sitä oli hauskaa kuunnella. Muistan yrittäneeni puhua sitä, mutta ihan kuin siitä olisi mitään tullut. :DDd Älkää edes kysykö! :D
Tunnen myös perheen, jossa isä on kotoisin Englannista ja he asuvat kotipaikkakunnallani. Heillä puhutaan kotona pääasiassa englantia. Heidän poikansa on pikkuveljeni hyvä kaveri ja he ovat samalla luokalla koulussa. Tyttö on lupaava pikajuoksija. Veljeni kertoi kerran, että heidän isänsä oli puhutellut häntä englanniksi hänen ollessaan siellä kylässä ja veli oli vissiin vetänyt jotain enkuksi vastaukseksi. :D Se on kyllä semmonen luonnonoikku tuon enkun kanssa, etten yhtään ihmettele, vaikka kyseessä onkin vitosluokkalainen napero. Huh, minun pieni velikin on jo niin iso! Se on aina mun pikkuveli ja se pysyy aina sellasena. Ei se voi kasvaa! ;o Mun silmissä se on aina mun pieni veli, halus tai ei. :) Mutta tosi hyvä juttu kyllä on, että kielikorvaa ja kielipäätä on. Se tulee olemaan hyödyksi tulevaisuudessa! =)
Usein toivon itsekin, että osaisin englantia sujuvammin. Että ymmärtäisin paremmin puhetta ja tekstiä paremmin, ja osaisin puhua sitä sujuvasti. Haluan laajemman sanavaraston, haluan oppia ääntämään, haluan oppia ymmärtämään ja kommunikoimaan paremmin koko ajan. Olenkin tässä tuuminut, että vähänkö olisi etu, jos olisi kaksikielinen perhe ja toisena kielenä vaikka sitten se englanti! :)
Sonkajärvellä otetaan paljon vastaan pakolaisia - itse asiassa asukaslukuun suhteutettuna siellä on enemmän pakolaisia kuin Helsingissä. Suomen pakolaismyönteisin kaupunki, reilun 4 000 asukkaan Sonkajärven kunta. ;) Loppujen lopuksi sitä ei katukuvasta paljoa huomaa, mutta kyllä siellä tulee vastaan jos minkäkin näköistä ihmistä, huntu päässä ja erikoisissa vaatteissa. Eukonkannon talkoissa niitä on todella tomerina tekemässä talkootyötä. Ei kukaan alkuperäissuomalainen tee sellaisella innolla ja teholla siellä hommia. Ne vetää ihan älyttömällä intensiivisyydellä teippiä lattiaan, kun suojataan liikuntasalin lattia muovimatoilla ja vedetään teipillä yhteen. Teltat kasautuu kyllä. Ei valittamista.
Kerran olin Marin kanssa pitämässä yleisurheiluharkkoja Kangaslammilla ja sinne tuli joku SPR:n tyyppi tuomaan pakolaispoikaa harjoituksiin. Hän ilmeisesti ymmärsi suomea, mutta ei osannut puhua sitä. Hän työnsi yhtä hyvin kuulaa kuin muutkin lapset - itse asiassa tosi hyvin! Luultavasti hän ei ollut ikinä edes nähnyt kuulaa, puhumattakaan siitä, miten sitä kuuluisi työntää. Hän oli rauhallinen ja esimerkillinen poika, joka oppi nopeasti.
Päiväkodissa oli kuuro lapsi. Opin viittomaan. Pikkuveljeni aikaankin oli kuuro lapsi. Hänkin oppi viittomaan. Nyt on äidin kanssa harmiteltukin, että voi kun ei tullut pidettyä taitoa yllä. Voisi olla ihan arvokas taito osata.
Totta kai myös muiden kielisiä/erilaisista kulttuureista ja taustoista kotoisin olevia edustajia löytyy, mutta heistä minulla ei ole omakohtaista esimerkkiä. Tajusin kuitenkin tuota esseetä kirjoittaessani, että oikeastaanhan minulla on aika "paljon" kosketusta erilaisiin kieli- ja kulttuurivähemmistöihin. En ole vain ikinä ennen ajatellut sitä. Tiedän monia ihmisiä, joilla on erilainen tausta kuin valtaosalla suomalaisista.
Mutta ei se ole yhtään huono juttu. Se on vaan tosi siistiä.
En ole ikinä ajatellut, että he kuuluisivat johonkin vähemmistöön. En ole ajatellut, että heissä olisi jotain väärää tai he olisivat huonolla tavalla erilaisia.
On ollut vain hienoa nähdä erilaisia ihmisiä ja erilaisia kulttuureja omassa elämässäni. Edes tuon verran, mitä minulla oli antaa esimerkkejä.
Eikä sen tarvitse olla iso juttu, mutta se voi silti merkitä paljon. On siistiä, että on niin monia erilaisia uskontoja. On uskomatonta, että ihminen voi uskoa niin moniin erilaisiin asioihin niin vakaasti ja hartaasti. Ei mikään uskonto ole väärä. Ihmiset ovat erilaisia ja uskovat erilaisiin asioihin. En tiedä itse, mihin uskon. Ehkä ennemmin kohtaloon, en tiedä. En ehkä siihenkään.
En silti näe syytä erota kirkosta. En näe eroamisessa mitään hyötyä. On mahdotonta todistaa, mihin uskominen on oikein ja mikä turhaa. Ei sillä varmasti ole edes väliä, vaan sillä, että siitä tulee itselle turvallinen olo ja siitä saa tukea elämään.
Minun perheeni on itse asiassa evankelis-ortodoksinen. Itse olen evankelinen, mutta isä on ortodoksisen kirkon jäsen. Olen ollut kaksi kertaa hyvin läheisten ihmisten ortodoksisissa hautajaisissa. Se on hieman erilainen seremonia kuin evankelisessa kirkossa.
Mutta en taaskaan pidä sitä yhtään vääränä. Se on todella hienoa ja mielenkiintoista.
Vaikka tukehdun suitsukkeeseen ja se ahdistaa hengitysteitä, niin se kirkko itsessään on jo niin jumalaisen kaunis. Siellä on niin paljon kuvia, seinillä, katossa, lattiassa. Hirvittävän paljon yksityiskohtia, hirvittävän paljon katseltavia asioita. Sitä ei ole riisuttu tyhjäksi. Se on kuin oma maailmansa.
Se on kaunis.
En ymmärrä, miksi ihmisiä pitäisi syrjiä ja kiusata pelkästään periaatteesta?! Jos joku on erilainen, miksi hänen ei voi antaa olla?
Miksi jokainen ei saisi olla sellainen kuin on, oma itsensä?
Tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Ilman, että tarvitsee esittää mitään muuta. Ilman, että tarvitsee olla mitään muuta.
Ja tämä koskee ihan kaikkea - muitakin kuin vähemmistöjä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, kun antaisimme ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Ei yritettäisi muuttaa heitä, vaan hyväksyttäisiin heidät. Tietenkin on eri asia, jos tehdään kamalia tekoja. Silloin on oikeuskin olla vihainen ja vihata, vaikka se tuntuukin niin kamalalta sanoa.
Nytkin ne kamalat tapahtumat Pariisissa eivät herätä minussa pienintäkään myötätunnon ripettä. Se herättää minussa huolta, pelkoa, vihaa, avuttomuutta. En voi käsittää, miten kukaan ihminen voi tehdä mitään sellaista muille ihmisille. Miten kukaan voi olla niin julma ja sydämetön? Mikä heissä on vikana, mikä on mennyt niin pahasti vikaan, että täytyy turvautua tuollaisiin tekoihin?
En voisi ikinä satuttaa ketään niin. Saati noin valtavaa ihmismassaa ja heidän läheisiään, kaikkia ihmisiä, joilla on sydän.
En ikinä.
Onko mikään sen arvoista, että riistetään niin monelta ihmiseltä henki? Onko mikään sen arvoista, että aiheutetaan niin kamalan paljon pahaa niin kamalan monelle?
Minusta ei. En minä halua aiheuttaa kenellekään tarkoituksella pahaa. Maailmassa on ihan tarpeeksi pahuutta, surua, pahoja asioita ilman, että lisäämme niitä teoillamme ja pahoilla sanoillamme.
Miksi emme vain voisi hyväksyä toisemme, miksi emme vain voisi välittää toisistamme aidosti? Miksi emme voisi pitää ne ihmiset lähellä, joista välittämme ja jotka välittävät meistä, rakastaa ehdoitta ja nauraa ja itkeä kun siltä tuntuu?
Hymyillä ilman syytä. Sille tulee syy heti, kun teet sen - ja hymyilet. Se tarttuu. Se levittää iloa ympäristöön. Ja se tekee aina jonkun onnellisemmaksi ja iloisemmaksi kuin äkkiä arvaisi.
Kannattaa muistaa se, kun on huono päivä tai paha olla. Kannattaa silloinkin pakottaa itsensä hymyilemään.
Se tekee maailmasta heti paremman paikan. Sinusta helposti lähestyttävämmän. Läheisistäsi iloisempia. Elämästäsi onnellisempaa. Iloisempaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin, niin teemme yhdessä maailmasta paremman paikan. Sanotaan ei kiusaamiselle ja syrjinnälle, rasismille. Sanotaan yhdessä "ei" kaikelle pahalle. Rukoillaan yhdessä paremman maailman puolesta. Ei lisätä vihaa, vaan nautitaan ja tartutaan hetkeen. Tehdään valintoja, päätöksiä ja asioita, jotka pelottavat. Ne voivat ollakin juuri niitä oikeita. Uskalletaan tehdä jotain eri tavalla kuin ennen. Uskalletaan sanoa, miten paljon välitetään ja uskalletaan nostaa kissa pöydälle. Uskalletaan tehdä asioita - kaikki lähtee ilosta.
Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa — todella ymmärrämme ja hyväksymme sen — niin elämä ei ole enää ollenkaan vaikeaa.
Se on vain elämää.
Eikä meillä ole enää mitään syytä piiloutua siltä. Minun, eikä kenenkään muun, tarvitse piiloutua hiusten taakse peittääkseen kasvonsa. Kenenkään ei tarvitse katsoa alaspäin sen takia, että jollakin muulla on ongelma. Ei sen takia, että on erilainen.
Voitte solmia hiuksenne ja antaa kauniiden kasvonpiirteidenne näkyä.
Ei tarvitse hävetä. Ei tarvitse olla mitään muuta. Tarvitsee olla vain juuri minä.
Ja joku rakastaa siitä huolimatta. Siitä kaikesta huolimatta, että olen juuri tällainen. Erilainen kuin kukaan muu - eikä se ole virhe, se ei ole väärin - vaan joku välittää sinusta juuri sen vuoksi.
Muistakaa se. Olkaa omia itsejänne ja olkaa kilttejä - ja hymyilkää. Levittäkää rakkautta, hyväksyntää.
Muuta en pyydä. Pelkkä yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän.
Kokeilkaa.
♥:llä Heidi
Usein toivon itsekin, että osaisin englantia sujuvammin. Että ymmärtäisin paremmin puhetta ja tekstiä paremmin, ja osaisin puhua sitä sujuvasti. Haluan laajemman sanavaraston, haluan oppia ääntämään, haluan oppia ymmärtämään ja kommunikoimaan paremmin koko ajan. Olenkin tässä tuuminut, että vähänkö olisi etu, jos olisi kaksikielinen perhe ja toisena kielenä vaikka sitten se englanti! :)
Sonkajärvellä otetaan paljon vastaan pakolaisia - itse asiassa asukaslukuun suhteutettuna siellä on enemmän pakolaisia kuin Helsingissä. Suomen pakolaismyönteisin kaupunki, reilun 4 000 asukkaan Sonkajärven kunta. ;) Loppujen lopuksi sitä ei katukuvasta paljoa huomaa, mutta kyllä siellä tulee vastaan jos minkäkin näköistä ihmistä, huntu päässä ja erikoisissa vaatteissa. Eukonkannon talkoissa niitä on todella tomerina tekemässä talkootyötä. Ei kukaan alkuperäissuomalainen tee sellaisella innolla ja teholla siellä hommia. Ne vetää ihan älyttömällä intensiivisyydellä teippiä lattiaan, kun suojataan liikuntasalin lattia muovimatoilla ja vedetään teipillä yhteen. Teltat kasautuu kyllä. Ei valittamista.
Kerran olin Marin kanssa pitämässä yleisurheiluharkkoja Kangaslammilla ja sinne tuli joku SPR:n tyyppi tuomaan pakolaispoikaa harjoituksiin. Hän ilmeisesti ymmärsi suomea, mutta ei osannut puhua sitä. Hän työnsi yhtä hyvin kuulaa kuin muutkin lapset - itse asiassa tosi hyvin! Luultavasti hän ei ollut ikinä edes nähnyt kuulaa, puhumattakaan siitä, miten sitä kuuluisi työntää. Hän oli rauhallinen ja esimerkillinen poika, joka oppi nopeasti.
Päiväkodissa oli kuuro lapsi. Opin viittomaan. Pikkuveljeni aikaankin oli kuuro lapsi. Hänkin oppi viittomaan. Nyt on äidin kanssa harmiteltukin, että voi kun ei tullut pidettyä taitoa yllä. Voisi olla ihan arvokas taito osata.
Mutta ei se ole yhtään huono juttu. Se on vaan tosi siistiä.
En ole ikinä ajatellut, että he kuuluisivat johonkin vähemmistöön. En ole ajatellut, että heissä olisi jotain väärää tai he olisivat huonolla tavalla erilaisia.
On ollut vain hienoa nähdä erilaisia ihmisiä ja erilaisia kulttuureja omassa elämässäni. Edes tuon verran, mitä minulla oli antaa esimerkkejä.
Eikä sen tarvitse olla iso juttu, mutta se voi silti merkitä paljon. On siistiä, että on niin monia erilaisia uskontoja. On uskomatonta, että ihminen voi uskoa niin moniin erilaisiin asioihin niin vakaasti ja hartaasti. Ei mikään uskonto ole väärä. Ihmiset ovat erilaisia ja uskovat erilaisiin asioihin. En tiedä itse, mihin uskon. Ehkä ennemmin kohtaloon, en tiedä. En ehkä siihenkään.
En silti näe syytä erota kirkosta. En näe eroamisessa mitään hyötyä. On mahdotonta todistaa, mihin uskominen on oikein ja mikä turhaa. Ei sillä varmasti ole edes väliä, vaan sillä, että siitä tulee itselle turvallinen olo ja siitä saa tukea elämään.
Minun perheeni on itse asiassa evankelis-ortodoksinen. Itse olen evankelinen, mutta isä on ortodoksisen kirkon jäsen. Olen ollut kaksi kertaa hyvin läheisten ihmisten ortodoksisissa hautajaisissa. Se on hieman erilainen seremonia kuin evankelisessa kirkossa.
Mutta en taaskaan pidä sitä yhtään vääränä. Se on todella hienoa ja mielenkiintoista.
Vaikka tukehdun suitsukkeeseen ja se ahdistaa hengitysteitä, niin se kirkko itsessään on jo niin jumalaisen kaunis. Siellä on niin paljon kuvia, seinillä, katossa, lattiassa. Hirvittävän paljon yksityiskohtia, hirvittävän paljon katseltavia asioita. Sitä ei ole riisuttu tyhjäksi. Se on kuin oma maailmansa.
Se on kaunis.
En ymmärrä, miksi ihmisiä pitäisi syrjiä ja kiusata pelkästään periaatteesta?! Jos joku on erilainen, miksi hänen ei voi antaa olla?
Miksi jokainen ei saisi olla sellainen kuin on, oma itsensä?
Tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Ilman, että tarvitsee esittää mitään muuta. Ilman, että tarvitsee olla mitään muuta.
Ja tämä koskee ihan kaikkea - muitakin kuin vähemmistöjä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, kun antaisimme ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Ei yritettäisi muuttaa heitä, vaan hyväksyttäisiin heidät. Tietenkin on eri asia, jos tehdään kamalia tekoja. Silloin on oikeuskin olla vihainen ja vihata, vaikka se tuntuukin niin kamalalta sanoa.
Nytkin ne kamalat tapahtumat Pariisissa eivät herätä minussa pienintäkään myötätunnon ripettä. Se herättää minussa huolta, pelkoa, vihaa, avuttomuutta. En voi käsittää, miten kukaan ihminen voi tehdä mitään sellaista muille ihmisille. Miten kukaan voi olla niin julma ja sydämetön? Mikä heissä on vikana, mikä on mennyt niin pahasti vikaan, että täytyy turvautua tuollaisiin tekoihin?
En voisi ikinä satuttaa ketään niin. Saati noin valtavaa ihmismassaa ja heidän läheisiään, kaikkia ihmisiä, joilla on sydän.
En ikinä.
Onko mikään sen arvoista, että riistetään niin monelta ihmiseltä henki? Onko mikään sen arvoista, että aiheutetaan niin kamalan paljon pahaa niin kamalan monelle?
Minusta ei. En minä halua aiheuttaa kenellekään tarkoituksella pahaa. Maailmassa on ihan tarpeeksi pahuutta, surua, pahoja asioita ilman, että lisäämme niitä teoillamme ja pahoilla sanoillamme.
Miksi emme vain voisi hyväksyä toisemme, miksi emme vain voisi välittää toisistamme aidosti? Miksi emme voisi pitää ne ihmiset lähellä, joista välittämme ja jotka välittävät meistä, rakastaa ehdoitta ja nauraa ja itkeä kun siltä tuntuu?
Hymyillä ilman syytä. Sille tulee syy heti, kun teet sen - ja hymyilet. Se tarttuu. Se levittää iloa ympäristöön. Ja se tekee aina jonkun onnellisemmaksi ja iloisemmaksi kuin äkkiä arvaisi.
Kannattaa muistaa se, kun on huono päivä tai paha olla. Kannattaa silloinkin pakottaa itsensä hymyilemään.
Se tekee maailmasta heti paremman paikan. Sinusta helposti lähestyttävämmän. Läheisistäsi iloisempia. Elämästäsi onnellisempaa. Iloisempaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin, niin teemme yhdessä maailmasta paremman paikan. Sanotaan ei kiusaamiselle ja syrjinnälle, rasismille. Sanotaan yhdessä "ei" kaikelle pahalle. Rukoillaan yhdessä paremman maailman puolesta. Ei lisätä vihaa, vaan nautitaan ja tartutaan hetkeen. Tehdään valintoja, päätöksiä ja asioita, jotka pelottavat. Ne voivat ollakin juuri niitä oikeita. Uskalletaan tehdä jotain eri tavalla kuin ennen. Uskalletaan sanoa, miten paljon välitetään ja uskalletaan nostaa kissa pöydälle. Uskalletaan tehdä asioita - kaikki lähtee ilosta.
Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa — todella ymmärrämme ja hyväksymme sen — niin elämä ei ole enää ollenkaan vaikeaa.
Se on vain elämää.
Eikä meillä ole enää mitään syytä piiloutua siltä. Minun, eikä kenenkään muun, tarvitse piiloutua hiusten taakse peittääkseen kasvonsa. Kenenkään ei tarvitse katsoa alaspäin sen takia, että jollakin muulla on ongelma. Ei sen takia, että on erilainen.
Voitte solmia hiuksenne ja antaa kauniiden kasvonpiirteidenne näkyä.
Ei tarvitse hävetä. Ei tarvitse olla mitään muuta. Tarvitsee olla vain juuri minä.
Ja joku rakastaa siitä huolimatta. Siitä kaikesta huolimatta, että olen juuri tällainen. Erilainen kuin kukaan muu - eikä se ole virhe, se ei ole väärin - vaan joku välittää sinusta juuri sen vuoksi.
Muistakaa se. Olkaa omia itsejänne ja olkaa kilttejä - ja hymyilkää. Levittäkää rakkautta, hyväksyntää.
Muuta en pyydä. Pelkkä yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän.
Kokeilkaa.
♥:llä Heidi
Tosi hyvä postaus ajankohtaisesta aiheesta. Erilaisuus aiheuttaa ennakkoluuloja, mutta niihin pitäisi osata suhtautua. Kaikille on annettava mahdollisuus elämään. Jos yksi on paha, se jättää leimansa kaikkiin. Lopuksi kaikki kärsii tästä.
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista