lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ei nämä onnelliset päivät saa päättyä koskaan

Moikka! Otsikko on Elastisen ja Lauri Tähkän uudesta yhteisbiisistä, jonka kuulin ensimmäistä kertaa viime perjantaina, kun Elastinen Feat -ohjelma alkoi. Se vaikutti ihan kivalta ohjelmalta. :) Ja tuo kohta kyseisestä kappaleesta on soinut päässäni koko eilisen päivän, vaikka en ole kuunnellut sitä edes paljoa. Se jää vaan niin pahasti soimaan päähän, että eilen aamulla herätessäni kirjoituksiin ensimmäiset sanat päässäni olivat Lauri Tähkän äänellä: "Ei nämä onnelliset päivät saa päättyä koskaan..." :Dd Marilla meinasi mennä hermot, kun lauleskelin keittiössä ja vielä kirjoituksiin kävellessä, kun Maria alkoi jo hermostuttaa, minä laulelin ja hyräilin muutaman metrin jäljessä (koska en pysy kävelemällä Marin perässä, kun se menee niin hirveää kyytiä!) ja Mari sanoi jo, että lopeta nyt tuo. :DDd Totesin, että mieti sitten minua, kun saadaan se koe nenän eteen ja minulla soi päässä: "Ei nämä onnelliset päivät saa päättyä koskaan..." No, kieltämättä sen kokeen saatuani nuo riimit eivät soineet enää päässä, sattuneesta syystä oli muuta mielessä. Kuten se, että voi helskatti, mitkä kirjoitelman aiheet! :D

Nyt on kirjoitukset ohi ja on aikaa vaikka päivitellä blogia, miten ihanaa! :D Tosin kirjoitusmenestyksestä ei sitten puhuta.. :D En kommentoi ennen kuin oikeat tulokset tulee toukokuussa, koska pelkään pahinta kummankin kohdalla. :D
Joten ei niistä sen enempää. Nyt on kuitenkin varmuudella lukio ohi, koska niin huonosti ei kuitenkaan rimaa alitettu! :) Muistan ainakin pitkään, miten lukiotaival tuli päätökseen, koska eilen ukki tuli hakemaan minua kirjoitusten jälkeen ja sitten mentiin Iisalmeen puistohiihtoihin. Siellä sain nähdä useita esikuviani ja idoleita, kuten Petter Northugin, Emil Jönssönin, Ristomatti Hakolan, Sami Jauhojärven, Niskasen Kertun ja Monosen Lauran. Teen varmaankin siitä postausta myöhemmin (nyt kun minulla tätä aikaa on tälle blogillekin! :D), koska tähän postaukseen tulee niin paljon kuvia, että en ala enää tähän niitä laittamaan.

Tosiaan tässä postauksessa on nyt kuvia aika sekalaisesti tammikuulta tänne maaliskuulle, joten en kaikista edes ala selittämään sen koommin. Mutta luulen, että tykkäätte katsella myös kuvia? :) Jättäkää sitten myös kommentteja, mitä tykkäsitte postauksesta ja miltä minulle tyypillinen arki näyttää teidän silmäänne, sillä tämä postaus käsittää parin kuukauden ajanjakson ja kuvat ovat sekalaisesti siltä ajalta ihan tavallisesta arjestani! :) 


Mari tyhjensi vaatekaappia ja sieltä löytyi muutama paita, joista se halusi luopua. Niinpä minä sitten sain vaatekaappiini uutta sisältöä, sillä minä kelpuutin kyseiset paidat. Mari aikoi tulla osingoille minun kaapille, kun sitä viimeistään kämppää purkaessa sitten tyhjennän. :D
Niin, ajatella! Enää reilu kuukausi kämppä Putaalla ja sitten muutan kotiin siihen asti, kun toivottavasti pääsen kouluun. Ja reissuun on enää hurjan vähän aikaa!! :) 











































Puijolla oli kisat tammi-helmikuun vaihteessa ja olin siellä kisaturistina. Tai oikeastaan olin siellä kisailijan mukana itse hiihtämässä lenkkiä, mutta eihän se kovin hääppöistä ollut. Tämän kauden kisat ovat jääneet hyvin vähälle hengitysongelmien kanssa.




Sitten oli hyvinkin pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa tälle talvea hyvä fiilis hiihtää! Tehoja en ollut tehnyt aikoihin, mutta tällä lenkillä Vieremällä hengitys kulki pitkästä aikaa niin hyvin, että teki mieli mättää ihan täysillä pieni lenkki ympäri. Sen jälkeen tunnustelin, että alkaako vinkua, mutta en vinkunut. Sen jälkeen alkoikin parempi jakso (joka käsittää reilun viikon:D) että treenit kulkivat hyvin. Lupauduin ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen kilpailuihin piirinmestaruus parisprintteihin Puijolle Maaritin kaveriksi ja se sujui ihan hyvin, mutta viimeisen rypistelyn jälkeen hieman vinguin, mutta se loppui äkkiä eikä ahdistanut sen pahemmin.
Kuitenkin jo samana iltana aloin vinkua kun nauroin ja se ei enteillyt hyvää. Mari keskeytti koko hauskan jutun kesken kaiken ja kysyi: "Heidi, vinguitko sä just?!" Minäkin siinä menin totiseksi: "En!!" ja saman tien vedin henkeä sisään ja vinguin. Seuraavana päivänä homma lähti taas lapasesta ja vinguin ennen treenejä, kun valmentaja oli selittämässä ohjeita ja ei siitä selittämisestä meinannut mitään tulla, kun kaikki toitotti minulle: "Heidi hengitä!" ja minä siihen: "Minähän hengitän! Ei minulla ole mitään hätää!" ja vinguin suksia jalkaan laittaessa, siellä lenkillä ja lenkin jälkeen. Sitten tuli taas huonompi ajanjakso, jonka luultavasti tuo sprinttikisa laukaisi. Sitten on välillä ollut parempia treenejä ja tehoharjoitukset ovat sujuneet viime aikoina melko hyvinkin. 


#xcskierslife #lifegoals #mällipohjassa #jäätää



Oli siinä kyllä maailmankirjat sekaisin, kun helmikuussa joutui kaivamaan kumpparit kaapista, koska ei tuolla mitenkään päässyt sukat kuivana 500 metriä kouluun menemään. Onneksi on hienot uudet Vikingin kumpparit, koska onni on kuivat jalat. ;) 



Hiihtokoulussa on ollut mukavasti innokkaita lapsia ja niiden kanssa on niin huippua touhuta! Monesti väsyttää ennen hiihtokoulua, mutta sen jälkeen on ihan huikee fiilis, kun näkee miten lapset kehittyy tunninkin aikana ja miten innokkaasti ne on mukana! Yhden suksen jalkapallokin alkoi sujua ja maaleja tulla, kun ensin keksivät, kuinka siinä liikutaan. Se on niin palkitsevaa, kun lapset oppii! 



Nämä patongit olivat niin PARHAUTTA ettei oo varmaan ikinä syöty mitään noin hyvää, leipää ainakaan! Ostettiin kaupasta esipaistettuja moniviljapatonkeja ja sitten laitettiin sinne vaikka mitä täytteitä; paistettua kananmunaa, punasipulia, salattia, ananasta, paprikaa, kurkkua, ketsuppia, avokadoa, jauhelihaa (sitä jäi ruualta) ja miksei sinne voisi laittaa myös tonnikalaa tai jotain muuta! Nuo oli ihan täydellisiä! ♥




Piirinmestaruusviesteissä kaksi Pahkan joukkuetta pääsi podiumille, aika legendaarista! :D Tosin joukkueita ei ollut enempää kuin kolme, mutta oli silti legendaarista, että meitä oli kaksi joukkuetta niistä kolmesta. ;) Minäkin jäin henkiin (vaikka aiemmin kerroinkin, että tämän kisan jälkeen keuhkot ottivat itseensä ja homma levisi taas käsiin), mutta olin niin iloinen, kun sain käytyä kisoissa ja startin sitten tammikuun alun jälkeen. Melkein jännitti aloittaa meidän parisprintti ja mietin, että mihinkähän sitä on lähtenyt, mutta ei se ollutkaan yhtään niin paha kuin odotin! :D

Emmin penkkareissa oltiin katsomossa ja oltiin kuvausvastaavina, koska ei itse enää tänä vuonna haluttu osallistua niihin. Ei olisi jaksanut. :D
HUOM! Huomatkaa päälläni oleva PiLu -15 -abihuppari. ;) Ihan tarkoituksella valittu päälle. :D 


Emmi happened on my face :D Se kävi vähän piirtämässä huulipunalla, kaikki söherrykset ei oikein edes näy. :D Plus erehdyin menemään vessaan lukiolla, abeja odotellessa rekkaan (olin siis kuvaamassa :D) ja nää abinat oli säätäny vessan hanan silleen, että vesi tuli käsisuihkusta ja kastelin vasemman jalan reiden ja takin helman.. :D love you all ♥




Marin ja minun lukulomalta on paljon kuvia vaan lenkiltä, koska eihän me muuta olla tehty eiku.. :D Hyvää aikaa lähteä valoisan aikaan lenkille ja sitten lukea kirjoituksiin. Yksi päivä satoi ihan tajuttomasti lunta! Sitten se loppui myös yhtä nopeasti kuin alkoikin. :D Oli kyllä ihan kuin lumiukko ja ladut meni umpeen, mutta me toimittiin sitten latukoneina vuorotellen. 
:D 


Maakuntaviesti päästiin hiihtämään kotikentillä Kiuruvedellä ja oli kiva olla tapahtumassa mukana! Aloitin Pahkan kakkosjoukkueen viestin ja aloitusosuudella oli kovaa kyytiä, mutta vauhti olisi riittänyt vastaamaan muiden osuuksien hiihtäjiin ihan hyvin ainakin ajan perusteella. Tämä olikin ensimmäinen onnistunut kisa koko talvena tai tosi pitkään aikaan! Se vauhdin fiilis ei jäänyt vain sinne harjoituslenkeillä tehtyihin vk-harjoituksiin, vaan siinä oli jotain sitä samaa vanhaa tahtia, mitä siinä joskus oli. Kaiken lisäksi ei ahdistanut yhtään, en vinkunut maalissa (paitsi olin varma että sormet joudutaan amputoimaan, koska ne olivat niin jäässä:D) ja jäi muutenkin hyvä fiilis kisasta. 


Ollaan oltu nyt Marin kanssa hiihdon 1-tason valmentajakoulutuksessa parina peräkkäisenä sunnuntaina Kuopiossa ja vielä olisi tapaamisia kevään aikana. Nyt on käyty lajiosa eli ollaan touhuiltu paljon suksilla ja sitten on ollut myös teoriaosaa. Mari meni toisena sunnuntaina Putaalle, koska sillä oli hiihtoloman aikana siellä matikan preppauksia, niin minä tulin junalla Iisalmeen ja sieltä tultiin sitten hakemaan kotiin. En ollut ikinä mennyt itsekseni tuollaisella "oikealla" junalla mihinkään, mutta osasin mennä oikeaan junaan ja pääsin ihan oikeaan paikkaan. :D
Käytiin syömässä Prisman Pizza Buffassa ennen lähtöä ja voi tuska sitä ahtamisen määrää.. :D Siellä oli ihan oikea noutopöytä ja minäkin sain sieltä melkein kaikkea syödä. Sitten minulle tehtiin vielä ihan oma maidoton pitsa (eli ilman juustoa) ja se olikin ihan kokonainen! Luulin, että ne tuo tyyliin muutaman palan vain. En saanut tietenkään ottaa sitä mukaan, koska se on Buffan idea, niin ahdettiin sitä sitten Marin kanssa kahdestaan, koska ei tosiaankaan haluttu laittaa puolta pitsaa roskiin! Kamalaa ruuan haaskausta! Ei kuitenkaan nyt tee mieli syödä pitsaa hetkeen. :D

Junassa alkoi jo väsyttää, mutta olin silti tyytyväinen. Elämässä on niin paljon ihania asioita, joista olla kiitollinen ja syitä olla onnellinen! 






















Akilla oli Vieremällä kisat ja olin katsomassa. Flunssaa meinasi myös iskeä, mutta sain sen kuitenkin karistettua varotoimenpiteillä. Se kuitenkin palasi viikon päästä ja jouduin jättämään Rovaniemen SM-viestin ja KLL-kisan välistä.






Oulussa oli kiva hiihdellä uusia reittejä, meni aika nopeasti, kun ei ollut vanhoja ja liiankin kulutettuja maastoja! :) 


Oih, kiinalaisen ruuat olivat parhautta! ♥ Ja se on minullekin melko turvallinen paikka syödä, koska ruuissa ei käytetä maitoa. Jäätelö oli ainut, jota en syönyt ihan syystäkin. :D


Ahkera opiskelu ja viikon ajaksi poiskarkotettujen flunssan oireiden palaaminen vaativat suklaata, mutta koska sitä ei voi syödä, niin Pepe hoiti hommansa. Alkoi jo pikkuhiljaa kypsyä tuohon lukemiseen ja kirjoituksia edeltävällä viikolla alkoi mennä jo lahnailuksi koko homma, kun ei yksinkertaisesti vaan enää jaksanut. :D 




Kuten jo aiemmin kerroin, sairastuin siis kamalaan kurkkukipuun ennen Rovaniemen sm-kisoja. Sinne oli kuitenkin matkaa noin 500 kilometriä suuntaansa, joten sinne asti ei viitsinyt kipeänä lähteä. Kaiken lisäksi pari kertaa olen sen virheen tehnyt, että olen kipeänä lähtenyt sm-kisoihin kauemmaksi ja siitä ei ole mitään hyvää seurannut; keskeytys Lahdessa ja väliinjätetty kisa Ristijärvellä. Kummastakin jäi vain paha mieli ja varsinkin, kun tilanteen olisi tiennyt jo lähtiessä. Olin vain niin itsepäinen, etten omaa parastani ajatellut, vaikka siellä kisoissakin olin täysin väärässä paikassa.
Sunnuntaiksi olo alkoi kuitenkin jo kohentua, niin tulin Putaalle hyvissä ajoin katsomaan kansallisia Tuisku-hiihtoja ja kannustamaan useita tuttuja. Pääsin siis kisaturistin virkaan, vaikka palo ladulle oli kova. Nyt meni kuitenkin näin, mutta olin ihan tyytyväinen, että pääsin edes joihinkin kisoihin osalliseksi - vaikka sitten katsojaksi. Ja olinpahan ollut Rovaniemellä keskeyttäneiden listan ensimmäinen, saavutus sekin! Siis tosiaan oli ihan nice katsoa tuloksia ja huomata, että olen näköjään käynyt Rovaniemellä tänään keskeyttämässä. :D Siinä on saattanut moni tuttu, joka minun tilanteeni tietää, pohtia harmissaan, että mitähän minulle on tullut. No, en ollut lähimaillakaan Rovaniemeä vaan olisin kuulunut pikemminkin sinne poisjääneiden listan ensimmäiseksi, mutta samapa tuolle. :D 





















Meidän kämpän katolta valuu joka kevät lunta ja se vaan valuu eikä se putoa ennen kuin se on puolessa välissä ikkunaa ja ei nähdä enää vastapäistä taloa! Kyllä ne sitten yhtenä päivänä sieltä rymähti. :D Oli aika siistin näköistä, kun aamulla avasi verhot ja tuo lumi oli ikkunan takana vastassa ja aurinko paistoi hienosti tuolta takaa! :) 




Samaisena aamuna mentiin aamutreeneihin, että saadaan päivälle aikaa lukea (jota ei kyllä varmaan tehty, koska ei jaksettu :Dd) ja oli niin ihana auringonpaiste, että minä olin ainakin yhtä hymyä! Haluttiin ottaa aurinkoisia keväthiihtokuvia ja otoksia ainakin tuli - ja naurettiin kämpillä, että mitä nämä kuvat oikein ovat... :DDd Kummallakin oli ihme pällistyksiä, mutta saatiin ainakin nauraa! :D Oli kuitenkin myös muutama onnistunut otos. :D






























Ei riemulla rajaa, kun on päästään vajaa... :D Tosiaan päivän naurut näille, kunnon tilannekuvia ja ihme säätämistä. :Dd Mutta juuri hauskoja ja hyvin kuvistakin välittyy toi fiilis, mikä oli noiden kuvien ottohetkellä ja se ilo ja energia, mikä musta sillon pursuu, kun kaikki on hyvin ja treenikin sujuu. Montaa kuvaa ei löytynyt, missä en hymyssä suin porskuta menemään - tilannekin oli ehkä naurattava - mutta tuli hyvä fiilis pelkästään näitä kuvia kattomalla! :D

Keli ei voi enää tästä parantua! Vielä kun hankiaisille pääsisi, niin sitten olisi unelmien täyttymys hiihdellä keväthangilla... :)
Tässäpä tosiaan pieni kooste minun kevättalvesta (osittain myös Marin, mutta tässä oli myös sellaisia juttuja, missä Mari ei ole ollut) ja toivottavasti piditte! :)
Kommentoikaa ihmeessä, olisi kiva joskus kuulla mitä ajattelette ja luetteko edes! =)

Tosiaan, vielä jonkin aikaa sitten reissuun oli jäljellä reilusti yli 100 päivää. Joululomalla kun päästiin alle sadan ja päiviä oli 99, se oli jo siistiä. Mutta nyt on enää alle kuukauden lähtölaskenta meneillään ja en voi ymmärtää, miten siistiä se tulee olemaan! Suuntana on tosiaan 10.4 Helsinki ja ollaan minun enon luona yötä. Hän sitten kuskaa meidät maanantaina 11.4 lentokentälle, josta lennetään Pariisiin. Siitä alkaa meidän vajaan kahden viikon seikkailu, joka käsittää Ranskan, Alankomaat, Belgian ja Englannin. En malta odottaa, I couldn't be more excited! ♥

Hyvää kevättä kaikille!

-Heidi

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Sinun arki on ihanaa ja monipuolista. Nuo sinun kuvat on niin ihanan positiivisia. Että niitä katsomalla ei voisi kuvitellakaan, mitä kaikkea olet kokenut. Sinun pitäisi olla positiivisuuden lähettinä maailmalla. Kaikkea hyvää sinulle. Jään jo odottamaan uusia postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! ;o Kiitos ihanasta kommentistasi! :)
      -Heidi

      Poista