Hellurei ja hellät tunteet!
Reissusta on mennyt jo kolme kuukautta (voi kamala miten pitkä aika!!), mutta vielä on reissun kaksi viimeistä osaa julkaisematta ja koska olen aikonut ne tehdä, niin ne myös teen. Aika on vain ollut rajallista ja töiden jälkeen olen välillä tehnyt välikuoleman, joten en ole jaksanut alkaa blogia väsäämään. Vaikka tämä loppujen lopuksi ei vie kovin kauaakaan. :D Lähinnä vaan periaatekysymys viitsimisestä ja jaksamisesta.
Mutta tämä on siis se eniten puhutuin päämäärämme reissullamme - nimittäin Eastbourne!! Nauran jo tässä vaiheessa. Tämä on siis ehkä pahin sössitty matka koko reissulla, mutta ainakin mieleen painuvin ja ei kyllä tule unohtumaan!! :D
Joten pysykäähän vieläkin mukana ja hypätkää meidän olkapäälle kanssamatkustajiksi Easbourneen! (Sitä tulette näkemään enemmän kuin osaisitte arvata).
Reissusta on mennyt jo kolme kuukautta (voi kamala miten pitkä aika!!), mutta vielä on reissun kaksi viimeistä osaa julkaisematta ja koska olen aikonut ne tehdä, niin ne myös teen. Aika on vain ollut rajallista ja töiden jälkeen olen välillä tehnyt välikuoleman, joten en ole jaksanut alkaa blogia väsäämään. Vaikka tämä loppujen lopuksi ei vie kovin kauaakaan. :D Lähinnä vaan periaatekysymys viitsimisestä ja jaksamisesta.
Mutta tämä on siis se eniten puhutuin päämäärämme reissullamme - nimittäin Eastbourne!! Nauran jo tässä vaiheessa. Tämä on siis ehkä pahin sössitty matka koko reissulla, mutta ainakin mieleen painuvin ja ei kyllä tule unohtumaan!! :D
Joten pysykäähän vieläkin mukana ja hypätkää meidän olkapäälle kanssamatkustajiksi Easbourneen! (Sitä tulette näkemään enemmän kuin osaisitte arvata).
Odottelemassa junaa Easbourneen, matkaa junalla puolisen tuntia.
Eastbournessa emme joutuneet Seven Sistersin kansallispuistoon menevään bussiin, joten jäimme odottaman seuraavaa. Ja odotimme noin 45 minuuttia istumalla paikallaan pysäkillä selkä kadulle ja vastapäistä seinää päin. Mari osti aamulla 50 pennillä paksun Harry Potter-kirjan järkäleen kirpparikaupasta ja lueskeli sitä. Toisin sanoen, Mari raahasi sitä J.K. Rowlingin jättimäistä teoksen järkälettä mukanaan kaikkialle tällä Eastbournen reissulla. Se on jo kokenut meidän matkassamme niin paljon, että sillä on jo tunnearvoakin. Muuta arvoa sillä ei olekaan, kun maksoi vain 50 penniä. :D
Lopulta bussi tuli ja kysyimme selkeästi jopa suomalaisiksi, meneekö se Seven Sistersille. Luulisi, että Eastbournen kokoisessa paikassa bussikuskit tietävät, missä on Seven Sisters. Lähdimme kyytiin ja ostimme edestakaisen matkan - onneksi ei maksanut paljoakaan. Bussi kierteli hieman outoja reittejä - saimme samalla kokea Englannin teiden kamaluuden ja monttuisuuden (kuvista ei huomaa, miten epätasaisia tiet ovat!!) ja minulle meinasi tulla ihan huono olo, vaikka istuimme ylhäällä ihan edessä ja meillä oli suorat näkymät ulos. Selitimme suomeksi ihan kamalasti, kun manasimme Englannin busseja ja tiestöä. Risteyksetkin olivat niin kapeita, ettei bussi millään ilveellä mahtunut siihen. Se väisti hipaisten tolpat ja talojen kulmat (ja me hihkuimme kauhuissamme) ja yhdessä tekemällä tehdyssä hidasteessa (joita kylläkin koko tiestö oli luonnostaan täynnä) retkahti niskat melkein sijoiltaan, kun se oli niin terävä. Ja voitte kuvitella, miten paljon älisimme, mutta onneksi kukaan ei ymmärtänyt muuta kuin epämääräistä säklätystä. :D Our secret language, #suomifinlandperkele.
Myös tiet ylipäätään ovat hieman kapeampia kuin Suomessa - yksi kaista saattaa olla hädintuskin puolen auton kokoinen, joten ohitukset bussin kanssa olivat melko - sanoisinko - mielenkiintoisia. Ihmettelimme monta kertaa, miten ihmeessä ei lähtenyt peilit irti, koska autojen väliin mahtui parhaimmillaan hädintuskin paperia väliin. Olipahan siis kokemus tämäkin, olla Englannissa bussissa. EN SUOSITTELE. Junat ovat paljon mukavampia. :D
"En mene enää ikinä Englannissa bussiin", manasin ennen tämän kuvan ottamista. Bussi pysähtyi ja kukaan ei poistunut kyydistä. (Saanen huomauttaa, ettei Englannissa ole bussipysäkkejä. Ne ovat keskellä tietä olevia suorakulmioksi maalattuja laatikoita, joten bussi seisoi toisin sanoen keskellä tietä). Vilkaisimme ympärillemme ja vasemmalla viereisessä seinässä lukee: "The Seven Sisters". Ehdimme juuri ennen sanoa ääneen, että kuitenkin täällä on joku Seven Sisters Road, joka ei ole siellä päinkään kuin pitäisi. No älkäähän vaan, sanottiin vaikkei tiedetty - siellä oli sellainen tie. Ja me olimme siellä.
Tulimme pois yläkerrasta ja sanoimme kuskille, että tämä ei ole kyllä oikea paikka, koska olemme menessä Seven Sisters PARKIIN. Kuski näytti siltä, ettei ole ikinä kuullutkaan sellaisesta ja katsoi meitä kuin sekopäisiä. Hän sanoi, ettei tällä bussilla pääse ainakaan mihinkään muualle Seven Sistersille kuin tänne. No, hän lupasi ajaa meidät seuraavaan risteykseen ja jättää meidät sinne. Emmepä me muuta voineet inttää, joten jäimme seuraavassa kadunkulmassa pois eikä meillä ollut hajuakaan missä olimme. Mari alkoi viritellä Google Mapsia puhelimestaan ja katsoa lähimmän kyltin perusteella, missä olemme. Selvisi kaikeksi iloksemme, että olemme kahden tunnin ja seitsemäntoista minuutin, 6.7 mailin eli toisin sanoen kymmenen kilometrin kävelymatkan päässä oikealta Seven Sistersiltä lähellä Polegatin (viereisen paikkakunnan) rajaa. Eli emme siellä päinkään, missä meidän piti olla.
Mietimme hetken aikaa, mitä teemme. Ei ollut ketään, keltä kysyä - ja ei ainakaan niitä miehiä, joita Mari ja Emmi lähtivät metsästämään. Oltiin niin korvessa jossain Eastbournen saloilla, että siellä ei ollut yhtään ketään. Paitsi joitain vuoristolehmiä. Ilman vuoristoa. :D
Urheilijat ratkaisivat ongelman ja lähdimme kävelemään. Ei meillä ollut aavistustakaan, mutta tuumimme, että noustaan tuon mäen päälle ja ehkä sitten olemme lähempänä oikeaa paikkaa. Etsimme kuitenkin ihan oikean tien emmekä lähteneet ihan mistä tahansa kohtaa seikkailemaan!
Ja se tie oli JYRKKÄ. Ihan helvetin jyrkkä. Jos joku luuli, että Englannissa on tasaista (minä luulin ennen kuin ensimmäistä kertaa kävin), niin siellä EI TASAN OLE. Mäet ovat todella jyrkkäpiirteisiä ja kyseinen nousu olisi ollut oiva sauvarinne. Jos olisin halunnut urheilla. Mutta tarkoituksemme oli päästä suoraan puistoon katsomaan Harry Potter pellot, joilla on kuvattu huispauskohtauksia ja lähteä pois. Ei vaeltaa kolmea tuntia ties missä. Hengitys oli tiukalla, koska en edes ottanut avaavaa lääkettä mukaan. Kukapa olisi arvannut, että joudumme tarpomaan 10 kilometriä, koska olimme väärässä bussissa ja bussinkuljettaja oli idiootti!?!! Äläpä sano kun et oikeesti tiiä. Varaudu kaikkeen.
Tulimme pois yläkerrasta ja sanoimme kuskille, että tämä ei ole kyllä oikea paikka, koska olemme menessä Seven Sisters PARKIIN. Kuski näytti siltä, ettei ole ikinä kuullutkaan sellaisesta ja katsoi meitä kuin sekopäisiä. Hän sanoi, ettei tällä bussilla pääse ainakaan mihinkään muualle Seven Sistersille kuin tänne. No, hän lupasi ajaa meidät seuraavaan risteykseen ja jättää meidät sinne. Emmepä me muuta voineet inttää, joten jäimme seuraavassa kadunkulmassa pois eikä meillä ollut hajuakaan missä olimme. Mari alkoi viritellä Google Mapsia puhelimestaan ja katsoa lähimmän kyltin perusteella, missä olemme. Selvisi kaikeksi iloksemme, että olemme kahden tunnin ja seitsemäntoista minuutin, 6.7 mailin eli toisin sanoen kymmenen kilometrin kävelymatkan päässä oikealta Seven Sistersiltä lähellä Polegatin (viereisen paikkakunnan) rajaa. Eli emme siellä päinkään, missä meidän piti olla.
Mietimme hetken aikaa, mitä teemme. Ei ollut ketään, keltä kysyä - ja ei ainakaan niitä miehiä, joita Mari ja Emmi lähtivät metsästämään. Oltiin niin korvessa jossain Eastbournen saloilla, että siellä ei ollut yhtään ketään. Paitsi joitain vuoristolehmiä. Ilman vuoristoa. :D
Urheilijat ratkaisivat ongelman ja lähdimme kävelemään. Ei meillä ollut aavistustakaan, mutta tuumimme, että noustaan tuon mäen päälle ja ehkä sitten olemme lähempänä oikeaa paikkaa. Etsimme kuitenkin ihan oikean tien emmekä lähteneet ihan mistä tahansa kohtaa seikkailemaan!
Ja se tie oli JYRKKÄ. Ihan helvetin jyrkkä. Jos joku luuli, että Englannissa on tasaista (minä luulin ennen kuin ensimmäistä kertaa kävin), niin siellä EI TASAN OLE. Mäet ovat todella jyrkkäpiirteisiä ja kyseinen nousu olisi ollut oiva sauvarinne. Jos olisin halunnut urheilla. Mutta tarkoituksemme oli päästä suoraan puistoon katsomaan Harry Potter pellot, joilla on kuvattu huispauskohtauksia ja lähteä pois. Ei vaeltaa kolmea tuntia ties missä. Hengitys oli tiukalla, koska en edes ottanut avaavaa lääkettä mukaan. Kukapa olisi arvannut, että joudumme tarpomaan 10 kilometriä, koska olimme väärässä bussissa ja bussinkuljettaja oli idiootti!?!! Äläpä sano kun et oikeesti tiiä. Varaudu kaikkeen.
Reittimme olkaa hyvät. Ei tuntunut missään. Ei ärsyttänyt yhtään. Muuten vain Emmi kirosi ihan kamalasti (jäi videollekin todistusaineistoksi) ja tunnin ajan ärsytti vain niin paljon, että ei suunnilleen puhuttu edes yhtään mitään. Ja se jos mikä on harvinaista!!
Olimme jossakin Butts Browlla (lue: ei mitään hajua missä), mutta maisemat olivat sentään hienot. Se ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, koska emme olleet yhtään siellä, missä meidän piti olla. Tuuli oli todella kova tuolla korkealla mäellä, josta oli kelponäkymät Eastbournen kylään. Niin, me kiipesimme tuonne mäelle ihan omin jaloin.
Vaikka ärsytti ja hengitys oli ahtaalla mäen päällä, otin kuvia. Tiesin, että joskus tulee se hetki, kun nauramme tälle ihan liikaa ja muistelemme tätä kaikella rakkaudella, ja silloin on kiva juttu, jos matkan varrelta on ikuistettu kuvia. Ja olin ihan oikeassa - kivahan näitä kuvia on nyt katsella ja tätä muistella! Ihan hyvä osata ajatella vähän eteenpäin elämässä, vaikka sillä hetkellä ei paljoa naurattanut. :D
Vaikka ärsytti ja hengitys oli ahtaalla mäen päällä, otin kuvia. Tiesin, että joskus tulee se hetki, kun nauramme tälle ihan liikaa ja muistelemme tätä kaikella rakkaudella, ja silloin on kiva juttu, jos matkan varrelta on ikuistettu kuvia. Ja olin ihan oikeassa - kivahan näitä kuvia on nyt katsella ja tätä muistella! Ihan hyvä osata ajatella vähän eteenpäin elämässä, vaikka sillä hetkellä ei paljoa naurattanut. :D
Tuli nähtyä vaikka ja vallan mitä tämän vaelluksen aikana. Englannin laaksoja nähtiin ainakin ihan tarpeeksi - ihmisiä taas ei kovin paljoa näkynyt. :D Mari oli meidän suunnistajavastaava Mapsin kanssa ja yhdessä aina pähkäilimme, mistä menemme. Reitit olivat tällaisia kärrypolkuja ja siksi reittivalintamme hieman epäilytti. Ja varsinkin se perille löytäminen. Vähän väliä joku manasi: "Ei me löydetä ikinä perille!"
Huomaa Marin muovipussi - siinä hän raahaa sitä kirjan järkälettä. :DDd Kaiken huippu. Oltiin vielä kaiken lisäksi ensin väärällä puolella tietä, kun mentiin vanhasta tottumuksesta vasemmalle, mutta Englannissa kuljetaankin oikeaa puolta. Silloin joku mies käveli vastaan ja katsoi varmaan, että on ulkomaisia tollukoita, kun väärää puolta tietää painavat menemään ja säklättävät ihmeellisen kuuloista kieltä. Vaikka ei me kyllä paljoa puhuttu, kun ärsytti. :D
Tässä vaiheessa aloimme turhautua ja päätimme yrittää liftata. Kökötimme tässä hetken aikaa peukut pystyssä ja repesimme nauruun. Se oli niin älyttömän tyhmän tuntuista ja kukaan meistä ei ollut ikinä liftannut! :Ddd Sillä hetkellä tunnin ärsytys laukesi ja aloimme nauraa, että miten me olemmekin tällaisia tunareita, että olemme jossain Englannin laaksossa Eastbournen korvessa harvakulkuisen tien varressa peukut pystyssä liftaamassa, koska olimme väärässä bussissa. :Dd
Kukaan ei ottanut meitä kyytiin ja autoja tuli harvakseltaan, joten jatkoimme kävelyä. Aina kun tuli auto, pistimme peukut pystyyn ja yritimme pysyä pokkana, jotta näyttäisimme oikein surkeilta. Kaikki vain ajoivat ohi - ja yhdessä autossa kaikki nauroivat!! Me oltiin, että näytetäänkö me niin toivottomilta, että ei voi kuin nauraa. :Dd Jos joku olisi meidät kyytiin ottanut ja oikeaan paikkaan jättänyt (tai edes vähän lähemmäksi), niin toivoimme, että se olisi ollut järkevä tyyppi. Mutta ei ollut sitä pelkoa, koska kukaan ei ottanut meitä kyytiin, joten luovutimme. Videollekin jäi, kun Mari kysyy loputtoman tuntuisella pitkällä suoralla: "Arvatkaa mitä? Me ei olla edes puolessavälissä tätä tietä." Voi kiitos kun kerroit. :D
Tulimme kartalla ja oikeassa maastossa kohtaan, jossa oli valinnanvaraa, mihin suuntaan lähtisimme. Kärrypolku metsässä oli kartalta katsottuna lyhyempi ja oikaisisi enemmän kuin autotietä pitkin kulkeminen, mutta riskinä oli se, että vastassa on piikillinen lammasaita, jonka yli emme mistään pääse. Otimme kuitenkin sen riskin ja päätimme mennä kyseistä reittiä. Riisuimme takit pois, koska päätimme myös juosta, jotta pääsisimme nopeammin perille (mikäli sinne joskus pääsisimme). Kävely oli turhauttavan hidasta ja siksi vähensimme vaatetta, jotta emme saa lämpöhalvausta juostessa. Aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta ja sateesta ei onneksi ollut tietoakaan. Kuitenkin tuuli oli melko navakka koko ajan (koska englanti), niin lämpöä ei tuntenut. Otettiin Emmin sanoin "rohkaisuryypyt" limppareista, jotka olivat yksi osa piknik-eväistämme, koska oli tarkoitus mennä puistoon piknikille. Jostain syystä piknik-haaveet karisivat. :D Onneksi oli kuitenkin ruokaa ja juomaa mukana, muuten olisi ollut heikompi tilanne.
Kukaan ei ottanut meitä kyytiin ja autoja tuli harvakseltaan, joten jatkoimme kävelyä. Aina kun tuli auto, pistimme peukut pystyyn ja yritimme pysyä pokkana, jotta näyttäisimme oikein surkeilta. Kaikki vain ajoivat ohi - ja yhdessä autossa kaikki nauroivat!! Me oltiin, että näytetäänkö me niin toivottomilta, että ei voi kuin nauraa. :Dd Jos joku olisi meidät kyytiin ottanut ja oikeaan paikkaan jättänyt (tai edes vähän lähemmäksi), niin toivoimme, että se olisi ollut järkevä tyyppi. Mutta ei ollut sitä pelkoa, koska kukaan ei ottanut meitä kyytiin, joten luovutimme. Videollekin jäi, kun Mari kysyy loputtoman tuntuisella pitkällä suoralla: "Arvatkaa mitä? Me ei olla edes puolessavälissä tätä tietä." Voi kiitos kun kerroit. :D
Tulimme kartalla ja oikeassa maastossa kohtaan, jossa oli valinnanvaraa, mihin suuntaan lähtisimme. Kärrypolku metsässä oli kartalta katsottuna lyhyempi ja oikaisisi enemmän kuin autotietä pitkin kulkeminen, mutta riskinä oli se, että vastassa on piikillinen lammasaita, jonka yli emme mistään pääse. Otimme kuitenkin sen riskin ja päätimme mennä kyseistä reittiä. Riisuimme takit pois, koska päätimme myös juosta, jotta pääsisimme nopeammin perille (mikäli sinne joskus pääsisimme). Kävely oli turhauttavan hidasta ja siksi vähensimme vaatetta, jotta emme saa lämpöhalvausta juostessa. Aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta ja sateesta ei onneksi ollut tietoakaan. Kuitenkin tuuli oli melko navakka koko ajan (koska englanti), niin lämpöä ei tuntenut. Otettiin Emmin sanoin "rohkaisuryypyt" limppareista, jotka olivat yksi osa piknik-eväistämme, koska oli tarkoitus mennä puistoon piknikille. Jostain syystä piknik-haaveet karisivat. :D Onneksi oli kuitenkin ruokaa ja juomaa mukana, muuten olisi ollut heikompi tilanne.
Juoksimme ja kävelimme vielä varmaan toisen tunnin, kunnes Mari sanoi, että tuon mäen toisella puolella pitäisi kartan mukaan olla Seven Sistersin puisto. Edessä olisi enää tämä nousu ja nämä portaat. Se oli minulle rankkaa, koska olin noussut mäkiä ja juossut ties kuinka paljon ilman avaavaa lääkettä ja hengitys oli tiukalla. Tämän nousun aikana alkoi tuntua, että alkaa olla aika heikossa hapessa ja hengitys hirttää kiinni koko ajan. Emme olleet ikinä rakastaneet Marin kanssa Emmin ääntä ja rääkäisyjä niin paljon kuin nyt, kun Emmi kiiti ensimmäisenä mäen päälle kyseisessä paikassa aiemmin käyneenä ja huusi: "Tämä on oikea paikka!! En hetkeäkään epäillyt etteikö päästäisi tänne." Muuten vaan koko ajan joku manasi, että ei me ikinä voida päästä. :DDd
Mäen päällä oli muuri, jonka päälle minä istuin ja hengitykseni vinkui - Mari ja Emmi sanoivat, että Heidi hengitä ja sanoin että hengitän - ja nauroimme ja olimme suunnattoman iloisia, kun olimme vihdoinkin perillä! Siihen meni pari tuntia, koska juoksimme osan matkasta. Hengityskin tasaantui pikkuhiljaa ja tiesin, että nyt olen voiton puolella.
Hetken aikaa maisemaa ihaillessamme ja levätessämme muurilla lähdimme tulemaan mäeltä alaspäin kohti rakennuksia, joilla näimme muitakin ihmisiä. Ylitettävänä oli portti, jota ei saanut auki (#vainenglantijutut), joten ensimmäinen sen jälkeinen ajatus juolahti kaikille yhtä aikaa mieleen: "No kiivetään sitten yli. Ei paljon stressaa enää mikään." Niinpä kiipesimme ja tallustimme ensin vessaan, jossa oli erittäin narisevat ovet ja ääni sattui korviin, ja sen jälkeen menimme ostamaan Marin kanssa Seven Sistersin kortit, koska tästä reissusta sai jäädä jo jotain konkreettistakin muistoksi.
Hetken aikaa maisemaa ihaillessamme ja levätessämme muurilla lähdimme tulemaan mäeltä alaspäin kohti rakennuksia, joilla näimme muitakin ihmisiä. Ylitettävänä oli portti, jota ei saanut auki (#vainenglantijutut), joten ensimmäinen sen jälkeinen ajatus juolahti kaikille yhtä aikaa mieleen: "No kiivetään sitten yli. Ei paljon stressaa enää mikään." Niinpä kiipesimme ja tallustimme ensin vessaan, jossa oli erittäin narisevat ovet ja ääni sattui korviin, ja sen jälkeen menimme ostamaan Marin kanssa Seven Sistersin kortit, koska tästä reissusta sai jäädä jo jotain konkreettistakin muistoksi.
Seuraavaksi näimme jäätelökioskin ja siellä oli hitokseen kallista jäätelöä, mutta totesimme, että ihan sama, nyt on jäätelöt ansaittu! Mari ja Emmi etsivät roskista suomeksi: "Missähän täällä on roskis?" ja myyjä sanoi: "There's no bin." Emmi ja Mari äimistyivät ja ojensivat roskat naiselle tiskin taakse. Tilanne oli niin hämmentävä, että olisi voinut luulla naisen ymmärtävän mitä sanoimme, mutta luultavasti hän vain luki kehonkieltä ja arveli heidän etsivän roskista. :D
Harry Potter -pelloilla Seven Sistersillä. Täällä on kuvattu huispauskohtauksia ja sen vuoksi tänne tulimmekin. Ja myös hienojen merimaisemien, koska Emmi kävi täällä aiemmin ja näytti meille kuvia. Tuuli oli vain tosi kova, mutta onneksi sää oli hyvä. Jalat olivat jo ihan kuolleet, mutta kävelimme vielä kolmannen tunnin täällä puistossa, koska se oli ISO.
Tulimme meren rantaan ja se oli kaunista katseltavaa. Kalkkikivikalliot olivat yksi asia, jonka ainakin minä halusin ehdottomasti nähdä. Sellaisia ei ole meillä Suomessa.
Ja kiipesimme lisää mäkiä. Eihän sitä oltu vielä yhtään kiivettykään tai käveltykään. Ei tunnu missään, kun kiivettiin nelinkontin jyrkkää rinnettä ylös. Maisemat olivat huikeita ja ne palkitsivat luultavasti täysin laitonta kävelyn määräämme jopa urheilijoiksi.
Nousimme jälleen mäen päälle ja siellä ainakin tuuli, jos siihen mennessä ei ollut tuullut! Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että istuimme vain maahan ja kaivoimme kassista eväsleivät, jotka olivat ihan tuhannen murskana, mutta söimme ne silti. Joku mies lähestyi meitä (siellä oli muitakin, yllättävää sinänsä:D) ja hän tuli sanomaan, että täällä on aika tuulista, niin kannattaisi mennä syömään eväitä alemmaksi. Olimme että ok, kiitos tiedosta, eipä olisi itse huomattu jos et olisi sanonut. :D Huomaa tämän kulttuurieron, koska suomalaisia ei paljoa kiinnostaisi, missä joku syö tai ei ainakaan tultaisi sanomaan, vaikka kiinnostaisikin. :Dd Mies oli kuitenkin itse ylhäällä, joten ei oikein ymmärretty mikä pointti sillä oli tulla meille siitä tuulesta sanomaan. :D Jälleen #vainenglantijutut.
Ylhäällä kuitenkin tuuli oikeasti niin paljon, että päätimme tulla syömään eväitä alemmas, kuten mieskin meille ehdotti. Löysimme kämäisen penkin irvikuvan ja istuimme siihen syömään eväitä, joiden tarpeessa todellakin olimme. (Huomatkaa puiden asennosta tämä tuulen suunta... :D) Ei vitsailla tuosta tuulesta.
Istuimme tuossa penkillä ja katselimme maisemia. Kohta tuumaamme: "Siis ihan oikeasti. Me tultiin näin loivaa reittiä alas tuolta mäeltä ja me noustiin TUOTA seinäjyrkkää rinnettä ylös nelinkontin. Idiootit."
Noustiin siis tuota horisontissa näkyvää valkeaa väylää, jossa kiipeää parhaillaan kaksi ihmistä. Mutta sinänsä koska kävimme ensin meren rannalla, siitä oli lyhin matka. Ei sillä väliä, onko se miten jyrkkä. :DDd
Istuimme tuossa penkillä ja katselimme maisemia. Kohta tuumaamme: "Siis ihan oikeasti. Me tultiin näin loivaa reittiä alas tuolta mäeltä ja me noustiin TUOTA seinäjyrkkää rinnettä ylös nelinkontin. Idiootit."
Noustiin siis tuota horisontissa näkyvää valkeaa väylää, jossa kiipeää parhaillaan kaksi ihmistä. Mutta sinänsä koska kävimme ensin meren rannalla, siitä oli lyhin matka. Ei sillä väliä, onko se miten jyrkkä. :DDd
Emmillä oli tarkoituksena tehdä lenkki täällä puistossa, mutta lenkki jäi tekemättä - sen sijaan tuli kolmen tunnin juoksukävelyvaellus. Onneksi meillä oli lenkkarit ja trikoot jalassa, paita oli hieman epäsopiva juoksuun, mutta parempi tällainen vaatetus kuin tennarit ja farkut!
Odotimme (oikeaa) bussia takaisin keskustaan ja katselimme kylttejä. 6 mailia Eastbourneen - Emmi sanoi aiemmin, ettei sitä matkaa kävele. No, älähän sano kun et oikeesti tiiä - niinhän me vaan käveltiin 6,7 mailia! En sano enää mitään kävelymatkoista tämän jälkeen. :D Kyse on enemmänkin siitä, mitä järkevä ihminen ei kävele. Mutta aina voi kävellä.
Niin, ja Brightonista tullessa oltiin junassa, joka meni Seafordiin ja vaihdettiin siitä pois Lewesissä. Mietimme silloin, että mihinkähän ihmeeseen tämä on menossa, missähän tuollainen paikka sijaitsee. Ja olimme kyseisessä junassa. :D No, tällä reissulla selvisi sekin: sinne oli Seven Sistersiltä 2½ mailia.
Kun tulimme "kotiin", meiltä kysyttiin, kuinka päivä meni. Me vain nauroimme ja sanottiin, että älkää edes kysykö, ette halua tietää. :DDDd No, kerroimme kuitenkin reissustamme ja meille naurettiin lisää. Yllättikö sinänsä. :D Toivoimme sydämemme kyllyydestä, ettei George ole mennyt taas kaappiin ja levittänyt sen sisältöä huoneeseen. Ei ollut - ja Emmi piti huolen, ettei niin myöskään tapahdu, koska emme tosiaankaan jaksaneet. :Dd Seurauksena karatepotku Emmin mahaan ja ilmat pihalle. :D
Illalla huomasin, että Marilla on naama ihan punainen! Isäntäperheen äiti nauroi, että tytöt tulivat Suomesta Englantiin rantalomalle. :D Huomaa ironia jo siitä, että Englannissa yleensä aina sataa ja tuulee - varsinkin tuulee. Aina. Ei se kuitenkaan pahemmin palanut, punotti vain illalla. Aurinko kuitenkin paistoi koko ajan, vaikka tuulen vuoksi sen lämmittävää vaikutusta ei samalla tavalla huomannut. Eikä meillä ollut aurinkorasvaa, joten ei ihmekään, että otsa otti vähän itseensä!
Olipahan vaan reissu, mutta tulipahan tehtyä! Onneksi olimme kolmestaan, yksin olisi ollut aika surkeaa eksyä. Kyllä se vaan niin on, että aina on kivempaa eksyä porukalla!! Olimme hukassa, mutta olimme sentään yhdessä hukassa ja meillä oli toisemme tukena. (Ihan kuin siitä olisi ollut mitään hyötyä. XD) Niin, ja meillä oli se väärän bussin paluulippu. Se säästettiin Marin kanssa ihan vain sen takia, koska never forget. :D Jouduttiin tietenkin ostamaan uusi siihen oikeaan bussiin, mutta pikkuvikoja. :D
Nauramme tälle varmaankin ikuisesti. Nyt sitä oltiin reppureissaamisen ytimessä! Todettiin, että huomenna Lontoossa kuljemme kyllä niin metroilla koko päivän. Ihan vain koska voidaan. :D Ei kävellä metriäkään liikaa enää, urheilijoiden asenne. :Dd
Noniin, nytpä saitte seikkailla meidän kanssa Eastbournessa ja kuulla pidemmän version tästä meidän paljon puhutusta seikkailusta!! Kertokaa mitä mieltä olitte ;) Palataan vielä viimeisen osan kanssa, jolloin veljet seikkailevat Lontoossa! =)
-Heidi
Illalla huomasin, että Marilla on naama ihan punainen! Isäntäperheen äiti nauroi, että tytöt tulivat Suomesta Englantiin rantalomalle. :D Huomaa ironia jo siitä, että Englannissa yleensä aina sataa ja tuulee - varsinkin tuulee. Aina. Ei se kuitenkaan pahemmin palanut, punotti vain illalla. Aurinko kuitenkin paistoi koko ajan, vaikka tuulen vuoksi sen lämmittävää vaikutusta ei samalla tavalla huomannut. Eikä meillä ollut aurinkorasvaa, joten ei ihmekään, että otsa otti vähän itseensä!
Olipahan vaan reissu, mutta tulipahan tehtyä! Onneksi olimme kolmestaan, yksin olisi ollut aika surkeaa eksyä. Kyllä se vaan niin on, että aina on kivempaa eksyä porukalla!! Olimme hukassa, mutta olimme sentään yhdessä hukassa ja meillä oli toisemme tukena. (Ihan kuin siitä olisi ollut mitään hyötyä. XD) Niin, ja meillä oli se väärän bussin paluulippu. Se säästettiin Marin kanssa ihan vain sen takia, koska never forget. :D Jouduttiin tietenkin ostamaan uusi siihen oikeaan bussiin, mutta pikkuvikoja. :D
Nauramme tälle varmaankin ikuisesti. Nyt sitä oltiin reppureissaamisen ytimessä! Todettiin, että huomenna Lontoossa kuljemme kyllä niin metroilla koko päivän. Ihan vain koska voidaan. :D Ei kävellä metriäkään liikaa enää, urheilijoiden asenne. :Dd
Noniin, nytpä saitte seikkailla meidän kanssa Eastbournessa ja kuulla pidemmän version tästä meidän paljon puhutusta seikkailusta!! Kertokaa mitä mieltä olitte ;) Palataan vielä viimeisen osan kanssa, jolloin veljet seikkailevat Lontoossa! =)
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti