Muutto edessä

Heipparallaa! Kirjoitan pikaisesti, koska pakkasin eilen omaisuuteni pääasiassa kokonaan, tälle päivälle ei jäänyt enää juurikaan pakattavaa, vaan kyytiin lastattavaa. Huomenna muutan Ouluun ja maanantaina olen jo virallisesti oululainen. Posti taitaa kylläkin jo tulla osoitteenmuutoksen myötä Ouluun, mutta menenhän minä itsekin sinne jo huomenna. =)
Odotan muuttoa vielä enemmän, kun pääsin viikko sitten pohjoiseen mennessä näkemään asuntomme, jonne Janne oli jo muuttanut omat tavaransa. Se alkoi näyttää jo asumukselta, vaikka minun omaisuuteni sieltä vielä puuttuu. Siitä saa kyllä kodikkaan ja yhdessä voidaan tehdä siitä meidän näköinen koti. :)
Reissu Luostolla oli rentouttava, vaikka menossa tuli oltua melkein koko ajan. :D Onneksi oli joku, jonka kanssa mennä ja tulla, niin ei tarvinnut yksin koluta menemään ympäriinsä. Akut ladattu syksyyn, kun sai ajatukset pois kaikesta muusta ja sai vain olla siellä. Sydän taas täynnä muistoja ja Lapin hulluutta! =)

Ajatuksenani oli myös selventää edellistä postaustani Uusi alku (linkki), koska sain tekstiini liittyen kommentteja, jollaisia en ole ennen saanut, vaikka olen kirjoittanut omia ajatuksiani blogissa paljon aikaisemminkin. Minulle on helpompaa kirjoittaa postaus kuin vastata yksittäisiin kommentteihin (joihin olen kyllä jo käyttänyt turhan paljon aikaa), koska se käy raskaaksi ja en muutenkaan käy jatkuvasti Bloggerissa.

Tekstini ovat aina olleet ajatuksiani - jos olen jakanut kirjoittamani tutkielman tai esseen, olen kertonut sen. Niitä on tosin ollut vain ehkä yhden ainoan kerran. Blogi on perustunut aina omiin ajatuksiini, joista olen kirjoittanut. En ole koskaan blogipostausta varten etsinyt tietoa netistä tai kirjoista tai ylipäätään mistään, koska mitäpä tästä mitään tietopankkia tekemään. Blogimme on ollut ja on edelleen sitä varten, että saamme kumpikin kirjoitella tänne vapaasti kuulumisia ja mahdollisia heränneitä ajatuksia, koska varsinkin minulla se auttaa. :) Jos haluaa varmaa faktatietoa, kannattaa lukea sitä netistä tai vierailla kirjastossa. En voi taata mitenkään, että kaikki kirjoittamani olisi missään nimessä faktatietoa! Kaikki on ollut aina mielikuvituksen ja ajatustyöni tuotetta tai tässä tapauksessa fysioterapeuteilta kuulemaani, heidän kertomaansa asiaa, mitä he ovat työssään oppineet, koska en minä ole sellaista voinut työssä oppia, koska en ole päivääkään fysioterapeutin työtä tehnyt.

En myöskään tiedä mitään ammattikorkeaopinnoista, mutta en tainnut niistä mitään mainitakaan. Pari kirjaa meidän on pitänyt etukäteen ostaa ja on mukavaa, että edelleen opiskellaan kirjoistakin, vaikka kaikki valitettavasti (ja onneksi) sähköistyy, koska siinä on hyvät ja huonot puolensa. Tietoa on nykyään niin valtavasti, ettei kaikkea ehditä tai voida kirjojen kansiin painaa, vaan internetin käyttöä opiskelun välineenä on lähestulkoon mahdotonta välttää. Ja onhan se hyväkin asia, vaikka edelleen kirjoista opiskelusta myös tykkään. Se on taas minun mielipiteeni, koska tykkään konkreettisista asioista, kuten kirjoista. En pidä siitä, että kaikki sähköistyy, mutta siihen on totuttava, koska tässä nykymaailmassa ei nykyään muuten pärjää. En ole tekniikan ihmelapsi, mutta en aivan peukalo keskellä kämmentäkään tietotekniikan kanssa, mikä on mielestäni ihan hyvä lähtökohta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että ehdin käydä lukion ennen kuin sähköiset yo-kokeet tulevat ja "jouduin" tekemään vain yhden sähköisen kokeen lukioaikana, koska nelosvuotisella opiskelijalla oli käymättä kakkosvuoden kursseja ja heille alkoi tulla sähköisiä kokeita. :D

Ja juuri äsken kertomani vuoksi en pitänyt esivalintakokeesta henkilökohtaisesti, koska olen huono lähtemään mukaan uudistuksiin, jotka tapahtuvat netissä. Näitä ei nyt voi verrata, mutta Mari ja Emmi latasivat minulle pakolla Instagramin (toisin sanoen veivät puhelimeni ja loivat tilin:D) ja Snapchatista Mari selitti minulle ehkä vuoden ennen kuin suostuin sen lataamaan sen vuoksi, että voin pitää yhteyttä Annaan Kanadaan. No, myönnän että kumpikin ovat olleet kivoja sovelluksia ja helpompia käyttää kuin Facebook. (Lue: Taas minun mielipiteeni asiasta. Jollekin Facebook voi olla helpompi käyttää ja pitää yhteyttä ihmisiin).

Ja myönnän, että ilmaisin mielipiteeni esivalintakokeesta aika jyrkästi. En halunnut, että kukaan siitä loukkaantuisi, mutta kun luin tekstini kokonaisuudessaan uudestaan, en omasta mielestäni missään vaiheessa antanut olettaa, että puhun faktatiedosta, josta pitäisi närkästyä. Sanavalinnoistani jo pystyi huomaamaan, että "rasittava uudistus" ei ehkä ollut faktatietoa, jonka voit lukea netistä. Se oli mielipiteeni, koska periaatteesta pitää aina olla vähän vastaan uudistuksia. :D Saman asian vuoksi en päivitä sovelluksiakaan ennen kuin ne lakkaavat toimimasta. :Dd Me ihmiset olemme erilaisia, näemme asiat eri tavalla ja suhtaudumme niihin eri tavalla, vaikka tiedoistaisimme, että ne voivat olla hyviä uudistuksia jollekulle toiselle. Ja tiedän, että esivalintakoe oli hyvä uudistus monellemonelle muulle onneekkaalle, jotka sitä myöten saattoivat päästä valintakokeeseen, johon eivät olisi muuten päässeet. Toisaalta siinä vaadittiin samojen taitojen hallitsemista kuin koulussa ja jos koulussa ei ole menestynyt, saattoi tekemistä olla esivalintakokeessakin niiden hyvin koulussa menestyneiden joukossa. Itselläni paha kompastinkivi oli (ja on edelleen) matikka ja pelkäsin sitä aivan kamalasti. Marin kanssa laskettiin ennen esivalintakoetta perusmatikanlaskuja ja kieltämättä siitä oli myös hyötyä muutamissa laskuissa! Taas Marille pitkässä matikassa olleena ja muutenkin matikassa hyvin menestyneenä matikan osio oli lastenleikkiä. Ihmisten taidot ja osaamisalueetkin vaihtelevat.

Olisin tietenkin voinut ilmaista, että minun mielestäni uudistus oli rasittava ja perustella miksi. Mielipiteeni ei kuitenkaan siitä muutu, vaikka se olikin kaikille reilu ja tasa-arvoinen. (Vaikka tiedän tapauksia, jotka tekivät kokeen yhdessä kavereiden kanssa, joka ei mielestäni kuulosta enää kovin reilulta). En voi olla mikään moraalinvartija varsinkaan, kun kaikki sähköistyy ja tietoa on saatavilla koko ajan joka paikassa ja tiedon karsiminen ja oikean ja väärän tiedon erottaminen tulee entistä isompaan rooliin. Onkin niin, että koulussa pärjäävätkin ne, jotka osaavat jäsennellä tietoa ja tekstiä eivätkä ne, jotka kykenevät opettelemaan kaiken ulkoa ja ovat siinä hyviä. Huomasin sen reaaliaineiden kirjoituksissa, että kokonaisuuksien hahmottaminen auttoi myös yksityiskohtien muistamista, mutta yksityiskohtien ulkoa pänttääminen ei auttanut hahmottamaan kokonaisuutta - päinvastoin. Silti kaikilla on haaste tiedon jäsentelyn ja oikeellisuuden tiedostamisen kanssa jatkuvasti käsillä, koska tietoa tulee lisää enemmän kuin ehdimme prosessoida. Saamme joka päivä ja joka hetki punnita tiedon oikeellisuutta ja yrittää opetella poimimaan faktoja ja ihmisten ajatuksia ja erottamaan ne toisistaan. Myös edellisessä postauksessani oli kyse siitä, vaikka sinänsä se oli tehty samalla sabluunalla kuin kaikki muutkin tähän asti: koostui ajatuksistani, kuulemistani ja oivaltamistani asioista sekä mahdollisista tulevaisuuden näkymistä ja nykyisyydestä.



Esivalintakoe ei ollut helppo myöskään niille, joilla oli hyvä todistus, joten "huonolla" koulumenestyksellä siinä oli varmasti myöskin tekemistä. Lukeminen oli tasapuolista kaikille, kielien ja matematiikan hallinta riippuu paljolti omista taidoista - kaikilla ei ole kielipäätä tai matikkapäätä. Jollakin voi olla lukihäiriö, mutta siihen taisikin saada jotain erityisjärjestelyjä ja lukiossakin kirjoituksiin saa, nimittäin kaverillani sellaisia oli. Jouduin tekemään kokeen eteen töitä, vaikka todistukseni keskiarvo on 9,1 ja kirjoituksista sain kaksi yllätys laudaturia ja kielet olivat perustasoa C:tä. Siinä oli tekemistä, enkä kiistä sitä yhtään. Ainut helpottava asia oli todistuksen sijaan se, että tiedän osaavani hahmottaa kokonaisuuksia ja mieleeni jää lukemani asiat helposti, jos myös kirjoitan ne samalla kun luen. Tiedän, miten opin ja tiedän, miten hyödyntää sitä. Pystyn toimimaan paineen ja jännityksen alla, mikä on hyvä asia. Saatan jännittää kokeen eteen saamista, mutta kun tilanne alkaa, tiedän etten voi jännittää liikaa, vaan nyt on toimittava ja tyhjennettävä aivoistani kaikki tiedonjyväset, mitä siellä ikinä voi olla.

Kaikki tuttuni ovat olleet pääasiassa yliopistossa, joten en ole keltään kuullut amk-opinnoista. Siksi odotan innolla sen näkemistä ja kokemista. Näen sen vahvuutena, etten tiedä ennestään liikaa tai oleta mitään. Kaikki on uutta ja otan kaiken vastaan haasteina ja oppimismahdollisuuksina. Kyllä minä varmasti opin ja saan tarvittaessa apua. Opiskelun järjestäminen on myös paljolti koulukohtaista - huomasin sen jo pääsykokeiden erilaisuudessa samalla alalla eri paikoissa. Oulussa ja Kuopiossa fysioterapialla oli täysin erilaiset pääsykokeet eikä oikeastaan mitään samaa. Silti kumpikin valintakoe pätee kumpaankin. Olisin päässyt myös Kuopioon.

Kerroin myös kesätyöstäni fysikaalisessa. Kerroin sen kaiken kiitollisena siitä, mitä olen nähnyt, oppinut ja kokenut kesän aikana. Näin ja opin paljon sellaista, mitä en ennen alkuunkaan tiennyt ja joista tuli kesän aikana tavallisia asioita. Kyseessä on kuitenkin vain murto-osa alasta ja minä näin yksityisen puolen yhden ainoan yrityksen monipuolista työtä toimitiloissa, kotikäynneillä, allasterapiassa ja ratsastusterapiassa eri-ikäisten, erilaisissa elämäntilanteissa olevien, sairaiden, kehitysvammaisten, leikkauksesta tai murtumista toipuvien, halvautuneiden, vanhuuden myötä toimintakyvyn menetyksen tai muusta syystä fysioterapiassa käyvien ihmisten kanssa. Siinä näki ja koki paljon, mutta kävimme myös ns. työkokeiluni vastuuhenkilön kanssa läpi, että työpanostani ei voi mitenkään verrata muihin työntekijöihin, koska ei minulla ole valmiuksia toimia ammatissa. Hänen mukaansa minulle oli antoisaa nähdä työtä monelta eri kantilta (ja olen siitä ehdottomasti samaa mieltä hänen kanssaan!) ja kokemus antoi minulle eväitä jatkoon, mutta kirjoitin itsekin rehellisesti työkokeilun itsearviointiini, joka lähetettiin TE-toimistoon, että ilman muuta tarvitsen koulutuksen! En minä voi tässä ammatissa toimia ilman sitä ja tietotaitoni on rajallista, anatomian tuntemukseni puutteellista ja kokemukseni hyvin vähäistä. Tarvitsen ja haluan koulutusta, jotta voin joskus saada itselleni ammatin.
Minua kehuttiin taidostani olla läsnä tekemättä itsestäni kuitenkaan numeroa. Tein ensin oman itsearviointipalautteen, johon kirjoitin, että en halua olla liian päälle tunkeva, jos tulen fysioterapeutin mukana toisen kotiin. Pyrin olemaan läsnä ja tekemään asiakkaan olon tärkeäksi, mutta antamaan työrauhan oikealle ammattilaiselle ja samalla pistämään itse asioita merkille, jotta oppisin samalla. Sen jälkeen tehtiin arviointi vastuuhenkilön kanssa, joka oli jutellut muiden työntekijöiden kanssa ja hän sanoi, että se on vahvuuteni; osata olla läsnä, mutta ei liian esillä. Kaikilla ei kuulemma ole sellaista taitoa ja se on arvokas taito, koska liiallinen esillä oleminen haittaa asiakkaan ja terapeutin vuorovaikutusta. Se oli kiva kuulla ja tietää tulevaisuudessa.

Vastaavasti vuorovaikutukseni ja suhteeni asiakkaisiin syvenee vasta työelämässä, kun teen heidän kanssaan parhaimmillaan vuosikymmeniä töitä - pituus vaihtelee tietenkin asiakassuhteesta ja hänen tilanteestaan riippuen. Kyseessä ei siis ole faktatieto, vaan olettamus! Asiakassuhteessa toimimisen oppii osittain opiskeluaikana, mutta oman tapansa lähestyä asiakasta lopullisesti vasta työelämässä - ja tämä perustuu vastuuhenkilöni, monen kymmenen vuoden fysioterapian kokemuksen omaavan fysio- ja ratsastusterapeutin suusta kuulemaani. Sen oppiminen on haasteellista, mutta myös antoisaa ja odotan ihmisten kanssa toimimista ja tiedän soveltuvani ihmisläheiselle alalle luonteeni puolesta. Olen kuullut monelta, että sopisin alalle, jossa työskentelen ihmisten kanssa, koska minun kanssani on helppo tulla toimeen ja juttuun ja minun on helppo tulla juttuun muiden ihmisten kanssa. Olen kuullut myös yllättäviä ehdotuksia, että minusta tulisi hyvä opettaja. En näe itseäni opettajana, vaikka kyllähän minusta varmasti tulisi hyvä opettaja. Se ei vain juuri nyt tunnu siltä, mitä haluaisin tässä elämäntilanteeessa lähteä opiskelemaan. Olen kysynyt, mikä minusta tekisi hyvän opettajan ja olen monen suusta kuullut, että iloinen ja rempseä elämänasenteeni, kyky toimia ihmisten kanssa, puheen tuottamisen ja kirjoittamisen helppous ja ohjaamiskokemukset ja luokan edessä esiintyminen luonnistuu. Ne ovat ehkä totta, mutta silti haluan fysioterapeutiksi. Siinäkin on varmasti hyötyä kyseisistä ominaisuuksistani.

Luin myös tarkasti uudelleen fysioterapiasta kertovan kohdan ajatuksen kanssa läpi ja siitä tuli kyllä ilmi, että puhun omasta näkökulmastani, omista oppimiskokemuksistani ja ajatuksistani, mitä olen oivaltanut ja kiitollisena kerroin siitä, miten paljon se avarsi maailmaani, kun sain olla tekemisissä niin monenlaisten ihmisten kanssa ja huomata, miten hienoja persoonia he kaikesta huolimatta ovat. Työnkuva voi olla julkisella puolella erilaista, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että fysioterapeuteilla on kaikilla sama peruskoulutus taustalla, vaikka lisää voi aina kouluttautua eikä koskaan tule valmiiksi. Minunkin työkokeilupaikkani fysioterapeutit käyvät paljonkin erilaisissa koulutuksissa ja lisäkursseilla hakemassa lisätietoa ja ammattitaitoa. Eri-ikäisten fysioterapeuttien kirjo työpaikalla tuo näkökulmaa ja yhdistelee vanhoja ja uusia tuulia keskenään, jonka näen paikan vahvuutena ja ilmapiiriä ja heidän osaamistaan korostavana piirteenä. Aina pitää olla valmiina ottamaan uutta tietoa vastaan ja jäsentelemään ja erottamaan eri tietolähteiden luotettavuutta toisistaan. Ilman sitä emme pärjää nykymaailmassa. Kaikki ei ole faktaa, mitä eteen lyödään, vaikka kuinka olisi mustaa valkoisella.

Ja myös sanomiseni siitä, että "fysioterapian tulokset näkyvät varsinkin lapsissa hyvin" oli aiheuttanut takertelua sanomiseeni ja halusin sillä vain ilmaista oman näkökantani ja mielipiteeni, jonka pistin merkille työkokeiluni aikana. Arvelin, että tulokset näkyvät lapsissa hyvin, koska he olivat pääasiassa niin virkeitä tapauksia. Näin kuitenkin sen verran pienen määrän lapsia, etten missään nimessä voi yleistää! Kuitenkin siitä tuli ilmi, että se oli vain minun oma ajatukseni, joka heräsi työkokeiluni aikana, jos halusi sen niin ymmärtää. Vaikka sanoin myös:

"Toki tässä työssä on välillä raskasta niin fyysisesti, mutta ennen kaikkea myös henkisesti, sillä voidaan joutua toimimaan hyvin erilaisissa tilanteissa olevien asiakkaiden kanssa. Kaikilla fysioterapian tulokset eivät näy niin selkeästi ja sairaus voi olla etenevä, jolloin toimintakyky miten hyvästä terapiasta tahansa huononee koko ajan, ja sen huononemista voidaan vain hidastaa, mutta se ei tule koskaan ennalleen."

Sen jälkeen puhuin siitä, että joissain tapauksissa tulokset näkyvät välittömästi ja sellaisia ovat "erityisesti lapset", mutta aiemmin sanomastani voi päätellä, että niin ei todellakaan aina ole ja myös fysioterapeutit kertoivat minulle tapauksista, joissa on ollut pieniä lapsia ja heidän kuntonsa on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan kuntoutuksesta huolimatta, mutta en tietenkään saa tarkempaan tapauksesta kertoa, jonka vuoksi en koko asiaa maininnut tekstissä. Se on surullista, että lapsien kunto huononee fysioterapiasta huolimatta, vaikka surullistahan se on kaikissa tapauksissa. Lapsilla on kuitenkin elämä edessä, mutta onneksi heitä voi silti auttaa. Juuri sen vuoksi (kuten postauksessa enemmälti kerroin), haluaisin olla ammattini puolesta tekemisissä vaikeasti vammaisten lasten ja heidän perheidensä ja tukihenkilöidensä kanssa.

Ajatukseni ei kuitenkaan pohjautunut tutkittuun tietoon enkä missään maininnut lähteitä, joten sellaista en odottanut kenenkään edes ajattelevan. Koko teksti oli ajatusvirtaani, eikä se yhtäkkiä muutu faktatiedoksi, jota voi kirjan kansiin painettuna oikeana tietona pitää ja siten arvostella. Emme voi arvostella toistemme mielipiteitä tai ajatuksia, vaikka niitä on mahdollista muuttaa - mutta vain itse oman ajatustyönsä kautta, jonka tuotoksia blogissa kirjoitan. En voi kuitenkaan taata, että olen ehtinyt kaikkea sanomaani, jokaikistä lausettani ja jokaikistä pilkkua miettimään kriittisesti tai ajatella loppuun asti - ihmiset ovat erehtyväisiä eivätkä huomaa kaikkea, vaikka kuinka olisi ajatus kirjoittaa neutraalisti niin, että jokainen saisi tekstiä jotain ajateltavaa tai sisältöä myös omaan ajatteluunsa ja elämäänsä. Se on kirjoittamisen tavoite ja ilo, mutta erehtyminen ja virheiden tekeminen on inhimillistä. Se tekee meistä ihmisiä. Kommentointia ei ole kielletty kunhan ymmärtää, etten ole koskaan kirjoittanut täällä faktatietoa (paitsi kerran julkaisin kolmessa osassa liikuntadiplomikurssiin laatimani tutkielman psyykkisestä valmennuksesta kilpaurheilussa, johon olin käyttänyt paljon kirja- ja nettilähteitä sekä omaa kokemustani aiheesta, jolloin myös etukäteen kerroin, mistä oli kysymys, jotta lukijat osaisivat asennoitua siihen oikein ja tietäisivät, mitä odottaa).

Nyt tiedän enemmän fysioterapeutin työstä kuin koskaan ennen elämässäni, koska voin myöntää, etten tiennyt työstä käytännössä juuri mitään ennen työkokeiluani, ja näen kokemukseni siksi etuna, koska sain ennen opintoja nähdä, kiinnostaako heidän työnsä minua vai ei. Se kiinnosti, vaikka minua valaistiin siitä, että fysioterapeutti voi toimia niin ja niin monenlaisissa tehtävissä, että melkein taivas on vain rajana. Kun ei nirsoile liikaa, töitä löytyy melko suurella todennäköisyydellä. Päätee varmasti monella muullakin alalla - mutta en silti sano, kun en oikeasti tiedä. Joillakin aloilla on työvoimapulaa ja kysyntää vähemmän, jolloin työtä ei löydykään niin suurella todennäköisyydellä. En ole tietopankki, joten älkää ottako kaikkia sanomisiani kirjaimellisesti, koska kaikki on vain oivaltamaani ajatusvirtaa, kuten olen jo monta kertaa sanonut. Toivon, että ymmärrätte sen.

Tiedostan, että tekstejäni luetaan ja aina jos tekstejä luetaan, niitä luetaan kriittisesti. Siitä ei pääse yli eikä ympäri ja sitä opetetaan jo ala-asteella. On vain ero siinä, että mitä olettaa; oikeellista faktatietoa vai ajatusvirtaa. Meidän blogissamme on tullut vähän (tai ei oikeastaan ollenkaan) mitään ns. arvostelevia vihakommentteja anonyymisti, ja kuka nyt tulisi sanomaan mitään omalla nimellään. Anonyymina voi netissä sanoa mitä vaan ja se kasvottomuus ei juuri pure minuun. Se myös vie kiinnostustani netissä tapahtuviin uudistuksiin, joita sitten pidetään toimivina ja tasapuolisina. Vaikka kaikki ovat netissä vastuussa tekemisistään, hyvinkään moni ei silti vastuuta ota, koska kasvottomana anonyymina voi sanoa sellaista, mitä ei uskaltaisi tulla päin naamaa sanomaan. Kommentit olivat päälisin puolin asiallisia, vaikka arvosteleva sävy tuli rivien välistä, mutta yritin olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, koska en halua mitään foorumia postaukseni alle asioista, joiden alkuperän luotettavuuden pystyi päättelemään heti postauksen alusta alkaen. En halua lietsoa anonyymeja, vaan pysyä asiallisena ja sanoa asiat niin kuin ne ovat, koska en missään vaiheessa tarkoittanut mitään muuta ja tuntuu kamalalta, että joku saattoi ajatella, että oletin tietäväni kaiken tulevasta alastani ja että minun mielipiteeni esivalintakokeesta oli yleinen mielipide.
On hyvä, että herätin ajatuksia, mutta jos olisi halunnut antaa rakentavaa palautetta, olisi voinut muotoilla kommenttinsa jotenkin toisin, kuten: "Mielestäni esivalintakoe oli reilu uudistus ja en aivan ymmärtänyt kantaasi." On ero siinä, esittääkö asiansa hyökkäävästi ja arvostelevasti vai rakentavasti ja asiallisesti. Toisinaan se ero on veteen piirretty viiva, mutta itsensä ilmaisuun kyllä oppii kokemuksen ja kantapään kautta, vaikka siinäkään ei koskaan voi sanoa olevansa mestari. Ihmiset ovat niin erilaisia, että jokaisen ihmisen kanssa oppii jotakin uutta. Jokin lähestymistapa voi toimia toisen ihmisen kanssa, mutta toisen ihmisten kanssa se ei toimikaan enää niin hyvin ja kolmannen kanssa se voi olla jo täysi katastrofi. Itse pyrin aina siihen, etten jyräisi muiden mielipiteitä ja antaisin heille vapauden ajatella niin kuin he ajattelevat, vaikken heitä täysin ymmärtäisikään. En voi muuttaa heitä eikä se ole tehtävänikään. Ymmärrän myös, etteivät kaikki kykene ilmaisemaan itseään yhtä selkeästi kuin joku toinen.

Yritän kuitenkin olla liikaa kommenteista välittämättä, koska itsehän minä aina postausten lopussa kommentteja toivon. Ja totta kai myös itsessäni on virheitä; olisin voinut ilmaista kantani neutraalimmin ja perustella sen ja ehkä toistella useammassa välissä "mielestäni", jotta jokaiselle olisi tullut varmasti selväksi, että kyse on ajatuksistani, ei mistään faktatiedoista tai tiedon poimimisesta oikeista tai vääristä tietolähteistä. Ja kyllä, sitä opetellaan äidinkielen tunneilla ja koulussa eskarista niin pitkälle kuin ikinä jaksaakaan opiskella. Ja sen merkitys korostuu koko ajan lisää.

Myös siitä tiedän, ettei minua tunneta ollenkaan, jos ajatellaan, että kehuskelen kokemuksillani, tietotaidoillani ja osaamisellani tai olettaisin tietäväni kaiken. Kaikki minua yhtään tuntevat tietää, etten todellakaan ole tärkeilevä tai tee itsestäni helposti numeroa. Myönnän, jos en tiedä tai olen ihan hukassa. Sitä ei katsota hyvällä suomalaisessa kulttuurissa, koska oletetaan, että kaikkeen pitää olla vastaus. Meillä on maailman paras koulutusjärjestelmä jnejne., ja paljon tietoa, kaikkeen pitäisi olla vastaus. Ei voi myöntää ettei tiedä. Pitäisi tietää.
Sitten kun ei tiedetä, keksitään jotain.

Minä kuitenkin myönnän. On paljonkin asioita, joita en tiedä eikä se ole varmasti ensimmäinen eikä vielä varmemmin viimeinen kerta. Pyydän apua ja haluan tietää lisää. Imen tietoa kuin pesusieni ja prosessoin sitä. Opiskelu on antoisaa, vaikka se on myös toisinaan raskasta. Haluan oppia.

Meidän kaveripiirissä pätee ajatus: "Puolitutut puhuu selän takana ja mollaa anonyymisti, mutta oikeat kaverit sen sijaan tulee huutaa päin sun naamaa miten idiootti oot, kunnes tajuat sen." Aika karua, mutta niin totta. Pätee ainakin mun kavereiden kohdalla puolin ja toisin - ja tulee varmasti pätemään jatkossakin!

"Se on paljon viisaampi joka tietää ettei tiedä kuin se joka luulee tietävänsä" on paljon kuultu motto viisaudesta ja pitää täysin paikkansa. Omalla kohdallani en lainkaan kuvittele, että tietäisin alasta paljon tai että tietäisin siitä edes vielä murto-osaa, koska perheessäni tai lähisuvussani ei ole ollut sairaita ihmisiä. Näin yhden osan fysioterapiasta ja fysioterapeutit pitivät huolessa, että en yleistä heidän tekemäänsä työtä liikaa, koska tulen varmasti näkemään vielä kaikenlaista ja heistäkin ainakin osa on toiminut ihan ensin terveyskeskuksella julkisella puolella ennen yksityiselle puolelle tai yrittäjäksi siirtymistä.

Kuitenkin paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Voin sanoa, että lähden opiskelemaan melkein puhtaalta pöydältä, vaikka sain kuitenkin jo ensikosketusta alaan. Nyt viisastuin ehkä siinä, että osaan kysellä opettajilta ja asiantuntijoilta tiettyjä asioita, koska niihin on kiinnitetty työkokeilupaikassani huomiota tai asiakkaat ovat sanoneet, että he alkoivat kiinnittää tiettyihin asioihin huomiota vasta sitten, kun se tuli omalle kohdalle - ja niihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota jo paljon aikaisemmin. He kannustivat minua kyseenalaistamaan ja kyselemään aiheesta, sillä joskus vaikeiden kysymyksien edessä, joita ei niin laaja-alaisesti opeteta (vaikka en tiedä nykyistä tilannetta, opintosisällöt päivittyvät ja muuttuvat tiedon lisääntymisen myötä), opettajatkin voivat mennä hiljaiseksi ja joutua myöntämään, että eivät oikeastaan ole varmoja tai tiedä. Fysioterapeutitkin myönsivät, ettei heille puhuttu koulussa kyseisestä aihealueesta kuin yleisesti muutama sana ja vasta työelämässä se osoittautuikin todella tärkeäksi fysioterapian aihealueeksi. En tietenkään ala nyt tarkemmin selittää, mistä oli kyse tai mistä asiasta asiakas minulle puhui, koska olen heidän asioistaan vaitiolovelvollinen.

Nyt toivon mukaan selvensin ajatusvirtaani uudella ajatusvirralla - olihan mahdollisimman epäselvästi ilmaistu? :Dd Kohta on vastassa uusia kommentteja ja vuorossa lisää epäselvää ajatusvirtaa! :D Kuulostaa erittäin hyvältä ja epäselvältä. Varmasti siis luvassa lisää väärinymmärryksiä, erimielisyyksiä, närkästyneisyyttä ja ajattelueroja. =)

No ei vaineskaan. En ole koskaan ennen tehnyt tällaista edellisen postauksen selvittelypostausta, mutta kertapa oli ensimmäinenkin - ja ken tietää, ei välttämättä viimeinen, mutta toivottavasti en tule tekemään tällaisia usein!
Nyt jätän edellisen postaukseni taakse, sillä sen postauksen silloiset tulevat asiat alkavat nyt olla lähimenneisyyttä ja tulevaisuuden asiat nykyisyyttä. Aika vain menee nopeammin kuin ehtii tajutakaan ja muutan huomenna. Ja ylihuomenna olen oululainen.

Muutto on edessä ja uusi alku alussa. Odotan sitä; odotan muuttoa; odotan yhteiselämää Jannen kanssa ja odotan kaikkea uutta ja yllättävää.

Onhan minulla paljon asioita, joista olla kiitollinen ja onnellinen - ja tulossa asioita joita odottaa ja joiden olemassaolosta olla kiitollinen joka päivä.
Muutamia vain listatakseni:

1) Olen saanut viettää ihanat lähemmäs yhdeksän kuukautta ihanan ihmisen kanssa ja loppua ei onneksi näy.
2) Muutan yhteen sen ihmisen kanssa.
3) Pääsin haluamaani kouluun.
4) Selvisin kirjoituksista ja pääsykokeista.
5) Pääsin ylioppilaaksi ja sain hyvät paperit lukiosta.
6) Juhlat onnistuivat.
7) Sain olla antoisassa ja opettavaisessa kesätyössä.
8) Kesän aikana urheilu on taas alkanut sujua paremmin (vaikka sen kanssa ongelmia on riittänyt).
9) Sain kokea rankan, mutta upean ja opettavaisen reppureissun Euroopassa parhaan kaverini kanssa.
10) Minulla oli maailman paras kämppis lukioaikanani.
11) Ja maailman ihanimmat ihmiset ympärillä.
12) Ja pääsin kummiksi ihanalle pikkupojalle!
13) Ja vaikka mitä muuta, mistä saan olla kiitollinen, kun tajuan vain pysähtyä huomaamaan sen kaiken.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä onnesta, juuri tällaisena elämäniloisena ja sopivan tietämättömänä nuorena naisena, jolla on matka tuntemattomaan sopivasti kesken.

Elämä ei oo aina yhtä voittoo ja nousukiitoo, mutta pitää muistaa nauttii siitä silti.

Tämä ei ole faktatietoa mistään lähteestä, vaan kokemusta elämän kolhuista, joita oon käynyt ja joita oon voittanut, vaikka kukaan ei oo tiennyt niistä mitään.

Nyt unohdan blogin hetkeksi aikaa ja lähden lastaamaan mun tavaroita peräkärryyn.
Keskityn sopeutumaan mun uuteen elämään.

Kuulostaa aika siistiltä.

Peace and love,

live love fight

live love laugh,

guys.

♥

-Heidi