sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pääsiäinen 2017 / TALLINNA 15.4.

Moikka! Koulu loppui keskiviikkona, mikä tarkoittaa sitä, että neljän kuukauden kesäloma on juuri alkanut. En käsitä sitä vieläkään, koska se on kolmasosa vuodesta! Pakko pitää opittuja taitoja yllä, koska muuten ehdin unohtaa kaiken oppimani!! Anatomian kertaaminen tuskin on pahitteeksi myöskään.
Nyt minulla on aikaa kirjoittaa blogia ja kertoa hieman meidän Tallinnan reissustamme pääsiäisenä.


Minulla ei ollut kiirastorstaina koulua, koska tunnit siirrettiin toiseen ajankohtaan, joten pääsin lähtemään heti aamupäivästä junalla Oulusta Kuopioon. 4 tunnin ja 15 minuutin junamatka tuntui iäisyydeltä, koska minulla ei ollut juuri muuta ajanvietettä kuin kuunnella musiikkia, mutta en jaksanut kuunnella sitäkään neljää tuntia. Olisinpa jo tuolloin tajunnut katsoa Skamia, johon Mari koukutti minut reissun aikana.. :D
Pitkänäperjantaina lähdimme Marin kanssa Kuopiosta junalla Helsinkiin, mutta jäimme pois Tikkurilan asemalla, koska köpötimme kävellä siitä Heurekaan! Lapsiraukat eivät ole lapsina päässeet sinne, niin pitää lähteä nyt 20-vuotiaina. :D Junamatkan aikana Mari alkoi katsoa SKAM- nimistä sarjaa ja minä totesin, että anna minulle toinen korvanappi, niin voin minäkin katsoa ajanvietteeksi. Kyseessä on siis nuorison suosima norjalainen sarja, mutta hyvä sarja kyllä! :D Kieleenkin jää koukkuun, kun se kuulostaa niin kivalta ja ihmeen paljon siitä ottaa tolkkua, koska norja muistuttaa paljon ruotsia.
Tästä viattomasta ajanvietteeksi katsotusta jaksosta poiki aina seuraava ja seuraava, kun joutui odottelemaan tai liikkumaan paikasta toiseen ja totesin sunnuntaina Onnibussissa Helsingistä Kuopioon viisi tuntia istuessani (ja 5 tuntia kyseistä sarjaa katsottuani), että olen koukussa ja minun on pakko jatkaa katsomista kotonakin, vaikka se ei todellakaan ollut tarkoitukseni!! :D
(Nyt tilanne on se, että olen katsonut kaikki kolme tuotantokautta ja neljännestä ei ole tullut kuin vasta kolme jaksoa. Joudun siis odottamaan niiden ilmestymistä :D).




Tulin paikallisbussilla Oulun linja-autoasemalle ja kipitin raiteiden ali rautatieaseman puolelle odottelemaan junaa. Minua naurattaa aina aseman sisätiloissa, koska lukion toisella lähdettiin Marin ja Veeran kanssa Helsinkiin katsomaan Cheekiä ja lähdettiin Oulaisten asemalta, joka oli meille kaikille vieras asema, mutta siinä kävikin niin, että päädyttiin väärään junaan ja Ouluun Helsingin sijasta. Tuolla sisätiloissa silloin odoteltiin. :DDDd Good times.

Loppuihan se matka lopulta ja Kuopioon päästyäni tallustin Interportiin etsimään Mari ja Reettaa, jotka olivat metsästämässä uusia lenkkareita ja tutkimassa alennusmyyntejä.
Illalla Marilla oli pakkaushommat meidän reissuun ja lisäksi Putaalle, koska Mari on loppukevään Maaritin nurkissa meidän entisessä kämpässä, fysioterapian harjoittelun merkeissä Putaan tk:ssa.
Kuvan idea on kuitenkin se, että Marin pakatessa kulutin aikaani leikkimällä Marin lippiksellä ja kieltämättä kunnon lippis lisää katu-uskottavuutta. Pitäisi hankkia itsellekin! ;)

Tytöt lähdössä reissuun ja tämän kuvan perusteella vaikuttaa siltä, että siitä ei voi seurata mitään hyvää.

 
Heureka oli ensimmäinen kohteemme ja se löytyi helposti. Ensimmäisenä suuntasimme Body Worldiin, jossa oli eläinten ja ihmistenkin anatomiaa. Voitte siis arvata, että se oli meidän valtakuntamme ja siitä ei voinut seurata mitään hyvää, kun kaksi tulevaa fysioterapeuttia pääsi tutkimaan lihaksia ja kaikkea muuta jännää.


Mari: "Meidän Kalle on päässy näyttelyyn!"
Heidi: "Meillä se on Tapsa! On kyllä tyypillä vähän genu valgusta."
(Lue: pihtipolvet)


Mari: "On kyllä porolla vähän sternot ja scaleniukset kireellä!" (lue: päänkiertäjälihas ja kylkiluunkannattajat)
Heidi: "No on! Onko toi trapezius? Vai onko se latissimus?" (lue: epäkäslihas, leveä selkälihas)
Mari&Heidi yhtä aikaa: "Ai, nämähän lihakset lukee tässä."
Heidi: "No ollaan ainakin pro, kun tiedettiin lukemattakin!"

Hetken päästä karhun luona:

Heidi: "Jestas, on tyypillä järmee rectus abdominis!" (lue: suora vatsalihas)
Mari: *nauraa* "Niinpä! Ja aika jäätävä pectoralis." (lue: rintalihas)
Heidi: "Katoppa täältä takaa! On noilla gluteuksillakin jotain tehty! Ei oo ilmaseks tullu!" (lue: pakaralihas)
Mari: "No on kyllä ihan jäätävät! Ja ei pistä quadriceps yhtään huonommaks ainakaan." (lue: nelipäinen reisilihas)
Heidi: "Ja on kyllä aika iso biceps kans." (lue: hauislihas)
Mari: "Ei ihmekään, että on aika jämy ilmestys luonnossakin."

Hetken päästä tästä tästä keskustelusta:

Heidi: "Siis en pääse yli noista vatsalihaksista. Ihan jäätävät oikeesti."


Kun oltiin kierretty kaikki Heurekassa, oli mennyt kolmisen tuntia. Käytiin myös katsomassa rottakoripalloa! Se oli mielenkiintoista, koska rotat oli opetettu saamaan aina makupala, kun ne veivät pallon koriin. Todella mielenkiintoista!
Lopuksi minä itse asiassa muistutin Maria, että katon rajassa oli vaijeriin kiinnitetty pyörä, jolla sai käydä ajamassa. Mentiin kumpikin eri päistä ylös, jotta voin kuvata Marin pyöräilyn etupuolelta. Tajusin kyllä jo tuonne ylös kiivetessäni, että jalat menee veltoksi ja alkoi pelottaa pelkkä seisominen. Jalat täristen sain kuvattua Marin ja hermostunutta naurua havaittavissa... :D
Kun Mari tuli pois pyörästä, se erehtyi sanomaan, että aluksi tuntui siltä, että pyörä ei pysy vaijerilla, mutta sitten huomasi, että kyllä se pysyykin. Minua pelotti jo valmiiksi, joten se riitti jo siihen, että jouduin lähestulkoon pakokauhun valtaan. Turvaverkko oli lähinnä näön vuoksi, mutta varmasti myös oikeasti turvallisuuden vuoksi. Siitä näkyi kuitenkin läpi ja se oli minulle liikaa.

Menin istumaan pyörän satulaan, mutta en suostunut päästämään irti porraskehikon kaiteista. Mari yritti saada minut menemään lupaamalla minulle jäätelön ja karkkia ja ties mitä, mutta en ole niin yllytyshullu, että se toimisi. Meidän taakse alkoi tulla jonoa ja toiseen päähän portaita ilmestyi ilmeisesti pienen pojan isä vastaanottamaan poikaa. En uskaltanut mennä, vaan päästin pojan menemään välissä ja joku palautti pyörän polkemalla sen takaisin. Sitten istuin siihen uudestaan ja sain jo toisen käden pyörän tankoon, mutta toisella puristin edelleen kaiteesta. Maria jo hävetti, kun en uskaltanut mennä sen pienen pojankaan jälkeen ja Mari luulikin, että en muuten vain uskalla tai alan nössöillä.

Istuin pyörän selässä liian kauan ja mietin, uskallanko mennä, mikä vain pahensi tilannetta entisestään. Mari sanoi, että tyrkkää minut liikkeelle ja kiljaisin, että et työnnä! Sehän Maria varmaan hävetti entisestään, mutta minusta alkoi tuntua, että saan kohta jonkun paniikkikohtauksen ja pyörryn, jos menen ja minun oli pakko nousta ylös pyörästä ja tulla portaat alas. Alhaalla tuntui siltä, että jalat ovat aivan makaronia ja olen koko tyttö aivan veltto. Tätä olotilaa kesti varmaan tunnin ennen kuin elimistökin suostui rauhoittumaan ja tajuamaan, ettei ole mitään hätää. :D

Marikin myönsi jälkikäteen, ettei tajunnut sen olevan minulle niin kamala asia ihan oikeasti ja että minulla on oikeasti jonkinlainen korkeanpaikankammo. Olenhan kiivennyt Puijon suurmäkeen, mäkihyppytorniin, mutta en ole nähnyt miten korkealle kiipeän kuin vasta ylhäällä ja siellä se on ollut vain siistiä, vaikka alaspäin laskeutuminen hissille onkin ollut pelottavaa. Pahinta on, jos näen minne kiipeän tai mistä olen tulossa alas. Ilmeisesti minulla on jonkinlaista korkeanpaikankammoa, joka ilmeni tällä kertaa Heurekassa sellaisessa aktiviteetissa, josta pienet lapsetkin selvisivät. Pahin taitaakin olla tämä aikuisikä, kun alkaa tulla järkeä päähän ja alkaa ajatella liikaa. Lapsena ei ajattele seurauksia, jolloin uskaltaa paljon enemmän.
Tämänkin mieltäni järkyttävän kokemuksen jälkeen jaksoin hymyillä jätti-ison pöydän ja tuolin ääressä, jossa jalat eivät yltäneet lähestulkoonkaan lattiaan. :D Kerrankin mahduttiin Marin kanssa vierekkäin samalle tuolille. :D


Päästiin Heurekasta Helsinkiin ja siellä alkoi ruuan etsiminen. Marille iski yhtäkkiä niin hirveä nälkä, että ihan näköä haittasi. Lopulta löydettiin hyvä kiinalainen noutopöytä ja voin vieläkin muistaa Marin ilmeen ja helpottuneen huokaisun: "Tähän mennään!" ja sen, kun Mari alkoi lappaa ruokaa lautaselle yhtä paljon kuin minä. Ei mainita sitä, miten monta kertaa haettiin lisää.. :D Nälkä ehti tosiaan yllättää ja ruuan määrä oli sen mukainen.

Ruuan jälkeen ei jaksettu tehdä mitään eikä kierrellä kaupoissa, koska oltiin menossa kuitenkin Tallinnaan. Laivan lähtöön oli vielä aikaa, joten oli turhaa lähteä vielä odottelemaan sinne. Niinpä mentiin norkoilemaan Kamppiin kuin pahimmatkin massateinit ja paikallinen nuoriso ja katsottiin teinisarja Skamia Kampin kakkoskerroksen portailla.
Niin kauan, kun vartijat tulivat häätämään meidät ja lukuisa määrä muuta paikallista jengiä. :DDd
Naurettiin tilanteelle ja siirryttiin Starbucksiin juomaan kahvijuomaa ja jatkamaan Skamin katsomista kuin mitkäkin teinit. :DDd
Niin kauan, kun kahvila suljettiin. xD Siinä vaiheessa kyllä jo nauratti, että kunnon kauppakeskuksessa notkujat. Siinä vaiheessa olikin kyllä jo aika käydä hyödyntämässä ilmainen vessa ja lähteä odottelemaan oikeaa ratikkaa Katajanokan terminaalille.



Otettiin oikea ratikka, mutta jäätiin ehkä hieman väärässä kohtaa pois, koska jouduttiin kävelemään jonkin matkaa oikeaan paikkaan, mutta tulipahan reippailtua. Terminaalilla käytiin lähtöselvityksessä ja todettiin, että laivaan pääsee vasta tunnin päästä. Eli voittekin jo arvata, että katsottiin Skamia siihen saakka. Alkaa olla jo jokseenkin nolo. :D


Minulla oli paha sivistysaukko, koska en ollut koskaan ollut laivalla. Menimme heti kannelle, kun laiva oli vielä lähellä satamaa. Taivaalla komeili hienot värit, mutta tuuli alkoi pahentua, mitä kauemmaksi rannasta päästiin. Laivalla olo ei ollut kamalaa eikä se keinunut yhtään, joten jopa minä huonopäinen ihminen kaikkeen keikkuvaan, liikkuvaan ja pyörivään, pystyin olemaan laivassa vaivatta eikä liikettä juuri edes huomannut.
Käytiin tax-freessa ostamassa tuliaisia ja mentiin katsomaan baarin puolelle, olisiko menoja. Silloin keski-ikä oli ehkä 50, mutta laivan saavuttua satamaan puolenyön maissa nuorempaa väkeä alkoi virrata paikalle. Ruuhkaa laivalla oli kuitenkin vähän, odotin pääsiäisen aikaan suurempaakin väenvirtausta. Mari totesikin, että eihän me keritty edes nukkumaan ennen kuin tulimme satamaan! Laivassa kuulemma nukuttaa hyvin.



Meidän tuli olla poistuneita laivasta 7.00 mennessä. Hytin pöydällä luki, että herätys on 6.30 ja hyttien luovutus 6.45. Ajateltiin, että se on yleinen ohje ja laitoin itse herätyksen jo 6.25 kaiken varalta. Puolen aikaan Mari kömpi ylös ja henkilökunnan nainen avasi hytin oven (mutta ei saanut sitä auki, koska kaikki tavarat olivat oven edessä :DDd) ja huhuili herätystä. Sanoin, että hereillä ollaan ja valotkin on päällä. 6.43 sama nainen pyrki ovesta sisään ja huusi: "2 minuuttia!" Katsottiin toisiamme ihan hämillämme, että mikä on tämä armeijameininki. :D Laivalla oli kuitenkin kiire lähteä takaisin Helsinkiin, koska osa risteilijöistä ei tullut maihin lainkaan.

6.50 terminaalia kävellessä tuntuikin kyllä siltä, että oli herännyt 20 minuuttia sitten. Käveltiinkin jonkin matkaa summassa johonkin suuntaan, koska ei vain yksinkertaisesti jaksanut kaivaa laivalta ottamaamme karttaa esille. :Dd
 
Kartta löytyi kuitenkin edestä ja alettiin tutkailla sitä. Tässä vaiheessa varmaankin herättiin kyseiseen päivään, koska saatiin nauraa heti aamun ratoksi näille kadun nimille ja ennen kaikkea tuolle "Olet tässä" -ilmaisulle viroksi: "Asud siin." Siinähän me asutaan! Hima siellä missä hattuni on ja koti siellä, mihin lasken reppuni. Tällä motolla siis liikenteessä jälleen. Tuli kieltämättä mieleen viime keväinen reppureissu.
Paitsi Tallinnassa ei ollut lämmin. Aamulla oli varmasti pakkasasteita ja kiviaidan vieressä oli kuuraa. (Voit bongata alla olevasta kuvasta). Katsottiinkin sääennustetta kotona ja todettiin, että ei taida olla kevättakin käyttöönotolle asiaa, vaan lähdetään toppatakeissa. Se paljastui erittäin järkeväksi ratkaisuksi. Ei päästy lämpimälle etelänlomalle siis.




 
Raekoja platsilla eli Raatihuoneentorilla ei ollut vielä ennen puolta kahdeksaa järin paljoa muita ihmisiä... :D Tästäkin tulee mieleen, kun lähdettiin Pariisissa paikallista aikaa 6:30 hotellilta, niin ei ollut Notre Damellakaan vielä siihen aikaan ketään muita turisteja! Paitsi yksi tyttö, joka halusi meidän ottavan siitä kuvan ja joka luuli meitä saksalaisiksi.

Aikainen seikkailemaan lähteminen meinasi koitua kohtaloksi, koska siellä päin ei missään ollut mitään ruokakauppaa eikä mikään ollut vielä aukeamassa lähiaikoina. Tallustimme vain eteenpäin, onhan tässä onneksi rasvaa jota käyttää polttoaineena siihen asti, kun saa ruokaa. xD


Vanhaan kaupunkiin pääsi Luhike jalg ja Pikk jalg -nimisiä katuja pitkin, jotka tarkoittivat suomeksi Lyhyttä ja Pitkää jalkaa. Naurettiinkin, että lähdetäänhän lyhyttä jalkaa menemään.




"Lyhyt jalka" toi meidät kauniille aukiolle, johon aamuaurinko paistoi todella ihanasti. Saatiin rauhassa käyttää aamupäivä nähtävyyksien kiertelyyn, koska ihmisiä ei ollut vielä liikenteessä juuri yhtään ja siksi kuviakin oli hyvä ottaa. Ainut huono oli se, että sormet olivat jäässä, kun piti ottaa aina hanskat pois, että sai otettua kuvan.





























Aukiolla oli "portti", jonka luona luki englanniksi (viro ei ihan lähtenyt lonkalta), että kyseinen portti on ollut aikanaan aina kiinni ja se on jakanut kaupungin ylä- ja alakaupunkiin. Juuri tämän jaon takia koko Tallinna koostuu vartiotorneista, muurin pätkistä ja linnoituksista. Minusta muukin osa kaupunkia kuin vanha kaupunki on melko vanhaa - tienkin lukuun ottamatta uusinta aluetta, jossa on ostoskeskuksia.

"Jykevä keskiaikainen puolustustorni Kiek in de Kök (saksan kielestä "kurkkaa keittiöön") on saanut nimensä tarinasta siitä, miten vartiotornin soturit olivat mielellään tirkistelleet ylhäältä tornista alakaupungin keittiöiden ikkunoita. "







Aleksanteri Nevskin katedraali
"Mahtava ja runsaasti koristeltu historistista sekatyyliä edustava kirkko valmistui Toompealla vuonna 1900, jolloin Viro kuului Venäjän tsaarivaltioon. Hyvin hoidettu katedraali on Tallinnan ortodoksikirkkojen arkkitehtuurin suurenmoisin esimerkki. Kirkon tapuleista löytyy Tallinnan mahtavin yhdistelmä kirkonkelloja. Se koostuu 13 kellosta, joiden joukossa on myös Tallinnan suurin, 15 tonnia painava kirkonkello."

Itse asiassa emme tienneet tätä faktaa tästä kirkosta emmekä olleet aluksi varmoja, mikä kirkko tämä edes on. Totesimme ristin perusteella sen olevan ortodoksinen ja olimme jo menossa ohi, kunnes huomasimme, että turistin näköisiä ihmisiä menee kirkkoon sisään. Sinne alkoi mennä myös sen näköistä porukkaa, että siellä alkaa kirkonmeiningit ja kellot kumisivat. Totesimme, että mennään lämmittelemään vähäksi aikaa sisään.
Ja kannatti käydä! Kirkko oli sisältä todella upea, koristeltu ja henkeä salpaava kaikkine yksityiskohtineen. Ihailen kyllä ortodoksikirkkojen yksityiskohtaisuutta ja kauneutta suuresti. Jäätiin sivummalle seuraamaan, kun papit tulivat hienoissa kaavuissaan (anteeksi jos käytän väärää termiä!!) ikonin takaa ja alkoivat posmittaa jotakin viroksi lausumistyylillä, mikä on ortodoksisessa kirkossa ominaista. Emme olisi ottaneet varmaan selvää siitä, vaikka olisimme ymmärtäneet, koska puhe vaikutti erittäin epäselvältä. Tai sitten se oli vain se kieli. Viron kieli käy melkein hermoille, kun se muistuttaa niin paljon suomea, mutta ei ole kuitenkaan sinne päinkään!! :D

Naurettiin, että ei me ihan joutavia reissaajia olla, kun ollaan Tallinnassa kahdeksan aikaan aamulla kirkossa seuraamassa jumalanpalvelusta. Sitten tajuttiinkin, että on pääsiäinen ja kirkonmeiningit saattavat olla vielä hienommat ja erikoisemmat kuin tavallisesti. Kun sormet olivat lämmenneet, päätimme lähteä, koska oli hieman ulkopuolinen olo, vaikka paikan päällä oli muitakin turisteja. (Ihme sinänsä, koska kello oli niin vähän :DDd) Kirkon sisällä oli todella kaunista ja en ole ikinä käynyt niin upeassa kirkossa, mutta en uskaltanut kuvata, koska kirkon eteisessä oli kuvaamiskielto ja erityisesti niin pyhässä paikassa kuin kirkko en todellakaan halunnut rikkoa kieltoa ja kaiken lisäksi jumalanpalvelus oli meneillään. =)



Tämä oli ehkä paras niistä hassuista kadunnimistä. Kohtu. Mikäs siinä. :D



Kohtu -niminen tie toikin meidät Kohtuotsan näköalatasanteelle, mille myös naurettiin. Maisemat olivat kyllä ihan nätit ja The Times we had -kirjoitus seinässä oli tosi kiva. Joku tyyppi istui lukemassa kirjaa muurilla, mutta toisaalta se sopi kuvaan täydellisesti.




Ja oudoista nimistä puheen ollen, tämä oli Patkulin näköalatasanne. Maisemat olivat ehkä jopa nätimmät tästä näkövinkkelistä, vaikka siitä näkikin samat maisemat kuin edellisestä. Vain eri näkökulmasta.




"Pitkää jalkaa" pois tullessa oli kivan näköistä (mutta vaikeakulkuista) kivitietä ja yllätysyllätys, paljon muureja. Aika oivallinen paikka ottaa kuvia.



Löysimme myös vahingossa muurin pätkän (joita ei ollut vaikeaa löytää), mutta jolle oli mahdollista päästä kävelemään. Ovessa luki muurille pääsevän klo 11-17 tai jotain sitä luokkaa. Kello oli hädin tuskin yhdeksää, joten päätettiin tulla uudestaan myöhemmin, jos suinkin ehdimme.
Katsoimme kartasta, missä on rautatieasema ja suunnistimme sinne, koska ajattelimme siellä olevan varmasti jonkinlainen ruokakauppa. Ja oikeassa olimmekin. Liikennevaloissa seisoskellessa pisti silmään MatkaSavon linja-auto. Se on meiltä kotoa tai ainakin Iisalmesta. Naurettiin, että on savolaiset lähteneet linja-autolla Tallinnaan. Itse asiassa viron kieltä kuuli aika vähän, koska oikeastaan lähes jokainen vastaantulija puhui suomea. Sen vuoksi ei edes tuntunut siltä, että olisi ollut missään ulkomailla. Oli myös vaikeaa päättää, puhuuko kassalla suomea vai englantia, koska kassat osaavat varmasti suomeakin. Ei silti voi olla varma, joten käyttää englantia, jos tarvitsee kysyä enemmän jotakin, mutta voi sanoa kuitenkin kiitos. :D Oletan, että suomi tarttuu työntekijöille aika helposti, kun sitä kuulee päivittäin yhtä paljon kuin omaa kieltään.

Ja lopulta puoli kymmenen maissa aamupalaa! Puoli seitsemästä asti porskutettiin olla hereillä ja kävellä ympäri Tallinnaa ilman ruokaa. Se eilisiltainen tankkaaminen kiinalaisessa ilmeisesti teki tehtävänsä... :D Kaupassa minun piti käyttää sanakirjaa avuksi, jotta otin tolkkua joistakin virolaisista sanoista, vaikka paljon niistä pystyi päättelemäänkin. Kuitenkin ostokset tehtyä paljastui, että leivässä oli heraa (peräisin maidosta). Piti lähteä uudestaan kauppaan ostamaan sämpylöitä, joita söin paljailtaan ja lahjoitin patongin pätkän Marille. Onneksi asemalla oli rauhallinen paikka, jossa syödä aamupalaa sisällä, koska ulkona oli kylmä.




Vapaudenaukio oli yksi niistä nykyaikaisemmista nähtävyyksistä. Sen näki kyseisen kirkon ja aukion yksinkertaisuudesta ja tietynlaisesta paljaudesta. Aukio on virolaisuuden ja kansallisen ylpeyden symboli, joka on nykyään suosittu kohtaamispaikka. visitestonia.com





Ulkona oleskelun myötä alkoi olla taas hieman kylmä ja sormet jäässä, joten Suur-Karja -nimisellä tiellä oleva pieni kioski tuli tarpeeseen. Ostettiin siitä lämpimät juomat ja se lämmitti mukavasti käsiä. Kävelimme Viru-torneille, jotka oli merkitty karttaan yhdenlaisina nähtävyyksinä, vaikka muureja riitti muuallakin.
Muurin varrella oli kukkatori, josta tuli mieleen Amsterdamin luultavasti yli kilometrin mittainen osittain veden päällä kelluva kukkatori.


Mentiin vielä uudestaan Raatihuoneentorille ja siellä oli silloin jo elämää, toisin kuin aamulla. Kahvilat ja ravintolat olivat auenneet ja ihmiset heränneet. Mari yritti etsiä Tallinnan keskipistettä kyseiseltä torilta, mutta tuo viemärin kansi se ei ainakaan ollut. :D

Sokos Hotel Viru on melko hyvä maamerkki, koska se näkyy niin kauas. En olekaan ennen tainnut nähdä noin isoa Sokos Hotellia!


Käytiin nähtävyyskierroksen jälkeen shoppailemassa Viru-keskuksessa ja muissa kaupoissa modernimmalla ja uudemmalla ostosalueella. Kivoja vaatteita tarttui mukaan. Shoppailun jälkeen jäi aikaa lähteä vielä muurille, mutta käveltiin turhankin pitkä mutka, koska Mari luki karttaa ja se muisteli kyseisen muurin olevan ihan toinen muuri siinä kartalla, vaikka itse tiesin mihin muurille ollaan suunnistamassa ja oltaisiin päästy tosiaan suorempaankin. :D


Muurille pääsy maksoi 1,50 opiskelijalta. Onneksi ei sen enempää, koska oltiin muurille pääsyn takia kävelty sinne. Ja oli se kokemuksena enemmän kuin sen 1,50 euron arvoinen! Ensin piti kiivetä jykevät, jyrkät kiviportaat ylös ja se oli jo pelottavaa, mutta ei puhuta alastulosta. Itse asiassa alastulo pelotti Maria enemmän kuin minua, koska minulle pahinta oli todistetusti tälläkin reissulla nouseminen tai laskeutuminen, jos näen alas. Kiviportaiden läpi ei kuitenkaan nähnyt, mutta kävi mielessä, että onhan ne jo aika vanhat... :D
Käveltiin muurin päällä ja se oli aika siistiä. Muurin seinässä oli aukkoja, joista on luultavasti vartioitu ja tarvittaessa tulitettu. Tallinna vaikuttaakin vanhalta Venäjän vallanaikaiselta vartiokaupungilta kaikkine torneineen, muureineen ja kirkkoineen.



Matkalla muurille minulla kipeytyi vasen jalkaterä ulkosyrjästä aivan samalla tavalla kuin vuosi sitten ennen meidän Euroopan reissua. Olinkin silloin viikon tekemättä yhtään mitään, jotta saisin jalan kuntoon. Ei se ollut kunnossa lähtiessäkään ja kävely sattui, mutta jalalla kärsi silloin astua. Kuitenkin silloinkin kipukohta ja oireet olivat samat. Silloinkaan en kärsinyt akuutissa vaiheessa astua jalalle ollenkaan ja samat oireet alkoivat nyt.
Kipu ei luvannut hyvää, mutta muurilla oleminen ja seikkaileminen oli niin siistiä, että en muista kivun olleen vielä sietämätön.

Luultiin jo muurin loppuneen, mutta sitten huomattiin kiviportaiden vievän ylöspäin. Lähdettiin nousemaan ja kiivettiin vain ylemmäs, vaikka välillä puiset portaat vaikuttivat aika heikkotekoisilta. Tulimme vartiotornin sisään! Se oli todellakin hieno.


Kävellessä pois muurilta jalkani kipeytyi todenteolla, enkä kärsinyt enää astua ollenkaan. Könttäsin päkiällä ja jokainen askel sattui kuin puukkoa työntäisi jalasta läpi. Siinä vaiheessa ei ollut enää kylmä, koska tuskanhiki alkoi olla melkoinen. Toki myös aurinko oli alkanut paistaa.
Istuin kyllä viimeiset pari tuntia aina kuin mahdollista, koska seisominenkin sattui. Yritin hieroa ja mobilisoida jalkaterää, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä. Kipu alkoi heti, kun astuin jalalle ja se on aika olennaista, että pääsee eteenpäin.


Lopulta kaikki ostokset ja nähtävyydet oli tehty ja nähty ja saavuimme satamaan. Minä edelleen jalkaani perässä vetäen. Tässä Marin myötätunto minua kohtaan kasvoi niin suureksi, että hyppäsin Marin reppuselkään. Mari jaksoi kantaa minua noin sata metriä, mutta se olikin ainut matka, joka ei sattunut edelliseen tuntiin. :D Tosiystävyyden merkki, kun ottaa kaverin vaikka reppuselkään ja kantaa huolistakin puolet! ;)


Lopulta minäkin selvisin Reisiterminaaliin (naurettiin tuollekin) ja päästiin jo saman tien laivaan, vaikka oltiin melko ajoissa paikalla. Buffettiin syömään ei tarvinnut jonottaa kovin kauaa, mikä oli hyvä juttu, koska pääsin lepuuttamaan jalkaani istumalla. Nälkäkin alkoi jo olla, koska ei oltu syöty päivän aikana juurikaan mitään. Aamupala puoli kymmeneltä ja myöhemmin välipalaksi aamupalalta jääneitä leivänkänttyjä ja banaanit. Säästettiin myös tarkoituksella mahaa laivan buffetille!

Minäkin sain kokea sen ja nähdä, miten paljon ruokaa voi olla tarjolla yhdellä kertaa. En tietenkään saanut syödä kaikkea, koska kaikki ei ollut maidotonta, mutta en edes kysynyt keltään mitään, koska maidottomat oli hyvin merkitty ja niitäkin oli ihan riittävästi ja tulin todellakin kylläiseksi, ellen jopa ähkyyn. Jälkiruokia oli vähemmän saatavilla maidottomana, mutta toisaalta se saattoi olla vain hyvä juttu. :D Olisin kuitenkin mielelläni maistanut vähän kaikkea, mutta ruokarajoitukset pitävät ehkä syömisen määrän paremmin kontrollissa. :D


Laivamatka kesti vain 2,5 tuntia, joten ei ehditty syömisen lisäksi tekemään juuri mitään muuta! :D Syötiin yli 1,5 tuntia ja sitten jäi tunnin verran aikaa lojua karaokepuolella kuuntelemassa muiden lauleskelua. Oltiin tosin aivan väsyneitä syömisen, kävelemisen ja seikkailemisen jälkeen.

Satamasta enoni tuli hakemaan meidät ja vei Vantaalle Eevin luo. Eevi on Helsingissä valmennuskurssilla ja asuu siellä toistaiseksi, joten oli kiva hyödyntää majapaikka ja päästä höpöttelemään ja näkemään Eeviäkin pitkästä aikaa! =)♥

Seuraavana aamuna vietettiin luvan kanssa hidas aamu ja lähdettiin sitten odottelemaan junaa Helsinkiin. Viereiseltä raiteelta olisi lähtenyt juna lentoasemalle, joka olisi ollut parin pysäkin päässä. Tuumittiin, että passitkin olisi mukana, että otetaanko äkkilähtö jonnekin. No, Marilla alkoi työharkka ylihuomenna, joten sen takia ei viitsitty. ;) :D
Helsingissä minä taas könttäsin vasen jalka päkiällä eteenpäin ja etsittiin ruokapaikkaa, koska Onnibus lähti 14:30 ja oli Kuopiossa 19:30. Niinpä mentiin testaamaan ensimmäistä kertaa Friends&Burgers.

Sain myös tällä reissulla tietää, että Oulussakin on kyseinen ruokapaikka! On varmasti monta muutakin asiaa, jota en tiedä.
Heti syötyämme mentiin kauppaan ostamaan ruokaa (:DDD) koska bussimatka on pitkä ja nälkä saattaa ehtiä yllättämään ennen iltakahdeksaa. Tuntui vain, että ollaan koko ajan vain syöty eikä muuta tehty. xD
Tosin syöminen täytti niin hyvin, että syötiin matkalla lähinnä ajankuluksi, mutta kauheaa nälkää ei oikeastaan tullut missään vaiheessa. Matka menikin rattoisasti katsoen Skamia, eikä viisi tuntia bussissa ollutkaan yhtään niin paha, kun oli jokin hyvä sarja seurattavana ja hyvä seura!
Maanantaina lähdettiin Kuopiosta pysähtyen Sonkajärvellä ja Kiuruvedellä. Mari ja Maarit jatkoivat Putaalle, mutta itse jäin Pyhäjärvelle odottelemaan Onnibussia Ouluun. Oulussa odottelin vielä paikallisbussia kotiin ja niinpä reissu tuli päätökseen ja mieskin kotiin illemmalla.




NewYorkerin pussista löytyi tällainen kuponki ja tällekin naurettiin. Nimenomaan, me ootame sind alati tagasi! Saatte hetken odottaa, mitä tuo sitten oikeasti tarkoittaakaan. :D
Ja itse asiassa sain tietää myös, että Oulussakin on NewYorker! En vain ole nähnyt sitä keskustassa, koska se ei ole siellä, vaan Ideaparkissa! Se oli kuitenkin olennainen tieto, koska NewYorkerista löytyy aina kivoja vaatteita.


Tässä oli meidän pääsiäisen reissu Tallinnassa. Toivottavasti oli viihdyttävää luettavaa ja katseltavaa! Kahtena keväänä on lähdetty reissuun vähän kauemmaksi, mutta nyt tuntui siltä, että harmittaa, jos ei lähde mihinkään reissuun ja tulee yhdeksi kevääksi tauko. Lopulta tämä Tallinnan reissu oli aika extempore-idea: keksittiin ja ylihuomenna oltiin varattu jo laivat, bussit ja junat. Risteily itsessään ei ollut kallis, koska buffetruoka maksoi enemmän kuin laiva. :DD Kuitenkin moneen kertaan on todettu, että kalleinta on mennä Helsinkiin!!! Mitäs asuu niin kaukana. :D

Nyt siis voidaan hyvillä mielin raksittaa taas yksi kaupunki yli maailmankartalta. Toivottavasti niitä raksitettavia kaupunkeja tulee vielä lisää! :)

[x] TALLINN



Hyvää kevättä kaikille!

-Heidi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti