Ite asiassa meillä molemmilla olikin lauantai-iltana hirvee meno päällä perinteisellä ja ois voinu vaikka tehoharjotuksen tehhä. No, tuleehan tuolla helposti ylämäkeen mentyä vauhtikestävyyssykkeillä, jos meinaa kunnon tekniikalla ylös päästä. Harvoin tosin tykkilumella tulee semmonen tunne, että kulkee tosi hyvin, koska se hapottaa oikeesti paljon enemmän kuin talvella oikeella lumella. Heidille se olikin eka harjotus, joka tuntui koko leirin aikana ekan kerran hyvälle. Kaikki ennen sitä oli kaikki ollu vähän pakolla pakertamista, kun ei oikein tuntunu miltään. Nomut, semmosia päiviä tulee, onneks tuli näitä hyviäkin harkkoja :)
Asuttiin taas melko perinteisesti Vuokatin Urheiluopistolla Uusi-Uutelan solukämpissä. Meillä oli tommonen neljän hengen kämppä, kaks huonetta joissa molemmissa kaks sänkyä + keittiö, suihku ja vessa. Sillee vähän ahistavia, kun ei oo oikee mitään oleskelutilaa, vaan pitää nyhvätä siellä omassa huoneessa tai sitten keittiön pöydän ääressä. Mut toisaalta, vapaa-aikaa on niin vähän tämmösillä leireillä, missä on paljo porukkaa ja on oltava joku looginen aikataulu, että asiat sujuis järkevästi, niin sillon kun ehtii kämpillä olla niin yleensä kyllä päiväunet on kova sana, joten sänky on ihan jees... :D Mut valitetaan joka kerta opiston majotuksessa toisillemme;
1) kovista tyynyistä 2) ärsyttävän lipevistä lakanoista 3) ohuista patjoista ja 4) ohuista VERHOISTA. Ne oli vielä keksiny pistää pystyyn jut tuohon Uusi-Uutelan takapihalle Vuokatti Chalets 3- hotellin! Eikös siinä sen hotellin etupihalla oo hirveitä valonheittimiä, jotka sit paisto suoraan meidän ikkunoista keskellä yötä.... no, kun pisti silmät kiinni niin eipä nuita huomannu :D Kyllä me yhesti viritettiin leirillä opiston majoituksessa ollessamme parhaimpaan kesäaikaan yhessä noi pussitäkit verhotankoihin roikkumaan että tulis vähän pimeempää. Mentiin sit yöpuvuissa ulos kattomaan et millanen ilmestys se on sieltä päin, naurettiin siis niiiiin paljon ettei mitään rajaa. Ne oli ihan hirveen näköset. Lopulta meinattiin jäädä vielä uloskin kaiken hyvän päälle. Voi niitä aikoja :D
Sunnuntain lähtötohinassa meidän huone taas näytti siltä että jättilaukuille ja vaatekaapille tuli joku vuosisadan pahin mahatauti, kun niiden sisältö tyhjeni kerta heitolla ja huone siltä, että joku vuosisadan pahin pyörremyrsky ois pyörähtäny siellä. Huom, huomatkaa että sängyn takanakin on vielä tilaa... Nää ennen - jälkeen -kuvat on kyllä parhaita. :D
Muita kuvia meillä ei oo, ja eipä tuolla loppupelissä paljo mitään kuvaamista ollukaan. Monta kertaa nähty paikka jo! :D Me oltiin samassa kämpässä kaikki valmentajan valmennettavat, Eevin ja Reetan kanssa on kyllä aina niin parhaita juttuja että ei mitään järkee. Toisinaan vois olla parempi jos ei ees kuulis niitä juttuja, mutta saapahan ainakin nauraa. :D jutut aina vähän levähtää. Siis vähä vaan.
Ja joo, saadaanhan me aina tolle meidän valmentajallekin nauraa, kun se on välillä vähän hajamielinen. Se hukkas mm. sen auton kun unohti mihin oli jättäny sen ja joo, vähä kaikkee muuta... :D
Tämä hieman huonolaatuinen kuva kyllä tiivistää melkein jokapäiväsen elämän. Ensin nauraa ihan "sikana" :D ja sit kohta tajuaa, ettei tajunnu ees koko juttua, ja sit nauraa kohta jos/kun tajuaa sen. Mut se parhaiten nauraa joka hitaimmin ajattelee, eiks se niin mene. Peruspäivä.
On vaan noloo revetä jossain paikassa, jossa on ihan hirveesti ihmisiä ja etenki jos ei voi lopettaa nauramista. No, seki on peruspäivä.
Ite asiassa me neljä saatiin mun kustannuksella varmaan vuosisadan naurut, minä mukaan lukien. Hiihin kaikessa rauhassa (tai mikä rauha, siellä tulee koko ajan takaa, menee eessä ja tulee vastaan porukkaa niin paljo ettei jaksa ajatella niitä enempää kun on pakko:D sen takia musta tuli kuurosokee enkä kuullu sitäkään, kun tuttu ihan oikeesti puhu mulle tai en ees huomannu ketään...:D nolo. Toivottavasti ne tutut ei luule että en kehannu tervehtiä!) ja joku random tyyppi puhu siellä jossain välissä, että on hukannu hiihtolipun. No, se on vähän voivoi sitten. No, ei koskenu mua. Sit kohta tulin ihan hapoilla juomapullon luokse, rupesin rämppää sykemittaria ja kattooo et paljo on menny aikaa. Siinä taas meni ja tuli porukkaa koko ajan. Sit joku ihan outo mies kysyy multa, että "Onko sulla lippu?" No ihan vähän aikaa sitten se yks tyyppi puhu että on hukannu lippunsa, joten ajattelin että se tarkottaa sitä. Sanoin: "Ei." Siis mietin jälkikäteen, et miks ees sanoin niin, koska olihan mulla se taskussa, mut sen pitäs kyllä olla näkyvillä.
Olin oikeesti niin pihalla kun olla voi (siis ottaen huomioon että olin ulkona:D) ja sit se mies tuumaa: "Pitäs kyllä olla." Minä selvennän: "Siis tarkotin ettei oo katteissa ollu." "Niin mutta minä tarkotin että onko sulla lippua."
Sitten vasta tajusin, että se on lipuntarkastaja! Se oli eka kerta ikinä (ja oon käyny aika usein Vuokatin enslumilla hiihtämässä) kun multa kysytään lippua. Oon aina miettiny, et onko sitä ees järkee ostaa kun ei kukaan ikinä sitä ees kysy ja maksaaki ihan liikaa. "Joo, joo, on mulla!!" Siinä sit kaivelin taskusta ihan ryttysen lipun, oli kyllä niin monella mutkalla että ihan hävetti. Sit aloin vielä suoristella sitä, että näki ees että onko se ranneke vai joku roska. :DDDD "No näyttäähän tuo lippu olevan."
Aloin vaan nauraa ja menin sinne juomaan lopulta.... Eevin kanssa saatiin kyllä illan naurut jos ei muuta. No, luulen että niin sai se lipuntarkastajakin. Mulla on taipumusta vissiinki piristää näillämun älynväläyksillä jopa ihmisten työpäivää.
Mulla on kyllä ollu aika usein ennenkin taipumusta nolata itteni niin sata-nolla Vuokatissa. Yhesti hävitin pukuhuoneeseen mun paidan ja sönkkäsin jollain savon englannilla venäläisille siinä toivossa, että 1) ne ei varmasti ymmärrä sanaakaan ja 2) ne ei tuu näkee mua enää ikinä, että mun paita on jossain niitten vaatteitten alla penkillä. Lopulta kiitos kansainvälisten käsimerkkien ne nosteli lähinnä järkyttyneinä vaatteitaan ja siellähän se mun paita oli. Ei oo kyllä tämä tyttö niin nopeesti sopertanu thank youta ja hävinny paikalta sitten sen jälkeen! :DD sanoinkin jo aiemmin, että hapottaa niin paljo että järki lähtee, niin vähemmästäki ei järki juokse ihan täydellä teholla!
Mutta eilen sain kyllä sanottua paljon järkeviä asioita englanniks. Tosin aivot oli niin hapoilla sen jälkeen, että ei tajunnu enää biologiasta mitään, näin koeviikolla kun kokeisiin yritin lukea. En kyllä tajua muutenkaan sitä, mutta aivot oli jo niin ylikierroksilla englannin kuuntelemisesta, jota pitäs yrittää ymmärtää ja sit ku pitäs vielä saaha suusta ulos jotain järkevää aiheeseen liittyen, koska japanilainen vaihto-opettaja. Ymmärsin kyllä suunnilleen kaiken.
Linjavalmentaja Antti kyllä kehu mua, kun sain pidettyä vähän keskustelua yllä ja esitettyä jotain kysymyksiäkin. Kyllä mä kehityn koko ajan, ja loppujen lopuks ei tarvii ees tietää läheskään kaikkee, kunhan sanoo jotain niin sen jo ymmärtää. Kyllähän mä aina Marillekin sanon asiat yksittäisillä sanoilla, jos se ei kuule mitä mä aluks sanoin (niin tapahtuu aika usein). Niinku tähän tapaan: "Sinä. Leiri. Viime vuonna. Täällä." "Aa! Joo niin olin." Kätevää, helppoa, yksinkertaista!
Kuuntelin ekaks Emmin höpötyksiä yli puol tuntia ja yritin ymmärtää niitä, sen jälkeen kuuntelin puol tuntia englantia ja sit ois vielä bilsaa pitäny ymmärtää. Huh, liika on liikaa :D No tää Satomi lähtee meidän kanssa Leville vajaan parin viikon päästä viikoks, joten siellä tulee oikee kielikylpy. Se on tositosi hyvä että se lähtee. Oppis oikeesti puhuu englantia käytännössä kun on oikeesti pakko kommunikoida. Kyllä me nytkin on juteltu yllättävän paljon englanniksi Satomille, ja vaikka aina ei ymmärrä kaikkee eikä osaa selittää, niin jos on toinen suomalainen vieressä, niin se voi vaikka tajuta, suomentaa jotain sanoja tai antaa vinkkejä. Itekki kehittyy koko ajan. Eilenki en ymmärtäny mitä se sano, niin kysyin: "Can you repeat?" ja mut ymmärrettiin ja kysymys toistettiin. Sen sijaan, että olisin pyytäny heti apua joltain muulta, niin yritin hoitaa sen itse.
Levillä tulee varmasti kehittyy paljon tässä englannin puhumisessa ja ymmärtämisessä. :)
Nohnoh. Sunnuntaina leirin lopetuksen jälkeen Marilla oli vielä tavarat pakkaamatta. Niin oli myös torstaina leirille lähtiessä... ja keskiviikkona kämpiltä lähtiessä.... ja mun piti joutua vielä junaan koska mulla oli koulua maanantaina. Marilla oli vapaapäivä koska koeviikko, niin se oli maanantain kotona ja tuli sitten vasta illalla.
Mari höpötti ihan kun levy ois jääny päälle: "pakkaamaan, pakkaamaan, pakkaamaan.." "Mari oo hiljaa." Mari jatkaa: "Hiljaa, hiljaa, hiljaa, hiljaa.." "Lopeta!" "Lopeta ite!" Hirvee kinastelu siellä opiston aulassa (peruspäivä:D) ja se jatku vielä kun lähettiin kävelee ulos: "Lopeta jo! Jäikö sulla joku levy päälle? Siis sua piti oottaa tänne lähtiessä, pitää oottaa nyt! Sä oot niin hidas!" Lähinnä kyllä naurettiin tän leikkimielisen kinastelun aikana, koska se on oikeesti vaan niin perus. :D Varmaan kaikki opiston aulassa olevatkin sai hetkelliset päivän naurut...Ulkona jatkuu Mari: "Älä hupata! Minua ei oo tarvinnu oottaa!" "No keskiviikkonakin kämpiltä lähtiissä ei ois jouduttu ees linja-autoon!" Sit Mari käveli vielä niin nopeesti, ettei mun jalat liikkunu niin nopeesti. Pistin semmoseks pikakävelyks ja käveltiin sit sillee ehkä pari metriä. Ollaan ihan mahottomia, naurattaa muistella näitä. :D
ps. meiltä ei tule välistä kovin paljoo postauksia, ja sit kun toinen rupee kirjottaa, niin sit tulee mieleen niin paljon asiaa että eipä siihen enää toisella oo enää mitään kirjottamista kun tulee ihan hirveen pitkä ja samoja asioita. Just mietittiin, et pitää tehä niin et postaillaan aina tämmösiä "omia" postauksia niin ei tuu sanomista siitä, että toinen kirjottaa "liikaa" vaikka ei tänne hirveen usein noita uusia postauksia siltikään tule. Jompikumpi kirjottaa sillon kun siltä tuntuu ja jos toinen ei kerkiä tai eioo asiaa, niin sit ei tuu postauksia tai tulee yhteisiä. :) vois sujua helpommin tää yhteisen blogin pitäminen. PAINELKAA NAPPULOITA JA JÄTTÄKÄÄ KOMMENTTEJA, kiitti! =)
-Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti