tiistai 18. maaliskuuta 2014

SM Ristijärvi 8.-9.3.2014

Tän talven vikat Sm- kisat oli siis Ristijärvellä Saukkovaaralla ja ne olis nyt jo takana päin. Olishan tässä ollu vielä KLL/SM- kisat, mutta nepä onkin tällä kertaa Inarissa asti, niin ei lähetä sinne sprintin ja 3 kilsan kisan takia. Toisaalta olis ollu ihan kiva lähtee Lappiin kisaamaan, jos olis pystyny jäämään sinne pitemmäks aikaa hiihtämään hyvillä keleillä ja laduilla. Mutta niin pitkä autossa istuminen + kisat + istuminen takasin ei tuntunu kovin järkevältä, joten jätetään sitten lähtemättä. Tulee niitä kisoja vielä jatkossa muitakin:)

Lähettiin siis kotiin jo poikkeuksellisesti keskellä viikkoa ja Marilla oli vielä fyssariaika ennen lähtöö, ja sen piti raahata kaikki tavarat kouluun heti aamulla. Sitten se muisti ruokalassa että se unohti rakkolaastarit (pertsan monot hankaa joskus rakon!) sen huoneen pöydän laatikkoon. Se käski Heidin tuomaan ne ja muistutti asiasta vielä viestillä. Heidi oli menny tonkimaan sen laatikon missä se Mari väitti niiden olevan ja lopulta penko kaikki laatikot (parhaan kaverit omat luvat:D) ja eihän siellä mitään ollu!! Lopulta Mari tajuskin jotain oleellista... 

















Joo, tultiin siis sunnuntai-iltana tänne 2½ päiväks kouluun ja eihän se ollu purkanu tavaroitaan "parin päivän takia" :DDDD 

Tälle SM-kisareissulle lähettiin jo torstaina, vaikka eka kisapäivä oli vasta lauantai. Meijän molempien perheet majottu Paljakassa, joten käytiin torstai-iltana siellä hiihtelemässä vähän pitempi lenkki. Samalla tää reissu oli semmonen perheen lomamatka, koska koko porukan voimin oltiin liikenteessä.
Perjantaina lähettiin sitten kiertämään kisaladut Ristijärvelle. Tai oltiinhan me siis jo kerran siellä kisa hiihetty aiemmin, mutta on ne ladut silti käytävä testaamassa ennen kisaa:D Molemmat tykästyttiin sillon aiemmin siihen latuun ja kun molempien kisat meni sillon vielä hyvin, niin ihan hyvillä mielillä pysty lähtemään tähän viikonloppuun. Lenkki oli sopivan hiihettävä, palauttavia laskuja ei oikeestaan ollu vaan koko ajan joutu tekemään kunnolla töitä. Semmonen latu missä tuli tartti rautasta kestävyyspohjaa! :)

Nää kuvat Paljakasta lauantai-illalta kun käytiin siellä hiihtämässä kisan jälkeen illalla. Oli kyllä ihan älyttömän ihana keli !!
 



Joku random tyyppi kerkes tuohon kuvaan, mutta se ei ehkä pahastu tästä :D 


 
Lauantaina oli matka 5km ja tyylinä perinteinen. Jotai räntämoskaa sato melkein koko aamun eli Suomen talvi näytti taas parhaat puolensa... Keli kuitenkin kaikille sama, niin ei mitään valittamista.























No, tästä näkee harvinaisen selvästi miten noista letin päistä vesi tippuu kun Heidi valmistautuu hurjaan takaa-ajoon, hehe. :D No oikeesti tulee semmonen tunne ku toi kello piippaa lähtöaikaa vieressä viimeset 10 sekuntia, on siinä ihan asennossa lähössä ja sit kun se lopettaa piippaamisen, niin tietää että sitten pitää painaa niin kovaa kun ikinä pääsee! =)


Marilla ainakin oli suhteelisen kovat odotukset tältä kisalta, koska tää on just se paras matka ja tyyli. Mutta ei kuitenkaan ollu semmonen kulkupäivä, kun esikisoissa samalla ladulla. Täysillä mentiin lähöstä maaliin ja tällä kertaa se riitti 18. sijaan. Ihan kohtalainen suoritus kuitenkin, mutta tiiän, että pystyn paljonkin parempaan. Jos vertaa viime vuoden KLL-kisaan, jossa olin myös 18. ja sillon olin ihan huippu tyytyväinen hiihtoon ja sijotukseen. Onhan sieltä nyt saattanu jäähä porukkaa pois edeltä, mutta nyt toi sijotuskaan ei tyydyttäny. Se kertoo vaan sen että eteenpäin on menty ja parempaan pitää vielä pystyä:) Töitätöitätöitä vaan lisää ens kesänä ja kovemmalla itseluottamuksella ens kauteen. Tai eihän tääkään kausi oo vielä edes loppunu, vaan muutama startti olis vielä jäljellä, mutta pikku hiljaa pitää suunnata jo katseita tulevaankin.



Ekat keltaset tötsät on lähtöpaikka, taempana olevat tötsät maali
Laatu on vähän huono koska sitä räntämoskaa tuli edelleen taivaan täydeltä vielä 15-20min päästäkin. :D ja monta tuntia ennen lähtööki xd mutta siis, Mari tulossa maaliin. 










































































..... ja Mari tuli maaliin:D















Meille laitetaan tommoset nilkkapannat aina isoissa kisoissa :DDD ne on siis tommoset nilkkatunnistimet ajanottoo varten. Se ottaa meille ajan ja ihan sekunnin pienet kymmenykset. :) 




















Heidillä tuli kurkkuongelmia keskiviikkona kolme päivää ennen kisoja. Se alotti vimmatun terveenä pysymisoperaation viikonlopun yli, lähinnä henkinen psyykkaaminen sekä Posivil Zink, nenäkannu, suolavesi ja ärpäkät kurkkupastillit. Ne on aika pettämätön yhdistelmä mutta ei nekään ihmeisiin pysty - ei oo ikinä pystyny ja Heidi jos kuka tietää että jos se tauti on tulossa niin se myös tulee eikä siinä mikään auta. Mutta viimeseen asti piti yrittää. 


Näillä eväillä rankkaan kisaviikonloppuun! (y)























Oikeestaan oli aika hyvä fiilis torstai ja perjantai siellä hiihtolenkillä - kurkussa ei tuntunut yhtään mutta sitten paikallaan ollessa oireili. Lauantaiaamuna Posivil Sinkkiä (joka on muuten tosi hyvä koska se auttaa kurkkuoireisiin mutta se ei oo varsinainen lääke! Siinä on sinkkiä ja muistaakseni C-vitamiinia ja jotain muuta, mutta ei varsinaista lääkeainetta) ja nenäkannulla röörien ruuttaamista (joka sekin ihan paras keksintö, vaikka kieltämättä se on aluksi ällöttävä. Mutta Heidi tapaa kaikille sitä inhoaville sanoa, että kun on tarpeeksi tukossa jatkuvalla syötöllä niin kyllä sitten alkaa vähän ällömmätkin apukeinot kelvata!) ja eikun matkaan.

Lopulta tää kisa oli "ihan ok" joka on huonoin kommentti mitä kisasta tai ylipäätään mistään voi antaa: se ei sitten kerro yhtään mitään! Mutta siis, ei ollut tosiaan mikään paras suoritus mutta ei tosiaan huonoinkaan. Aika perus suoritus, ei saatu lentofiilistä päälle vaikka tänne itteni psyykkasin kun tykästyin maastoihin sillon aiemmin ja Lahden SM-kisat meni ihan penkin alle allergiasotkun takia. Elin varmaan koko viikon molemmat kisat läpi ajatuksissani.





 Pakastumisen jälkeen tää tie oli ihan kiva juosta, mutta perjantai-iltana oli kyllä semmonen vesilaari että kengät oli heti märät ku lähti liikkeelle... läiskis loiskis ja tätä rataa. 
Yllättävän hyvin sain hiihdettyä, vaikka oli kurkun kanssa ongelmia mutta onneksi se ei haitannut hiihtämistä kilpailussa. Paljon paremmin kuin Lahdessa, josta huomaakin että siellä ihan selvästi jokin mätti ja pahasti - onneksi syy on kuitenkin selvillä.
Silti tiedän, että pystyisin paljon parempaan. Pertsan tekeminen on ruvennut tuntumaan paljon rennommalta, pariin vuoteen se on ollut se tyyli millä on yrittänyt hakea rentoutta väkisin. Se vaatii niin paljon ajoitusta ja rentoutta, jotta se kulkee. Kun on ihan hapoilla ja henki ei kulje kunnolla (mykoplasma, maitoallergia) niin eipä siinä se pelkkä oma tahto riitä. Se terve elimistö on vaan niin iso juttu. Mutta eka kisa missä sain itsestäni irti tänä vuonna, oli helmikuun alussa juuri tuolla Ristijärvellä - perinteisellä. Se oli mulle tosi iso juttu, ensinnäkin saada itsestä irti ja että se päivä koitti pertsalla. Sen näki myös tuloslistasta.
Mulla on rahkeita tähän, onneks voin nyt sanoo että mulla on ehjä kausi takana ja paljon paremmat mahollisuudet ens kauden treenaamista varten.




 
Sunnuntaina sitten vaihettiin tyyliä perinteisestä vapaaseen ja matkakin jatku puolella.
Meillä ei oo kovin montaa kympin kisaa tullu hiihettyä (tää tais olla kolmas) mutta tykätään kyllä tuostakin matkasta. Se ei oo vielä liian pitkä, mutta koko ajan ei tarvii kuitenkaan painaa urku auki. Kelikin oli nyt parempi, koska yöllä oli pakkasta ja se näky varsinkin laskuissa. Ne oli ihan järkyttäviä! Ei oo ikinä ennen tarvinnu jarruttaa kaikkia laskuja ylhäältä alas asti, mutta kerta kai se on ensimmäinenkin. Niihin laskuihin tuli hirveet lumivallit ja jäätikkökin alko sopivasti pilkistää sieltä alta. Sai aika tarkasti laskee ja mieluummin ottaa liiat vauhit pois ettei kaadu. Kaatumisia oli tullu kuulema tosi paljon, mutta onneks pysyin pystyssä.
Tai verryttelyssä, kun en vielä tienny millasia ne laskut on, niin otin komeen kuperkeikan pahimmassa laskussa... Sen seurauksena polvi oli pari päivää vähän kankee, mutta pikku juttuja tuommoset:D aattelin, että parempi kaatua nyt alkuverkassa, kun sitten kisassa nii ei mee turhaa aikaa siihen eiku XD Jalat oli muutenkin sitten hapoilla ja laskuissakaan ei saannu yhtään palautusta, kun piti jarruuttaa, niin vähemmästäkin alko hapottaa. Mutta kokonaisuutena tuntu paremmalle kun edellisenä päivänä. Sijotus pari pykälää huonompi, mutta enpähän hyytyny matkalle ja sain vielä kiristettyä loppua kohti ja itestäni kaiken irti. Vapaa ei oo mulle se mieluisin tyyli, mutta tällä kertaa se kulki aika hyvin. Plussan puolelle siis jäätiin tästäkin viikonlopusta:)
Marin sisko otti kuvia ja Mari naurokin näille: "Kuka sano etten nouse ylös suksen päälle?!" (kuva 1) ja "Kuka sano ettei kädet mene tarpeeks taakse?!" (kuva 2) :DDD 

Heidin kurkku jatkoi oireiluaan lauantain kisan jälkeen ja se taisi lopulta pahentua sunnuntaiksi. Yöllä meni kolme tuntia nukahtamiseen, kun pitkällään kutitti kurkkua. Aamulla oli sitten aika tööt- olo ja kaikki lataus sitä kisaa ajatellen tuntui hävinneen, kun aamulla tajusi että mihin suuntaan tilanne on mennyt.
Mutta eihän niin isoa päätöstä kuin "hiihtääkö vai eikö hiihtää" voi tehdä sängystä käsin. Oli pakko päästä ladulle, pakko päästä hiihtämään, jotta mä saan lähinnä vakuuden itselleni omasta olotilastani ettei mulle jää sellasta tunnetta että entä jos. Mun piti vakuuttaa itteni, vaikka melkeinpä heti aamulla tiesin, että mä en voi startata.
Heti kun pääsin sinne ladulle, mulle tuli semmonen olo että eikä. Tää ois niin huippua, 10km vapaa, just se matka mitä mä pidin itselleni sopivampana. Liukas mutta raskas keli tulossa, joka palvelee mua enemmän kuin lentokeli. Tää ois niin täydellistä.
Kokeilin sitten hiihtää reippaammin, mutta ei se antanu vakuutta alkuunkaan. Tilanne oli selkeesti huonompi kuin eilen ja mun piti tehä se vaikee päätös: en starttaa. Se oli iso pettymys ja sen takia raskas. Mä odotin tältä viikonlopulta enemmän, mä odotin että saisin itestäni irti, olisin terve. Olosuhteet oli hyvät mulle. Mä olin tullu kisapaikalle, olin käyny kiertää kisaladun, H-hetkeen oli tunti aikaa, mä olin siellä ja näin kun oman sarjan tyttöjä lähti hiihtämään verkkaa. Munkin ois pitäny olla jo verkkaamassa, sen sijaan jökötin mieli maassa autolla ja yritin saada jotain järkevää päätettyä. Olin lähteny sinne siinä toivossa, että mä hiihdän ihan varmasti.
Palautin numeron, lähettiin pois. En halunnu jäädä kattomaan kisoja, kerran mä tulin sinne hiihtämään ja jos en voi, niin halusin lähtee sieltä pois parantelemaan itteni. Eka kerta oli, kun tulin kisapaikalle mutta lähdin pois. Ei tuu tavaks kyllä. Mutta parempi näin, kun se että oisin startannu, mun terveystilanne ois pahentunu maksimaalisen suorituksen seurauksena entisestään ja oisin joutunu keskeyttää, vaikka oisin lähteny yrittää niin hirveellä tsempillä, millä aina lähen. 
Peukku alas, nyt kävi näin.































No kyllä se peukku nous ylöspäin lopulta! :) fall and stand up, eiksnii?! 

Ja kun mä tiedän sen itse ja kaikki tutut tietää, että mä en varmasti jätä kisaa kesken jos ei oo ihan pakko. Tuun maaliin vaikka pää kainalossa jos ei oo pakko jättää kesken. Se ei oo ehkä aina järkevää ja keskeyttäminen on sallittua jos on sellainen tilanne. Ei se väärinkään ole. Mutta mulle se ei ole vaihtoehto kisaan lähtiessä: vaihtoehdot on olla lähtemättä tai lähteä ja tulla maaliin. Keskeyttäminen ei oo vaihtoehto. Se tapahtuu vaan pakon edessä, sit kun on oikeesti pakko eikä oo järkee jatkaa. 

No, harmittihan se. Kun oltiin jo Kajaanissa pois tulossa, kello näytti 10:35. Mun lähtöaika. Nyt mun pitäs olla tositoimissa. Sillon harmitti vielä enemmän, mutta uusia kisoja ja uusia kausia tulee vielä. Terveys on aina etusijalla.




























Kotona oli sitten nää olosuhteet hiihtämiseen ihan eri luokkaa kun tuolla.... Saa vaan haaveilla hankiaisista.
Mari kerkes vielä tunnin pistäytyä kotona ja sitten pitikin lähtee jo junalle. Tämmöstä tää on tämä urheilijan ja reissaajan elämä:D Niinpä se ois ollu Heidilläkin, jos ei ois käyny taas Sm-kisoissa näin. Mutta pettymykset kuuluu urheiluun (vaikka niitä on kyllä riittäny mutta ei varmasti lopu tähän!) ja se pitää hyväksyä, mä oon kuitenkin parantanu omaa tasooni parista edellisistä harjottelun osalta rikkonaisista vuosista ja ei varmasti vielä loppua näy. Kohta mä oon siellä samalla tasolla missä mä olin ennen sairastumista, eli just siellä missä mun pitäs nytkin kaiken järjen mukaan olla. Yritys 10+ vähintäänki! :)

Sit vähän majotuksesta. Heidin porukat oli samassa kämpässä missä ne on ollu aiemminkin ja se todettiin hyväksi. :) 























































 Marin porukoiden kämpästä ei oo hirveesti mitään kovin järkevää kokonaisvaltaista kuvaa josta sais jotain selvää siitä paikasta. :DDD Niillä oli ainakin siellä hirveesti jotain röllitauluja ja kuvia jotka ne oli kaikki varmaa kuvannu. XD niitä oli ikkunoissa, saunassa, suihkussa ja ihan joka paikassa! se oli semmonen röllimökki:D 





No onhan nää ihan hienoja XD 

Tällä hetkelläkin Heidillä vielä terveyden kanssa häikkää, kyllähän minä aika hyvin pysyin tänä vuonna terveenä: Levin leirillä oli parin päivän sprinttinuha ja tää mun toimiva terveenä pysymistaktiikka (mikä taktiikka) on toiminu hyvin siihen asti kunnes sairastuin ennen pääkisoja! Melkein meni nappiin mutta ei aivan. Osimmoilleen näin!
Kisojen jälkeen seuraava viikko oli aluks pahempi: tajusin tosiaan tehneeni oikeen päätöksen. Ryvin illalla ihan hirveesti ja aamulla oli kurkku kipeenä. Keskellä viikkoo oli jo parempi, mutta loppuviikosta kurkku alko uudestaan oireilla ja nuhakin rantautu tänne... Aivot täynnä räkää ja ne toimii taas sen mukasesti... Että jeejee.
Yritetään nyt parantua että pääsis vielä epätoivosesta lumitilanteesta (mikä LUMItilanne, ollaan menty koko viikko pyörällä kouluun!!! me mennään yleensä vasta sitten kun lumet on sulanu eli joskus huhti-toukokuussa mut meneehän se näinki) huolimatta hiihtää muutamat kisat. Ei tiiä oikeen miten tähän suhtautuis: tuntuu ettei talvi oo vielä alkanukkaan ja se jo loppuu. Toisaalta lumettomaan katukuvaan ei enää se lumen sataminen auta, joten peri aatteessa ei sitä enää tartteis tulla. Katellaan miten käy, toivottavasti ei tuu kylmä kesä !!

PS. Mari alotti tän postauksen, sit Heidi jatko tätä (siitä johtuen joudutte ehkä välillä taas käyttämään aivojanne, kun mietitte kummasta puhutaan...:D) ja tekniikka ei taaskaan ollu sen puolella, kaikki meni ihan sekasin ja sillä meni hermot. Se sano ettei se enää ikinä jatka tätä mutta jatko se kuitenkin heti samana iltana. Ei oo eka kerta kun kaikki sen tekemät jutut häviää, nimim. Mari palautti 3.jaksossa ison työn tuloksena kaiken mun tikulle takasin kun poistin vahingossa terkan työn sieltä. Jes, hyvin mä vedän. (Nyt ei enää mitään mikä vaatii tekniikkaa.)

- Mari&Heidi
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti