December 2015

Moikka! Tässä on ollut menoa ja meininkiä koko joulukuun - niinhän tuo äkkiä tulikin ja kohta jo hujahtanut ohikin! Viimeinen kouluviikko oli kiireinen, kun loppuviikosta oli kolmen päivän koeviikko ja hommaa siis riitti enemmän kuin ehti tehdä. Kuitenkin perjantaina jo helpotti, kun oli alkuviikon aikana paahtanut opiskella englantia ja lauantaiaamuna oli siitä koe. Oli vähän motivaatio koetuksella lähteä lauantaiaamuna kouluun, mutta onneksi monella muullakin opiskelijalla oli sama kohtalo! :D

 Itsenäisyyspäivä vietettiin ensimmäistä kertaa lukioaikana Putaalla. Saatoin tulla maininneeksi edellisessä postauksessa, mutta mainitsenpa nyt uudestaan. Onhan siitä edellisestä jo aikaakin, niin ei kukaan enää muista! ;) 

Käytiin "shoppailemassa" Pihtipudas Cityssä, mutta eipä siellä paljoa ole mitään, missä shoppailla. Käytiin kuitenkin Kultakeramiikassa, Outletissa ja Ale Makasiinissa. Näillä mentiin. :D Kultakeramiikassa oli suklaalevyjä söpöillä etiketeillä! :) Ostin myös itselleni ihan "oikeita" lakuja jouluksi, kun en saa syödä suklaata. Alkaa tulla vanhaksi, kun ostaa itselleen joululahjan! :D

Yksi päivä oli herkkupäivä! Meillä on Marin kanssa solmittu karkinostolakko, joka lukee sisäänsä talven. Kuitenkin jäätelö on sallittujen listalla, joten ostettiin jäätelöä. Tuo minun maidoton on kyllä ihan parasta! Vaikka vaihtoehtoja on pääasiassa vain kolme (en oikein niistä muista tykkää), niin ei harmita yhtään, kun tuo on niin täydellistä! :D Minun jäätelön valitseminen ei yleensä vie koko päivää, kun käyn nappaamassa hyllystä tuon "rich chocolate"-jäätelön ja se on sillä hyvä. :) Marilla vastaavasti kestää kymmenien vaihtoehtojen edessä. :D

Kävin yhtenä päivänä Putaalla hiihtämässä puoli tuntia urheilukenttää ympäri. Oli aika siisti olo laittaa monot jalkaan kämpillä ja lähteä talsimaan ulos, mutta siellä se fiilis viimeistään hupeni. Ritovuorelle menevältä ladulta olivat lumet kaikonneet, pohjat tuli läpi. Siihen ei ollut asiaa laittaa suksia. Kävelin sitten kentälle ja siinäkin alkoi jo rata paistaa läpi, mutta sivakoin siinä vähän aikaa. Kieltämättä oli vähän motivaatio koetuksella, kun satoi niin paljon vettä, että melkein sattui! Ei siellä kovin kauaa kehdannut olla, lähdin sitten pois ja sain ripustella vaatteet tosiaan kuivamaan kuin syksyn rankkasateen jälkeen. :D

Lumet kaikkosivat kokonaan ja sain luvan masentua. On tämäkin kyllä melkoinen talvi, ihan oikeasti! Mikä tätä Suomen ilmastoa oikein vaivaa? Tänä samaisena aamuna lähdettiin aamutreeneissä juoksemaan ja katsoin aamulla ulos: päätin vetää jalkaan kesälenkkarit ja yllättävän kevyttä niillä oli kyllä painavien nastakenkien jälkeen juosta. Olisin silti juossut mieluummin lumihangessa kuin sulalla asfaltilla. 

Vedin myös kouluun lähtiessäni kaapista kesätennarit jalkaan. Ei noissa kengissä mitään vikaa ole - pidän niistä todella! - mutta oli kuitenkin joulukuun puoliväli, niin en ihan välttämättä olisi halunnut kaivaa niitä esille. Kaivoin myös varastosta pyörän ja kiidin sillä kouluun sulilla asfalteilla. Tosiaan mieluummin kävelisin talvella (koska pyörällä tappaisin luultavasti itseni), vaikka se onkin hitaampaa. Kunhan olisi lunta. 

Ricon kanssa kuin kaksi marjaa, eikö? ;) 

Värjäsin hiukseni nyt uudestaan saadakseni ne kirkkaammiksi, ja tällä kertaa värinä oli "intensiivinen punainen" aiemman "helmiäisenhohtoisen punaruskean" sijasta. Niistä tosiaan tuli kirkkaammat ja punaisemmat, vaikka ero ei ollut huomattava, koska olin jo tottunut niiden punaisuuteen. Tykkään tuosta väristä kyllä todella! Se tulee varmasti pysymään pidemmän aikaa. Aki totesi minulle, kun laitoin hiukset nutturalle etten kastele niitä saunassa, että näytän ihan Pikku Myyltä. :D 

Tehtiin Marin kanssa joulukortit Veeralle, Elisalle, Emilialle ja Emmille. Tehtiin myöhemmin myös linjavalmentajalle kortti ja annettiin hänelle lahjaksi konvehtirasia. On ollut niin hyvä syksy tällä kokoonpanolla, että ansaitsi saada meiltä jotain! :) 

Lunta kuitenkin satoi - yllättäen ne ovat nyt taas sulaneet. Mutta maisema oli todella kaunis, pieni pakkanen ja lunta maassa. Aurinkokin vähän pilkisteli.

Pyhäsalmessa oli piirikunnalliset kisat, joissa oli kyllä yllättävän monia koviakin menijöitä. Minun lisäksi tietysti. ;) :DDd Noh, meno oli nyt mitä oli. Sain hyvän kovan harjoituksen ja toivottavasti palveli jotakin. Tekemiseen ei saa vielä täydellistä rentoutta ja menee vähän tikkaamiseksi. Mutta toivottavasti se löytyy talven mittaan. :) 

Meidän hiihtokoulussa on historiallisen suuri määrä (ainakin meidän lukioaikana) tenavia! Nytkin oli 14 päätä ja oli kyllä tosi hyvä porukka! On noille mukava keksiä hommaa ja vaikka tuntuisi ennen harkkoja, ettei jaksaisi lähteä, niin kyllä sen jälkeen on hyvä mieli! Nuo lapset tekee niin hyvälle mielelle.

Oltiin yhtenä päivänä ihan töötissä treeneissä ja valmentaja oli tietenkin ylpeä. :D Ihmissämpylä ja veljet oli irti. Pirteää menoa! Ja seuraavana päivänä oltiin harjoittelemassa kiinalaisia rentoutumislajeja ja tai-chitä! Joku mies tuli pitämään sitä uskonnon kurssilaisille, mutta muitakin lukiolaisia sai tulla mukaan. Johan oli kyllä venkuilua, mutta oli tosi kiva kokeilla. Lopussa kuitenkin alkoi jo tylsistyttää, kun se oli aika rauhallista hommaa. Siinä oppi silti rauhoittumista ja rentoutumista, joka on välillä itselle ongelma! 

Kotona ja mummolassa on jo joulukuuset ja kaikki joulukoristelut valmiina! Meillä kämpillä ei oikein tule joulumieli, kun ei me saada aikaiseksi laitella mitään joulujuttuja sinne. :D Ei siellä jotenkin tule joulufiilistä niin kuin kotona. Olisi siellä aika ankeaa viettää joulua yksin. :D 

Minun vanhojen tanssimekolle on tapahtunut ihmeitä! Yksi tuttu otti sen hommakseen ja lyhensi sitä, teki ylimääräisestä kankaasta olkaimet ja se on tosi kiva! Ja tosi kevyt! Siitä lähti kolme kerrosta kangasta pois ja pituutta rankalla kädellä. Siinä on vielä hommaa tehtävänä, mutta pääpiirteittäin se on jo valmis! 

Eilen oli leipomispäivä mummon ja ukin luona. Leivottiin paljon pipareita ja torttuja. Minä olin ylennetty paistovastaava ja ilmeisesti syystä, koska yksikään erä ei palanut! ;)

Kaikki lumet ovat kaikonneet ja ei taideta saada valkeaa joulua, valitettavasti. Tilanne näytti jo hyvältä vielä muutama päivä sitten, mutta nyt se on ihan toivoton.

Joka tapauksessa, hyvää joulua kaikille blogin lukijoille! :)♥

-Heidi

Kuulumisia

Moikka! Pikaisia kuulumisia kuvien kera. Yllä olevia kappaleita on tullut (muun muassa) kuunneltua paljon viime aikoina. En tiedä tosiaan, mitä musiikkimaulleni on tapahtunut, mutta olen tajunnut, että tykkään noista tosi paljon. Rock-puoli on tullut vahvemmin esille. Ennen oli vain Apulanta ja alkusyksystä Linkin Park. Nyt sinne on tullut mukaan Amorphis, Papa Roach ja Bring Me The Horizon. Myös entiset jutut ovat pysyneet mukana, mutta nämä ovat tulleet vahvasti uutena juttuna mukaan.
On myös siirrytty jo joulukuun puolelle, jee! Tulisi se talvikin vielä, on tässä lunta sadellut, mutta aina se hetii sulaa pois! :( Nyt on kuitenkin pieni määrä jatkuvasti pysynyt maassa, joka saa kyllä iloiseksi joka aamu! Mari jo ihmettelee, että miten voin joka aamu verhot avatessani olla niin iloinen siitä, ettei lumi ole sulanut pois (siis jos sitä oli vielä illalla). :Dd Mutta eipä se ole itsestäänselvää nykytalvina!
Lunta on saanut tosissaan etsiä, että on päässyt suksille. Pyhäjärven Honkavuoressa oli huonompi tilanne toissaviikonloppuna, mutta Reisjärvellä yllättävän hyvä, vaikka lumi olikin aika kortilla varsinkin maalialueella. 

Ei siinä kovin paksulti lunta ollut, mutta yllättävän hyvässä kunnossa - huonommallakin ensilumenladulla olen hiihtänyt! Nyt on käyty pari kertaa ja koko ajan paremmassa kunnossa on ollut. Eilen siellä oli kisat ja tänäänkin mentiin samaan paikkaan suksille, eikä sitä oltu ajettu eilisillan jälkeen, niin sehän oli vesisateen jäljiltä jäädyttyään kuin rautatie. Testasin hiihtää kengät jalassa, niin onnistui melkein yhtä hyvin. :Dd Latu ei hajonnut ja eteenpäin liikkui! Olihan siinä pito-ongelmaakin, mutta onneksi maasto on niin helppo, että tehtiin parin tunnin lihaskestävyysharjoitus tasuria työntäen! :D Tuskin haittaa mitään. :) Ylämäet pystyi kävelemään ja tosiaan 90% lenkistä on tasuria, joten eipä siinä hätiä. Käytiin päälle vähän juoksemassa, mutta eipähän siitä oikein mitään tullut kun oli niin liukasta. ;o Minullakin on olevinaan nastat kengän pohjissa, mutta ihan vissiin! Menin tahallani lintassa siellä jäätiköllä ja Mari työnsi minua ja hyvin liikkui! :Dd Latukone tuli sitten murskaamaan jään kahden tunnin päästä, kun oltiin lähdössä pois. Käskivät jatkaa hiihtämistä vielä toiset kaksi tuntia ajetulla ladulla, ei tuntuis missään. :D 

Unohdin kellon päälle Reisjärveltä Putaalle tullessa (50km) lenkin jälkeen, joten tuli sellaiset pohjat kelloon, että en varmaan ikinä tule rikkomaan tuota matkaennätystä!! Kuka nyt kovin usein hiihtää melkein 70 km kerralla?! Niin että, hyvin meni noin niin kuin omasta mielestä. Sinne jäi muistiin lähes 70km pohjat ja maksiminopeudeksi 87 km/h. :D Siinä on tosiaan saanu jo sukset suihkia ja mono olla syönnillään, on menty eikä meinattu. :D Nauroin kyllä kämpillä tuolle. 

Täällä on muutamina iltoina tullut ihan tajuttomasti lunta! Nytkin perjantaina satoi ihan myrskyn lailla ja lunta tuli niin paljon, että oltiin varmoja, ettei päästä aamulla enää kämpältä ulos! Tunnin aikana tuli niin paljon, että rappuset olivat jo ummessa. Kyllähän tuohon on kivat loskat tullut, kun ovat sulaneet, mutta tällä hetkellä on jonkin verran lumia ja ihan kamalat tappojäätiköt. Sitä odotellessa, kun vedän lipat tuolla. 

Meillä oli torstaina ylioppilas- ja itsenäisyyspäivän juhla koulussa. Me saatiin kaksi uutta ylioppilasta. :) Vakuutuin kuitenkin itse siitä, että onneksi käyn neljään vuoteen enkä kolmeen ja puoleen, koska en haluaisi missään nimessä valmistua tähän aikaan vuodesta! Ei minulla olisi ainakaan yhtään juhlafiilistä valmistua ennen joulua! Toki se menee niinkin, mutta minulle se "oikea" juhla-aika on silloin keväällä, kun muillakin loppuu koulu ja alkaa kesäloma. Ja on kesä! :) Illalla väsytti ihan kamalasti ja makasin vain sängyssä puoli iltaa tekemättä oikeastaan mitään. Menihän se ilta niinkin. :D 

Oltiin eilen kisoissa Reisjärvellä. Eevi tuli Arton kanssa meille yöksi perjantaina ja Eevi pääsi käymään ensimmäistä kertaa meidän kämpillä ennen kuin häivytään täältä. No, eipä tämä varmaan mikään elämysreissu ollut kaupunkilaiselle, mutta pääsipähän Eevikin landella käymään. ;) Minulle tuli kauden avaus samalla, ennemmin kuin oli tarkoitus. Suunnittelin, että olisin aloittanut kisakauden joululomalla, mutta alkoi näyttää siltä, ettei lumitilanne ole kovin vakuuttava. Ne voivat sulaa milloin vain ja säilö- ja tykkilumia ei ole. Päätin sitten ihan extemporena edellisenä iltana ennen kuin ilmoittautuminen päättyi, että pitäsköhän tuota lähteä käymään. :D No, tuli sitten lähdettyä.

En odottanut tältä kisalta mitään, koska se tuli aiemmin kuin halusin ja syksyni ei nyt ole mennyt ihan putkeen. Päätin, että en edes yritä hiihtää kovaa, vaan hakea sitä rentoutta siihen. Jos yritän väkisellä puristaa, niin en tule pääsemään kovaa, mutta jos ajattelen sen sijaan, että rentoudella pääsen parhaimpiin suorituksiini, ehkä se helpottaa minua itseänikin. Muistin asian nousussa ja yritin rentouttaa tekemistä. Se kyllä auttoi. Kisa menikin ihan kohtuullisesti, paremmin kuin odotin. Vauhti on ehkä hukassa eikä se riitä kärkituloksiin, mutta positiivista on, että en edes kuole. Saan henkeä maalissa, tulen melkein hymyillen maaliin otettuani kiinni minuutilla yhden tytön ja tajutessani, että ei se ollutkaan niin paha reissu. Happi kiertää sen verran, etteivät lihakset mene ihan kipsiin ja tukkoon.

Hiihto ei mene laturetkeilyksi numerolappu rinnassa, vaan siinä on yritystä, terhakkuutta. Se näyttää siltä, että edes yritän. Ja laturetkeiluvauhdista huolimatta hapottaa ihan liikaa enkä jaksa mitään - sitä efektiä ei ollut nyt. Ladun helppouden vuoksi se oli armotonta tasurin hakkaamista, mutta yllättävän hyvin jaksoin sitäkin pitää yllä. Jaksoin ylipäätään pitää vauhtiani yllä enkä retkahtanut täysin viimeisellä kierroksella. Jaksoin jopa pysyä vähän aikaa nopeamman peesissä enkä jäänyt ihan kättelyssä. Kun henkiin jäin, niin tästä on ihan hyvät lähtökohdat myös jatkaa! :) 

Tuima ja päättäväinen katse, haha! :D Olihan tuo kuitenkin ihan kiva vetää tuo porkkananvärinen kisapuku päälle ja lähteä pitämään kiirettä taas 7 kuukauden jälkeen! Porkkanapuku oli kaiken lisäksi kotona ja muistuttelin äitiä ottamaan sen mukaan, koska en olisi hirveän mielelläni hiihtänyt kisaa kerrastossa (kalsaripuvussa :Dd). 

Lähtö ihan juuri käsillä ja hartiat korvissa valmiina ottamaan ensimmäisiä teräviä työntöjä. Olipa tuotakin viiden sekunnin viimeistä piippausta ikävä: piip, piip, PIIP. Se on merkki, että nyt mennään! Tuossa minun polven korkeudella edessä on keltainen "tökki" (tiedoksi niille, jotka eivät tiedä), joka on sähköinen ajanotto. Ei sitä edes huomaa, kun sen työntää jalalla pois edestä, kun ampaisee liikkeelle. :D 

Yksi päivä löysin kaapistani tuon mekon, jonka ostin aika lailla vuosi sitten - ja sehän mahtui edelleen! Se on niin sanotusti Lihomisen mittari-mekko, koska se on niin istuva, ettei se mahdu jos leviää yhtään sivulle. :D Joten jos tuohon mahtuu, niin ei ole kuule mitään hätää! ;) Jotenkin ajattelin tuon ostaessani, etten mahdu siihen enää edes seuraavana keväänä, mutta kyllähän tuo vieläkin sujahti päälle suhteellisen helposti. :D 

Noniin, tässäpä tämä. Tätä jaksoa ei ole enää kauan jäljellä, muutama viikko! Pitäisi saada tehtyä yhteiskuntaopin itsenäiset ja selvitä koeviikosta, sitten pääsee ansaitulle joululomalle! Sen jälkeen enää yksi jakso koulua ja sitten se on siinä! Kirjoitukset ja se on siinä. Voi että, on tätä kestänytkin! Hienoa aikaa kyllä ollut, ei siinä. Ja Pihtipudas on ollut turvallinen paikka kasvaa. Juuri mietittiinkin Marin kanssa, että täällä oppii liian hyvälle! Mutta se on vain hyvä ottaen huomioon, miten moni tulee tänne muualta 16-vuotiaana. Sehän on tosi nuori! Mutta niinhän minäkin olin. ;o Loppujen lopuksi olin sen verran itsenäinen, ettei se ollut edes älyttömän ison tuntuinen muutos. Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntui, että on leirillä. Sitten, kun tajusin, että: "Ei helkkari, minähän asun täällä!", niin ajatukseen oli jo tottunut ja kotiutuminen sujui tosi helposti. Me ollaan saatu täällä kouluruoka ilmaiseksi, kolmella eurolla kunnollinen päivällinen ja hyvät saunalliset asunnot. Koulu on ollut tosi paljossa mukana ja siitä saa kyllä olla vain kiitollinen.
Näin helppoa asuminen ei tule olemaan jatkossa. Oikeastaan nyt tuntuukin, ettei tänne tultuaan ole vielä edes muuttanut, vaikka muuttikin pois kotoa ja piti alkaa pitämään huolta itsestään ja omasta asumisestaan, elämisestään ja koulunkäynnistään. Kuitenkin nyt, kun lähden johonkin isompaan paikkaan opiskelemaan itselleni ammattia, niin silloin voin sanoa muuttavani oikeasti. Irtaudun koulun avusta ja minun täytyy oppia selviämään entistä enemmän itse. Totta kai minulla on edelleen tukiverkko ja oikeus kysyä asioita, mutta se muuttuu koko ajan askeleen verran itsenäisempään suuntaan.
Siksi olenkin todella kiitollinen ajastani Pihtiputaan lukiossa, näissä puitteissa, mitä näinkin pieni paikka meille opiskelijoille tarjoaa. Kiitollinen siitä, miten hyvin meistä on pidetty huolta vielä viimeisenä ylimääräisenäkin vuotenamme. Täällä on tosiaan saanut itsenäistyä rauhassa ja turvallisesti, ja omasta kokemuksestani voin todellakin suositella tätä paikkaa! :) Olen iloinen, etten lähtenyt minnekään muualle. Tämä on ollut juuri se oikea paikka.

Ihanaa joulun odotusta ja hyvää itsenäisyyspäivää! :)♥

PS. Jostain kumman syystä osa teksteistä on keskittynyt. Olen keskittänyt ne vasemmalle niin kuin niiden kuuluisikin olla ja sillä tavalla ne ovat luonnoksessa, joten en pysty taaskaan muokkaamaan tätä virhettä mistään, koska luonnoksessa mitään virhettä ei ole :D Joten ehkä kestitte. Näytti vaan minun mielestä vähän tyhmältä, mutta Blogger harvemmin suostuu yhteistyöhön. :D

-Heidi

Be just yourself and please smile

Moikka moi, nassukat! =)
Sain ajatuksen, kun tein aamulla kolmella hypärilläni (vainnelosjutut, haha) - siis ihan oikeasti, katsoin lukujärkkää ja näin, että torstaiaamuna olisi kaksi tuntia putkeen yhteiskuntaoppia, niin otin sen itsenäiseksi :Dd Ihan sallittua jo neljäntenä vuonna. ;) Mutta siis, nyt meni ihan överiks koko aloitus. Tein siis aamulla yhden tämän kyseisen yhteiskuntaopin kurssin esseen - ja kerrankin se oli mielenkiintoista! Aiheet olivat inhimillisiä ymmärtää ja osa oli jopa ihan oikeasti mielenkiintoisia. Tein myös toisen kurssin itsenäisenä ihan vasta, ja se oli kaikkea muuta. Tuskaa se oli.
Siitä tuli kuitenkin kasi! :)

Kirjoitin kieli- ja kulttuurivähemmistöistä Suomessa. Sitä tehdessä innostuin tutkimaan ja miettimään ihan toden teolla asioita. Tajusin, että täällä Suomessa on ruotsinkielisiä loppujen lopuksi aika paljon - suurin kielivähemmistö. On ihan hyödyllistä osata ruotsia edes jonkin verran. Innostuin kielestä enemmän, kun luin tämän syksyn kirjoituksiin. Ruotsin kielen taitoni kehittyi mielestäni paljon siitä, mitä se oli ennen. Ruotsin kielen sanastoni ei ole ikinä ennen ollut näin monipuolinen, vaikka onhan siinä vieläkin kehittymisen varaa.
Totta kai se kehittyy englannin kustannuksella, ja nyt kun panostaa englantiin, niin se kehittyy ruotsin kustannuksella. Aina paremmin sujuu se kieli, jota enemmän käyttää. Syksyllä englanti tökki pahasti, koska opiskelin ruotsia enemmän ja motivaationi oppia sitä oli suurempi.
Nyt tilanne on taas päinvastoin, vaikka en kumpaakaan halua unohtaa. 
Loppujen lopuksi se ei ole yhtään hullumpi kieli. Ja nyt olen oikeastaan erittäin tyytyväinen siihen, että kirjoitin ruotsin enkä matikkaa. Matikasta en olisi ensinnäkään saanut C:tä edes unissani (realistinen mahdollisuus olisi ollut myös M:ään, jos olisin kuunnellut paremmin) ja siitä ei olisi jäänyt paljoakaan käteen tulevaisuutta ajatellen. Missä muualla ostetaan 40 vesimelonia kuin matikan tehtävissä? Ei missään! :Dd
Koen hyötyneeni enemmän siitä, että sain valmiutta puhua ruotsia saadessani paljon sanastoa. Siitä voi olla hyötyä myöhemmin elämässä ja haluaisin pitää sitä kohtuullisesti yllä, ettei se unohtuisi lukion jälkeen. Olisi todella hienoa, jos minulla olisi käytössä suomen ja englannin lisäksi myös jokin kolmas kieli, jota osaisin tuottaa enemmissä määrin, koska en ole opiskellut esimerkiksi saksaa. Yläasteella tuntui, etten todellakaan jaksa, mutta nyt tuntuu siltä, että miksen edes yrittänyt? Nyt kyllä kelpaisi, jos olisi vielä sen neljännen kielen alkeet edes. 

En oikeastaan tunne ketään ruotsalaisia, joiden kanssa voisin kieltä puhua. Kummini asuvat Haaparannassa, mutta siellä kieltä hyvin vähän tarvitsee, koska pääasiassa kaikissa kaupoissa joku osaa suomea. Kassalla kysytään, maksatko euroissa vai kruunuissa. Ja he puhuvat tietenkin meidän kanssamme suomea, koska kuka siitä muuten mitään selkoa ottaisi. :Dd Viime kesänä ensimmäistä kertaa innostuin siitä, että minulla on mahdollisuus oppia ruotsia siellä ollessani. Telkkarissa pyörii ruotsinkieliset ohjelmat ja ainakin tekstityksen kanssa ymmärsin. Luin lehtiä ja ymmärsin pointit. Se on todella siisti tunne, kun tajuaa ymmärtävänsä! Ihan oikeasti ymmärtävänsä toista kieltä. Nyt, kun olen lukenut englanniksi kirjoja, on ihan huikeaa tajuta jossain vaiheessa, että minähän luen englanniksi! Sitä ei edes huomaa, koska ymmärtää tarpeellisen ja vähän muutakin.
Sainkin tässä ihan vasta luettua yhden romaanin englanniksi ja tosi lyhyessä ajassa kaiken lisäksi. Se oli todella hyvä ja odotan innolla, että pääsen lukemaan jatko-osaa!

Urheilun kautta tietää paljon urheilijoita, jotka ovat ruotsinkielisiltä alueilta kotoisin ja puhuvat ruotsia toisena äidinkielenään suomen ohella. Se on rikkaus ja se ei ole yhtään väärin. Vaikka joskus tuntuukin hölmöltä, että haastatteluissa puhutaan ruotsiksi, vaikka haastattelija haastattelee suomeksi, mutta kun miettii omalta kohdalta, niin jos osaisi jotain saamea vetää sinne väliin, niin oishan se aika siistiä! :D
Tästä päästiinkin tähän saamelaispuoleen. Luin, että saamenkielisiä alueita ovat Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat ja Sodankylän pohjoisosat. Olen käynyt kaikkialla muualla paitsi Utsjoella ja Sodankylässä käyn joka vuosi. Sodankylän Luosto on sellainen kolmas koti, jonne on aina kotoisa fiilis palata. Siellä on niin monesti tullut käytyä, että kai siellä jokin sitten kiehtookin.
Totesinkin Marille, että vähänkö olisi siistiä osata saamea! Mietin, että saisinkohan lukiossa valittua saamen kursseja. No, meidän pienessä lukiossa ei sellaisia ole tarjolla luultavasti edes etäopiskeluna, mutta olisi kyllä aika hienoa opiskella alkeita joskus tulevaisuudessa! Onhan se vähän häviävä kieli ja sitä tarvitsee luultavasti aika vähän, mutta ei sen tarvitsisi hävitä! Kyseisillä alueilla pitäisi saada palveluja saameksi, mutta kuinka moni sitä loppujen lopuksi osaa?
Se kuulostaakin niin erilaiselta kuin suomi. Saariselälle mennessäkin kyltit alkavat muuttua suomeksi ja saameksi. Se on kyllä niin hassun näköistä, ettei se muistuta edes etäisesti suomea! ;o Haaveilin reilu vuosi sitten, että olisin mennyt edelliskesänä kesätöihin Lappiin. Johonkin pohjoiseen. Mutta se sitten jäi, sain lasten ja nuorten ohjaushommaa koko kesälle ja tykkäsin siitäkin valtavan paljon. Olisihan se vaatinut myös vähän rahaa ja valmisteluja, kun olisi pitänyt asua jossakin. Ei silti niin paljon kuin jos lähtisi ulkomaille.
Mutta ehkä olisi joskus mukavaa lähteä kesäksi töihin jonnekin tuonne saamenkieliseen Lappiin! Tosin minulla ei luultavasti sittenkään ole valmiuksia puhua saamea, mutta Lappiin minä mieluummin lähtisin kuin Helsinkiin.
En tunne ketään saamelaista, mutta arvoistaisin kyllä, jos tuntisin! Ja haluaisin nähdä oikeasti, millaista se poronhoito on ammattina ja kaikki poroerottelut sun muut jutut! Ala-asteellakin ympäristötiedon tunnilla olin aina ihan fiiliksissä, kun luettiin tuollaisia Lapin elinkeinoista kertovia faktoja! 
Minulla on kyllä kieltämättä outoja haaveita!! :DDd Kuinka moni muu haluaa lähteä Lapin korpeen puhumaan saamea ja oppimaan, miten poronhoitoammatti toimii käytännössä? :DDDd Ei varmaan kovin moni!
Mutta no, enpä minä ikinä ole ollut niin kuin muut. ;) Ehkäpä se on se juttu, joka tekee juuri minusta minut. 

Sitten kirjoitin esseeseen romaneista. Heitä melko paljolti syrjitään ja automaattisesti ajatellaan, että kaikki varastavat, raiskaavat ja tekevät pahoja tekoja. Ja toki sellaisiakin henkilöitä on. Mutta onhan heitä ihan meidän valtaväestössämmekin, eikä heitä leimata ennen kuin he tekevät jotain vastaavaa. Mutta miltä tuntuu, kun leimataan oman alkuperän ja kulttuurin perusteella edes tietämättä, millaisia ihmisiä he voisivat olla?
Itse olen tuntenut muutamia romaneja. Lapsena meidän naapurissamme asui perhe, joka oli kaikin puolin mukava. Leikin heidän poikansa kanssa ja olimme samalla luokalla yläasteella. Vanhempani ovat hyviä tuttuja heidän kanssaan ja he elivät ihan samanlaista elämää kuin me muutkin vuokralaiset samalla asuinalueella.
Eivätkä he minun mielestäni sen enempää häiriöitä aiheuttaneet kuin muutkaan asukkaat.
Kyse on paljolti ennakkoluuloista ja tietämättömyydestä. Minun luokallani oli ala-asteellakin romaniperheiden lapsia, mutta eivät he olleet sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan luokkalaiseni. Siinä vaiheessa ei leikitty poikien kanssa, koska se nyt ei vaan ollut sopivaa (koska vain ala-astejutut:D), mutta ei heitä missään vaiheessa kiusattu tai syrjitty taustansa takia.
Eikä minulle tullut mieleenkään, että heitä pitäisi kiusata sen vuoksi.
Ei minulle ylipäätään tullut mieleenkään, että heissä olisi jotain niin erilaista, että se olisi väärin.
Ei se ollut väärin.
En ymmärtänyt mitä siinä muka olisi ollut väärin.
Ei siinä ollut mitään väärää. Miten olisin ymmärtänyt, jos mitään ei ole? 
Olinhan minäkin erilainen kuin paras kaverini. Olin erilainen kuin vieressäni tai takanani istuva tyttö. Olin erilainen kuin kaikki muut, koska ei kukaan voi olla samanlainen kuin joku toinen. Minulla on siniviherruskeat silmät, ties mitä väriä, en tiedä vieläkään. Toisella on ihan ruskeat, toisella ihan siniset. Ja minulla on ne siniviherruskeat silmät - tai jotain sinne päin. Pitäisikö minua kiusata sen takia?
Minulla on piikkisuorat hiukset. Toisella on luonnonkiharat, blondit hiukset. Kumpaa olisi oikeutetumpaa kiusata?
Nyt minulla on punaiset hiukset. Marilla on ruskeat. Kumman hiusväri on väärä? Olen 167 senttiä pitkä. Joku muu on 180 senttiä pitkä. Kumpi on väärin? 

Sepä se. Ei erilaisuus ole väärin.

Eikä minua kiusattu sen takia, että näytin erilaiselta kuin kaverini. Olin kuitenkin ihan normaali. Ihan tavallinen pieni tyttö.
Aivan niin kuin ne romanilapsetkin.
Silti joitakin kiusattiin. Vaikkapa sen tosiasian takia, että on siniset silmät. On lyhyt. On huono liikunnassa. Piirtää epäselvästi. Nauraa hassusti. Näyttää erilaiselta. Iso nenä. Kapeat huulet. Terävät poskipäät. Liian suorat hiukset. 
Kiusattiin sen takia, että hän on juuri hän. Onko se sitten oikein?
Ei. Miten jokin, joka on noin älytöntä, voi olla oikein? 

Hyvän ala-astekaverini perhe oli venäläissyntyinen. Hänen äitinsä ja isänsä puhuivat paremmin venäjää kuin suomea. Heillä puhuttiin aina kotona venäjää ja kaverini puhui myös vanhemmilleen puhelimessa venäjää.
Se ei ollut minusta yhtään väärin.
Kieli kuulosti minusta todella hauskalta. Se kuulosti mielenkiintoiselta. Muistan toivoneeni, että voi kunpa minäkin osaisin. Osaisinpa puhua edes jotain kieltä noin taitavasti joutumatta opiskelemaan sitä älyttömästi vuosikausia.
Kaverini oli oppinut venäjän kielen puhumalla vanhempiensa ja veljiensä kanssa. Minä kuulin kotona aina vain suomea, joka ei sinänsä ole yhtään väärin, mutta tajuan viimeistään nyt, miten suuri rikkaus se on, että on monikielinen perhe! Siitä saa todella paljon valmiuksia elämään, kun hallitsee useamman kielen taitavasti.
Ehkä nelosluokalla meidän luokallemme tuli Venäjältä muuttaneet kaksi tyttöä. Muistan, miten heillä oli ensimmäisenä koulupäivänään päällä niin hienot mekot, etten minä pitäisi sellaista edes hienoimmissa juhlissa. En edes omistanut niin hienoa röyhelömekkoa. Osittain se johtui siitä, että en ollut kovin prinsessa. Inhosin röyhelöitä, ne kutitti.
Niissä oli kaikki hienot yksityiskohdat ja heillä oli hiukset laitettu täydellisille nutturoille, kampaukset olivat todella hienot.
Minun hiuksiani ei ikinä laitettaisi niin mihinkään.
Muistan katsoneeni heitä ihmeissäni, kiinnostuneena, mutta en lainkaan halveksien. Katsoin vastaavasti omia vaatteitani. Minulla oli luultavasti tavalliset vaatteet, mitä koulussa nyt pidetään.
Farkut ja huppari. Äidin letittämä tavallinen letti päälaella pitämässä hiukset poissa silmiltä. Piikkisuorat hiukset ristiselässäni sähköisinä ja sukat, joissa oli ehkä reikä kantapäässä.

Aika pian tytöt alkoivat pukeutua ns. "normaalimmin" kouluun. Luultavasti Venäjällä olisi tavallista pukeutua kouluun hienosti ainakin ensimmäisenä päivänä, ken tietää. En ikinä kysynyt. Minua kiinnosti todella paljon tutustua heihin, olisin halunnut kysyä vaikka mitä - mitä nyt nelosluokkalainen tyttö menee toiselta tytöltä kysymään. Puhuimme toisillemme englanniksi, mutta kommunikointi jäi melko vähälle, sillä nelosluokkalaisella ei ole hirveästi valmiuksia puhua englanniksi tai rohkeutta käyttää sitä. Tytöillä oli kyllä koulussa tulkki, joka käänsi heille opetuksen ja luokkakavereiden puheen.
He vaikuttivat todella kivoilta. Olisin halunnut tutustua heihin, mutta kielimuuri oli vaikea - varsinkin sen ikäiselle lapselle.
Olin vain todella kiinnostunut. En ymmärtänyt, miksi opettaja painotti, että meidän täytyy ottaa heidät hyvin vastaan ja mukaan porukkaan. Miksi me jättäisimme heidät ulkopuolelle? Miksi me emme haluaisi tutustua heihin?
Mutta sekin on mahdollista. Liiankin. Maailma on karu paikka.
Onneksi sitä ei ymmärtänyt vielä silloin. 
Heitä kukaan ei kuitenkaan kiusannut, en ainakaan muista niin. Jossain vaiheessa he muuttivat toiselle paikkakunnalle, enkä ole kuullut heistä sen jälkeen.
Oli kuitenkin tosi mukavaa saada luokkaan oppilaita eri maasta. Kieli kuulosti minusta niin hassulta, sitä oli hauskaa kuunnella. Muistan yrittäneeni puhua sitä, mutta ihan kuin siitä olisi mitään tullut. :DDd Älkää edes kysykö! :D

Tunnen myös perheen, jossa isä on kotoisin Englannista ja he asuvat kotipaikkakunnallani. Heillä puhutaan kotona pääasiassa englantia. Heidän poikansa on pikkuveljeni hyvä kaveri ja he ovat samalla luokalla koulussa. Tyttö on lupaava pikajuoksija. Veljeni kertoi kerran, että heidän isänsä oli puhutellut häntä englanniksi hänen ollessaan siellä kylässä ja veli oli vissiin vetänyt jotain enkuksi vastaukseksi. :D Se on kyllä semmonen luonnonoikku tuon enkun kanssa, etten yhtään ihmettele, vaikka kyseessä onkin vitosluokkalainen napero. Huh, minun pieni velikin on jo niin iso! Se on aina mun pikkuveli ja se pysyy aina sellasena. Ei se voi kasvaa! ;o Mun silmissä se on aina mun pieni veli, halus tai ei. :) Mutta tosi hyvä juttu kyllä on, että kielikorvaa ja kielipäätä on. Se tulee olemaan hyödyksi tulevaisuudessa! =)
Usein toivon itsekin, että osaisin englantia sujuvammin. Että ymmärtäisin paremmin puhetta ja tekstiä paremmin, ja osaisin puhua sitä sujuvasti. Haluan laajemman sanavaraston, haluan oppia ääntämään, haluan oppia ymmärtämään ja kommunikoimaan paremmin koko ajan. Olenkin tässä tuuminut, että vähänkö olisi etu, jos olisi kaksikielinen perhe ja toisena kielenä vaikka sitten se englanti! :)

Sonkajärvellä otetaan paljon vastaan pakolaisia - itse asiassa asukaslukuun suhteutettuna siellä on enemmän pakolaisia kuin Helsingissä. Suomen pakolaismyönteisin kaupunki, reilun 4 000 asukkaan Sonkajärven kunta. ;) Loppujen lopuksi sitä ei katukuvasta paljoa huomaa, mutta kyllä siellä tulee vastaan jos minkäkin näköistä ihmistä, huntu päässä ja erikoisissa vaatteissa. Eukonkannon talkoissa niitä on todella tomerina tekemässä talkootyötä. Ei kukaan alkuperäissuomalainen tee sellaisella innolla ja teholla siellä hommia. Ne vetää ihan älyttömällä intensiivisyydellä teippiä lattiaan, kun suojataan liikuntasalin lattia muovimatoilla ja vedetään teipillä yhteen. Teltat kasautuu kyllä. Ei valittamista.
Kerran olin Marin kanssa pitämässä yleisurheiluharkkoja Kangaslammilla ja sinne tuli joku SPR:n tyyppi tuomaan pakolaispoikaa harjoituksiin. Hän ilmeisesti ymmärsi suomea, mutta ei osannut puhua sitä. Hän työnsi yhtä hyvin kuulaa kuin muutkin lapset - itse asiassa tosi hyvin! Luultavasti hän ei ollut ikinä edes nähnyt kuulaa, puhumattakaan siitä, miten sitä kuuluisi työntää. Hän oli rauhallinen ja esimerkillinen poika, joka oppi nopeasti.

Päiväkodissa oli kuuro lapsi. Opin viittomaan. Pikkuveljeni aikaankin oli kuuro lapsi. Hänkin oppi viittomaan. Nyt on äidin kanssa harmiteltukin, että voi kun ei tullut pidettyä taitoa yllä. Voisi olla ihan arvokas taito osata. 

Totta kai myös muiden kielisiä/erilaisista kulttuureista ja taustoista kotoisin olevia edustajia löytyy, mutta heistä minulla ei ole omakohtaista esimerkkiä. Tajusin kuitenkin tuota esseetä kirjoittaessani, että oikeastaanhan minulla on aika "paljon" kosketusta erilaisiin kieli- ja kulttuurivähemmistöihin. En ole vain ikinä ennen ajatellut sitä. Tiedän monia ihmisiä, joilla on erilainen tausta kuin valtaosalla suomalaisista.
Mutta ei se ole yhtään huono juttu. Se on vaan tosi siistiä.
En ole ikinä ajatellut, että he kuuluisivat johonkin vähemmistöön. En ole ajatellut, että heissä olisi jotain väärää tai he olisivat huonolla tavalla erilaisia.
On ollut vain hienoa nähdä erilaisia ihmisiä ja erilaisia kulttuureja omassa elämässäni. Edes tuon verran, mitä minulla oli antaa esimerkkejä.
Eikä sen tarvitse olla iso juttu, mutta se voi silti merkitä paljon. On siistiä, että on niin monia erilaisia uskontoja. On uskomatonta, että ihminen voi uskoa niin moniin erilaisiin asioihin niin vakaasti ja hartaasti. Ei mikään uskonto ole väärä. Ihmiset ovat erilaisia ja uskovat erilaisiin asioihin. En tiedä itse, mihin uskon. Ehkä ennemmin kohtaloon, en tiedä. En ehkä siihenkään.
En silti näe syytä erota kirkosta. En näe eroamisessa mitään hyötyä. On mahdotonta todistaa, mihin uskominen on oikein ja mikä turhaa. Ei sillä varmasti ole edes väliä, vaan sillä, että siitä tulee itselle turvallinen olo ja siitä saa tukea elämään.
Minun perheeni on itse asiassa evankelis-ortodoksinen. Itse olen evankelinen, mutta isä on ortodoksisen kirkon jäsen. Olen ollut kaksi kertaa hyvin läheisten ihmisten ortodoksisissa hautajaisissa. Se on hieman erilainen seremonia kuin evankelisessa kirkossa.
Mutta en taaskaan pidä sitä yhtään vääränä. Se on todella hienoa ja mielenkiintoista.
Vaikka tukehdun suitsukkeeseen ja se ahdistaa hengitysteitä, niin se kirkko itsessään on jo niin jumalaisen kaunis. Siellä on niin paljon kuvia, seinillä, katossa, lattiassa. Hirvittävän paljon yksityiskohtia, hirvittävän paljon katseltavia asioita. Sitä ei ole riisuttu tyhjäksi. Se on kuin oma maailmansa.
Se on kaunis.



En ymmärrä, miksi ihmisiä pitäisi syrjiä ja kiusata pelkästään periaatteesta?! Jos joku on erilainen, miksi hänen ei voi antaa olla?
Miksi jokainen ei saisi olla sellainen kuin on, oma itsensä?
Tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on. Ilman, että tarvitsee esittää mitään muuta. Ilman, että tarvitsee olla mitään muuta.
Ja tämä koskee ihan kaikkea - muitakin kuin vähemmistöjä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, kun antaisimme ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Ei yritettäisi muuttaa heitä, vaan hyväksyttäisiin heidät. Tietenkin on eri asia, jos tehdään kamalia tekoja. Silloin on oikeuskin olla vihainen ja vihata, vaikka se tuntuukin niin kamalalta sanoa.
Nytkin ne kamalat tapahtumat Pariisissa eivät herätä minussa pienintäkään myötätunnon ripettä. Se herättää minussa huolta, pelkoa, vihaa, avuttomuutta. En voi käsittää, miten kukaan ihminen voi tehdä mitään sellaista muille ihmisille. Miten kukaan voi olla niin julma ja sydämetön? Mikä heissä on vikana, mikä on mennyt niin pahasti vikaan, että täytyy turvautua tuollaisiin tekoihin?
En voisi ikinä satuttaa ketään niin. Saati noin valtavaa ihmismassaa ja heidän läheisiään, kaikkia ihmisiä, joilla on sydän.
En ikinä.
Onko mikään sen arvoista, että riistetään niin monelta ihmiseltä henki? Onko mikään sen arvoista, että aiheutetaan niin kamalan paljon pahaa niin kamalan monelle?
Minusta ei. En minä halua aiheuttaa kenellekään tarkoituksella pahaa. Maailmassa on ihan tarpeeksi pahuutta, surua, pahoja asioita ilman, että lisäämme niitä teoillamme ja pahoilla sanoillamme. 







Miksi emme vain voisi hyväksyä toisemme, miksi emme vain voisi välittää toisistamme aidosti? Miksi emme voisi pitää ne ihmiset lähellä, joista välittämme ja jotka välittävät meistä, rakastaa ehdoitta ja nauraa ja itkeä kun siltä tuntuu?
Hymyillä ilman syytä. Sille tulee syy heti, kun teet sen - ja hymyilet. Se tarttuu. Se levittää iloa ympäristöön. Ja se tekee aina jonkun onnellisemmaksi ja iloisemmaksi kuin äkkiä arvaisi.
Kannattaa muistaa se, kun on huono päivä tai paha olla. Kannattaa silloinkin pakottaa itsensä hymyilemään.
Se tekee maailmasta heti paremman paikan. Sinusta helposti lähestyttävämmän. Läheisistäsi iloisempia. Elämästäsi onnellisempaa. Iloisempaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin, niin teemme yhdessä maailmasta paremman paikan. Sanotaan ei kiusaamiselle ja syrjinnälle, rasismille. Sanotaan yhdessä "ei" kaikelle pahalle. Rukoillaan yhdessä paremman maailman puolesta. Ei lisätä vihaa, vaan nautitaan ja tartutaan hetkeen. Tehdään valintoja, päätöksiä ja asioita, jotka pelottavat. Ne voivat ollakin juuri niitä oikeita. Uskalletaan tehdä jotain eri tavalla kuin ennen. Uskalletaan sanoa, miten paljon välitetään ja uskalletaan nostaa kissa pöydälle. Uskalletaan tehdä asioita - kaikki lähtee ilosta.

Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa — todella ymmärrämme ja hyväksymme sen — niin elämä ei ole enää ollenkaan vaikeaa.

Se on vain elämää.

Eikä meillä ole enää mitään syytä piiloutua siltä. Minun, eikä kenenkään muun, tarvitse piiloutua hiusten taakse peittääkseen kasvonsa. Kenenkään ei tarvitse katsoa alaspäin sen takia, että jollakin muulla on ongelma. Ei sen takia, että on erilainen.
Voitte solmia hiuksenne ja antaa kauniiden kasvonpiirteidenne näkyä.
Ei tarvitse hävetä. Ei tarvitse olla mitään muuta. Tarvitsee olla vain juuri minä.
Ja joku rakastaa siitä huolimatta. Siitä kaikesta huolimatta, että olen juuri tällainen. Erilainen kuin kukaan muu - eikä se ole virhe, se ei ole väärin - vaan joku välittää sinusta juuri sen vuoksi.

Muistakaa se. Olkaa omia itsejänne ja olkaa kilttejä - ja hymyilkää. Levittäkää rakkautta, hyväksyntää.
Muuta en pyydä. Pelkkä yksi hymy voi pelastaa jonkun päivän.
Kokeilkaa.


♥:llä Heidi

November 2015

Heipparallaa! :) Tässä on ollut viime aikoina aika kiireistä ja paljon kaikkea tehtävää! Heidi kertoilee tässä vähän kuvien kera meidän marraskuusta, joka onkin ensi viikolla vaihtunut jo joulukuuksi.

Siivottiin tuossa yksi päivä ja valitin, että joka tuutista pursuaa kenkiä, kun yrittää imuroida. Sitten saatiin kuningasidea kantaa kaikki meidän kengät eteiseen - voi sitä naurun määrää! Tuossa oli 32 paria kenkiä, mikäli Mari oikein laski, ja tuossa on vain NE kengät, joita käytetään vuoden mittaan. Montakos ihmistä täällä taloudessa asuikaan....? Pistää vähän miettimään, mihin kaksi ihmistä tarvitsee noin monta kenkäparia - eikä yhtiäkään korkkareita kuvassa hei, ihan tennari- ja monolinjalla mennään! Marilla tuossa viidet monot (älkää edes kysykö miksi yhdellä ihmisellä on viidet monot :Dd). Välineurheilua kirjaimellisessa merkityksessä. Sitten olikin jo kiire pitämään hiihtokoulua eikä ehditty siivota niitä pois. Niinpä jätettiin nuo eteiseen ja pois tullessa oli mukava yllätys odottamassa. :Dd Menihän se ilta raahaillessa kenkiä huoneesta toiseen, eihän sitä muuta tekemistä opiskelijalla oliskaan. :D Toisin sanoen kaikkea sitä keksii, ettei tartteis opiskella. :Dd 

Oli märkiä kelejä, niin pääsi pitämään noita uusia tennarikumppareita! Voi sitä riemun määrää, kun saa pukea jotain uutta päälle tai vastaavasti jotain vanhaa, mutta jota ei ole pitänyt esim. vuoteen. Nimittäin hypin tässä toissailtana tasajalkaa eteisen peilin edessä talvitakki päällä, kun sain pukea sen ja tykkään siitä ihan hirmuisesti!! :D #vainheidijutut

Tehtiin myös donitseja ihan itse alusta loppuun! Mun homma oli koristella kun Mari sörsselöi tuota kuorrutetta ja tuli aika hienoja näin niinku omasta mielestä. ;) Ja maistui myös hyvältä! :) Arnolds a'la Heidi&Mari. 

Tuli käytyä myös parturissa, kun olin edellisen kerran kotona. Äiti leikkasi syyslomalla latvoja, mutta ne jäivät hiukkasen vinoon (:DDd) niin halusin käydä vähän tasoittamassa ja leikkuuttamassa kerroksittain, että vähän kevenee. Ja muutenkin kiva että on kerroksia hiuksissa! :) Vähän lähti myös pituutta, mutta äkkiäkös se kasvaa taas. 

Uusi elämäni rakkaus, elämäni silmäterä! ;) Entinen sykemittari Garmin alkoi jo reistailemaan sykkeen kanssa, kilometrejä en saanut ikinä ja hankalaa oli niiden tietojen kanssa, kun niitä ei nähnyt kuin koneelta ja ei välttämättä aina tule konetta avattua sykemittarin tietojen siirtämisen takia, niin jäi aina siirtämättä. Vaihdoin sitten Marin suosituksesta Polarin M400-malliin ja oon ainakin tuossa Saariselän leiriviikon aikana tykänny, vaikka aluks oli ongelmana, että osaanko edes sammuttaa harjoitusta. :D
Kyllä siitä on aika hyvin oppinut ja tykkään kyllä tuosta väristä! En missään nimessä halunnut saman väristä Marin kanssa, koska painajaismaista asua samassa kämpässä, jos on samanlaiset kellot! ;o :D 

Tuo mittaa myös aktiivisuutta, joten sitä voisi pitää koko ajan kädessä niin näkisi päivän aktiivisuuden. En vaan oikein osaa pitää jatkuvasti kelloa kädessä ja en osaa pitää sitä edes oikeinpäin kädessä, vaan pistän sen aina väärinpäin eli kellopuoli alaspäin (niin kuin kuvassa). En tiedä, mutta se on minusta jotenkin loogisempaa, helpompaa katsoa ja tuntuu mukavammalle kädessä, kun tuossa luun päällä tuo kello ei jotenkin asetu. :D Kokemuksia? 

Oltiin perjantaina abipäivillä Jyväskylässä ja lauantaina oli lähtö Saariselälle. Sain siis tarpeekseni linja-autossa istumisesta parin päivän aikana. :D Perjantaina 4h ja lauantaina 11h. Nautin tästä. :D Onneksi oon päässy yli lapsuuden matkapahoinvoinnista, niin tää linja-automatkustaminen ei oo enää mitään tuskaa muuten kuin sen istumisen takia. Mutta nykyään pystyn kattomaan videoita linja-autossa (katottiin Jyväskylään mennessä Posse ja pois tullessa Vain Elämää, Saariselälle menneessä pistin tabletin siihen tuolin selkämyksessä olevalle pöydälle ja katsoin youtubesta videoita englanniksi), pystyn rämppäämään puhelinta ja olemaan myös poikittain ja pelaamaan korttia, jos katon välillä eteen. Lukemaan en silti pysty, koska sillon tulee huono olo. Tuo kaikki on jo silti huikeeta edistystä ja selviän linja-autossa myös ilman matkapahoinvointitablettia, joka oli ennen ehdoton. Kyllä mä silti sen otan varsinkin pidemmälle reissulle, mutta poistulomatkalle mä unohdin, mutta selvisin kyllä sen 10 tuntia ilmankin. :)
Kuitenkin masennuttiin kaikki kolme, onneks oli kolme masentujaa, niin ei tarvinnut masentua yksin. Kuinkahan monta masentumis-sanaa tuossa lauseessa oli, ihan liikaa. :Dd Mutta siis mitä mä teen elämälläni?! Ei mua kiinnosta hirveesti oikein mikään. Paras olikin, kun odotettiin, että päästään auditorioon kuuntelemaan psykologiaa, joka ei kiinnostanut oikeastaan ketään meistä eikä kukaan halua sitä opiskelemaan, mutta mentiin nyt koska voitiin, ja minä tuumaan keskellä aulaa: "Mutta kun ei minua kiinnosta YHTÄÄN MIKÄÄN." Mari ja Emmi nauroi, että se tuli ihan suoraan sydämestä. Sitten Mari totesi, että miksei voisi opiskella urheilijaksi urheilemalla. Sitten minä totesin takaisin: "Eli toisn sanoen pidät välivuoden." Emmi kysyi, että mikä ongelma minulla on, mutta lähinnä vaan naurettiin, kun oltiin kaikki yhtä epätoivoisia.
Fysioterapia on ainut, joka kiinnostaa. Onpahan edes jotain! Leirillä tuli kyllä niin monia ehdotuksia, mutta ei yhtäkään tosissaan otettavaa. Nimim. Elmeri 12v ehdotti että voisin olla teurastaja, sitten ehdotettiin muotoilusuunnittelijaa kun valitin lautasen epäkäytännöllisyydestä, tietovisan juontajaa koska olen sanavalmis, aamuvuorolaistakin ehdotettiin, koska voin aamulla niin vallan mainiosti aina...... :D Huomatkaa sarkasmi. 

Reissulta ei siis jäänyt mitään käteen. Paitsi Marilla ja Emmillä Her ja Manni- ilmapallot ammattikorkeasta. Marin Her on jo aika lailla tyhjennyt, ja Emmi kertoi kylmäverisesti murhanneen Mannin. Järkytyttiin kyllä toden teolla, mutta kyllä sitä näin kauan kesti. (En muuten kestänyt, kun nuo alkoi etsiä kynää piirtääkseen kasvot noille palloille ja sitten joku ohikulkeva nainen ojensi niille kynän :Dd). 

Tämä kuva havainnollisti hyvin meidän istumisen tuskan (mutta ilon siitä, että päästään talviseen ja lumiseen säähän!!) ja kyllähän tuossa meni aikaa, kun linja-autolastillinen muutaman kerran pysähtyi ja kaupassa käytiin Sodankylässä matkan varrella. Linja-auto vähän tyrkkäsi yhtä kylttiä parkkipaikalla, niin se jäi kivasti kenoon, niin jätettiin sitten jälkemme Sodankylään. Katson sitten ensi kesänä, onko kyltti edelleen kenossa. ;) Se Sodankylä-Luosto on sellanen kolmas koti Pihtiputaan ja Kiuruveden jälkeen, niin siellä tulee kyllä käytyä. Olisi nytkin tehnyt mieli mennä, kun tienhaaran ohi ajettiin! Mutta jatkettiin kuitenkin pohjoisemmaksi, joka kyllä sekin minulle kävi! =)

(Tässä välissä on ehkä iso väli, en saa sitä pois).
Illalla käytiin perille selvittyämme vain juoksemassa, ei lähdetty ladulle enää siihen aikaan, koska istuminenkin on jo sen verran rankkaa tuossa määrin. Oltiin ihan haltioissamme lumesta, oli niin ihanaa tulla lumisateeseen ja talven keskelle! ♥ 

Asuttiin tällaisissa neljän hengen kopeissa, Mari ja Emilia asuttivat yläpedit ja pysyivät siellä viikon ajan ihan ilman reunoja! #lifegoals
Oli myös tosi kivaa saada yksi uusi tyyppi mukaan porukkaan ja Emiliasta tuli tosi hyvä kaveri ja jutut kyllä lensi! =) Huoneet oli ihan sopivia neljälle hengelle, mutta neljän urheilijan tavaroille se oli hieman liian pieni. Silti ei kyllä mennyt koko leirin aikana hermot keneenkään ja muutenkin leiri oli todella onnistunut toteutukseltaan ja varsinkin loppuviikosta sain tehtyä hyviä treenejä. Hyvä porukka mukana leirillä ja juttu lentää, niin mikäs siellä ollessa! :) 

Sunnuntaina oltiin sitten ladulla ja sitä myöten koko viikko (paitsi tiistai, joka pidettiin lepopäivänä hiihdosta). Porojakin tuli nähtyä, yhdellä lenkillä menivät juuri ladun yli kun satuin kohdalle. Kyllähän tuolla oli olosuhteet kohillaan, vaikka alkuviikosta pertsan latua oli vähän niukasti ajettuna, mutta hiihdettyä latua tuli käytyä pidemmälläkin. Sekin oli kyllä yllättävän hyvä, mutta keskellä viikkoa alettiin saada ajetut ladut ja ne olivat aika hyvät, hyvin vähän tuli läpi mitään kiveä tai hiekkaa. :) 

Välillä oli kyllä hurjakin meno mökissä 26 hengen voimalla, mutta oikeasti meni paremmin kuin odotin. Ruokailut toimi tosi hyvin - koko porukka söi samaa ruokaa kuin minä ja ei sen puolesta tullut mitään ongelmaa, kun selvitti asian heti ensialkuun. Minulla oli oma lokero jääkaapissa, jossa luki "Heidi - Maidoton", ja siellä oli sitten minun omia erikoiseväitä. :) Lapsetkin oli tosi suloisia ja mukavia. Aika lailla kaikki tunsi jo entuudestaan hiihtokouluista ja edellisten vuosien leireiltä, joten kaikki olivat sillä tavalla tuttuja jo valmiiksi, niin siitä oli hyvä lähteä rakentamaan onnistunutta leirihenkeä. :) 

Pulkkajengi lähti lepopäivänä kävelemään Kaunispää-tunturille. Mökin puolesta löytyi 10 pulkkaa, niin saatiin kaikille omat. Mahtoi olla näky, kun 8 hengen lössi tallusti määrätietoisesti tunturin huippua kohti pulkkia tomerasti perässä vetäen. :D

(Nauroin tälle kuvalle, kun seison meidän porukan junnujen vieressä päätä lyhempänä. :DDd)

Kohteessa kyllä tuuli, joten olin siinä vaiheessa iloinen siitä, että puin niin paljon vaatetta, vaikka aluksi se tuntui olevan aivan liikaa ja olin lämpökuoleman partaalla. Oltiin kyllä niin uramme huipulla, että lämmin vaatetus oli tarpeen!

Ja pulkat jäi pulkkaparkkiin odottamaan, kun mentiin käymään kaakaolla sisällä. Oli kyllä tosi mukava tunnelma ja fiilis olla hyvällä porukalla tuolla. Ei tarvii mitään esittää, vaan saa olla kyllä ihan oma itsensä! Hyvä yhteishenki tullut. Linjan instagram-tiliäkin tuli päiviteltyä, joten käykäähän instagramin omaavat tsekkaamassa ja menkää seuraamaan ---> pihtiputaanlukio_hiihtolinja
(Pakollinen mainostus) 

Tultiin tosiaan niillä pulkilla sitten alas tuolta tunturilta AUTOTIETÄ pitkin! Onneks ei tullu yhtään autoa vastaan ja jos takaa päin ois tullu, niin ei ne ois saanu meitä kiinni ihan oikeesti, kun ne pulkat meni niin jumalatonta kyytiä, että vähänkö oli huikeen siistiä! Alhaalla oli silleen että uudestaan, mutta ei jaksa nousta enää ylös. :Dd Mulla oli vaan vähän pari muuttujaa matkassa - heti alussa mun pulkka mutkitteli ihan hirveenä. Se näky itse asiassa videolla, koska Risto kuvasi meidän yhteislähdön ja kaikki nauro jälkikäteen, että Heidi olikohan se vesi sittenkään pelkkää vettä, kun noin mutkille oot vetäny. :DDd
Sitten videolle tuli myös se, kun se pulkka vaan yksinkertaisesti KÄÄNTY päin ojaa ja se vaan kuule meni, puski läpi penkasta ja tökkäs sinne hankeen. Nauroin ihan kauheena, mutta kaikki vaan meni jo. Maarit oli ainoa, joka näki sen Riston lisäksi. No, muut näki sitten videolta, jota katottiin non-stoppina eiku. :D
Oli muuten vähän lunta siellä, kun lähin ryömimään sieltä pois. Kuvassa näky, miten reisiä myöten ryömin sieltä pois ja kopistelen pipoa naamalta ja lumia housuista. Sitten istun uudestaan tomerasti pulkkaan ja lähen ottamaan kauheena vauhtia. Maarit jää ihan kättelyssä, kun lähen vetämään sitä jäistä tietä pitkin ihan kauheeta kyytiä, huppu nyt lähti päästä heti, kun vauhti oli niin hurja ja nauroin vaan, kun tulin sitä alas ja huristin Emiliasta ohi, vaikka olin käynyt ojan pohjalla heti alussa. :D

Sitten vauhti alko hiljentyä ja näin, että muillakin on loppunut sinne mutkaan vauhti. Mun pulkka alko jotenkin taas kauheena mennä vinoon ja se pyörähti ihan 180 astetta ympäri!! No, vauhit meni siihen. Pääsin sinne muiden luo ja rupesin menemään uudestaan pulkkaan, mutta en päässykään, kun se naru meni sinne pulkan alle ja jarrutti. Nousin ylös ja rupesin tälläämään itteäni uudestaan siihen kyytiin, kun kuulen huudon: "Pois alta!!" ja en kerennyt edes katsoa kuka tulee ja mistä, kun lennän kaaressa ilmassa ja läsähdän siihen jäiseen tiehen. Pipo putos päästä ja sitten kuulen huudon: "Eihän sattunu?!" ja vastaan automaattisesti: "Ei!" ja pistän pipon takaisin päähän, nousen ylös ja alan kauhoo kamalasti vauhtia. Risto jyräs mun päältä, niin siinä en paljon painanu :D En ikinä pääse yli siitä mielikuvasta!! :D Joten muuttujia kerkes tulla ja olin sitten toisiks viimesenä lopulta alhaalla. Voi sitä naurun määrää, kun selostettiin ja minä kerroin minun rymyämisestä. Illalla oli vähän töhön tuntuinen pää, ilmeisesti vähän tuntui se jäiseen tiehen lennosta jysähtäminen, vaikken päätä mihinkään lyönytkään, ja seuraavana päivänä oli polvet ja sääret ihan mustelmilla, perus naiselliseen tapaani. Mutta oli se kyllä sen arvoista, että lähtisin milloin vaan uudestaan!! :D Ois pitäny ottaa vaan vielä enemmän vauhtia!! :D Se on ainut asia, mikä tuossa harmittaa! 

Noille pulkille sai aina nauraa, koska aina kun mentiin jonnekin, niin tökättiin ne lumihankeen riviin kunnon värisuoraksi. :D Ihan kuin joku lapsiporukka olisi tullut käymään kaupassa. No ei, me ollaan pääasiassa parikymppisiä, osa vähän yli ja osa vähän alle, mutta mitäs pienistä! Ei tarvihe ottaa elämää aina niin vakavasti ja lapsenmielisyyttä ei pidä hukata. :)

#lifegoals, kun käytiin poroaidalla. Se on semmoinen meidän oma etappi, joka nyt vaan pitää käydä! :D Minä ja Emilia siis kuvassa. Maria ei näy missään näissä lopuissa kuvissa, koska siihen iski kuume. Sillä oli jo flunssa ennen lähtöä, mutta paheni sitten leirillä. Nyt kyllä on jo tervehtynyt aika lailla. :) 

Käytiin vikana päivänä eli perjantaina pitkä hiihtolenkki Maaritin ja Emilian kanssa. Mentiin ekana Kakslauttaseen, sitten Emilia lähti jo pois, mutta me jatkettiin Maaritin kanssa Kiilopäälle ja sitten tultiin takaisin Saariselälle ja hiihdettiin siellä vähän eestakaisesti. Mulle tuli 3h 30min lenkki ja 35km sellaisella perushiljaisella lenkkivauhdilla. Tänä vuonna en ollut niin jäässä kuin viime vuonna vastaavalla lenkillä, koska varauduin Lapin petolliseen viimaan! 

Nautin tästä maisemasta! ♥ Joka paikka niin talvista ja lumista. Onneks Putaallakin oli lunta kun tultiin, niin ei masentanut ihan niin paljon kuin muina vuosina, vaikka mielelläni olisin jäänyt tuonne vielä. Yleensä vaan aina Putaalle tullessa lumiraja tullut vastaan ja loskaan saatu tulla - tai pahimmassa tapauksessa ihan vesisateeseen. Tuonne lähtiessä satokin kaatamalla vettä, niin kyllä ei tullu yhtään ikävä! 

Taas näitä #lifegoals -juttuja, nimittäin Kiilopää nähty taas kerran.

Tämä oli kuule kova puheenaihe koko viikon, että pitää lähteä monotansseihin. ;) Mutta no, näitä sisäpiirijuttuja tuli niin paljon, että ei mitään rajaa. Kyllähän me yks päivä lähettiin mukaan baariin yksille miesten kanssa, mutta ihan Jaffa-linjalla Marin kanssa oltiin. :) 

Perjantaina piti käydä seuraavan päivän linja-automatkalle ostamassa vähän evästä, niin käytiin samalla tsekkaamassa Saariselän joulunavaus. Siellä oli aika vähän porukkaa, koska se oli loppumaisillaan jo siinä vaiheessa. Lapset olivat kuulema käyneet siellä jututtamassa pukkia ja ajamassa porolla. No, Maarit ja Emilia, meidän junnut, menivät kuvaan poron kanssa, joten ei ehkä kannata yleistää tuolla "lapset olivat innoissaan" -virkettä. :D On siellä kyllä ihan erilainen tunnelma kuin kotona. Tuossa Lapissa on vaan joku juttu, joka kiehtoo ihan suunnattomasti. Joka vuodenaikaan.

Pitihän sieltä sitten pois kuitenkin tulla. Sunnuntai-iltana käytiin Viitasaarella katsomassa Nälkäpelin kolmososan vika osa. Oli kyllä tosi hyvä, parempi kuin se eka osa! Suosittelen. Koko ajan tapahtui jotain ja pari kertaa sai kunnon sätkyt. :D Tänään on sitten palattu karuun opiskelijan arkeen ja on kyllä ollut koko päivän sellainen olo, että mitä teen täällä. Onneksi en ole ainut, vaan on meitä monta muuta, joilla on sama tuska ja hyvinvointi vaakalaudalla tällä hetkellä. :D 

Tänään oli viimeinen päivä ilmoittautua kirjoituksiin, joten noita muistilappuja oli ihan JOKA paikassa kämpässä. Koko eteinen täynnä ja kirjojen kansissa oli -muistettiin onneks, jee! Ois ollu jo nolo, jos ei ois noilla lapuilla muistettu. :D Pakko oli tehdä varotoimenpiteitä, ettei pääse vaan unohtumaan. :D
Niin ja hei! Kirjoitusten tulokset tulikin viikko sitten maanantaina! Kummallakin putos ällät, mutta silti meni kyllä tosi hyvin. Maria harmitti se, että äidinkieli putosi mahdollisesta L:stä E:hen ja minulla biologia putosi L:stä neljällä pisteellä E:ksi. Mutta siis, todella hyvät suoritukset, joten ei todellakaan valiteta! Mutta oli mahdollisuudet älliin, joten pienoinen harmitus kerkes käydä, ennen kun oli ihan suunnattoman iloinen siitä, miten hyvin kirjoitukset meni taas! Ruotsi tuli takaisin samana C:nä ja Marin biologia M:nä. 

Mun kirjainrivi näyttää siis tällä hetkellä tuolta ja oon tuohon äärettömän tyytyväinen. Vielä jos saisi tuohon komeilemaan enkusta C:n ja äidinkielestä ois korkee tavoite saada L, koska mulla on siihen realistinen mahdollisuus, mutta koska yo-kirjoitukset, niin ei kannata olla varma mistään. Tulen olemaan myös tyytyväinen E:hen, mutta tavoittelen kuitenkin ällää. Muiden aineiden kohdalla mulla ei oo nimittäin ollut mitään tavoitetta, vaan on ollut tavoite vain kirjoittaa niin hyvin kuin kykenen ja tulos on saanut olla sitten sen mukainen. Jos näihin viimeisiin rutistuksiin sitten asettaisi tavoitteen. Sitten se olisi siinä, mun lukio on sitten käyty! Vihdoinkin. En aio jäädä viidenneksi vuodeksi enää. :Dd
Keväällä odottaa paljon kaikkea kivaa ja elämähän on ihan jees muutenkin! :) Toivottavasti vaan saadaan maailmaan taas rauha ja Pariisin tilanne rauhoittuu. Ihan kamalaa, mitä siellä tapahtui. En voi käsittää, mikä ihmisiä oikein vaivaa! ;o Jospa tilanne rauhoittuu talven aikana, niin päästään turvallisesti lähtemään sinne huhtikuussa - Brysselikin on tällä hetkellä hälytystilassa, jonne myös ollaan menossa, joten tilanteen olisi siis syytä ruveta rauhoittumaan - eikä pelkästään meidän reissun takia, vaan koko maailman hyvinvoinnin ja rauhan vuoksi. Toivon koko sydämestäni sitä, rukoilen rauhan puolesta.
Toivottavasti se toteutuu.

Pysyisivätpä nämä lumet maassa eivätkä sulaisi enää! :)

- Heidi