Lapland 2015 osa 1

Heeelllou! Palasinkin ennemmin kuin osasin odottaa, mutta olen tässä koko päivän lukenut bilsaa ja ruotsia sekä käynyt lenkillä, joten en enää näin illasta jaksanut perehtyä, jotta intoa riittäisi vielä seuraavan kuukauden ajalle. Ruotsin lukemisen suhteen huoli kerkeämättömyydestäni on hälvennyt hieman, koska olen käymässä läpi viimeisen käymäni ruotsin kurssin kirjan sanastoa ja kappaleita. Sen jälkeen minulla on vielä hyvin aikaa perehtyä kielioppiin ja tehtäviin, kun sanastoni on toivottavasti hieman lisääntynyt. En ole oikeastaan ikinä erityisen paljon tykännyt ruotsin kielestä, ehkä osittain se johtuu siitä, että sitä solvataan niin paljon Suomessa. Tavallaan siihen kasvaa. Siitä huolimatta olen kuitenkin ollut kohtuullisen hyvä siinä ja se on ollut minulle kohtuuhelppoa myös oppia. Että oikeastaan voin sanoa kuitenkin pitäneeni siitä, koska sen opetteleminen on ollut kohta helpompaa kuin englannin, kaikkine poikkeuksen poikkeuksineen. 

Joskus (tai aika usein) tuntuu vain siltä, ettei kieli vain taivu niihin sanahirviöihin. Mutta minun on aika helppoa hahmottaa sellaiset sanat osiin, ne eivät näytä ylitsepääsemättömiltä oppia. Toivottavasti sanaston oppimiskykyni näkyisi kirjoituksissa, koska opin englannin ja ruotsin kielen sanoja tosi helposti. Sanakokeisiin riittää, että luen sanat muutaman kerran hyvin ja kirjoitan vaikeammat. Ja monesti riittää, että luen vain edellisenä iltana. Se on kyky, josta olen todella kiitollinen, koska jokaisella ei ole sellaista. En pidä sitä itsestään selvyytenä. Saatan siitä huolimatta unohtaa sanat myöhemmin, mutta sillä hetkellä ne jäävät mieleen. Jos kertaan niitä säännöllisesti ennen kirjoituksia, luultavasti muistan paljon sanastoa - eri asia on, osaanko käyttää niitä. Eilen havahduin siihen, että tiedän mikä on turvavyö, häikäilemätön, tarpeeton, pakolainen, muukalaisvihamielisyys ja keinokastelu, mutta en tiedä, mikä on tuoli ja pöytä. :DDd Eli siis pitäisi varmaan vaikean sanaston ohessa yrittää pohtia ihan tavallisessa arjessa, mitä tavalliset esineet ovat!

Mutta nyt, kun olen ottanut ihan tilapäiseksi elämäntehtäväkseni opiskella ruotsin kirjoituksiin niin hyvin kuin kykenen, olen alkanut pitää tuosta kielestä. Oikeastaan se jopa kuulostaa kivalta, kun sitä ei ole pakko opiskella. Kukaan ei pakota lukemaan kirjoituksiin tai kukaan ei pakota kirjoittamaan ruotsia. Olisin voinut valita sen sijaan lyhyen matikan. Mutta valitsin ruotsin ja jotenkin se valinnanvara näkyy myös lukumotivaatiossani. Luen, koska haluan oppia ruotsia. Niin kummalta kuin se tuntuukin, niin olen innostunut oppimaan ruotsia ihan tosissani! Haluaisin osata puhua sitä ilman sönkkäämistä ja haluaisin ymmärtää sitä. Haluaisin osata käyttää sitä, haluaisin osata monia kieliä! Jos syntyisi monikieliseen perheeseen, se olisi varmasti suuri etu ja rikkaus. Aloin myös katsoa ruotsinkielisten vloggaajien videoita. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa ihastuin siihen, miltä se kielenä kuulostaa.
Koulussa olen suurin piirtein vihannut niitä äänitettyjä, etukäteen nauhoitettuja sanasta sanaan harjoiteltuja lauseita, joita opettaja soittaa meille soittimesta. Se on jotenkin niin teennäistä, koska se on puhuttu kirjoitetun kappaleen päälle. Sen huomaa, ettei se ole luonnollista ja siksi se on kuulostanut niin rasittavalta. Mutta nyt, kun olen katsonut ihan oikeaa ruotsia puhuvien vloggaajien videoita, se on alkanutkin kuulostaa kivalta! En ymmärrä läheskään kaikkea, mutta videoista ymmärtää melko hyvin pointin. Ja voin katsoa niitä pelkästä kuuntelemisen ilosta. En ole aiemmin jaksanut katsoa videoita, mutta jos innostuisin ennen englannin kirjoituksia samanlaiseksi videoiden katsojaholistiksi kuin Mari ja Emmi, siinä oppisi paljon kieltä samalla, kun saa välillä nauraa maha kippurassa.
Nyt kieltä opiskellessani minua oikein himottaisi lähteä Ahvenanmaalle tai Ruotsiin johonkin sellaiseen paikkaan, jossa saisin kommunikoida ja puhua, oppia kieltä tavallisissa arkipäivän tilanteissa. En haluaisi kaupunkilomalle Tukholmaan, jossa tarvitsen kieltä vain pakollisiin asioihin kaupassa ja ravintolassa. Englannissa huomasin, miten paljon enemmän opin, näin ja koin, kun majoituin Emmin isäntäperheessä. Mukava perhe kyllä oli, kun otti ylimääräisiä asumaan ja kaiken lisäksi syömään! Siinä tuli puhuttua niin paljon enemmän ihan tavallisista, arkisista asioista pöytäpuheena sen sijaan, että olisin tilannut ruokani (sönkäten allergiani ja peläten että kuolen ruokailun jälkeen) ja sanonut kaupassa thank you. No allergiakortti auttoi paljon, eikä tarvinnut alkaa listaamaan yhtäkkiä kaikkia asioita.
Au pairiksi vain, eikös? ;) Nojoo, kulttuurisokki ja kielimuuri voisi olla melkoinen, koska ruotsinkielentaitoni ei ole pilviä hipova. Mutta ehkä oppisin, jos vain kovasti haluaisin. Hyvinhän minä selvisin Englannissakin, vaikken voinut sanoa sinne lähtiessäni (tai vieläkään) olevani mikään mahtipuhuja.
Myös biologia on hyvällä mallilla. Kerrankin olen osannut aloittaa ajoissa ja ajoittaa lukemiseni hyvin. Minun pitäisi tätä menoa ehtiä lukea kaikki kirjat ilman kiirettä ja ehtiä vielä kerratakin - tällä kertaa minulla on jopa kertauskirja reaalikokeeseen, jonka ostin Hannalta! Viime keväänä en olisi ehtinyt edes lukea sellaista, koska hyvä kun ehdin lukea edes ne kurssikirjat. Mutta ilmeisesti kerralla hyvin lukeminen ja valtavien määrien muistiinpanojen kirjoittaminen tuotti tulosta. Olen nyt tehnyt tietoisesti enemmän työtä kuin keväällä, saa nähdä mihin se riittää. Keväällä takaraivossa oli koko ajan ajatus siitä, että tulee kiire ja en ehdi. Lueluelue. Nytkin kyllä pitää lukea - todellakin - mutta tuntuu huojentavalta, että ajan ei pitäisi käydä vähiin. Kerrankin saatan ehtiä!

Nyt esittelen kuvien kera Lapin reissuamme. Teen tämänkin osissa, koska kuvia riittää! Seuraavaan/seuraaviin postauksiin tulee sitten kuvia ainakin Noitatunturilta. Enjoy! ♥

Ensimmäinen yö oltiin melko perinteisesti Haaparannassa sukulaisten luona. Ajoin koko 330 kilometrin matkan sinne ja ei tuntunut missään! Ajoin myös Rovaniemelle asti pohjoiseen mennessä ja poistullessa Kuusamoon, ajokilometrejä siis tuli. Porot pitivät valppaana, kun ne tekivät kauheita itsarihyökkäyksiä tielle. Ei edes pahemmin väsyttänyt, joten mikäs siinä. Meni aika nopeammin, kun sai itse ajaa. Ajoin kaiken lisäksi ukin mersua ja hyvin sujui, mitä nyt pieniä teknisiä ongelmia oli, kun alkoi sataa kovasti. En meinannut saada pyyhkimiä isommalle teholle ja hetkellisesti en tainnut nähdä mitään. :D
Melko perinteisesti myös kävimme Ikanossa nykyisessä Barnens Landissa, koska Aki. :D 

Ja siellä oli aivan iiihana Minion, Kevin! :DDd Me ollaan Marin ja Emmin kanssa näihin ihan hulluina, nämä on niin hirveen symppiksiä otuksia! Kuvahan on toki otettukin sitä varten, että saan lähettää sen meidän Finnishbrothers-ryhmään. :Dd

Käytiin myös vierailemassa 4 kuukauden ikäisen serkkupojan, Artun, luona! Voi että oli suloinen pieni ihminen, tosi valloittava. Ei vierastanut yhtään, oli muutenkin tosi kiltisti ja minunkaan sylissä sillä ei ollut mitään hätää. Siitä onkin aikaa, kun on viimeksi saanut pidellä noin pientä lasta. :) Arttu tykkäsi Akista, tajusi varmaan, että on meistä pienin ja seurasi sitä katseellaan. Aki päivitteli, että miten voikin olla noin pienet sormet! Mietittiinkin juuri, että onkohan Aki edes kovin montaa noin pientä vauvaa nähnytkään, kun ei kellään ole ollut pitkään aikaan vauvaa. 

 Minä ihastuin Luoston matkamuistomyymälässä tällaisiin ihaniin pieniin tossuihin! Sanoin, että voi kun oltaisiin nyt oltu menossa Artun luo lähiaikoina, niin olisin vienyt tuliaisina. Ne oli kuitenkin niin vastustamattoman söpöt, että laitettiin Artulle elämänsä ensimmäinen postipaketti 5 kk syntymäpäivän kunniaksi Lapin tuliaisina. Aww, olen aina halunnut ostaa tuollaisia superpieniä kenkiä, ne on niin sulosia! =)♥

Pohjoiseen päin mentäessä pysähdyttiin vessaan Joulupukin pajakylään. Muutama kuva piti räpätä, vaikka onhan tuo paikka jo niin nähty! :D Vaikka Rovaniemi onkin jo Lappia, niin oikeastaan ei sielläkään tunne vielä olevansa niinkään Lapissa, koska aluskasvillisuus ja puusto on vielä niin samanlaista kuin kotona. Minun mielestä tuolla Sodankylän korkeuksilla alkaa olla se aito oikea Lappi ja sitä ylempänä. Kuusamoon laskeuduttaessa totesin, että on tämä jo niin etelässä, että ei tätä voi edes Lapin oveksi sanoa! Onhan siellä tosi hienoja maisemia ja katsomisen arvoisia ilman muuta, mutta ei sillä silti Lapin hulluutta tukahduteta! 

Ollaan joka vuosi oltu mökissä ja välillä vaihdettu, ettei aina olla samassa oltu. Nytkin oltiin uudessa osoitteessa ja onhan nämä jo niin hienoja mökkejä, ettei ole mökkiä tavallaan nähnytkään. :D Mutta onhan se kiva lomailla hienoissa olosuhteissa, kun kerran lomalle tulee. Jos kantovedet on ja kynttilän valossa kökötetään ja pitää ravata ulkohuussissa vessassa, niin alkaa se viikon mittaan ehkä jossain vaiheessa ottaa voimien päälle, kun siihen ei ole tottunut. Vaikka sehän sitä oikeaa mökkielämää tavallaan olisi, mutta makunsa kullakin!
Alemman kuvan maisemasta tiesi aina tulleensa kotiin, koska tästä alkoi meidän mökkitie. :) 

Mustikoita oli kypsänä vain korkeilla tunturin rinteillä, mutta muuten joka paikassa kaikki marjat olivat raakoja. Kotona ne ovat jo kypsiä, tänään saatiin isot määrät mansikoita ja mustikoita pakkaseen. Siirrettiin lomaa vielä myöhemmäksi, jotta saataisiin marjoja poimittua, jos ne ehtisivät kypsymään, mutta nyt on kesä niin myöhässä, että ei puhettakaan tälle reissulle ollut kypsyminen. Muutamia lakkoja saatiin, mutta niistäkin suurin osa oli vielä raakoja. Yleensä Lapin parhaimmat marja-ajat ovat olleet tähän aikaan kesästä, mutta tämä kesä ei ole olekaan ollut ihan normaali. :D 

Ensimmäisenä iltana ajattelin käydä vähän jaloittelemassa istumisen päälle, mutta juoksu ei tuntunut kovin lennokkaalta. Niinpä päätin sitten sen sijaan käydä kiipeilemässä Orresokan päällä, josta on hienot näkymät Luostotunturia vasten. Päätin antaa tunteen viedä ja unohtaa järjen, kun lähdin kiipeämään sen kummempia pohtimatta tätä kivikkoa ylös. Samaan aikaan, kun piti etsiä jalansijaa tukevalle kivelle, kiipesin hymyssä suin ylöspäin, kun pään sisällä pieni ääni hihkui: "Ylemmäs, ylemmäs!" kun käännyin katsomaan alas. Sydän hakkasi, mutta silloin tunsi olevansa elossa, kun näki taas nuo silmiin kantamattomat upeat maisemat, joissa tuntee olevansa aina kotona. 

Tuo auringon nostattama valoilmiö taivaalla oli tosi siisti! En oikein tiedä, miten sellainen on saatu aikaan, mutta tosi upea. En voinut kuin vain seistä ja ihmetellä tätä Suomen luonnon ainutlaatuista kaunetta tältä pieneltä nyppylältä, saati korkeimmilta tuntureilta. Voi, tästä minä nautin ja tätä maisemaa minä rakastan! Toivottavasti me ihmiset ei tulla toimillamme tuhoamaan tätä maisemaa. ♥
Ja saattaa olla, että näyin aika kauas, jos osasi vuoren rinteitä silmäillä. Nimittäin seuraavana päivänä erään lähitienoon mökin asukkaat olivat huutamassa Orresokan päällä ja huitoivat käsillään ihan hullun lailla, että me ollaan täällä. Olisinko antanut niille innoitetta lähteä vuorikiipeilemään, ken tietää. Kyseinen mökki näkyi ainakin selvästi rinteestä. 

Alas tullessa pistin merkille jo muutakin kuin maisemia: jotain levän tapaista kasvillisuutta karun kivikon välissä. Aika nättiä. 

Käytiin aika extempore-reissuna valloittamassa Luostotunturi ja tultiin alas pidempää reittiä, niin saatiin reissuun menemään pari tuntia. Tulin vielä viikoksi vuokraamallamme jopolla rinteille ja tulin vielä takaisin mökille sillä, joten treenin pituudeksi tuli lopulta 2,5 tuntia. Joka kerta, kun tuon gofpallon (säähavaintopallon) näkee tänne tullessaan jo kaukaa, tuntee olevansa kotona! Aina se on samalla tavalla kuvattava, vaikka se on jo niin tuttu juttu, että se on siellä. Ja nuo samat maisematkin on nähty jo niin monesti ja 564 porrasta niin monta kertaa kiivetty, että muistaa käytännössä jokaisen pienen yksityiskohdan rappusista, niin silti joka kerta näkee jotain uutta, kun osaa katsoa oikein kunnolla ja joka kerta nuo maisemat hätkähdyttävät samalla lailla, eikä niihin kyllästy. Tosin Luostotunturi on valloitettava ennen kuin on käynyt Noitatunturilla, koska sen jälkeen ei oikein enää huvita lähteä Luostolle - ne maisemat eivät kuitenkaan vedä missään tilanteessa vertoja Noitatunturin henkeäsalpaaville maisemille. 

Näköalapaikallakin on aina yhtä huisit maisemat (paitsi jos ei satu sumu, kerran kävi niin ja ei meinattu löytää tietämme alas, koska näkyvyys oli keskimäärin metrin:D) 

Haha, tämä oli kyllä paras kuva! Aki ottaa rennosti paikassa kuin paikassa (vaikka oikeasti ei varmaan saisi unta edes teltassa XD) Mutta taustalla näkyy Lampivaaran ametistikaivos ja Akin lipan reunan kohdalla horisontissa Pyhän tunturit Kultakero ja Ukonhattu ja niiden välissä oleva Isokuru. Ja itse asiassa Noitatunturi myös, Isokurun jälkeen on Ukonhattu ja seuraava Noitatunturi. 

Alastullessa ihailtiin käkkärämäntyjä, ne ovat kääntyneet ja vääntyneet niin hienosti, ettei vaan voi käsittää! :D Kiivettiin Akin kanssa yhden latvaan, pelkäsin kyllä, että oksa rysähtää, mutta hyvinhän tuo kesti meitä! Ja pitihän toki ottaa #puuselfie, koska harvemmin sitä on puun latvassa pikkuveikan kanssa. Ainutlaatuisia hetkiä, good times good times. :D

 .... ja vuorossa seuraava puu... :D Aki ninjaili itsensä tuonne parkourista kiinnostuneena suhteellisen helposti (ja esittää taas melko hyvin nukkuvansa), mutta minulla meinasi tiettää ongelmia tuolle oksalle pääseminen. Ajattelin mielessäni, että laitan jalan tuolle pienelle oksanpätkälle puunrungossa, mutta ei se sitten käytännössä toiminutkaan ihan niin kuin suunnittelin. Jos äiti olisi tajunnut kuvata räpiköintini tuohon oksalle, niin olisi ollut vaikka minkälaista pällistystä! Lopulta pääsin siihen. :DDd 

Kahden tunnin vaeltamisen jälkeen lähdössä jopolla kohti mökkiä! Kengät ihan sävysävyyn pyörän kanssa. ;) 

Kävin kylläkin ensin hotellilla kysymässä pyöränpumppua, koska Pyhä-Luoston matkailu ei ollut auki sunnuntaina. Siellä oli kuitenkin pumppuja vain maastopyöriin, jonka itse asiassa kävin vuokraamassa neljäksi tunniksi kympin hintaan (ei paha, ei paha!) lopummalla viikkoa. Siitä kuvia sitten myöhemmin, ettei tästä tule aivan yyyyylipitkää postausta! 

Kuitenkin viimeisenä muttei vähäisimpänä elämäni ensimmäinen liivatteella tehty mangokakku! Ulkomuoto on vähän epämuodostunut, koska ei ollut oikeaa irtopohjavuokaa, sellainen pitäisi ostaa vastasen varalle. Mutta maku oli kuitenkin aivan täydellinen, vaikka itse sanonkin! Tein tämän mangojuustokakun ohjeella, mutta jätin tietenkin juuston pois maidottomasta versiosta. Laitoin sen tilalle maustamatonta soijajugurttia ja kaurapohjaista vaniljakastiketta. Korvasin kermavaahdon maidottomalla soijaversiolla ja voin maidottomalla leivontamargariinilla- ja vola! Kerrokset hyytyi hyvin ja koostumus oli ihan älyttömän hyvä!
Tämä tulee siis olemaan yksi herkku ylioppilasjuhlissani, jota varten tämä oli testivedos, ainakin ajoissa. Ja gluteenittomanhan tästä saa, kun korvaa pohjaan tulevat Digestive-keksit gluteenittomilla kekseillä ja käyttää kaurapohjaisen vaniljakastikkeen sijasta soijapohjaista, jos jollekin ei käy myöskään kaura. Olen ihan intona jo nyt juhlien tarjoiluista (vaikka lähempänä juhlia voin olla kauhusta kankeana ja menettää hermoni siihen hössötykseen ja en tee mitään :DDDd), koska minusta on niin hirveän mukavaa tehdä erityisruokavalioille sopivia ruokia! Olen nyt jo miettinyt, että mitä kaikkea gluteenitonta aion hommata ja todennäköisesti aika osimmoilleen kaikki on maidotonta, koska tuo kakkukin oli niin älyttömän hyvä maidottomana! Ei sinne mitään juustoa olisi tarvinnutkaan. Gluteenitonkin voi olla hyvää, joten ei erityisruokavalion tarvitse olla este syömiselle. Tai tietenkin se osaa olla este, tiedän kyllä hyvin itsekin, mutta kun tietää, mitä tekee, niin ei se ole edes vaikeaa! On niin ihanaa ajatella, että minun juhlissa ihan kaikki saavat syödä jotakin ja itse asiassa myös aika montakin ruokalajia, ettei tarvitse tyytyä vain yhteen keksinnokareeseen tai palaan piirakkaa. Itse olen niin monissa juhlissa jäänyt pelkälle mehulinjalle, koska ei ole ollut mitään tarjottavaa, niin olen päättänyt, että minun juhlissani kenellekään ei käy niin! =)

Koulu alkaakin jo tällä viikolla torstaina. Sinne se kesäloma vain meni, nopeasti kylläkin. Tylsää ei ole ehtinyt olla, tekemisen puutetta ei ole ollut! En ole edes kaivannut Putaalle, mutta kyllä nyt, kun muutto takaisin sinne parin kuukauden jälkeen on edessä parin päivän päästä, alkaa sinne jo kaivata. On sinne niin kiva palata, onhan se oikeastaan minun toinen kotini. Tai itse asiassa kolmas, koska Luosto on tavallaan jo myös yksi kotini. Sinne on aina pakko palata ja reissu Lappiin ei tuntuisi enää yhdeksän vuoden jälkeen samalta, jos ei pysähtyisi Luostolle edes muutamaksi päivää. Viikko meni niin nopeasti!!
Oikeastaan ajattelin heinäkuussa, että en edes halua kouluun, koska se tietää vain sitä, että kirjoitukset lähestyvät ja pitäisi vielä käydä kouluakin siinä sivussa. Mutta tarkemmin ajateltuna, eipä se lukio lopu kuin käymällä! Ja onhan tässä jo ikävä kämpille, ikävä arkea pienessä rupukylässä Pihtiputaalla ja ikävä kavereita, ikävä niitä ihmisiä ja tavallaan myös ikävä niitä maastoja, vaikka vuoden mittaan ne alkavatkin jo tympiä, kun niitä on koko vuoden tahkonnut. Ikävä Emmiä ja niitä meidän käsittämättömän hölmöjä juttuja, joita tulee aina lisää (vaikka osa jutuista on edelleen samoja kuin lukion ykkösellä.... Suorastaan noloa sanoisinko XD) ja meidän ruokailuja, joissa jollain tulee aina juomat nenästä tai jollain on haarukka kiinni hampaassa (kyllä vain, Elisa onnistui tässäkin kerran... :Dd) tai hillittömiä naurukohtauksia ihan hillittömän tyhmistä asioista. Että kyllähän tässä oikeastaan on jo ikävä Putaalle, jos ei tullut jo selväksi!

Tsemppiä opiskeluun! Palaillaan postauksen jatko-osan merkeissä. =)
PS. Olipa tooosi rentouttavaa ja ihanaa päästä KIRJOITTAMAAN! Tää on jonkinlainen henkireikä ihan oikeesti, heti alkaa huomata, että on pakko saada kirjottaa edes jotain!

- Heidi