Tämmönen haaste saatiin Emmiltä, joten tehhään nyt tässä välissä tämä:) Leiripostaus sit tulossa seuraavana tämän jälkeen!
1. Pelkäätkö jotain, mitä?
Mari:Ei mulla oo oikeestaan mitään semmosta jota ihan oikeesti tosissani pelkäisin, mutta ainahan sitä miettii, että toivottavasti ei perheelle tai kavereille tai muille läheisille satu mitään pahaa. Elämä kun voi olla ihan muutamista sekunneista kiinni....
Heidi: En oikein tiedä mitä pelkään. Toki viimeaikoina on pistäny miettimään, että mitä mulle ois voinu tapahtua, jos mun allergia ei ois selvinny ajoissa. Mä oisin voinu saada niin pahan allergisen hengenahdistuskohtauksen, että mut ois jouduttu viemään ambulanssilla. Ja tottakai välillä käy mielessä, että mitä jos jollekin läheiselle tapahtuu jotain kamalaa. Mutta kyllä mua myös pelottaa, millon joku tauti iskee muhun. Vaikka oon jo melkein selvinny mykoplasmasta ja sen mukanaan tuomista vastoinkäymisistä, mulla on edelleen takaraivossa pelko, että sairastun taas johonkin, mistä toipuminen vie aikaa. Niiden takia oon käyny niin pohjalla, jonne en tosiaankaan halua enää palata.
2. Haluaisitko itsessä muuttaa jotain?
Mari:Hmmm..... En mä osaa tämmösiin vastata! No jos nyt jotai pitäs sanoo niin välillä voisin kuunnella muita enemmän ja myös muiden mielipiteitä enkä heti olla aukomassa suutani. Mut tässäkin asiassa mä oon jo kehittyny, joten en mä nyt tiiä haluaisinko mä oikeesti muuttaa mitään itessäni.:)
Heidi: Oon aika sinut itteni kanssa. Tiedän, ettei itestään voi muuttaa mitään, mitä ei oo muutettavissa. Mä oon tällanen ja en mä siitä muuks muutu. Mutta jos pitäs nimetä jotain, mihin voin vaikuttaa jotenkin.... Se ois varmaan mun stressaaminen. Mä stressaan mulle tärkeistä asioista, etenkin viime talvena se tuli tavaks, kun ei mikään ikinä menny niin kuin ois pitäny. Vaikka nyt asiat on menny jo paremmin, mä stressaan edelleenkin aika-ajoin. Mut en mä jaksa aina pudota alas ja räpiköidä ylös, kai mä yritän suojella itteeni ajattelemalla liikaa.
Mari: Tällä hetkellä haluan vaan hiihtää, hiihtää, hiihtää ja hiihtää! Siinä on mun elämän yks tärkeimmistä asioista. Oon mä kyllä harrastanu, vaikka mitä -lähinnä urheilua- mut musiikki on ollu mulle myös tosi tärkeetä. Eli voisin jatkaa vielä soittotunneilla käymistä jos mulla vaan oli aikaa mut sitä ei vaan jostai syystä enää oo...
Heidi: En haluais ainakaan alottaa uutta harrastusta, koska hiihosta on kehittyny niin tärkeä osa mun elämää, että ei siitä enää pääse pois. Se on jääny, koska tykkään siitä. Mut ainahan jotain uutta voi kokeilla, eri asia miten sitä ehtis. Hiihtourheilu vie tosi paljon aikaa. Sen takia paljo muille harrastuksille ei jääkään mahdollisuutta. Mutta ite me on valittu tämä harrastus. Se vapaa-aika, mikä jää urheilun ulkopuolelle, menee kropan palauttamiseen. Liian monta rautaa ei voi olla tulessa, on myös osattava levätä. Maltti on yleensä valttia ja hätäsellä on paskanen loppu.
Mari:Kyllä se auttaa. Kuuntelen aika paljo musiikkia ja varsinkin ala- ja yläasteella mulla oli aina radio päällä ku mä tein läksyjä. Se oikeesti autto keskittymään niihin koulujuttuihin ja niitä jakso paljo paremmin, kun oli se musiikki siinä taustalla. Lenkillä ollessa mä aika harvoin otan kyllä kuulokkeita mukaan ja kuuntelen musiikkia, mut joskus ku oon itekseni jossai hämärässä lenkillä niin saatan pistää musiikin vaan soimaan puhelimesta. Se sulkee kaiken ympärillä olevan pimeyden pois ja voin turvallisin mielin lenkkeillä enkä pelkää että joku karhu tai susi hyppäis vastaan.Tuolla korvessa kun asun:D
Heidi: Kyllä se aika usein auttaa. Se auttaa urheilussakin tekemään tehokkaammin, mutta silti ei hiihtolenkille passaa lähteä napit korvissa, koska silloin ajatukset menee siihen musiikkiin, eikä tule mietittyä tekniikkaa. Juostessa tai sauvakävellessä niistä voisi olla hyötyä, mutta on jotenkin karmivaa juosta tai kävellä tietämättä ulkopuolisesta maailmasta yhtään mitään. Tiedä mitä siellä ympärillä tapahtuu, mutta et kuule tai havaitse sitä. Ennen kisoja musiikin kuuntelu saattaa auttaa, tai ainakin se lataa ajatuksia.
Mari:Niitä on niin monta!! Ei näitä voi pistää mihinkään järjestykseen.... Mut keväällä Rukan reissu Heidin kanssa oli huippu! Sit kesällä eukonkannot ja Heidi oli yötä. Ja sitten syksyllä se kun tultii tänne uuteen kouluun ja sai tutustua ihan mahtaviin tyyppeihin<3Sitten kaikki leirit ja nyt viimesimpänä tää Levin leiri joka oli vaan yksinkertasesti paras!:D
Heidi: No mullakin näitä kyllä riittää! Muun muassa noi samat mitä Marillaki, ja tosiaan tänne uuteen kouluun tuleminen. Sain tosi äkkiä uusia kavereita hiihtolinjalta ja sen ulkopuolelta, mutta hiihtolinjasta onkin tullu tosi tiivis ryhmä. Vaikka me ei oo tunnettu kun tää syksy, niistä on ollu mulle suuri tuki, kun oon taistellu irti mykoplasmasta. Ne kaikki ihanat ihmiset on saanu mut tajuamaan itteäni paremmin, että mä oon selvinny viime talvesta ja kaikista pohjamudista tähänki asti, nii miks mä nyt luovuttaisin. Hiihtolinjan tytöistä on ollu mulle suurempi tuki, mitä moni niistä varmaan edes kuvittelee olleensa! Sit on tottakai myös kesällä Lapin ympäri -reissu, LEVIN LEIRI ja paaaljo muuta:)
Mari:En mä varmaan?
Heidi: On tosi yleistä vastata näin ja se on aika tympeetä, mutta pakko nyt tylsistyttää teidän elämää entisestään ja vastata, että en juuri nyt!:)
7. Mitä ootat ensi vuodelta?
Mari:No nyt heti alkuvuodesta hyviä kisoja ja sitten loppuvuodelle ja uudelle reenikaudelle hyviä reenejä ja kehitystä tietenkii:) Ja tottakai hauskoja hetkiä kavereiden kanssa ja kaikkee kivaa:D
Heidi: Tää käy osittain vähän tylsäks, kun meillä on Marin kanssa samat kiinnostuksenkohteet ja paljo yhteisiä juttuja! Mut tietenkin mäkin haluan menestyä paremmin kun viime talvena, huomata kehityksen ja saada hyviä treenejä alle niitten lukuisten huonojen tilalle, jotka on tullu viime talven aikana tehtyä. En odota ainakaan nyt mitään erityistä matkaa/tapahtumaa, ku ei oo sellasia tiedossa. Etukäteen jo hirvittää ens vuoden jutut kavereitten kanssa, kun ne on jo nyt ollu semmosta luokkaa, että ei enää paljo paremmaks voi pistää. En oikeastaan oota vielä kesääkään, kun talvi on vasta alussa. Eli ennen kuin jaarittelen tähän liikaa: eniten odotan sitä onnistumisen tunnetta, mikä tulee, kun henki kulkee ja kisa menee hyvin - ja vielä pitkästä aikaa. Jotkut voi ajatella, että mä oon samalla tasolla mitä viime vuonna ja ettei musta oo haastajaks. Mut mä haluan näyttää, että musta on. Ja se ei oo kenenkään huonoutta, vaan mun hyvyyttä.
8. Tuleeko teille vielä joulupukki?
Mari:Ei tuu. Jaetaan lahjat aattoiltana ihan perheen kesken, kun ei pikkusiskokaan enää oo pitkään aikaan uskonu joulupukkiin.
Heidi: Peri aatteessa meillä vois käydä, pukki on kiva! Mutta mun pikkuveli pelkää sitä ja sillon kun pukki tulee, on sen vuoden hiljaisin hetki, sillä se on ainut hetki millon se on hiljaa:) Niin jaetaan perheen ja lähisukulaisten kesken lahjat.
Mari:Tällä hetkellä ainaki oon. Välillä tuntuu kyllä että oon kaikkee muutaku motivoitunu koulunkäyntiin ja en jaksais yhtään tehhä läksyjä tai lukee kokeisiin (tälläki hetkellä mun pitäs oikeesti olla lukemassa ruotsin sanoja mut tässä mä vaan blogia kirjottelen!) ku urheilu kiinnostas aika paljo enemmän ku koulu! mut silti on pakko yrittää jaksaa kiinnostua myös koulusta ja onhan tuo todistuskin ihan kivalle näyttäny:)
Heidi: Kyllä mä oon. Mä pärjään ihan hyvin, vaikka aika usein musta tuntuu että mä oon ihan pihalla ja aivot käy niin hitaalla, etten pysy mukana. Mut loppupelissä, kyl mä aina jotain ymmärrän, mutta matemaattiset aineet on vähän tökkiny. Ja ei aina jaksais olla tekemässä läksyjä ja lukemassa kokeisiin. Mutta onneks mulla on kielissä tosi hyvä sanamuisti, niin sanakokeisiin ei tarvii olla iltakausia pänttäämässä. Kielioppi on eri asia.
10. Onko sulla unelmia, mitä?
Mari:Ainahan jotain unelmoitavaa löytyy. Ensinnäkin haluaisin kehittyä hiihtäjänä, reenata paljo ja menestyskin ois ihan kiva. Sit jos sillä saralla ei niin hyvin onnista että elättäs ittesä urheilulla niin hyvä työ ois sitten ihan kiva. Tai en mä tiiä...Sen näkkee sitte:D
Heidi: Varmasti kaikilla on jotain unelmia. Ite mä haluaisin kehittyä hiihtäjänä ja menestyä myös aikuisten sarjoissa. Ois kiva päästä vaikka Suomen A-maajoukkueeseen ja kiertämään ulkomailla kisoja saamassa kokemusta. Jos joskus vielä menestyis MM-kisoissa, se olis ihan huippua! Mut tällä hetkellä mulle riittää, että mä kehityn, pysyn terveenä ja nautin siitä mitä teen. Vaikka monta asiaa on aina pielessä, aina on korjattavaa ja niin edespäin - ei siitä silti tarvihe stressata älyttömiä. Ne asiat saa korjattua ajan kanssa, jos itse haluaa. Tietenkin vanhempana itteä kiinnostava työ olis kiva, perhe varmaan jossain vaiheessa, en mä siitä vielä sano mitään, sen näkee sitten:).
11. Onko perhoset kivoja? :D
Mari:On ne välillä kivoja varsinkii jos ne on nättejä:D Paitsi semmoset yhet perhoset joita on kesällä ainakii miljoona meijänkii kuistilla nii niitä ei oikeesti jaksa!Niitä on vaan joka paikassa ja vaikka ne on ihan nättejä nii jos alkaa olla monta kymmentä samanlaista perhosta yhessä ovessa niin ei se enää kovin nättiä oo! Tulipas kyllä aika sekava selitys...
Heidi: Yritän vastata tähän kysymykseen vähemmän sekavasti kuin Mari ja lyhemmästi kuin noihin edellisiin! Eli siis tiivistän vastaukseni: perhoset on kivoja, jos ne on semmosia kivoja päiväperhosia. Ne yöperhoset on ihan kamalia, kun ne tulee sisälle ja niitä ei saa ikinä pois sieltä. JES I DID IT! :D
PS. Me laitetaan tänne blogiin myöhemmin ihan erikseen, että kenet me haastetaan ja mitkä on kysymykset!:)
- Mari&Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti