"Yrittämisen puutteesta häntä ei voi syyttää, mutta tekemisestä puuttuu rentous."
Mulle tuli itelle ihan sama fiilis. Mulla puuttuu rentous, mutta ei se löydy väkisin. Se löytyy ajan kanssa ja aika näyttää, miten kauan menee, että oon taas samassa iskussa mitä puoltoista vuotta sitten ennen sairastumista. Sinä kesänä olin kovassa kunnossa niin juoksussa kuin muutenkin, mutta yhtäkkiä taso alko mennä ku lehmän häntä alaspäin. Sille etittiin selitystä lisääntyneestä voimaharjottelusta.
Jauhojärvi sanoi haastattelussa, että työtä on tehty, mutta ei se tekeminen kovin rentoa vieläkään ole. Tuntumaa ja vauhtia löytyy kisojen kautta. Näitä huippujen kommentteja on mukava soveltaa itseensä, koska kyllä niitä siellä(kin) diagnisoidaan jatkuvasti.
Tänään oltiin hakemassa taas vauhtia Puijon maastoista. Luultiin vielä eilen näitä aikoja (klo 16-17 aikaan) iltaa Marin kanssa, että se on väliaikalähtö. Kun äiti haki mut linja-autoasemalta, sain kuulla, että "huomenna se yhteislähtö..." "Nii että mikä?" että näin, taas henkisesti valmiina. Mutta itse asiassa ajattelin, että se olisi itselleni parempi vaihtoehto - kun oli rankat maastotkin, koska mun on koko ajan jaksettava kannustaa itteeni pääni sisällä, että ylipäätään liikun mitään vauhtia mihinkään. Yhteislähdössä kuitenkin näkee muiden vauhdin (joka toisaalta masentaa vain lisää:D), mutta ihan hyvä kisa siitä kuitenkin loppujen lopuksi tuli. Lähdössä meinas olla kolarointia, jossa ei kuitenkaan kumpikaan meistä ollut osallisena - ja Heidi piti taas miehisillä karjahduksillaan huolen, ettei olekaan. Kisan jälkeen Mari oli ihan ihmeissään ja nauro: "Ai sinäkö se olit joka siellä älähti?" ei mikään sääntö kiellä äänen käyttöä, jos siihen happi riittää!
Itse asiassa en ollut edes kovin kaukana kärkiporukoista. Silti ei tulosten näkemien miellytä, mut tiiän et kehitystä on tapahtunu. Olin tulossa maaliin samalla aukeella. Sain ohitettua kaksi tyttöä omasta sarjastani, joita sain vingertää karkuun. Kyllähän se tuntu niin keuhkoissa ku muuallaki kropassa, eikä meneminen totta puhuen kovin rentoa ole - mutta kyllä se sieltä löytyy kun ei aseta liian suuria tavoitteita, koska niitä ei tässä vaiheessa voida täyttää. Mennään kisa kisalta ja katellaan kehityksen suuntaa. Ylöspäin se joka tapauksessa on, etenkin kun sykkeetki on alkanu tasottua. Nyt voin hiihtää ihan puhdasta peruskestävyysvauhtia eikä sykkeet oo vauhtikestävyys alueella. Alamäessä syke voi laskea huoltavalla lenkillä 100 lyönnin pintaan, ja kyllä ne kisassakin ehtii palautua nykyään alemmas kuin laskuun lähtiessä, vaikka niitä en kisatilanteissa seuraakaan. Kyllä sen tuntee.
Jos huomenna istus urakalla autossa ja kävis vielä parisprinteissä yrittämässä saaha iskua aikaan. Tommonen lyhyt, napakka kisa on varmasti hyvä mun kropalle, ku on käynnissä tää "viimesten vaihteiden metsästys." Viikolla Anttiki oli sitä mieltä, että kun saan rennon reippaita vauhtileikittelyjä alle, niin kroppa alkaa toimia paremmin ja hiihtokin näyttää terämmältä - luonnollisesti, kun vauhti kasvaa ja tekeminen on taloudellista ja rentoa, ei väkinäistä puurtamista. Mulle on nyt tärkeetä, että joku kattoo mun tekemistä, antaa neuvoja ja käskee mun pistää tehoja peliin, laittaa mono syönnille, sauvat vispaamaan vimmatusti lisää vauhtia, et saisin irti. Tää on nyt kokeilua, kokeilua, kokeilua. Mut mä tiedän mun tason ennen sairastumista ja tiedän, että mulla on ihan samat saumat ku muillaki - mut totta kai terveet, ehyet kaudet on plussaa. Meidän sarjassa on yks tyttö, joka tän on käyny läpi ja siihen on menny kaks kokonaista kautta ja vähä kolmattaki - ja nyt vasta alkaa kulkee kunnolla. Nostan hattua yrittämisestä, joka aina palkitaan jossain vaiheessa!:)
PS. EILEN LOPPU RAUTAKUURI! ei ollukkaa menossa ku kolmas ja tää viimenen syötii kaksinkertasena ja viimeks ku kävin otattamassa hemoblobiinin, se oli noussu normaaleihin lukemiin. Pitäis käydä toistamiseen että onko ne noussu tai ainakin pysyny samana. Kumpa olis, nimittäin ei huvittas syödä enää yhtään rautakuuria mykoplasman aiheuttamien veriarvon heittelyiden takia! Sen takia pitää syömisiäkin miettiä, mitä syöt ja millon että rauta imeytyis parhaiten.
+ tänään unohin kisapaikalle mun sauvat, mut onneks soitto Eeville pelasti ne kamalalta kohtalolta joka niitä olisi voinut seurata! Kiitos Eevin porukoille!
Täää teijä blogi on niii ihana!:)<3
VastaaPoistakiitämme:)
Poista-Mari&Heidi