"Täältä sinne ja sieltä tähän. Tulevaisuudessakaan ei meitä voita kukaan."

Ihan hävettää miten vähän on tullu postailtua viime aikoina! (tai no Heidiltä on tullu parikin postausta, mutta mulla on vähän viime aikoina tökkiny tää kirjottaminen) On ollu vaan hirveesti kaikkee tekemistä ja järjestelemistä. Pitää miettiä ihan kamalasti kaikkee, koska tuloillaan on Vanhat ja potkiaiset yms. Kivoja juttuja, mutta vaatii vaan työtä, koska tuli lupauduttua vielä Vanhojen koristeluryhmäänkin... Mutta saa kerrankin vaikuttaa millaset koristelut tulee, kun on ite suunnittelemassa:)

Nyt ajattelin kuitenkin tehhä ehkä vähän erilaisen postauksen kun normaalisti. Meillä oli joskus viime viikolla koulussa semmonen Tulevaisuus-seminaari. Siellä oli pari iloista tyyppiä kertomassa juttuja meille. Aiheena oli siis tulevaisuus kuten tapahtuman nimestä jo voi päätellä. Vaikka koko systeemi kesti varmaan yli tunnin niin missään vaiheessa ei tullu semmosta tylsyys- kohtausta, niin kun yleensä kaikissa tapahtumissa, joissa istutaan vaan koko ajan paikoillaan. 

Mä ite sain jonkunlaisen oivalluksen sen tunnin aikana. En tiiä mullistiko se mun maailmaa tai mitään mut tajusin sentään ihan järkeviä asioita!

Kuvat: We♥It & Google

Aina pitää uskoa itseensä ja unelmiinsa. Siinä ehkä pääajatus. Ite oon ainakin huomannu, että jos unelmat tuntuu isoilta ja saavuttamattomilta, niin niihin on tosi vaikee uskoo. Mutta unelmat ei koskaan toteudu jos niihin ei usko. Se pitäs muistaa joka päivä. 

Unelmien eteen pitää tehdä töitä. Aina se työ ei oo helppoo, mutta saavuttaakseen sen minkä haluaa niin pitäis olla valmis tekemään jotain sen eteen. Unelmia täytyy vaan ruveta saavuttamaan pikku hiljaa. Sen ensimmäisen askeleen kohti unelmaa voi ottaa heti tänään. Se on vaan ihan itsestä kiinni. Jos ei oo motivaatiota tai halua tehhä jotain sen eteen mitä haluaa saavuttaa, niin sitten sais ehkä miettiä unelmoiko väärästä asiasta. 

(Sori nää jotkut kuvat meni vähän tämmösiks, että teksi ei näy oikein kunnolla, mutta en jaksa ettiä niitä enää uudestaa, niin toivottavasti saatte kuitenkin sen verran selvää, että ymmärrätte)

Miksi jäädä vaan paikoilleen oottamaan tulevaa ja unelmien totetutumista? Asiat ei tapahdu vaan odottamalla vaan ite pitää olla aktiivinen toimimaan. Niinhän se aina menee, että kova työ tuottaa tulosta ja ei duunii, ei tuloksii ;) 

Jokaisen pitäis miettiä asioita joissa on hyvä ja joista tykkää. Kukaan muu ei voi määrätä suuntaa sun elämälle. Se on jokaisen oma päätös mitä haluaa elämällään tehhä. Jollain voi olla vaan yks suurempi unelma johon tähtää, mutta toiset unelmoi ehkä useimmista "pienemmistä" asioista. Toisten unelmia ei pidä koskaan vähätellä oli ne kuinka suuria tai pieniä tahansa, koska jokainen unelma on tavoittelemisen arvonen. 

Itse pitäis jaksaa vielä sittenkin kun muut luovuttaa. Olla hyvällä mielellä liikellä ja muistaa hymyillä. Iloisuudella pärjää jo aika pitkälle ja sillä piristää ympärilläkin olevia ihmisiä. Nyt kannattaa olla mukava muille ihmiselle, koska ikinä ei voi tietää missä tilanteessa ne samat ihmiset tulee vastaan tulevaisuudessa.

Tulevaisuus on jokaisen omissa käsissä. Tulevaisuutta on vähän hankala ruveta muuttamaan sitten siellä tulevaisuudessa. Omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa just nyt. Täytyy tehdä asioita, joista voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Sitten myöhemmin ei enää kannata harmitella, että miksi ei tehnyt aiemmin niin tai näin. Kaikki tekee virheitä ja erehdyksiä, mutta asoita, joihin voi vaikuttaa, kannattaa toteuttaa silloin kun se on mahdollista. Ei siis pidä jäädä paikalleen murehtimaan menneitä, vaan suunnata rohkein mielin kohtin tulevaa ja tehdä se omilla valinnoilla sellaiseksi kuin itse haluaa. Huominenkin on tulevaisuutta eli voit vaikuttaa siihen vielä tänään. Ikinä ei oo liian myöhäistä tehdä asioita oman tulevaisuutensa eteen.

Unelmista pitäs uskaltaa puhua ääneen. Se on jo askel kohti unelmaa, kun kertoo unelmistaan jollekkin. Siitä tulee heti paljon konkreettisempaa kun sanat on jätetty leijumaan ilmaan ja unelma alkaa tuntua paljon todellisemmalta. Unelmat voi joskus olla niin isoja, että niiden ääneen sanominenkin pelottaa. Eli niinkun tuossa kuvassakin lukee "Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria." Unelmia pitääkin aina pelätä, koska onhan ne sentään unelmia. Ne ei toteudu ihan hetkessä ja ainahan tulevaisuus vähän pelottaa. Mutta jos pystyt unelmoimaan jostakin niin muista, että pystyt myös toteuttamaan sen.

Unelmia on niin monenlaisia. Toiset unelmoi hienoista autoista, perheestä, hyvästä työstä, talosta, lomamatkasta, hyvistä ystävistä jne..... Unelmia on niin paljon kun on ihmisiäkin. 

Mä unelmoin hiihtämisestä. Sanon sen nyt täällä teille lukijoille, että se vois alkaa toteutua. Haluan joskus olla hyvä. Paras. Joskus kilpailen vielä ensin Sm- tasolla, sitten maailmalla tosi isoissa kisoissa. Myönnän, että pelottaa unelmoida jotain tuommosta, mutta sinne mä tähtään koko ajan. Pieniä askeleita kerrallaan, mutta jokainen askel vie kuitenkin kohti tätä unelmaa. Jatkan niin kauan kun muut luovuttaa. Mä en luovuta. 

Heti tänään voi tehhä päätökseen alkaa vaikuttaa tulevaisuuteensa. Muut ihmiset voi auttaa sillä tiellä ja hyvä tukiverkosto kannattaa pitää lähellä, mutta vaan sinä itse rakennat oman tulevaisuutesi. Älkää jääkö paikalleen seisomaan vaan ottakaa askeleita kohti unelmia, koska sillä tavalla unelmat alkaa toteutua. Miettikää miten voitte edistää unelman toteutumista heti tänään ja tehkää se. Sen ei tartte olla mikään iso juttu, sillä esim. ite teen sen menemällä treeneihin ja syömällä sekä nukkumalla hyvin. Ihan perusjuttuja siis, mutta niillä voi olla isojakin vaikutuksia tulevaisuuden kannalta. Muistakaa myös ylittää itsenne, koska muuten, että saa ikinä tietää mihin pystytte.

Unelmoikaa, 
                     uskokaa itseenne 
                                              ja toteuttakaa unelmianne! :)                                                                                    


Tämmösten syvällisempien pohdiskelujen myötä hyvää viikonloppua kaikille ihanille lukijoille ja muistakaahan jättää palautetta mitä tykkäsitte tämmösestä!:)

-Mari

You can't be too careful anymore

Heipä taas. Jotenkin ollu paljon hommaa tässä, vaikka on vaan kaks ainetta ja vanhojen tanssikurssi. Mutta siinäpä sitä jo onkin, kun ne kaksi ainetta on englanti ja matikka.... Molemmista tulee läksyä, varsinkin enkusta mutta toisaalta on hyvä, että tulee tehtyä niitä tehtäviä ja opiskeltua sitä. Mutta ne kielioppiasiat on niin vaikeita ja sen eteen vois tehä koko ajan töitä, jos vaan jaksais. Jos viikonloppuna sais aherrettua ne kaikki läksyt.... on kyllä muitakin suunnitelmia kuin opiskelu, mutta olis kai sitäkin jaksettava jossain välissä vähäsen. Hygieniapassikoulutuksen tenttikin ois ens tiistaina, sitäkin pitäs lukkee että piäsis läpi sen ekalla kerralla. Harjotuskokeessa kyllä oisin just ja just päässy läpite ja osa oli huolimattomuusvirheitä.

Haha, tuo kuva on aina vaan yhtä paras!! Näinhän se aina menee... :) Eilen oltiin linjan vuorolla yhdessä salin kolmasosalohkossa tekemässä voimaharkkaa ja mentiin hakemaan patjoja varastosta, joka oli toisessa lohkossa jossa oli harrastelijalentopalloa. Joku idiootti oli laittanu niitten patjakasojen päälle kaks painavaa pitkää penkkiä, kun ei ollu kehannu niille varatuille paikoille niitä laittaa. Sieltä vaan menny mistä aita on matalin.. No, meijänpä piti riskeinä tyttöinä ruveta niitä roudaamaan siitä poikkeen että suatais ne patjat niitten alta. Mari ninjaili ittensä sinne patjakasan taakse telinevoimistelurekin ylitte. Oltiin varmaan 5 minuuttia siellä varastossa ja oltiin just nostamassa sitä vikaa penkkiä, komensin Maria nostamaan kunnolla kun meinas tulla päälle se penkki, niin joku mies tuli siihen varaston ovelle: "Selviättehän te tytöt?" Siinä justiisa sitä penkkiä nostamassa, sieltä tuumin: "Joo, ihan mahtavasti menee, selvitään me!" Se vaan nauro ja tuumas takasin: "Joo en minä epäillytkään!" Luuli varmaan että ollaan litistytty jonnekin penkin alle vähintään, toisaalta se meidän ninjailu niiden penkkien kanssa saatto vaan vahvistaa sitä ajatusta ja pelko tais olla ihan aiheellinen.... :D
Sitten mentiin kuntosalin puolelle vetämään leukoja, sitten mun oli pakko testata että miten paljon ylätaljassa on painoa... Menin roikkumaan siihen tankoon koko painollani jalat ilmassa ja se ei liikahtanu mihinkään! Sitten ruvettiin laskemaan että paljon siinä on painoa. Siinä oli just sen verran mitä painan, joten ei ihme ettei se liikkunu juurikaan. Sitten kun aloin vetää siinä leukoja niin se liikku vähän enemmän kun rimpuilin siinä. Tosi viisasta taas. Tulevaisuuskin löytyi katsomon välistä ja tätä rataa taas eilisillan jutut. 

Ja joo, edelliseen postaukseen viitaten, ei olla hirveesti poikettu entisestä kaavasta. Edelleen viime tingassa tultu, mutta aina jouduttu. Tänään käytiin ennen tanssituntia pitkällä välkällä kuvisopea jututtamassa Vanhojen koristelusta. Me ollaan tosiaan koristeluryhmän pää (minä, Mari, Emmi, Elisa) ja onhan meillä hommaa, pitäs alkaa toden teolla työstää sitä. Onneks suunnittelu ja materiaaliajatukset on jo hyvällä mallilla. Ihan kun ei muuten olis tekemistä riittäny, mutta koristelu on ollu vuodesta toiseen samanlainen ja me halutaan katkasta se kierre, se teema on jo tarpeeks puhki. Nyt pitää keksiä jotain uutta, ja kun pääsee ite toteuttaa sitä, niin ei tarvii ainakaan valittaa siitä että mennään taas samalla kaavalla! :) Kukaan ei ollu oikeen innokas tulemaan siihen ryhmään, suurin osa halus suunnitella omaa tanssia, joka sekin on varmasti ihan hullu. Huomenna sitä harjotellaan... =) Me ehotettiin siihen Elisaa, joka ei ollu sillon edes paikalla. Opettajat naureskeli, että oisko jotkut vapaaehtosia jotka olis paikalla nyt. Lopulta ilmotettiin, että kyllä me veljet tullaan (siis tää veli-juttu on tullu viime vuoden Putouksesta, koska se Sisko sano aina "Hyvä veli!" Sitten antti alko käyttää sitä treeneissä, se tarttu Emmiin, Emmi loihti sitä koko ajan ja sitten meistä tuli brothers from other mothers, kyllä vain:D), Antin ilme oli taas näkemisen arvonen. Seki on kyllä niin omalaatunen persoona, ihan niinkun mekin! Viitaten taas tän viikon treeneihin... Lintassa mennään tällä kertaa. Saa nähä mitä ens viikolla. 

Demistä tuli ihana juliste, pääs heti meidän kämpän seinälle! :) Tänään päivällisruokailussa Mari alko selittää oppilaiden tekemistä kuvistöistä jotakin ihan puutaheinää, olin just juomassa ja meinasin ihan oikeesti tukehtua siihen. Mari sano että olisin voinu äänen perusteella tukehtua hetkenä minä hyvänsä. Käännyin nauramaan tuolin selkänojaa vasten, suorastaan itkin ja nauroin kovaan ääneen ihan hulluna. Naurukohtaukset on niin parhaita, kun ne tulee jossain tämmösessä paikassa. Kaikki katto vähän huvittuneina ja Roosa ja Eeva vastapäisestä pöydästä tuumi: "Siis te ootte kahestaan siinä pöydässä! Ja te nauratte ihan hulluna! Mitä teidän elämä on kämpillä..." Sitä saa miettiä!

Just kun ehittiin rauhottua, niin alan nauraa mielikuvalle omasta naurukohtauksesta - ja siis Marihan ei nauranu yhtään tai mitään... :DD Selitän Marille: "Meinas mennä vesi väärään henkeen, kiitos sun!" "Ei sulla oo kun yks henki." "No siis ruokatorveen." No tästä alko uus naurukohtaus, sain sitten sanottua: "No sinnehän sen pitääkin mennä! Ja NYT lähetään ja äkkiä täältä nauramaan jonnekin muualle!"
Kun sain puettua, niin nauroin edelleen mielikuvalle tapahtuneesta. Sitten kohta Mari alkaa selittää uudesta tanssista jota harjoteltiin eilen. Siinä tulee potku ja läpsy ja semmosta. Eikös tämä järjen jättiläinen ala mallailla sitä siinä kesken kävelyn ja potkase mua suoraan jalkaan. Nauru jatkuu. Ei kestetty enää, käveltiin kämpille ja jatkettiin nauramista. Joskus tää elämä on vaan näin hauskaa.

Start your day with a smile. Tai lopeta se sillä. Tai hymyile läpi päivän. Mikä estää? ;)
Enkun tunnilla meillä on aina Satomi, se piti meille yhden tunnin kokonaan kun Paula oli poissa. Eli siis koko tunti pelkkää englantia, sillä Satomi ei osaa suomea juurikaan, vaikka on se oppinut sitä paljon ja se ymmärtää aika hyvin suomenkielistä puhetta, vaikka ei silti tarpeeksi. Kyllä sitä vaan vierastakin kieltä oppii ja suomi on aika hankala kieli, esimerkiksi r-kirjain on tosi hankala. Mutta enkun tunnilla tuntuu, että miten sitä osaa mitään suusta ulos tuottaa, kun kielioppi on niin pikkutarkkaa hifistelyä. Mutta sitähän se onkin ja ei sitä kaikkea osaa käyttää puheessa. En minä ainakaan, mutta oon tullut hyvin ymmärretyksi vaikken tiedä suurinta osaa sanoistakaan. Sanojenkin käytössä kehittyy, kun puhuu. Yksi päivä ruokalassa meinas tulla Satomin kanssa niin paljon asiaa, että meinas puhua päälle. Osa asioista jää sanomatta, kun ei keksi mitään kiertoilmaisuakaan, joita yleensä käytän kun en tiedä kaikkia sanoja. Vähän eleitä ja sanoja jonkin verran, sut ymmärretään! Kynnys puhua englantia on pienentyny. Virheitä tulee lähes joka kerta kun puhuu jotakin, mutta jos pointti tulee selväks niin se riittää. Tsemppiä muillekin vieraan kielen puhumista pelkäävälle, olkaa rohkeita ja avatkaa suunne, ette te siihen kuole! :) ♥

Oikeesti, ihan voittajafiilis! En oo ikinä kävelly koroilla, en ikinä. Kerran kokeilin Elisan korkoja, ja mulle naurettiin kun olin ihan toivoton, ihan syystäkin - nauroin itsekin (mutta yllättikö se taaskaan...:D)

Kuten aiemmin selitin niistä tanssikengistä, menin ostamaan matalakantasia mutta niitä ei löytyny oikeen värisenä, joten piti ostaa korolliset. Oon kävelly niillä ihan hitoksee kämpillä ja eilen tanssittiin ekan kerran kenkien kanssa. Olin niin ylpee itestäni, kun mussa on sittenkin naisellisia piirteitä, osaan sittenkin elää korkojen kanssa ja en tietääkseni näyttäny ihan onnettomalta! Oikeastaan niillä on helppo tanssia, oon ylpee itestäni että uskalsin ostaa ne ja ottaa riskin niitten suhteen. Vielähän tässä ehtii ittensä runnoo, mutta hyvin on onnistunu!! :) ja sitä paitsi oon pitäny niitä niin paljon, että ne on muotoutunu mun jalkaan, ne ei hankaa yhtään ja ne on tosi hyvät jalassa ja vakaat tanssia.

Kokeiltiin myös toistemme mekkoja tällä viikolla. Marin mekko on helpompi pukea, mun mekossa on nyörittämistä ja se kestää hetken aikaa. Oltiin niin leveitä vanteitten kanssa, ettei mahuttu kävelemään oikein täällä kämpässä. Mekko+meikit+kampaus+korot= jotain niin outoa etten kyllä tunnista itteäni itekseni enää. :D No, kyllä tästä selviää.
Yritettiin ottaa yhteiskuvia, mutta yleensä näissä käy näin että ne onnistuu niin hyvin, että 1) kuvissa esiintyy vain toinen osapuoli tai 2) kuvissa ei esiinny kumpaakaan osapuolta. :DDDD hauskoja muistoja niistä ainakin tulee.

Meillä on varmaan blogissa lukijoita monesta suunnasta, joten joka ei ole vielä mekkoa nähnyt niin tuossa siitä vähän pilkottaa. Ei nyt esitellä näitä meidän härpäkkeitä sen paremmin blogin puolella vielä, sitten kuvia Vanhoista niin niissä näkyy kokonaisuudessaan. Huhhuh, enää kaks viikkoo, kriisihän tässä kohta iskee!!

Noniin, tässäpä vähän molempien kuulumisia. Painelkaahan nappeja ja kommentoikaa että mitä tykkäätte, sain viime postaukseen ihanan kommentin, juuri sellaiset ovat aivan ihania ja piristävät päivää paljon! Jättäkää mielipiteitä useamminkin, nappeja te painelette aika innokkaasti, pitäkää toi!! :)
Ja Marilla menee myös hyvin, kuten varmaan tästä postauksesta ja edellisestäkin saitte varmaan selville. Se kirjottelee kunhan ehtii! :)
Nyt unten maille ja aamulla treeneihin ja kouluun! :)

- Heidi

Kuulumisia

Moikka ihanat blogimme seuraajat! On mietitty viime aikoina, miten pahasti tää blogi on rappiolla! Siis ei kai se väärinkään ole, vaikka välillä tulee taukoa. Toisaalta on meillä ollu paljo viikolla tekemistä, mut toisaalta ois varmaan ehtiny vähän kuulumisia kirjotella, jos ois vaan kehannu. Jotenkin blogin kirjottamisinto on tilapäisesti offline-tilassa. Sanakokeitakin on joka torstai.

Mutta nyt tuli semmonen fiilis, että vois kirjottaa! Kirjotetaan yhessä kun on paremmin aikaa ja innostusta. Ja sitä paitsi Marilla on meidän ikuisuusprojektipostaus edelleen kesken, joten se vois yrittää inspiroitua siitä ennemmin. ;) että vinkvink.
Mari on itse asiassa nyt fysioterapeutilla terveydenhoitajan kehotuksesta ja mun pitäis kohta ruveta tekemään ruokaa meille molemmille, kun Marin pitäs kuitenkin syödä kämpillä kun se ei ehdi tuohon koulun järjestämään päivällisruokailuun. Samapa tuo on minunkin samaan syssyyn täällä syödä. :) 

Mutta mitä meille nyt oikeastaan kuuluu? Ihan hyvää kai meille. Viime viikolla käytiin kuvailemassa ja käytettiin apuna Marin uutta jalustaa. Oli jo ajat sitten puhetta Emmin kanssa, että sen pitäs tulla kuvaa meitä että saatas joku vähänki järkevä kuva meistä. Yritettiin selata kuvia vuoden ajalta, mutta ei siellä ollu yhtään normaalia kuvaa. :D 

Kyllä se onnistu yllättävän hyvin kahestaankin, oli vaan aika pakkanen ja varpaat alko mennä jäähän niin ei tarennu olla kauempaa. 
Tein tämmösen kollaasin, joka tiivistää aika lailla meidän yrityksen saada järkevä kuva tänne blogiin. Tai siis uuteen banneriin, jahka me joskus semmonen saadaan aikaseks. Niin, kattokaapa vaan niin tämä on se uus banneri.... noei, kyllä me yritetään tehä ihan uus ja yksinkertasempi. Tossa on ihan liikaa meitä ja se on tosi iso, jonka takia blogi latautuu hitaammin.

No, ei kai tähän mitään lisättävää.... kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 

Meillä on ollu nyt joululoman jälkeen aika viilee täällä kämpässä, vaikka patterit on ollu täysillä. Meinattiin jäätyä, ja ei meillä sisällä liikaa tota lämpöä ollukkaan. Kun otettiin tuo mittari pois seinältä todennäköisesti vetävän ikkunan vierestä (aamulla lämmintä oli +17,5!!), niin sisälämpötila nous vähän mutta ei se silti ollu normaali. Nyt on tarettu mainiosti, tai sitten me on vaan totuttu tähän arktiseen kylmyyteen. ;) No ei, on täällä nyt lämpöstä. Pistetään vielä illalla pikkueteisen väliovi kiinni, koska ulko-ovesta vetää ihan tajuttomasti. Ollaan naureskeltu että ihan kun tuulenvire kävis kun kävelee eteisen käytävää pitkin! 

Ja totta kai me on myös treenailtu. Nyt se on vähän haasteellista, kun ei ole lunta tarpeeksi. Onneks nyt pääsee Alvajärven jäälle hiihtämään, sinne on polettu 6,5km latua niin pertsaa kun vapaata. Siellä on ihan hyvä, mutta ei liian usein.... on vähän tylsää kun maisema eikä maasto muutu ollenkaan, on vaan tasastatasastatasasta... mutta onneks se latu menee vähän eri suuntaan välillä, rantaviivaa myötäilee. 

Tänään piti keksiä taas jotakin haasteen omasta itelle treeneissä, päätin että työnnän sinne 6,5km kääntöpaikalle tasuria vaikka mikä olis. Reilu puol tuntia sinne kesti taivaltaa ja koko matkan tasuria! Kyllä  nyt haba kasvaa eiku... :D No, jos sillä päällä oon niin hullua ei tarvihe yllyttää.
Monesti näissä mun päähänpistoissa ei oo oikeestaan mitään järkeä, lomalla ärsytti niin paljon kaikki - lähinnä yhden kisan jälkeen, joten päätin käydä illalla juoksemassa ja tehdä vähän kuntopiiriä. No, se juoksulenkki tuli juostua aika reippaasti ja happoja tuli varmaan vaan lisää sen aamusen kisan päälle. No, sitten rupesin saman tien kun sisälle pääsin ulkovaatteet riisuttuani veivaamaan vatsalihaksia niin hirveellä temmolla maton päällä kun ikinä pystyn, siinä tuli sata tehtyä... Sittenkin kyllä hapotti. Makasin varmaan 5 minuuttia lattialla sen jälkeen ja nousin ylös. Helpotti kummasti ainakin vähäks aikaa. Mutta järkeehän tässä ei ollu ollenkaan. :D
Ja ois varmaan kannattanu ottaa joku jumppamatto sinne selän alle, nimittäin kivat ruvet tuli selkään kun paiskauduin sata kertaa sitä mattoo vasten. Mari ei voinu uskoo todeks kun kerroin mistä ne tuli... kyllä se niitten alkuperä kuulosti kieltämättä vähän erikoiselta. "Tein vatsalihaksia...." 

Viikonloppuna piti olla kisat Sonkajärvellä, oman seuran kisat - mutta pakkanen oli niin kova ettei niitä saatu pidettyä. Ne on jo kertaalleen siirretty joulukuulta kun oli liian vähän lunta. On tämäkin talvi... Ensin sato vettä, toivottiin pakkasta että tulis lunta. Mutta ei me ihan tätä tarkotettu... Saatiin liikaa pakkasta ja siltikään ei lunta!!
No mutta, sitten vähän muuta treeniä kauniissa pakkassäässä. Ei nyt suinkaan jääty sisälle näppejä nuolemaan vaan eiku menoks! ;)

Sunnuntaina tultiin kämpille perinteisesti juna-linkki-yhdistelmällä ja käytiin illan jatkeeks voitelemassa suksia voitelukopilla. Oikeestaan Marin piti ainoastaan voidella, mutta mä lähin sen kaveriks kun se niin kovasti halus seuraa (siis muuta kun sukset!) Siinä sitten kahet sukset laitettiin, molemmille omat työmaat. Kesti kyllä vähän kauemmin mitä isillä kestää sama homma yksin kolmien suksiparien kanssa... mutta kyllä me kehitytään tästä ja kaiken lisäks luisti vielä! Mari aiko syyttää mua jos siklasin sen pohjat irti vahingossa kun sitä ylijäämää voidetta raaputin poikkeen. Mietittiinkin, että me ollaan aika pelottava yhdistelmä parisataa asteisen voiteluraudan kanssa, kaikkeen meille on lupa annettu! 

 Jaahas, sitten vielä vähän tästä viikosta "viime aikojen" kuulumisten lisäksi. Tällä viikolla me on oltu tosi hitaita, joka paikasta meinattu myöhästyä. Herätään ihan ihmisten aikaan, mutta sitten siitä kun ei tahdo mihinkään enää joutuakaan. Alkaa toimia vasta sitten, kun on kiire jos ei ala toimia. Ennemmin ei voi tehdä mitään! Meillähän on lukion ekalta asti ollu kellot viis minsaa etuajassa, koska sillonkin me meinattiin aina myöhästyä. Se autto, mutta nyt me muistetaan, että ne on etuajassa, niin osataan aatella eri tavalla joten se ei auta enää... mutta niitä ei voi siirtää enää takasin oikeeseen aikaan, koska sitten me ei muisteta että ne ei oo enää "aikaansa edellä" (marin mielestä superhauska juttu, se nauro sille ihan kippurassa) ja sittenpä me vasta myöhästytäänkin! Joten pitää vaan tyytyä siihen että pitäs vaan joutua. 

Ja mikä juju tolla kellolla tässä nyt on: meillä alko tuona kuvan ottohetkenä koulu 10.05 ja tuohon aikaan (huom. 5 minuuttia edellä) Mari oli vielä yövaatteissa. Sitä sai kyllä hoputtaa ihan urakalla (yleensä se on hidas, se on jokapäiväistä) ja kyllä me oltiin koululla 10.05. Siis ihan minuutilleen. Kämpiltä kestää kävellä koululle noin 5 minsaa, mutta jos on kiire ja joutuu kävelemään kun joku sätkynukke (niin käy aika usein), niin kävelee kolmeen minuuttiin. Se on kyllä tarkkaa minuuttiaikataulua!! Harva kykenee tähän. Ja oikeastaan me ei lähes koskaan myöhästytä tunnilta, vaan ollaan just lukion ulko-oven kahvassa kiinni kun kello soi. Aika usein me kävellään suoraan vaatteet päällä luokkaan. :D
Jos ollaan 5 minuuttia etuajassa, niin se on edistystä (mutta heti seuraavan kerran tullaan korkeintaan 5 sekuntia ennen) joten niin, se edistys on liikkuva käsite. 

Tällä viikolla on pariin treeneihin tultu juoksemalla, kun on lähetty kämpiltä n. 3minuuttia ennen kun pitäs olla koululla. No, siihen joutuu ihan hyvin kylläkin. Onneks ei oo liukasta kun tiet on osittain sulat! Naurettiin jälkikäteen kun Antin auto oli pysäköity liikuntasalin nurkalle oottamaan porukkaa kyytiin niin me tullaan sieltä meidän tieltä ihan lintassa mutkaan sukset ja sauvat kainalossa... :D
Ja tanssitunnillekin tuli tänään kiire, vaikka meillä oli tosi hyvin aikaa treenin jälkeen. Koko ajan me tehtiin jotain järkevää sen puolen tunnin ajan, mutta jotenkin se aika vaan hävis ja sitten tajutaan että pitäs varmaan olla jo menossa... Onneks ei ollu mitään koulukirjoja niin pysty koko matkan juoksemaan sinne liikkasaliin. Lähettiin 10:02 kämpiltä ja piti olla 10:05 salissa. Oli aika pikanen vaatteen vähentäminen pukuhuoneessa ja sitten ryykäsen siitä ovesta kaikkien keskelle: "Tässä mä oon!"
Voin kuvitella oman ilmeen kun pölähin sinne just sillee pölähtäneen näkösenä lintassa villasukat jalassa: "Noniin, kattokaa nyt, tässä mä oon, kerkesin, kello on just minuutilleen 5 yli! Vähän kyllä hengästyttää... Juoksin koko matkan kämpiltä..."
Marin kanssa naureskeltiin toisillemme ennen tanssin alottamista kun molemmat ihan hengästyneinä :DDD lämpes varpaatkin mukavasti kun ne meinas olla vähän kohmeessa -14 asteen pakkasessa hiihtämisen jälkeen (mutta se ei ollu ensimmäinen eikä varmasti viimenen kerta).
Mutta jos tästä jotain yhteenvetoo, niin vois yrittää skarpata vähän että joutus ihan normaalilla kävelyvauhdilla kouluun ja treeneihin ja joka paikkaan ylipäätään. Mutta ei me nyt ihan radikaalisti poiketa tavallisesta kaavasta...
Ja lähettiin myös hygieniapassikoulutukseen. Se on tän viikon ma ja to ja tentti oli helmikuun puolella. Kerran ilmaseks pääsee koulun laskuun ja se on aina voimassa, niin kannattaa se käydä tässä välissä.

 Noniin, tästäpä jatkellaan viikkoa!

- Heidi

Here I am!

Noniin, Heidi täällä taas! =) Yritin valita jonkun kivan fontin, mutta pöytäkoneella ei ottanu ihan selvää että onko nuo fontit tarpeeks isoja myös läppärillä katsottuna, joten päätin valita tutun ja turvallisen, jotta jokkainen varmasti näkkee kaikki kirjaimet siristelemättä! Btw, aika nolo postaustauko taas.

Meillä alkoi koulu viime tiistaina loppiaisen jälkeen ja saatiinkin kuulla heti ensimmäisellä englannin tunnilla, että pitää tehdä älyttömän vaikeasta teksistä tiivistelmä torstaiksi! No huhhuh, sitä tehdessä menikin sitten edellinen lyhyt tynkäviikko, koska meni varmaan yhteensä kolme ja puoli tuntia sen suomentamiseen, ei siitä muuten olis mitään ymmärtäny ja osannu suomeks kirjottaa. Kyllä me kova työ tehtiin sen eteen, eri asia mitä siitä tiivistelmästä sitten tuli kun se suomennoskin oli ainakin suunnilleen sinne päin. :D

Kyllä sitten keskiviikkoiltana sai väkerrellä kotosalla tuota tiivistelmää, sain siihen hädin tuskin 84 sanaa ja sen enempää ei irronnu vaikka kuinka yritti. Jospa se olis tarpeeks hyvä, koska enempää en saanu aikaseks. Sinänsä on todella harvinaista, jos mä jään reilusti alle annetun sanamäärän, jota ei tosin nyt ollut kuin summittaisesti. Multa yleensä tulee kyllä kirjottamalla juttua (ja ilmeisesti myös suullisesti!) Tuosta teksistä ei vaan yksinkertasesti saanu mitään kamalaa inspiraatiota, etenkin kun niiden lauseiden järkevyys oli niin huonoa suomea..... :D Ajattelin että saan lähetettyä sen hädin tuskin 23:59 mutta kyllä se sähköposti lähti kuitenkin vähän yli kaheksan. 

Ja niin, tulinkin jo pidennetylle viikonlopulle kotiin torstaina. Kävin perjantaiaamuna ravintoterapeutilla Terveystalolla Iisalmessa (ja samalla reissulla totta kai hiihtämässä). Oli vaan vähän ongelmallista vaihtaa vaatteita autossa, siis lähinnä lämppähousujen osalta... Lopulta piti mennä sinne ulos kiskomaan ne jalkaan kun ei siellä autossa saanu alkuunkaan mitään päälle! :D

Olikin elämäni ensimmäinen kerta ravintoterapeutilla ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Ihan ekana se kyseli, että mitä minä tavallisesti päivän mittaan syön ja suunnilleen mihin aikaan. Se sano kyllä, että mulla on ruokavalio tosi hyvällä mallilla ja ei siinä oo paljoo lisäämistä, pientä hienosäätöö vain. Itse asiassa meninkin tuonne maitoallergiani takia, jotta saisin vinkkejä kilpaurheilijana sen ruokavalion täydentämiseen. 
Oon ollu vähän epäileväinen proteiinien saannin suhteessa, koska en saa juoda maitoa tai proteiinijuomia, syödä jugurttia, rahkaa, raejuustoa tms. Kuitenkin sain tuolla reissulla varmuuden, että mun ruokavalio on ihan hyvä vaikken saa syödäkään samoja ruoka-aineita mitä muut. Ne pystyy kuitenkin korvaamaan lähes yhtä hyvillä ravintoaineiden lähteillä, vaikka eihän mikään oikeaa maitoa voita. Enitenhän mulla ruokavalioon vaikuttaa kaikin puolin just tuo allergia, se on true story eikä siitä pääse yli, ali eikä ympäri. 

Mun pitäs nykysellä ruokavaliollani saada jokapäiväsestä ruuasta tarvittavat proteiinit ja muutkin ravintoaineet, eikä se ravintoterapeutti uskonu että mulla ois minkään ravintoaineen puutostiloja tällä hetkellä.
Sain myös muutamia leipävinkkejä gluteenittomiin leipiin ja100% kauraleipiin sekä muita hifistelyjuttuja, joista on varmasti hyötyä. Mutta tän mahan oirelun ei pitäis johtua ainakaan siitä, että oon syönyt pidemmän aikaa huonosti - en mä millonkaan oo huonosti syönyt. Aina mä oon syöny monipuolisesti ja terveellisesti kotiruokaa enkä oo syöny paljoa herkkujakaan. Limpparista en oikeastaan oo moneen vuoteen edes tykänny, en juonu sitä ollenkaan jossain vaiheessa. Nykyään juon jos kylässä tarjotaan, mutta en juurikaan muuten. Ja allergia rajottaa myös herkkujen syöntiä, suklaa on ihan pahin ollu mutta nykyään ei oo sitäkään huolta! :D

Mun maha on kyllä ollut nyt parempi, kun alotin joululoman alussa syömään gluteenitonta leipää. Ajattelin, että: "Hitto, mitä mä siinä häviän jos kokeilen? Ainahan mä voin palata takas entiseen." Nyt kyllä tuntuu siltä, että mä en palaa takas entiseen, vaikka poikkeuksia leivän syönnin suhteen voikin tehdä.
Kouluun mä en sitä saa, koska mulla ei ole lääkärintodistusta vilja-allergiasta tai keliakiasta. Mutta kyllä mä voin olla syömättäkin leipää koulussa, vaikka mun suoli ei siitä leivän syömisestä tuhoudu tai mitään. Jos mulla on parempi olo kun syön gluteenitonta leipää, niin ehkä mä sitten syön sitä. Ois vaan kiva saada maha täysin kuntoon, jota se oli ennen kuin mykoplasma puhkas mulle tän allergian. Pidemmän aikavälin jälkeen osaa vasta sanoa tarkemmin onko pysyvää muutosta olotilassa tapahtunut. Eihän kenenkään maha jatkuvasti voi olla kunnossa, mutta ei sen kuulu olla jatkuvasti epäkunnossakaan. 

Mutta nyt pois näistä ruoka-asioista (vaikka ruoka on hyvää ja syöminen kivaa:D) Tässä tapauksessa urheilua, sori nyt vaan. :D Mutta ei sitäkään sen enempää kun muutama kuva tähän viikonlopun kisoista Pulkkilasta ja siitä jonkin verran. 

Odotin että siellä olis ollu ihan kamala jäätikkö ja hiekkalaatikko se latu, mutta ei se ollut kumpaakaan. Siis olihan siellä vähän jotakin väärän väristä, mutta siis ei niin paljo että pitäs valittaa. Siis tosiaan se ois voinu olla niin paljon huonompi. Tämmösenä talvena on mun mielestä hölmöä edes valittaa olosuhteista, kun niitä ei oikeasti välttämättä ole. Eihän tuonne perinteisen kisoja saanut, lumi ei riittänyt ladun ajamiseen mutta vapaan kisat onnistui mainiosti. Tuleehan kisojen perumisesta seuralle rahallisia tappioita, mutta varmasti tärkeämpää myös kisanjärjestäjille on se, että hiihtäjät pääsee kisaamaan edes jonkinlaisissa olosuhteissa. Pulkkilassa ne oli minun mielestä tosi hyvät siihen nähden, miten vähän lunta on. Joten kiitos, kun järjestitte kisat ja ladut oli noinkin hyvät. Onneksi päästiin tämä sanomaan myös paikan päällä. 

Tuli veljen sukseen isohko naarmu, oli siellä satunnaisia kiviä ilmeisesti, mutta se kakkosen oikolatu oli ajamaton hiihtämällä tampattu joten en sitäkään ihmettele.

Olin kyllä tyytyväinen, että päätin jäädä ihan kotiin ja käydä kotoa käsin kisat ja that's it. Vaikka eniten siihen päätökseen vaikuttikin tuo ravintoterapeutin aika, toisaalta se ettei oo oikein vielä kisakärpänen käyny mua purasemassa.
Pakkasta oli -15 ja lähtöalueella -17 mutta oikeastaan se ei tuntunut kylmältä kuin hengityksessä kisan aikana ja kylmyyskin on vaan pukeutumiskysymys. Ainakin melkein. Vaikka kun päällä on vaan semmonen ohut trikookangasta oleva hiihtopuku, niin on aika ratkaisevaa mitä sen alla on...
Tosin lähtötilanne oli aika rivakka, rupesin laittamaan suksia muutama minuutti ennen starttia, mutta sinnepä siteen väliin oli mennyt lunta ja se ei menny kunnolla kiinni vaan kimpos pois sieltä. Siinä alko tulla jo aika paniikki, kun mun valmistautumisaikaa meni siellä ja lähtöön oli aikaa 25s. Lopulta menin 12s ennen starttia sinne ja jouduin kisan aikana alamäessä laittamaan sen kiinni, yhen kerran ihan oikeasti ja muutaman kerran oli pakko vaan varmistaa että se pysyy kiinni. Sehän tästä ois vielä puuttunu että suksi ois lähteny jalasta!

Musta tuntu nyt, että mulla vois vaikka ruveta kulkee pikkuhiljaa. Mun tekeminen on näyttäny jaksavalta ja eteenpäinvievältä, mutta musta ei oo itestä tuntunu hyvältä. Mut tiiän että jaksan hyvin. Ongelma on vaan se että mun pitäs myös päästä. Ei se auta vaikka jaksaisin maailman tappiin asti. Tiiän että mulla on hirveesti kierroksia koneessa, näin autotermeillä ilmaistuna. Kun mä saisin vaan ne irti itestäni oikeessa tilanteessa: kilpailussa.
Oli oikeastaan aika hassua tajuta kilometri ennen maalia, että: "Hei, takaa tullaan kovaa, mutta ei mua oo ajettu kiinni. Eikä muuten ajetakaan! Kai mun on täytyny kovaa vingertää karkuun... ja ei oo ees tuntunu kamalan pahalta!"
Tulin oikeestaan melkeen lentämällä lopun ja en hävinny edeltävään sijaan kun 8 sekuntia. Ja sain ekan palkinnon kolmeen vuoteen, joka ei itessään oo edes kummallinen juttu. Oikeastaan sille oli ihan sama, mutta oli mukavaa päästä kättelee edellä olevat kisakumppanit. Oon puhunu tästä aiemminkin, miten mukavaa olisi vilpittömästi onnitella itteäni parempia, jotka on tehny just siitä kilpailusta kilpailun ja joiden ansiosta tässä lajissa on järkeä. Ois ihan älytöntä, jos Suomessa ois vaan alle kymmenen hiihtäjää.
Niinpä mä kävelin sinne hymyssä suin onnittelemaan ja kättelemään kaikki. Ja siinä sivussa tuli se palkintokin otettua.

Vielä kolme vuotta sitten menestyksellä ja sitä myöten palkintojenjaolla ois ollu ihan erilainen merkitys mitä sillä on nyt. Nyt sillä on niin monta uutta merkitystä, mikä saa tuntemaan niin paljon eri tunteita. 
Huomaa, miten sitä on kasvanut - lähinnä fyysisesti mutta myös henkisesti vaikeuksien kautta vertauskuvallisesti voittoon. Vaikka nää vuodet on ollu harjottelun kannalta vaikeita, niin joku mut on vaan saanu jaksamaan ja sitä jatkamaan. Ne on ollu niin vaikeita, että toisaalta haluaisin vaihtaa ne pois millon vaan, mutta kun tarkemmin ajattelee, oon käyny sen läpi ja oon edelleen tässä. Se on opettanu mulle niin paljon, että mulla ois voinu mennä tosi kauan ennen kuin olisin menestyjänä oivaltanut sellaisia asioita oman pääni sisällä. Nyt tuntuu, että katson harjottelua kokonaisuutena ja yksittäisiä harjoituksia ihan eri näkökulmasta, ihan kuin olisin muuttunut eri ihmiseksi vaikka mun hahmotuskyky on vaan kasvanut. En ehkä ymmärrä kaikkea, mutta tiedän nyt paljon enemmän mitä ennen. Tää oli ehkä eka kerta tälle kisakaudelle kun mä tunsin ees hetken sen tunteen, miks mä oon siinä sillä hetkellä. Se ei tarkota sitä, että kaikki ois nyt sinetöity ja ongelmat pois pyyhitty, mutta oon varma siitä, ettei se ollu ainoo kerta.
What doesn't kill you makes you fighter. 

Meillä on myös alkanu Vanhojen tanssikurssi, reenaillaan sitten sitä meijän rinsessapäivää varten! Edelleenkään Heidi ja röyhelö ei sovi samaan lauseeseen eikä myöskään Heidi ja prinsessa, mutta varmasti ikimuistonen päivä siitä tulee ja toivotaan että selvitään kunnialla kaikesta! :) 

Vielä ois tää kenkäkriisi, on mulla toki kengät mutta kun tähän aikaan vuodesta Iisalmen kokosesta kaupungista ei löytyny valkeita matalakantasia tanssikenkiä (mustia oli kyllä joka lähtöön...), joten piti tyytyä kolmen sentin korkoihin. En oo ikinä ees kävelly korkokengillä, mutta aika hyvin mä niillä osaan kävellä. Mari sanokin että mähän kävelen ihan normaalisti! Se oli ihme eiku. Pitäs varmaan Marin kanssa harjotella tota tanssimista, jos en saa matalia kenkiä mistään tarpeeks aikasin. Kuule miehen roolit onnistuu ihan mahtavasti... "Sori! Väärä suunta! Mihin suuntaan mun piti ees astua? Ai oli väärä jalkakin! No kokeillaan vielä..."

Tsemppiä uuteen vuoteen kaikille ja opiskeluniloa (sellainen on kadonnut ainakin matikan tunneilta... jos löydätte sen niin ottakaa kiinni ja käskekää kotiin) !!

- Heidi

Christmas by Mari

Joulu meni ja kohta kerkiää varmaan mennä seuraavakin joulu ennen kun saan tämän postauksen tehtyä:D No ei ehkä kuitenkaan, mutta uuden vuoden puolelle jo siirryttiin. Toivotaan tästä vuodesta 2014 vielä parempaa, kuin viime vuosi oli:)

Postaukseen kuulumaton väliosa: Mari teki tämän luonnoksen tänne ja Heidi tuli sitten kommentoimaan ja naureskelemaan Marille ja lopulta synty aika hieno keskustelu. Mietittiin, että jätetäänkö tämä tänne, mutta sitten päätettiin hauskuttaa teitä ja julkasta meijän ei-järkevä keskustelu täällä luonnoksissa.... :DD ollaan siis käyty täällä kirjottamassa tohon jatkoo sillon kun on koneelle eksytty. :DDD Ja jotta pysytte kärryillä niin Heidin kommentit on sinisiä ja Marin punasia!

(Heidi nauraa sulle tässä... XDDDD)
Miks sä naurat mulle joka postauksessa..... XD Ps. tosi kiva keskustella postausluonnosten välityksellä (y)
nauran sulle koska oot tyhmä! ja hauska XD en kai mä huvikseni naura. ehkä.

haha... nii vissiin XD nauran sulle. ja mulle...ja kaikelle XD

yllättikö? ---> ei

Nyt kuitenkin palataan vielä jouluun. EIKÄ PALATA :DDDD muahahhhaa KYLLÄPÄS!!! XD

en kestä tätä :DDDD vois joskus käyttäytyä järkevästi. 

en suosittele.

äksdee ihQ lol daa nolooooo..... xdxdXD

Meijän perheen jouluaatto noudattaa yleensä samaa kaavaa vuodesta toiseen, mutta se on vaan hyvä, koska perinteet on kivoja:)   

 

Aamulla herätään ja syödään joulupuuroo sekametelisopan kera. Sitten tehdään ruokia ym. viime hetken valmisteluja ja siinä samalla katotaan Joulupukinkuumaalinjaa. Sitä ei vaan voi jättää välistä, koska sitä on kattonu ihan lapsesta asti;D

Tuodaan myös kuusi sisälle aamun aikana ja koristelaan se. Tiiän, että tosi monessa paikassa kuusi tuodaan jo paljonkin ennen joulua ja mun mielestä se on outoo, koska meillä se on aina tuotu vasta aattoaamuna.

Näköjään oltiin myös oltu kilttejä, koska tuli noin paljon paketteja;)

Ja kuusi tuli vähän vinoon, mutta kyllähän tuo noinkin menee xd

Tilasin joskus monta viikkoo sitten tuommosen seinätarran, mutta nyt vasta ehittiin laittaa se paikolleen. Oli muuten työn ja tuskan takana tuon seinälle saaminen, koska noi kaikki kirjaimet oli erillään toisistaan eikä ne oikein meinannu tarttua tuohon seinään. Mutta siinähän tuo on ainakin vielä pysyny ja tykkään kyllä kovasti:)

Pillillä olis ihan omakin tonttuhattu, mutta se on hävinny jonnekkin... Se ei oikein välitä hattu päässä olemisesta eli siks ehkä tuommonen ilme:D

Sit päivällä lähetään käymään haudoilla ja joulukirkossa. Joka kerta siellä kirkossa istuessa väsyttää ja on nälkä (niinkun tänäkin vuonna:D) mutta silti ei oo joulua ilman joulukirkkoo. Kirkon jälkeen mennään kotiin ja mummut tulee yleensä meillä. Syödään jotain ja iltapäivällä saunotaan ja saunan jälkeen syödään sitte jouluruoka. Aina tulee syötyä ittensä ihan ähkyyn, mutta se ruoka on vaan niin hyvää! <3 Illalla on aika availla lahjoja ja olla vaan.

 Tehtiin tämmöstä jouluista jäätelöö ja oli kyllä hyvää! 

Hah, tässä kuvassa näyttää siltä, että kuusi kaatuu hetkenä minä hyvänsä, mutta onhan tuo vielä pystyssä pysyny:DDD

Tänä jouluna pyrin ostamaan kaikille käytännöllisiä lahjoja ja kaikki lahjat jotka ite sain, on myös todellakin tarpeellisia. Yleensä joka joulu tulee joku semmonen yllättävä ja vähemmän käytössä oleva juttu, mutta tänä jouluna semmosta ei ollu. Kiitos kaikille näistä ihanista lahjoista <3

Kestoleivinpaperia, jota noi käyttää yli 1000 kertaa! Ja silikonileivontasetti. Molemmat opiskelija budjetille sopivia ja tulee varmasti käyttöö:)

Tää oli mun toivomuslistalle ja sen myös sain. On pelattu tätä jo pari kertaa ja täytyy sanoo, että on hauska peli:D Sama perus idea kun tavallisessa aliaksessakin, mutta kuitenkin joitan lisäyksiä ja erikoisuuksia löytyy. Riimien keksiminen nopeesti on yllättävän vaikeeta ja yleensä tuleekin mitä kummallisempia räppäilyjä.... Ainakin saa nauraa tätä pelatessa:D 

Toinen lahjatoive joka toteutu - ulkoinen kovalevy! Tulee varmasti tositositosi paljon käyttöö, koska kone täyttyy kuvista ja varmuuskopiointi muistitikuille on tosi rasittavaa...

Sitten tää viime hetken toive, joka tuli mieleen vasta joulua edeltävällä viikolla ja Maaritilla oli sopivasti mulle joululahja ostamatta;) Eli kyseessä siis kameran jalusta. Ei oo mikään 100€ maksanu malli, vaan tuommonen ihan perus, jolla pärjään varmasti ihan hyvin. Korkeutta saa säädettyä 160 senttiin ja kääntyy suunnilleen joka suuntaan. Helpottaa paljon kuvaamista, koska jalustaa tarvii monessa tilanteessa. 

Heidiltä sain tuommosen kivan valokuvakehyksen. Yllätyttiin itekki, kun meillä oli näin saman tyyliset lahjat toisillemme:D Heidi oli sitten valinnu edustavimmat kuvat tuohon, mutta varsinkin toi toinen kuvaa niin hyvin meitä xd

Muumi-mukejahan ei oo koskaan liikaa eikä villasukkia! Noi sukat on ihanat, koska niissä on polveen asti yltävä varsi ja ne saa kivasti käärittyä nilkkaan. Tykkään <3

Uutta jalustaa piti päästä heti testailemaan pimeään huoneeseen ja tässä pari otosta:)












Ja koska nyt pääsin tässä postailussa vauhtiin, niin kerron lyhyesti tässä samassa yhteydessä myös uudesta vuodesta ja laitan parit kuvat.

Vietettiin uutta vuotta ihan kotona, ammuttiin raketteja ja syötiin ranskalaisia ja nakkeja niin kun joka vuosi:D

Sain vaan muutamat raketti kuvat onnistumaan, koska tuli pieni ongelma... Oli niin pimeetä, että en saannu kameraa tarkentamaan minnekkään ja vaikka laitoinkin manuaalitarkennuksen niin oli ihan turhaa tuijotella linssin läpi tuleeko kuvasta tarkka, koska eihän sieltä mitään nähny! Suurin osa kuvista on siis ihan epätarkkoja, mutta onneks pari kuitenkin onnistu hyvin:)Enkä osaa edes kuvata oikein mitenkään, mutta niinpähän minäkin amatöörikuvaaja vaan onnistuin edes jotenkin!:D
Välissä on tuommosia epätarkkoja kuvia, mutta kun niitä vähän muokkas niin niistäkin tuli ihan kivoja:)

Sit innostuin vähän leikkimään kuvankäsittelyllä ja muokkailin noita värejä --->

-Mari