Ihan
hävettää miten vähän on tullu postailtua viime aikoina! (tai no Heidiltä on tullu parikin postausta, mutta mulla on vähän viime aikoina tökkiny tää kirjottaminen) On ollu vaan hirveesti kaikkee tekemistä ja järjestelemistä. Pitää miettiä ihan kamalasti kaikkee, koska tuloillaan on Vanhat ja potkiaiset yms. Kivoja juttuja, mutta vaatii vaan työtä, koska tuli lupauduttua vielä Vanhojen koristeluryhmäänkin... Mutta saa kerrankin vaikuttaa millaset koristelut tulee, kun on ite suunnittelemassa:)
Nyt ajattelin kuitenkin tehhä ehkä vähän erilaisen postauksen kun normaalisti. Meillä oli joskus viime viikolla koulussa semmonen Tulevaisuus-seminaari. Siellä oli pari iloista tyyppiä kertomassa juttuja meille. Aiheena oli siis tulevaisuus kuten tapahtuman nimestä jo voi päätellä. Vaikka koko systeemi kesti varmaan yli tunnin niin missään vaiheessa ei tullu semmosta tylsyys- kohtausta, niin kun yleensä kaikissa tapahtumissa, joissa istutaan vaan koko ajan paikoillaan.
Mä ite sain jonkunlaisen oivalluksen sen tunnin aikana. En tiiä mullistiko se mun maailmaa tai mitään mut tajusin sentään ihan järkeviä asioita!
Kuvat: We♥It & Google
Unelmien eteen pitää tehdä töitä. Aina se työ ei oo helppoo, mutta saavuttaakseen sen minkä haluaa niin pitäis olla valmis tekemään jotain sen eteen. Unelmia täytyy vaan ruveta saavuttamaan pikku hiljaa. Sen ensimmäisen askeleen kohti unelmaa voi ottaa heti tänään. Se on vaan ihan itsestä kiinni. Jos ei oo motivaatiota tai halua tehhä jotain sen eteen mitä haluaa saavuttaa, niin sitten sais ehkä miettiä unelmoiko väärästä asiasta.
Miksi jäädä vaan paikoilleen oottamaan tulevaa ja unelmien totetutumista? Asiat ei tapahdu vaan odottamalla vaan ite pitää olla aktiivinen toimimaan. Niinhän se aina menee, että kova työ tuottaa tulosta ja ei duunii, ei tuloksii ;)
Tulevaisuus on jokaisen omissa käsissä. Tulevaisuutta on vähän hankala ruveta muuttamaan sitten siellä tulevaisuudessa. Omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa just nyt. Täytyy tehdä asioita, joista voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Sitten myöhemmin ei enää kannata harmitella, että miksi ei tehnyt aiemmin niin tai näin. Kaikki tekee virheitä ja erehdyksiä, mutta asoita, joihin voi vaikuttaa, kannattaa toteuttaa silloin kun se on mahdollista. Ei siis pidä jäädä paikalleen murehtimaan menneitä, vaan suunnata rohkein mielin kohtin tulevaa ja tehdä se omilla valinnoilla sellaiseksi kuin itse haluaa. Huominenkin on tulevaisuutta eli voit vaikuttaa siihen vielä tänään. Ikinä ei oo liian myöhäistä tehdä asioita oman tulevaisuutensa eteen.

Unelmista pitäs uskaltaa puhua ääneen. Se on jo askel kohti unelmaa, kun kertoo unelmistaan jollekkin. Siitä tulee heti paljon konkreettisempaa kun sanat on jätetty leijumaan ilmaan ja unelma alkaa tuntua paljon todellisemmalta. Unelmat voi joskus olla niin isoja, että niiden ääneen sanominenkin pelottaa. Eli niinkun tuossa kuvassakin lukee "Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria." Unelmia pitääkin aina pelätä, koska onhan ne sentään unelmia. Ne ei toteudu ihan hetkessä ja ainahan tulevaisuus vähän pelottaa. Mutta jos pystyt unelmoimaan jostakin niin muista, että pystyt myös toteuttamaan sen.
Unelmia on niin monenlaisia. Toiset unelmoi hienoista autoista, perheestä, hyvästä työstä, talosta, lomamatkasta, hyvistä ystävistä jne..... Unelmia on niin paljon kun on ihmisiäkin.
Mä unelmoin hiihtämisestä. Sanon sen nyt täällä teille lukijoille, että se vois alkaa toteutua. Haluan joskus olla hyvä. Paras. Joskus kilpailen vielä ensin Sm- tasolla, sitten maailmalla tosi isoissa kisoissa. Myönnän, että pelottaa unelmoida jotain tuommosta, mutta sinne mä tähtään koko ajan. Pieniä askeleita kerrallaan, mutta jokainen askel vie kuitenkin kohti tätä unelmaa. Jatkan niin kauan kun muut luovuttaa. Mä en luovuta.
Heti tänään voi tehhä päätökseen alkaa vaikuttaa tulevaisuuteensa. Muut ihmiset voi auttaa sillä tiellä ja hyvä tukiverkosto kannattaa pitää lähellä, mutta vaan sinä itse rakennat oman tulevaisuutesi. Älkää jääkö paikalleen seisomaan vaan ottakaa askeleita kohti unelmia, koska sillä tavalla unelmat alkaa toteutua. Miettikää miten voitte edistää unelman toteutumista heti tänään ja tehkää se. Sen ei tartte olla mikään iso juttu, sillä esim. ite teen sen menemällä treeneihin ja syömällä sekä nukkumalla hyvin. Ihan perusjuttuja siis, mutta niillä voi olla isojakin vaikutuksia tulevaisuuden kannalta. Muistakaa myös ylittää itsenne, koska muuten, että saa ikinä tietää mihin pystytte.
Unelmoikaa,
uskokaa itseenne
ja toteuttakaa unelmianne! :)
Tämmösten syvällisempien pohdiskelujen myötä hyvää viikonloppua kaikille ihanille lukijoille ja muistakaahan jättää palautetta mitä tykkäsitte tämmösestä!:)
-Mari

Aina pitää uskoa itseensä ja unelmiinsa. Siinä ehkä pääajatus. Ite oon ainakin huomannu, että jos unelmat tuntuu isoilta ja saavuttamattomilta, niin niihin on tosi vaikee uskoo. Mutta unelmat ei koskaan toteudu jos niihin ei usko. Se pitäs muistaa joka päivä.
Unelmien eteen pitää tehdä töitä. Aina se työ ei oo helppoo, mutta saavuttaakseen sen minkä haluaa niin pitäis olla valmis tekemään jotain sen eteen. Unelmia täytyy vaan ruveta saavuttamaan pikku hiljaa. Sen ensimmäisen askeleen kohti unelmaa voi ottaa heti tänään. Se on vaan ihan itsestä kiinni. Jos ei oo motivaatiota tai halua tehhä jotain sen eteen mitä haluaa saavuttaa, niin sitten sais ehkä miettiä unelmoiko väärästä asiasta.
(Sori nää jotkut kuvat meni vähän tämmösiks, että teksi ei näy oikein kunnolla, mutta en jaksa ettiä niitä enää uudestaa, niin toivottavasti saatte kuitenkin sen verran selvää, että ymmärrätte)
Miksi jäädä vaan paikoilleen oottamaan tulevaa ja unelmien totetutumista? Asiat ei tapahdu vaan odottamalla vaan ite pitää olla aktiivinen toimimaan. Niinhän se aina menee, että kova työ tuottaa tulosta ja ei duunii, ei tuloksii ;)
Jokaisen pitäis miettiä asioita joissa on hyvä ja joista tykkää. Kukaan muu ei voi määrätä suuntaa sun elämälle. Se on jokaisen oma päätös mitä haluaa elämällään tehhä. Jollain voi olla vaan yks suurempi unelma johon tähtää, mutta toiset unelmoi ehkä useimmista "pienemmistä" asioista. Toisten unelmia ei pidä koskaan vähätellä oli ne kuinka suuria tai pieniä tahansa, koska jokainen unelma on tavoittelemisen arvonen.
Itse pitäis jaksaa vielä sittenkin kun muut luovuttaa. Olla hyvällä mielellä liikellä ja muistaa hymyillä. Iloisuudella pärjää jo aika pitkälle ja sillä piristää ympärilläkin olevia ihmisiä. Nyt kannattaa olla mukava muille ihmiselle, koska ikinä ei voi tietää missä tilanteessa ne samat ihmiset tulee vastaan tulevaisuudessa.
Tulevaisuus on jokaisen omissa käsissä. Tulevaisuutta on vähän hankala ruveta muuttamaan sitten siellä tulevaisuudessa. Omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa just nyt. Täytyy tehdä asioita, joista voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Sitten myöhemmin ei enää kannata harmitella, että miksi ei tehnyt aiemmin niin tai näin. Kaikki tekee virheitä ja erehdyksiä, mutta asoita, joihin voi vaikuttaa, kannattaa toteuttaa silloin kun se on mahdollista. Ei siis pidä jäädä paikalleen murehtimaan menneitä, vaan suunnata rohkein mielin kohtin tulevaa ja tehdä se omilla valinnoilla sellaiseksi kuin itse haluaa. Huominenkin on tulevaisuutta eli voit vaikuttaa siihen vielä tänään. Ikinä ei oo liian myöhäistä tehdä asioita oman tulevaisuutensa eteen.

Unelmista pitäs uskaltaa puhua ääneen. Se on jo askel kohti unelmaa, kun kertoo unelmistaan jollekkin. Siitä tulee heti paljon konkreettisempaa kun sanat on jätetty leijumaan ilmaan ja unelma alkaa tuntua paljon todellisemmalta. Unelmat voi joskus olla niin isoja, että niiden ääneen sanominenkin pelottaa. Eli niinkun tuossa kuvassakin lukee "Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria." Unelmia pitääkin aina pelätä, koska onhan ne sentään unelmia. Ne ei toteudu ihan hetkessä ja ainahan tulevaisuus vähän pelottaa. Mutta jos pystyt unelmoimaan jostakin niin muista, että pystyt myös toteuttamaan sen.
Unelmia on niin monenlaisia. Toiset unelmoi hienoista autoista, perheestä, hyvästä työstä, talosta, lomamatkasta, hyvistä ystävistä jne..... Unelmia on niin paljon kun on ihmisiäkin.
Mä unelmoin hiihtämisestä. Sanon sen nyt täällä teille lukijoille, että se vois alkaa toteutua. Haluan joskus olla hyvä. Paras. Joskus kilpailen vielä ensin Sm- tasolla, sitten maailmalla tosi isoissa kisoissa. Myönnän, että pelottaa unelmoida jotain tuommosta, mutta sinne mä tähtään koko ajan. Pieniä askeleita kerrallaan, mutta jokainen askel vie kuitenkin kohti tätä unelmaa. Jatkan niin kauan kun muut luovuttaa. Mä en luovuta.
Heti tänään voi tehhä päätökseen alkaa vaikuttaa tulevaisuuteensa. Muut ihmiset voi auttaa sillä tiellä ja hyvä tukiverkosto kannattaa pitää lähellä, mutta vaan sinä itse rakennat oman tulevaisuutesi. Älkää jääkö paikalleen seisomaan vaan ottakaa askeleita kohti unelmia, koska sillä tavalla unelmat alkaa toteutua. Miettikää miten voitte edistää unelman toteutumista heti tänään ja tehkää se. Sen ei tartte olla mikään iso juttu, sillä esim. ite teen sen menemällä treeneihin ja syömällä sekä nukkumalla hyvin. Ihan perusjuttuja siis, mutta niillä voi olla isojakin vaikutuksia tulevaisuuden kannalta. Muistakaa myös ylittää itsenne, koska muuten, että saa ikinä tietää mihin pystytte.
Unelmoikaa,
uskokaa itseenne
ja toteuttakaa unelmianne! :)
Tämmösten syvällisempien pohdiskelujen myötä hyvää viikonloppua kaikille ihanille lukijoille ja muistakaahan jättää palautetta mitä tykkäsitte tämmösestä!:)
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti