Meillä alkoi koulu viime tiistaina loppiaisen jälkeen ja saatiinkin kuulla heti ensimmäisellä englannin tunnilla, että pitää tehdä älyttömän vaikeasta teksistä tiivistelmä torstaiksi! No huhhuh, sitä tehdessä menikin sitten edellinen lyhyt tynkäviikko, koska meni varmaan yhteensä kolme ja puoli tuntia sen suomentamiseen, ei siitä muuten olis mitään ymmärtäny ja osannu suomeks kirjottaa. Kyllä me kova työ tehtiin sen eteen, eri asia mitä siitä tiivistelmästä sitten tuli kun se suomennoskin oli ainakin suunnilleen sinne päin. :D
Kyllä sitten keskiviikkoiltana sai väkerrellä kotosalla tuota tiivistelmää, sain siihen hädin tuskin 84 sanaa ja sen enempää ei irronnu vaikka kuinka yritti. Jospa se olis tarpeeks hyvä, koska enempää en saanu aikaseks. Sinänsä on todella harvinaista, jos mä jään reilusti alle annetun sanamäärän, jota ei tosin nyt ollut kuin summittaisesti. Multa yleensä tulee kyllä kirjottamalla juttua (ja ilmeisesti myös suullisesti!) Tuosta teksistä ei vaan yksinkertasesti saanu mitään kamalaa inspiraatiota, etenkin kun niiden lauseiden järkevyys oli niin huonoa suomea..... :D Ajattelin että saan lähetettyä sen hädin tuskin 23:59 mutta kyllä se sähköposti lähti kuitenkin vähän yli kaheksan.

Ja niin, tulinkin jo pidennetylle viikonlopulle kotiin torstaina. Kävin perjantaiaamuna ravintoterapeutilla Terveystalolla Iisalmessa (ja samalla reissulla totta kai hiihtämässä). Oli vaan vähän ongelmallista vaihtaa vaatteita autossa, siis lähinnä lämppähousujen osalta... Lopulta piti mennä sinne ulos kiskomaan ne jalkaan kun ei siellä autossa saanu alkuunkaan mitään päälle! :D
Olikin elämäni ensimmäinen kerta ravintoterapeutilla ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Ihan ekana se kyseli, että mitä minä tavallisesti päivän mittaan syön ja suunnilleen mihin aikaan. Se sano kyllä, että mulla on ruokavalio tosi hyvällä mallilla ja ei siinä oo paljoo lisäämistä, pientä hienosäätöö vain. Itse asiassa meninkin tuonne maitoallergiani takia, jotta saisin vinkkejä kilpaurheilijana sen ruokavalion täydentämiseen.
Oon ollu vähän epäileväinen proteiinien saannin suhteessa, koska en saa juoda maitoa tai proteiinijuomia, syödä jugurttia, rahkaa, raejuustoa tms. Kuitenkin sain tuolla reissulla varmuuden, että mun ruokavalio on ihan hyvä vaikken saa syödäkään samoja ruoka-aineita mitä muut. Ne pystyy kuitenkin korvaamaan lähes yhtä hyvillä ravintoaineiden lähteillä, vaikka eihän mikään oikeaa maitoa voita. Enitenhän mulla ruokavalioon vaikuttaa kaikin puolin just tuo allergia, se on true story eikä siitä pääse yli, ali eikä ympäri.
Mun pitäs nykysellä ruokavaliollani saada jokapäiväsestä ruuasta tarvittavat proteiinit ja muutkin ravintoaineet, eikä se ravintoterapeutti uskonu että mulla ois minkään ravintoaineen puutostiloja tällä hetkellä.
Sain myös muutamia leipävinkkejä gluteenittomiin leipiin ja100% kauraleipiin sekä muita hifistelyjuttuja, joista on varmasti hyötyä. Mutta tän mahan oirelun ei pitäis johtua ainakaan siitä, että oon syönyt pidemmän aikaa huonosti - en mä millonkaan oo huonosti syönyt. Aina mä oon syöny monipuolisesti ja terveellisesti kotiruokaa enkä oo syöny paljoa herkkujakaan. Limpparista en oikeastaan oo moneen vuoteen edes tykänny, en juonu sitä ollenkaan jossain vaiheessa. Nykyään juon jos kylässä tarjotaan, mutta en juurikaan muuten. Ja allergia rajottaa myös herkkujen syöntiä, suklaa on ihan pahin ollu mutta nykyään ei oo sitäkään huolta! :D
Mun maha on kyllä ollut nyt parempi, kun alotin joululoman alussa syömään gluteenitonta leipää. Ajattelin, että: "Hitto, mitä mä siinä häviän jos kokeilen? Ainahan mä voin palata takas entiseen." Nyt kyllä tuntuu siltä, että mä en palaa takas entiseen, vaikka poikkeuksia leivän syönnin suhteen voikin tehdä.
Kouluun mä en sitä saa, koska mulla ei ole lääkärintodistusta vilja-allergiasta tai keliakiasta. Mutta kyllä mä voin olla syömättäkin leipää koulussa, vaikka mun suoli ei siitä leivän syömisestä tuhoudu tai mitään. Jos mulla on parempi olo kun syön gluteenitonta leipää, niin ehkä mä sitten syön sitä. Ois vaan kiva saada maha täysin kuntoon, jota se oli ennen kuin mykoplasma puhkas mulle tän allergian. Pidemmän aikavälin jälkeen osaa vasta sanoa tarkemmin onko pysyvää muutosta olotilassa tapahtunut. Eihän kenenkään maha jatkuvasti voi olla kunnossa, mutta ei sen kuulu olla jatkuvasti epäkunnossakaan.

Olin kyllä tyytyväinen, että päätin jäädä ihan kotiin ja käydä kotoa käsin kisat ja that's it. Vaikka eniten siihen päätökseen vaikuttikin tuo ravintoterapeutin aika, toisaalta se ettei oo oikein vielä kisakärpänen käyny mua purasemassa.
Pakkasta oli -15 ja lähtöalueella -17 mutta oikeastaan se ei tuntunut kylmältä kuin hengityksessä kisan aikana ja kylmyyskin on vaan pukeutumiskysymys. Ainakin melkein. Vaikka kun päällä on vaan semmonen ohut trikookangasta oleva hiihtopuku, niin on aika ratkaisevaa mitä sen alla on...
Tosin lähtötilanne oli aika rivakka, rupesin laittamaan suksia muutama minuutti ennen starttia, mutta sinnepä siteen väliin oli mennyt lunta ja se ei menny kunnolla kiinni vaan kimpos pois sieltä. Siinä alko tulla jo aika paniikki, kun mun valmistautumisaikaa meni siellä ja lähtöön oli aikaa 25s. Lopulta menin 12s ennen starttia sinne ja jouduin kisan aikana alamäessä laittamaan sen kiinni, yhen kerran ihan oikeasti ja muutaman kerran oli pakko vaan varmistaa että se pysyy kiinni. Sehän tästä ois vielä puuttunu että suksi ois lähteny jalasta!
Musta tuntu nyt, että mulla vois vaikka ruveta kulkee pikkuhiljaa. Mun tekeminen on näyttäny jaksavalta ja eteenpäinvievältä, mutta musta ei oo itestä tuntunu hyvältä. Mut tiiän että jaksan hyvin. Ongelma on vaan se että mun pitäs myös päästä. Ei se auta vaikka jaksaisin maailman tappiin asti. Tiiän että mulla on hirveesti kierroksia koneessa, näin autotermeillä ilmaistuna. Kun mä saisin vaan ne irti itestäni oikeessa tilanteessa: kilpailussa.
Oli oikeastaan aika hassua tajuta kilometri ennen maalia, että: "Hei, takaa tullaan kovaa, mutta ei mua oo ajettu kiinni. Eikä muuten ajetakaan! Kai mun on täytyny kovaa vingertää karkuun... ja ei oo ees tuntunu kamalan pahalta!"
Tulin oikeestaan melkeen lentämällä lopun ja en hävinny edeltävään sijaan kun 8 sekuntia. Ja sain ekan palkinnon kolmeen vuoteen, joka ei itessään oo edes kummallinen juttu. Oikeastaan sille oli ihan sama, mutta oli mukavaa päästä kättelee edellä olevat kisakumppanit. Oon puhunu tästä aiemminkin, miten mukavaa olisi vilpittömästi onnitella itteäni parempia, jotka on tehny just siitä kilpailusta kilpailun ja joiden ansiosta tässä lajissa on järkeä. Ois ihan älytöntä, jos Suomessa ois vaan alle kymmenen hiihtäjää.
Niinpä mä kävelin sinne hymyssä suin onnittelemaan ja kättelemään kaikki. Ja siinä sivussa tuli se palkintokin otettua.
Vielä kolme vuotta sitten menestyksellä ja sitä myöten palkintojenjaolla ois ollu ihan erilainen merkitys mitä sillä on nyt. Nyt sillä on niin monta uutta merkitystä, mikä saa tuntemaan niin paljon eri tunteita.
Huomaa, miten sitä on kasvanut - lähinnä fyysisesti mutta myös henkisesti vaikeuksien kautta vertauskuvallisesti voittoon. Vaikka nää vuodet on ollu harjottelun kannalta vaikeita, niin joku mut on vaan saanu jaksamaan ja sitä jatkamaan. Ne on ollu niin vaikeita, että toisaalta haluaisin vaihtaa ne pois millon vaan, mutta kun tarkemmin ajattelee, oon käyny sen läpi ja oon edelleen tässä. Se on opettanu mulle niin paljon, että mulla ois voinu mennä tosi kauan ennen kuin olisin menestyjänä oivaltanut sellaisia asioita oman pääni sisällä. Nyt tuntuu, että katson harjottelua kokonaisuutena ja yksittäisiä harjoituksia ihan eri näkökulmasta, ihan kuin olisin muuttunut eri ihmiseksi vaikka mun hahmotuskyky on vaan kasvanut. En ehkä ymmärrä kaikkea, mutta tiedän nyt paljon enemmän mitä ennen. Tää oli ehkä eka kerta tälle kisakaudelle kun mä tunsin ees hetken sen tunteen, miks mä oon siinä sillä hetkellä. Se ei tarkota sitä, että kaikki ois nyt sinetöity ja ongelmat pois pyyhitty, mutta oon varma siitä, ettei se ollu ainoo kerta.
What doesn't kill you makes you fighter.

Meillä on myös alkanu Vanhojen tanssikurssi, reenaillaan sitten sitä meijän rinsessapäivää varten! Edelleenkään Heidi ja röyhelö ei sovi samaan lauseeseen eikä myöskään Heidi ja prinsessa, mutta varmasti ikimuistonen päivä siitä tulee ja toivotaan että selvitään kunnialla kaikesta! :)
Kyllä sitten keskiviikkoiltana sai väkerrellä kotosalla tuota tiivistelmää, sain siihen hädin tuskin 84 sanaa ja sen enempää ei irronnu vaikka kuinka yritti. Jospa se olis tarpeeks hyvä, koska enempää en saanu aikaseks. Sinänsä on todella harvinaista, jos mä jään reilusti alle annetun sanamäärän, jota ei tosin nyt ollut kuin summittaisesti. Multa yleensä tulee kyllä kirjottamalla juttua (ja ilmeisesti myös suullisesti!) Tuosta teksistä ei vaan yksinkertasesti saanu mitään kamalaa inspiraatiota, etenkin kun niiden lauseiden järkevyys oli niin huonoa suomea..... :D Ajattelin että saan lähetettyä sen hädin tuskin 23:59 mutta kyllä se sähköposti lähti kuitenkin vähän yli kaheksan.

Ja niin, tulinkin jo pidennetylle viikonlopulle kotiin torstaina. Kävin perjantaiaamuna ravintoterapeutilla Terveystalolla Iisalmessa (ja samalla reissulla totta kai hiihtämässä). Oli vaan vähän ongelmallista vaihtaa vaatteita autossa, siis lähinnä lämppähousujen osalta... Lopulta piti mennä sinne ulos kiskomaan ne jalkaan kun ei siellä autossa saanu alkuunkaan mitään päälle! :D
Olikin elämäni ensimmäinen kerta ravintoterapeutilla ja siitä jäi ihan positiivinen kuva. Ihan ekana se kyseli, että mitä minä tavallisesti päivän mittaan syön ja suunnilleen mihin aikaan. Se sano kyllä, että mulla on ruokavalio tosi hyvällä mallilla ja ei siinä oo paljoo lisäämistä, pientä hienosäätöö vain. Itse asiassa meninkin tuonne maitoallergiani takia, jotta saisin vinkkejä kilpaurheilijana sen ruokavalion täydentämiseen.
Oon ollu vähän epäileväinen proteiinien saannin suhteessa, koska en saa juoda maitoa tai proteiinijuomia, syödä jugurttia, rahkaa, raejuustoa tms. Kuitenkin sain tuolla reissulla varmuuden, että mun ruokavalio on ihan hyvä vaikken saa syödäkään samoja ruoka-aineita mitä muut. Ne pystyy kuitenkin korvaamaan lähes yhtä hyvillä ravintoaineiden lähteillä, vaikka eihän mikään oikeaa maitoa voita. Enitenhän mulla ruokavalioon vaikuttaa kaikin puolin just tuo allergia, se on true story eikä siitä pääse yli, ali eikä ympäri.
Mun pitäs nykysellä ruokavaliollani saada jokapäiväsestä ruuasta tarvittavat proteiinit ja muutkin ravintoaineet, eikä se ravintoterapeutti uskonu että mulla ois minkään ravintoaineen puutostiloja tällä hetkellä.
Sain myös muutamia leipävinkkejä gluteenittomiin leipiin ja100% kauraleipiin sekä muita hifistelyjuttuja, joista on varmasti hyötyä. Mutta tän mahan oirelun ei pitäis johtua ainakaan siitä, että oon syönyt pidemmän aikaa huonosti - en mä millonkaan oo huonosti syönyt. Aina mä oon syöny monipuolisesti ja terveellisesti kotiruokaa enkä oo syöny paljoa herkkujakaan. Limpparista en oikeastaan oo moneen vuoteen edes tykänny, en juonu sitä ollenkaan jossain vaiheessa. Nykyään juon jos kylässä tarjotaan, mutta en juurikaan muuten. Ja allergia rajottaa myös herkkujen syöntiä, suklaa on ihan pahin ollu mutta nykyään ei oo sitäkään huolta! :D
Mun maha on kyllä ollut nyt parempi, kun alotin joululoman alussa syömään gluteenitonta leipää. Ajattelin, että: "Hitto, mitä mä siinä häviän jos kokeilen? Ainahan mä voin palata takas entiseen." Nyt kyllä tuntuu siltä, että mä en palaa takas entiseen, vaikka poikkeuksia leivän syönnin suhteen voikin tehdä.
Kouluun mä en sitä saa, koska mulla ei ole lääkärintodistusta vilja-allergiasta tai keliakiasta. Mutta kyllä mä voin olla syömättäkin leipää koulussa, vaikka mun suoli ei siitä leivän syömisestä tuhoudu tai mitään. Jos mulla on parempi olo kun syön gluteenitonta leipää, niin ehkä mä sitten syön sitä. Ois vaan kiva saada maha täysin kuntoon, jota se oli ennen kuin mykoplasma puhkas mulle tän allergian. Pidemmän aikavälin jälkeen osaa vasta sanoa tarkemmin onko pysyvää muutosta olotilassa tapahtunut. Eihän kenenkään maha jatkuvasti voi olla kunnossa, mutta ei sen kuulu olla jatkuvasti epäkunnossakaan.
Mutta nyt pois näistä ruoka-asioista (vaikka ruoka on hyvää ja syöminen kivaa:D) Tässä tapauksessa urheilua, sori nyt vaan. :D Mutta ei sitäkään sen enempää kun muutama kuva tähän viikonlopun kisoista Pulkkilasta ja siitä jonkin verran.
Odotin että siellä olis ollu ihan kamala jäätikkö ja hiekkalaatikko se latu, mutta ei se ollut kumpaakaan. Siis olihan siellä vähän jotakin väärän väristä, mutta siis ei niin paljo että pitäs valittaa. Siis tosiaan se ois voinu olla niin paljon huonompi. Tämmösenä talvena on mun mielestä hölmöä edes valittaa olosuhteista, kun niitä ei oikeasti välttämättä ole. Eihän tuonne perinteisen kisoja saanut, lumi ei riittänyt ladun ajamiseen mutta vapaan kisat onnistui mainiosti. Tuleehan kisojen perumisesta seuralle rahallisia tappioita, mutta varmasti tärkeämpää myös kisanjärjestäjille on se, että hiihtäjät pääsee kisaamaan edes jonkinlaisissa olosuhteissa. Pulkkilassa ne oli minun mielestä tosi hyvät siihen nähden, miten vähän lunta on. Joten kiitos, kun järjestitte kisat ja ladut oli noinkin hyvät. Onneksi päästiin tämä sanomaan myös paikan päällä.
Tuli veljen sukseen isohko naarmu, oli siellä satunnaisia kiviä ilmeisesti, mutta se kakkosen oikolatu oli ajamaton hiihtämällä tampattu joten en sitäkään ihmettele.

Olin kyllä tyytyväinen, että päätin jäädä ihan kotiin ja käydä kotoa käsin kisat ja that's it. Vaikka eniten siihen päätökseen vaikuttikin tuo ravintoterapeutin aika, toisaalta se ettei oo oikein vielä kisakärpänen käyny mua purasemassa.
Pakkasta oli -15 ja lähtöalueella -17 mutta oikeastaan se ei tuntunut kylmältä kuin hengityksessä kisan aikana ja kylmyyskin on vaan pukeutumiskysymys. Ainakin melkein. Vaikka kun päällä on vaan semmonen ohut trikookangasta oleva hiihtopuku, niin on aika ratkaisevaa mitä sen alla on...
Tosin lähtötilanne oli aika rivakka, rupesin laittamaan suksia muutama minuutti ennen starttia, mutta sinnepä siteen väliin oli mennyt lunta ja se ei menny kunnolla kiinni vaan kimpos pois sieltä. Siinä alko tulla jo aika paniikki, kun mun valmistautumisaikaa meni siellä ja lähtöön oli aikaa 25s. Lopulta menin 12s ennen starttia sinne ja jouduin kisan aikana alamäessä laittamaan sen kiinni, yhen kerran ihan oikeasti ja muutaman kerran oli pakko vaan varmistaa että se pysyy kiinni. Sehän tästä ois vielä puuttunu että suksi ois lähteny jalasta!
Musta tuntu nyt, että mulla vois vaikka ruveta kulkee pikkuhiljaa. Mun tekeminen on näyttäny jaksavalta ja eteenpäinvievältä, mutta musta ei oo itestä tuntunu hyvältä. Mut tiiän että jaksan hyvin. Ongelma on vaan se että mun pitäs myös päästä. Ei se auta vaikka jaksaisin maailman tappiin asti. Tiiän että mulla on hirveesti kierroksia koneessa, näin autotermeillä ilmaistuna. Kun mä saisin vaan ne irti itestäni oikeessa tilanteessa: kilpailussa.
Oli oikeastaan aika hassua tajuta kilometri ennen maalia, että: "Hei, takaa tullaan kovaa, mutta ei mua oo ajettu kiinni. Eikä muuten ajetakaan! Kai mun on täytyny kovaa vingertää karkuun... ja ei oo ees tuntunu kamalan pahalta!"
Tulin oikeestaan melkeen lentämällä lopun ja en hävinny edeltävään sijaan kun 8 sekuntia. Ja sain ekan palkinnon kolmeen vuoteen, joka ei itessään oo edes kummallinen juttu. Oikeastaan sille oli ihan sama, mutta oli mukavaa päästä kättelee edellä olevat kisakumppanit. Oon puhunu tästä aiemminkin, miten mukavaa olisi vilpittömästi onnitella itteäni parempia, jotka on tehny just siitä kilpailusta kilpailun ja joiden ansiosta tässä lajissa on järkeä. Ois ihan älytöntä, jos Suomessa ois vaan alle kymmenen hiihtäjää.
Niinpä mä kävelin sinne hymyssä suin onnittelemaan ja kättelemään kaikki. Ja siinä sivussa tuli se palkintokin otettua.

Vielä kolme vuotta sitten menestyksellä ja sitä myöten palkintojenjaolla ois ollu ihan erilainen merkitys mitä sillä on nyt. Nyt sillä on niin monta uutta merkitystä, mikä saa tuntemaan niin paljon eri tunteita.
Huomaa, miten sitä on kasvanut - lähinnä fyysisesti mutta myös henkisesti vaikeuksien kautta vertauskuvallisesti voittoon. Vaikka nää vuodet on ollu harjottelun kannalta vaikeita, niin joku mut on vaan saanu jaksamaan ja sitä jatkamaan. Ne on ollu niin vaikeita, että toisaalta haluaisin vaihtaa ne pois millon vaan, mutta kun tarkemmin ajattelee, oon käyny sen läpi ja oon edelleen tässä. Se on opettanu mulle niin paljon, että mulla ois voinu mennä tosi kauan ennen kuin olisin menestyjänä oivaltanut sellaisia asioita oman pääni sisällä. Nyt tuntuu, että katson harjottelua kokonaisuutena ja yksittäisiä harjoituksia ihan eri näkökulmasta, ihan kuin olisin muuttunut eri ihmiseksi vaikka mun hahmotuskyky on vaan kasvanut. En ehkä ymmärrä kaikkea, mutta tiedän nyt paljon enemmän mitä ennen. Tää oli ehkä eka kerta tälle kisakaudelle kun mä tunsin ees hetken sen tunteen, miks mä oon siinä sillä hetkellä. Se ei tarkota sitä, että kaikki ois nyt sinetöity ja ongelmat pois pyyhitty, mutta oon varma siitä, ettei se ollu ainoo kerta.
What doesn't kill you makes you fighter.

Meillä on myös alkanu Vanhojen tanssikurssi, reenaillaan sitten sitä meijän rinsessapäivää varten! Edelleenkään Heidi ja röyhelö ei sovi samaan lauseeseen eikä myöskään Heidi ja prinsessa, mutta varmasti ikimuistonen päivä siitä tulee ja toivotaan että selvitään kunnialla kaikesta! :)
Vielä
ois tää kenkäkriisi, on mulla toki kengät mutta kun tähän aikaan vuodesta
Iisalmen kokosesta kaupungista ei löytyny valkeita matalakantasia tanssikenkiä
(mustia oli kyllä joka lähtöön...), joten piti tyytyä kolmen sentin korkoihin.
En oo ikinä ees kävelly korkokengillä, mutta aika hyvin mä niillä osaan
kävellä. Mari sanokin että mähän kävelen ihan normaalisti! Se oli ihme eiku.
Pitäs varmaan Marin kanssa harjotella tota tanssimista, jos en saa matalia
kenkiä mistään tarpeeks aikasin. Kuule miehen roolit onnistuu ihan
mahtavasti... "Sori! Väärä suunta! Mihin suuntaan mun piti ees astua? Ai
oli väärä jalkakin! No kokeillaan vielä..."
Tsemppiä uuteen vuoteen kaikille ja opiskeluniloa (sellainen on kadonnut ainakin matikan tunneilta... jos löydätte sen niin ottakaa kiinni ja käskekää kotiin) !!
- Heidi
Tsemppiä uuteen vuoteen kaikille ja opiskeluniloa (sellainen on kadonnut ainakin matikan tunneilta... jos löydätte sen niin ottakaa kiinni ja käskekää kotiin) !!
- Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti