Kuulumisia

Olis tarkotuksena tehä tämmöset pikakuulumiset, mutta se jää sitten nähtäväksi miten pikaset näistä loppujen lopuksi tulee. Mari aiko postailla, mutta niillä alkoi rehunteko, joten sillä on epämääräisen mittaisia "lakisääteisiä taukoja" niin kuin me niitä yhdessä nimitetään. Oikeesti se pitää taukonsa sillon, kun sillä ei oo hommaa siilolla. :D
Mutta tämä ensimmäinen viikkoni täysi-ikäisenä on lähteny käyntiin ihan samalla tavalla kun viimeinen viikko alaikäisenä! Oon treenannut, mutta alkuviikon maltillisesti koska juoksin torstaina Cooperin. Olin juossut kyseisen testin viimeksi ainakin kolme vuotta sitten ennen sairasteluvuosia. Ja totta kai olen kolme vuotta sitten ollut pienempi kirppu, lihasmassaa on tullut lisää ja kroppa on muutenkin kehittynyt, joten sekin vaikuttaa. Silti paransin tulosta, joten olin tyytyväinen ja nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan. Oon alkanu sisäistää mun uutta harjottelutapaa, jossa tuntuu olevan päivä päivältä enemmän järkeä. Monestakin eri näkökulmasta tarkasteltuna tuntuu, että ei tämä missään nimessä ole ollut minulle huonompi muutos.
Eikä se enää edes tunnu muutokselta, kun se alkaa jo olla ihan normaalia. =)

Tämän kuvan otin minun vanhalla kameralla, jolla silläkään ei tule hullumpilaatuisia kuvia.

 Sain myös keskiviikkona suoritettua rästityöt elokuulta. Halusin saada ne pois alta mahdollisimman heti, koska näin alkukesästä on vähemmän menoja. Elokuussa en siis pääse pitämään yleisurheilukoulua ja seurakisoihin toimitsijaksi, kun koulu alkaa jo heti kuun alusta (mutta ei nyt mietitä vielä sitä!) Oon sopeutunu tänä kesänä paljon paremmin kotiin kuin viime kesänä, silloin meinasi tylsyyskuolema tulla alkukesästä ja kaipasin enemmän takaisin Putaalle. Nyt osaan kuitenkin nauttia myös kotona olemisesta. :)
Tykkään kyllä tosi paljon pitää tota yleisurheilukoulua. Nyt alan jo tuntee suurimman osan lapsista nimeltä, varsinkin omasta ryhmästä jossa on lapsia n. 25 kpl. Onneksi ne jakautuu vähän, kun se on 7-9 vuotiaiden ryhmä ja 7-vuotiailla on eri laji kuin 9-vuotiailla. Meitä on tuossa ryhmässä kaksi ohjaajaa, joten lasten jakaminen lajien mukaan onnistuu hyvin. Olin kuitenkin samassa hommassa myös viime kesänä, joten osa lapsista on jääny jo sieltä mieleen. Helpompi puhutella ja neuvoa, kun ei tarvitse aina olla kyselemässä nimeä tai käyttämässä kiertoilmaisua "sinä sinipaitainen poika" ja "sinä punahousuinen tyttö".

 Seurakisoissa olin turbokeihäässä "mittamiehenä" ja seisoin noin parin metrin päässä pienen pojan vieressä, joka oli heittämässä sitä keihästä. Sitten olin saada sen päähän! Ilme oli varmaan pari sekuntia näkemisen arvonen, kun en osannu varautua siihen. Jotenkin oletin että se keihäs ois kuiteski lentäny sinne nurmikolle eikä mun päähän siinä vieressä... No onneks se heitti kaks muuta heittoa ihan eteenpäin niin saatiin tuloskin mitattua. :) On ne kyllä niin sulosia, kun ne niin topakasti tekee!  

Perjantaiaamuna kävin terveyskeskuksen labrassa verikokeissa. Ihan siis varmuuden vuoksi on tavotteena käydä pari kertaa vuodessa tietyt näytteet otattamassa lääkärin lähetteellä. Kouluaikana yritetään Marin kanssa käydä porukalla n. 2-3 kuukauden välein terveydenhoitajalla otattamassa hemoglobiini sormen päästä, että pysytään perillä niistäkin. Kuitenkin urheilevista nuorista on kyse, niin valmentajatkin on halunnu että käytäs aina varmistamassa tilanne. :) 

Lähdin kotoa pyörällä tk:lle, sinne menee pyörällä noin 10 minuuttia ajaa. Tulin semmosta pienempää tietä pitkin isommalle tielle ja katoin etten aja kenenkään eteen sieltä. Katoin että joo, tuolta kauempaa ajaa joku mies että voin ihan hyvin kääntyä tähän. Sitten kohta se oli jo mun takana! Ihmettelin että sepä otti hirveen spurtin tai sitten se vauhti hämäs kun se tuli alamäkeä alas. Sitten kuikin olkapääni yli, kun se vaan ajo siellä mun takana eikä ees meinannu tulla ohi! Sitten kohta se ajo mun viereen ja kysy: "Sulla näyttää olevan siinä pyörässä nopeusmittari? Paljoko nyt on nopeutta?" Olin sillee että midääh ja vastasin: "Tää on rikki niin ei tästä nyt näe." (Se on kyllä ihan oikeasti rikki tai sit joku piuha on irti, pitäs korjata se).
Sitten se jatko: "Montako vaihetta siinä sun pyörässä on?" Olin enemmän kuin ihmeissäni mutta vastasin: "Ööö... 21." "No sitten tolla pyörällä pitäs jo päästä kovaa jos vaan jaksaa polkee!" "Niii-in..." Sitten se vaan polki pitkän pätkän mun vieressä ja vaihto sitten tien toiselle puolelle. Sitten en vähään aikaan nähny sitä, koska siinä välissä oli kaikkia näköesteitä ja aattelin sen menneen eri suuntaan. Sitten kohta näin sen polkevan varmaan niin kovaa kun sen citypyörästä lähti kierroksia siellä tien toisella puolen! Ja kaiken lisäks se vilkas mua ja katto että pysynkö sen mukana. No enhän mä semmosta vauhtia niin taajamassa kehannu ajaa, varsinkaan mitkään farkut jalassa! Itse asiassa se miehen vauhti näytti tosi koomiselta, kun se meni varmaan samaa vauhtia kun autot kun ne hiljensi just siinä kohti vauhtia risteykseen... Naureskelin sille itekseni ja toivoin että se jatkaa samaa vauhtia eri suuntaan kun minä. Mä sitten jätin pyöräni sinne sairaalan pyöräparkkiin ja ei se sentään tullu enää selittämään yhtään mitään. :DDD

Mietin vaan, että miten se näki sieltä sadan metrin päästä että mun pyörässä oli nopeusmittari ja sitäkin mietin, että oliko tuo "No sitten tolla pyörällä pitäs jo päästä kovaa jos vaan jaksaa polkee!" joku vihjaus siitä etten mä jaksa polkee.... Vai oliko se vain viaton huomautus että sillä pääsee kovaa jos vaan haluaa. En sitten tiiä eikä erityisemmin edes kiinnosta. :D Saa vaan päivän naurut aina näitten tuntemattomien ihmisten kanssa tällee puhellessa...

 Ostin sillon Jyväskylän reissulta tuon hiusdonitsin ja mulla oli päättäripäivänä hiukset noin. Ihan kätevä keino saada hiukset suht nätisti vaikka menikin hermot kun en saanu noita hiuksia kunnolla kiinni. :D Jos ei oo juhlaa, niin en jaksa olla noin tarkka noitten hiushaituvien kanssa, ihan sama vaikka niitä töröttäis joka suuntaan! Tai ainaki melkein...
Mutta oon tässä jutustellu monen muunkin tuntemattoman tyypin kanssa näin loman alussa, mm. olin urheilukentällä tekemässä loikkia niin juttelin aika pitkään jonkun miehen kanssa (joka oli järkevä verrattuna tuohon eiliseen tyyppiin) ja se jutusteli paljon hiihdosta. Se alottikin keskustelun sanoilla: "Sinä oot se hiihtäjätyttö, etkö ookin?" Cooperissakin yks nainen halus laskee "hiihtäjätytölle" kierrokset ja näitähän riittää... Julkkis eiku. No, mikäs siinä jutustellessa, kuitenki valtaosa on yleensä suht normaaleja. :D

Olin eilen tekemässä rullalenkkiä ja sen pyörätien yli oli menny hirvi. Tai melko todennäkösesti ainakin, koska tuskin sieltä umpipusikosta mitään hevosiakaan on tullu. Ja ei oo edes kun kilsan päässä keskustasta, joten voi noita yhteenottoja hirven kanssa sattua muuallakin kun jossain korvessa. Vaikka ei tää nyt eka kerta ollu, kun luonnonotukset on liikkunu asutuksen lähellä, mm. susista on ollu paljon haloota viime vuosina. Nyt se kohu on laskeutunu, vaikka en tiiä onko se sudet siitä yhtään vähentyny. Ihmiset ei vaan jaksa enää jauhata siitä asiasta, kun sutta ei sais kuitenkaan ampua ilman lupia ja niitäkin myönnetään niin vähän, ettei niistä oo täällä korvessa juuri mitään hyötyä.

Mun kamera ei oo tullu vieläkään! Se oli tilapäisesti loppunu varastosta, joten ootellaan vielä ens viikkoon...
Nuo kaikki ylemmät kuvat on otettu sillä mun "entisellä" kameralla, joka nyt hajosi. Sillä saa kyllä tosi hyviä kuvia, kun vaan haluaa. Oon tosin vähän muokannu noita kuvia väreiltään kirkkaammiksi, mutta ei se sitä kuvanlaatua miksikään muuta kun ei mene liiaksi sitä kuvaa sorkkimaan.
Se uusi kamera on lähes samanlainen kuin entinen, mutta siinä oli jotain uusiakin juttuja. Mutta pääasiassa ei tarvii juuri opetella käyttämään sitä, vaan pitäisi selvitä ihan entisillä tiedoilla ja taidoilla. :)

- Heidi