Päivä kuvina

Herätys treeneihin kävi seitsemän maissa.

Urheilijan aamupala? :D 

Innokkaana treeneihin lähössä vetämään tehoja!:) 

Mehtä lähti matkaan laduilta kun pertsalla oltiin! Meenas vähä tökkiä loppuajasta ja kävihän se Mari kylellään (ylämäessä) ja Heidi sitten tasasella. Laitetaan suurimmaks osaks suksien piikkiin:D sit loppu 0,0001% johtu jostain muusta.... 

Englannin tuntia... 

Sit päivän paras hetki: ruokaa!!  

Marin pitkää matikkaa... Heidi oli sit seinän takana lyhyessä yhtä innokkaana:D 

Välituntihempeilyä:) Hyppäsin Marin syliin etupuolelta ja se meni hyvin, oltiin söpöjä mut illalla sama ei enää onnistunu.... vähä kiäntyili ja viäntyili ja levis joka suuntaan:D 

Emmi söpönä... :) 

Marin appelsiinikrokanttisuklaat: maailman parasta kuulemma! 

Heidi koneella, yllätti sinänsä:D 

Marin lehdenlukuhetki :) 

Ja sit käytiin illalla porukalla luistelemassa ensimmäistä ja viimestä kertaa tälle talvelle! 

 

Vasemmalla: KERROSLEIPÄ! 

Oikealla: Veeran ja Marin häävalssi, kun ne meni edellisenä päivänä naimisiin... :D 

Elisa lähti "jääkoneen" matkaan..:D

....

Illalla sit pakkailtiin elämälaukut, kun lähettii savon mualle pääsiäisen viettoon! 

...ja heidi otti marin Nälkäpeli-kirjan mukaan, kun se uhos lukevansa sen puolen vuoden sisään... :D ja sivistävänsä itseään sen verran, että lukis ees jotain massatavaraa. :D 

Enkussa oli Ben & Jerry's -jätski kappale ja varmaan kaikkien lukion ykkösten (jotka saa syödä sitä:D) oli pakko mennä ostamaan sitä. Niin myös Marin, Veeran ja Elisan:D Ja Mari sai tehtäväkseen tuoda Heidille sen mielijäätelöö:) 

Ja ihan illasta sitten viel saunottiin ! 

Tässä oli "Päivä kuvina" -postaus. Valittiin siihen tämän viikon maanantaina tämän viikon keskiviikko. Oliko toteutus onnistunut? 

- Mari & Heidi

Virheitä tehdään ja niistä opitaan. Mutta minä teen ne ainakin viisi kertaa varmistaakseni, että olen oikeassa. :)

Tämä viikko on ollu melko normaali. Koulua, treenejä ja iltaa kavereiden kans!:) Liikunnassa afroaerobicia (afrosirkusta..), palloilucircuitia (palloilusirkusta..), zumbaa ja lippupalloa ja vähän kaikkee muuta erilaisempaa liikuntaa. :) Lippupallos oli vyötäröllä vyö ja siinä kaks lippua. Sit oli amerikkalainen jalkapallo, jota piti heitellä. Se oli aika taktinen peli ja Heidi ei oikein päässy mukaan sen sääntöihin. Pallot ei oo hallinnassa on ne sitten pyöreitä tai tommosia puikuloita! Kaiken lisäks sunnuntaina melkein-sijoiltaan-mennyt peukalo meinas taittua uudestaan heti ekan kerran, kun otin sen pallon kiinni.... :D

Tänään oltiin Haapajärvellä kisoissa. Näillä näkymin tokavika kisa, 5km vapaalla. Kivat maastot, liukas keli ja ihana sää! Arska paisteli:) Molemmilla oli hyvä tunne, oli kulkupäivä ja Mari hiihtikin kisan voittoon. Onnee Mari vielä! 

No, jossittelu ei tunnetusti muuta asioita, mutta auttaa kummasti - joten siis, ois voinnu tulla Pahkan tyttöjen kaksoisvoitto, jos Heidi ois jättäny tunaroinnin vähemmälle. Nimittäin se kaatu. Taas.
Kolmas kisa peräkkäin, mikä meni pilalle kaatumisen takia. Niin älyttömän tyhmä syy, mutta vie ihan hitosti aikaa. Taivalkoskella tosin lauantaina kaaduin omaa huolimattomuuttani ja sunnuntaina siinä olisi voinut kaatua kuka tahansa, nimittäin se laskun mutka oli niin pehmeä. Mutta sehän olin minä... :)

Kerkesin nousta ensimmäisen pitkän nousun, tuntui siltä että nyt kulkee ja ei ota takaa tulevat tytöt kiinni. Että nyt mennään eikä vaan meinata! Mutta sitten tuli ensimmäinen alamäki. Siihen asti kaikki oli hyvin, kunnes tuli mutka oikealle. Arvioin latua kiertäessäni alkuverryttelyssä mutkan leveämmäksi mitä se todellisuudessa oli ja tulin valehtelematta ainakin n. 20km/h siihen mutkaan ennakkoluulottomasti jarruttamatta, ajoin liian reunaan, suksi tökkäsi umpihankeen ja se oli menoa sitten. Kävin selälläni ojan pohjan kautta ja ei näkyny kun sukset käret, kun tyttö hävis sinne! Kyllä siinä muutama painokelvoton sana pääs ja jälkikäteen vähän huvittikin, kun mietin mitä puoli minuuttia sillä aikaa kiinni ajanut tyttö mahto ajatella, kun ryömin sieltä ojasta ylös ja kirosin kun aikamies....

No, oijoin sukseni ja näytin varmaan lumiukolta, mutta jatkoin matkaa. Jonkin matkaa oli vaikeaa ja Mari oli sieltä minuutin erolla kiinni ajaneena miettinyt, että miten se heidi tuossa jo on, kun äsken ero oli vielä minuutin luokkaa.  

Sinne meni ensimmäinen henkilökohtainen palkintosija kahteen vuoteen, hoppee ja pronssi. Vaikka nyt kävikin näin, niin anto tää hyvää näyttöö, et mä oon ens kaudella iskussa, jos vaan pysyn terveenä ja PYSTYSSÄ! Mutta harmittaa silti ihan hirveesti, kun kukaan muu ei mun kulkupäivää tuloksista nytkään näe. Mut ennemmin mä en uskaltanu laskee ja siks mä en kaatunukkaan. Mut nyt mä oon ennakkoluulottomampi ja rohkeempi ja mä meen päättömästi laskuja alas. Ja harjoteltii treeneissäki näitä syöksylaskuja (ja ojan pohjan kautta lentoja..) Joskus näköjään käy näin sit tositilanteissakin. :)

Kaatumisen jälkeen tultiin Marin kanssa aika samoja vauhteja ja Marilla oli tekemistä, että se sai kiinni - ja ei saanutkaan kun vasta maalisuoralla kaatumisestani huolimatta. Mutta vaikka mulla oli joku jota painella karkuun, niin ei se enää muuttanut sitä tilannetta, mikä se oli. Kaatuminen vei aikaa ja olin jo yhdessä vaiheessa melkein sen tytön kannassa, joka suikkasi ohi heittämällä kun pyöriskelin siellä ojassa. Hoppee ei varmasti ollu kaukana, siitä oon varma (sijoitus oli siis 4). Onneks mä tiiän sen itse. Nyt mulla on vielä yhet kisat aikaa näyttää, et mä oon kuntoutumassa ja et MÄ OON HYVÄ! mun pitää vaan uskoo siihen! KUNHAN PYSYN PYSTYSSÄ. 

Viikko sitten SM-kisoissa turmelin ton polven, kun löin sen sukseen!
Se on ollu koko viikon aina illalla kipee ja se ei oo oikein taittunu. Etenkin
lämpö pahentaa sitä. Mun urheiluhieroja-kummi käski käyttää siihen
kylmähoitoo, kun siinä on varmaan joku pieni kudosvaurio. Eikun
vihanneksia polveen ja heti alko auttaa! 

Maalissakin kyllä pääs muutama painokelvoton sana - ja itku. Sit kuulin tulokset kenttäkuulutuksesta ja se ei parantanu asiaa yhtään. Se oli kuitenkin jo kolmas kisa, mikä meni pilalle ihan tyhmän asian takia. Pettymys oli tosi iso. Ei viime viikonloppuna kyllä kulkenu muutenkaan hyvin - ei sillä, mutta ois se tolpillaan pysyminen parantanu sijotusta. Vaik nykyään oon huomannu, että en mä edes muista viime vuosien sijotuksia. Mä muistan vain sen miltä musta on tuntunu siinä kisassa. Mun ajattelu on muuttunu hirveesti, kun pitkään aikaan palkinnot ja hyvät sijotukset ei oo ollu realistisia tavotteita. Eikä ne enää ookkaan tärkein asia tekemisessä, joka on vain ihan hyvä. On oppinu huomaamaan, mikä oikeesti merkitsee urheilussa. Tunteet! Suuret ja pienet. Mä oon menny ja tullu, en oo pärjänny vaikeina aikoina, mut en mä oo masentunu. Ei sijotuksella oo väliä, vaikka ne on tälläsessa lajissa oleelllisia, tärkeitä ja välttämättömiä. Ne on kivoja mittareita siitä, kuka oli parhain. Tottakai on ihanaa olla joskus paras, ja se aika tulee vielä! Mä aion mennä täysillä eteenpäin ja kattoo mitä tulee! Mut masentua mä en aio. Pääasia et mä oon mukana. 

Älkää tekään masentuko ku on vaikeeta ittelle tärkeessä asiassa tai muuten vaa elämässä! Te selviätte!♥

Mä en tartte mun tekemiselle enää mitään todistetta. Aiemmin oli aina tärkeetä saada palkinto. Ei mun palkintokaappi oo nyt kasvanu yhtään pariin vuoteen. Nyt tärkein palkinto on se tunne ja jos se on hyvä, niin mä en vois toivoo enää mitään muuta! Paitsi tietysti löytyyhän näitä asioita, mutta ymmärsitte pointin.. :D

Tänään Mari tuli halaamaan mua maalis vaik oli vaikeeta, kiitti! Ja äiti sano jo ennen lähtöö vitsaillen, että pysyppäs pystyssä nyt. Mutta kolmas kerta toden sanoo, todistettu on... 

Mutta otti päähän. Otti ihan hirveesti. Äiti sano ettei se oo aiemmin kuullu et oisin käyttäny noin hirveetä kieltä, mutta kai sitä nyt saa äkänen olla tälläsessa tilanteessa! muutenkin oon niin tempperamenttinen luonne... :D 

Pukuhuoneessa oli niin hirvee haju, että meinasin oikeesti tukehtua sinne, vaikka mulla ei ole edes astmaa. Voi astmaatikkoparat, oisitte kuollu sinne... siis oli suihkutettu varmaan PULLOTOLKULLA hiuslakkaa ja deodoranttia! Se oli jotain ihan järkyttävää. Mä sain niin hirveen yskänpuuskan, että mun oli mentävä ulos koko pukuhuoneesta hengittämään raitista ilmaa. Äiti sattu just paikalle ja oli ihan ihmeissään, kun minä seison siinä melken punasena ja sanon etten mä voi hengittää pukuhuoneessa. No, äiti tuli ja auko kaikki ovet vähäks aikaa et ilma alkaa vaihtua. Tuumasta toimeen, olisin tehny ihan samat temput seuraavaks! 

Posmitin itekseni siinä vaatteita vaihtaessani, että eikö yhtään vähemmällä määrällä noita hajusteita niinku urheilijat pysty poistumaan pukuhuoneesta ja viimenen tikki oli kun ei mahtunu vessaan, kun se oli täynnä pikkusia teinilissuja meikkaamassa ja kihartamassa hiuksia - ja suihkuttamassa hiuslakkaa... huh, aika kiirellä poistuin! luulis nyt että urheilijat vois lähtee vaikka ilman meikkiä palkintojenjakoon, ihan surkeeta touhua tuommonen. onneks savossa ei oo tämmöstä ongelmaa hiihtokisois, tämänkin ilmaisin puoliääneen... :D 

Ja kaiken lisäksi unohdin monot kisapaikalle ja ne piti kääntyä hakemaan. No, onneks ei kauemmaks keritty! Tämmöstä tänään, hyvää viikonloppuu ja alkavaa viikkoo! :)

- Heidi

Kaveripostaus

Nyt sitten olis ekana tulossa kaveripostausta, kun sitä olitte eniten äänestäneet:) Kerrotaan tässä nyt yhteisistä, tärkeimmistä kavereista, joitten kanssa vietetään eniten aikaa.

EMMI♥

No, otettii tähän ekaks meidän Holmenkolleni!:) Empalle on helppo keksiä kuvailevia 
adjektiiveja - se on positiivinen, iloinen, äänekäs, puhelias ja nauraa lähes joka asialle eikä sitä ikinä näe surullisena tai vihaisena! Itse asiassa Veera piirsikin Emmistä kuvan, jossa se sanoo rakastavansa ja vihaavansa Veeraa ja sillä on sama ilme päällä! Emmin kanssa saa aina nauraa, mutta välillä Emmi osaa olla myös todella rasittava (mutta hyvällä tavalla!:D) mutta meidän porukka ois ihan erilainen ilman Emmiä! (ei siis naurettaisi joka asialle, heh:D)
Me tutustuttiin Emmiin syksyllä, kun tultiin tänne kouluun. Heidi ties Emmin joten kuten nimeltä, kun se oli ollu samoissa kisoissa muutama vuosi sitten. Siitä huolimatta meistä on tullu tosi läheisiä! Mari on Emmin kanssa samalla luokalla ja välillä niiden huomio kiinniittyy vähän muihin asioihin kun tunnin aiheeseen... Heidi on ihan tyytyväinen ettei ole joka tunnilla samaan aikaan, koska jutut on aina melko laadukkaita.... :DD
Ja tähän loppuun Emmin sanavarasto: "mee roskiin" "oo hiljaa" "ookoo" "oot tyhmä" "mä en kestä" "mari oot hidas" "hyvästi" "moi" ja "oot söpö". emmi oot kyllä söpö ja ihana ja tosi tärkee!:) ♥

VEERA♥

Ja sitten meidän Veera, jota me nimitetään välillä porukan aivoiksi... :D Veera on LÄHES aina viisas ja oikeassa! Mitä nyt muutaman kerran (huom. vain muutaman:D) se on päästäny suustaan ulos niin outoja juttuja, että ne muistetaan:D 

Sen saa harvoin nauramaan ihan maha kippurassa niin ettei se voi hillitä itseään, mutta siinäkin me on jonkin kerran onnistuttu!;) Veera on melko rauhallinen, mutta sekin saa ylipirteyskohtauksia ja on puhelias, mutta se ei höpötä turhia! Yleensä:D 

Veera on Heidin henkinen ja fyysinen turva matikan tunnilla ja muulloinkin meille molemmille:) Veeran kanssa on helppo puhua ja sen juttuja on kiva kuunnella. Etenkin sen murretta! Siitä tulee usein kovaa väittelyä, että miten mikäkin sanotaan ja mitä jokin sana tarkoittaa. Ja sama toimii myös toisinpäin! Yks näistä sanoista on "siivuammaan." Se sanoo usein meille, että me ollaan toivottomia:D 

Veeraankin tutustuttiin syksyllä kun tultiin tänne ja oltiin kaikki hiihtolinjalla ja sen takia me Emminkin kuin Veerankin kanssa tutustuttiin niin pian! Heidi ties Veerankin ennestään nimeltä, kun se oli ollu senkin kanssa samoissa kisoissa, mutta oli tutustumisenarvonen persoona! Oot korvaamattoman tärkeä! ♥

ELISA♥

Elisa on meidän porukan huolehtija, ikään kuin "äiti-hahmo", mutta se unohtaa omat asiansa! Se huolehtii meistä kaikista ja me huolehditaan siitäkin!:) Elisa osaa olla todella hajamielinen ja sen takia me ostettiinkin sille joululahjaksi taskukalenteri, johon me kirjotettiin sille tärkeitä juttuja ylös! Se ei ois voinu olla osuvampi lahjavalinta:D 

Elisakin tunnetaan ihanasta murteestaan, josta se Veeran kanssa väittää meidän savon murretta vastaan:D ja se puhuu usein mitä sattuu ja sen seurassa saa nauraa! Ja tuhoaa monia asioita, välillä on tuumittu että se on ihan toivoton eläjä:D eikä ole uutta jos Elisa tulee kouluun ilman silmälaseja ja valittaa päänsärkyä loppupäivän ja seuraavankin päivän!♥

Elisa on itse asiassa meidän apteekkari! Se tietää äitinsä työn puolesta kaikkia lääkejuttuja ja sen kanssa on hyvä puhua kaikista sairasteluista!:D ja toki muustakin, kaikki käy:) Elisa jakaa aivonsa Marin kanssa matikan tunnilla- samoin kuin Veera Heidin kanssa. Tai ei nyt ehkä kirjaimellisesti... :D "osta aivot, saat alehintaan" kyllä näin:D

Mari ja Elisa keksivätkin joskus että ne on niinku Tupu ja Hupu, mutta Lupu puuttuu ja sen takia ajatus tökkii aina ajoittain... Ja Elisaankin tutustuttiin tänne kouluun tullessamme, hiihtäjiä kun hänkin on:) Elisastaki on tullu tosi tärkee näin lyhyessä ajassa:) ♥

ANNA♥

Ja viimeseks esittelyssä ois Anna! Yritettiin ettiä Leviltä mahollisimman normaaleja kuvia Annasta, mutta se osottautui hankalaks, kun ei siitä löytyny yhtään järkevää kuvaa! Se on semmonen ilmeilijä, niitä on joka lähtöön:D 

Annan kanssa ei olla niin paljon koulussa tai koulun ulkopuolella, mutta kyllä siihen on kerinny tutustua kunnolla! Anna on meistä vanhin, mutta sitä aika harvoin huomaa.... :D kun sitä lapsettaa, nii se on varmaan viisvuotiaan tasolla - kaikella rakkaudella! ja luultiinhan sitä Levin reissulla 12-vuotiaaks ihan oikeesti.... :D 

Sen kanssa tartteis välillä käänteispsykologiaa, mutta on sen järenjuoksusta (jos se ees juoksis:D) oppinu ottamaan selvää!:) ja Anna vuorostaan ei meinaa aina ymmärtää meitä, niin me tehtiin sille Heidin ja Marin käyttöohjeet ja sanakirja! Nyt se tajuaa (ehkä) paremmin:) 
Tempperamenttinen, suorapuheinen ja omalaatuinen persoona, tutustumisen arvoinen ja tosi hyvää seuraa! Itse asiassa on tullut vitsailtua, että Heidi ja Anna neutralisoituu kahdestaan, kun ne otti yhden kerran Levillä pienimuotoisesti yhteen ihan vähäpätöisestä asiasta:D Annan yleensä kuulee ja se ei oo hiljasimmasta päästä, juttua riittää... :D jutun laadusta ei oo aina ihan takkuuta:D ♥

Tämä käy nyt vähän tylsäks, mut tutustuttiin Annaan(kin) täällä koulussa, mutta "tunnettiin" se paremmin kuin muut tytöt, kun käytiin täällä tutustumassa ja meillä oli yhteisiä kavereita. Ja Mari oli puheissa Kemin KLL-kisoissa keväällä yhteishaun aikoihin, mutta Heidi ei ollut silloin maisemissa. 

Mutta vaikka ei vietetä Annan kanssa niin paljoa aikaa kuin edellä mainittujen tyttöjen kanssa, niin ollaan me läheisiä ja Anna on meille tärkee ja ollaan varmaan yhteydessä sen jälkeenkin kun Anna lähtee lukiosta:)

Kaikille voi puhua kaikesta ja kaikista on ollu paljo tukee monessa asiassa - jo pelkällä olemassaolollaan.

Onneks ootte olemassa!♥

Ja toki on myös muita kavereita, jotka on tärkeitä ja korvaamattomia, mutta me ei jakseta kirjoittaa kaikista ja kukaan ei jaksa lukea, jos täällä esitellään kymmeniä ihmisiä. Ajateltiin nyt esitellä vain ne ihmiset, joiden kanssa ollaan tällä hetkellä eniten.

Mutta Heidi jättää terveiset kyseisille henkilöille: 

             Hanna♥

vas. Tiia, Sussu, Reetta & Essi♥

Reetta & Sussu♥

Olette edelleen tärkeitä, vaikka nähdäänkin aivan liian harvoin ja välillä se harmittaa, kun kaikki ollaan eri paikkakunnilla. Mutta en vaihtais teitä mihinkään ja teistä on ollu tosi paljo apua ja teidän kanssa on vietetty elämän parhaita hetkiä♥
Toivottavasti tekään ette unohda mua!:) ♥

- Mari & Heidi

Kauden viimeset SM-kisat takana

Kyllä! Nyt on kauden tärkeimmät kisat päätökses mut jos nyt vielä jossai karkelois kävis kokkeilemassa kovempoo vauhtia ja sit alottelis siirtymäkauden kesäharjotteluun, mutta ennen sitä hiihetään nii kauan ku mahollista!:) monesti se on jo niin, että ladut alkaa olla niin pehmeet, että uppoot ku lyijy - mut sit tietää et on aika laittaa sukset kesäteloille ja siirtyä rullasuksiin! 

Tällä kertaa oltiin Taivalkoskella, joka olikin entuudestaan tuttu paikka Heidille, kun se viime vuonna oli kyseisessä paikassa pääsiäiskiertueella (3 kilpailua pääsiäispyhinä) ja siellä se vuosi sitten hiihtikin ensimmäisen 15 kilometrin kisansakin. Tosin silloin nämä kyseiset ladut olivat puolta helpommat ja 15km oli yksi pitkä lenkki, ei kierretty vitosen lenkkejä kolmea kertaa. Ihan hyvä vain, mutta se tykästyi siihen matkaan. Kisaladuilla ei kyllä muuta treeniä tehty kun sen verran, että kierrettiin se torstaina läpi, päiväiltiin sen rankkuutta ja Heidi selitti mistä se vuosi sitten meni ja mitkä mäet oli tehty jälkikäteen - ja lopputulos oli että molemmat oli lentää mahalleen kun hiihdettiin toisiemme suksien päälle... :D tehtiin reippaampia vetoja sitten helpommissa maastoissa mitä Heidi ties ja vaativaa laskuakin me yritettiin harjoitella, mutta kuka hullu sen jaksaa nousta kerta toisensa jälkeen ylös, kun ei sitä vastakarvaan voi kiivetä, ettei tule kolareita! Olis pitäny kaikki vitosen mäet ja mutkat sieltä kierrellä ja kaarrella ja ois viimesetki voimat sinne jiänny. Joten piti tyytyä hyvään onneen sen laskun suhteen (tästä hyvästä huonosta onnesta vähän myöhemmin..:D)

Meijän kisasukset;) varma pito, luistosta ei takuuseen!

Marilla viikonlopun saldo oli vähä plusmiinusnolla. Lauantaina meni huonosti. Ei kulkenu sitten millään. Toki huonompiaki hiihtoja on tullu, mutta oishan se ihan kiva ollu onnistua tässä kohtaa... Oli kyllä elämäni pisin 5 kilsaa ikinä ja lenkin pisin nousu ei tuntunu loppuvan ikinä! Jostai eksy vielä ihania mällejä kurkkuun ja tuntu ettei saa henkee ku sai olla koko ajan räkimässä. Mut siis ei kyllä tuntunu hiihto yhtään hyvälle eikä sijotuskaan niin hyvälle näyttäny ku ois halunnu. Saatto olla että se reilu viikko sitten käynny kuume ja pikku köhä saatto vaikuttaa tähän ku jäi sillon se yks kisa välistä ja edellisestä startista oli kulunu aikaa jo kolme viikkoo...Ei hitsi! Niin kauan! Nyt vasta itekkii tajusin että siitä on noin kauan! Ei kyllä sillee ollu ihmekkään että ei oikein kulkenu eikä saannu kisafiilistä kun edellisestä kisasta oli noin kauan aikaa... Mut siis ei kyllä voinnu olla tyytyväinen tohon lauantaihin mutta se piti vaan unohtaa ja lähtee hakemaan sitte hyvää hiihtoo seuraavalta päivältä.

Sunnuntai sitte oli kuin olikin parempi. Ennen kisaa tavote oli vaan hiihtää kunnialla maaliin asti kun se maastoki oli niin rankka ja vielä pertsalla piti niitä mäkiä venkuilla! Lähin sitte aika rauhassa liikkeelle ja yritin vaan säästellä voimia - matkana ku oli se kymmenen kilsaa. Hiihin mahollisimman rentoo hiihtoo ja siltä se kyllä tuntuki. Tuntu hyvälle mut silti kyllä se hapotti! Olis kuulemma ollu parempi että oisin menny niitä mäkiä pitempään latua pitkin ja sitte vasta hypänny haaralle, mut en uskaltanu ku pelotti että voimat loppuu ja joudun taas keskeyttämään. Yks keskeytys tälle talvelle oli ihan tarpeeks! Se kun ei oo mitenkään helppoo jättää kisa kesken ja "luovuttaa". Vaikka ei se aina oo luovuttamista, joskus vaan tulee se hetki ku keskeyttäminen on maaliin hiihtämistä parempi vaihtoehto. Mut siis takas aiheeseen... Ekalla kiekalla menin mäkiä haaralla just sen takia että jäis voimia vielä vikalle kiekalle. Mut sit sillä vikalla kiekalla menin haaralla sen takia ku en enää jaksanu mennä suorilla. Eli kyllä se ihan voimille otti! Mut silti olisin voinnu lähtee vähä kovempaa ja rohkeemmin mut tää oliki vasta mun eka kymppi jonka hiihin kilpaa - ja tykästyin kyllä siihen matkaan - nii jatkossa sitten osaa lähtee oikeella vauhdilla kun tietää miten voimat riittää. Sehän se just vaikenta on ku pitää osata jakaa voimat oikein että menee kovaa ja saa itestään kaikki irti mutta ei kuitenkaan sippaa kesken matkan:) Sunnuntain hiihtoon siis voin kyllä olla ihan tyytyväinen ku jäi hyvä tunne siitä. Mutta parantamisen varaa on aina!

Heidillä nämä kisat eivät olleet tämän talven parhaimmistoa, mutta hyvää kokemusta ja yrittämistä!:) Viime viikonloppuna startti eka kertaa kolmeen viikkoon ja nyt viikko jälkikäteen lauantaina oli vaikeeta tekemistä ja noin puoli kilometriä ennen maalia tein klassisen kaatumistempun: tökkäsin sauvan suksien välliin ja siinä tuli polvillaan käytyä ehkä 5 sekunnin ajan ja eikun ylös, toinen 5 sekuntia ja sit iski "stressihapot" kaatumisesta ja mäestä jyrkin kohta oli kuitenkin vielä kiivettävänä (venkuilin sen ylös jalat ihan tönkköinä) ja saman tien kun maaliviivan sain ylitettyä, niin levähin mahalleni maahan ja siinä menikin sitten tovi. Maastot eivät tosiaankaan olleet helpot ja sitten kun vielä ei kulje eikä tunnu hyvältä ja vielä kaatuu, niin se menee runnomiseksi ja tekemisestä tulee yhtä tuskaa.
Kisan ja loppuverkkojen jälkeen mietin, että mistä polvi on tullut kipeäksi, kun sitä ei kärsinyt edes taittaa. Tulin siihen lopputulokseen, että kaatuessani käydessäni polvillani löin sen sukseen. Niin kai siinä sitten kävi, mutta yritin venyttää sitä vaikka siihen sattuikin, ja ehkä juuri sen takia se vertyi sunnuntaille niin, että pystyin hiihtämään ilman kipua. Mutta itse asiassa vieläkin kun näitä tapahtumia muistelen tähän postaukseen, sama polvi venkuilee vieläkin iltaisin...

Ja sunnuntain pertsan kymppi. Ihana matka, yhtä kiva kuin 15 km!:) Mutta tällä kertaa ei onnistuttu, kroppa ei oikein pelannu ja oli tosi raskasta ja väkinäistä menemistä. Keuruun SM-kisoissa 15km oli niiin ihana matka, vaikka olikin vaativat maastot sielläkin, mutta silloin sain itestäni irti eka kertaa koko talvena, enemmän kuin vitosen matkalla ja maalissa kävin vain näön vuoksi istuallaan, mutta ei silloin edes tuntunut väsyttävän. Jalat vain tärisi, kun ne oli niin hapolla. Mutta silloin tuntui hyvältä, eikä muulla ollut väliä. Olin varmaan yhtä onnellinen kuin sarjan voittaja. Tuloksista se ei kummaiselta näyttänyt, mutta se oli kauden parhaimpia kisoja omalla tasollani. Tiedän, että jaksan kun vain vielä pääsen.  Keuruulla valmentajalta tuli palautetta, että kestävyys riittää niin hyvin, että jatkossa uskallan lähteä ihan rohkeasti liikkeelle, kun vain pääsis vauhtiin ennen ku kisa on ohi!:D Vaikka nyt ei mennyt nappiin, niin 10 km on yks minun lempimatkoista viidentoista lisäksi!:) 

Tähän väliin muutama kuva Jalavan kaupasta. Se oli sellanen hieno vanha v. 1883 perustettu kauppa:) Kannattaa käydä tsekkaamassa jos noilla suunnilla liikkuu!

Ja sitten siitä huonosta onnesta..... sitä riitti kyllä Heidillä tänä viikonloppuna! Nimittäin sunnuntain kisassa ensimmäisellä vitosella laskin reitin vaativinta ja vauhdikkainta laskua (vauhti oli oikeasti kova:D), mutta mutkassa oli niin pehmeää, että tasapaino heitti ja pyllähdin peukaloni päälle. Siinä tilanteessa ajattelin asiaa ehkä sekunnin, mutta sitten pomppasin ylös ja sain jälkikäteen kehuja nopeasta toiminnasta, mutta menihän siinä silti ainakin puoli minuuttia harakoille, kun muut tulee vauhdilla. Vaikka kuinka yritin pysyä rauhallisena ja hokea itselleni, ettei se haittaa - silti tuli ylimääräisiä happoja, koska kilpailussa kaatuminen on stressaavaa, halusi sitä tai ei. Etenkin jos tietää, että sillä on vaikutusta lopputuloksiin. Ukki oli ollu kattomassa ja tuuminu: "Joku kaatu selälleen. Ai se olikin Heidi."
Maalissa maatessani maassa mahallani (kuulostaa hauskalta, paljo M-sanoja!) Mari tuli herättelemään mua: "Hei oot sä järissäs?" ja kun sain vaatteet päälle, tajusin sen peukalon. Se oli kipeä ja liikeradat oli aika kappeet, mutta se toimi kuitenkin! Eilen aamulla isi sanoi, että se olisi ollut tosi lähellä mennä sijoiltaan. Onneksi selvittiin vain venähdyksellä, ettei tullut taas pakkolepoa treenaamisesta. Eilen liikuntatunnilla en voinut laittaa käsiä lantiolle kuin nyrkissä, kun se ei taipunut kyseiseen asentoon ja tänään en voinut taputtaa kun tiettyyn kohtaan kättä. Lapanen on vaikea saada käteen ja housut jalkaan:D Elämä olis ihan hirveetä ilman peukaloo! Rakastakaa peukaloitanne! :D

Eihän tämmöselle tunaroinnille voi kun nauraa, mutta ei naurattanu lauantaina, olin aika äkäsenä kilpailun jälkeen ja aika oven rakoon ruokittava... :D äiti oli kyselly marilta, että joko se heidi on rauhottunu:) mutta tempperamenttinen luonne, tunteita ei peitellä ja sitä paitsi - tilapäiset hermoromahdukset tekee ihan terää välillä! Anna tosin oli sitä mieltä, ettei hiihdossa voi sattua tolla tavalla. Mutta näköjään kaikki on mahdollista... ja illan naurut sunnuntaina, kun kävin kattomas kisajärjestäjän sivuilta kisakuvia - ja enkös MINÄ ole siellä kolmessa kuvassa - no, ei siinä mitään, mutta kun siellä on kuva siitäkin, kun minä PYLLÄHDÄN siinä laskussa! Tosin siinä se näyttää siltä, että oon menossa kovaa vauhtia turvalleen. Niinkun Arto sanoi, lasku sitten turvallisesti. Otin kirjaimellisesti! Voi hyvä tavaton, että nauroin. Siis ihan paras kuva ikinä, sai varmaan moni muukin naurut sen nähdessään... Mari innostu kattoo Keuruun SM-kisojenki kisakuvia, ja sielläki musta oli oikein lähikuvia ja varmaa neljässä kuvassa taustalla. Oikee linssilude!

Että sellaset SM-kisat tänä vuonna, katotaa mitä ens vuos tuo tullessaan! Toivotaa et kesäharjottelut menee nappiin ja syksyssä ollaan nousukunnossa toisin kuin tänä syksynä, mentii kun lehmän häntä alaspäin, mut onneks saatii maitoallegiat kuriin! Ja toivottavasti Marillaki on nousu suunta!:) Antti sanoki eilen, et meillä on kauden päätyttyä ns. "analysointikeskustelu" menneestä kaudesta ja mietitään, mitä ois voinu tehdä toisin ja mitä tehtiin oikein, mistä kaikki on johtunu ja jopa sitä se käski miettiä, että mistä me joilla mykoplasma on, on sen saannu ja miksi se tuli. Mutta Heidille tää ei liene hankalaa, nimittäin se on melko paljo joutunu analysoimaan omaa tilannettaan ja sillä onkin jo omat näkemyksensä asiasta, kun niitä on analysoitu niin valmentajan kuin lääkärinkin kanssa. On vain hankala miettiä tätä kautta yksinään, koska tämä kausi ei olisi ollut tällaista vuoristorataa ilman viime kautta. Joten siinä on mietittävä mennyttä kautta lähtökohdat huomioiden, mikä oli tilanne vuosi sitten ja mikä nyt. Siihen nähden kehitystä on tapahtunut paljon fyysisesti mutta kaikista eniten henkisesti, mutta omalta entiseltä tasolta ennen sairastumista on tultu alaspäin hurjasti. Pyritään takaisin sille omalle tasolle, miltä putosin. :) Mutta mykoplasmakin voi olla helposti seurausta ylirasitustilasta, ja omat keuhkoni olivat herkät liiasta pakkasella treenaamisesta ja sen seurauksena lievästä ylirasitustilasta, josta kuitenkin pian toivuin ja kesällä herkkään kuntoon päästyäni "vaurioituneilla" keuhkoilla ja kevään kuitenkin lievämuotoisen ylirasitustilan ollessa takana elimistö oli otollinen kasvupaikka mykoplasmabakteerille. Ylitse treenaamista ei olisi varmasti tapahtunut, jos olisin malttanut kylmimmät kelit ja odottanut vähän "ihmismäisempiä" kelejä ja saanut tehtyä reippaampaakin lenkkiä, mutta se junnaava vaihde jäi päälle, kun pakkasella ei vauhti paljoa päätä huimannu! 

Eilen tuli kauhee mieli pitsaa nii tekastiimpa sitte semmonen! Piti tehhä tommonen kaksijakonen versio Heidin allergian takia:)

Ja viimeseks vielä,

me lähetään kolmestaan Veeran kanssa syyskuussa TÄNNE!

Mari varas meille skarppina lippuja viime torstaina ja kymmenen minuutin kohalla se sai liput! Ja kymmenen minuutin päästä koko konsertti olikin loppuunmyyty. Käytännön asiat on vielä auki mutta tosi kovaa vauhtia selkeytymässä!:) Sitä ootellessa! 

Ja kysely päättyi sunnuntaina ja yritetään ruveta jossain hyvässä välissä luonnostelee ensimmäisenä tota kaveripostausta! Sit noita muita ajan kanssa:) Luultavasti kaikki äänestettävissä olevat postausvaihtoehdot saatte jossain vaiheessa lukea, mutta saitte päättää järjestyksen missä järjestyksessä ne luette! Ja koska kaikki sai ääniä, nii ei jätetä mitää pois:) 

- Mari & Heidi

Jos et välitä tai et tiedä missä olet, et voi eksyä!

Tuo oli ilmeisesti taas joku Heidin legendaarinen lausahdus, koska kukaan ei tuntunu ymmärtävän tota sen logiikkaa ja kaikki vaa nauro sille. Ihan normaali logiikka!:D Puhuttiin vaan että Veera ja Annika ei kyllä löydä meitä ja ne eksyy. Mut ei eksy, jos ei tiiä missä on, mut jos taas luulee tietävänsä missä on muttei tiedä - se on eksymistä! Tajuatteko logiikan?;)

Mut muutama sana eilisestä! Eilen hiihettii tiällä periaattees kotikisat, mut sillai ei. Tätäki me tänään mietittiin, et oliks ne kotikisat vai ei, ku peri aattees joo ku tiällähän me joka päivä noita samoja latuja kolutaan yhtä paljo mitä kotipaikkakunnanki latujaki kulutettas. Riippuu miten sen nyt ottaa:D 

Tosin Mari ei nyt kuluttanu kisalatuja, kun ei se uskaltanu startata, kun suurempi todennäköisyys on että takapakkia ottaa, vaikka se tuns ittensä aika terveeks. Heidi nauro Emmille, et Mari ja Rico on meidän kisamaskotteja:D Lähinnä se Mari kisamaskottina oli Emmin mielikuvitukselle liikaa...

No. Se kisa. Kun tosi vaikeesta alusta alko selvitä, niin sitten oli ihan jees. Ku ottaa huomioon lääkekuurin loppumisen keskiviikkona, edellisen viikon tuntemukset treeneissä ja lomaviikon SM-sprintin jälkeen, jollon ei saanu tehtyä yhtään treeniä kun vasta viikonloppuna. Ja neki nyt oli semmosta pääasiassa rauhallista tekemistä, et ei menny ihan niinku suunnittelin! Mut viime viikko oli vaikee ja en saanu tehtyä ees kunnon tehotreeniä, kun keskiviikkona tää tilanne oli melko toivoton, ei kyllä liikahtanu suksi. Lauantaina sit vähä reippaampaa, mut ei nyt ihan älyttömästi ku kisat seuraavana päivänä. Alku oli tosi vaikea ja rajuimmat erot muihin tulikin alussa - ja oli se tekeminen vaikealta näyttänytkin. Välillä ero ei ollut juurikaan merkittävästi kasvanut. Monesti sanotaan että hiihtäjät selittää ja se ehkä vaikuttaa siltä, koska aina pitää miettiä, mistä kaikki tuntemukset johtuu ja miksi ei mennyt niin ja näin. Muuten ei voi mennä eteenpäin eikä viisastua virheistä, se on vaan tosiasia!:) 

Mutta ehottomasti hyvä avaava harjotus ens viikon SM-kisoja ajatellen, jospa se ois irrottanu limat samalla, kun tuntuhan tuolla hengessä jotain mällejä olevan..:/ ja ilma tuntu ihan tajuttoman kylmältä, vaikka eihän se ollu kun jotain kymmenen pintaan tuulen kanssa! Tuloksetki oli aika jakautunu Suomen kärkimenijöihin ja sitten hiihtolinjan menijöihin:D Oli aika hiihtolinjan jäsenten väliset, kun oltiin kaikki kolme 23 sekunnin sisällä vitosen matkalla! Ei paha:D 

Mari ja Veera oli meitä kannustamassa Ritskan mäessä ja istuvat ku kanat orrella siellä aidan päällä. Mari sano tos yks ilta, et se menee istumaan sinne aidan päälle ja kaatuu selälleen just sillon ku alkaa näkyä hiihtolinjalaisia niin se laukasee jännityksen (tai tappaa meidät nauruun), mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei kyllä ois naurattanu siinä tilanteessa kun väkersin sitä mäkee ylös alkukankeudessani... :D

Tommoset pakolliset kuvat sieltä karkeloista. Toi oikeen puoleisen kuvan ilmeet ja edustus on ihan 10+, kun tossa ehkä 5 minuuttia maaliintulon jälkeen ja sillon ei oo ihan kuvauksellisin yleensäkään...:) et ei takuuta siitä etteikö ois vähän räkä poskella! (kauheet pikaset rään pyyhkimiset), mut iha jees kuva siitäki huolimatta!:D 

No sitten tää viikon alotuspäivä - maanantai! Iha jees maanantai tälle viikolle:) Aamulla Heidi heräs 
makeiden 12 tunnin yöunien jälkeen (sitä vähän väsytti illalla ja se rupes nukkumaan vähä yli yheksän) ja sit se jätti Marille lapun kaapin oveen...::) Hyvää huomenta vaan sullekin Mari, jolla oli vielä hyppytunti ja alko koulu vasta ruokailulla!

Sit liikuntatunnil pelattiin frisbeegolfia tuolla metässä, umpihangessa... iha jees, tuli ainakin ihan tajuttoman kuuma! Emmi ja Mari innostu vähän riehumaan siellä.... ota selvää mistä oli kyse:D

Me hiihtolinjan hiihtäjät täällä metäs vaa, latua pitkin hiihtäville vähän naurun aihetta:D nii, ne on nää edustustakit... ja tos samas pulkkamäes oli vieläki ne Antin meille tekemät "kumparelaskijoitten" hyppyrit, mistä me tultiin suksilla alas:)

Kiva liikkatunti, mitä nyt vähän hapotti - ja sitku sai lähtee nii käytii kämpillä vähän syömässä jotai välipalaa ku alko huikoo.... ja ku reenit heti perää nii ei kai siin!:) Sit kuivaa vaatetta piälle ja lähettii tekee pelkkä kävelylenkki ja sit päälle venyttelyt. Se kävelylenkki oli aika äänekäs tai jotai sinne suuntaa... Mari oli jänis ja kupsautin sen kumoon, sen pipo oli PINKEEE ja jotai outoo touhuttii siellä matkan varrella (oli jo toinen kerta kun Heidi ei keksiny mitä voi sanoo Marin "viisaille" jutuille... niin on tapahtunut vain kerran aikaisemmin:D) Oli hirvee ölinämölinäkerho - se alko kai ku selitin et Mari ölisee enemmän ku aiemmin ja sit Anna sano et se on tarttunu Emmistä - ja sit Anna alotti Emmille ölisemisen ja Emmi kuoli nauruun (yllättävää sinänsä:D) ja sai kai siinä nauraa ja ölistä ihan tarpeeks itekki! Oli vastaantulijoilla ihmettelemistä et mikähän ongelma meillä oikein on... Ja oiski tähän loppunu mut sitte ku ihmisten ilmoille päästiin niin Anna hyppäs Heidin reppuselkään ja Heidi hoiperteli siinä ehkä kymmenen metriä ja lätäs Annan istumaan siihen tien vieressä olevaan aurauspenkkaan. Käppästii sieltä perästä ja sit Heidi yritti Marin reppuselkään mut se ei onnistunu ja Mari levis siihen keskelle kylän raittia ja Heidi levis sivulle ja pyörittii siinä selällään ja mahallaan... kaikki nauro ja lähti vähin äänin jatkamaan matkaa:) saatto olla satunnaisille ohikulkijoille vähän ihmettelemistä... ja aina me sekoillaan just noi edustustakit päällä et kaikki varmasti tietää ketä me ollaan! Ihan niinku sillon ku Heidi laitto varashälyttimet soimaan tullessaan SISÄLLE kauppaan - silloinkin tämä kyseinen edustustakki päällä... 

Kauppareissulta tarttu mukaan tuollasta:) Mari halus maistaa noita Dumle-donitseja mut ei se noita neljää aatellu tänää pistellä poskeen! Ja Heidi tyyty pähkinöihin, joita Marikin kyllä söi, ihan hyvä vaan:D Veera ja Elisa teki tänään lettutaikinan, joka on jopa Heidin syötävä ja koska me ei tänään jaksettu liikkua mihinkään, niin ne aiko säästää meille huomiseks lättyi:) 

ja jooooo.. tää nyt oli tämmönen järettömän tyhmä mut aika kätevä keksintö venyttää pipoo! Sain kyllä hyvät naurut kun Mari käski tulla kattomaan et mitä se keksi ton pipon päänmenoks... katotaa mihi suuntaa lähtee:D Kyllähän Heidikin venytti yhden vuorokauden uutta putkihuiviaan viritettynä keittiönjakkaraan, kun se oli niin PINKEE!:)  Uusiokäyttöö keittiötavaroille vai?:D

- Mari & Heidi