Tänne bloginkaan puolelle ei oo tullu hirveesti mitään uutta - ja siihen on hyvät syyt. Marilla on niin paljon tekemistä, ettei se ehdi kirjoittaa ja Heidin elämässä ei taas ole tapahtunut mitään, joten ei ole mitään kerrottavaakaan.
Mutta tänään mulla on kerrottavaa: mun treenikielto loppu ja sain jo tehä jotain kevyttä reeniä! Voi että, mikään ei oo tällä viikolla voittanu tätä tunnetta, kun mä saan tehdä jotakin! Oon koko viikon oottanu loppuviikkoo, kun ei tartte enää möllöttää neljän seinän sisällä tai vain kävellä koiran kanssa. Mutta pitäähän tässä silti rauhassa ottaa, nousujohteista harjottelua (täysillä huipulle?:D) ja ens viikolla saa jo hiihtää ihan normaalisti. Huomenna käyn kokeilemassa liikuttoo suksee jonkin aikoo ja sunnuntaina varmaan uskaltaa jo hiihtää vähän kauemmin, kun silloin on mennyt jo viikko siitä, kun tämä lepojakso alkoi. Otin tämän pakkolevon aika iisisti, kun tiedän ettei sille mitään mahda - mutta toissapäivänä tuli tilapäinen hermoromahdus ja räjähdin Marille. Valitin, raivosin ja valitin lisää. Ja huusin isoilla kirjaimilla - niin puhuttiin koneella. Mutta sitten rauhoituin ja teki aika terää romahtaa väliaikaisesti!:D
Ja pakkolepo voi joskus tehdä hyvää ja nyt kun ollu paljon treeniä ja kisoja ennen tätä, niin toisaalta kunto voi kasvaa levossa ja tuleepahan palauduttua perusteellisesti. Vaikka mieluummin olisin palautellut itseni huoltavalla treenillä kuin sairastamalla kurkunpääntulehduksen, mutta kerran kuumetta ei ole ollut, niin kunto ja voimat eivät lähde mihinkään! Mutta silti pelottaa tämä treenaamisen alottaminen, kun tuntuu ettei uskalla. Mä oon tottunu, et tulehus on aina keuhkoissa ja siinä menee monta viikkoo paranneltaessa - ja sillon ei tosiaankaan uskalla. Ja nyt mä selviän kuitenkin näin vähällä. Mut tätä jaksan jauhaa nyt ihan urakalla: yksi lääkekuuri ei kuntoa vie vaan pitkittynyt tauti. Eli jossain tilanteissa lääkekuuri voi olla parempi vaihtoehto kuin sen välttäminen, sillä silloin voi tulla vähemmän tuhoa kuin jos pitkittää tautia, joka ei itsestään tunnu pois menevän.
Luojan kiitos, että tämä tauti iski nyt lomaviikolla, etten ollu kämpillä. Sillon mä oisin koko tän viikon rykiny ja se ois keuhkoihin asti kerinny mennä, ennenku mut ois lääkärille kiikutettu. Se ois ollu sitä mennoo sitten.
Mun veli kävi toissapäivänä sen kaverin kanssa kirkonmäessä laskemassa pulkkamäkee, niin lähdin mukaan happihyppelylle (se tarkoitti siis sitä, että seisoin paikallani ja kävelin ees taas Ricon kanssa sen mäen päällä).
Sitten eilen käytiin paikallisen kyläkaupan, joka oli metsästys-ulkoilu-urheilu-liike, poistomyynnissä, kun se häviää pois myynnin ollessa liian vähäinen. Tuntui kyllä ihan äärettömän tyhmältä, että sitten kun hinnat ovat -80%, koko kauppa on täynnä porukkaa. Ennen sitä siellä kävi aivan liian vähän ihmisiä. Oikeastaan vähän käy sääliksi sitä myyjääkin, mutta sellaistahan se on - kun hinnat ovat alhaiset, silloin ostetaan, mutta jos ne jatkuvasti ovat liian alhaiset, niin ei sekään pidemmän päälle kannata. Siinä käy samalla tavalla. Sen poistomyynnin takia mekin siellä käytiin, mutta käytiin me siellä ennen sitäkin. Koko kauppa oli lähes tyhjä tavarasta, mutta kyllä sieltä vielä jotain löytyi. Nimittäin 259 euron takki, joka maksoi 80% alennuksella 50 euroa! Ja oli laadukas Odlon takki, veden- ja tuulenpitävä. Kyllä tuohon hintaan on paras ollakin - nimittäin en ikinä olisi saanut tuon hintaista takkia yksikseen oikeassa hinnassaan. Kyllähän kunnolliset yhdistelmäasut (housut, takki) maksaa tuota luokkaa, mutta pelkkä takki.
Veljelle löytyi 50 euron Asicsen lenkkarit, jotka saatiin kaupasta ulos kympillä. Yhteensä ostokset olis maksanu 311 euroa, mut molemmat yhteensä lopulta 60 euroa. Mitä kalliimpi tuote, sen tuntuvampi se alennus on.
Eipä varmaa muuta ollu, sunnuntaina takas kämpille ja ens viikolla pirteenä (tai sitten ei) kouluun. Ainakin nukuttu ja levätty on, et sillä perusteella pitäs olla pirteenä, paitsi välillä tuntuu että puhumista pitäis karsia ennen ens viikkoo, kun liika yhteen pötköön puhuminen meinaa ruveta ryvittämään! Mut näkeepähän taas kaikki tyypit - ja sillon on asiaa!:)
PAITSI! Suomi oli maastohiihdon miesten 4x10km viestissä viides!
Ihan huippu suoritus, ja uskon että olisi ollut saumoja vaikka mitaliin, jos väliosuudet olisi hiihdetty vielä kovempaa, mutta ei sille mitään voi jos tulee uupelo. Naisten viesti oli vähän pettymys, mutta ei siinä ankkurin syyttely auta! Hyvä suoritus silti naisiltakin olla viides, vaikka odotukset oli korkeammat. Jos se väsy tulee, niin se tulee. Viesti on viesti ja kaikki pitää yhtä ja on yhtä lailla vastuussa viestin viennistä. Sarasoja oli lunastanu paikkansa siihen!:) ja sit ku tietää, mitkä odotukset ankkurilla on, ja sit ku tajuaa ettei niitä voi täyttää, niin tulee tavallaan henkinen shokki ja sit iskee hapot. Oon ite huomannu tän, mut en aivan samassa tilanteessa. Miehet ylittivät varmasti monen odotukset! Ja Heikkinen teki miehen teon nostamalla joukkueen sijalta 11 viidenneksi ja oli maailman mestaruuden kanssa samalla loppusuoralla, nimittäin Norjan ankkurille Petter Northugille vain 11,7 sekuntia. Ja hiihti Jauhojärvikin hyvän alotusosuuden, kun toi kuudentena vaihtoon ja tasanen jaksaminen oli. Nousiainen ja Lehtonen teki ihan kelpo suoritukset! Mutta tympäsee tuo miesten hiihto, kun se on pelkkää leikkimistä! Kärkiporukka meni mäet ankalla ja katteli vaan et missäs ne muut menee. Menee maastohiiholta maine tuommosella leikkimisellä! Sit parilla kolmella viimesellä kilometrillä ruvetaan vähän mallailee et hei, voishan täs ruveta kilpahiiholle ja viimesillä sadoilla metreillä sit tehään ratkasut! Naiset osaa ruveta heti toimimaan ja heti mono syönnille ilman tuommosta turhuutta! Vaikka onhan miehillä pidemmät matkat mut silti! Kyllä meidän Heikkinen ois pistäny pellit auki ja vilkun päälle! Tästä tuli nyt tämmönen kauhee sepostus, mut näin ne asiat on ja siitä ei oo kieltäminen! Tiivistys: HYVÄ SUOMI! :)
- Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti