keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kaveripostaus

Nyt sitten olis ekana tulossa kaveripostausta, kun sitä olitte eniten äänestäneet:) Kerrotaan tässä nyt yhteisistä, tärkeimmistä kavereista, joitten kanssa vietetään eniten aikaa.

EMMI♥


























No, otettii tähän ekaks meidän Holmenkolleni!:) Empalle on helppo keksiä kuvailevia 
adjektiiveja - se on positiivinen, iloinen, äänekäs, puhelias ja nauraa lähes joka asialle eikä sitä ikinä näe surullisena tai vihaisena! Itse asiassa Veera piirsikin Emmistä kuvan, jossa se sanoo rakastavansa ja vihaavansa Veeraa ja sillä on sama ilme päällä! Emmin kanssa saa aina nauraa, mutta välillä Emmi osaa olla myös todella rasittava (mutta hyvällä tavalla!:D) mutta meidän porukka ois ihan erilainen ilman Emmiä! (ei siis naurettaisi joka asialle, heh:D)
Me tutustuttiin Emmiin syksyllä, kun tultiin tänne kouluun. Heidi ties Emmin joten kuten nimeltä, kun se oli ollu samoissa kisoissa muutama vuosi sitten. Siitä huolimatta meistä on tullu tosi läheisiä! Mari on Emmin kanssa samalla luokalla ja välillä niiden huomio kiinniittyy vähän muihin asioihin kun tunnin aiheeseen... Heidi on ihan tyytyväinen ettei ole joka tunnilla samaan aikaan, koska jutut on aina melko laadukkaita.... :DD
Ja tähän loppuun Emmin sanavarasto: "mee roskiin" "oo hiljaa" "ookoo" "oot tyhmä" "mä en kestä" "mari oot hidas" "hyvästi" "moi" ja "oot söpö". emmi oot kyllä söpö ja ihana ja tosi tärkee!:) ♥


VEERA♥


























Ja sitten meidän Veera, jota me nimitetään välillä porukan aivoiksi... :D Veera on LÄHES aina viisas ja oikeassa! Mitä nyt muutaman kerran (huom. vain muutaman:D) se on päästäny suustaan ulos niin outoja juttuja, että ne muistetaan:D 
Sen saa harvoin nauramaan ihan maha kippurassa niin ettei se voi hillitä itseään, mutta siinäkin me on jonkin kerran onnistuttu!;) Veera on melko rauhallinen, mutta sekin saa ylipirteyskohtauksia ja on puhelias, mutta se ei höpötä turhia! Yleensä:D 
Veera on Heidin henkinen ja fyysinen turva matikan tunnilla ja muulloinkin meille molemmille:) Veeran kanssa on helppo puhua ja sen juttuja on kiva kuunnella. Etenkin sen murretta! Siitä tulee usein kovaa väittelyä, että miten mikäkin sanotaan ja mitä jokin sana tarkoittaa. Ja sama toimii myös toisinpäin! Yks näistä sanoista on "siivuammaan." Se sanoo usein meille, että me ollaan toivottomia:D 
Veeraankin tutustuttiin syksyllä kun tultiin tänne ja oltiin kaikki hiihtolinjalla ja sen takia me Emminkin kuin Veerankin kanssa tutustuttiin niin pian! Heidi ties Veerankin ennestään nimeltä, kun se oli ollu senkin kanssa samoissa kisoissa, mutta oli tutustumisenarvonen persoona! Oot korvaamattoman tärkeä! ♥

ELISA♥



























Elisa on meidän porukan huolehtija, ikään kuin "äiti-hahmo", mutta se unohtaa omat asiansa! Se huolehtii meistä kaikista ja me huolehditaan siitäkin!:) Elisa osaa olla todella hajamielinen ja sen takia me ostettiinkin sille joululahjaksi taskukalenteri, johon me kirjotettiin sille tärkeitä juttuja ylös! Se ei ois voinu olla osuvampi lahjavalinta:D 
Elisakin tunnetaan ihanasta murteestaan, josta se Veeran kanssa väittää meidän savon murretta vastaan:D ja se puhuu usein mitä sattuu ja sen seurassa saa nauraa! Ja tuhoaa monia asioita, välillä on tuumittu että se on ihan toivoton eläjä:D eikä ole uutta jos Elisa tulee kouluun ilman silmälaseja ja valittaa päänsärkyä loppupäivän ja seuraavankin päivän!♥
Elisa on itse asiassa meidän apteekkari! Se tietää äitinsä työn puolesta kaikkia lääkejuttuja ja sen kanssa on hyvä puhua kaikista sairasteluista!:D ja toki muustakin, kaikki käy:) Elisa jakaa aivonsa Marin kanssa matikan tunnilla- samoin kuin Veera Heidin kanssa. Tai ei nyt ehkä kirjaimellisesti... :D "osta aivot, saat alehintaan" kyllä näin:D
Mari ja Elisa keksivätkin joskus että ne on niinku Tupu ja Hupu, mutta Lupu puuttuu ja sen takia ajatus tökkii aina ajoittain... Ja Elisaankin tutustuttiin tänne kouluun tullessamme, hiihtäjiä kun hänkin on:) Elisastaki on tullu tosi tärkee näin lyhyessä ajassa:) ♥

ANNA♥


Ja viimeseks esittelyssä ois Anna! Yritettiin ettiä Leviltä mahollisimman normaaleja kuvia Annasta, mutta se osottautui hankalaks, kun ei siitä löytyny yhtään järkevää kuvaa! Se on semmonen ilmeilijä, niitä on joka lähtöön:D 
Annan kanssa ei olla niin paljon koulussa tai koulun ulkopuolella, mutta kyllä siihen on kerinny tutustua kunnolla! Anna on meistä vanhin, mutta sitä aika harvoin huomaa.... :D kun sitä lapsettaa, nii se on varmaan viisvuotiaan tasolla - kaikella rakkaudella! ja luultiinhan sitä Levin reissulla 12-vuotiaaks ihan oikeesti.... :D 
Sen kanssa tartteis välillä käänteispsykologiaa, mutta on sen järenjuoksusta (jos se ees juoksis:D) oppinu ottamaan selvää!:) ja Anna vuorostaan ei meinaa aina ymmärtää meitä, niin me tehtiin sille Heidin ja Marin käyttöohjeet ja sanakirja! Nyt se tajuaa (ehkä) paremmin:) 
Tempperamenttinen, suorapuheinen ja omalaatuinen persoona, tutustumisen arvoinen ja tosi hyvää seuraa! Itse asiassa on tullut vitsailtua, että Heidi ja Anna neutralisoituu kahdestaan, kun ne otti yhden kerran Levillä pienimuotoisesti yhteen ihan vähäpätöisestä asiasta:D Annan yleensä kuulee ja se ei oo hiljasimmasta päästä, juttua riittää... :D jutun laadusta ei oo aina ihan takkuuta:D ♥
Tämä käy nyt vähän tylsäks, mut tutustuttiin Annaan(kin) täällä koulussa, mutta "tunnettiin" se paremmin kuin muut tytöt, kun käytiin täällä tutustumassa ja meillä oli yhteisiä kavereita. Ja Mari oli puheissa Kemin KLL-kisoissa keväällä yhteishaun aikoihin, mutta Heidi ei ollut silloin maisemissa. 
Mutta vaikka ei vietetä Annan kanssa niin paljoa aikaa kuin edellä mainittujen tyttöjen kanssa, niin ollaan me läheisiä ja Anna on meille tärkee ja ollaan varmaan yhteydessä sen jälkeenkin kun Anna lähtee lukiosta:)






























Kaikille voi puhua kaikesta ja kaikista on ollu paljo tukee monessa asiassa - jo pelkällä olemassaolollaan.

Onneks ootte olemassa!


Ja toki on myös muita kavereita, jotka on tärkeitä ja korvaamattomia, mutta me ei jakseta kirjoittaa kaikista ja kukaan ei jaksa lukea, jos täällä esitellään kymmeniä ihmisiä. Ajateltiin nyt esitellä vain ne ihmiset, joiden kanssa ollaan tällä hetkellä eniten.

Mutta Heidi jättää terveiset kyseisille henkilöille: 

             Hanna♥

vas. Tiia, Sussu, Reetta & Essi♥

Reetta & Sussu♥

Olette edelleen tärkeitä, vaikka nähdäänkin aivan liian harvoin ja välillä se harmittaa, kun kaikki ollaan eri paikkakunnilla. Mutta en vaihtais teitä mihinkään ja teistä on ollu tosi paljo apua ja teidän kanssa on vietetty elämän parhaita hetkiä♥
Toivottavasti tekään ette unohda mua!:) ♥


- Mari & Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti