Kauden viimeset SM-kisat takana

Kyllä! Nyt on kauden tärkeimmät kisat päätökses mut jos nyt vielä jossai karkelois kävis kokkeilemassa kovempoo vauhtia ja sit alottelis siirtymäkauden kesäharjotteluun, mutta ennen sitä hiihetään nii kauan ku mahollista!:) monesti se on jo niin, että ladut alkaa olla niin pehmeet, että uppoot ku lyijy - mut sit tietää et on aika laittaa sukset kesäteloille ja siirtyä rullasuksiin! 

Tällä kertaa oltiin Taivalkoskella, joka olikin entuudestaan tuttu paikka Heidille, kun se viime vuonna oli kyseisessä paikassa pääsiäiskiertueella (3 kilpailua pääsiäispyhinä) ja siellä se vuosi sitten hiihtikin ensimmäisen 15 kilometrin kisansakin. Tosin silloin nämä kyseiset ladut olivat puolta helpommat ja 15km oli yksi pitkä lenkki, ei kierretty vitosen lenkkejä kolmea kertaa. Ihan hyvä vain, mutta se tykästyi siihen matkaan. Kisaladuilla ei kyllä muuta treeniä tehty kun sen verran, että kierrettiin se torstaina läpi, päiväiltiin sen rankkuutta ja Heidi selitti mistä se vuosi sitten meni ja mitkä mäet oli tehty jälkikäteen - ja lopputulos oli että molemmat oli lentää mahalleen kun hiihdettiin toisiemme suksien päälle... :D tehtiin reippaampia vetoja sitten helpommissa maastoissa mitä Heidi ties ja vaativaa laskuakin me yritettiin harjoitella, mutta kuka hullu sen jaksaa nousta kerta toisensa jälkeen ylös, kun ei sitä vastakarvaan voi kiivetä, ettei tule kolareita! Olis pitäny kaikki vitosen mäet ja mutkat sieltä kierrellä ja kaarrella ja ois viimesetki voimat sinne jiänny. Joten piti tyytyä hyvään onneen sen laskun suhteen (tästä hyvästä huonosta onnesta vähän myöhemmin..:D)

Meijän kisasukset;) varma pito, luistosta ei takuuseen!

Marilla viikonlopun saldo oli vähä plusmiinusnolla. Lauantaina meni huonosti. Ei kulkenu sitten millään. Toki huonompiaki hiihtoja on tullu, mutta oishan se ihan kiva ollu onnistua tässä kohtaa... Oli kyllä elämäni pisin 5 kilsaa ikinä ja lenkin pisin nousu ei tuntunu loppuvan ikinä! Jostai eksy vielä ihania mällejä kurkkuun ja tuntu ettei saa henkee ku sai olla koko ajan räkimässä. Mut siis ei kyllä tuntunu hiihto yhtään hyvälle eikä sijotuskaan niin hyvälle näyttäny ku ois halunnu. Saatto olla että se reilu viikko sitten käynny kuume ja pikku köhä saatto vaikuttaa tähän ku jäi sillon se yks kisa välistä ja edellisestä startista oli kulunu aikaa jo kolme viikkoo...Ei hitsi! Niin kauan! Nyt vasta itekkii tajusin että siitä on noin kauan! Ei kyllä sillee ollu ihmekkään että ei oikein kulkenu eikä saannu kisafiilistä kun edellisestä kisasta oli noin kauan aikaa... Mut siis ei kyllä voinnu olla tyytyväinen tohon lauantaihin mutta se piti vaan unohtaa ja lähtee hakemaan sitte hyvää hiihtoo seuraavalta päivältä.

Sunnuntai sitte oli kuin olikin parempi. Ennen kisaa tavote oli vaan hiihtää kunnialla maaliin asti kun se maastoki oli niin rankka ja vielä pertsalla piti niitä mäkiä venkuilla! Lähin sitte aika rauhassa liikkeelle ja yritin vaan säästellä voimia - matkana ku oli se kymmenen kilsaa. Hiihin mahollisimman rentoo hiihtoo ja siltä se kyllä tuntuki. Tuntu hyvälle mut silti kyllä se hapotti! Olis kuulemma ollu parempi että oisin menny niitä mäkiä pitempään latua pitkin ja sitte vasta hypänny haaralle, mut en uskaltanu ku pelotti että voimat loppuu ja joudun taas keskeyttämään. Yks keskeytys tälle talvelle oli ihan tarpeeks! Se kun ei oo mitenkään helppoo jättää kisa kesken ja "luovuttaa". Vaikka ei se aina oo luovuttamista, joskus vaan tulee se hetki ku keskeyttäminen on maaliin hiihtämistä parempi vaihtoehto. Mut siis takas aiheeseen... Ekalla kiekalla menin mäkiä haaralla just sen takia että jäis voimia vielä vikalle kiekalle. Mut sit sillä vikalla kiekalla menin haaralla sen takia ku en enää jaksanu mennä suorilla. Eli kyllä se ihan voimille otti! Mut silti olisin voinnu lähtee vähä kovempaa ja rohkeemmin mut tää oliki vasta mun eka kymppi jonka hiihin kilpaa - ja tykästyin kyllä siihen matkaan - nii jatkossa sitten osaa lähtee oikeella vauhdilla kun tietää miten voimat riittää. Sehän se just vaikenta on ku pitää osata jakaa voimat oikein että menee kovaa ja saa itestään kaikki irti mutta ei kuitenkaan sippaa kesken matkan:) Sunnuntain hiihtoon siis voin kyllä olla ihan tyytyväinen ku jäi hyvä tunne siitä. Mutta parantamisen varaa on aina!

Heidillä nämä kisat eivät olleet tämän talven parhaimmistoa, mutta hyvää kokemusta ja yrittämistä!:) Viime viikonloppuna startti eka kertaa kolmeen viikkoon ja nyt viikko jälkikäteen lauantaina oli vaikeeta tekemistä ja noin puoli kilometriä ennen maalia tein klassisen kaatumistempun: tökkäsin sauvan suksien välliin ja siinä tuli polvillaan käytyä ehkä 5 sekunnin ajan ja eikun ylös, toinen 5 sekuntia ja sit iski "stressihapot" kaatumisesta ja mäestä jyrkin kohta oli kuitenkin vielä kiivettävänä (venkuilin sen ylös jalat ihan tönkköinä) ja saman tien kun maaliviivan sain ylitettyä, niin levähin mahalleni maahan ja siinä menikin sitten tovi. Maastot eivät tosiaankaan olleet helpot ja sitten kun vielä ei kulje eikä tunnu hyvältä ja vielä kaatuu, niin se menee runnomiseksi ja tekemisestä tulee yhtä tuskaa.
Kisan ja loppuverkkojen jälkeen mietin, että mistä polvi on tullut kipeäksi, kun sitä ei kärsinyt edes taittaa. Tulin siihen lopputulokseen, että kaatuessani käydessäni polvillani löin sen sukseen. Niin kai siinä sitten kävi, mutta yritin venyttää sitä vaikka siihen sattuikin, ja ehkä juuri sen takia se vertyi sunnuntaille niin, että pystyin hiihtämään ilman kipua. Mutta itse asiassa vieläkin kun näitä tapahtumia muistelen tähän postaukseen, sama polvi venkuilee vieläkin iltaisin...

Ja sunnuntain pertsan kymppi. Ihana matka, yhtä kiva kuin 15 km!:) Mutta tällä kertaa ei onnistuttu, kroppa ei oikein pelannu ja oli tosi raskasta ja väkinäistä menemistä. Keuruun SM-kisoissa 15km oli niiin ihana matka, vaikka olikin vaativat maastot sielläkin, mutta silloin sain itestäni irti eka kertaa koko talvena, enemmän kuin vitosen matkalla ja maalissa kävin vain näön vuoksi istuallaan, mutta ei silloin edes tuntunut väsyttävän. Jalat vain tärisi, kun ne oli niin hapolla. Mutta silloin tuntui hyvältä, eikä muulla ollut väliä. Olin varmaan yhtä onnellinen kuin sarjan voittaja. Tuloksista se ei kummaiselta näyttänyt, mutta se oli kauden parhaimpia kisoja omalla tasollani. Tiedän, että jaksan kun vain vielä pääsen.  Keuruulla valmentajalta tuli palautetta, että kestävyys riittää niin hyvin, että jatkossa uskallan lähteä ihan rohkeasti liikkeelle, kun vain pääsis vauhtiin ennen ku kisa on ohi!:D Vaikka nyt ei mennyt nappiin, niin 10 km on yks minun lempimatkoista viidentoista lisäksi!:) 

Tähän väliin muutama kuva Jalavan kaupasta. Se oli sellanen hieno vanha v. 1883 perustettu kauppa:) Kannattaa käydä tsekkaamassa jos noilla suunnilla liikkuu!

Ja sitten siitä huonosta onnesta..... sitä riitti kyllä Heidillä tänä viikonloppuna! Nimittäin sunnuntain kisassa ensimmäisellä vitosella laskin reitin vaativinta ja vauhdikkainta laskua (vauhti oli oikeasti kova:D), mutta mutkassa oli niin pehmeää, että tasapaino heitti ja pyllähdin peukaloni päälle. Siinä tilanteessa ajattelin asiaa ehkä sekunnin, mutta sitten pomppasin ylös ja sain jälkikäteen kehuja nopeasta toiminnasta, mutta menihän siinä silti ainakin puoli minuuttia harakoille, kun muut tulee vauhdilla. Vaikka kuinka yritin pysyä rauhallisena ja hokea itselleni, ettei se haittaa - silti tuli ylimääräisiä happoja, koska kilpailussa kaatuminen on stressaavaa, halusi sitä tai ei. Etenkin jos tietää, että sillä on vaikutusta lopputuloksiin. Ukki oli ollu kattomassa ja tuuminu: "Joku kaatu selälleen. Ai se olikin Heidi."
Maalissa maatessani maassa mahallani (kuulostaa hauskalta, paljo M-sanoja!) Mari tuli herättelemään mua: "Hei oot sä järissäs?" ja kun sain vaatteet päälle, tajusin sen peukalon. Se oli kipeä ja liikeradat oli aika kappeet, mutta se toimi kuitenkin! Eilen aamulla isi sanoi, että se olisi ollut tosi lähellä mennä sijoiltaan. Onneksi selvittiin vain venähdyksellä, ettei tullut taas pakkolepoa treenaamisesta. Eilen liikuntatunnilla en voinut laittaa käsiä lantiolle kuin nyrkissä, kun se ei taipunut kyseiseen asentoon ja tänään en voinut taputtaa kun tiettyyn kohtaan kättä. Lapanen on vaikea saada käteen ja housut jalkaan:D Elämä olis ihan hirveetä ilman peukaloo! Rakastakaa peukaloitanne! :D

Eihän tämmöselle tunaroinnille voi kun nauraa, mutta ei naurattanu lauantaina, olin aika äkäsenä kilpailun jälkeen ja aika oven rakoon ruokittava... :D äiti oli kyselly marilta, että joko se heidi on rauhottunu:) mutta tempperamenttinen luonne, tunteita ei peitellä ja sitä paitsi - tilapäiset hermoromahdukset tekee ihan terää välillä! Anna tosin oli sitä mieltä, ettei hiihdossa voi sattua tolla tavalla. Mutta näköjään kaikki on mahdollista... ja illan naurut sunnuntaina, kun kävin kattomas kisajärjestäjän sivuilta kisakuvia - ja enkös MINÄ ole siellä kolmessa kuvassa - no, ei siinä mitään, mutta kun siellä on kuva siitäkin, kun minä PYLLÄHDÄN siinä laskussa! Tosin siinä se näyttää siltä, että oon menossa kovaa vauhtia turvalleen. Niinkun Arto sanoi, lasku sitten turvallisesti. Otin kirjaimellisesti! Voi hyvä tavaton, että nauroin. Siis ihan paras kuva ikinä, sai varmaan moni muukin naurut sen nähdessään... Mari innostu kattoo Keuruun SM-kisojenki kisakuvia, ja sielläki musta oli oikein lähikuvia ja varmaa neljässä kuvassa taustalla. Oikee linssilude!

Että sellaset SM-kisat tänä vuonna, katotaa mitä ens vuos tuo tullessaan! Toivotaa et kesäharjottelut menee nappiin ja syksyssä ollaan nousukunnossa toisin kuin tänä syksynä, mentii kun lehmän häntä alaspäin, mut onneks saatii maitoallegiat kuriin! Ja toivottavasti Marillaki on nousu suunta!:) Antti sanoki eilen, et meillä on kauden päätyttyä ns. "analysointikeskustelu" menneestä kaudesta ja mietitään, mitä ois voinu tehdä toisin ja mitä tehtiin oikein, mistä kaikki on johtunu ja jopa sitä se käski miettiä, että mistä me joilla mykoplasma on, on sen saannu ja miksi se tuli. Mutta Heidille tää ei liene hankalaa, nimittäin se on melko paljo joutunu analysoimaan omaa tilannettaan ja sillä onkin jo omat näkemyksensä asiasta, kun niitä on analysoitu niin valmentajan kuin lääkärinkin kanssa. On vain hankala miettiä tätä kautta yksinään, koska tämä kausi ei olisi ollut tällaista vuoristorataa ilman viime kautta. Joten siinä on mietittävä mennyttä kautta lähtökohdat huomioiden, mikä oli tilanne vuosi sitten ja mikä nyt. Siihen nähden kehitystä on tapahtunut paljon fyysisesti mutta kaikista eniten henkisesti, mutta omalta entiseltä tasolta ennen sairastumista on tultu alaspäin hurjasti. Pyritään takaisin sille omalle tasolle, miltä putosin. :) Mutta mykoplasmakin voi olla helposti seurausta ylirasitustilasta, ja omat keuhkoni olivat herkät liiasta pakkasella treenaamisesta ja sen seurauksena lievästä ylirasitustilasta, josta kuitenkin pian toivuin ja kesällä herkkään kuntoon päästyäni "vaurioituneilla" keuhkoilla ja kevään kuitenkin lievämuotoisen ylirasitustilan ollessa takana elimistö oli otollinen kasvupaikka mykoplasmabakteerille. Ylitse treenaamista ei olisi varmasti tapahtunut, jos olisin malttanut kylmimmät kelit ja odottanut vähän "ihmismäisempiä" kelejä ja saanut tehtyä reippaampaakin lenkkiä, mutta se junnaava vaihde jäi päälle, kun pakkasella ei vauhti paljoa päätä huimannu! 

Eilen tuli kauhee mieli pitsaa nii tekastiimpa sitte semmonen! Piti tehhä tommonen kaksijakonen versio Heidin allergian takia:)

Ja viimeseks vielä,

me lähetään kolmestaan Veeran kanssa syyskuussa TÄNNE!

Mari varas meille skarppina lippuja viime torstaina ja kymmenen minuutin kohalla se sai liput! Ja kymmenen minuutin päästä koko konsertti olikin loppuunmyyty. Käytännön asiat on vielä auki mutta tosi kovaa vauhtia selkeytymässä!:) Sitä ootellessa! 

Ja kysely päättyi sunnuntaina ja yritetään ruveta jossain hyvässä välissä luonnostelee ensimmäisenä tota kaveripostausta! Sit noita muita ajan kanssa:) Luultavasti kaikki äänestettävissä olevat postausvaihtoehdot saatte jossain vaiheessa lukea, mutta saitte päättää järjestyksen missä järjestyksessä ne luette! Ja koska kaikki sai ääniä, nii ei jätetä mitää pois:) 

- Mari & Heidi