Ollaan vähän muutama viikko jälessä näissä tapahtumissa, mutta liekkö tuolla niin väliä! Kertoillaan nyt vähän toissa viikon tapahtumista. Oli siis meidän kakkosten järkkäämät potkiaiset, pidettiin pari yhteistä "palaveria" Alisan, Sinin ja Anskun kämpillä ja lopulta saatiin "pienten" ongelmien jälkeen hienot potkiaiset aikaan! Saatiin kiitosta hyvästä toiminnasta myös opettajilta, vaikka pakostihan siellä vähän vauhti tahtoo olla kova kun nää meidän ihanat abit potkitaan koulusta!
Enempää ei viiti tänne laitella kuvia, ehkä nuo kaks kuvaa kertoo aika paljon. :D Kuten ymmärrettävää, ei oo ikinä aiemmin tullu oltua lukion kakkosella eikä sen puoleen kolmosellakaan, joten eipä oo ikinä ennen tullu oltua potkiaisissa joten kerta oli ensimmäinenkin! Paitsi pitäähän aina olla muutama ykkönen paikan päällä seuraamassa ohjelmaa, että ne osaa seuraavana vuonna meille järkätä! Me käytiin hommaamassa perunajauhot, porkkanat ja pyykkipojat ennen potkiaisia, pientä rekvisiittaa! ;)
Seuraavaks ois luvassa omat potkiaiset, mutta saattaa olla että me jätetään ne potkiaiset ihan oikeesti sille viimeselle vuodelle eli ne ois edessä vasta parin vuoden päästä tän hetkisten ykkösten kanssa. Meistä tuntuu, että ehkä se riittää että meidät kerran potkitaan! Ikinä ei tiiä mitä nää kakkosvuoden opiskelijat keksii!
Ja penkkarit oli tänäkin vuonna, oho! Abeilla oli meille vähän ohjelmaa salissa ja yllätyksiä koululla....
Tää alimmainen kuva oli Heidin ja Emmin luokka jossa niillä piti olla matikkaa.... Ei me ite asiassa jaksettu siivota tota, vaan istuttiin lattialla tai siirrettiin vähän tuoleja pulpettien päältä ja tehtiin siinä tehtäviä. Tai ihan ku kukaan ois niitä oikeesti jaksanu tehhä! Lopputunnista ruvettiin sitten koko paikalla olevan lukion voimin siivoomaan koko lukion aula ja luokat järjestykseen. Ei siinä kauaa nokka turissu kun porukalla pistettiin ranttaliks! Sinne meni roskiin meidän Abinoitten lukioajan monisteet, joita ne oli ympäriinsä käyny levittelemässä! Voi sitä aikaa kun itekki saa tehdä noin. ;)
Torstain ohjelma olikin: penkkarit, matikan tunti, koristelujuttujen viimeisteleminen ja nuppineulojen ettiminen uudelta ala-asteelta jonne meinattiin eksyä, salamana enkun kuuntelukokeeseen 15-20 minuutiks ja sen jälkeen loppupäiväks koristelee salia Vanhojen tansseja varten. Ja illalla toki kenraalit!
Siihen koristeluun tuhraantuki aikaa 2h 30min, varsinkin kun oli pakollista väliaikatoimintaa koska olympialaiset ja hiihto. Aikku hävis 2 sekuntia pronssista, kyllä hiihtolinja kävi kuumana! Siinä vaiheessa meidän osalta koristelu ei edistyny yhtään, mutta onneks siellä oli saatu jo asiat rullaamaan ja muut hoiti sillä aikaa sitä hommaa. :) Pojat harjotteli keskenään tansseja, kun osa porukkaa lähti jo pois ja koristelu alko jo pikkuhiljaa valmistua ja yhteen hommaan ei tarvittu kovin montaa ihmistä sähläämään.
Oltiin tosi ylpeitä noista meidän tekemistä kirjaimista, kun ne lopulta näki tuolla salissa ihan oikeesti. Kyllä me niitä tehtiinkin pari viikkoa ihan urakalla, viimesellä viikolla käytettiin Emmin ja Elisan kanssa tietenkin me mukaan lukien lähes kaikki hypärit siihen että mentiin keramiikkaluokkaan niitä tekemään. Ois voitu päästä paljo helpommalla jos ois käytetty entisiä kirjaimia, mutta tää oli nyt kuitenkin niin ikimuistonen tilaisuus ja ne samat kirjaimet ja samantyylinen koristelu on ollu ainakin vuodesta 2010 asti, joten jo oli aikakin saada jotain uutta aikaan! :)

Lopulta saatiin kuvauspaikalle se puukin, mitä kovasti sinne toivottiin kun koristeluehdotuksia kerrottiin tanssiryhmälle. Ette arvaa, mitä meille aluks ehotettiin... Kanslisti anto meille SAKSET ja anto luvan mennä nirhaamaan opettajan huoneen ikkunan alta täydelliseltä näköetäisyydeltä jostain kitusesta pensaasta oksan! No, me mentiin vaikka me ois tarvittu ihan puun näkönen risu eikä mitään oksaa... No olihan se aika epätoivosta niillä saksilla yrittää nirhata monta senttiä paksua oksaa poikki ja kaiken lisäks siinä opettajanhuoneen ikkunan alla vielä. Joku mies tuli kai hakemaan lastaan koulusta, se käveli autolleen ja kysy meiltä vitsaillen: "Pitääkö täällä koulussa nykyään itse käydä risut hakemassa?" Sillä oli ilmeisesti hirveen hauskaa meidän kustannuksella....
No, sitten mentiin lopulta takas sisälle sanomaan, että ei se onnistu saksilla. Sitten kanslisti sanoo, että se kertoo talonmiehelle terveiset että hommaa meille puun huomiseksi! No voi kuinka ihanaa! :) Että voitte kuvitella seuraavana päivänä kun menee kouluun, niin siinä ulko-oven vieressä rehottaa ihan järkyttävän näkönen risukasa, ei me ees tajuttu että se puu oli olevinaan se, ennen kun kanslisti meille niin kertoi. Ja voitte vaan kuvitella, kun me kuletettiin ne risut yläasteen ovesta sisälle, just välitunnin aikaan ängettiin oppilaitten välistä niitten risujen kanssa ja kuletettiin ne keramiikkaluokkaan! Herätettiin kieltämättä vähän huomiota mutta se ei sinänsä ollu uutta.
Elisa vähän teki ihmeitä niille risuille, yhisteltiin niitä yhessä rautalangalla ja spraymaalattiin hopeiseks, niin ei se ihan hirvee ollukkaan! :)
Että tämmöstä viikolla 7! Nyt jatketaan hiihtoloman viettämistä huonoissa hiihto-olosuhteissa aurinkoisissa merkeissä onneksi kuitenkin! =)
- Heidi (ja Mari kuvien puolesta♥♥)

käyttekö lukion neljään vuoteen?
VastaaPoistaJep, käydään me! :)
Poista