Hejsan alla vänner eiku mitenkä, tässä enkun kurssi meneillään... onneks kohta myös lopuillaan! Oon edistyny aina annettuun takarajaan mennessä kaikista portfolion jutuista ja ylipäätään muistakin jutuista, joilla on ollu takaraja. Jes, voitto! Kaks vikaa työtä tein kuitenkin ajoissa ennen vikaa palautuspäivää, toisin kuin kaks ekaa, jotka venähti siihen edellisiltaan eikä niistä saadut numerotkaan ollu ihan sitä mitä toivoin, mutta toisaalta mulla tulee aina pieniä kielioppivirheitä, jotka laskee numeroa. Niitä ois tullu joka tapauksessa, ihan sama oisinko tehny ne työt ajoissa vai viime tipassa.
Mulle on pääasia, että tajuaa mitä yritän sanoo, enkä siks kanna huolta kieliopista. Mutta oikeestaan en ees osaa sitä kunnolla... :D Mutta opettaja on eri mieltä tuosta kieliopin vähäpätöisyydestä ja jos se korjais virheitä punakynällä, niin ois ollu varmaan kirjotelma ja kirja-arvostelu täynnä punakynää niiden pienten virheiden osalta, joilla ei mun mielestä oo mitään merkitystä! Opettaja ei aina ymmärrä mun ajatuksenjuoksua.... ;) Tai kukapa ymmärtäis. :D
Äitienpäivääkin vietettiin kotona ja meillä oli kaupasta ostettu prinsessakakku. Itse asiassa tämä oli iso yllätys, koska olin enemmän kuin varma, että kaupasta ei löydy maidotonta kakkua. Siksi oltaisiin tehty omat sovellutukset sen suhteen. Mutta voitte kuvitella mun ilmeen, kun selasin katseellani niitä kakkuja pakasteessa ja hihkaisin äidille: "Maidoton!" Oli kyllä hyvä kakku ja kyllä se ihan oikeasti maidoton oli, sillä en saanut oireita. Epäilin hieman, mutta piti luottaa tuoteselosteeseen. :D En usko että leipomossa sotketaan laktoositon ja maidoton, sillä se olisi aika iso moka. Ja pahimmassa tapauksessa hengenvaara allergikolle, laktoosittomalle siitä nyt ei kummassakaan tapauksessa olisi mitään haittaa...
Käytiin viime viikolla ostamassa äitienpäivälahjat Marin kanssa täältä hurjan metropolin ytimestä oikeesta shopping centteristä. No kyllä vain, johan meni hurjaks. :D Mari osti sen äidille pannan, koska sen tarpeesta on ollut kuulema puhetta monta kertaa, mutta ikinä ei ole saatu ostettua. Nyt oli hyvä tilaisuus antaa sellainen lahjaksi. Minä ostin Muumi-kuvioisen suljettavan peltipurkin, koska äiti laittaa nykyään kaikki ruoka-aineet kaapissa rasioihin, joten se oli käytännöllinen ja sai heti sisäänsä paketillisen palasokereita. ;)
Niin ja itseä unohtamatta, piti katella kaikki alennusrekit. Siellä oli "ota 2, maksa 1"-tarjouksia, mutta en löytäny kahta vaatekappaletta joita haluaisin pitääkin, niin otin vain yhden ja maksoin sen. Mutta ei tuotakaan puseroa hinnalla pilattu, 5 €! :) On ollu jo monesti päällä, tykästyin tuohon kyllä =)
Minusta tehtiin myös perjantaina haastattelu paikallislehteen hiihdon osalta. Kyllä siitä hyvä juttu tuli, lehti ilmestyi tänään. =) Tosin en oo ite vielä nähny koko juttua!
Viikonloppuna kävin äidin ja mummon kanssa Iisalmessa ostoksilla. Köyhdyin kyllä aika kivasti, mutta ostokset oli kuitenkin ihan tarpeellisia. Mietin ensin, että jaksanko kuvata niitä, koska oon tosi laiska kuvailemaan vaatteita. :D Mutta ajattelin sitten, että ehkä tämän kerran jaksan!
Tän vyön kanssa oli aluks pieni ongelma, kun en tajunnu ajatella että minkä mittanen sen pitäs olla. Tai vaikka oisin ajatellu, niin enhän minä ois sitä tienny, joten otin ihan tuosta noin vaan yhen. No, isi teki siihen yhden reiän lisää=)
Sitten tämä mekko. Tykkään tosi paljon tuosta väristä, en tiiä miksi mutta se on vaan niiin kiva! Mutta en oo varma haluatteko edes tietää miten hankalaa tää mun mekon ostaminen on. Onneks sain vanhojen tanssimekon tutulta, koska se olis voinu jäädä ostamatta kun senkin mekon sovittaminen oli jo työn ja tuskan takana... :D
Mutta no, kattelin muualtakin mutta piti sitten mennä ihan mekkokauppaan, jota Mari suositteli. En ollu ikinä ennen käyny siellä tai ees tienny semmosen olemassaolosta! Mutta siellä oli kyllä riepua joka lähtöön... :D Se on kyllä aika kallis kauppa, mutta siellä oli paljon alennuksia.
No, sovitin varmaan 30 mekkoo kun meni niihin kaikkiin hermot. Siis onko vaatebisnes joutumassa konkurssiin kun tuntuu kangas loppuneen kesken! Ei voi olla varma onko ahtanu ihtensä hameeseen vai mekkoon, niin lyhyitä ja avaria ne on. Ei semmoset hukkapalaset ihan tämmösiin juhliin sovi, mihin tuota mekkoo etsin! Joko ne on ahistavan lyhyitä, ahistavan avaria, ahistavan tiukkoja tai liian isoja, liian röyhelöisiä tai ällön vaaleenpunasia, mikä väri taas ei sovi mulle yhtään ja kokeilin senkin väristä röyhelömekkoa, joka yhdistelmänä minulla kuulostaa jo tosi pahalta. Vihasinkin sitä mekkoa saman tien kun sain sen päälle. Mutta sitten tyttörukat luulee, että semmosiin hukkapalasiin pitää pukeutua!
Kävi kyllä jälkikäteen jo vähän sääliksi niitä myyjiä, kun mä en sitten millään löytäny itelleni mekkoo, manasin puoliääneen suurimman osan mekoista maanrakoon, valitin äitille kun en saanu niitä joko päälle tai pois päältä ja sitten multa kysyttiinkin kun mumisin itekseni siellä, että onko mulla kaikki hyvin. Joo, tosi hyvin menee, mietin just miten saan tämän hukkapalasen pois päältä kun tää on niin tiukasti mun päällä... Pelkäsin monta kertaa, että hajotan ne, koska ne oli niin pieniä ja olin muutenkin jo niin räjähtämispisteessä, että oisin voinu tahattomasti repiä ne kahteen osaan.... Oon aina mekko-ostoksilla oikee unelma-asiakas, kun siitä ei vaan tule mitään. :D
Sitten kun lopulta olin siinä pisteessä, että aioin lähteä juhliin jätesäkki päällä ja pahvipussi päässä ettei kukaan tunnista, niin äiti kävi hakemassa mulle "mun näkösen" mekon, jota katoin jo aiemmin, mutta ajattelin sen olevan turhan hieno. Sovitin sitä ja varmasti monen kymmenen mekon jälkeen se oli ensimmäinen, joka täytti suunnilleen mun kriteerit pituudessa ja tiukkuudessa. Tässä näki, miten paljon paremmin äiti ties, mikä mulle vois kelvata kun ne myyjät, mutta kyllähän ne ehotteli ystävällisesti kaikennäköstä.
Se istukin sitten hyvin ja oli muutenkin hyvä - toisaalta en ois jaksanu enää sovittaa YHTÄÄN mekkoa, oli jo niin mitta täynnä näitä pakollisia naisellisuusongelmia. Mekot on kivoja, jos niitä vaan osaisi pitää. Ja ei tartteis sovittaa... Sovittamisesta en tykkää yhtään. Siis "normaalivaatteiden" sovittamisen menettelee, koska löydän helposti itteni näkösiä vaatteita ja oon sen verran sopusuhtainen, että kokokin on helppo päätellä jo päältäpäin. Mut tilaan myös melko suuren osan vaatteistani netistä, koska en jaksa sovittaa ja hyöriä sovituskopissa... :D
Värjäsin ihan extemporena hiukset viikonloppuna. Siis lähinnä innokkaan äidin toimesta, koska kun totesin, että tuo tumma punaruskea näyttää aika kivalta, niin äiti innostu siitä heti paikalla ja päätti että tänä iltana värjätään! Mikäs siinä, noista tuli tosi kivat! Ja jotenkin tuntuu, että nuo jollain kummallisella tavalla korostaa mun rusehtavan vihreitä silmiä! En oo ennen pistäny moista merkille muun hiusvärin kanssa. :)
Oltiin eilen liikan valinnaisen kurssin kanssa Viitasaarella koko päivä varttia yli kymmenestä puoleen viiteen. Meillä oli lukkopainia, kaupunkisotaa Viitasaaren lukiolaisten kanssa ja keilausta. Tuo lukkopaini kuulosti siltä, että ei hyvältä kuulosta ja näytti siltä, että ei hyvältä näytä. Mutta se oli tosi kivaa ja me selvittiin siitä hengissä!! Tehtiin puoltoista tuntia lähinnä verryttelyä ja harjotuksia, mutta painittiin myös ihan oikeesti.
Meidän piti valita suunnilleen oman kokoset parit, joten painin Marin ja Emmin kanssa, mutta koska meitä tyttöjä oli kolme, niin me kaikki jouduttiin painimaan myös jonkun pojan kanssa. Ei siinä ongelmaa, jos kokoero ei ollut kovin iso. Olin kuitenkin itteeni tosi paljon pidemmän parina, joten lähinnä pistin kaikilla voimillani vastaan ja yritin rimpuilla ovelasti pois, mutta kerta toisensa jälkeen mut tintattiin siihen mattoon joko selälleen tai mahalleen. Yritin kyllä vielä siitä kääntyä kylelleen ja luikerrella pois, mutta ei se juurikaan mitään auttanut. :DD Emmin ja Marin kanssa ihan tosissaan painittiin siellä, vaikka naurettiinkin.
Tänään on kyllä ollu hartiat ihan tosi kipeinä ja pakarakin, varmaan siitä kun iskeydyin aika monta kertaa siihen mattoon milloin kenenkin kanssa. :D
Ja pelattiin pari erää kaupunkisotaa viitasaarelaisia vastaan ja vietiin ihan kuusnolla! Sitten tehtiin Wiitaunionin aluelukion sekajoukkueita, koska niitä oli puolet meitä enemmän. Keilauksessa mä yllätin itteni ja kaikki muut, koska mä tein tosi monta täyskaatoa ja olin parempi kun normaalisti! ;)
Tää kuva on niin huippu, aina kiiressä ihan perus! ;)
Nyt kun liikkakurssi loppuu, niin pääsee normaaliin harjotteluarkeen, kun ylimääränen kuormitus poikien kanssa pelaamisesta loppuu. Mutta oikeesti kannatti tulla sille kurssille, koska siellä on ollu ihan älyttömän hauskaa ja on saanu pelata ihan täysillä, koska poikien kanssa on pakko. Varsinkin jos meinaa selviytyä, kuten jo aiemmin sanoin. ;) Ja peleissä tulee paljon intervallityyppistä treeniä, spurtteja ja äkkinäisiä käännöksiä, jotka on vaan hyviä.
Antti sanoikin, että me on kyllä menty ihan täydestä siellä. Vaikka kurssin aikana onnistuin aloittamaan päämäärätietoisen itseni telomisen, olen edelleen ihan yhtenä kappaleena kaikki raajat tallella! Enää yks tunti jälellä, koska me haluttiin. Kyllähän siellä vielä toki kerkeää useammankin raajan teloa... :D
Pidettiin palaveria mun tulevasta harjoittelufilosofiasta, ja se tulee olemaan täysin erilainen, mihin oon tottunu. Nyt käännetään lähes kaikki nurinkurin ja tehdään asioita täysin eri tavalla kuin ennen. Toisaalta tuntuu, että otetaan riskejä sen eteen, että mä kehityn. Mutta toisaalta tuntuu, että tässä ei ole riskejä enempää kuin ennenkään, jopa vähemmän. Musta tuntuu, että tää harjottelutapa voi olla mulle se oikea ja mun sairastelun mukana heikentyneiden luontaisten ominaisuuksien kehittämiseen aiotaan nyt keskittyä ja kaivaa ne esiin. Musta tuntuu, että mä tuun oppimaan ihan uuden puolen tästä hommasta, mitä oon tehny kauan. Musta tuntuu, että nyt oon ns. paljon haltijana, mutta mä en oo silti yksin. Tavallaan oon tässä alone together. Mulla on enemmän vastuuta huolehtia mun harjoittelusta, mutta ollaan tässä entistä enemmän mukana yhdessä, tiiminä.
Ootan innolla kesää, että pääsen toteuttamaan tätä kunnolla. Mun tavote on, että en oo niin väsynyt ensi kaudella kuin menneellä kaudella ja että yritän hakea sitä hyvää tunnetta. Yritän pitää tekemisen iloisena enkä stressata siitä liikaa. Mun pitää luottaa omaan tekemiseen, vaikka muut tekisikin eri lailla, koska tiedän nyt, mihin minun pitäisi pyrkiä.
Musta tuntuu, että mulla on nyt enemmän merkitystä enkä mä oo niin vähäpätöinen, mitä oon välillä ajatellut ja tuntenut olevani. En ole voinut sille tuntemukselle mitään, vaikka yritin ajatella, että ei se ole niin ja kohtuuhyvän itsetunnon ansiosta tiesinkin, ettei niin ole. Lopulta turhauduin, mulla on unelma, mulla on toive; tartuin tilaisuuteen, tein päätöksen, tein muutoksen.
"Oon pitänyt kaiken takana
Kuvitellen, ettei huomenna
Edessä oo se kaikki ihan samana
Silmät kii
Etten luovu ja lipeä
Oon katsellut itseeni sivusta
Miettinyt montako askelta
Otan ennen kuin uskallan tän tajuta
Kuinka voin meidät jättää
Kun tuntuu, että maailma pitää nyt selättää
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan "Mä en yksin osaa"
Kaija Koo - Kuka Sen Opettaa
Huomenna oltaisiin menossa Marin ja Veeran kanssa iltarasteille Viitasaarelle. Ei olla Marin kanssa kumpikaan mitään mestarisuunnistajia, mutta varsinkaan minä en. Voihan sitä silti yrittää, tottapahan sieltä viimeistään perjantaihin mennessä pois selviän, että pääsen hyppäämään kotiin vieviin busseihin ja lauantaina meillä olis eessä se RED BULL 400- tapahtuma!!! Huikamala, se on jo niin lähellä. Hirvittää ihan! Mutta eiköhän siitäkin hengissä selviä todennäköisemmin ylöspäin nousemalla kuin alaspäin tulemalla... Sillä ajatuksella me on lohduttauduttu.
Tällä hetkellä meillä on ongelma: nimittäin meidän pitäs saada keksittyä nimi meidän joukkueelle!! Meille on tullu ulkopuolelta tosi hienoja nimiehdotuksia, kuten pellehermannit, mursut, ernot, bambit... Ja meillä on toki hienoja omiakin nimiehdotuksia, kuten nuijapäät, torvelot, skierspälyt, supermurmelit..... Parempi ettette kysy. Totta kai vielä viime tingan nimiehdotuksia saa laitella, jos keksitte jotain! Sen ei tarvihe noiden meidän omien ehotusten perusteella olla mitään kovin häikäisevää tai varsinkaan järkevää, kuten varmaan jo päättelittekin.
KOHTA LÄMPENEE !! ♥ Tsemppiä viimesiin kouluviikkoihin!
- Heidi
Niin ja itseä unohtamatta, piti katella kaikki alennusrekit. Siellä oli "ota 2, maksa 1"-tarjouksia, mutta en löytäny kahta vaatekappaletta joita haluaisin pitääkin, niin otin vain yhden ja maksoin sen. Mutta ei tuotakaan puseroa hinnalla pilattu, 5 €! :) On ollu jo monesti päällä, tykästyin tuohon kyllä =)
Minusta tehtiin myös perjantaina haastattelu paikallislehteen hiihdon osalta. Kyllä siitä hyvä juttu tuli, lehti ilmestyi tänään. =) Tosin en oo ite vielä nähny koko juttua!
Viikonloppuna kävin äidin ja mummon kanssa Iisalmessa ostoksilla. Köyhdyin kyllä aika kivasti, mutta ostokset oli kuitenkin ihan tarpeellisia. Mietin ensin, että jaksanko kuvata niitä, koska oon tosi laiska kuvailemaan vaatteita. :D Mutta ajattelin sitten, että ehkä tämän kerran jaksan!
Ostin ensimmäisenä nämä lenkkarit. Yleensä mulla kestää tosi kauan, ennen kun mulle löytyy sopivan kokonen kenkä, joka vielä kaiken lisäksi passais mun jalkaan. Jalat on niin kummalliset kapistukset, että on aina hirvee lenkkarin ostamiskriisi. Mutta varmaan ensimmäistä kerta ikinä olin ostanu lenkkarit 15 minuutissa! Ne oli ekat kengät mitä sovitin, kokeilin myös muita kenkiä, mutta kerran ne oli hyvät niin mikäs siinä. Kyllähän niille tuota hintaa kertyi, mutta yleensä hyvästä tuotteesta joutuu maksamaan. Entiset kengät on aika tuetut, joten nämä oli neutraalimpi vastakohta niille kengille, jotta jalka ei totu samanlaiseen tukeen ja askellukseen.
Varustauduin lämpimään kesään, ala tulla jo !! :D
Tän vyön kanssa oli aluks pieni ongelma, kun en tajunnu ajatella että minkä mittanen sen pitäs olla. Tai vaikka oisin ajatellu, niin enhän minä ois sitä tienny, joten otin ihan tuosta noin vaan yhen. No, isi teki siihen yhden reiän lisää=)
Mutta no, kattelin muualtakin mutta piti sitten mennä ihan mekkokauppaan, jota Mari suositteli. En ollu ikinä ennen käyny siellä tai ees tienny semmosen olemassaolosta! Mutta siellä oli kyllä riepua joka lähtöön... :D Se on kyllä aika kallis kauppa, mutta siellä oli paljon alennuksia.
No, sovitin varmaan 30 mekkoo kun meni niihin kaikkiin hermot. Siis onko vaatebisnes joutumassa konkurssiin kun tuntuu kangas loppuneen kesken! Ei voi olla varma onko ahtanu ihtensä hameeseen vai mekkoon, niin lyhyitä ja avaria ne on. Ei semmoset hukkapalaset ihan tämmösiin juhliin sovi, mihin tuota mekkoo etsin! Joko ne on ahistavan lyhyitä, ahistavan avaria, ahistavan tiukkoja tai liian isoja, liian röyhelöisiä tai ällön vaaleenpunasia, mikä väri taas ei sovi mulle yhtään ja kokeilin senkin väristä röyhelömekkoa, joka yhdistelmänä minulla kuulostaa jo tosi pahalta. Vihasinkin sitä mekkoa saman tien kun sain sen päälle. Mutta sitten tyttörukat luulee, että semmosiin hukkapalasiin pitää pukeutua!
Kävi kyllä jälkikäteen jo vähän sääliksi niitä myyjiä, kun mä en sitten millään löytäny itelleni mekkoo, manasin puoliääneen suurimman osan mekoista maanrakoon, valitin äitille kun en saanu niitä joko päälle tai pois päältä ja sitten multa kysyttiinkin kun mumisin itekseni siellä, että onko mulla kaikki hyvin. Joo, tosi hyvin menee, mietin just miten saan tämän hukkapalasen pois päältä kun tää on niin tiukasti mun päällä... Pelkäsin monta kertaa, että hajotan ne, koska ne oli niin pieniä ja olin muutenkin jo niin räjähtämispisteessä, että oisin voinu tahattomasti repiä ne kahteen osaan.... Oon aina mekko-ostoksilla oikee unelma-asiakas, kun siitä ei vaan tule mitään. :D
Sitten kun lopulta olin siinä pisteessä, että aioin lähteä juhliin jätesäkki päällä ja pahvipussi päässä ettei kukaan tunnista, niin äiti kävi hakemassa mulle "mun näkösen" mekon, jota katoin jo aiemmin, mutta ajattelin sen olevan turhan hieno. Sovitin sitä ja varmasti monen kymmenen mekon jälkeen se oli ensimmäinen, joka täytti suunnilleen mun kriteerit pituudessa ja tiukkuudessa. Tässä näki, miten paljon paremmin äiti ties, mikä mulle vois kelvata kun ne myyjät, mutta kyllähän ne ehotteli ystävällisesti kaikennäköstä.
Se istukin sitten hyvin ja oli muutenkin hyvä - toisaalta en ois jaksanu enää sovittaa YHTÄÄN mekkoa, oli jo niin mitta täynnä näitä pakollisia naisellisuusongelmia. Mekot on kivoja, jos niitä vaan osaisi pitää. Ja ei tartteis sovittaa... Sovittamisesta en tykkää yhtään. Siis "normaalivaatteiden" sovittamisen menettelee, koska löydän helposti itteni näkösiä vaatteita ja oon sen verran sopusuhtainen, että kokokin on helppo päätellä jo päältäpäin. Mut tilaan myös melko suuren osan vaatteistani netistä, koska en jaksa sovittaa ja hyöriä sovituskopissa... :D
Luinkin juuri semmoisen jutun, johon oli koottu
miehien mielestä rasittavia piirteitä naisissa, joista yksikään tai ainakin
hyvin harva asia piti paikkansa minun kohdalla. Jahkaaminen piti
siinä osin paikkansa, että mun piti kiertää kaikki kaupat sen takia, koska en
halunnu pukeutua mihinkään hameen kokoseen hukkapalaseen. Mutta toisaalta en
löytänyt etsimääni, joten se on hyväksyttävää, vaikka myös tosi rasittavaa. Lähtemisen
vaikeus: Minä joudun kyllä nopeesti tarpeen tullen liikkeelle, yleensä se
on niin että miehiä saa odottaa, niin moneen kertaan todistettu! Ja harvemmin heittäydyn
avuttomaksi. Yritän itse vaikken osaisikaan eikä siitä mitään tulisi,
varsinkin jos minulle on sanottu etten osaa tehdä sitä. Lopulta saatan antaa
periksi, kun siitä ei tule mitään. Niin monta kertaa mulle on sanottu, että
anna kun minä teen sen, niin minä vaan intän, että kyllä minä tämän saan! Muun
muassa kun treeneissä vetäsin vuosi sitten suksilla ojaan ja olin siellä koko
tyttö, niin Antti kysy ensin jotain nasevaa sanottuaan, että pääsenkö minä
sieltä pois. Näytti nimittäin aika epätoivoiselta, kun yritin ryömiä sieltä takaisin
tampatulle ladulle. Se oli jo tulossa auttamaan, mutta minä vaan totean:
"Kyllä minä täältä pääsen!" ja lopulta olin mahallani siinä ladun
kupeessa, kun sain kammettua itseni sieltä yltä päältä lumisena pois. Sama oli myös kesällä, kun yhden jalan verran ihoa oli nahattomana, tosin apu kyllä kelpasi mutta en halunnut heittäytyä avuttomaksi. Mikäs siinä vetää jalkaa perässä. ;) Toisaalta
joskus voisi varmaan antaa auttaakin, eikä itsepintaisesti yrittää
selviytyä.
Värjäsin ihan extemporena hiukset viikonloppuna. Siis lähinnä innokkaan äidin toimesta, koska kun totesin, että tuo tumma punaruskea näyttää aika kivalta, niin äiti innostu siitä heti paikalla ja päätti että tänä iltana värjätään! Mikäs siinä, noista tuli tosi kivat! Ja jotenkin tuntuu, että nuo jollain kummallisella tavalla korostaa mun rusehtavan vihreitä silmiä! En oo ennen pistäny moista merkille muun hiusvärin kanssa. :)
Meidän piti valita suunnilleen oman kokoset parit, joten painin Marin ja Emmin kanssa, mutta koska meitä tyttöjä oli kolme, niin me kaikki jouduttiin painimaan myös jonkun pojan kanssa. Ei siinä ongelmaa, jos kokoero ei ollut kovin iso. Olin kuitenkin itteeni tosi paljon pidemmän parina, joten lähinnä pistin kaikilla voimillani vastaan ja yritin rimpuilla ovelasti pois, mutta kerta toisensa jälkeen mut tintattiin siihen mattoon joko selälleen tai mahalleen. Yritin kyllä vielä siitä kääntyä kylelleen ja luikerrella pois, mutta ei se juurikaan mitään auttanut. :DD Emmin ja Marin kanssa ihan tosissaan painittiin siellä, vaikka naurettiinkin.
Tänään on kyllä ollu hartiat ihan tosi kipeinä ja pakarakin, varmaan siitä kun iskeydyin aika monta kertaa siihen mattoon milloin kenenkin kanssa. :D
Ja pelattiin pari erää kaupunkisotaa viitasaarelaisia vastaan ja vietiin ihan kuusnolla! Sitten tehtiin Wiitaunionin aluelukion sekajoukkueita, koska niitä oli puolet meitä enemmän. Keilauksessa mä yllätin itteni ja kaikki muut, koska mä tein tosi monta täyskaatoa ja olin parempi kun normaalisti! ;)
Tää kuva on niin huippu, aina kiiressä ihan perus! ;)
Nyt kun liikkakurssi loppuu, niin pääsee normaaliin harjotteluarkeen, kun ylimääränen kuormitus poikien kanssa pelaamisesta loppuu. Mutta oikeesti kannatti tulla sille kurssille, koska siellä on ollu ihan älyttömän hauskaa ja on saanu pelata ihan täysillä, koska poikien kanssa on pakko. Varsinkin jos meinaa selviytyä, kuten jo aiemmin sanoin. ;) Ja peleissä tulee paljon intervallityyppistä treeniä, spurtteja ja äkkinäisiä käännöksiä, jotka on vaan hyviä.
Antti sanoikin, että me on kyllä menty ihan täydestä siellä. Vaikka kurssin aikana onnistuin aloittamaan päämäärätietoisen itseni telomisen, olen edelleen ihan yhtenä kappaleena kaikki raajat tallella! Enää yks tunti jälellä, koska me haluttiin. Kyllähän siellä vielä toki kerkeää useammankin raajan teloa... :D
Pidettiin palaveria mun tulevasta harjoittelufilosofiasta, ja se tulee olemaan täysin erilainen, mihin oon tottunu. Nyt käännetään lähes kaikki nurinkurin ja tehdään asioita täysin eri tavalla kuin ennen. Toisaalta tuntuu, että otetaan riskejä sen eteen, että mä kehityn. Mutta toisaalta tuntuu, että tässä ei ole riskejä enempää kuin ennenkään, jopa vähemmän. Musta tuntuu, että tää harjottelutapa voi olla mulle se oikea ja mun sairastelun mukana heikentyneiden luontaisten ominaisuuksien kehittämiseen aiotaan nyt keskittyä ja kaivaa ne esiin. Musta tuntuu, että mä tuun oppimaan ihan uuden puolen tästä hommasta, mitä oon tehny kauan. Musta tuntuu, että nyt oon ns. paljon haltijana, mutta mä en oo silti yksin. Tavallaan oon tässä alone together. Mulla on enemmän vastuuta huolehtia mun harjoittelusta, mutta ollaan tässä entistä enemmän mukana yhdessä, tiiminä.
Ootan innolla kesää, että pääsen toteuttamaan tätä kunnolla. Mun tavote on, että en oo niin väsynyt ensi kaudella kuin menneellä kaudella ja että yritän hakea sitä hyvää tunnetta. Yritän pitää tekemisen iloisena enkä stressata siitä liikaa. Mun pitää luottaa omaan tekemiseen, vaikka muut tekisikin eri lailla, koska tiedän nyt, mihin minun pitäisi pyrkiä.
Musta tuntuu, että mulla on nyt enemmän merkitystä enkä mä oo niin vähäpätöinen, mitä oon välillä ajatellut ja tuntenut olevani. En ole voinut sille tuntemukselle mitään, vaikka yritin ajatella, että ei se ole niin ja kohtuuhyvän itsetunnon ansiosta tiesinkin, ettei niin ole. Lopulta turhauduin, mulla on unelma, mulla on toive; tartuin tilaisuuteen, tein päätöksen, tein muutoksen.
"Oon pitänyt kaiken takana
Kuvitellen, ettei huomenna
Edessä oo se kaikki ihan samana
Silmät kii
Etten luovu ja lipeä
Oon katsellut itseeni sivusta
Miettinyt montako askelta
Otan ennen kuin uskallan tän tajuta
Kuinka voin meidät jättää
Kun tuntuu, että maailma pitää nyt selättää
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan "Mä en yksin osaa"
Kaija Koo - Kuka Sen Opettaa
Huomenna oltaisiin menossa Marin ja Veeran kanssa iltarasteille Viitasaarelle. Ei olla Marin kanssa kumpikaan mitään mestarisuunnistajia, mutta varsinkaan minä en. Voihan sitä silti yrittää, tottapahan sieltä viimeistään perjantaihin mennessä pois selviän, että pääsen hyppäämään kotiin vieviin busseihin ja lauantaina meillä olis eessä se RED BULL 400- tapahtuma!!! Huikamala, se on jo niin lähellä. Hirvittää ihan! Mutta eiköhän siitäkin hengissä selviä todennäköisemmin ylöspäin nousemalla kuin alaspäin tulemalla... Sillä ajatuksella me on lohduttauduttu.
Tällä hetkellä meillä on ongelma: nimittäin meidän pitäs saada keksittyä nimi meidän joukkueelle!! Meille on tullu ulkopuolelta tosi hienoja nimiehdotuksia, kuten pellehermannit, mursut, ernot, bambit... Ja meillä on toki hienoja omiakin nimiehdotuksia, kuten nuijapäät, torvelot, skierspälyt, supermurmelit..... Parempi ettette kysy. Totta kai vielä viime tingan nimiehdotuksia saa laitella, jos keksitte jotain! Sen ei tarvihe noiden meidän omien ehotusten perusteella olla mitään kovin häikäisevää tai varsinkaan järkevää, kuten varmaan jo päättelittekin.
KOHTA LÄMPENEE !! ♥ Tsemppiä viimesiin kouluviikkoihin!
- Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti