Red Bull 400 Puijo

Oltiin viime lauantaina Puijolla vähän hullummassa urheilutapahtumassa. Kyseessä oli siis Red bull 400, josta mainittiinkin jo aiemmin. Saatte nyt ehkä kuvien myötä jotain käsitystä tästä tapahtumasta:)

j ä r k y t y s ..... Onhan tuolla Puijolla tullu käytyä monestikin aiemmin, mutta ikinä ei oo ajatellu miten korkeella tuo mäkihyppytorni on, koska ei todellakaan oo ollu aikomus kiivetä sinne. Nyt heti kun astu autosta ulos alko hakee katseella tuota tornin huippua, mutta eihän sitä edes näkyny sieltä puiden takaa. No, sitten kun käveli vähän eteen päin, niin sieltähän se huippu alko pilkistää. Marillahan oli se viimenen osuus ja se järkytty ihan toden teolla tuosta korkeudesta. Se oli eka kerta tuona päivänä, kun pakokauhu meinas iskee:D Mutta sitten kun alko tottua ajatukseen, että sinne on pakko mennä, niin ei se tuntunu enää niin kamalalta. 

Miesten alkueriä. Niillä oli siis kuus erää, joista sitten valikoitu 30 parasta finaaliin. Erissä ne ei juossu ihan vauhtimäen ylös asti, vaan maali oli siinä alastulorinteen yläosassa. Finaalissa sitten ylös asti ja voin vaan kuvitella ne hapot:D 

Juu, siellä se maali häämöttää... Ja tuo nousi ihan kirjaimellisesti taivaisiin asti! 

Viimesten osuuksien juoksijoiden (vai pitäiskö sanoa kiipeilijöiden, koska se ei todellakaan ollu juoksua! xd ) piti mennä omille lähtöpaikoilleen tuota rataa pitkin. Me lähettiin sitten kahestaan kipuamaan sitä ylös ja tajuttiin miten jyrkkä se mäki on! Maasta käsin tai tästä kuvasta ei saa mitään käsitystä siitä jyrkkyydestä, mutta kuvitelkaa melkein pystysuora nousu, niin semmonen se oli! Selitettiin hirveesti ja oltiin ihan varmoja, että ei pystytä tuohon. Meijän keskustelu meni suunnilleen näin:
Mari: "Me ei pystytä tähän!"
Heidi: "Ei niin, ihan hirveetä! Ei! Kyllä me pystytään tähän!"
Mari: "Meijän on pakko pystyä! Ei katota alas. Me selvitään!"
Heidi: "Niin, kyllä me selvitään. Pakko kattoo alas. HUI! Me kuollaan... Ei, ei kuolla!"
Mari: "Me ei selvitä tästä....." XD Mutta niin me vaan hitaasti ja varmasti kiivettiin ylös päin:D 



Heidillä jäi omalle lähtöpaikalleen (suunnilleen tuossa keskellä numero 5:D) ja Mari jatko matkaa ylös päin. Heidin piti pidellä kiinni varmuuden vuoksi köysistä ja ettiä jalalle sijaa, ettei se lähteny valumaan alaspäin. Sitten kun pääs siihen kiipeemisrytmiin ja tajus miten on helpoin edetä, niin se kiipeeminen alko pikku hiljaa sujua. Hapot oli kuitenkin pilvissä jo tuossa vaiheessa, vaikka kisa ei ollu edes alkanu:D 

Me oltiin siis numero 5, niin osaatte kattoo kuvista oikeita tyyppejä. Tämä oli Reetan lähtöpaikka eli aika äkkiä oli tässäkin suunta ylöspäin. 

Ja sitten saatiin kisa käyntiin! Oli muuten aika siisti kattoo sieltä ylhäältä tuota lähtöö ja näytti ihan silti, kun kaikki olis ottanu varaslähdön, koska sen lähtösummerin äänen tuleminen sinne ylös asti kesti sen verran kauemmin:D Eevi laitto meijän viestin liikkeelle ja pinkas sen 100m alamäkeen.

Heidi ja Reetta vaihtamassa (edelleen nro 5, kolmas vasemmalta). Viissiin otti vähän voimille, koska heti seuraavassa kuvassa Reetta makaa mahallaan tuossa rinteessä:D ja vaihto tapahtuu tosi rivakasti kattokaas!! suunnilleen joutuu makaamaan kylellään tossa että saa ees sen kapulan :DD 


Heidi kipuaa tuossa oikeenpuolimmaisena. Toi vasemmalla puolella oleva ukkeli lähti vähä Heidin perään, otti kiinni, mutta Heidi roikkui sinnikkäästi perässä ja ne tuli yhtä aikaa viimeseen vaihtoon. Itse asiassa juttelin tuon miehen kanssa kun se sattu olemaan mun vieressä kun nökötettiin ainakin vartti ennen kisan alkua tuolla rinteessä ja pelotti ihan "sikana" niin oli pakko ruveta juttelemaan jollekin. xd nekin oli huumorimielellä tässä mukana ja niiden tavote oli yrittää selvitä ylös asti. Ne juhlisti niiden kaverin synttäreitä ja se kaveri oli laitettu vikalle osuudelle... :D 

Mari lähti viimeiselle osuudelle siis vähän tuon toisen joukkueen perään ja heti vaan vilkku päälle ja ohi! Sieltä Marin voi ehkä bongata kuvasta sininen paita päällä alastulorinteen alalaidassa. Alussa tuntu ihan helpolle, mutta samaa ei voinnu sanoo enää 50 metrin kohdalla. Alko jalat painaa ja viimeset 20m tuntu siltä, että jalat ei liiku yhtään, mutta silti ne vaan vei maalia kohti. Ja toinen joukkue pysy takana eli ei oltu edes viimesiä!:D Ei oo koskaan hapottanu noin paljoo, mutta siisti kokemus oli! 

Ja nämä näköalat sieltä ylhäältä! Niin siistiä! Sen voi kyllä sanoo, että ei meistä kummastakaan olis mäkihyppääjäks:D Ei tuon osuuden aikana edes pelottanu yhtään, koska yritti vaan täysillä painaa maalia kohti. Ja se tunne sitten kun sai nostua siihen maalikorokkeelle! 

Tuolta ylhäältä pois tuleminen oli ihan pahin! Jalat oli ihan hapoilla ja ne täris ja sitten piti kävellä semmosia ritilärappusia seuraavalle tasanteelle ja niistä näky suoraan ihan maahan asti.... Ei oo koskaan varmaan pelottanu niin paljon, kun sillon. Puristin sitä kaidetta tiukasti ja yritin varovasti tulla alas. Yks järjestäjä kysyy: "Pääsetkö sinä alas?" Mari: "Kyllä minä pääsen" Järjestäjä: "Ota nyt kunnolla siitä kaiteesta kiinni tai en uskalla laskee sinua ollenkaan alas!" :D Siitä mä vaan selvisin ja onneks loppu matkan pääs menemään hissillä. Se hissi oli jo täynnä miehiä ja mä meen siihen kysymään, että vieläkö mahtuu kyytiin. No, sinne mahtu vielä ja änkesin sinne ukkojen keskelle. Oon ainoona tyttönä siellä, mutta eipä siinä kukaan puhunu mitään kun kaikki vaan puuskutti hirveesti. Kohta yks niistä tokaisee "Mikäs sitä poikia noin hengästyttää!" Haha, ihan pojastahan sitä käy:D

Sitten Heidi tuli vastaan, kun se oli jo pääsy pois sieltä mihin sen osuus loppu ja taas alko hirvee selitys "Me tehtiin se!" "Vähänkö siistiä!" "Hapottaa!" "Ihan huippu fiilis!" "Me pystyttiin siihen!" :D Tunne oli siis jotain niin hullua! Sillä hetkellä tuntu, että ei enää ikinä tämmöstä, mutta sitten kun pääs kotiin ja alko muistella tätä koko päivää ja varsinkin sitä kiipeemistä, niin eiköhän sitä tullu jo tokastua, että ens vuonna sitten uudestaan ja koko 400m! xD

Heidi makas vähän aikaa vaihettuaan kapulaa Marin kanssa ja sitten joku mies tuli sanomaan, että kun suinkin kykenee, niin nousta ylös. No, mulla oli niin voittajafiilis että mä pystyi siihen, hitto vie - mä tein sen! Tässä mä nyt oon! Pyysin järjestäjäliivi päällä olevaa tyttöä ottamaan musta kuvan, ja se otti sitten useemman. Hymy herkässä vaikka hetki sitten luuli ettei selviä hengissä. :D 

                

Sitten joku ihme kaksmetrinen juippi tuli tuohon, että tuun sun kanssa kuvaan! Se selitti jotain, että on joku tuon tapahtuman pääjehu tai jotain, en tosiaan tiiä yhtään... :D Olin just päässy tonne ylös ja oli varmaan adrenaliinitasotki niin korkeella että en ees varmaan tajunnu mitä mulle sanottiin xd Tuntu kyllä että oon joku pikkulapsi tossa kainalossa... noo mikäs siinä :D

Nämä on jo alastuloreitin varrelta. Tultiin nuita Puijon rinteen portaita ja nekin oli tuommosia ihania ritiläportaita ja niissäkin pelotti kun näky läpi maahan, vaikka se tosiasia olikin melko tuoreessa muistissa, että me selvittiin tuosta äskeisestä touhusta joten ei tän pitäs olla enää siihen verrattuna kovin pelottavaa. :D Itse asiassa on alotettu tähän vetoominen monessa muussakin asiassa, jota joku yrittää kyseenalaistaa: "No ei kai tää nyt mitään oo siihen verrattuna että on noustu mäkihyppyrinne ylös! Kyllä tää turvallisempaa varmasti on." :DDD

Nämä kuvat on otettu "Red Bull 400 Kuopio" Facebook-sivulta, eli osoite sinne käy https://www.facebook.com/events/448891185244017/?ref=ts&fref=ts .

Meillä ei itellä oo kuvia tuolta rinteestä otettuna, joten sen takia nämä kuvat havainnollistamaan tätä silkkaa hulluutta, joka oli silti niin huippua! 

Tämä on tosi mahtava kuva otettu sieltä mäkihyppytornista päin. Tää havainnollistaa jollain tapaa tätä ylämäkijuoksukisan rakennetta ja samalla sitä järetöntä jyrkkyyttä. Toisaalta tää kuva valehtelee, koska tästä ei edes tajua ensi katsomalla miten jyrkästä rinteestä on kyse. Pitää ensin hahmottaa tätä vähän aikaa, mutta sen takia me kirjoiteltiin teille havainnollistamisen avuksi tuonne kuvaan muutamia juttuja, joita selvennetään:

1. osuus: Se oli alamäkeen. Heidin piti aluks olla sillä, ja se petty ihan totaalisesti kun sai tietää tuolla, että se ei saa nousta yhtään. Ja ajettiin tänne puoltoista tuntia sen takia, että juoksen 100m alamäkeen... Eeviltä kuitenkin poistettiin viisaudenhammas viikolla, ja se ei ollu tehny yhtään treeniä sen jälkeen ja sillä oli edelleen tikit suussa. Sen äiti alko hätäillä, että mitä jos ne repeää ja alkaa tulla verta suusta tuolla rinteessä. Vaihettiin sitten paikkoja, ja minua ois ehdottomasti jääny harmittamaan, jos en ois kokenu tuota, mutta varmasti Eeviäkin harmitti. Ens vuonna sitten lähetään siihen yksilökisaan vai mitä? ;) 

2. osuus: Se oli tuon alastulorinteen alalaidassa, eli se osuus alotti tuon ylämäkeen kiipeämisen. Reetta oli sillä osuudella. Mutta senkin osuus oli jo jyrkkä.

3. osuus: Heidin osuus. Ja tässä kuvassa kolmannen osuuden juoksijoita ei edes näy, koska tuo rinne on niin seinäjyrkkä. On vaan merkitty tuohon, että jossain siellä se Heidi on. Mutta 2.osuuden ja 4.osuuden välissä on väliä 200m, joten voitte vaan kuvitella jyrkkyyden. Heidin vaihtopaikka oli hankalin, koska se oli ainoa, joka ei voinut kuvitellakaan seisovansa. Se oli koko ajan pitäny kiinni niistä köysistä, jotka tuohon rinteeseen oli laitettu helpottamaan nousemista, koska tuo mäen muovimatto on tosi liukasta eikä siitä pääsisi ylös ilman niitä köysiä. Ja Heidi oli kuitenkin jo aika ylhäällä, joten sekin aiheutti pelkohappoja jalkoihin. :D Piti yrittää ettiä jalalle sijaa köysistä ja kököttää siellä puoliks kyljellään, niin jyrkkä se oli.

4. osuus: Marin osuus. Eli nämä nousi ihan sinne ylös, mistä mäkihyppääjät lähtee tulemaan alas. Ei niilläkään hyppääjillä kyllä paljoa päätä pakota.... :D Ja Mari on merkitty myös tuonne, siellä se pönöttää! 

Heidin osuus alko tästä kohti. Itse asiassa Heidi onkin tuon miehen takana jossakin. Oli kyseessä sekaviesti (4x100m) ja me oltiin ainut naisjoukkue. Parissa joukkueessa oli mukana nainen, mutta muut oli miehiä. Mentiin ilmottautumaan, niin ne kysy meidän joukkueen nimeä. Oltiin muuten supersuksijat! Se oli järkevin meidän vaihtoehdoista, joista olikin viime postauksen lopussa... Toikin oli kyllä tarpeeks nolo :D No eiku just hyvä! 

Sitten se tyyppi tuumas: "Ainiin, te olettekin se naisjoukkue!" Oltiin vähän aikaa sillee että ollaanko me joku yleinen puheenaihe, ja todettiin: "Aijaa..." Sitten katottiin ilmottautuneet, niin naurettiin koska me oltiin tosiaan ainut naisjoukkue. Saatiin ainakin huomiota osaksemme siellä vaihtopaikoilla, kun ihmiset jututti meitä - todennäkösesti se oli jotenkin outoa? :D Ja Eeviä haastateltiin lähössäkin... :D Oottivat varmaan että millasiahan tyttöjä ne on, jaksaako ne nousta yhtään. Kyllähän me supersuksijat siellä vingerrettiin ihan kohtuudella ja ei oltu edes viimesiä siellä miesten seassa! ;) 

Heidi istu melko tarkalleen tässä kohti vaihdossa, tuossa heikosti erottuvan valkeen viivan kohalla. Eli oli se jo aika korkealla. :D 

Tämä kuva on ihan mahtavasta kuvakulmasta, koska tässä huomaa oikeesti tän jyrkkyyden kunnolla. Se oli ihan seinäjyrkkää, varsinkin siinä Heidin osuuden kohdalla, koska siitä kohtihan ne hyppääjät hyppää vielä yli, mutta siinä pitää ruveta jo aika jyrkästi viettämään alaspäin, että ne pystyy laskeutumaan siihen ja että vauhti pystyy pysähtymään. 

Näyttää, että taivaaseen nousee, mutta siltä se tuntuikin. :D 

Ja tässä tätä Marin osuutta... Kyllä alko jo pakokauhu tulla ennen kisan alkua ja itsesuojeluvaisto ilmotella olemassaolostaan... :D 

Miesten alkueriä. Ne nous kuule karsinnoissa tuohon alastulorinteen päähän, mutta ei tuota viimestä huippua. Ja sit ne nous vielä finaalin... :D Ja hei olympiavoittaja Iivo Niskanen tuossa keskimmäisenä kuvassa! 

Tämmösiä palkintoja siellä oli, aika siistejä vai mitä? ;) Ei me tosin saatu mitään palkintoo. :D 

Tässä meijän hieno joukkuekuva! ;) Naisenergiaa! Osallistuttiin tällä kuvalla myös semmosen kuvakisaan, jonka Red bull ja Rajala Pro Shop yhdessä järjesti. Ollaan ihan varmoja, että voitetaan se kisa, koska muut kuvat oli ihan surkeita (tai pälyjä kuten Eevi sanoo:D ) Haha, no oli siellä ihan hyviäkin kuvia joukossa. Itse asiassa ei tiedetä yhtään mitä siitä voi voittaa, mutta pikku vikoja:D

Tää oli siis tosi kiva päivä ja sattu vielä kesän eka lämmin ja aurinkoinen päiväkin tähän, niin kyllä kelpas viettää päivää Puijolla. Mukava tapahtuma, vaikkakin joiltain osin järjestelyt vähän tökki ja esim. ajanotto ei toiminu, joten meilläkään ei näy aikaa. Mutta se ei ole pääasia. Kunhan saatiin vaan pitää porukalla hauskaa ja ylittää itsemme! :)

-Mari & Heidi