Kysymyspostaus - vastaukset

!KYSYMYSPOSTAUS!

✡mieluisin aine koulussa? 

Mari: Liikunta, terveystieto ja biologia. Toisaalta myös enkku, jossa en oo hirveen hyvä, mutta tykkään siitä ja haluan panostaa siihen.

Heidi: Liikunta ja terveystieto. Ja bilsa.

✡parhainten mieleen jäänyt hiihtokokemus? (esim.kisoissa)

Mari: No, viimeisin paras kokemus joka nyt muistuu mieleen oli tänä talvena KLL:kisoista. Siellä löyty se isku ja tehokkuus, jota koko talvi haettiin ja johon treenaamisella pyrittiin. Hiihto oli rentoo, mutta silti sain puristettua itestäni kaiken irti. Sijotus oli paras, joka on SM-tason kisoissa tullut. Olin siis 18. Joistakin saattaa tuntua, että tuo numerohan on tosi iso ja pitäis olla siellä kymppisakissa. Mutta ei. Mulle tuo oli tosi huippu suoritus ja meijän sarja on niin kova tasonen, että sinne kymmenen parhaan joukkoon ei kyllä oo asiaan ennen vuosien kovaa harjoittelua ja panostusta. Itseasiassa vuotta vanhempien sarjassa olisin ollut kymmenes. Tämä kertoo jo jonkin verran meijän sarjan tasosta. Voitin monta tyttöö, jotka on aiemmin ollu ennen mua ja palkinto sijasta(kun 15. parasta palkittiin) jäin kolmen kilsan matkalla noin neljä sekuntia. Ja se on tosi vähän!
Sitten jos miettii huonointa parhaiten mieleen jäännyttä hiihtokokemusta, niin se oli toissa talvena yks kisa sen jälkeen, kun olin ollu kipee. Oisin voinnu jättää sen kisan välistä, mutta minä kun päätin hiihtää niin ei siinä kukaan sitten pystyny sanomaan juuta eikä jaata. Ei oo ikinä tuntunu niin hirveeltä hiihto, kun sillon tuntu. Räkää tuli joka tuutista ja meinasin tukehtua. Matkan varrella kävi monta kertaa mielessä, että keskeytän kyllä nyt tähän paikkaan, mutta sitten aattelin että kun on tänne asti tultu niin hiihän kyllä loppuun asti. En tiiä oisko ollu sitten järkevämpää jättää kesken, mut muistaakseni ei tullu mitään jälkitauteja sen jälkeen eli ei kai se haitannu mitään. Tai kyllä mä varmaan muistasin, jos oisin saannu jonkun taudin, kun ei sitä nyt ihan heti unoha. On mulle tullu tietysti muitaki huonoja hiihtoja, mut tää oli yks niitä ihan huonoimpia.

Heidi: No, positiivisena mieleen jäänyt hiihtokokemus, joka tuli ekana tosta kysymyksestä mieleen, on 2-3 vuoden takaa yks ihan tavallinen piirinkisa. semmonen hopeasompa tarkkailu, kun sillon kaikki ei päässy sinne loppukisoihin. sillon vielä valittiin näitten hs-tarkkailukisojen perusteella piirin edustajat sinne. yhdessä tälläsessa kilpailussa hiihdin parhaimman hiihtoni ikinä siihen mennessä ja silloin voi sanoa, että saavutin piirin kärjen. ero voittajaan oli 11 sekuntia ja siitä huolimatta olin neljäs - eli tämän yhdentoista sekunnin sisällä oli neljä tyttöä. mukaan lukien minä. entiiä, mä vaan muistan tän vieläkin, koska se oli mulle niin tärkeetä. olin tehny töitä sen eteen, että pääsen sinne piirin kärjen vauhtiin, ja sit se päivä tuli. mä en oikeestaan ite kisasta muista muuta kun sen, että mä olin jonkinlaisessa hurmoksessa. mä vaan painelin menemään pitkällä potkulla, se näytti lennokkaalta. kaikki väliajat meni ihan ohi - kuten yleensäkin, koska ei niitä kuule. mutta tässä kisassa mä en edes yrittäny kuulla - tiesin että nyt kulkee ja nyt menee hyvin. ja mä olin niin fiiliksissä! se tunne mikä tulee kun saa itsestä kaiken irti. ei sitä voita mikään. se on se juttu, minkä takia kestävyysurheilulla on merkitystä. eikä siitä tunteesta tiiä muu kuin kilpaileva kestävyysurheilija.
mut jos vastapainoks taas negatiivisena mieleen jäänyt hiihtokokemus, nii ei tartte edes kauaa miettiä, kun voin sanoo että kaikki mykoplasmassa tehdyt treenit ja kaikki mykoplasmakisat. niitähän tietysti riittää, mutta osaan eritellä sieltä niitä, jotka oikeesti jätti pysyvän jäljen pääkoppaan. yks niistä on se, kun meinasin pyörtyä maalissa ja isi joutu pakottamaan mut nousemaan ylös. ja se ei johtunu siitä et menin niin lujaa, et taju meinas lähtee. tottakai on luonnollista, että tällänen säikyttää kenet tahansa, mutta kun puhutaan negatiivisista hiihtokokemuksista, niin tää tulee aina pakosta mieleen ensimmäisenä. tää oli viime kauden eka kisa keuhkokuumeen ja rajun yskän ja niitten toipumisvaiheen jälkeen, jonka takia tää kokemus vaikutti paljon myös tämän kauden ensimmäisen kisan henkiseen valmistautumiseen.

✡kulkuneuvo, jonka juuri nyt tahtoisit itsellesi? 

Mari: Tällä hetkellä en haluaisi mitään, sillä pyörä ja omat jalat riittää ihan hyvin. Auto ehkä sitten kun se on ajankohtainen.

Heidi: Varmaankin auto jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä en tosiasiassa tarvitse mitään muuta kulkuneuvoa kuin pyörän. 

Mikä on ollut vaikeinta Pihtiputaalla asumisessa?

Mari: Ehkä se, kun piti opetella huolehtimaan enemmän itestään ja sen lisäks vielä omasta kämpästä. Ja hoitamaan asioita ite eikä luottaa siihen, että kyllä äiti hoitaa ne:D Välillä pitää itekkin viedä jotain papereita jonnekkin ja hoitaa "aikuistenkin" asioita. Sit jääkaapissa on vaan valo, jos ei ite käy kaupassa ja nyt on oppinu kattomaan hintoja eikä osta heti ekasta mieliteosta kaikkee, kun rahaa ei oo rajattomasti. Kämppäki on pidettävä siistinä. Oikeesti yllättävän hyvin on selvitty näistä eikä täällä itekseen asuminen oo loppujen lopuks ollu ees vaikeeta. Asiat hoituu, kun pistää ne hoitumaan eikä vaan ajattele että "huomenna sitten" Ehkä tähän on vaikuttanu se, kun on aika pienestä asti ollu leireillä, jossa ei oo ollu omia vanhempia huolehtimassa, niin siellä on sitten jo oppinu pitämään huolta itestään.

Heidi: Varmasti se, että on pitänyt oppia selviämään itse jokapäiväisestä arjesta. Ja se, että kukaan ei tee asioita omasta puolesta, vaan kaikki täytyy tehdä itse tai sitten ne jäävät tekemättä. Mutta itse asiassa täällä ollessa on oppinu siihen, että asiat hoitaa itse ja miten itse parhaimmaksi näkee. Siitä tulee välillä kiistaa sitten kotona, kun täällä tottuu tekemään omalla tavallaan. Ja ruoka ei ilmesty itsestään jääkaappiin eivätkä astiat peseydy itsestään eikä kämppäkään puhdistu itsestään. Ruuat täytyy hakea itse ja samalla oppii katsomaan, mikä on edullista ja tekemään erilaisia ostopäätöksiä. Ja astiakonetta ei ole, joten täytyy toimia itse pesukoneena. Ja välillä on siivottavakin. Mutta loppujen lopuks täällä on tosi mukava olla ja ne vaikeet ja epämiellyttävätkin asiat kyllä on tullut hoidettua. Onneks on noin ihana kämppis apuna, niin kaikki huolet ja hommat puolittuu:) meillä on aina siivouksessakin työnjako, että toinen imuroi puolet kämpästä ja toinen toisen puolen, sit siivotessakin molemmilla on vähän niinku rutiutuneet hommat ja molemmat tietää et mitä tekee.

Mihin ammattiin haluaisitte opiskella?

Mari: Unelma ois tietenkin saaha tästä hiihosta ihan ammatti, mutta se ei oo mikään itsestään selvyys eikä sillä välttämättä elätä itteesä, jos ei menesty tarpeeks hyvin. Sitten joku liikunta-ala kiinnoistais. Ehkäpä liikunnanohjaaja tai fysioterapeutti tai joka tapauksessa, joku joka liittyy urheiluun, sillä se kuitenkin on lähellä sydäntä. Tai itseasiassa ihan sydämessä asti:)
Heidi: Itse asiassa mulla ei oo vielä selvää kuvaa siitä, mitä lukion jälkeen opiskelisin. Haluan varmaan johonkin liikunta-alalle tai siihen läheisesti kytköksissä olevaan ammattiin. Mutta ensisijaisesti tietenkin haluaisin menestyä hiihdossa, jolloin opiskelut saattaisivat jäädä joksikin aikaa taka-alalle. Silti se ei voi olla ainut vaihtoehto, ja se on loppupelissä riskialtis ammatti. Mutta ehkä joku liikunnanohjaaja tai joku vastaava voisi olla ihan mukava:) sen näkee sitten! :)

Mikä on ensimmäinen mieleen tuleva muisto lukion ensimmäisestä vuodesta?

Mari: Mulle tulee ainakin mieleen meijän ekat treenit. Oltiin rullahiihtämässä ja kukaan ei vielä hirmu hyvin tuntenu toisiaan. Mitä nyt oltiin oltu pari päivää koulussa:D Kaikki oli ihan hiljasia (outoa sinänsä...) ja hiiheltiin vaan ja kateltiin uusia maisemia. Anna selitti jotain niitten viime vuoden treeneistä ja kerto vähä paikkoja ja me muut välillä aina jotain saatettiin sanoo. Siitä me sitten tutustuttiin toisiimme ja seuraavalla viikolla oli jo hirvee ölinä mölinä kun höpötettiin kauheesti. Nyt kun aattelee niin tuntuu ihan oudolta, että näitä ihmisiä ei tuntenu vielä sillon ja ei uskaltanu puhua mitään. Nyt ääntä kyllä löytyy ja oman mielipiteensä saa sanoo ihan vapaasti. Ja miten äkkiä me lopulta tutustuttiin toisiimme. Kyllä siinä pakostakin tutustuu, kun neljä kertaa viikossa on yhteiset treenit niin ois se aika ankeeta, jos kaikki olis aina vaan ihan tuppisuita:D

Heidi: No niitä on itse asiassa kaksi, jotka tulivat melkein yhtä aikaa mieleen. Ensinnäkin ihan juuri se ensimmäinen päivä. Se päivä, jolloin me ensimmäisen kerran käveltiin kouluun meidän kämpältä, mentiin sisälle ja kaikki oli ihan tuntemattomia, me ei tunnettu ketään. Koko aula oli täynnä porukkaa ja moni tuntui tuntevan toisensa. Me seisottiin Marin kanssa siellä muiden seassa ja pälyiltiin muita! :D Onneks meillä oli sentään toisemme siinä vaiheessa! Sit me saatiin tietää, ettei me edes päästä samaan luokkaan. Aluks se tuntu ihan kamalalta, mutta heti kun sinne luokkaan meni (tosin molemmat vähän myöhässä..:D) niin se ei tuntunutkaan enää niin hirveältä ajatukselta. Kaikki oli niin mukavia ja ensimmäisenä ajattelikin, että näiden ihmisten kanssa tulen olemaan seuraavan vuoden tekemisissä päivittäin. Ja me ollaan yhdessä puhuttukin, että on vain parempi, että me ei olla samalla luokalla, niin tutustuttiin muihin paljon nopeammin!:) heti saatiin hiihtolinjalaisista kavereita ja heti ensimmäisenä kysyin apua veeralta (niin kuin se nykyäänkin on etenkin matikan tunnilla:D) ja veera oli heti valmis neuvomaan!♥ eka päivä on aina niin jännä! 
ja sit heti seuraavalla viikolla myö oltiin muututtu täysin omiks itteksemme ja oltiin menossa veeran ja roosan luo ekan kerran. minä ajoin pyörällä edeltä ja mari tuli perästä semmosta pientä kinttupolkua - mutta sitten tuli töyssy ja nauroin jo valmiiks, kun mari käänty väärälle polulle, joten en ollu yhtään valmis epätasaseen maastonkohtaan ja kippasin suoraan sillä pyörällä vattupuskaan.. onneks siellä ei ollu piikkejä, mut mun housut meni ihan punaseks persuuksista.... :D makasin siellä ja nauroin, kunnes tajusin et mari oli törmänny mun pyörään ja se oli kaatunu toiselle puolelle johonkin tavalliseen pusikkoon. siinä me naurettiin ihan sairaasti - me tässä vaan, saittepahan illan naurut kaikki kerrostalon asukkaat jotka olitte ikkunan ääressä... jatkettiin holtitonta nauramista vielä sisälläkin kun selitettiin tätä juttua veeralle. mitä tästä opimme? musta ainakin tuntuu, että ensivaikutelma meistä oli se, että me ollaan kaks kahelia, jotka ei osaa ajaa pyörällä.

• Pihtiputaan (paikkakuntana) kolme parasta asiaa? 

Mari&Heidi: Molemmilla varmaan suunnilleen samat eli 1) tää on sopivan pieni paikka eikä mikään iso yliopistokaupunki:D:DD ja sen takia on myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin. 2) Pihtipudas on sporttipitäjä! eli urheilu on täällä isossa osassa ja sitä oikeesti arvostetaan. Syksylläki kun kulki urheilukentän ohi mihin kellonaikaan tahansa, niin aina siellä oli lapsia hyppäämässä korkeutta ja heittämässä keihästä tai muuta. Tää on tosi hyvä piirre ja urheilupaikat on täällä hyvin hoidettuja. 3) .... me ei keksitä kolmatta:D:D:D joka liittys tähän putaaseen paikkakuntana. 

• Kuinka kauan olette harrastaneet hiihtoa?

Mari: Muistaakseni sain ekat sukset joululahjaks ihan parin vuoden ikäsenä.Eli melkein heti sen jälkeen kun opin kävelemään. Hiihdin silloin talon ja navetan väliä, joka on ehkä pari kymmentä metriä pitkä.  Siitä asti oon sitten hiihtäny ja porukat vei hiihtokouluun ehkä joskus eskari iässä. Noin kaheksan vuotiaana aloin kiertää lähialueen kisoja ja siitä se innostus sitten kasvoi ja tässä nyt ollaan!:)

Heidi: Onhan sitä aina tullut hiihdettyä, ihan pienestä asti. Paitsi että pienenä se oli sitä, kun suksille meni lunta, niin siihen tyssäsi hiihtäminenkin. Ja silloin meillä elettiin vielä remmimonoaikaa, eli kenkä kiinnitettiin sukseen remmillä. Erittäin nautinnollinen hiihtokokemus siis! Mutta sain pian ihan oikeat monot ja kyllä minua aina sinne ladulle oltiin kuskaamassa. 7-10-vuotiaana yleisurheilin ja juoksin paljon kesällä, joka toisaalta palveli sitten talvella hiihtoa. Mutta kansallisella tasolla hiihtäminen alkoi 10-vuotiaana. :)

 • Miten päädyitte aloittamaan hiihdon harrastamisen?

Mari: No vanhemmat harrastivat ja harrastavat hiihtoa ihan omaksi ilokseen ja se on aina ollu tärkeetä meijän perheessä. Sitten ne vaan vei hiihtokouluun, niin kuin äsken jo sanoin, ja kuskasivat aina hiihtämään. Sitten siitä oman seuran Hippo-hiihtojen kautta kansallisen tason kisoihin ja siitä taas SM-kisoihin. Vanhempien panostus ja kannustus on ollu tärkeintä tässä harrastuksessa sillä ei siitä hiihosta ois tullu mitään jos kukaan ei ois vienny hiihtämään eikä voidellu suksia tai muistanu tsempata sekä innostaa vaan jatkamaan.

Heidi: Kun olin 10-vuotias, äiti ilmoitti minut ensimmäisen kerran kansallisiin hiihtoihin Pörsänmäkeen. Sitä ennen olin hiihtäny vain sillosen seurani Koiton Poppicupissa. Siellä oli yli kymmenen tyttöä sarjassani. Sivakoin kuudenneksi, puolet jäivät vielä taakse. Silloin moni vielä ihmetteli, että mistä tuollainen tyttö hyppäsi keskelle tuloslistaa. Mutta ei mennyt kuin vuosi, niin kaikki tiesivätkin, että se onkin se heidi. Äiti hiihti nuorena paljon ja menestyikin, mutta joutui loukkaantumisen takia lopettamaan ja toipumisen jälkeen mielenkiinto oli lopahtanut. Silti äidin urheilutausta vaikutti siihen, että minä päätin ikäänkuin "seurata äidin jalanjälkiä" ja alkaa treenata hiihtoon. Minua on aina jaksettu kuskata ympäriinsä urheilun perässä, joka on ollut isossa roolissa siinä, että pystyin silloin ja edelleen viemään urheiluani eteenpäin. Ja mitä enemmän kansallisia kisoja alkoi käydä, sitä enemmän halusi tietää, mihin pystyy tuloksissa yltämään. Se motivoi jatkamaan treenaamista ja tässä mä edelleen porskutan etteenpäin!:) 

ja hei, tää ei nyt liity kysymykseen, mut me itse asiassa marin kanssa tutustuttiin urheilun kautta, ei myö muuten oltais tässä ja täällä tällä hetkellä. me ei ehkä edes tunnettais ilman hiihtoo, joka meitä yhdisti ja jonka ansiota meidän ystävyyskin on!:) Meidän vanhemmat tuns toisensa varmaan ennen kun me oltiin vaihdettu sanaakaan toisillemme, vuosin varrella me on koko ajan tutustuttu toisiimme, koko ajan meistä on tullu läheisimpiä, vaikka me on edustettu eri seuraa. mulla oli omat kaverit koitosta ja onneks tuli sielläkin tähän mennessä pisimmän aikaa urheiltua, koska oon saanu elämänpitusia ihania ystäviä sieltä, jonka kanssa pidän vieläkin säännöllisesti yhteyttä! ootte kultasia<3 
urheilun kautta mä oon tutustunu ihan mahtaviin tyyppeihin niinku varmasti marikin - kuten muhun, heh;) mut viime kaudeks vaihdoin Pahkaan ja siellä meidät otettii vastaan ku vanhat tutut, niinku me kyllä oltiinki jo vuosien joka talven joka viikonloppuisen kisoissa jutustelun takaa. ei ollu mitää vaikeuksia vaihtua edustamaan uutta seuraa, koska ei se muuttanu mitään. paitsi sen, että mulla oli taas seurakavereita ja viestijoukkue kasassa. ja meistä tuli marin kanssa aika erottamattomat sen jälkeen, jos ei jo ennen sitä. :) lähinnä tänkin asian takia urheilusta on tullu enemmän kun harrastus ja hiihto tulee sydämestä, koska se on ollu tärkee henkireikä ja ponnahduslauta monelle asialle alusta asti.
tää oli nyt tämmönen "by the way"- tyyppinen johdatus aiheeseen:)!

 • Eläin ja harrastus mitä ette voisi kuvitella itselle?

Mari: No, tykkään silleen aika monenlaisista eläimistä ja ei mua kammotais vaikka saisinkin lemmikiks esim. käärmeen tai jonkin semmosen ötökän:D hmmmm....tää on oikeesti aika hankala kysymys...jos tähän on nyt pakko jotain vastata, niin ehkä mä joudun sanomaan, etten välttämättä haluais mitään liskoo. Ei sillä etteikö se vois olla ihan hyvä lemmikki, mut se ei tulis ekana mieleen kun harkitsisin lemmikin ottamista. Noi pari kissaa ja koira riittää tällä hetkellä kyllä ihan hyvin:)
Ja sitten harrastus...Tässä mulle tulee kyllä ekana mieleen hevosurheilu. Hevoset on kyllä kivoja ja tykkään sillon tällön käydä aina ratsastamassa(paitsi nyt se on vähä jäänny ku ikinä ei ehi minnekkää...) mut harrastusta siitä ei kyllä tulis. En voi kuvitella iteeni istumassa hevosen selässä ja hyppimässä esteitä tai sitten jossain kouluratsastuksessa. Tai raveissa. Itse asiassa oon mä ollu raveja kattomassa pariki kertaa, mut nii. Se ei vaan oo mua varten:D Eikä kuvataide! Tuli vaan vielä mieleen... En oo yhtään kuvataiteellisesti lahjakas:D

Heidi: Eläin mitä en voi kuvitella itselle.... hmm. No ensinnäkin mitään matelijoita ei. Niistä ei ole seuraa ja ne ovat aika iljettäviä, vaikka esimerkiksi viljakäärmeet eivät limaisia olekaan. Voi johtua siitäkin, etten paljoa tiedä matelijoista. Mutta varmasti jos ilmoittaisin ostaneeni käärmeen, lähisukuni olisi ainakin syvästi järkyttynyt. :D Tai hevonen. En ole missään pienessäkään vaiheessa lyhyttä elämääni pitänyt erityisesti hevosista. Aina oon ollu semmonen koirakoirakoirakoirakoiratyttö. En ikinä halunnut ratsastustunneille, en halunnut tilata hevoslehtiä enkä edes leikkiä hevosleluilla. Onkohan mulla jääny joku oleellinen vaihe lapsuudesta ihan kokonaan käymättä? nimittäin kaikilla ihmisillä tähän mennessä kenen kanssa tästä asiasta on ollu puhetta, on ollu tää heppatyttövaihe edes pienenä, vaikka ei enää välittäisi erityisemmin hevosista. :D

Mutta joo, jatkuu. Harrastus jota en voisi kuvitella itselle... no, itseasiassa kaikki lajit joissa on pallo. mulla on joku pallo-ongelma, koska en useinkaan hallitse niitä! ne on kovia ja pyörii minne sattuu. :D pallolajeista tykkään hirveesti sählystä ja jonkin verran pesäpallosta, mut siihen se jääkin. siis tykkään pelata muitaki pallopelejä, mut ne ei oo sillai lähellä sydäntä:) vitsailen aina, et tarviin mahdollisimman epäsymmetrisiä urheiluvälineitä. paitsi jos kaikkia lajeja pelattais semmosella jumppapallolla!!!!:D sit amerikkalainen jalkapallo. se ei oo pallo vaan semmonen puikula, mut sekin on ongelma ku se on kulmikas pallo. se on jo liikaa eikä sen mielenliikkeistä kyllä ota selvää! Et rajansa kaikella:D

 • Onko kysymyspostaus onnistunut? :) 

Mari&Heidi: Onhan tämä! Ja kysymyksiä tuli yllättävänkin paljon. Kiitos siitä kuuluu teille!:) 

• Oman huoneen putaalla ja kotona kolme parasta asiaa? 

Mari: Täällä Putaalla mun huoneessa parasta on se kun tää ei oo niin täynnä tavaraa(niinku kotona). Täällä on siis ihan perus huonekalut: sänky, koulupöytä sekä tuoli ja yöpöytä. Sitten seinällä yks hylly ja siellä valokuvia lemmikeistä. Ja Heidin antama marsupilami istuu myös siellä hyllyllä. se on söpö!:) muita koristeita mulla ei täällä oikeestaan oo. Sitten parasta on kun täällä on paljon vaatekaappitilaa! Ja mulla on myös henkarikaappi, jota mulla ei kotona oo. Syksyllä olin ihan innoissani, kun sain ripustella huppareita ja takkeja henkariin. Luksusta!:) Sitten vielä yks asia pitäs keksiä...No voisin sanoo vaikka sen, että täällä kaiken löytää helposti ja kaikki tärkeimmät tavarat on kätevästi ihan lähellä. Tänne ei oo (vielä) kerenny kertyä niin paljo tavaraa ku kotiin omana huoneeseen, nii tää ei oo niin kaaos:D mut katotaan sitten kolmen vuoden päästä, kun pitäs muuttaa pois....

Ja sitten huone kotona... Sitten se on enemmän mun näkönen. Laiton sinne just pari viikkoo sitten seinälle numerolappuja hiihtokisoista, jotka on ku luotuja mun huoneeseen! Ja FC Barcelon huivi roikkuu myös seinällä♥ Tykkään myös siitä ku siellä on paljon hyllytilaa, jonne mahtuu kirjoja ja leffoja ja kaikenlaisia koriste-esineitä. Sitten mun sänky on kivasti siellä nurkassa- toisella puolella seinä, toisella sohva. Niin tulee ihan semmonen tunne, että ois eristäytyny jonnekkin ihan muualle ja siellä saa olla ihan rauhassa, kun menee nukkumaan.:)

Heidi: No täällä kämpässä mä tykkään tän huoneen koosta. Tää on paljon isompi kun mun huone kotona. Ja täällä on silti lattiapinta-alaa ja useita pistorasioita vapaana! Mun huoneessa kotona melkein kaikki pistorasiat on käytössä jatkuvasti. Puhelimen voi tunkee oikeastaan vain jatkojohtojen mötiköissä oleviin pistokkeisiin.
Ja mitäs muuta... No mä oon tehny tästä tosi mun näkösen, jonka vuoks tää tuntuu ihan omalta. Mulla on täällä telkkari, joten välillä tää muuttuu lähinnä olohuoneeksi:D mut ei se mua haittaa, me muutenkin pyöritään toistemme huoneissa. Mulla on täällä tavaroita kotoo ja valokuvia ja kaikkee mikä kuuluu mun huoneeseen. :) oon keränny hirveesti kaikkia koriste-esineitä - etenki koiria - ja mulla on niitä täälläkin. Mut ei liikaa. Tää on just hyvä, kun tää ei oo niin täynnä kaikkee. Tai toisin sanoen ei oo viel ehtiny kertyä.... :D katotaa sit kolmen vuoden päästä uudestaa!:)
Sit mun huone kotona. Se on pienempi, mut toisaalta se on ihan sopivan kokonen ottaen huomioon, miten vähän mä siellä nykyään vuoden aikana olen. Aiemmin mä en edes ajatellut sen kokoa, mutta nyt mulla on vertailunvaraa, kun on kaksi huonettakin. Sit siellä on kaikkia muistoja, tavaroita ja esineitä vuosien varrelta eli siis sillä on tunnearvoa. Ja oma sänky!

• esine/asia jota ilman et voisi elää?

Mari: Joku vois laittaa tähän varmaan puhelimen tai tietokoneen, mutta kyllä mä pärjäisin hyvin ilman niitäki. Eihän se helppoo välttämättä ois ku ei vois niin helposti pitää yhteyttä ihmisiin, mut kyllä se varmaan onnistuis. Mutta hmmm...voisin kyllä sanoo, että perhe ja ystävät. Ilman niitä ei kyllä tulis elämästä mitään, jos ei ois ketään apuna ja turvana. Vois olla pikkusen yksinäistä... Ja ilman ruokaa ei vois elää!!:D mut se on ehkä aika pakollinen asia. 

Heidi: Jos elintärkeitä asioita kuten ruokaa, vettä ja kattoa pään päällä ei oteta laskuun ja pitää valita vain yksi asia, niin tärkeät ihmiset. Näin karkeasti sanottuna loppujen lopuksi muulla ei ole väliä, kunhan tärkeät ihmiset ovat lähellä.

seurusteletteko? 

Mari&Heidi: Kumpikaan ei seurustele.

mitä mieltä putaasta? 

Mari&Heidi: Ajateltiin, että tässä kysytään enemmänkin mielipiteitä tästä paikasta eikä asioista paikkakunnasta itsestään. Molemmat siis tykkää tosi paljon olla täällä ja koulussa suurin osa opettajista on mukavia. Tää on myös sopivan rauhallinen paikka ja ne ihmiset joihin on tutustuttu on kans tosi kivoja:) Täältä on lisäksi hyvät kulkuyhteydet muille paikkakunnille. Ja iiiiiiiso plussa näin ulkopaikkakuntalaisena iltapäivän ruokailulle!! Se on ihan huippu, oppii melkein liian hyvälle! Paras keksintö ikinä, tulee syötyä terveellisesti ja monipuolisesti joka päivä!:)

mitä kuuluu? 

Mari: Tylsää sanoo näin, mutta mulle kuuluu hyvää tällä hetkellä ainakin:) Ei oo hirveesti mitään koulujuttujakaan nyt ja kohta on vappu ja vapaa päivä! Ja saa syödä munkkeja ja juoda simaa:) Nam! Ja on kevät ja aurinko alkaa paistaa ja sitte kohta on kesä!♥

Heidi: Tällä hetkellä näihin kysymyksiin vastaillessa oikeastaan ei parasta mahdollista, koska tää kevätflunssa iski. Eilen nenän kautta ei juurikaan kulkenut ollenkaan ilmaa, hengittäminen oli lähinnä suun varassa, joka kävi aika raskaaksi päivän mittaan. Kurkkukin on sitä paitsi kipeänä ja sitä kutittaa. Eilen oli jalatkin kipeät, mutta ei kuitenkaan kuumetta. Nyt on ollut jo parempi, nenä on auki mutta koko ajan saa olla silti niistämässä... :P paitsi sitten kun joskus luette tämän postauksen, niin sitten mä oon jo paranemaan päin:)

lempiväri, -eläin, -perheenjäsen, -matkakohde?

Mari: Mulla ei varsinaisesti koskaan ollu mitään lempiväriä, mutta oon huomannu, että kaikki violetti vetää mua puoleensa:D Ja sininen on myös kiva ja mulla onkin paljon sinisiä vaatteita. Lempieläin on kissa, koska meillä on aina ollu kissoja ja ne on kivoja. Mutta koira kyllä käy kovaa kamppailu lempieläimen paikasta kissan kanssa:D Kaikki perheenjäsenet on yhtä tärkeitä. Lempimatkakohteeksi sanoisin Gran Canarian. Ja sieltä vielä Puerto Ricon. Oon käynny siellä kerran ja se oli niin ihana paikka♥ Voisin lähtee vaikka heti sinne takas. Mut seki on kyllä vähä semmonen paikka, että ei siellä ainkaan kahta viikkoo pitempään viihdy. Ja minäkää en oo mikään auringonottaja tyyppi enkä jaksa koko päivää maata vaan rannalla. Haluan kävellä sitä paikkaa ympäri ja kierrellä siellä kaikkia hienoja nähtävyyksiä ja muita. Viikko oli ainaki ihan sopiva aika mulle siellä. Mut kyllä täältä kotimaastaki löytyy vaikka mitä kivoja matkakohteita että ei aina tarvii lentokoneeseen hypätä ja ulkomailta ettiä ikimuistoisia matkamuistoja:)

Heidi: Mulla ei oikeastaan ole mitään varsinaista lempiväriä, mutta kuitenkin kaikenlaiset sinisen sävyt on kivoja. Lempieläin on koira. Lempiperheenjäsentä ei ole, koska kaikki on yhtä tärkeitä. Ja lempimatkakohde... haluaisitte varmaan tähän jonkun tosi hienon ja eksoottisen lomakohteen jostain etelän aurinkorannoilta mut mä sanon et ihan tää suomen oma Lappi on tosi hyvä matkakohde! me käydään siellä joka kesä ja siellä ei käy aika pitkäks ainakaa mulla, ku koluan kaikki tunturit ja nyppylät läpitte ja hihhuloin joka paikassa muutenki! :D ja maisemat on ihan parhaita, se on ihan käsittämätöntä miten meiltä suomesta löytyyki sellasia paikkoja ja näköaloja. ja loppujen lopuks siel tapaa aika paljo ulkomaalaisia, ainoot englannin puhumisen tositilanteet mitkä mulle on tullu on nimenomaan tullu lapin erähoodeilla... :D yhen kerranki tuli kyl kirjaimellisesti puskista tämmönen tilanne, ryömin sieltä metästä jostai pusikon läpi mustikkasankko kädessä ja polvipituset kumpparit jalassa jotkut kulahtaneet vaatekurtut piällä ja joku tyyppi juoksee kartan kans ja kysyy tietä johonki englanniks.... tosin tää tilanne oli niin ennalta arvaamaton, että en osannu sanoo mitään muuta englanniks ku sen, että en osaa neuvoo. :DD

lempikappaleet tällä hetkellä? 

Mari: Kuuntelen musiikkia ihan laidasta laitaan ja aika paljo tämmösiä perus hittibiisejä. Yhen lempiartistin voisin kyllä nimetä ja se on Cheek. Eli siis oikeestaan kaikki Cheekin kappaleet käy, mut Kyyneleet on yks mun lemppareista!:) En oo mikään megasuperhyper fani, mutta voin sanoo oikeesti tykkääväni Cheekin biiseistä. Syyskuussaki mennään Heidin ja Veeran kanssa Helsinkiin Cheekin jäähallikeikalle ja tulossa varmaan huippu reissu. Ihmettelin kyllä tuossa vähän aikaa sitten, että miten on mahdollista et ne molemmat keikat oli myöty hetkessä loppuun, mutta silti tuntuu ettei kukaan tykkää ainakaan koulussa Cheekistä. Tai sitten kukaan ei vaan myönnä sitä:)

Heidi: Totta puhuen mun musiikkimaku on niin laaja, että en mä osaa nimetä oikee mitää kappaleita. Kuuntelen aina sitä mitä sattuu kuulumaan tai mitä koneen soittolistalta millonkin tulee. Enkä mä sillai kuuntele kymmentä kertaa putkeen jotai tosi hyvää biisiä. Et näitä hyviä kappaleita löytyy nii räpistä ns. "kissantappomusiikkiin" ja kaikesta siltä väliltä.

televisio vai tietokone? 
Mari: Tietokone. Telkkarin avulla ei voi pitää yhteyttää kehenkään. Tai päivittää blogia!:D

Heidi: Tietokone.

nettisivut joilla surffailette? 

Mari: Kun meen koneelle, niin avaan sivut suunnilleen tässä järjestyksessä: facebook, sähköposti, blogger. Ja harjoituspäiväkirja kans! Wilmassa käyn kun muistan ja säätä ja iltasanomia katon jos ei oo muuta tekemistä.

Heidi: No, oikeestaa aina koneel on auki tai ainaki käyn kattomassa tän bloggerin eli oman blogin ja sit jos seurattavista blogeista on tullu uusia postauksia nii ne. Sit facebook, sähköposti ja elogger eli nettipohjanen harjotuspäiväkirja on aika perussivuja:) sit sillo ku muistan nii wilma. yleensä mä kyl kuulen kaikki jutut koulussa muilta, ku en mä ikinä muista käydä kattoo sieltä.... :DD

montako kertaa olette käyneet elämänne aikana parturissa? entäs hammaslääkärissä? 

Mari: No nyt on paha! Ei oo kyllä tullu laskettua. Parturissa aika monesti, nykyään ehkä 4-5 kertaa vuodessa, koska mun etuhiukset kasvaa niin hurjaa vauhtia ja sitten en enää nää mitään ja hiukset on koko ajan silmillä... Hammaslääkärissäki kyllä niin monta kertaa! Joskus ala-asteella sain hammasraudat, joiden takia kävin sitten tarkistuskäynnillä joka kuudes viikko. Ja lisäks sitten vielä ihan normaalit hammaslääkärikäynnit.

Heidi: Nyt on pakko sanoo, etten kyllä oo laskenu! Hammaslääkärissä varmaan on tullu usseemmin käytyä mitä parturissa, kun äiti on aina latvoja leikannu ja etuhiuksia tasotellu sillo ku semmoset oli. Hammaslääkärissä kaikki pakolliset käynnit, ku ei multa oo porattu hampaitakaa ku kaks kertaa ja pienenä mulla oli yöraudat, joten ne ei ollu koko aikaa suussa, jonka vuoks niitten takia ei tarvinnu käydä hammastohtorilla yhtään useammin. :)

minkä ikäisinä opitte kävelemään? 

Mari: Kai mä ihan sen ikäsenä ku muutkin... Oon kuullu, että kun ekan kerran kävelin ilman tukea keittiöstä olohuoneeseen, niin seuraavaan kahteen päivään en ollu ottanu yhtään askelta ilman apua. Kai sitten olin säikähtäny kun olin ollu niin hurja:D

Heidi: Varmaan samaan aikaan kun muutkin...? Muistikuvaa ei ainakaan ole! :D

hauskinta mitä teille on sattunut lähiaikoina? 

Mari&Heidi: Meille tapahtuu hirmu usein kaikkee hauskaa, mutta nyt kun pitäs tulla jotain mieleen nii ei tuu mitään! No mut toissa viikonloppuna oltiin lasten yleisurheiluohjaajakoulutuksesssa ja siellä Heidi halus välttämättä väliajalla, että Mari kantaa sitä eukonkantoasennossa. Heidi päästi miehisen karjahduksen siinä vaiheessa kun Mari lähti juoksemaan. Se meni siihen asti hyvin, kun Heidin piti tulla sieltä selästä alas. Heidi ei osannu sulavaa laskeutumistekniikkaa vaan teki hallitun selälleen kaatumisen vetäen Marin samaan kasaan. Joo kai tää nyt oli ihan hauska:D tai tarpeeks semmonen mitä tolla kysymyksellä haettiin:)
Toivottavasti kuvasta ymmärrätte mistä on kyse, jos ette ole vielä aiemmin törmänneet tähän hienoon lajiin ja kantotyyliin!

ja sit viime viikolla hiihtolinja pelas lentopalloo (....) ja pallo kimpos puolapuista suoraan marin päähän, ennen sitä se kimpos seiniä pitkin. naurettiin niiiin paljon, että maattiin lattialla pää polvissa ihan hysteerisinä ja antti näytti ihan siltä, että "ei oo todellista.." ja muut oli vain ihmeissään, että mitä oikein tapahtu... :D kehuskeltiin meidän taitoja meidän lentopalloilijakavereille... :DD

paras muisto lapsuudesta? 

Mari: Näitä varmasti löytyy, kun vaan muistais jonkun... No tuota ekana tulis kyllä mieleen meidän kutosluokan luokkaretki Ahvenanmaalle. Tai oikeestaan se oli kyllä koko koulun retki, kun olin pienessä kyläkoulussa, jossa oli sillon ehkä 20 oppilasta... Mut se oli tosi siistiä kun pääs näkemään "vierasta maata" vaikka ihan kotimaatahan se on, mutta se oli ihan ku eri maa! Pääs matkustamaan lautoilla ja laivalla. Vaikka jotkut niistä kiertoajeluista ja kaiken maailman kirkkoihin tutustumisista oli tosi tylsiä, niin loppujen lopuks siellä oli tosi hauskaa! Ja paikkana se on tosi mielenkiintoinen ja suosittelen kyllä käymään siellä, jos siihen on mahdollisuus. Ne kaikki museot oli hienoja ja porukalla oli hauskaa:D Ja paluumatka laivalla oli aika elämyksellinen... Me ihkut kuutosluokkalaiset kun päästiin kiertelemään laivaa....mut ei siitä sen enempää:DD

Heidi: Mikähän ois semmonen lapsuudenmuisto, mikä ois ylitse muiden.... niitähän on ihan hirveenä jos vaan muistaisin vielä! mut mä luulen et se on kuitenki tapahtunu Terhin kanssa, joka oli mun paras kaveri 2-vuotiaasta asti ja on se vieläkin hyvä ystävä ja tärkee semmonen. Paitsi et nähään ihan liian harvoin!♥ tai nyt kun laitoitte mut miettimään, niin mullahan tulee vaikka mitä mieleen! oottakaahan vaan;)!
kuten esimerkiks meidän koiraleikit ja ku meidän asuinalueella oli hirveesti autiotaloja, nii kuviteltii pienissä aivoissamme, että niissä asuu kummituksia tai joitain erakoituneita vanhoja ukkoja.... :D ollaan oltu ihan höpsöjä! nii iha ku ei enää oltas:) mut ehkä parhaimmaks menee mm. se, kun minä 4-vuotiaana ja terhi kaks vuotta vanhempana saatiin oikee älynväläys lyömällä kaks tyhmää päätämme yhteen, että lähetään mun mummolaan! ihan tosta noin vain, lupaa kysymättä, kellekkään ilmottamatta. siinä piti semmonen iso tie ylittää, mutta myö viisaat tyttöset ootettii kiltisti et kaikki autot meni ja käppästiin semmonen kilometri kävellä voikukat kourassa (ne oli mummolle lahjana:D). meitä oltii kissojen ja koirien kanssa etitty, hyvä ettei etsintäpartiota lähetetty sillä aikaa, kunnes mummo soitti äitille, että myö ollaan ihan turvassa siellä, tultu syömään mansikoita ja viinimarjoja. harmi vaa, että tästä älynväläyksestä sai kotiarestia.... :D

 ja ihan pakko kertoo ton lisäks viel yks toinen, kun vauhtiin pääsin! yhesti oltiin ulkona leikkimässä ja terhi oli yksinään kotona, kun sen vanhemmat oli töissä. sit sillä oli tietenki kotiavain koko ajan kaulassa, että se pääsee sisälle. no, se unohti sen sinne sisälle oven kahvaan roikkumaan ja lätäs oven kiinni. sit oli hirvee ongelma - oikeesti, ihan järetön:D - kun se ei halunnu soittaa sen vanhemmille et se unohti sen. no, me oltiin kekseliäitä pikku vesseleitä ja haettiin sieltä "kummitustalon" luota pari piiitkää keppiä ja laitettiin ne semmosella narulla yhteen. silläkös me tökittiin pienestä aukinaisesta tuuletusluukusta sitä avainta ja samaan aikaan koira sekos sisällä ja yritti tunkee päänsä ulos siitä samasta pikku kolosta. mutta näin me vaan saatiin se avain ja tää järettömän iso ongelma ratkaistiin! näin by the way, saatto olla naapureilla kyllä ihmettelemistä, näinku tämmösellä rivitaloalueella asuttiiin... :)

- lempiruoka? :D 

Mari: Kaikki muu käy paitsi maksa- ja kaalilaatikko. Mut meillä koulussa on huippu hyvää kasvissosekeittioa. Se on kyllä ihan parasta! 

Heidi: Oon kyllä aika kaikkiruokanen, syön melkein mitä vain, jos allergia ei sitä rajoita. Mikähän ois semmonen ihan paras ruoka.... Sanottasko et omatekoset lihapullat. Niitä voi syödä aina eikä ikinä tule sellaista tunnetta, etteikö niitä tekisi mieli! Kipeänä harvoin mikään maistuu, mutta kyllä lihapullia yleensä pystyy syömään ainakin muutaman. :D

- tavotteet hiihossa? 

Mari: Kehittyä tietenkin. Sen nyt pitäisi olla jokaisen urheilijan tavoite. Mutta sitten kun kehitystä tapahtuu, niin menestys tietysti ois ihan tervetullutta. Enkä nyt tarkota sitä että suoraan pitäs hypätä SM-tasolla sinne palkintopallille. Ei missään nimessä! Se on tärkeintä, että ite huomaan että on kehittyny ja sijoitukset on parantunu verrattuna vaikka edelliseen vuoteen. Vaikka oliskin kaukana sieltä yksinumeroisista sijoituksista. Siitä sitten voi kehittää lisää ja lisää askel kerrallaan ja kattoo mihin asti se riittää:)

Heidi: Tavote ois tietenkin kehittyä eteenpäin joka osa-alueella! Terveenä pysyminen ja tottakai se menestyskin jossain vaiheessa olisi suotavaa, kerran työtä tehdään kuitenkin vuoden joka ikinen päivä, silloinkin kun ei fyysisesti olla menossa. Sitten on tietenkin unelmia, mutta aika näyttää, toteutuuko niistä yksikään:)

- kolme asiaa mihin oot itessäs tyytyväinen?

Mari: Ekana voisin sanoo mun urheilullisuuden ja että oon jaksanu panostaa siihen. En mä tiiä voiko sen lukee asioisin, joihin on itessä tyytäväinen, mut kyllä mä ajattelisin, että voi. Voin kehua itteeni siitä että oon jaksanu treenata ja lähtee aina lenkille. Vaikka sinne kyllä ihan mielellään lähtee eli en nyt tiiä voiko siinä puhua jaksamisesta:D Mut kummiskii on kivaa olla urheilija. En tiiä millanen mä oisin ja mitä tekisin jos en urheilis. Kai mä oisin joku ihan tavallinen tyttö, joka käy koulussa ja vapaa-ajat viettää kavereiden kanssa tai jotenkin muuten. Tottakai itekkin oon kavereitten kanssa, mutta treenit pitää kyllä tulla tehtyä. Siinä se pieni ero:D
Sit toiseks ehkä se etten oo pitkävihainen. Saatan joskus riidellä perheenjäsenten kanssa, mutta en sitten jaksa pitkään mököttää ja sovin riidat aika äkkiä tai sitten ne vaan unohtuu pian, jos ne ei oo ollu mitenkään hirveen kamalia. Kavereitten kanssa en kyllä riitele oikeestaan millokaan. Mun ja Heidin välillä se on vaan semmosta kinastelua ja sitten ollaan vähän aikaa hiljaa ja kohta puhutaan taas niinku mitään ei ois tapahtunukkaan:D Mutta siis msuta on tyhmää pitää jotai mykkäkoulua ja olla pitkään vihanen. Vähän aikaa aina suututtaa ja ärsyttää kaikki, kohta jo tuntuu, että miks edes riideltiin tai miks olinkana vihanen:D
Ja vielä viimenen pitäs keksiä... Varmaan se että oon ilonen ihminen! Yritän ettiä kaikesta jotain positiivistä ja muistaa hymyillä. Ei mua hirmu usein nää surullisena tai ankeena. Mut sillon jos oikeesti ei sitten hymyilytä tai ei vaan jaksa niin sillon ei hymyillä! Saatan kyllä valittaa melkein joka asiasta enkä edes ite huomaa sitä aina, mutta en mä tarkotuksella halua valittaa ja olla tyytymätön kaikkeen. Se vaan tulee vahingossa aina, kai siitä on tullu vähä tapa... Mutta kaikinpuolin oon aika positiivinen ja iloinen persoona:)

Heidi: Tykkään mun ripsistä! Joo, kyllä vain. Ne on luonnostaan semmoset kilometripitkät ja annika sanokin että tuun joku päivä sit kouluun ripset letitettyinä:) oot ihana annika♥ mut monella on ollu jossai juhlissa/koulun päättäjäisissä tekoripset ja silti ne on ollu lyhemmät ja ohuemmat kun mulla.... ja kaiken huippu oli ku yks päivä kävin parturis, nii parturitäti tuumas: "onko sulla tekoripset? mistä noin luonnollisen näkösiä saa?" "ne on kyllä ihan omat..." "ootko sinä taivuttanu niitä?" "en... ne taipuu ite..." :D
enmätiiä, nää vaan on tämmöset mut hyvä puoli niis on se, et ne on helppo laittaa!  totuushan on et sillai kiireessä menee about puol minsaa niitten laitossa! ei tarvii nähä paljo ees vaivaa, mut silti ulospäin näyttää et ois nähnyt vaivaa silmiensä kaunistamiseen:D

   ja sit varmaa tää mun tempperamenttisuus. en sit tiiä onko se enemmä hyvä vai huono puoli, mut ku oon hyvällä päällä, se kyl näkyy. oon hirveen puhelias, ääni on kantava ja nauran hirveesti (ja kovaa...), hymyilen hirveesti ja oon positiivinen! mut silti yritän kovasti pahallakin päällä hymyillä kuitenkin ihmisille ja olla mukava, koska ei niillä oo osaa eikä arpaa mun huonotuulisuuteen. :) 
mut sit taas jos oon äkänen ja ÄRSYTTÄÄ:D niin sekin saattaa näkyä... saatan olla rasittava, en puhu mitään joka taas on epänormaalia mulle, en jaksa osallistua keskusteluihin ja vaikutan eristäytyneeltä:D ja pikemminki virnistän kun hymyilen. ja saatan tiuskia läheisille ihmisille, joka taas on huono tapa, mutta ne tietää etten mä tarkota ja ne on varmaa oppinu huomaamaa millon mä oon äkänen. :D mut pyydän aina anteeks, jos koen sen olevan suotavaa.
ja sit jos oon tosi pettyny tai joki asia ei mene yhtää hyvin, nii sillo tulee sit painosanojaki. loppujen lopuks en oo hirvee rääväsuu kielenkäyttöni suhteen - mut äiti kyl sano et oon rääväsuu siinä suhteessa, et sanon suoraan monia semmosia asioita, mitä kukaan muu ei uskalla sanoa ääneen. mut tositilanteessa tunnekuohun vallassa tulee painokelvotonta tekstiä. Eli tää koko kappale liitty siis tohon toiseen asiaan, jota yritän selittää!
tykkään myös siitä et oon silti yleisesti ottaen kokonaisuutena iloinen persoona. oletan itteni olevan useimmiten helposti lähestyttävä ja ihan siedettävä:D:D:D mukava ja silleesä. mari sanokin kerran, että mun luonnetta ei voi selittää yksinkertasesti ja sen huomaa jo tässä kun en osaa tehä sitä itekkään lyhyesti, vaikka kyse oli kolmesta asiasta mihin oon tyytyväinen. mut on niin tylsää kirjoittaa asiat parilla sanalla, kun ne voi kertoa niin paljon elävämmin! että mulla on tämmönen kirjottamisen lahjakin...
mä oon semmonen, jolla on oikeestaan useempi persoona. niitä putkahtelee sit esille sitä mukaa mitä paremmin muhun tutustuu. :D

 - ruoka on hyvää ja syöminen kivaa, eiks ni? :D 

Mari&Heidi: Tottakai! Paitsi jos ei ole kyse lääkkeistä... sillon ei oo hyvää eikä syöminen kivaa!

- psy:n gentleman biisi on teidänki mielestä hyvä tai ainakin se video on paras? :DDD 

Mari&Heidi: Joo ei ole...Ihan järkyttävä. Gangnam stylekin oli parempi ja tarttuvampi biisi sekä koreografia, vaikka ei nyt tiedetä onko se niinkään hyvä asia.. (naurettiin hirveesti tähän vastatessa, kun heidi yritti ilmaista sanaa "koreografia" mutta ei keksinyt mitään muuta kuin "kategoria.")

- ootteko tykänny olla putaalla lukiossa? 

Mari&Heidi: Ollaan tykätty olla täällä!!! Vastattiin tähän liittyen jo tuolla aiemmin, joten ei kai siihen enää mitään lisäämään.

- mitä mieltä ootte siitä, kun hiihtolinjalla on pari ernua, joiden päälaji ei oo hiihto? 

Mari: Ei siinä mitään väärä ole. Ne pari ernua sopii meidän joukkoon eikä sitä paitsi oo mitään ernuja. Jokainen tykkää mistä lajista tahansa eikä se haittaa vaikka ei tykkää hiihdosta ja on hiihtolinjalla:D Ja sama homma triathlonin kohdalla. Pääasia on että urheilee ja linjalla kumminkin pystyy aika hyvin soveltamaan näitä ohjelmia. Eikä tarkotus oo väkisin kehittyä hiihtäjänä, jos siihen ei pyri. Molemmat on kummikin aina mukana meidän treeneissä eikä ketään jätetä porukan ulkopuolelle vaikka päälaji ei oiskaan hiihto! Ja linjaahan mainostetaan muillekkin kestävyyslajeille ja vaikka ei-kestävyyslaijeillekkin jos asiasta sovitaan eli sillonhan periaatteessa lajin ku lajin urheilijat on tänne tervetulleita:) Paitsi lentopalloilijat saa mennä kyllä ihan omalle linjalleen...Ei millään pahalla, mutta nää meijän lentopallotaidot ei oo mistää parhaimmasta päästä:D

Heidi: Ei kai siinä mitää, ne kaks ernua (emmi&annika) on kuitenki aktiivisesti mukana meidän toiminnassa ja treeneissä, joten ei siinä mitään valittamista ole! Ja Matti ei ole edes kestävyyslajin harrastaja, joten ei siinäkään mitään ongelmaa ole, koska ei Antin tarvitse olla vastuussa sen treeneistä, se laatii kuitenkin yhteisen ohjelman hiihtäjien edun mukaan. On vain hyvä, että meillä on porukassa näin erilaisia taitoja omaavia ihmisiä! Ja tulipahan harjoituksen merkeissä kokeiltua sitä triathloniakin! :D vaikka ei sen puoleen, me touhutaan muutenki vähä mitä sattuu maan ja taivaan väliltä, mut yleensä ne kuitenkin palvelee hiihtoakin:)