Rohkeus on sitä ettet sulje silmiäsi kun vihdoin saat ne auki.

Heidi kävi viikonloppuna yläasteaikasen kaverinsa luona kylässä ja sillä sattuu olemaan samanikäinen ja mikä parasta - samankokoinen koira! Ne tulee hyvin toimeen, mutta Rico ei ollu oikein leikkimielellä, kun se mennä viiletti itekseen eikä välittäny koirakaverista mitään, vaikka toinen yritti houkutella Ricoa leikkimään! No, Rico oli tylsällä päällä ja keksi hienon pakoreitin aidatulta alueelta, mutta epäonnistui karkuyrityksessään, kun tajuttiin Ricon vilkas järjenjuoksu ajoissa. :D Vaikka ei kai se kauaks olis varmaan lähteny, mutta mistäs sen tietää mitä se kuvittelee tekevänsä kun jotain saa päähänsä! vähän niinkun Heidi itsekin...

Tänään sitten käytiin koululla tekemässä lyhyen ja pitkän matikan kokeet - ja molemmat on vähän epävarmoja siitä, miten meni. Heidi ehti sanoa, että se osaa tämän kurssin asiat paremmin kuin edellisen, mutta kokeen jälkeen se oli ihan turhautunut ja kuudesta tehtävästä se oli saanut laskettua kaksi kokonaan ja neljä muuta jäi kesken, kun se ei ollut päässyt loppuun asti. Mari myös epäili, että meni varmaan huonosti, kun tuntu että osas laskee liiankin hyvin! Siis siihen nähden, että tunnilla melkei istu vaan ja yritti edes ymmärtää jotain. Mutta saa nyt nähdä, miten meni....

Ja totta kai koululla käytiin syömässä, kuinkas muuten! Ja juostiin nyt koeviikon rästeissä kestävyyssukkulapiippitesti, kun ei juostu samaan aikaan kun muut, kun seuraavana päivänä oli kilpailut. Vaikka silloin ois ollu enemmän kirittäjiä ja kannustajia, kun pojat juos yhtä aikaa. :)
Eli siis 20m pätkää juostaan levyltä tulevan piippauksen tahdissa ja se tihenee koko ajan ja koko ajan on myös pystyttävä menemään lujempaa, mutta hankalaksi tämän tekee se, että pitää kääntyä ja vielä juosta pitäisi nopeasti se väli. Mutta ei oikein nopeus enää riitä lopussa ja molemmat myöhästy kaks kertaa, niin se loppuu sillon siihen. Oishan siinä vielä juossu semmosta rentoo kovaa vauhtia, mutta kun toi testi mittaa kestävyyden lisäks myös nopeutta, niin ei enää vauhti ollu tarpeeks kova. Mutta oli ihan kivaa vaihtelua juosta tuommonen testi ensimmäistä kertaa ikinä, kun yleensä ne testit on luonnollisesti pitkiä matkoja, kuten 1500m tai 3000m. Ja siinä kukaan ei sanele, mitä vauhtia mennään vaan saa ihan itse päättää vauhtinsa eikä mitään levyltä tuleva piippaus päätä sitä. Ja raittiissa ulkoilmassa räkä poskella on houkuttelevampaa (vaikka ei ehkä kuulosta siltä:D) kuin tunkkasessa sisäilmassa ja loppuosasta ei edes puhuta... :D

Ei nyt liity aiheeseen, mut näyttää ihanalta! Heidi saa tyytyä vain unelmoimaan et
se jois tuommosen kaakaon..... uuuh ihana:) 

Käytiin kaupassa ihan normaalisti niinku yleensä maanantaisin, mutta päätettiin ostaa irtokarkkeja kun Marilla oli himo ja sit olihan Heidinkin pakko sitten jotain itelleenkin sieltä valita... :D
Mutta ne oli ihan kivikovia! Alettiin syödä niitä kämpillä, mutta yhtäkään ei saanu hampailla rikki! Piti veitellä halkoo niitä ja niistä lohkes palasia siihen pöydälle... ehkä muutama siellä oli semmosia, jotka pysty syömään ihan omilla hampailla... mutta ei voi nimekskään sanoo et ois syönny karkkia, kun lähinnä pilkoin moottorisahalla ois parempi ilmaisu... nii toi tuli siitä, kun jos candy kingin sivuille laittaa kuvan: "jouduin halkomaan veitsellä karkkejanne" niin kohta joku viisas laittaa kuvan: "jouduin halkomaan moottorisahalla karkkejanne." ei ois yllätys. :D ihan ku se idiootti pirkka-tuotteiden boikotti...
Sit Mari sano, että minähän en turhan takia maksanu melkei viittä euroo karkeista! Et karkeille ihan sama mut ku rahat meni tämmösiin karkkeihin, joita ei ees pysty syömään ku veihtiki melkee hajos ku niitä yritti hajottaa pienempiin osiin. No, eikös me kohta oltu lähössä takas sinne kauppaan vaatimaan hyvitystä... Heidi oli kyllä vähän vastaan, kun ei se ois jaksanu heti lähtee uudestaan mut se lähti sit mukaan, kun Mari lupas hoitaa puhumisen (yleensä meistä Heidi on se joka hoitaa puhumisen, mutta tässä tapauksessa Heidin pokka ei kestä). Mut sekin riippuu tapauksesta, ei se aina petä...

Mutta nyt petti. Löydettiin se sama myyjä, joka myi meille vähän aikaa sitten, sieltä kaupan puolelta ja Mari selitti sille, että ostettiin äsken irtokarkkeja, mutta ne on niin kovia että piti veitellä halkoo ku ei niitä saanu syötyä. Myyjääkin vähä nauratti ja siinä vaiheessa Heidi jo repes, mutta se täti aiko antaa meille hyvitykseks sen karkkipussin verran rahaa. Heidi tirskahti siinä matkalla takin kaulukseensa, mutta yritti naamioida sen yskähdykseksi. Sitten se sai rauhotettua ittensä - mutta vain hetkeksi. Siihen asti kun käveltiin irtokarkkihyllyn ohi. Se oli jo liikaa pyydetty, että olisin kestäny sen! Sitten se räjähti nauramaan ihan kunnolla. No ei kai siinä, Marin idea tää koko homma oli... mut saatiin me rahat takas ja jätettii se pussi sinne ja ostettii uudet karkit - MUTTA ei irtokarkkeja. Meni jotenkin maku niihin.... ja Marin leukaperät tuli kipeeks ku se yritti jauhaa niitä. ::D:D Itse asiassa ennenkun lähettiin takas sinne kauppaan, Mari sano et saavat kohta maksaa sen hammaslääkärimaksun tai jonkun leuankorjausleikkauksen kun leuka lähti varmaan paikaltaan. Heidi juuri parhaillaan joi siinä - ja purskautti KAIKKI vedet suustaan ja meinas tukehtua ensinnäkin nauruun ja sit siihen veteen... ei saa naurattaa kun ihminen juo! tai syö.

Yritettiin ikuistaa tää ihana makuelämys, mut ei olla ihan varmoja onnistuttiinko siinä, mut yritettiin ainaki. Tässä sit muutama kuva:

Aateltiin, että onko meillä niin huono tuuri et nää uudetki karkit hyllystä ois ihan kovia. Mut ei ollu!
Ja kaiken lisäks vielä Marin lempikarkit ja -suklaa:)

Toi otsikko on osuva sanonta, jostain Heidi sen on repässy. Vaikka jos koomisesti ajatellaan, niin Heidi laittaa heti pahan paikan tullen (etenkin jos jotain sattuu lentämään, kröhöm) silmät kiinni.... nii, kaikki nauro sille marraskuussa kun linja oli yhtä aikaa leirillä vuokatissa ja me oltiin piirin kans, mut oltii siel kyläilemäs treenien välis ja anna heitti kurkkukipuselle heidille kurkkupastillit yläkerrasta - heidi säikähti, puolustautu kilpikonna-asentoon ja ne pastillit kimpos sen polvesta lattialle:D niin ja ei menny sekää ilman äänitehosteita. sit anna viel oikee härnäs heidiä kaikilla tavaroilla sieltä parvelta ja heidi oli heti puolustusrefleksi päällä!
mut siis idea ei ollut siis tuo, vaan jokainen saa tulkita tuon sanonnan miten itse parhaimmaksi näkee. :)

PS. Hevoskuurissa oli asiajuttu mykoplasmasta! Semmoset on aina tarpeen tommosilla sivustoilla, missä puhutaan urheilusta ja jota urheilijat lukee. Vaikka nykypäivänä se alkaa olla urheilijoiden keskuudessa entistä yleisempi puheenaihe ja mikä pahinta: riesa. On hyvä, että nyt nuoret urheilijatkin ymmärtää, miten monenlaisena se voi ilmetä ja miten eri tavoin se voi vaikuttaa. Mutta silti en sitä kenellekään toivo. Haluan oman kokemuksen pohjalta sanoa, että voimia kaikille urheilijoille, jotka on joutunu tän kokemaan ja kestämään. Te selviätte kyllä, vaikka tunneskaala käykin nollasta sataan. Jotkut pääsee vähemmällä kuin toiset, mutta silti omaa tilannetta ei tule vähätellä. Se on joka tapauksessa sama bakteeri, joka vie alas. Mutta jos ja kun tästä joskus selviää, niin voi sanoa, että on taistelija. Koska kun on motivaatio ja tavoitteita ei voi täyttää, se on tosi rankkaa, kun muut menevät eteenpäin ja oma tilanne menee alaspäin. Ja kaikki versiot vaikuttaa tavalliseen arkeenkin väsymyksenä ja sairauksina - pahimpina hetkinä tuntuu, ettei jaksa edes normaalia arkea. Hengästyy ihan pienistä asioista. En voi tietenkään puhua kaikkien puolesta, mutta puhun ainakin omasta puolestani. Ja varmasti monen muun. 
En jaksa ruveta tekemään tähän hirveää stooria, vaikka mulla riittäs juttua vaikka kirjaan. Mutta tärkeää on, että ympärillä on kannustavia ja ymmärtäviä ihmisiä, jotka pitää järjen päässä ja saavat iloitsemaan arjen pienistä, ehkä tavallisistakin asioista, jotka kuitenkin saavat hymyn huulille! Tätä neuvoa voi hyödyntää melkein mihin tahansa tilanteeseen!!:)

Juttu löytyy täältä. Tuntui tosi ristiriitaiselta, kun luin tuota juttua. Ölisin itekseni täällä huoneessani ja Mari kysy et mitä ihmettä mä oikein teen. Vastasin et luen hevoskuurin artikkelia mykoplasmasta. Se selittää yllättävän paljon, kun on kattonu vierestä melkeen 2 vuotta tätä mun tilannetta. :D
Tunnistan itseni kaikista tekstissä mainituista alipalautumistilan oireista sekä itse mykoplasman mainituista oireista kaikki on todettu ihottumaa ja jo olemassa olevaa astmaa lukuun ottamatta. Mutta infektioastmaa varten söin astmalääkkeitä noin vuosi sitten näitä aikoja. Tajusin just, miten onnekas mä just nyt oon. Mä oon eloisa ja mulla on mahdollisuus tehdä mitä mä haluan. Mä pystyn treenaamaan, pystyn juoksemaan. Enkä mä tukehdu. Tää merkitsee todella paljon.Tuntuu todella avuttomalta miettiä, mitä kaikkea en tiennyt, miten olisi pitänyt menetellä. Kukaan ei kertonut. Tein ehkä monia asioita tän taudin suhteen väärin, mutta turha sitä enää on miettiä. En halua tuputtaa mun apua, mutta toivon, että voin auttaa kaikkia mykoplasmapotilaita parhaani mukaan. :) En oo ehkä ite paras esimerkki asioissa, mitä on tehty oikein, mutta hyvä esimerkki siitä, mitä on tehty väärin, mutta miten sieltä on vaan pyristelty eteenpäin. Tai jos on tuntunu et ois ryöminy jossain syvällä kuopassa minne valo ei yllä, niin ehkä ylöspäin sitten! Mut syksyllä jotkut ihanat ihmiset sano mulle, että mä en saa antaa periks, sieltä kuopasta pääsee aina ylös! 

 MUISTAKAA LAITTAA KYSYMYKSIÄ! Niitä on tullut jo sen verran, että postaus on mahdollista toteuttaa, joten eikun niitä vain rohkeesti lisää!! :)

- Mari & Heidi