keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

juhannuskuulumiset 2

Moi, tässä Heidi kertoilee vähän menneen viikonlopun kuulumisia. :) Kuten jo edellisessä postauksessani mainitsin, että vietin juhannuksen perheen ja sukulaisten kanssa mummolassa ja muuten ihan kotosalla treenaillen. 
Meillä oli sukulaisia käymässä Haaparannasta Ruotsin puolelta. Syötiin hyvin, mutta tänä juhannuksena (varmaan ensimmäistä kertaa ikinä!) osasin syödä melko sopivan määrän. Sen verran, että tunnen olevani täynnä, mutta en niin ähkyyn, että en kykene liikkumaan koko loppuiltana. :D
Hommattiin kaks gluteenitonta ja maidotonta mutakakkua, jota sain ensimmäisen kerran maistaa serkun valmistujaisissa, kun minulle piti erilliset tarjoilut hommata, että edes jotain saa pistää suuhun. Vaikka oonki tottunu, että en useimmiten saa syödä mitään missään :)
Äiti sano, että se on nykyään mun (suklainen) pahe, koska en saa syödä mitään suklaajuttuja, paitsi tietenkin maidottomasta suklaasta voi ehkä jotain tummasuklaajuttua saada aikaan. Tai kaakaotahan se kakku sisältää, ei siinä suklaata itessään oo, mut se on ihan tajuttoman hyvää! Mä voisin vetää kerralla yhen sellasen kakun.... ja taisin niin tehdäkin. Seuraavana päivänä meni jo toinen... mut kyllä muutkin sieltä palasensa sai, että en voi ehkä koko kunniaa itelleni antaa. :D 
Mut se on kyl ihan huippua, gluteenittomissa pakasteissa sitä on K-kaupassa, mut osa ei oo maidottomia, et se pitää ite osata kattoo sit. Mut kyllähän allergiset osaa kattoo nää tuoteselosteet ihan luonnostaan! :)
Sunnuntaina syötiin muurinpohjalettuja, jotka tehtiin Alpro Soyan soijamaitoon. Itse asiassa siitä taikinasta tuli parempi kuin oikeaan maitoon tehty, ja ne letut irtos paremmin siitä pannusta, eikä ykskään menny rikki! Aikovat jatkossakin tehä soijamaitoon, vaikka minä en edes olis maisemissa. Isi tuumi, että ilman mun allergiaa ois jiänny näin hyvät letut maistamatta - että on tästä allergiasta joskus jotain positiivistakin hyötyä:) 

Mulla on vielä tämä viikko töitä lasten päiväleirillä, yleisurheilukoulun pitäminen loppui maanantaina. Oli kyllä kivoja maanantaipäiviä, vaikka olikin täynnä töitä ja ei ehtinyt kotona käydä kuin parin tunnin ajan, sen että kävi syömässä. Mutta on ollu kyllä sen arvosta! Ihanaa kattoo kun ne lapset touhustaa, vaikka välillä ne onkin yltyny aika villeiks liikuntamäärästä huolimatta. Saa aina ihmetellä, että miten ne jaksaakin koko ajan olla menossa! Lapset on tietenkin lapsia, eihän niitä hapota jatkuva touhuaminen :)
Eipäs mulla muuta, teen vielä vähän lisätunteja heinäkuun puolella et saan täyden summan rahaa käteen. Suunnittelen varmaankin elokuun yleisurheilukoulukertoja valmiiks, kun en ite niihin pääse. Ja varmaan jotain paperihommaa, tulosten kirjaamista ja niin edelleen. Sen näkee sitten. :)

Eipäs mulla muuta, sitten vähän kuvia :)











Mulla on tapana käydä aina kesällä mummon katolla! Se on tarpeeks matala, et uskallan kiivetä sinne ja tulla vielä ihan ite alaskin. Akikin on muutaman kerran siellä jo käyny minun kanssa.. :)
Ja hei muuten, oon pistäny nyt itekkin merkille näin kuukauden savossa yhteenputkeen asumisen jälkeen, että murre on alkanu taas tarttua entiseen maliin! Nyt kyllä viännettään ja kiännettään tuas :) kun lähtee maailmalle taas syksyllä ja vaikka ei yritäkään piilotella murrettaan - pikemminkin päinvastoin, mun mielestä ne on niin jännän kuulosia ja kertoo mistä kukin on kotosin! Tosi omaperäsen kuulosta. Ja en tosiaankaan halua peitellä sitä, mut se silti vähän häviää, kun ympärillä kuuluu niin paljon muita murteita, jotka on valtaosassa siellä. Me vitsaillaankin, että me ollaan savolainen vähemmistö: 2 ihmistä.... :D
Monesti talvellakin huomas, että kun tulee kotiin, niin sitten alkaa puhua niin levveetä savvoo kun olla ja voep, mutta sitten se vähän kaventuu (:D) muualla, jos ympärillä olevat ihmiset ei puhu samaa murretta. Onneks mulla on mari siellä viäntämässä minun kanssa suomee savvoo hilijoo ja kovvoo:)
Että oottakaahan vaan syksyä kaikki ihanuudet!
- Heidi 


2 kommenttia:

  1. Herkullisen näkösiä ja letuja ja äkäsen näkönen koira:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo hyviä olivat! ja tuossa kollaasissa jossa oli kuvia Ricosta, se voi ehkä äkkiseltään näyttää äkäseltä mutta tosiasiassa se juoksee ihan hulluna kiekkaa ympäri nurmee ja se on tommonen vähän lyttykuononen ja pitkäleukanen rotu, niin sen voi tulkita eri tavalla kuin muut rodut. Mut tosi lempee koira se on :)

      Poista