Tiiättekö sen tunteen, kun on oppinut luottamaan johonkin ihmiseen monen vuoden ajan ja sitten se luottamus menee silmän räpäyksessä?
On panostanut ja sitoutunut johonkin asiaan ja uhrannut koko elämänsä sille ja sitten sille tehdylle työlle ei anneta mitään arvoo.
Se työ, jota on tehty sen asian eteen, jota eniten rakastaa muuttuu täysin mitättömäksi.
Kaikki kunnioitus ja luottamus katoaa taivaan tuuliin.
Tulee asioita, joita ei voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
On vuodatettu verta, hikee ja kyyneleitä ja sitten sillä ei olekkaan mitään merkitystä.
Sitä tarvittavaa tukee ei enää tulekkaan niinku sitä pitäs tulla.
Tätä tunnetta on vaikee kuvailla sanoin, mut on niin pettynyt olo ja tunne siitä että ei oo tarpeeks hyvä.
Ei riitä mihinkään.
Kun saa tietää, että kovaa tehtyä työtä ei arvosteta kunnolla, niin se sattuu. Ja syvälle.
En halua avautua tästä enää enempää ku tää on niin henkilökohtanen asia ja koskettaa siis meitä molempia. Mut sen voin sanoo, että kumpikaan ei halua luovuttaa, vaan näyttää, että hitto me pystytään tähän! Ollaan hyviä ja ihan riittäviä! Ei anneta tämmösten juttujen hetkauttaa meijän elämää, vaan painetaan entistä kovempaa eteenpäin!
WE CAN DO IT!
Nonii, jotta tästä ei tulis pelkkä synkistely postaus, niin on mulla muutakin kerrottavaa:) Eli Mari täällä taas pitkästä aikaa kirjottelemassa! Saatiin rehut tehtyä ja muutenki on kiireet helpottanu täällä kotona ja päässy enemmän kesäloman viettoon. Jos ei vaan satas kokoajan vettä.... Mut onneks juhannukseks on luvattu hellettä♥ Oon siis tehny reenejä ja tällä viikolla oiskin vähä kovempi reeniviikko. Heidillä se tosin oli jo viime viikolla, mutta mä en sitä ehtiny sillon tehhä, koska oli niin paljo töitä eli teen sen nyt:) reenasin sillon niin paljo ku töiltä ehin, vaikka ei tuo rehusiilolla tarpominen mitään kovin kevyttä homma oo:D Ja oon myös siivonnu mun huonetta varmaan kohta viikon ja heittäny monta pussillista kaikkee roinaa roskiin ja ullakolle. Nyt on saatu vähän järjestystä tähänkin paikkaan ja saan olla ylpee itestäni ku oon siivonnu ahkerasti!:)
Yhtenä päivänä kävin soutelemassa järvellä, jossa meillä on katiskotkin. Näytti hirveen tuuliselta ja synkältä, mut sit tulikin ihan aurinkoinen keli ja oli kiva soudella keskellä järvee:) Ja oikeestaan muuten ekaa kertaa koko kesänä! Isi käski ekaks istumaan tuohon veneen keskellä, mut se oli sit niin matala, että siinä oli hankala olla. Vaihoin sitten tuonne päätyyn ja toiseen päähän piti ettiä rannalta painoja, ettei se ala hirveesti keulimaan, kun mä olin niin painava siellä toisessa päässä... XD Mut noin se onnistu hyvin!
Sitten päätettin kokeilla tehhä omaa jäätelöö, kun löysin semmosen ohjeen. Tehtiin mustikkajätskiä ja siitä tuli tosi hyvää! Sanoin, että ei osteta enää ikinä kaupan jäätelöö:D Se oli tosi helppoo tehhä ja itehän voi keksiä kaikkia erimakuja, mitä ikinä vaan päähän tulee! Mä suunnittelin, että voisin tehhä mango-pähkinä jäätelöö seuraavaks. Vois olla hyvää:)
Unohin ottaa kuvan tästä valmiista jäätelöstä ennen ku syötiin sitä, mutta on siinä nyt kuvaa puoliks tyhjennetystä rasiasta:D Se jäätelö vaan hävis niin äkkiä jonnekkii...Hups!;D
Ohje oli siis uusimmasta Miss Mixistä, mut voisin laittaa sen tännekkin, jos että saa sitä lehtee käsiinne ja haluatte testata millasta tää ite tehty jäätelö ois:)
Ohje oli siis uusimmasta Miss Mixistä, mut voisin laittaa sen tännekkin, jos että saa sitä lehtee käsiinne ja haluatte testata millasta tää ite tehty jäätelö ois:)
3dl kuohukermaa
3 kananmunaa
3 kananmunaa
2 dl tomusokeria
2dl marjasosetta (mansikka, mustikka, vadelma, puolukka...)
2dl marjasosetta (mansikka, mustikka, vadelma, puolukka...)
1. Mittaa kerma kulhoon ja vatkaa vispilällä tai sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Riko kananmunat toiseen kulhoon, lisää tomusokeri ja vatkaa puhtaalla vatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää marjasose kananmunavaahtoon ja sekoita.
2. Riko kananmunat toiseen kulhoon, lisää tomusokeri ja vatkaa puhtaalla vatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää marjasose kananmunavaahtoon ja sekoita.
4. Sekoita joukkoon vaahdotettu kerma.
5. Lusikoi seos pakastusta kestävään kannelliseen rasiaan ja laita pakastimeen.
6. Sekoita seosta noin tunnin välein ja laita se uudelleen pakastimeen.
7. Anna jäätelön olla pakastimessa seuraavaan päivään, jolloin se on valmista tarjottavaksi.
Me laitettiin tuon marjasoseen tilalle ihan kokonaisia mustikoita, mutta sitten, kun söi sitä jäätelöö niin ne mustikat oli tosi jäisiä, niin niitä oli vaikee syyä. Eli ehkä se marjasose ois se kaikista paras vaihtoehto:)
Sit mä sekotin muistaakseni kolme kertaa sitä sen jälkeen, kun vein sen pakkaseen. Ja tunnin välein siis. Sillon siitä tuli rakenteeltaankin ihan hyvää ja eihän sitä voi vuorokauden ympäri olla sekottamassa:D
Suosittelen siis että kokeilette tätä, koska oli ihan huippu hyvää! Keksikää kaikkein villeimmät maku vaihtoehdot, jotka ootte aina halunnu jäätelöihin!:D

Laitan tähän loppuun vielä pari biisiä, joita oon nyt tykänny kuunnella. Ja valihin nämä vielä sen takia, koska nää on saannu nimensä naisten nimistä:) Oon kerran kuullu Marista kertovan laulunkin, mutta sitä ei voi verratakkaan näihin:D Oli sen verran karmaiseva kuuntelu kokemus, niin en taida jakaa sitä teijän kanssa.... Saatikka löytyiskö sitä sitten edes youtubesta. En halua ees ettiä:D
Näiden myötä siis hyvät juhannuksen ainakin mun puolesta teille kaikille lukijoille, jos en ehi enää kirjottelemaan tällä viikolla:) Ja viettäkää mukava loppu kesä ja nauttikaa lämpimistä keleistä, jos niitä tulee!:)
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti