Mennään huomenna opolle sopimaan tämä lukion käynti neljään vuoteen. Kyllä helpottaa mieltä, kun saa kursseja vähemmäks. Hyvä et kestää edes tämän jakson loppuun tällä tavalla. Valmentajaki oli ehottomasti sitä mieltä, että neljään vuoteen kannattaa käydä, niin on väljempi elämä. No, itehä me tämä keksittiin, joten samaa mieltä ollaan!
Sit Heidi sai hommattua meidät takasin tiistain hiihtokouluryhmään (huimilla) suostuttelutaidoillaan - sillä ehdolla, että jos torstain ryhmässä tarvitaan apua, niin me mennään avuksi. Mut pääasiassa ollaan tiistaina isompien kanssa neljästään, kun sinne me alun perin haluttiinkin. Ja hei! Tänään kaupassa katottii ihan huvin vuoks leivontasuklaan tuoteselostetta, vaikka Heidi ties, ettei se kuitenkaa sais syödä sitä (mutta ku ei voitu ostaa Runebergin torttujakaa, ku ne oli tehny voihin). Mut siinä lukikin, että "saattaa sisältää maitoa" eli se on käsitelty samassa tehtaassa, mutta maito ei ole raaka-aineena! Kyllä Heidi sitä muutaman palan uskals pistellä poskeen, kunhan ensin teki perusteellisen tutkimuksen netistä, että onko kaakaovoissa maitoa ja oli silti epäileväinen, vaikka sai monesta lähteestä varmistuksen asialle. Tällä viikolla ei oo nyt vara mennä sooloilemaan tän allergian suhteen (eikä kyllä myöhemminkään) ettei tule mitään hengitystieoireita ennen SM-kisoja. On niissä jo muutenki tekemistä ilman mitää hengitystieongelmia!
Huomenna on bilsan välikoe, mut on siihenki seittämän kappaletta täyttä asiaa. Mut toisaalta toi bilsa on kivaa, kun puhutaan luonnon suojelusta, ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta, ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuusjutuista. Kuulostaa vähä tympeeltä, mutta jos ne ees vähä kiinnostaa, nii ne on iha jees. Vaik on siel melko vaikeitaki juttuja...
Mari voitelee tossa huomisiin reeneihi suksia - Heidi oli ovela ja vei liisterisuksensa isille puhistettavaks:D Oli se saanu kehuja siitä, et hyvin on laitettu, mut pienenä sivuhuomautuksena sellainen asia, että ei sitä koko suksee tartteis siihen liisteriin sotkee.... no sitä vähä leviää joka paikkaan ku käet on ihan liisterissä ja sit on liisterissä oven kahvat, lattiat, pöydät, voitelutelineet, kaikki mihin kosket. Oli pakko kirjottaa lista, et mitkä paikat pitää puhistaa tällä viikolla:
No totta kai sukset on liisterissä, kun ne kerran on voideltu sillä.... no mut se meinas niitä suksen sivuja ja etuosaa, jossa sitä ei kuuluis olla. Nii, ja tuol kylppärin lattias on hirvee läiskä, kun Heidi pudotti yks päivä pyykkikonetta päälle laittessaan pyykkipulveri lootan lattialle. Mari noukki ne rikkaharjalla sieltä takas ja sit imuroitiin loput - mut ei se kyl auttanu; silti sitä jäi lattiaan. Se pitäs räjäytyspesuaineella pestä tällä viikolla jos mitenkää ehtis. Mari sano et tällä viikolla tulee monta välikuolemaa, ku sillä on bilsan ja ruotsin koe + enkun sanakoe. Heidillä ei oo tota ruotsin koetta (onneks!) Heidi aatteli leipoo vihanneskinkkupiirakkaa joku ilta, jos Mari ei ehi. Ja laittaa vähemmän suolaa ku viimeks vähä humahti.... Ostettii jo viime viikol siihe tarvikkeet et tehhää heti ku jouvettaan ! Sit pitäs tehä enkun suullinen esitelmä (menee varmaan niin mainiosti:D) valmiiks tällä viikolla. Et tässä tää viikko meneeki - perjantaina sit lähetää Keuruulle SM-kisoihi!:)
Anteeks tällanen välihyppääminen - mut Heidi yrittää nyt selittää pikasesti ton lauantai-päivän ja illan ilosuuden. Ensinnäki oltii kisois. Heidistä tuntu ennen lähtöö verkas, et se on ihan vetelä, vähänku liian vähä keitetty makarooni. Ja ihan ku sillä ei ois olemassa lihaksia käsissä eikä jaloissa. No, mut se tunne oli tällä kertaa väärä, koska sain ihan hyvän kisan alle. Sen minkä jäin muihin, jäin alussa, mutta lopussa en ollu jääny suhteessa kärkeen ollenkaan, joten en ollu repsahtanu. Kone ei lähe vielä käyntiin alkumatkasta, mut kyl se sieltä tulee viimestää ens kaudelle, ku jaksaa töitä tehä!:) Eellä menevää tyttöö en nähny koko matkan aikana ees vilaukselta, mut tiesin et takaa tullaan kovaa, joten en masentunu vaa otin tavotteeks olla maalissa ennen puol minuuttia perään lähtenyttä kilpasiskoo. Mulle kyl huudettii, et kohta saan hyvän peesin, mut ajattelin, et en mä halua mennä kenenkään perässä vaan pyrkiä siihen, ettei mua oteta kiinni ja sit jos otetaan, niin yritän roikkua kannassa. Mut onnistuin tavotteessani viidellä sekunnilla, ja olin pitkästä aikaa tyytyväinen ilman perusteellisempia mietiskelyjä ja diagnisointia. Vaikka sijotus oli häntäpäässä, niin ei niitä kannata kattoa - ajat ja erot muihin on tärkeimmät. Ja neki ilahdutti - koska en mä oo enää minuuttien päässä. Mä oon melkein mukana. Mä pystyn, hitto vie. Kyl mä sen tiedän, vaikka joskus ykski väärä lause voi saada tuntemaan ittesä ihan toivottomaks!
Ja sit se ilta. Katottii viime viikon sprinttien osuusaikoja äidin kans. En ollu tajunnukkaa, miten hyvin se oli menny. Alotusosuudel oli just kovat, Suomen kärkityttöjä, en mä ois voinukkaa pysyä matkassa. Mut arvatkaa vaa, tajusinko mä ite sitä. Tajusin vaan sen, että en pysy kenenkään mukana ees kilometriä, en pääse, en jaksa, en pysty. Sit aloin panikoida, hengittää liian tiheeseen, vaihossa mä olin henkisesti niin maassa, että itkin. Se ei ainakaa auttanu mua hengittämään syvempään. Sit alko ahistaa, joka taas säikytti mua lisää. Se oli semmonen syy-seuraus-reaktio, jonka tajuamiseen meni viikko. Ja tän asian takia olin masentunu sisäsesti koko viikon. Olin jo luopumassa SM-sprinteistä tän takia. Ykski asia, kuten osuuksien toisinpäin oleminen, olis voinu muuttaa mun mielialan koko viime viikoks. Nimittäi mulla oli hyvä aika. Ja sen mukaan oisin tuonu viestin kären mukana. Ois tehny mieli ruveta itkemään ja nauramaan yhtä aikaa, kun tajusin ton asian lauantaina. Ku en mä ollukkaan surkee. Mä olin hyvä, kerrankin! Koko juttu oli mun korvien välissä. Mä vaan luulin - ja henkinen puoli vei. Mä en sit ajatellu enää järellä, jonka takia toisen osuuden aikaa ei voi edes verrata siihen ensimmäiseen. Mä olin niin henkisesti maassa, fyysisesti kokenu kovia vaihossa hengityksen puolesta ja ei mulla enää ollu samanlaista tsemppiä pelissä. Mutta ihan sama sille. Tiedän ite, että mä pystyin ja mä en ollu toivoton. Kunpa oisin tajunnu sen heti! En tiiä, onko kukaan muu tajunnu samaa asiaa, mutta mulle on ihan yks hailee. Viestijoukkueetki saa muodostaa ihan minkä mielen mukkaan tahansa. Mä en jaksa puolustella itteeni minkään takia. Mut joko otetaan tai sitten ei. Kunhan mä uskon itteeni ja tiedän itse, mihin mä kuuluisin, jos takana olisi ehjä kausi. Totta kai ykkösjoukkueessa on aina kunnia hiihtää, mutta viestit on aina hirveetä hyllynmyllyä, kun on mietittävä ketkä on iskussa ja ketä siihen kehtoo laettoo. Joistakin voi tuntua äärettömän tyhmältä, että oon ollu näin ilonen tollasen asian takia, mutta se on mulle tärkeetä ja ei tässä liian usein oo saanu olla ylpeenä itestään vuoden aikana!
Tästä nyt tuli ehkä hieman pitkä lyhyt selostus, mutta jos ette jaksa lukee, nii olkaa sit lukematta! Ei oo mun ongelma, kyllä tätä aina joku lukee:)
Nyt saunaan ja viimeset bilsan kertaukset (tai sitten ei) iltapalan kera ja sit nukkumaa!
Öitä lukijaiset,
Mari&Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti