viikon kuulumisia

Tää viikko meni taas tosi nopeeta - seki menny lähinnä reenien ja koulun kanssa. Itse asiassa me eilen mietittiin, että pitäskö ihan oikeesti käydä lukio neljään vuoteen, kun oli ihan kamala "mä en kestä tätä"- päivä. Semmosta tunnetta ei ollu vielä edellisenä päivänä, mutta sitten se yhtäkkiä jostai tuli ja se sama tunne on vielä tänään ja huomenna ja niin edelleen. On se nelivuotinen lukio ollu molemmilla mielessä, mut ei oo tosissamme mietitty porukalla. Tänään me punnittiin vaihtoehtoja ja lyötiin tämä homma lukkoon. Neljään vuoteen, se on nyt päätetty. Me ei kestetä näitä täysiä jaksoja, ja sen takia ei jaksa tehä minkään eteen mitään ja kohta ei jaksa tehä mitään ja kaikki kärsii. Ens viikollakin on Marilla epävirallinen koeviikko, kun on ruotsin ja bilsan kokeet ja siihen vielä lisäks enkun sanakoe. Eli Emmiä lainaten välikuolema tulossa... Joka tapauksessa tää harjotteluki on 24/7 työtä ja harjotusmäärät kasvaa vuosien varrella, joten ihan hyvä vaan, ettei se koulu oo sitä rajottamassa - ja tää opiskelumotivaatioki vois parantua. Tällä hetkellä tekee kaiken vain sen takia, että on pakko mutta ei huvittas. :D Kuitenki melkein kaikki lentopalloilijat käy neljään vuoteen, joten ei jäähä keskenämme neljänneks vuodeks. Meillä on mukava asunto, tullaan hyvin toimeen kimppakämpässä ja hiihtolinjan valmentaja on mukava myös. Joten ei kai meillä oo mikään kiirekkään päästä sieltä pois. (+ ens jaksossa ois molemmilla enkku, ruotsi, matikka ja liikka, Heidillä historia ja Marilla uskonto. Kaikki haastavat aineet paitsi liikunta, joten ei oikein napannu...)

Sit tossa toissailtana tuli leipomisfiilis. Maanantaina kaupassa päätettiin, että kauppaan ei enää tällä viikolla mennä (edellisellä viikolla käytiin 5 kertaa kaupassa... se on tää opiskelijabudjetti! Heidi sanoki Emmille yks päivä, että opiskelijana oppii syömään aina kun on mahdollista:D). Mutta oli meidän pakko kuitenki niitä leipomistarvikkeita hakee, mutta oltas myö muuten pärjätty koko viikko ihan hyvin ilman nälkäkuolemaa. :D Leivottiin mustikkakaakaobanaanipiparimuffinsseja. Tulipas pitkä sana! Alun perin niistä piti tulla mustikkamuffinsseja, mutta sitten me innostuttiin. "Voisko siihen laittaa jotain muuta? Mite ois kaakaojauhe?" "Hei mite ois pipari! Murennetaan niitä siihen taikinaan." "Nyt keksin! Voiko siihen laittaa banaania? Meneeköhän se pilalle?" No, ei se menny, vaikka melekosen jönttöstä siitä kyllä tulikin. Ois varmaan voinu vähentää vähän jauhojen määrää, mutta ei myö arvattu, että innostuttas tunkemaan sinne noin paljo lisää kuiva-aineita. Marilla on muutenkin huonoja kokemuksia omista sovellutuksista leipomisessa. Kerran se oli tehny suklaakakkua ja jääkaapista oli löytyny tummansuklaan lisäks yks levy valkosuklaata. No, oli sitten aatellu että laitetaan vähä väriä kakun pintaan kun on niin tylsän ruskee ja hienot kuviothan siihen oli taiteillu. Sen kakun hyytymisaika tosin piteni siitä tunnista yli vuorokauteen eikä sitä siltikään ihan kiinteeks voinnu vielä sanoo... Eli leipurimestareita molemmat! Mutta eihän sitä ikinä voi tietää vaikka syntys joku uus huippu resepti jos ei ikinä kokeile laittaa mitään erikoista sinne taikinan sekaan:)

Tehtiin kaks "muffinssikeksiä" kokeeks. Luultiin että ne paisuu iha jumbojäteiks, mut ei ne paisunukkaa. Vois joskus tehä samasta taikinasta keksejä! 

Mut ei tää meidän leipominen taaskaan onnistunu ilman paria muuttujaa. Siis aina kun me leivotaan, niin eteisen palohälytin huutaa. Sen takia meinas taas palaa muffinssit, kun sitä piti syöksyä hiljentämään. Voi jumankauta sitä ääntä mikä siitä (Marin mukaan palomittarista) lähtee! Ja ku yks kerta ei ees riittäny, ku kohta se alotti uudestaan. Haettiin jakkaraa ja meidän kämpässä ei ihan niin vaan eteiseen mahukkaan jakkaran kanssa.....

Eli siis asiasta ei voi erehtyä - hiihtäjien kämppä. Siellä oli voitelutelinettä (oli kyllä koko viikon kun kumpikaan ei jaksanu viedä sitä pois ja siellähän se on edelleen!), oli monoo, oli juomapulloo, voitelurautaa, voidepurkkeja ja neljät parit suksia. Ja tällä hetkellä on koko kämppä seiniä,lattioita ja ovien kahvoja myöten liisterissä kun eilen illalla vähän voideltii suksia... Mutta siis Heidi meni hiljentämään sitä hälytintä, mutta ei sitä saanu käännettyä irti katosta eikä sitä patteriakaan ihan helposti suanu pois. Sit Mari huutaa sen melun keskeltä: "Mene pois siitä, mä yritän!" Heidi huutaa. "Ai miten?" ja sit se nauro jälkikäteen (perus) tajutessaan, et mitä Mari tarkotti ja hyppäs alas. Marikaa ei saanu sitä sammumaan, mutta se sammu sit ite. Mut kohta se alotti uudestaan saman - molemmat säntäili ympäriinsä ettimässä jakkaraa: "Eiii korvat hajjoo!" "Mee pois eestä!" "Älä törmää muhun!" ja väkerrettiin taas sitä hälytintä. Mari komenti sitä topakasti: "Nyt hiljaa!" Se meinas alottaa vielä, mutta päätti sit antaa periks. No, sit tajuttiinki et ne muffinssit palaa sinne uuniin ja kohta huutaa hälyttimet ihan syyn kanssa. Naapurit tietää aina, millon me leivotaan ku joka kerta soi palohälytin... ihan toivotonta:D 

Tilanteen jälkeen alettiin nauraa meidän käytökselle - esimerkillisen rauhallinen käyttäytyminen tulipalotilanteessa. "Mee pois eestä!" "Mä en kestä, korvat hajoo!" No, onneks ei ollu lapsia paikalla:D Mut oikeesti tinnitti korvat varmaan seuraavat puol tuntia.
Muffinssit oli kyllä tosi hyviä - erikoisia makuelämyksiä! Ens viikolla tehhään vihanneskinkkupiirakka, jonka Heidi syksyllä kerran yksinään väsäs koeviikolla (tosin se oli unohtanu ruokakerman, se meni ostaamaan sitä, unohti avaimet, polki satanen lasissa lukiolle, hengästyneenä ampu luokkaan, sai Marilta avaimet ja pääs takasin kämppään eikä joutunu kaheks tunniks ulos Marin kokeen ajaksi) mutta siis ajatus oli tärkein! Se ajatus vaan meinas päättyä kehnosti:D Nyt ois aikomus tehä sama piirakka Heidin maidottomaan ruokakermaan. 

Huomenna pukkaa taas kisoja. Heidin koira leikattiin tiistaina ja sillä on nyt semmonen ufoantennihärveli päässä. Tai ei se oo semmonen niinku koirilla yleensä, kun jos sille tunkee sellasen, niin se ei lyhyen kuononsa takia pysty juomaan eikä syömään. Meillä on oma yhtä hyvä viritelmä nuolemisen estämiseksi - ja koirakaan ei sekoa:

Rico on kyllä tosi virkeä potilas. Sen pitäs olla välillä rauhallisempikin, mutta se on välillä yhtä energinen kun omistajansa. Ei sitä häirihe yhtään toi pötkylä kaulassa - välillä vaan niskaa tekis mieli rapsuttaa. Ja ihan pienet tikitkin on, ne otetaan pois näillä näkymin viikon päästä perjantaina Keuruun SM-kisoihin lähtöaamuna. Heidiä harmitti kun se ei saanu olla mukana viemässä ja hakemassa Ricoa leikkaukseen eikä nähnyt kun se heräsi, mutta äiti ja mummo piti huolen, että Heidille lähetettiin Ricosta paljon kuvia ja soiteltiin sen vointia. Heidi puhu Ricolle puhelimessa ja se oli meinannu syödä puhelimen häntä heiluen. Söpö karvakamu♥

- Mari & Heidi